Käytiin Iinan ja kamun kanssa katsomassa uusi kotimainen Ainoat oikeat. Mukavan viihdyttävä, sellainen aivot narikkaan -elokuva eli ei tarvitse pahemmin ajatella...
Mua jäi häiritsemään tai mietityttämään elokuvan tunnusmusiikki "Kun aika on" joten etsin sen netistä. Löytyi...
löysin myös vanhemman version joka itseäni miellyttää enemmän...
Sen on laulanut myös Pentti Hietanen (harvinaista kyllä en siitä niin tykännyt, ehkä tämä jotenkin on naisen äänellä vaikuttavampi?)
Eikä tässä kaikki... löysin youtubesta instrumentaaliversion ja siinä videona kohtaus Oopperankummituksesta. Joka me katottiin edellisenä päivänä. Ensin luulin et todella oli siinä mutta... no tästä elokuvasta se löytyy...
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
torstai 26. joulukuuta 2013
Tapaninpäivä
Ns. joulu alkaa olla ohi vaikkakin joulun aika jatkuukin ainakin loppiaiseen, joillakin nuutinpäivään. Itsellä alkaa arki taas, huomenna töihin... tuleehan sitä heti viikonloppu - ja ensi viikolla vaihtuu vuosi. Se vietetään taas perinteisesti siskon luona tuossa lähellä. Tänä vuonna tuskin käydään ilotulitusta kaupungilla katsomassa kun kuulemma se järjestetäänkin "laitakaupungilla" Inkeroisissa - kuka sitä yli 25 kilsan päähän lähtee... yhen tulituksen takia. Turhaa autolla ajoa...tosin jossain olen nähnyt juttua et keskustassa järjestäisi joku toinen taho sen ilotulituksen... kattoo nyt

Meiän joulu meni siis maalla. Aattona joulurauhanjulistuksen aikoihin lähdettiin (kun piti odottaa et tiskikone lopettaa tiskaamisen ja tavarat sai pakattua - ei sitä jaksanut illalla töiden jälkeen). Veljen luona poikkesin lahjat viemään - paikalla tosin oli vain yksi veljenpojista - pihalla kalaa savustamassa.
Isän luona touhu alkoi. Vaihdoin ikkunoihin verhot kun edellisellä kerralla unohdin - olis se vähän kornia ollut - et olis ikkunoissa ollut auringonkukkaverhot (kahdessa) vaikka tuo keli aika syksyinen olikin :) Toi sekin hieman joulutunnelmaa. Sitten joulukuusen koristeluun. Iskä vältttämättä halus kiivetä laittamaan tähden, on kuulemma isännän tehtävä, sitten laitettiin hänen kanssaan kynttilät ja tytöt sai koristella muuten.
Iltapäivällä käytiin hautausmaalla viemässä kynttilät... sen jälkeen sauna lämmitykseen normaalin kaavan mukaan sen jälkeen syötiin. Vaari tosin meinas et voihan sitä syödä keittiön pöydänkin ääressä mutta saatiin mielensä muuttamaan - eli syötiin olohuoneen pöydän ääressä nk yleensä juhlissa. Kilttejä oli oltu eli lahjojakin tuli. Muuten vietettiin hyvin rauhallista joulua - edes telkkaria ei aukaistu... kuunneltiin musiikkia ja juteltiin kaikesta mukavasta.

Tyttöjen kanssa lähdettiin sitten Joulumessuun kirkolle 12 km päähän. Tunnelmaa oli... Vaari istuskeli vielä meitä odottelemassa kun tultiin vähän ennen puolta yhtä takaisin
Joulupäivänä tulivat siskon perhe kahville - ja veljenpoika morsiamensa kanssa, velipoikakin poikkesi ohimennen lenkillään. Kotiin lähdettiin illalla.
Loppuilta kuluikin sitten elokuvien parissa... ensin komediaa "Hei, kuka puhuu" (John Travolta, Bruce Willis, Kristie Alley) ja sitten hieman vakavampaa "The lucky one", joka perustuu Nicholas Sparksin kirjaan (olen sen tänä vuonna lukenutkin) eli varsin nautittava iltayö elokuvan parissa...
Tänään ollaan vaan oltu :)

Meiän joulu meni siis maalla. Aattona joulurauhanjulistuksen aikoihin lähdettiin (kun piti odottaa et tiskikone lopettaa tiskaamisen ja tavarat sai pakattua - ei sitä jaksanut illalla töiden jälkeen). Veljen luona poikkesin lahjat viemään - paikalla tosin oli vain yksi veljenpojista - pihalla kalaa savustamassa.Isän luona touhu alkoi. Vaihdoin ikkunoihin verhot kun edellisellä kerralla unohdin - olis se vähän kornia ollut - et olis ikkunoissa ollut auringonkukkaverhot (kahdessa) vaikka tuo keli aika syksyinen olikin :) Toi sekin hieman joulutunnelmaa. Sitten joulukuusen koristeluun. Iskä vältttämättä halus kiivetä laittamaan tähden, on kuulemma isännän tehtävä, sitten laitettiin hänen kanssaan kynttilät ja tytöt sai koristella muuten.
Iltapäivällä käytiin hautausmaalla viemässä kynttilät... sen jälkeen sauna lämmitykseen normaalin kaavan mukaan sen jälkeen syötiin. Vaari tosin meinas et voihan sitä syödä keittiön pöydänkin ääressä mutta saatiin mielensä muuttamaan - eli syötiin olohuoneen pöydän ääressä nk yleensä juhlissa. Kilttejä oli oltu eli lahjojakin tuli. Muuten vietettiin hyvin rauhallista joulua - edes telkkaria ei aukaistu... kuunneltiin musiikkia ja juteltiin kaikesta mukavasta.

Tyttöjen kanssa lähdettiin sitten Joulumessuun kirkolle 12 km päähän. Tunnelmaa oli... Vaari istuskeli vielä meitä odottelemassa kun tultiin vähän ennen puolta yhtä takaisin
Joulupäivänä tulivat siskon perhe kahville - ja veljenpoika morsiamensa kanssa, velipoikakin poikkesi ohimennen lenkillään. Kotiin lähdettiin illalla.
Loppuilta kuluikin sitten elokuvien parissa... ensin komediaa "Hei, kuka puhuu" (John Travolta, Bruce Willis, Kristie Alley) ja sitten hieman vakavampaa "The lucky one", joka perustuu Nicholas Sparksin kirjaan (olen sen tänä vuonna lukenutkin) eli varsin nautittava iltayö elokuvan parissa...
Tänään ollaan vaan oltu :)
tiistai 24. joulukuuta 2013
maanantai 23. joulukuuta 2013
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
Kaulakoru ja muuta touhuilua
Tämän tein vanhemmalle tyttärelleni - hän ei käytä korviksia ollenkaan. Toivon, että tästä tykkää...
Oikeastaan voi sanoa että joulun valmistelut ovat ihan hyvässä mallissa. Stressattu ei ole... tänään oikeiastaan sain kaikille lahjat. Jos vielä tulee jotain hankittua niin se on ekstraa...
Joulukortitkin sain pysymään seinällä. Aiemmat kiinnitykset eivät ole pitäneet. Lahjoja on piilloteltu niin ettei ittekään meinaa löytää... kun pitäisi ruveta paketoimaan.
Kateissa ollut jouluseimikin löytyi tai lähinnä siihen kuuluvat henkilöhahmot. Oli yhdessä laatikossa jota en ollut muuton jälkeen käynyt läpi. Vaihdoin siitä tavarat toiseen laatikkoon (Iina sai muuttolaatikoita). Kuten ehkä olen kertonutkin, en tänä vuonna mitenkään erikoisesti panosta jouluun. Isän luo ollaan menossa - ja sinne hankitaan jouluruoka ja -kuusi. Töissä olen maanantain sekä perjantain eli mulla "loma" vain kolme päivää yhtäjaksoisesti - tytöillä kummallakin lomaa, Iinahan on ollut työkokeilussa - ja on tehnyt pari päivää sisään. Sitten alkaakin viimeinen viikko hänellä - ja loppiaisviikonloppuna edessä muutto Savonlinnaan....
Oikeastaan voi sanoa että joulun valmistelut ovat ihan hyvässä mallissa. Stressattu ei ole... tänään oikeiastaan sain kaikille lahjat. Jos vielä tulee jotain hankittua niin se on ekstraa...
Joulukortitkin sain pysymään seinällä. Aiemmat kiinnitykset eivät ole pitäneet. Lahjoja on piilloteltu niin ettei ittekään meinaa löytää... kun pitäisi ruveta paketoimaan.
Kateissa ollut jouluseimikin löytyi tai lähinnä siihen kuuluvat henkilöhahmot. Oli yhdessä laatikossa jota en ollut muuton jälkeen käynyt läpi. Vaihdoin siitä tavarat toiseen laatikkoon (Iina sai muuttolaatikoita). Kuten ehkä olen kertonutkin, en tänä vuonna mitenkään erikoisesti panosta jouluun. Isän luo ollaan menossa - ja sinne hankitaan jouluruoka ja -kuusi. Töissä olen maanantain sekä perjantain eli mulla "loma" vain kolme päivää yhtäjaksoisesti - tytöillä kummallakin lomaa, Iinahan on ollut työkokeilussa - ja on tehnyt pari päivää sisään. Sitten alkaakin viimeinen viikko hänellä - ja loppiaisviikonloppuna edessä muutto Savonlinnaan....lauantai 21. joulukuuta 2013
perjantai 20. joulukuuta 2013
Kaverille kans
Tein kaverille joululahjaksi. Kuvanlaatu ei valitettavasti kovin hyvä. Koru on luonnossa hieman vaaleampi lila. Toivon et tykkää :)
torstai 19. joulukuuta 2013
Vaihteeksi ittelle tein
Pitkästä aikaa itselle tein korvikset. Tosin en ole paljon muutakaan viime aikoina näperrellyt. Nuo sydämet on kookoshelmiä, muuten vain linkitin välirenkailla - ja taivutin korupiikin :) Ajattelin et vähän nk sydänpiparikorvikset. Tein yhtenä vuonna kukkapiparikorvikset - ja melkein heti onnistuin kadottamaan toisen :/
Mites tää kuukausi näin on mennyt?
Eipä ole tullut kirjoiteltua... ehkä sen verran hulinaa - kaikenmoista... vaikken mä hirveesti ole joulun eteen tehnytkään. Mutta nopeasti kuluu aika. No enköhän taas ensi vuonna. Luultavasti itse kuskaan tytön opiskelupaikkakunnalleen. Hän sitä mieltä et mun ja siskonsa jäätävä pariksi yöksi - sen verran jännittää...
Mutta nyt menen nukkumaan, kello siirtyi jo uuden vuorokauden puolelle
Mutta nyt menen nukkumaan, kello siirtyi jo uuden vuorokauden puolelle
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Lainassa vain..
SINUN LAPSESI
Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta,
ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.
Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et heidän sielujaan,
sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.
Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen käden voimasta, taivu riemulla.
Kahlil Gibran, suom. Annikki Setälä
-----------------
Niinhän se on, jokaisen on elettävä elämänsä itse. Tyttö lähtee nyt vuoden vaihteessa Savonlinnaan opiskelemaan Artesaaniksi. Kuukausi aika järjestellä asioita. Onneksi siellä sentään on mummi ja yks tätikin ettei aivan yksin tarvitse olla... Tavallaan paluumuuttaja - muutettin sieltä kun hän oli viisi ja puolivuotias... ehkä jotain muistoja jäänytkin. Ollaan kuitenkin Savonlinnassa käyty kerran pari vuodessa... sillä lailla tuttu paikka.
Mutta näinhän sen pitää mennäkin... Nuoremmalla nyt abivuosi - ehkä ensi syksynä hänkin lähtee... onneksi eivät yhtäaikaa :)
maanantai 2. joulukuuta 2013
Tähän se on tottuminen
Tytöt poissa - no nuorempi tuli kyllä tossa illalla - aamulla taas aikaisin lähtee kouluun, menevät Studiamessuille Hesaan huomenna. Vanhempi lähti tänään Savonlinnaan - juna oli puolisen tuntia myöhässä jo lähtiessä. Huomenna hänellä yks haastettelu - on hakenut yhteen aikuisopiskelupaikkaan opiskelemaan... sinänsä jännää - itsekin aikoinaan lähdin Savonlinnaan opiskelemaan (ja siellä seuduilla vierähtikin kymmenisen vuotta) Tytöillehän se on syntymäkotipaikka... Tyttö meni mummille yöksi, tulee huomenna myöhään illalla - sanoin et jääthän nyt sinne mummin kanssa vielä muutamaksi tunniksi (tänään eivät varmaan kerinneet kuin yöpuulle).
Ei vielä mitään sen kummempia terveyden tiimoilta -vain tuo yksi arvo lievästi alentunut. Lekuri halusi kuitenkin tietää että olenko aina ollut tupakoimaton (en ole polttanut kuin joskus nuorena -kokeillut) - ja haluaa myös kattoa mun aluesairaalan keuhkopolin paperit muutaman vuoden takaa. Sit katotaan tehdäänkö mitään tutkimuksia...
En oikein viime yönä saanut unta - sit vaihdoin paksumpaan peittoon - ja nukuin - aamulla sitten olikin kuuma :) Mut yllättävän hyvin meni päivä töissä - en haukotellut saati sitten nukahtanut
Nyt taidan mennä petiin - jos jaksais hetken vaikkapa lueskella

sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Ohi alkaa olla - loma
Enkä oikeastaan saanut mitään aikaan... mutta toisaalta haittaakse?
Kävin minä spirometriassa - putkeen puhaltamassa alkuviikosta. Sain heti tiedon, että tulos oli lievästi alentunut joten osasin odottaa terveyshoitajan lähetettä.
En sitten loppuviikosta käynyt työterveyden sivuilla vasta kuin perjantai-iltana. Sinne oli laitettu kaksi aikaa - toinen terveydenhoitajalle ja toinen lääkärille maanantaiksi - mutta - ilman kellonaikaa. Jos olisin huomannut aiemmin, olisin voinut soittaa että mitä se merkitsee... nyt heti huomenna aamulla pitänee soitella työterveyteen et onko mun tarkoitus heti maanantaina mennä vai varataanko ajat??? Selvinnee huomenna
Keskiviikkona pidin Tupperkutsut. En muista aiemmin pitäneeni mutta ajattelin "tukea" aloittelevaa esittelijää... Torstaina kävin kaverin kanssa lounaalla, eilen käytiin tyttöjen ja toisen kaverin kanssa syömässä. kaikenmoista pientä tuli puuhattua... tänään kävin kaverilla kahvilla
Netissä olin yllättävän vähän. Olen vissiin maininnut siitä että olen viime aikoina viettänyt aika paljon aikaa eräässä FB-ryhmässä. Nyt sitä vähentänyt koska alkanut vaivaamaan ryhmän henkilökemiat ja riitelyt mitä siellä on - eräs jopa poistettu ryhmästä, osa lähtenyt itse ja varmaan aika moni kuten minä itekin - vähentänyt siellä olemista. Tarkoitus oli pitää hauskaa, muistella, keskutella... ei takertua henkilökohtaisuuksiin saati sitten käsitellä priva-asioita (riitoja yms) siellä...
Olen saanut nyt luettua kirjoja :) -sekin oli jäänyt vähemmälle
Mutta huomenna töihin - täytyy sanoa että olishan tätä lomailua vielä jatkanut - kyllä mä ajan saisin kulumaan...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
vuosi 2025 siis - alkanut
Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...
-
Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...
-
Pieni ongelma - yleensä en löydä sopivan kokoista. Meiän suihkutangot eivät ole olleet standardikorkeudella oikeastaan missään asunnossa jos...
-
Parit samanlaiset korvikset. Pientä värieroa, simpukkahelmiä. Sori huono kuvanlaatu. Kaverille ajattelin toiset lahjaksi, toiset ehkä ty...