En ole kovin pidättyväinen luonne, tosin päinvastaistakin olen kuullut. Puhun paljon ja tulen ihmisten kanssa toimeen ja pidän keskustelusta - mutta välttämättä en itsestäni kuitenkaan paljon kerro. Voi olla tottakin...
Jollain lailla yhdistän pidättäväisyyden kurinalaisuuteen. Ihminen ei ole tunteidensa vietävissä vaan jossain aina on se itsekontrollointi. Itse olen huomannut sen itsessäni esim. kun otan alkoholia, pidän itseäni kontrollissa, en uskalla päästää itseäni "vapaaksi" - niin olen aina tehnyt. Kuka minusta huolta pitäis jossen mie ite ;) Joskus olen sanonut, että elämäni pahimmat mokat sekä myös parhaat asiat olen tehnyt selvinpäin.
---------------
Mutta se siitä. Olin eilen illalla Monikan kanssa kävelyllä läheisellä lammella. Siellä oli parvi joutsenia. Mukava ilta kävellä, itikatkaan eivät vaivanneet... rauhallista, seesteistä...
Hieman aikaisemmin lähdin töistä, auton käytin uusintakatsastuksessa. Aikaa varaamatta, pääsinkin heti. Nyt se sitten tehty. Kotiin kahville ja sitten allekirjoittamaan vuosikokouksen pöytäkirja (jossa olin pöytäkirjan tarkistajana) sekä tilinpäätös edelliseltä kaudelta, kun vielä olin hallituksessa. Sieltä sitten kirjastoon palauttamaan pari kirjaa, jotka joku varannut.
Kaupassakin kävin. Ilta meni tyttöjen kanssa elokuvaa katsoen: Tarina meistä kahdesta, päätähtinä Bruce Willis ja Michelle Pfeiffer. Meillä oli hauskaa sitä katsoessa - ja ajattelemisen aihettakin se antoi.
Mukava kuulla tyttöjen ajatuksia avioliitosta ja suhteista. Toivon mukaan minun ja isänsä liitto ole aiheuttanut heille traumoja - ja toivon heille hyvää liittoa, ja että osaisivat hoitaa sitä paremmin kuin vanhempansa. Tosin ei meiän ero ollut mikään kevyt ratkaisu, senkin tietävät... tietävät ja tuntevat isänsä. Tavallaan varoittava esimerkki... toivon ettei historia toista itseään. Omat vanhempamme - kummallakin - olivat naimisissa loppuun asti - liitto päättyi toisen kuolemaan, minun vanhempani olivat yhdessä 47v ja hänen yli 50v.
Kyllä mä välillä mietin että entä jos... asiat olisivat toisin. Välillä harmittaa kun ajattelee ettei ole toista siinä jonka kanssa voisi muistella yhdessä elettyjä juttuja... Mutta elämä ei ole mustavalkoista, eikä elämä ole ennalta arvattavaa. Hyvä niin
Minä puolestani olen sellainen "hölöttäjä" joka kerron itsestäni vähän liikaakin !
VastaaPoistaNyt luulenkin arvaavani missä päin kaupunkia asut. Tuo lampi sen paljasti :)
Mukavaa viikon jatkoa ♥
Olen minä vanhemmiten ehkä... hieman oppinut tunteitakin näyttämään ;)
PoistaLuultavasti arvaus on oikea :) - meiltä ehkä kilsan verran sinne matkaa - asuin toisella puolen kun muutettiin Kouvolaan, tässä välissä asunut kahdessa paikassa - hieman nk ympyrää mennyt...
Tuo lampi - kun äiti kuoli vajaa 2 vuotta sitten, lähdimme Monikan kanssa sinne kävelemään, puhumaan ja muistelemaan... itselleni puut aina olleet tärkeitä. Nuorena kun sapetti, yleensä hyppäsin pyörän selkään ja lähdin kilsan päähän metsään (nyt sen metsän paikalla on kuntorata) mieltäni purkamaan
Iloista päivää