Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sattuu ja tapahtuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sattuu ja tapahtuu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. elokuuta 2018

viikonlopun mietintöjä

Päädyttiin sitten perjantaina kamun kanssa viihteelle paikalliseen karaokebaariin. Ihan mukava ilta muttei joka viikonloppuna viitti - tulihan juteltua ja suht ajoissa kotona omassa sängyssä. Lauantai kyllä meni hieman nk harakoille muttei se mitään - pari hömppäelokuvaa kattelin

Tänään neljältä aamuyöstä tuli kännykkään viesti taannoiselta tanssittajalta, hänestä maininnutkin joskus. Olin just vessareissulla, joten ei herättänyt - oli liikenteessä ja yösijaa vailla, kotimatkaa useampi kymmenen kilsaa ja auto kaupungissa parkissa, oli jollain tyky-reissulla. No tuli sitten ja jonkin aikaa juteltiin ja hän sitten sai sohvan nukkumapaikakseen (ja pysyikin siellä)   - nukkuikin aika pitkään aamuun (olis nukkunut ehkä pidempäänkin jossei puhelimensa olisi soinut). Viihtyi kuitenkin noin puoli kahteen päivällä  ja tulihan juteltua kaikenmoisia juttuja. Ihan mukavaa vaikkei mun tapana olekaan tänne ottaa ketään keskellä yötä  - mutta poikkeus vahvistaa säännön. Lomalla voi tehdä tämmöisiäkin juttuja.

Mut sitä mä välillä vähän ihmettelen, että mistä mä haalin näitä ystävämiehiä - muuhunkin olis joskus tarvetta - mut olen aina tiennyt että olen vähän nk "hyvä jätkä"  - ja siitä nuoresta asti usein ystävälle puhunut että mulle harvoin osuu semmoista eteen jossa olis kaikki "samassa paketissa" (juttelu, sänkyhommat ym) - viime aikoina vielä harvemmin, tosin en helposti anna siihen mahdollisuuttakaan. Kai siitä sitten se paljonpuhuttu kipinä puuttuu...
Kyllähän mä jutella tykkään... ei siinä mitään - mutta olen huono itse tekemään aloitteita , mun pitää olla melko varma siitä että toinen on "mukana", silloin yleensä asia sujuu lähes kuin itsestään (siis lähinnä kun puhutaan seksistä...)

Lupasi hän mulle järjestää rantasaunaillan myöhemmin syksyllä - ja muutekin jos tarttee apua esim. autonrenkaiden vaihdossa...tai haluaa jutteluseuraa.  Sinänsä aika jännä juttu - selvisi että on muutama vuosi sitten ollut tässä talosssa huoltomiehenä (oli eri kiinteistöhuolto) eli tunsi talon. Eri asia on haluanko pyytää... avunpyyntäminen on mulle aina ollut vähän kinkkinen juttu :) - no siskon miestä välillä "lainaan". Sitä vaan on oppinut elämän varrella pärjäämään ite niin pitkälle kuin pystyy...

Kävin illansuussa läheisellä Kalalammella. Sinne lähden muuten vaan, joskus myös miettimään asioita. Usein siellä kohtaa uusia ihmisiä joiden kanssa hetken jutustelee - niin myös tänään. Jäin kotioven penkille istumaan hetkeksi - samalla tuli juteltua naapureiden kanssa

*********************

Gizmo siirtyi toiseen kaupunkiin joten... no olihan se odotettavissa ettei täällä ikuisesti ole. mutta - kyl se hieman outoa on ettei enää tule arki-iltoina, lähes 1½ vuotta on kuitekin aika pitkä aika.  Mutta on siihen jo vähän tottunut kun on jo ollut siellä muualla jonkin aikaa - tosin silloin ei tiedossa että joutuu (tai saa) jäädä - on ainakin lähempänä kotiaan, hänelle mukavampaa. Pääsee nopeammin viikonlopun viettoon

*******************


perjantai 17. elokuuta 2018

Toinen lomaviikko

Maanantaina oli asiointipäivä - kirjastoa ja postia ja Iina tuli pyykkiä pesemään. Hänen kanssaan sitten tiistaiaamuna lähdettiin Savonlinnaan  - oikeastaan aika ExTemporereissu - Iina rupes viikonloppuna puhumaan että haluaisi sinne et lettukahvilaan pitäisi päästä :)  Varasin sitten Vuorilinnasta huoneen yhdeksi yöksi.

Ensimmäiseksi etsittiin parkkipaikka - päädyttiin viemään auto jo valmiiksi kasinosaarelle ja sieltä kävellen keskustaan. Ensin syömään Kalastajankojulle - paistettuja muikkuja ja salaattia.
Siinä sit pirautin ex-anopille, että voidaanko tulla pikaisesti moikkaamaan. Sinnehän sitten seuraavaksi suunnattiin (hän sanoikin sitten kun tultiin että oli edellisenä päivännyt meinannut soitella...), hetki siellä kuulumisia vaihtelemassa - ja sitten sisäänkirjautumaan kesähotelliin

Iina olikin sitten sopinut tapaamisen ystävänsä kanssa ja mä laukkasin museolle että ehtisin ennen sulkemista. Kävin uusimassa museokortin (Kouvolan museoissa ei kulttuurisetelit käy). Tällä reissulla en valitettavasti ehtinyt museoon. No eiköhän sielläkin vielä tule käytyä

Teerenpeli puolukkasiideri
Jäin siihen sitten museon edessä olevalle penkille vilvoittelemaan (hikipäässä kun kävelin) - ja jollain lailla uskon et kaikki on jollain lailla tarkoitettu tapahtuvaksi sillä siihen tuli äiti lapsineen - olikin tyttöjen serkku, en ollut vuosiin nähnyt. Vuosia sitten kun ei ollut vielä tyttöjä ja asuttiin samalla paikkakunnalla, välillä olin häntä ja veljiään joskus vahtimassa (tai tulivat meille). Hetken siinä heidän kanssaan jutustelin - ja lähdin takaisin päin keskustaan. Ohimennessä Lipalle kahville ja lörtsylle.

Iinan kanssa käytiin sitten pienellä baarikierroksella iltasella. Iina sanoi et kaverinsa ihmettelee et sitä et voi käydä äidin kanssa viihteellä. No ehkä mä en ole ns. normiäiti - mut äiti kuitenkin (en ystävä vaikka tyttöni voivatkin kertoa mulle lähes kaikesta). Mutta, eilen kyllä huomattiin että ollaan vietetty liikaa aikaa yhdessä, vähän suukopua puolin ja toisin ;)
Ei me kauaa oltu, kolme paikkaa - suht ajoissa unille.

Keskiviikkona Casinolle aamiaiselle. Uloskirjaus ja Sulosaareen Kalliolinnan lettukahvilaan - tai kyllä me yks hakematon kätkö käytiin ensin etsimässä (illalla hain myös yhden, aina sitä yhden silloin tällöin kerkeeä - vaikken mä kätköilyssäkään mikään fanaatikko ole - saattaa olla pitkäkin tauko välillä)

Vielä ennen kotiinlähtöä käytiin työpajalla missä Iina oli töissä ennen muuttoaan tänne - halusi käydä siellä tervehtimässä tuttuja kun kerrankin oli viikolla liikenteessä.

Kuudeksi kotiin... Olin kyllä aika poikki joten päiväunet (tai iltaunet - ja arvata saattaa ettei seuraavana yönä meinannut uni tulla)

Eilinen päivä meni sitten iskän luona. Iinan kanssa mentiin - kaupan kautta, iskälle ruokaostokset. Kyllähän hän siellä pärjää mut valittaa että väsyttää jatkuvasti - öisin ei saa unta ja päivällä torkkuu (oli sängyssään lepäämässä kun tultiin). Ei oikeastaan ihme, tuolissa istuu päivät. Ehkä se tuo lisää virkeyttä kun saa proteesin toiseenkin jalkaansa.

Pyykkiä pesin ja siistin etupihan pensaan - normihommia. Iltapäivällä suht ajoissa kotiin - Iina lähti samantien junalla Hesaan viikonlopuksi. Mulla "Mää-viikonloppu" kun ei Monikakaan tule tällä viikolla.

Loma jatkuu....

***************************************************************

Mulla on parvekkeella rako yläkerran parvekkeelle eli sieltä tulee ikkunalaudalle esim. lunta parvekkeelle (yläkerran asukkailla ei ole lasitettua parveketta). Olen siitä sanonut vuosikokouksissa ainakin kaksi kertaa - mitään ei ole tapahtunut. Isännöitsijä vaan sanonut että lasitusta tehtäessä olisi se pitänyt tehdä (lasitus joka on tehty ennen kuin tänne tulin) - ja kun se pitää tehdä yläkerran parvekkeella. No olen sitten antanut olla -ja miettinyt että hommaisin ite jotain mun puolelle. No tässä muutama viikko sitten sanoin asiasta taloyhtiön hallituksen pj:lle, lupasi soittaa huoltoyhtiölle.

No eilen kysyin että onko hoitanut et ainakaan ei ole mitään tapahtunut. No hän sitten sanoi hoitavansa vaikka tänään lähdössä etelään viikoksi... kävi ostamassa tiivistettä - meinasi mennä laittamaan itse - viimeistään tänään ennen yhtätoista (sanoin kyl ettei sillä ole niin kiire et kunhan tapahtuu ennen talvea - aikoinaan huomasin tuon raon kun ensimmäisenä talvena meni parvekkeelle ja melkein liukastuin... nämä vuodet olen sietänyt lunta olkkarin ikkunalaudalla, kukkaroskia kesäisin mut nyt ajattelin et kun uudet  ikkunatkin vaihdettu... jännityksellä odotan milloin se on tukittu. Nyt ilmeisesti yläkerrassa ei ole oltu paikalla - sanoin kyllä asiasta eilen yläkerran miehellekin - oli just pihalta lähdössä kaljalle lähipubiin. 
Lähinnä vaan kerroin et tietää asiasta, mennessään murisi et minunko sekin pitää tehdä... #huokaus#
- liekö vaimo teettänyt hommia

Mutta nyt ei kuin mukavaa viikonloppua





maanantai 18. kesäkuuta 2018

Lomalla

Täytyy kyl sanoa että ajan saa kulumaan suunnittelemattakin. Oikeastaan en tee paljonkaan etukäteissuunnitelmia - jonkinlaiset raamit tietenkin.

Lauantaipäivä merimaisemissa Haminassa. Aamulla ennen yhdeksää kohti Tervasaaren satamaa. Siitä M/s Vikla3:n kyytiin. Meri oli todella tyyni, kokeneemmat merenkävijät sanoivat ettei se koskaan ole näin tyyni. No nyt oli :) Koko päivän sää suosi, tosin kuuma oli - jopa meikäläinen sai pikkasen väriä iholle

Vajaan kahden tunnin päästä saavuimme Ulko-Tammioon. Puolet meistä jäi herkullista lohisoppaa syömään laivalle ja toinen puoli oppaan johdolla saareen. Me päätettiin ensin syödä, aamupalasta olikin jo aikaa.

Pääsimme mekin vuorollamme saareen kun toiset tulivat takaisin. Osa varoitteli hyttysistä (mua kyl ei yksikään hyttynen syönyt. Kaveri kysyikin et millaista verta sulla oikein on :) ) 

Niin saaresta. Mukava kokemus.  Vaihtelevaa maastoa. Toistekin olisi mukava sinne päästä. Ehkä yöpyäkin. On telttailualue ja kuulemma autiotupakin kuudelle löytyy... näkötorni ja tunneli, jossa asustelee iso hämähäkkejä (ei käy ihmisten kimppuun, ei niin iso sentään - yhtään ei kyllä näkynyt), sotilaan hauta.
Olisi pidempäänkin mukava ollut olla saarella. Ehkä joskus....

Tänä vuonna ei kuulemma ole vielä punkkeja näkynyt




s
 paluumatkalla nähtiin merikotkapariskunta (tätä kuvaa hieman muokattu, rajattu ja vähän terävöitetty. mutta siinä ne on - zoom-kameralla otettu kuva)

Astuessani laivasta, kapteeni sanoi et joku saanut vähän väriäkin... mä nimittäin en ole tätä ennen saanut aurinkoa ollenkaan. Tosin en paahtua haluakaan

Kuskimme halusi vielä pienen kierroksen Haminassa joten kävimme jätskit ostamassa

Kotona kamu tuli kahville - ja sitten päätettiin että lähdetäänkin hetkeksi kaupungille. Se hetki kyl kesti hieman pidempään, olin kahdelta kotona - tällä kertaa en kävellyt kotiin enkä olis kyllä jaksanutkaan. Nähtiin tuttuja ja lähdettiin karaokepaikkaan (huom. minä en laula mutta kuuntelen sujuvasti)

Olin samassa paikassa viikko sitten toisen kaverini synttäreitä juhlistamassa. Silloin ei montaa tuttua näkynyt. Lähtiessäni kotiin eräs mies sanoi älä lähde, tule hänen kanssaan tanssimaan. Olin jo takki päällä joten tokaisin on lähdettävä, kaveri odottaa ulkona et olisit pyytänyt aiemmin. Siis miksi tämä kertomus. No sama mies oli siellä nytkin. Tuli sitten hakemaan ja oikeastaan tanssittiin koko ilta (jalat oli kyl jo aika muusina lopuksi) enkä mä kyl oikeastaan mikään tanssijakaan ole mutta lähden jos joku erehtyy pyytämään - tää sit pyysi aika monta kertaa... Kysyi loppuillasta et nähdäänkö samalla parketilla tai jollain muulla, katotaan jos törmätään (numeroita ei vaihdettu, kysyi kyllä oletko sinkku...) Saapi nähdä, en mä usein tuolla käy, hänkin kauempaa. Etunimen tiedän ja hauskaa oli, siinä kaikki tällä kertaa. Mutta oli kiva pitkästä aikaa tanssia kunnolla. 

Sunnuntaina käytiin karjalaisten kesäjuhlilla - itsehän olen puoliksi hämäläinen vaikkei sitä ehkä uskois, karjalaa ei tietääkseni yhtään mutta kaverilla karjalaiset juuret. Monta mukavaa juttuhetkeä saatiin siellä. 

Illaksi hain Iinan pyykkäämään ja saunomaan. Siinä välissä käytiin siskon luona auttamassa kakun syönnissä. 

Tänään ohjelmassa autonkorjausta, kohta pitääkin se sinne viedä. Sit ajattelin lähteä Loviisassa käymään - isää sairaalaan kattomaan. Vielä näyttää olevan hyvä keli

torstai 14. kesäkuuta 2018

tuohon edelliseen tekstiin

mun oli tarkoitus kirjoittaa enemmänkin mutta aika hyvään kohtaan jäin. En nyt siitä jatka tällä kertaa.. joku toinen kerta

Taas on vierähtänyt useampi päivä, isä edelleen sairaalassa. Tänään tieto että juhannuksen jälkeen operaatio keskussairaalassa (jossei sitä ennen tilanne huonone). Viime lauantaina kävin viimeksi tai käytiin Iinan kanssa katsomassa. Tällä kertaa ajeltiin toista kautta ja käytiin matkalla Pukarolla hampparilla (ja tarttui pari käsityöopusta myös matkaan mukaan - meitä ei pitäis päästää kirjakauppaan). Isän luona oltiin pari kolme tuntia.  Stten käväistiin muutama kätkö ja nopeasti kotiin - yhden tutunkin näin, kätköilyäkin mainostin - ja samalla hän sai tiedon isän sairaalassaolosta.

Iinan asunnon ala-aulasta
Siis kiireellä kotia. Alunperin oli tarkoitus käydä kotokodin pihaa kattomassa mutta jäi tällä kertaa väliin. Piti keretä äkkiä abc:lle ruokaa ostamaan. Tyttö kotiin ja ite pikapikaa puolessa tunnissa vaatteidenvaihto ja bussiin (aamulla laitettu meikkikin piti jättää). Olin sopinut kaverin kanssa että mennään vähän viihteelle hänen synttäreidensä kunniaksi. Hän tuli pyörällä. Mukava ilta, montaa tuttua ei näkynyt muttei se mitään. Kävelin sitten kolmen kilometrin matkan kotiin, loppumatkasta piti jo ottaa kengät pois. Sunnuntaina kävin vielä synttärikahveilla.

Gizmokin on palannut työreissulta eli arkeen siinäkin suhteessa palattu tai no  - ens viikon on kotiseudullaan lomalla - ja mie täällä.  Mutta juhannuksen jälkeen taas...

Launtaina olen lähdössä Ulko-Tammioon yhdistyksen reissulle. Alunperin minun piti olla kuskina mut... no joo aika pitkä tarina. Mun auton pakoputki vuotaa eli en viitti lähteä sillä pitemmälle, ei huvita kuunnella ääniä. Maanantaina saan korjaamolle. Ensin sain varattua juhannuksen jälkeiselle maanantaille siihen korjaamoon jota yleensä käytän (hupsista, en olekaan vielä perunut sitä aikaa, no huomenna), sitten soitin toiseen - aikaa olisi ollut ensi keskiviikkona. Se taas huono ratkaisu siltä kannalta että on keskellä lomaviikkoa. Vielä kolmanteen soitin ja sain maanantaille.

Jos maanantaina ajattelin korjauksen jälkeen ajella isää kattomaan ja tiistaina iltapäivää viettämään Monikan kanssa - ainoa päivä tällä mun lomaviikolla jolloin keretään hänen kanssaan nähdä kun pääsee töistä puoliltapäivin. Muuten onkin lomaviikko suunnittelematta. Iina haluis kuulemma juhannuksen lavatansseihin, katotaan nyt...

Parvekkeelta eilen 

- ja toinen kuva hetkeä myöhemmin
Sit olen tehnyt yhdistyksen heinäkuiseen kesäteatterireissuun tapahtumailmoituksen - ja nyt otan ilmoittautumisia vastaan. Kävin myös viikolla toimistolla muutaman kansion tyhjentämässä (olis tarkoitus se rempata - ammattimiehet tosin saavat tehdä - me vaan tyhjennetään). En kauaa siellä viitsinyt yksiseni touhuta, kotonakin hommaa (no joo Gizmo tuli iltateelle).

Ikkunoidenvaihto ohi paitsi että vielä tulevat vaihtamaan saunan ikkunoiden painikkeet kiinteiksi ettet tartte irtopainikkeiden kanssa pelata - ja vielä hyttysverkot pitäis saada. Sen jälkeen vaan maksellaan. Töissäkin tulossa remppaa toimisto - tiloihin elokuussa. Siinä sitten tehdään töitä remontin keskellä.

Tähän loppuun vielä mun tämän hetkinen mielikappale.  Se jotenkin osuu ja uppoaa...



maanantai 9. huhtikuuta 2018

Uusia käänteitä

Isä kävi lauantaina Keskussairaalan päivystyksessä kun kotihoitaja passitti (oli sanonut että hän ei ota sitä kontolleen et jalkaan tulee kuolio), Isä kävi sitten siellä, olivat tutkineet että jalassa veri kiertää - ja kotiin - mutta eivät edes aukaisseet varpaiden siteitä, jotain sanoneet et on hoidossa - ja maanantaina omalle lääkärille (tai päivystykseen jos pahenee). Eli sellainen taksireissu (2x50km)

Eilen iltapäivällä lähdin iskää auttamaan peseytymisessä (sekä pyykkiä pesemään), Iina mukana.
Oltiin sit kylpyhuoneessa ja otin varpaiden siteet pois - jalkapöytä oli ihan turvoksissa ja tummanpuhuva, kaksi keskimmäistä varvasta myös eikä muutkaan terveiltä näyttäneet, haavoissa mustaa. Sanoin isälle että näihin varpaisiin en ainakaan minä laita siteitä, soitettiin sitten kotihoitaja paikalle. Siinä sitten juteltiin vaihtoehdoista eli takas päivystykseen vai odottaako maanantaita, soitti keskussairaalaan - ja päädyttiin siihen että lähdetään päivystykseen.

Minä sitten lähdin, Iina jäi hoitamaan pyykit ja siskontytöt hakivat hänet vaarilta

Ilmoittautuminen ja sit suht nopeasti sairaanhoitajalle pääsi. Sairaanhoitaja teki sitten tutkimuksiaan, päätti sitten että kirurgin pitää katsoa jalkaa. Isä pääsi sitten makuulle tutkimista odottamaan. Ottivat verinäytteitä ja ekg:n. Jossain vaiheessa kirurgi tuli paikalle, kyseli tietoja ym (isä itse pystyy kertomaan lääkityksensä ja aiemmat leikkaukset sun muut). Päätyi sitten siihen että tehdään varjoainekuvaus - eli isä päivystysosastolle. Itse ajelin kotiin... täytyy myöntää että aika poikki olin. Mutta nyt ainakin tuntuu että otettiin vakavasti, katotaan mitä siitä seuraa...

**************************
La-elokuvaillan herkut
Pienempiä vastoinkäymisiäkin viikonloppuna sattui... ensinnäkin mikroaaltouuni päätti lakata toimimasta (ihme kyllä, takuuta jäljellä vielä kaksi viikkoa - pitänee toimittaa uuni Prismaan joku päivä). Monikalta lohkesi paikka hampaasta, siskontyttö (joka on hammashoitaja) käväisi vilkaisemassa. Monika päätti sitten lähteä kotiin sunnuntaina tuntia aiemmallla junalla että pääsee kotiin (oli ostanut jo lipun myöhempäänkin), no Mäntyharjun onnettomuuden takia juna myöhässä yli tunnin - lopulta sitten oli kuitenkin oli mennyt alkuperäisellä joka oli perillä kymmenisen minuuttia aikaisemmin (tämäkin kuulemaan lähti 8 minuuttia myöhässä kun joku sai sairaskohtauksen ja odoteltiin ambulanssia), hän sitten myöhästyi myös  aiemmasta bussista kotiin

No merkurius perääntyy... nyt pitää lähteä töihin - loman jälkeen. Olishan tuota vielä jatkanut :) Mukavaa tätä päivää

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

nopeasti on

tämä vuosi kulunut... Viimeisiä päiviä mennään. Joulu on vietetty ja välipäivät töissä

Ei oikein tiedä mitä kirjoittaisikaan... pää sekaisin kuin Haminan kaupunki. Ei paljon tullut jouluna lepäiltyä. Aina menossa. Haettiin isä tänne kaupunkiin, aattoilta vietettiin siskolla ja isä meille yöksi Joulupäivänä veljen luokse ja isä samalla kotiin. Hänelle tämä joulu oli aika väsyttävä - ei oikein saanut meillä unta ja kai tuli syötyäkin hieman liikaa...

Aatto ei mennyt ihan putkeen - kun aamulla lähdin isää hakemaan. Ensin lähdin käymään hautuumaalla. Pakko oli jättää kynttilät sytyttämättä, tuuli tuiversi niin ettei sytyttäminen onnistunut joten päätin jättää homman joulupäivälle. Sitten isää auttamaan peseytymisessä, vesipumppu ei toiminut joten soittamaan veljelle. No tuli nopeasti ja saatiin pesu hoidettua. Sitten kaupunkiin, isä siskolle ja ite kotiin saunomaan...
No ilta meni mukavasti syöden ja jutellen - ja seuraillen kissojen touhua. Siskon perheeseen on noin reilu viikko sitten tullut kissanpentu toisen seuraksi (oli heillä kaksi mutta pienempi jouduttiin lopettamaan marraskuun lopulla munuaisten petettyä) - nämä siis siskontyttöjen kissoja. Eli taas saa kissanpentuterapiaa tarvittaessa :)

Muutakin on tapahtunut. Vanhempi tyttö muutti takaisin tänne, asuu nyt väliaikaisesti mun luona kunnes saa oman asunnon (tänään viimeksi tuli pontta asiaan, selvisi että mun tulot vaikuttaa hänen työmarkkinatukeensa). Onhan tässä sopeutumista puolin ja toisin - on ollut kuitenkin omillaan jo neljä vuotta.

Oma terveyskin hieman mietityttää.  Mulla on todettu nivelrikkoa toisessa lonkassa ja se vaikuttaa jo jonkin verran liikkumiseen - eikä istuakaan voi miten tahansa. Öisinkin särkee jonkiverran. Fyssarilla olen käynyt. Enemmän pitäis venytellä ja voimistaa selkä- ja vatsalihaksia. Hieman on väläytellyt että lekurin pakeille kohta taas, jos tämä laittaisi lähetteen ortopedille. Aika nopeasti on tämäkin ruvennut oireilemaan, viime keväänä huhtikuussa kiipesin vielä Tallinan Olevisten torniin ja kävin nuoremman tytön kanssa Repovedellä portaissa - kesällä jalka alkoi kipeytyä enemmän-  ja syksyllä menin vihdoinkin lekuriin - kuvattiin ja ultrattiin - oli siellä oireita. Katotaan miten akan käy...

Uuden vuoden suunnitelmana on (tällä hetkellä) se että olen kotona. Mutta suunnitelmat on tehty muutettaviksi - tarvittaessa


tiistai 23. helmikuuta 2016

Elämä menee latujaan

Kolmisen viikkoa sitten tein aika ison päätöksen, lopetin parivuotisen etäsuhteeni. Tai kävihän hän täällä noin kuukauden parin välein - ja viipyi muutamia päiviä, välillä pidempään. Jotenkin mulle on tässä tullut viime kuukausina halu olla yksin,  itse päättää mitä, milloin ja kenen kanssa. Toki mulla on perhe, jotka asetan etusijalle - ja niin se kuuluukin olla <3. Häntä en kuitenkaan ole laskenut perheeseeni kuuluvaksi... jotenkin vaan ujuttautunut meiän joukkoon. Hänelle tämä on raskasta -niin olen ymmärtänyt - mutta en minä sen takia voi jatkaa, ei säälistä tai että kun jää yksin tms. Kun ei se tunnu  vaan oikealta, en kai välitä tarpeeksi

Sanoi että jäähän sulle kolme viikonloppua jos hän kerran kuukaudessä käy. Jep - niin jääkin - mutta ei yhdessä viikonlopussa mitään suhdetta pidetä yllä. Kyllä se vaatii huomioimista siinä välissäkin. Siihen mulla ei riitä energiaa... haluan tulla töistä kotiini ilman että tarvitsee miettiä onko siellä joku, ilman että tarvitsee lomia miettiä että mihin väliin hänet sijoitan.... kun kuitenkin haluan lomia viettää niin etten välttämättä suunnittele mitä teen ja milloin teen... vaikea siihen on aikatauluttaa ketään. Viihdyn hyvin yksinkin. Mutta se siitä - en halua vatvoa mulle selvää asiaa...

Auton kanssa olen sähläillyt. Töistä lähdin tässä yhtenä päivänä. Käynnistin auton, rupesin lumia putsaamaan, onnistuin lukitsemaan oven. Oli mulla toiset avaimet, mutta kaukosäädin ei toiminut eikä se toinen avain toimi lukossa (joka ilmeisesti on jollain lailla rikki ennestään). Työpaikan huoltomies yritti auttaa, soitti vaikka kelle mutta loppujen lopuksi ei muuta keinoa ollut kuin rikkoa sivuikkuna... no hän sitten teippasi ikkunan kauttaaltaan, teki reiän - ja naps lasi särkyi siruiksi. Muovi päälle ja kotiin kaupan kautta kun piti pattereita ja vessapaperia käydä ostamassa. Iskäkin siinä soitti, oli aiemmin yrittänyt (mutta puhelin oli vankina autossa), sanoi et ollut äsken kotona, sanoin en ole vieläkään....
Autoon vaihdettu uusi lasi eli asia kunnossa,,, No tänään meinas sitten puskurin alareuna irrota - ei varmaan nuo huonosti auratut kadut ole auttaneet kiinnipysymisesssä. Siskonmies kävi sitten napsauttamassa paikalleen. Nyt vaan toivon että se auton kolina johtui siitä... viikonloppuna tiedossa ajoa aika lailla

Viime viikon loppupuolen olin kipeänä kotona. Jo tiistaina huono olo, keskiviikkona käväisi töissä vajaan tunnin - totesin en voi olla -> kotiin kaupan/apteekin  kautta ja  ja sohvalle, heräsin yhdeltä. Siinä se meni sitten loppuviikko. Sunnuntaina normaaliin tapaan iskää auttelemaan- oli muuten erittäin huono ajokeli (Olen kyllä sitä mieltä että erittäin huono ajokeli on parempi kuin huono ajokeli - nimittäin kaikki ajavat maltillisesti eivätkä yritä riskiohituksia).

Seuraava sähläys: Kotipihalla illalla tajusin että puhelin jäi iskän lipaston päälle... no eikun prepaid'a ostamaan, tytön vanha kännykkä käyttöön, Siihen jouduin ensin tekemään tehdaspalautukset ym, muuten sujuikin sitten hyvin,,, googletilin sai kaikki yhteystiedotkin - no sisko kävi tänään isällä, ja nyt on oma puhelin taas....

Nyt taidan painua saunaan, olihan tässä juttua tälle kerralle. Mukavaa kevään odotusta, lunta ainakin on viime päivinä tullut tarpeeksi

Ai niin olen taas yrittänyt pari viikkoa painonhallintaakin - viimeksi syksyllä jolloin ei tuntunut riittävän motivaatiota siihen millään - nyt tuntuu aivan erilaiselta :) Katotaan jospa vihdoinkin...

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Loma lähellä

-  kaksi työpäivää, sitten pääsiäinen - virallisesti loma alkaa sitten tiistaina. Tarkoitus on lähteä luultavimmin maanantaina Savonlinnaan - viedä Iina kotiinsa - ja sitten jatkaa pariksi päiväksi
P-Karjalaan. Takaisin samaa kautta. Hänellä kuulemma täällä Kymenlaaksossa joku kokous seuraavana viikonloppuna

Kaikenmoista onkin tapahtunut. Viime viikonloppuna Monika vaihtoi asuntoa - kaupungin keskustaan, lähemmäksi koulua. Iina meni sinne jo torstaina ja minä perjantaina töiden jälkeen. Onnistuin jäämään kotitalon hissiin lähtiessäni. Rinkan nauha jäi hissin oven väliin - ja kohta katon roikkuvaa rinkkaa, hissi jumissa.  No soitin sitten hissin seinäällä olevaan päivystysnumeroon ja melko pian tulikin neljä palomiestä päästämään minut ulos. Rinkkakin saatiin melko ehjänä, nimittäin aukaisivat myös ylemmän kerroksen oven - ja se tippui alas. Hissi jäi sitten jumiin kun lähdin Lahtea kohti. Oli se korjattu lauantai- iltaan mennessä kun tultiin Iinan kanssa kotiin. Kävin perjantaina "tunnustamassa" tapahtuneen naapurille. Hän sanoi heti että hyvä ettei se rinkka ollut selässä...

Reilu puoli tuntia siis myöhästyin lähdöstä. Mutta kerkesimme viedä jonkun verran tavaroita jo uuteen asuntoon - ja vielä tehdä pienen kävelylenkin kaupungilla mm. satamassa.
Sitten vanhalle asunnolle yöksi. Eipä paljon jaksettu enää sielä erikoisemmin mitään tehdä. Aamulla suht ajoissa ylös - ja pakkaamaan. Sisko perheineen tuli muuttoavuksi peräkärrin kanssa - saatiin isommat tavarat sillä vietyä. Reilusti ennen puolta päivää oli muutto tehty. Monikan poikaystäväkin tavattiin ekaa kertaa - hän pääsi heti lampunvaihtohommiin (ylettyi kattoon, muille ei apua taloustikkaistakaan). Varmaan pääsee myös verhoja ripustelemaan :) Mukavalta pojalta vaikutti

Yhdessä sitten syömään Rossoon. Sitten siskon perhe lähtikin kotia kohti - ja me pikakahvin ostoon lähi-Siwasta ( Monika ei ole kahvinjuoja joten hänellä ei kahvinkeitintä - tosin nyt on oppinut juomaan lähiviikkoina). Sitten poikaystävä ja Monika lähtivät minun autolla hakemaan vanhalle asunnolle jätettyä pyörää (ei mahtunut enää peräkärriin) - ja me Iinan kanssa muutamalle kätkölle. Illan suussa lähdimme sitten takaisin Kouvolaan

Isän tilanne on muuttunut paljon paljon parempaan viimeisestä kirjoittelusta. Voisi pitää oikeastaan eräänlaisen  ihmeenä, kun ajattelee miten toivoton tilanne oli alussa. Sen jälkeen on siirretty Loviisaan vuodeosastolle kuntoutumaan. Sieltä kuljetettiin pari viikkoa dialyysiin sairaalaan. Nyt ei enää tarvitse, munuaiset alkoivat toimimaan. Isä jaksaa istuskella pyörätuolissa ja proteesin käyttöä suunnitellaam, tämän  hetkisten kaavailujen mukaan pääsee kesäksi kotiin. Ensin on tosin hänen voimistuttava että pääsee tuoliin ja takas, kädet ilmeisesti hieman voimattomat... pystyy kyllä tuolia kuljettamaan. Hänelle hankittiin uusi isompinäyttöinen puhelin. Nyt on mukava kun saa "yhteyden" suoraan häneen ja itsekin soittelee usein. Kyllähän se kieltämättä keljuttaa häntä, kotiinhan haluaisi, mutta... ymmärtää kuitenkin realiteetit. Sitten melkein samaan syssyyn sanoi et ehkä hän vielä viisi vuotta voisi elää. Sanoin sitten ehkä näet vielä lapsenlapsenlapsesikin - nimittäin veljenpoika on kesällä menossa naimisiin (viimeksi käydessä yhtäkkiä tajusi että hän saattaa päästä häihinkin)

Töissä ollut kiireinen alkuvuosi -ja yhtä kiireisenä tuntuu jatkuvan. Tällä viikolla en millään meinaa päästä kiinni tästä kesäajasta. En muista milloin se olisi aiemmin näin voimakkaasti vaikuttanut., Ehkä on jonkin verran stressiä tms. Mutta kohta luultavasti helpottaa...Joten jos yrittäis tänään mennä aikaisemmin nukkumaan - ettei ihan puolille öin kukkuis

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tammikuussa tapahtuu...

Monika sitten aloitti lähihoitajaopiskelun lähikaupungissa (noin tunnin ajomatka autolla), isänsä hänet muutti sinne heti vuoden ensimmäisenä perjantaina. Iina jäi yöksi, minä ajelin lauantaina sinne myös. Iinan kanssa sitten kokosimme Monikan lipaston kun isänsä ei kerinnyt. Yllättävän hyvin se meiltä sujuikin - yhteistyöllä - paljon oli osia...

Siinähän se lauantai kului. Päivällä tutustuttiin kaupungin kirppareihin ja muihinkin kauppoihin. Nälkä yllätti joten syömässäkin käytiin... vähän samalla juhlistaen elämänmuutosta...

Lauantai-ilta kului siis lipastoa kokoillen - välillä netistä katottiin SuomiLoven nauhoitusta, ei sitä niin kiirellä tarttenut hommia tehdä, rauhallisestikin ehtii... Melko myöhään sitten lähdimme Iinan kanssa ajelemaan. Oli hieman tuiskuinen keli mutta paljoakaan liikennettä ei ollut. Seuraavana päivänä ei kyllä herätty aikaisin... iltapäivällä yksillä synttäreillä käväistiin

Loppiaisena lähdettiin sitten kaverin kanssa Iinaa viemään omaan kotiinsa -se oli sellainen päivän reissu aamukahdeksalta liikkeelle ja illalla kotiin - aika pakkassää oli mutta muuten mukava keli ajella. Oikeastaan se oli pieni kiertoajelu - Mikkelin kautta Savonlinnaan ja Imatran/Lappeenrannan kautta kotiin.  Tulihan siinä ajeltua. Savonlinnassa kerettiin sen verran pysähtyä, että vietiin tytön tavarat asunnolleen - ja sitten keskustaan Caperoon syömään (pitihän se kaverille maistattaaa.. Caperon sapuskat) - jopa jälkiruuat tällä kertaa. Sitten käytettiin Iina kaupassa ja vähitellen liikkeelle kotia kohti.

Tässähän sitä on yritetty sopeutua ihan yksin oloon - toisaalta ei ole oikein vielä kerinnyt tajuamaankaan koko asiaa. Ollaan kuitenkin usein puhuttu netin kautta (Skype / Hangsout) sekä Monika on toistaiseksi tullut viikonlopuiksi kotiin

Isän sairaalaan joutumista yli viisi viikkoa. Isä siirrettiin vuodeosastolle, siellä ollut tähän aamuun. Joutui tänään taas isoon sairaalaan mahakipujen, kuumeen ja verenpaineen muutoksen takia aamukuudelta yöhoitaja päätti laittaa keskussairaalaan  kun ei sillä vuodeosastolla ole viikonloppuisin lääkäriä - sappirakontulehdus epäillään, suunniteltiin jopa leikkausta, mutta yrittävät nyt lääkkeillä - ei saa huomenna kuitenkin syödä eli varmaan pitävät siellä ainakin huomisen - ja seurailevat tilannetta. Hirmu väsynyt on. Niin veli laittoi viestiä ennen kahdeksaa aamulla kun olivat hänelle tiedottaneet tilanteesta

Isällehän on jo vilauteltu kotiinpääsyä. Viime viikolla käväisivat kotona kattomassa mitä muutoksia sinne akuutisti on tehtävä. No veli on käynyt hakemassa välineitä ja joitain on joutunut itsekin käydä ostamassa kun apuvälineosastolla ei niitä ollut. Isän sänkyä on korotettu, vessassa korotettu rengas, tukipuita laitetaan, saa suihkutuolin, pyörätuolilla mahtuu vessaan (sitä pelättiin ettei onnistuisi) - mutta nyt ei sitten tietoa koska pääsee... no päivä kerrallaan tässä mennään - edelleen

Itsekin olen ollut tosi nuhainen pitkän aikaa, ei paljoa ole iltaisin kotona mitään jaksanut pariin viikkoon.










Viime viikonloppuna olin kaverin kanssa Matkamessuilla, ammattiliiton reissulla. Mukava reissu mutta rankka kun oli sitä nuhaakin - no nuhanenänä siellä. Ehkä yksi mukavimmista kokemuksista oli Eurajoen pisteessa kuunnella Tiina-Maija Koskelan  esitystä..tuntui ilmakin väreilevän...   seka Turkin aidot silkkikukat

Töissä käyty - nuhasta huolimatta, kuumetta eikä muita oireita ole ilmaantunut. Illat sitten lepäilty kotona. Töissäkin tulossa muutoksia. Meiän organisaatiosta "irrotetaan" yksi tiimi toiseen organisaatioon - jäävät kyllä fyysisesti meiän kanssa samaan työtilaan. Viime viikolla selvisi että yksi työkaveri on siirtymässä toisiin hommiin - tuotannonsuunnittelun puolelle. Meille ei ole tulossa ketään tilalle eli... varmaankin joututaan miettimään töiden priorisointia. Sitten myös yksi koko yritystä koskeva uutinenkin tuli  - meidät myytiin mutta luultavasti käytännössä ei vaikuta paljonkaan - ainakaan lähiaikoina. Tai mistäs sitä koskaan tietääkään - jää nähtäväksi

Torstaina Iina tuli lähteäkseen lauantai-aamuna pk-seudulle Tammitapaamiseen eli enpä saanut la-aamunakaan nukkua, piti semalle viedä. Monika oli tullut perjantai-iltana. Kuskasin molemmat nuorteniltaan - ja hain. Lauantaipäivä meni Monikan kanssa kaupoilla - halusi uuden maton kämppäänsä.

Nykyään ei tiedä mistä postipakettinsa joutuu hakemaan. Tilasin Monikalle pari vuoderahia - ja perjantaina hain ne Valintatalosta toiselta puolen kaupunkia - just ja just mahtuivat takapenkille (66x66x39) - ja sitten hain meiltä kolmen kilsan päässä olevasta Siwasta itsellni paketin... Kerran tilasin jotain tiettyyn työpaikan lähellä olevaan Smartpostiin, ei ilmeisesti mahtunut lootaan joten se piti hakea muutaman kilsan päässä olevasta Valintatalosta (ei siis tästä mistä hain nuo rahit) - kyllä mä vähän ihmettelin tekstiviestiä et mitä mä TUONNE olen tilannut.

Eipä nukuttu sit tänäänkään pitkään - tuli se viesti veljeltä että isä on viety Kotkaan. Mä sitten lupasin soitella sinne myöhemmin kysyäkseni mikä tilanne. No ensinnäkään sairaalan vaihde on käytössä vain arkisin - ja sitten kirjasin väärän numeron päivystykseen - ilmoitti että numero ei käytössä. No netistä sitten etsin - ja soitinkin ensiavun numeroon. Sieltä ne tiedot nopeasti saikin,.. mutta tällä hetkellä ei oikein tiedetä mitään, odotellaan...

Tänään vein sitten Monikan vuoderaheineen ja mattoineen asunnolleen - niitä sitten mallattiin. Muutaman tunnin siellä vietin - sitten kotiin ja saunaan. Ilmeisesti mun nuhailu ja olotila alkaa olla parempi kun jaksan tätä kirjoitella. Hyvä niin - toivottavati pysyykin poissa - flunssa

Telkkari on tossa päällä mutta enpä ole seurannut - ei oikein tullut kiinnostavaa tänään, pelkkiä uusintoja -  mut kai se tavallaan on seurana. Joten taidan kohta lähteä unten maille, vaikka lueskelemaan.  Ai niin - pyykit narulle...



keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kyllä on vilkasta...

päivät menee töissä ja illat kyläillen...

P-K lähti tiistaina kotiaan kohti, saas nähdä milloin seuraavan kerran nähdään... tuskin ensi viikonloppuna jossei sitten innostu ajelemaan Savonlinnaan käymään (saattaa tehdä senkin - eihän sitä matkaa ole kuin n. 70 km). Mutta minä en lähde vielä sinne talvirenkaita vaihtamaan - yritän ajella noilla kitkoilla, jos niihin tottuisi. Jos sitten suunnilleen kuukauden päästä menis kun mulla pidennetty viikonloppu - kolme päivää

Eilen vein Iinan vaarille pariksi päiväksi. Huomenna haen pois - ja samalla ilmeisesti käytän iskän (oma autonsa korjaamolla) kuoroharjoituksissa kirkonkylällä eli aika myöhään menee kotiintulo. Tänään laittoi mua kymmenen vuotta vanhempi tätini viestin että illalla vois tulla synttärikahveille. Siellähän se vierähti tunti pari, vähän kolmattakin.

Lauantaiaamuna ilmeisesti lähdetään Savonlinnaan Iinaa kotiinsa viemään. Paluu sunnuntaina. Onnistuishan se toki päiväseltäänkin mut on se aika rankkaa - ja kivahan se on hetki sielläkin viettää. Tyttöjen isä ilmoitti tänään ettei hän taida jaksaa ajella sinne tyttöä viemään - no tavallaan siihen oltiin jo asennoiduttu että minä lähden. Niin tuttua... No mikäs tässä ajellessa, uudella (käytetyllä) autolla ajellessa.

Ai niin - eilen keksittiin autolle nimikin; Hubba-Bubba, tuttavallisemmin Hubbis. (Edellinen oli lempinimeltään Ana, olikohan koko nimi: Anamaria Yasmine Annabella tai jotain sinne päin :) ) Saas nähdä jääkö käyttöön - nimi. Muistelen että yhtä autoa kutsuttiin Mikoksi. Siskon perhe kutsuu omaansa Urpoksi (Urban Cruiser)

Minä vielä paistelen lohipalaset huomisen evääksi - ei aamulla viitti... jos siihen vaikka jotain lisäksi vielä. Monika lähti jo nukkumaan, ehkä sitä itsekin voisi tuonne pedin puolelle kohta. On muuten ollut sen verran kiire viikko ettei ole pyykkiäkään kerennyt. Koneellisen pesin nyt illalla. Iinan vaatteet jäi pesemättä, kerkeää hän ne vielä perjantaina... koko päivä aikaa

Kätköilemäänkään ei päästy. Iina ja P-K kävivät maanantaina pari kätköä hakemassa. Mutta ei oikein ole kelit suosineet. Tosin Iinaa taitaa tällä hetkellä eniten kiinnostaa uusi puhelimensa :) - sen opettelu.

No kala on paistettu ja mie painun omaan makkariin. Mukavaa loppuviikoa


maanantai 5. toukokuuta 2014

Toukokuuta elellään

Jotenkin vaan tää aika tuntuu menevän - ei meinaa keretä mitään. Paljon ehkä tapahtunutkin...

Niin Repovedellä vietettiin yksi päivä... Pitkäperjantai kera miesystävän ja nuoremman tyttären. Kuutisen tuntia sielä vierähti. Mukavaa oli.... evästä mukana ja seikkailumieltä. Kolme kätköäkin taidettiin sieltä etsiä

Muutenkin olen paljon liikkunut - oikeastaan siitä on jo tullut niin tärkeää että montaa päivää ilman lenkkeilyä ei voi olla - jopa lähes kymmenen kilsan lenkkejä, välillä myös kätköjä etsien.

Kahtena lauantaina olen nyt käynyt Tallinnassa. Ensimmäinen lauantai meni työkavereitten kanssa risteillen - Ennen aamukahdeksaa bussilla matkaan  ja illalla takas. Mennessä syötiin lounasbuffetissa - ja sitten kukin vietti aikaansa maissa nk halusi.


Viime lauantaina oli ammattiyhdistyksen järjestämällä risteilyllä - maissaoloaikaa oli enemmän, aamuviideltä lähdettiin matkaan - ja aamiainen laivalla. Parin ystävän kanssa kiertelimme sitten Tallinna taksilla sekä jalkaisin. Tuli sitten käytyä tutustumassa Karnaluksin käsityötukkuun - varsinainen aarreaitta.. Sinne täytyy mennä uudelleenkin. Nyt oikeastaan vain ihmetteli et voiko tämmöinen paikka olla. Ostin mä jotain sentään - aidakangasta ja helmiä.

Vanhaankin kaupunkiin ehdittiin - syömässä käytiin - nopeasti sekin päivä kului. Kuviakin kerkesin näpsimään siinä kavereiden perässä kulkiessa. Laatu sitten sen mukainen - mutta tunnelmahan tärkein...

Vappukin oli ja meni - kaverin luona vietettiin iltaa. Saunottiin, nautittiin, syötiin, juteltiin ja valvottiin pitkälle yöhön. Mukavaa sekin...

Niin miesasiat - no on mukana kuvioissa. Tulossa taasen parin viikon päästä. Ihan piristävää sekin, Näin sitoutumiskammoiselle mukava välimatka :) No soitellaan lähes päivittäin ja viestitellään päivän kuulumiset. Eli tälläistä tällä kertaa.

Kotonakin on hieman muutoksia. Nuorempi tyttö muutti huonetta - vanhempi kun on ilmoittanut ettei enää muuta takaisin. Toisaalta olin ajatellut että kun tämä nuorempikin lähtee (aikaisintaan ensi syksyllä jos pääsee opiskelemaan) niin vaihdan hänen huoneeseensa olohuoneesta. Toinen huone jäisi työ/vierashuoneeksi - ja olohuone vapautuisi oleiluun.

Asiaa nyt nopeuttaa se, että saan työkaverilta pari sohvaa (kun hän muuttaa muualle). Nuoremman tytön monitoimisänky on jo laitettu kierrätykseen eli nyt mun vaan pitäisi hoitaa tämä omaa "muuttoni" huoneesta toiseen. Aikaa on tämä kuukausi. Kesäkuun ensimmäinen päivä vietetään kodissamme tytön ylppärijuhlia. Oman mausteensa tähän tuo se että tyttö pääsi kauppaan kesätöihin - ja alkaa puolivälissä toukokuuta. Itsekin olen töissä helatorstaihin saakka, perjantain olen ottanut vapaata - ja sitten alkaakin kesäloma...

Jatkan taasen kertoilua kunhan ehdin... katsastusaika autollekin tilattava... miten tää vuosi kuluukin niin vauhdilla - vastahan mie siellä kävin

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Sattuu... ja tapahtuu

No joo nyt on sitten polvi kipeä ja olkapää. Onnistuin eilen rönyämään lenkillä - kai jalka osui johonkin kuoppaan ja kun oli alamäki niin ei siinä oikein mitään ollut tehtävissä kuin yrittää selvitä mahdollisimman vähillä vaurioilla - eli polvi osu, onneks oli käsineet muuuten olis kädetkin naarmuilla - pikku reikä tuli takkiinkin... mutta lenkkiä jatkettiin eikä se kävelyä pahemmin haitannut

Nyt ehkä eniten tuntuu olkavarsi. Tällä hetkellä musta ei olis ikkunoiden pesijäksi - käsivarren osto sattuu. Ikävä et kyse on oikeasta kädestä ja minä pääsääntöisesti oikeakätinen. Huomaan tässä kirjoittaessa että onnistuu mutta koko ajan huomaa että on käsivarsi eli saa nähdä mitä tykkää kokopäiväisestä naputtelusta. Meillä on vielä sesonkiaika meneillään... no joo eli taas nähtiin: urheilu on vaaralllista

Mutta pääsiäistä ja viikonloppua kohden mennään... pitkät vapaat edessä

Hieman kuvia tähän : kevään kukintoja kotopuolesta - viikonloppuna kävin isää katsomassa, samalla veli ja poikansa vaihtoivat mun autoon kesärenkaat.







tiistai 11. helmikuuta 2014

Miten näin voi tapahtua?




Valtakunnan uutiskynnyksen ylitti tänään uutinen Kouvolan keskustan koulun palosta. Tuo kuva on sammutuksen loppuvaiheesta - olin juuri tulossa kirjastosta. Kattorakenteita puretaan. Tuon jälkeen tuli tiedotus että pahin on ohi

Oma tyttäreni ei käy tuota koulua joten hänen kirjoituksensa kenties sujuu suunnitellusti. Tänään ilmoitettiin että yhteiskoulun abit pääsevät huomisen kuullunymmärtämisen tekemään tuolla toisessa keskustan lukiossa. Jatko on avoinna...

Olin siis kirjastossa - kirjailija Laura Paloheimon jutustelua kuuntelemassa. Ehkä tämä ikävä tapahtuma esti ihmisiä tulemasta. Osa ehkä luuli että kirjastokin olisi suljettu, kai sitäkin suunniteltiin (mutta kuulemma tuuli toiseen suuntaan) Kansalaisopiston ryhmät oli peruutettu savun takia. Niin Chick Lit'stä keskusteltiin. Mukava ilta loppujenlopuksi

Kirjastosta suuntasin sitten kauppaan ja kotiin saunomaan. Nyt kattelen sivusilmällä "Kalenterityttöjä" Sekin elämänmakuinen tuotos :) kuulemma tositapahtumiin perustuva

maanantai 9. syyskuuta 2013

Sisarkateus (9.9)

En ainakaan tunnusta ;) Minulla on sisko ja veli - nuorempia molemmat - mielestäni meillä on aina ollut hyvät välit. Olen iloinen että heillä mene hyvin - ja koen saaneeni tukea tarvittaessa... Me ollaan oltu aina tasapuolisia - niinkin että kun olin vaikka isän kanssa jossain ja joku antoi mulle vaikka tikkarin - sanoin että meillä on kotona vielä kaksi :) En tiedä - ei mikään kiva  juttu tikkarin ostajalle, joutui sitten ostamaan kolme. Se ehkä jossain vaiheessa harmitti että veli sai oman huoneen ja siskon kanssa jaettiin yhteinen - mutta tiedettiin tilanne - siihen aikaan aravataloihin ei saanut rakentaa jokaiselle omaa... samaa sukupuolta olevat samaan huoneeseen. Olihan tilanne toki parempi kuin ennen uuteen taloon muuttoa - nukuttiin koko viisihenkinen perhe samassa huoneessa ;)

Tämä päivä ei ole ollut paras mahdollinen. Ensinnäkin aamulla jouduin palaamaan hakemaan eväät kun vahingossa otin tytön eväät, sit menin jo hississä kun muistin et avaimet jäi oveen. Töihin kerkesin just. Töissä odotti sitten tieto et olin hiukan väärän määrän laittanut yhteen tilaukseen. No oli se huono päivä muillakin - ihan kuin se tarttuisi. Nimittäin yks työkaveri teki jonkun mokan ja se aiheutti sen että jouduttiin kaikki korjaamaan omat tilauksemme. Eli täydellinen päätös päivällä - no ei siihen jäänyt. Yhdessä siirtotilauksessa mun olin pitänyt vähentää määriä  - onneksi tuotannonsuunnittelu sanoi et korjataan se huomisisssa siirroissa... No mitä mä nyt näitä tähän selittelen... kun ei kuitenkaan tarkasti voi. Mutta joka tapuksessa toivottavasti huomenna on parempi päivä

Hyvää yötä

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Saari (26.7)

Meillä oli saaressa mökki - puoliksi ensin apen ja myöhemmin lankomiehen kanssa. Muutaman vuoden 90-luvulla. Oli ihana paikka - matala ranta lapsille. Ongelma oli vain siinä, että se oli saaressa. Minä en voinut sinne lasten kanssa mennä noin vaan, mies teki reissuhommia joten vapaata oli aika vähän. Mutta - mukavia muistoja siitä jäi...

---------------

Nyt mulla siis alkoi loma. Työpäivä oli aika kiireinen - huomaa että syksy on tulossa - ja suurin osa "talon" väestä palailee kesälomiltaan. Oli oikeastaan aika kiire. No päivä menikin nopeasti - ja tiedossa on neljä viikkoa vapaata

En ole suunnitellut tekemisiäni. Parvekkeelle olen hankkinut auringonsuojaverhot - ja ne ajattelin laittaa paikoilleen kun tänä aamuna sitten huomasin että siinä paketissa on väärät kiinnikkeet. Muutaman puhelun ja pari spostiviestin jälkeen päästiin yhteisymmärrykseen että ovat väärät- ensi viikolla tulee uudet postissa. Tilattu kuulemma oikein mutta tehdas laittanut väärät. No tulee sitten kun tulee

Jimiltä tuli pitkästä aikaa viesti. Pyysi yllättäen seuralaisekseen häihin - huomenna. No kesän kunniaksi ajattelin repäistä - ja lähteäkin. Kertoi ettei tunne ko häissä montaakaan ihmistä et kiva jos joutaisit seuraksi. No eiköhän vaatekaapista jotain löydy. Valitettavasti mustaa, mutta koristeena muutakin väriä,ettei ihan kokomusta. Kamulta kävin lainaamassa käsilaukun - en nyt mustaa viitti sentään... Onneksi nykyään ei tuo hääetiketti ole niin tarkka... Vaaleat sukkahousut joudun varmaan käydä aamulla ostamassa.

Nyt tuli pieni kriisi - rikoin Iinan vaa'an. Siihen kaatui nestettä aiemmin illalla kun kaadoin vessanpönttöön, putsasin enkä sen kummemmin ajatellut. Nyt tyttö on sitten ihan raivona et kun et kertonut - mutta - miksi olisin kertonut kun luulin et putsaaminen riitti. En älynnyt tarkistaa et toimiiko. Ikävä juttu mut ei sille enää minkään voi... uuden ostan kuitenkin. Ei siitä nyt tarttis sellaista hälyä nostaa... vahinkoja sattuu - Äideillekin. Harmittaa se muakin - kyllä mäkin sillä punnitsen säännöllisesti. No täytyy sitten samalla ostaa uusi vaakakin kun lähtee niitä sukkiksia hommaamaan. Tytölle ostan sitten oman, uuden - minkä haluaa.


maanantai 15. heinäkuuta 2013

Hassu (15.7)

Vähän on jäänyt vähemmälle kirjoittelulle tässä kuussa - ehkä muutakin tekemistä ollut - näin kesällä. Hassutteluakin on ollut. Kävin perjantaina kaverin kanssa tanssimassa. Täytyy sanoa että tällä kertaa oli jopa hauskaa, tanssiakin sai tarpeeksi.. En tiedä alkaa vissiin vähän miehetkin taas kiinnostamaan, täytyy myöntää... kehtaiskohan sanoakaan... nimittäin tanssin yhden miehen kanssa, ja hän tuoksui todella hyvältä. Harvoin voi noin sanoa... ehkä vähän hassua. Ei siitä miehestä sen enempää mut tanssi-ilta taas antoi jotain viitettä et elämässä voi olla mullekin vielä jotain tarjottavaa... mutta katsotaan mitä tapahtuu...

Muutakin hassua olen tehnyt, laitoin treffipalstalle ilmon - ihan vaan vissiin kun oli tylsä, ajattelin et testaanpa totakin. Mikäs mun, vapaan ihmisen.  Aika monta viestiä tullut, muutama jopa asiallinen. Tietysti on niitä jotka heti ilmoittavat haluavansa tavata ja laittelevat puhelinnumeroaan, pyytävät soittamaan.  No kyl mä haluan tietää ensin enemmän, kiva kirjoitellakin vain. Mulle on jäänyt vuosien varrella pari kirjoitteluystävää joiden kanssa ei muuta ole ollut... Olen mä joskus tavannutkin -  ja jopa seurustellut netissä tapaamani kanssa. Niistä tosin on jo kauan. Mutta kyllä mä silti enemmin luotan siihen et tapaa muualla... jotenkin kuitenkin tuntuu oikeammalta - tai ehkä mä vaan olen vanhanaikainen? Kaikenmoisia kohtaamisia on tapahtunut, kuten joskus kauan sitten tapasin erään pojan kun kaverin kanssa liftattiin tanssipaikalta kotiin, hän muisti minut jostain aiemmasta tanssi-illasta - ja siitä se sitten alkoi... se tarina. Aikoinaan ensimmäinen poikaystävä (niitä lasten leikkejä joissa ei mennä pidemmälle, ainakaan siihen aikaan), oltiin kaverin kanssa liikenteessä isolla porukalla, hänkin oli siinä. Lähdin kaveria saattaamaan kotiinsa useamman kilsan päähän - taisin olla 16v - tämä poika seurasi meitä mopolla (asui samalla suunnalla kun tää mun kaveri), kaveri kuiskas mulle et taitaa meistä jompikumpi olla liikaa, no saatoin sit - ja lähdin takas kotiin - tämä poika kääntyi myös ;), mukavia, hassuja muistoja pulpahtaa mieleen...

---------

Lauantaina lähdettiin Monikan kanssa vaarille yöksi, saunottiin ja katsottiin Tangomarkkinat. Sunnuntaiaamuna herätus puoli kuudelta, syötiin aamupala - ja kuudelta oltiin suolla. Isäkin lähti mukaan - istuskeli autossa odottamassa lehteä lukien. Kyllä me siinä reilussa tunnissa saatiin yli 3 litraa. Sitten uudet kahvit kotosalla (tai vaarilla), käväistiin ensin pikavisiitillä yksillä sukulaisilla suokuulumiset kertomassa. Otin vielä sitten varttitunnin tirsat - ja taas lähdettiin. Mustikkametsään 2½ tunniksi ennen ruokaa, saalis ehkä 7 litraa... No niissä vähän meille syömistä. Sunnuntai-iltana tein sitten tietenkin mustikkapiirakkaa kun kotopuolesta kotiuduttiin. Syötiinhän niitä sellaisenaankin. Nam...

Käytiin äidin haudallakin, malvoja viemässä

Eilen illalla olin kyllä tosi väsynyt, en edes muista koska viimeksi olisin ollut niin poikki. Tänä aamuna en olis jaksanut herätä. No pääsin sitten lähtemään reilua tuntia aiemmin töistä (liukumat pitää saada käytettyä ennen lomaa), huomenna meen myöhemmin.

Iinalle käytiin hakemassa uusi puhelin. Itsehän tuon maksaa. Onnistui tiputtamaan vanhan pyöräillessään niin et meni totaalisesti rikki - akkukin ja sim-kortti. Näitä sattuu...

Nyt taidan lähteä unten maille. Lomaan 9 työpäivää ja yksi viikonloppu :)

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kärpänen (25.6)

Kärpäsenä katossa - olisi joskus kiva olla..

Todettiin muuten juhannuksena, että kärpänen on aika fiksu. Ihan kuin osaisi ajatella että missä kohtaa on paras olla ettei lätkä tavoita.

-------------

Tää helle varmaan mun olon tekee tukalaksi - en oikeastaan koskaan ole kestänyt kuumaa pitkään. Etelänreissuillakin yleensä jossain vaiheessa tulen kipeäksi. Tai sit on ukkosta ilmassa - kun päätä särkee taas.

Tilasin tänään tytölle piilarit netistä, kun lupasin syntymäpäivälahjaksi. Hän niitä käyttää jatkuvasti. Niin minäkin nuorempana. Nykyään harvemmin. Ei tuo tietokoneella työskentely oikein piilareilla suju, ainakaan mulla. Noin parikymppisenä hankin omat ensimmäiseni - olivat niitä ns jatkuvakäyttöisiä - ja mä pidinkin yötä päivää. Olin tyytyväinen kun pitkästä aikaa näin itseni selvästi peilistä :) Nykyään ehkä ennemminkin tykkää hieman utuisesta näkymästä (miksiköhän ;) ). No joka tapauksesssa pidin niitä ehkä liikaakin, silmät vähän kärsi ja optikkoni vaati mua pitämään edes vähän taukoa...

Tulin töistä kotiin - ja vaihdoin kevyempää päälle, kun muistin että kaupassahan mun piti käydä. Unohdin eilen kassalle ostoksen. Oli se siellä eli ei ollut tyhjä reissu. Jos ei olis löytynyt, niin uuden olisin kuitenkin joutunut ostamaan - ripsiväristä oli kyse.

Sain työkaverilta lainaksi Puhdistus- dvd:n. Tuskin tänään viitsin sitä vielä katsoa. Kirjakin löytyy hyllystä mutten ole sitä lukenut  - se on niitä kirjoja joista ajattelee et kerkiäähän sen. Äidin kirja eli ei tarvitse palauttaa (eikä isä sitä kaipaa). Monika luki sen - ja teki siitä jonkun kirjaesittelynkin kouluun.

Mä en välttämättä lue kirjoja jotka ovat just sillä hetkellä "tapetilla" vaan joskus omia aikojani kun tuntuu siltä että on aika...

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Helle (5.6)

Sitähän on piisannut. Itse en ole koskaan pitänyt kuumasta. En välitä itseäni grillailla... Jotenkin tuntuu ettei lapsuuden kesät olleet tälläisiä... lämpimiä kyllä mutta...

Kävin lammella tänäänkin (niin eilen illallakin), ei näkynyt joutsenia. Ovat ilmeisesti siellä lähinnä aamuisin. Monika nähnyt lenkillään - ja niin kertoi vastaantullut koiranulkoiluttajakin. No nautin näkymistä silti - ja yritin saada korennosta kuvaa, siinä onnistumatta. Koko ajan ovat liikkeessä... No lampimaisemia tuli lisää kuvattua. Ehkä mä ne joutsenet näen taas joku päivä ;)

Takas kävellessä "törmäsin" serkkuuni ja vaimoonsa. Asuvat tässä lähellä muttei ole tullut käytyä. Houkuttelivat katsomaan uutta taloaan (vuoden siinä asuneet) ja puolisentoista tuntia siinä ainakin vierähti turinoidessa. Mikäs sen hauskempaa kun tuollaiset sattumalta törmäämiset. Mukava ilta, täytynee ottaa uusiksi joku kerta.







Yks kaveri kysyi lähtisinkö perjantaina katsomaan Kouvolan komioita... no jää väliin. Lauantaina Monikan synttärit, niitä perjantaina varmaan järkätään. Sunnuntaina sitten veljenpojan rippijuhliin eli yhtä juhlaa tulevakin viikonloppu.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Vastarinta (15.5)

Onko pakko jossei taho....

Ite olen ollut vähän sellainen oman tien kulkija. Tietysti elämässä on opittava myös luovimaan, ja sopeutumaan tilanteisiini joita ei voi muuttaa haluamikseen. Joskus vaan on helpompaa olla välittämättä ja tehdä vain omat hommansa.

Tänään ei kyllä oikein kirjoittaminenkaan suju. Oltiin kamun kanssa illalla entisen opiskelukaverin luona iltakahvilla. Mukavaa oli, hän oli varannut piirakoita ja tehnyt kääretorttua. Otin, ei aina tartte kieltätyä. Matkalla voi hetkeksi pysähtyä :)

Olen lauantaina lähdössä työporukan kanssa Tallinnaan. En tiedä mitä siellä teen, ehkä vaan chillailen. Ei mulla mitään välttämätöntä ole mitään ostella. En edes tiedä tuonko juomiakaan, saas nähdä. Ehkä vaan pysyn toisten vanavedessä. Aamulla kuitenkin aikainen lähtö bussille, kotiportilta kyyti (työkaverin mies) suunnilleen  yli viisi. Yöunet taitaa jäädä aikas vähäisiksi - tuskin mä perjantaina maltan ajoissa nukkumaan mennä. Monika saa sitten olla päivän yksikseen, Iina lähtee kokoustelemaan koko viikonlopuksi perjantaista sunnuntaihin.
Kevät on saapunut, miltei kesä. Ei välttämättä enää takkia tartte. Pitkähihainen on laitettava kun töissä on niin kylmä - osan päivästä joudun pitämään kynsikkäitä kun kädet ihan kylmät. Se onkin ikuisuuskysymys josta ollaan valitettu vuosikausia. Kesällä yleensä meillä työpaikalla tosi viileää, ja kun työpäivän päätteeksi menet pihalle - iskee vastaan tukahduttava lämpö... aika kontrasti... auto yleensä kuin pätsi kun lähtee kotiinpäin

Nyt nukkumaan - muistin juuri että piti katsoa tartteeko auto lisää jäähdytysnestettä - vaikutti kuumenevan tänään epänormaalin paljon. Piti illalla se hoitaa, mut en enää jaksa lähteä alas parkkipaikalle, pimeääkin on. Jos aamulla vilkaisis, otan vaikka vettä pulloon. En muista oliko takakontissa vielä jääh.nestettä jäljellä.

torstai 2. toukokuuta 2013

oma kone taas haltuun

Tää ilta meni pähkäillessä miten saan tytön tiedot pois mun koneelta... no loppujen lopuksi selvisi että hänellä oli kaikkien mahdollisten salasanojen tallennus automaattisesti eli pääsin hänen sähköpostiinsa yms tietoihin. Omat jouduin aina naputtelemaan - tytön tiedot vaan jäkätti siinä kun palasin sivustolle - hieman meinas jo usko mennä, kun sitä pähkäilin.

Nyt on mun omat asetukset - pääsee normaaliin rytmiin :)

Olis vissiin pitänyt selaimeen laittaa hänelle oma aloitusnäyttö - mutta mistä noita tietää... kaikkea. Vähän nolottaa kun kuitenkin olen opiskellut tietojenkäsittelyä enkä meinaa osata... no siitä on pian 10 vuotta - asiat muuttuu

Pitää huomenna kirjastossa käydä, tuli myöhästymismaksu. Olin uusimassa mutta se kirja olikin varattu eli sinne sitten huomenna töiden jälkeen - kirjaa palauttamaan. Älysin vasta illalla niitä lainoja uusia. Onneks ei enempää palautettavia tällä erää.

Olen myös "leikkinyt" MyHeritage Family Tree Builder-ohjelmalla. Tuli uusi päivitys. Olen vaan kirjannut suvun jäseniä sikin sokin saman projektiin. Ehkä pitäisi enemmän miettiä. Olen ajatellut tyttöjäni että heitä varten kokoan joten ehkä viisainta olisi keskittyä tai tehdä useampi projekti (isänsä suku, sen verran kuin tiedän - ja sitten mun äidin ja isän suvut erikseen. Niistä tiedän paljon - en oikeastaan joudu paljoakaan tutkimaan... mutta haluan vaan kirjata ne itselleni ylös. Kiva katsoa mitä siitä tulee

vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...