Kylätie, asfaltti, elämäntie... tätä matkaahan tässä tehdään, välillä ylä-, välillä alamäkeä... joskus pysähtyen tienreunaan ihastelemaan kukkia tai taivastelemaan ötököitä...
________________'
Loma on sitten alkanut... lämmintä on riittänyt.
Tosiaan - lauantaina oli häissä ystävän seurana . Mukavaa oli, hääpari vaikutti mukavalta ja toisilleen sopivalta, hääpaikka oli kauniilla paikalla. Veden äärellä... Sen enempää en niistä kertoile koska tavallaan olin ulkopuolinen (vaikka oli mulle paikkakorttikin varattu). Viihdyin kuitenkin.. Yleensäkin pidän ihmisten seurasta - ja olihan se kiva olla ystävälle avuksi - ettei hänen yksin tarvinnut lähteä
Sunnuntaina käytiin kamun ja Iinan kanssa kahvilla Virtakivessä - ja vähän muutenkin kierreltiin. Käytiin Kouvolan keskustassa syömässä. Monikalle piti sitten käydä lisää ruokaa hankkimassa - ja kavereille kans. Oli kahden kaverin kanssa Repovedellä telttailemassa -tarkoitus oli olla yksi yö, mutta sunnuntaina ilmoittivat, että jäävät vielä toiseksi yöksi. Yhden kaverin isä vei sitten lisää tarvikkeita heille.
Maanantai oli löhöilypäivä - ei vaan hotsittanut lähteä minnekään eikä oikein mitään tehdäkään. Illalla katsottiin pari elokuvaa, Monikan kanssa Saturday night fever ja Iinan kanssa Charlien Enkelit, joka tuli telkkarista. Tänään jatkettiin nostalgiaelokuvalla - Valkeat yöt vuodelta -85, hienoa musiikkia ja tanssia... eli onhan tässä jotain keritty. Vietiin myös Fidalle Monikan kaapeistaan poistamia vaatteita, jotain tarttui mukaankin esim. mukava pikkulaukku ja vihertävä raidallinen huivi, jota voidaan käyttää molemmat. Parissa muussakin kaupassa tuli käytyä - ja Allulla kahvilla. Kotiin päästyäni lähdin Iinan kanssa ruokakauppaan... Sisko ja siskontyttö käväisivät illansuussa pyrähtämässä - kuulumisia vaihtamassa.
Eli näin on loma alkanut. Nyt hyvää yötä ja mukavia unia. Huomenna on uusi päivä @-->-
PS. Tyttö kipuilee... siis henkisesti. Eikä oikein tiedä kuinka osaisi auttaa... itselläkin levoton olo. Menkat alkamassa. Toisaalta sitä haluis joskus edes vaan saada ajatella vain itseään - hetken. Ilman että kukaan muu siinä... oli sitten lapsi tai lasten isä. Tartteeko mun aina olla se vahva - joka ottaa kaiken vastaan... No tietysti lapsen paha olo koskee äitiin kun haluis et heillä on kaikki hyvin... ja löytäisivät paikkansa ja ihmisensä elämässä. Pitäis vaan jaksaa kuunnella. Enkä mä tiedä onko kaikkien dr Philin sun muiden jutut aina hyvää katottavaa nuorelle joka vielä etsii itseään... liian paljon kaikkea...
tiistai 30. heinäkuuta 2013
lauantai 27. heinäkuuta 2013
Saari (26.7)
Meillä oli saaressa mökki - puoliksi ensin apen ja myöhemmin lankomiehen kanssa. Muutaman vuoden 90-luvulla. Oli ihana paikka - matala ranta lapsille. Ongelma oli vain siinä, että se oli saaressa. Minä en voinut sinne lasten kanssa mennä noin vaan, mies teki reissuhommia joten vapaata oli aika vähän. Mutta - mukavia muistoja siitä jäi...
---------------
Nyt mulla siis alkoi loma. Työpäivä oli aika kiireinen - huomaa että syksy on tulossa - ja suurin osa "talon" väestä palailee kesälomiltaan. Oli oikeastaan aika kiire. No päivä menikin nopeasti - ja tiedossa on neljä viikkoa vapaata
En ole suunnitellut tekemisiäni. Parvekkeelle olen hankkinut auringonsuojaverhot - ja ne ajattelin laittaa paikoilleen kun tänä aamuna sitten huomasin että siinä paketissa on väärät kiinnikkeet. Muutaman puhelun ja pari spostiviestin jälkeen päästiin yhteisymmärrykseen että ovat väärät- ensi viikolla tulee uudet postissa. Tilattu kuulemma oikein mutta tehdas laittanut väärät. No tulee sitten kun tulee
Jimiltä tuli pitkästä aikaa viesti. Pyysi yllättäen seuralaisekseen häihin - huomenna. No kesän kunniaksi ajattelin repäistä - ja lähteäkin. Kertoi ettei tunne ko häissä montaakaan ihmistä et kiva jos joutaisit seuraksi. No eiköhän vaatekaapista jotain löydy. Valitettavasti mustaa, mutta koristeena muutakin väriä,ettei ihan kokomusta. Kamulta kävin lainaamassa käsilaukun - en nyt mustaa viitti sentään... Onneksi nykyään ei tuo hääetiketti ole niin tarkka... Vaaleat sukkahousut joudun varmaan käydä aamulla ostamassa.
Nyt tuli pieni kriisi - rikoin Iinan vaa'an. Siihen kaatui nestettä aiemmin illalla kun kaadoin vessanpönttöön, putsasin enkä sen kummemmin ajatellut. Nyt tyttö on sitten ihan raivona et kun et kertonut - mutta - miksi olisin kertonut kun luulin et putsaaminen riitti. En älynnyt tarkistaa et toimiiko. Ikävä juttu mut ei sille enää minkään voi... uuden ostan kuitenkin. Ei siitä nyt tarttis sellaista hälyä nostaa... vahinkoja sattuu - Äideillekin. Harmittaa se muakin - kyllä mäkin sillä punnitsen säännöllisesti. No täytyy sitten samalla ostaa uusi vaakakin kun lähtee niitä sukkiksia hommaamaan. Tytölle ostan sitten oman, uuden - minkä haluaa.

torstai 25. heinäkuuta 2013
Kananmuna (25.7)
jakaa mielipiteet... välillä se on hyväksi, toisinaan pahaksi. Hyvä eväs kuitenkin on, tekee sen vaikka munakkaaksi tai keittää muutaman munan mukaan työmaalle evääksi. Kerran jossain ohjelmassa joku kehonrakentaja sanoi syövänsä 15 kananmunaa iltapalaksi. No meillä se määrä kestää pitkään jossei satu juhlia tai muuten vaan kananmunafiilis. Karjalan- tai coktailpiirakan päälle munavoita, nam
----------------
Tänään töiden jälkeen isoon kauppakeskukseen. Tytöt olivat sinne jo pyöräilleet, siellä sitten syötiin pientä välipalaa ja hieman kierreltiin. Kotiin kaupan kautta. Kamu tuli sitten kylään, kahvit keitettiin ja kuulumiset vaihdeltiin
Ilta kului elokuvan parissa - Black Swan. Oli tosi hyvä
Huomenna se sitten alkaa... loma.
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Valtava maailma (24.7)
Ensin tulee mieleen kuinka tämä maailmamme on kutistunut. Jokainen tapahtuma (jos halutaan) julkaistaan heti, voit pysyä ajan hermoilla halutessasi koko ajan. Esimerkkinä kuninkaallisen prinssin syntyminen, netissä julkaistiin uutisia kuinka synnytystä odotetaan yms..
Onko meiän pakko tietää kaikki?
Toiseksi mieleen tulee yhden lempibändini kappale... mukavia poikia. Useamman kerran heidät livenä nähnyt - jo ennen kuin heistä tuli niin suosittuja mitä nyt ovat... ainakaan vielä ei tunnu nousseen hattuun...
-------------------
Loma alkaa olla todella lähellä :)
Olen päässyt tällä viikolla ikäänkuin laskeutumaan hitaasti lomaa kohti kun on niitä poispidettäviä liukumaminuutteja (-tunteja). Olen nyt kahtena aamuna mennyt vasta yhdeksän jälkeen, huomenna eikä perjantainakaan ole kiirettä, saa aamulla rauhassa lähteä töihin. Tosin siitä en oikein tykkää et heti yleensä puhelin soi kun saa koneen auki. Aamukahdeksalta kun menee, yleensä kerkee hieman orientoitua aamuun...
Käväisin tänään vaihteeksi kirjastossa - oli yks kirja joka oli palautettava. Ei pitänyt lainata mitään, mutta yksi kirja ihan selvästi halusi luettavaksi: Virpi Hämeen-Anttilan Tapetinvärinen. Tosin en tiedä koska sen luen... mutta vaikutti mielenkiintoiselta. Sitten kävin vielä muutaman lehden lukaisemassa.

tiistai 23. heinäkuuta 2013
Vauva (23.7)
Lehdet pullollaan kuvia ja juttuja Britannian uudesta prinssistä. Mukavaa elämää hänelle.... ja onnea vanhemmille. Lapsen kasvattamisessa aina vastuu. Sen jälkeen mikään ei ole kuin ennen
Mutta nyt lähden nukkumaan - aamulla taas rennosti töihin - kunhan kerkiää. Pehmeä lasku lomaan :)

maanantai 22. heinäkuuta 2013
Hupsista (22.7)
Hupsista - eipä ole paljoa tullut kirjoiteltua tässä kuussa - vaikken vielä ole edes lomalla. Enää neljä herätystä ja sitten se alkaa.... kauan odotettu L-O-M-A. Tänään olikin töitä ihan tarpeeksi. Erään asiakasryhmän tilaukset eivät tulleet - eli sitten kopioitiin vanhempi tilaus. Eikö ne sitten tulleetkin - ei kun poistamaan kopioidut - iha turhaa hommaa- Mut pakko oli niin tehdä kun olis saattanut käydä niin ettei ne tilaukset olis tulleetkaan - nyt tulivat tunteja myöhässä - mutta tulivat kuitenkin. No tää on yksi osa meikäläisen työtä ;) Varmistaa - omalta osaltani - että asiakkaat saavat tilauksensa...
Huomenna aamulla menen myöhempään - on vielä liukumatunteja jäljellä - ne pitäisi saada käytettyä. Sovin tiimarin kanssa että menen aamuisin tällä viikolla myöhempään -iltapäivästä kun e i tiedä - huomattiin taas kerran tänään
Kirjojenkin lukeminen on tässä kuussa jäänyt vähemmälle, ei oikein ole jaksanut keskittyä.

torstai 18. heinäkuuta 2013
Viulu (18.7)
Soittaa toista viulua - eikös se tarkoita että jää tavallaan varjoon... toisarvoinen. Kotokotoni seinällä roikkuu koristeena viulu. Se on isäni. Hän oli sen pienenä poikana saanut mutta ei ole opetellut soittamaan - vaikka laulaa osaakin.
:::::
Minä kävin tänään töiden jälkeen verta luovuttamassa. Meinas tulla mutkia matkaan kun ei saanut heti kunnon Hb-lukemia - mutta sitten onnistui. Itse luovutus sujuikin ennätysajassa - 4 min 3 sek. Kysyin että miten kauan se yleensä kestää - sanoi että keskimäärin 5-6 minuuttia. Haastan nyt kaikki kynnelle kykevät verta luovuttamaan. Siitä on apua monelle
Enää kuusi työaamuherätystä

tiistai 16. heinäkuuta 2013
Silkoa sisältä (16.7)
Moni kakku päältä kaunis, mutta silkoa sisältä... päätee ehkä moneen muuhunkin asiaan. Ehkä se kuvaa myös kulisseja. Moni ihminen elää kulisseissa - ja ulospäin on näytettävä että asiat on hyvin. Itse muistan aikoinaan kun exä retkahti - jouduin sitä aluksi salailemaan kunnes en kestänyt vaan kerroin omille lähimmilleni. Exän vanhemmille ei saanut kertoa, sisarukset kielsivät. Aika hankala oli välillä asua samalla paikkakunnalla. Siitä tulee itselleenkin huono olo kun pitää asioita sisällään...
Yleensäkin tiedän itse mieluummin enemmän kuin elän epätietoisuudessa... salailu jotenkin pilaa "ilman" Mutta se siitä...
--------------
Tänään oli mukava aamu. Sai rauhassa valmistautua päivään. Pidin liukumia, menin vasta yhdeksän jälkeen töihin. Meillä on nyt heinäkuussa aika hiljaista. Asiakkailla on hiljaista ja oma väkikin on suurin osa lomalla. Joten pystyin lähtemään töistä aikaisemmin sekä eilen että tänäänkin.
nyt enää 8 pv ja viikonloppu lomaan - vähiin käy :) Mukavaa tätä päivää

maanantai 15. heinäkuuta 2013
Hassu (15.7)
Vähän on jäänyt vähemmälle kirjoittelulle tässä kuussa - ehkä muutakin tekemistä ollut - näin kesällä. Hassutteluakin on ollut. Kävin perjantaina kaverin kanssa tanssimassa. Täytyy sanoa että tällä kertaa oli jopa hauskaa, tanssiakin sai tarpeeksi.. En tiedä alkaa vissiin vähän miehetkin taas kiinnostamaan, täytyy myöntää... kehtaiskohan sanoakaan... nimittäin tanssin yhden miehen kanssa, ja hän tuoksui todella hyvältä. Harvoin voi noin sanoa... ehkä vähän hassua. Ei siitä miehestä sen enempää mut tanssi-ilta taas antoi jotain viitettä et elämässä voi olla mullekin vielä jotain tarjottavaa... mutta katsotaan mitä tapahtuu...
Muutakin hassua olen tehnyt, laitoin treffipalstalle ilmon - ihan vaan vissiin kun oli tylsä, ajattelin et testaanpa totakin. Mikäs mun, vapaan ihmisen. Aika monta viestiä tullut, muutama jopa asiallinen. Tietysti on niitä jotka heti ilmoittavat haluavansa tavata ja laittelevat puhelinnumeroaan, pyytävät soittamaan. No kyl mä haluan tietää ensin enemmän, kiva kirjoitellakin vain. Mulle on jäänyt vuosien varrella pari kirjoitteluystävää joiden kanssa ei muuta ole ollut... Olen mä joskus tavannutkin - ja jopa seurustellut netissä tapaamani kanssa. Niistä tosin on jo kauan. Mutta kyllä mä silti enemmin luotan siihen et tapaa muualla... jotenkin kuitenkin tuntuu oikeammalta - tai ehkä mä vaan olen vanhanaikainen? Kaikenmoisia kohtaamisia on tapahtunut, kuten joskus kauan sitten tapasin erään pojan kun kaverin kanssa liftattiin tanssipaikalta kotiin, hän muisti minut jostain aiemmasta tanssi-illasta - ja siitä se sitten alkoi... se tarina. Aikoinaan ensimmäinen poikaystävä (niitä lasten leikkejä joissa ei mennä pidemmälle, ainakaan siihen aikaan), oltiin kaverin kanssa liikenteessä isolla porukalla, hänkin oli siinä. Lähdin kaveria saattaamaan kotiinsa useamman kilsan päähän - taisin olla 16v - tämä poika seurasi meitä mopolla (asui samalla suunnalla kun tää mun kaveri), kaveri kuiskas mulle et taitaa meistä jompikumpi olla liikaa, no saatoin sit - ja lähdin takas kotiin - tämä poika kääntyi myös ;), mukavia, hassuja muistoja pulpahtaa mieleen...
---------
Lauantaina lähdettiin Monikan kanssa vaarille yöksi, saunottiin ja katsottiin Tangomarkkinat. Sunnuntaiaamuna herätus puoli kuudelta, syötiin aamupala - ja kuudelta oltiin suolla. Isäkin lähti mukaan - istuskeli autossa odottamassa lehteä lukien. Kyllä me siinä reilussa tunnissa saatiin yli 3 litraa. Sitten uudet kahvit kotosalla (tai vaarilla), käväistiin ensin pikavisiitillä yksillä sukulaisilla suokuulumiset kertomassa. Otin vielä sitten varttitunnin tirsat - ja taas lähdettiin. Mustikkametsään 2½ tunniksi ennen ruokaa, saalis ehkä 7 litraa... No niissä vähän meille syömistä. Sunnuntai-iltana tein sitten tietenkin mustikkapiirakkaa kun kotopuolesta kotiuduttiin. Syötiinhän niitä sellaisenaankin. Nam...
Käytiin äidin haudallakin, malvoja viemässä
Eilen illalla olin kyllä tosi väsynyt, en edes muista koska viimeksi olisin ollut niin poikki. Tänä aamuna en olis jaksanut herätä. No pääsin sitten lähtemään reilua tuntia aiemmin töistä (liukumat pitää saada käytettyä ennen lomaa), huomenna meen myöhemmin.
Iinalle käytiin hakemassa uusi puhelin. Itsehän tuon maksaa. Onnistui tiputtamaan vanhan pyöräillessään niin et meni totaalisesti rikki - akkukin ja sim-kortti. Näitä sattuu...
Nyt taidan lähteä unten maille. Lomaan 9 työpäivää ja yksi viikonloppu :)

torstai 11. heinäkuuta 2013
Perhonen (11.7)
Nosta jalka kaasulta
perhonen ylittää tien
- tai olla Eeva Kilpeä -
Tässä muutama viikko sitten työkaveri näytti kuvaa haapaperhosesta, joka oli eksynyt heidän pihalleen. Sikäli hauska sattuma että samana iltana - muistaakseni - eräs sukulainen laittoi FB:een kuvan perhosesta et tunnistaako joku. Haapaperhonenhan se oli.
Yksikseni nyt olen. Tytöt lähtivät kaupungille kavereiden kanssa. Hyvä juttu. Sekin, että Iina lähti mukaan. Hän aika helposti jumittuu kotiin. Vaikuttaa siltä että siellä viihtyvät kun ei vielä kotona näy.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Sade (10.7)
Tänä iltana sitä on meillekin vähän tullut - sadetta siis. Tekee maalle hyvää. Mikäs se sisällä ollessa - katsella sateen ropinaa parvekkeen laseihin.
Isä käväisi illan suussa - oli kaupungissa käymässä.Vietti päivän sisarensapojallaan, joka asuu lähellä meitä. Samalla käväisi tyttärillään. Me kun molemmat asutaan tässä lähekkäin.
Ajattelin viikonloppuna ehkä lähteä suolle lakkoja poimimaan. Veljen kanssa oli puhetta että niitä siellä on. Mutta - sinne on mentävä aikaisin aamulla - kahdeksan maissa on jo paarmat kimpussa (kun aurinko nousee). Veli vaimoineen kerännyt jo yli 20kg tänä kesänä. Mä ajattelin, jos sais edes vähän... Mustikoitakin olis kiva.

tiistai 9. heinäkuuta 2013
Vilja (9.7)
Vilja - maan kultaa. Mie en ainakaan tulisi ilman viljaa toimeen. Leipä on herkkuani... Palkkanikin - kun oikein alkutuotantoon mennään - saan kyseisestä maan aarteesta. Tosin jalostetussa muodossa. Enkä leipää tee... Nuorempana leivoin kotona paljonkin. Äidilläni oli reuma - ja ajoittain oli niin kipeä ettei voinut leipoa (kunnes sitten sai kunnon yleiskoneen, jolla teki taikinan). Leivoin vaaleata leipää ja pullaa. Nykyisin leivon tosi harvoin. Kakkua jos teen tai jonkin piirakan. Vaikkei mikään olekaan niin ihanaa kuin just leivottu sämpylä voin kera :)
Iina sai tänään työmarkkinatuesta päätöksen. Mun tulot vaikutti aika radikaalisti... melkein olisi sama vaikkei oltaisi mun tuloja ilmoitettukaan. Päätöksessä luki ettei ole voinut luotettavasti selvittää ettei äiti tue häntä taloudellisesti. No tuenhan mä jos on pakko - jossei muualta saa... Myönnän kuitenkin että aika tiukilla sitä viime aikoina on oltu - ja ilmeisesti tullaan olemaan - vaikkei mun palkka nyt niin hirmu huono ole. Mutta - kun on taloudessa kolme aikuista joista vain yksi on töissä, Iina saa nyt sitten hieman rahallista tukea, toivottavasti löytyis töitä tai koulutusta, Monikalla vielä yksi vuosi lukiota eikä paljoa saa tukea (siinä mun tulot vähän korottaa... mutta lukio on kieltämättä kallis koulu...Iinan ammattiopisto oli halvempi sai kuitenkin enemmän tukea kuin lukiolainen. Siellä ei kirjoja tarvinnut ostella siihen tahtiin - Iina tosin otti lainaakin kun piti saada tietokone ostettua... tai oikeastaan kaksi kun eka meni vajaan kahden vuoden sisällä rikki. Onneksi siitä sai vakuutuksesta edes vähän... Tarvitsi kuitenkin konetta kouluhommissaan). No se näistä - ollaan kuitenkin selvitty.
Sanoin tänään Iinalle että tuskin mitään lomareissua on varaa tehdä tänä kesänä Ollaan viime vuosina käyty yleensä pienellä risteilyllä... mutta tällä kertaa taitaa jäädä sekin. No eipä me olla koskaan paljoa matkusteltu... kun ei ole ollut mahdollisuutta (ei rahaa tai sitten ei mulla ole ollut lomaa), mutta keksitään sitten muuta kivaa (vaikkapa uusi reissu Repovedelle tai jotain vastaavaa). Jos sais varaston vaikka siivottua tällä lomalla... En sitten tiedä, sanoisiko sitä kivaksi tekemiseseksi ;) - mutta eihän sitä tiedä mitä sieltä löytyy - jotain jota ei enää muistakaan.
Lomaan siis työpäivää ja kaksi viikonloppua :)
Eilen käytiin kuitenkin elokuvissa kun pääsi vitosella. No mulla oli kulttuuriseteleitä - mutta enää en niillä voi maksaa kuin itsestäni. Olishan ne koko perheen virkistykseksi - no säännöt on säännöt, mut kuulemma sarjaliput voisi niillä ostaa (ja antaa lipun toisillekin) - sanoisin et vähän nk porsaanreiän ettimistä. Mutta siis - Johnny Depp`n uusin The Lone Ranger käytiin katsomassa. Monikakin lähti pitkästä aikaa mukaan - hän ei yleensä elokuvissa välitä käydä. Iina kävis vaikka kaikki katsomassa jos varansa riittäisivät. Edellisenä iltana nautiskeltiin kotisohvalla - Mamma Miaa katsellen - se onkin meiän kaikkien kestosuosikki. No niitä suosikkeja on ollut: Bridget Jonesin päiväkirjat, Lumottu Ella, Prinsessapäiväkirjat, Ylpeys ja ennakkoluulo ym ym - joita aina ajoittain katsotaan uudelleen kun halutaan "pitää hauskaa". Sitten on sellaisia jota katson Monikan kanssa kuten Moulin Rouge - ja Iinan kanssa sitten melkein mitä tahansa paitsi edellä mainittu (hän ei siitä jostain syystä tykkää,,,)

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013
Keinutuoli (7.7)
Eipä tässä keinutuolissa kerkeä istuskelemaan - eikä pahemmin muutenkaan. Kesälomaan 15 työpäivää ja kaksi viikonloppua ;)
Keinutuolista puheenollen. Koto-kotoa löytyy papan tekemä keinutuoli. Siinä on mukava keinutella. Päinvastoin oli lähes 21v sitten kun olin esikoista synnyttämässä. Kätilö minut väkisin laittoi keinutuoliin et siinä on hyvä olla. Ei todellakaan ollut. Tipuin siitä lattialle... no se siitä, mut kyllä se mieleen helposti tulee...
-------------
Tämä viikonloppu ollut melko tapahtumarikas. Lauantai vietettiin nuoremman tytön kanssa reippaillen. Ensin Elvingin torniin kavuttiin kun sopivasti auki ohi ajaessamme. Sitten yli 5 tuntia tarvottiin Repovedellä. Eväät tietenkin mukana, kuinkas muuten. Sää suosi... mukava reissu oli. Ajateltiin mennä toistekin - jos seuraavalla kerralla menis toiselta puolelta.
Hieman oli pohkeet ja takareisi kipeänä kun kotiin ajelin (poikettiin Apsille syömään kun ei jaksanut ajatella ruuanlaittoa kotona).
Tänä aamuna herätessä kantapäät oli kipeänä, meinasin et pääsenkö liikkeelle ollenkaan (syynä kai se, että yleensä pidän korkokenkiä, ja nyt olin päivän lenkkareissa). No se kipu hellitti suht nopeasti. Myönnetään - pohkeet on edelleen arat...

Tänään oli serkun rippijuhlat. Samalla juhlittiin kahden siskonsa synttäreitä ja yhden siskon valmistumista ammattiin. Varsinaiset megajuhlat... Eli jälleen mukavaa yhdessäoloa suvun kesken. Aikuisia, pieniä lapsia, vauvoja... Kävin mä aamulla kirkossakin. Sen jälkeen kukkakaupan kautta kotiin - ja tekaisin synttärisankareille korut ennen kuin lähdettiin varsinaiselle juhlapaikalle
Kaikenkaikkiaan mukava viikonloppu takana. Aamulla taasen töihin. Tänä viikonloppuna hoidettu sekä fyysistä puolta että henkistä. Lauantai oli sikäli raskas päivä kun äidin kuolemasta tuli kaksi vuotta. Isä soitteli mulle, että muistanko mikä päivä tänään... tietenkin muistin. Eihän sitä unohtaa voi - on aina liputuspäiväkin: Runon ja suven päivä. Nopeasti on tää kaksi vuotta kulunut, mutta toisaalta hitaastikin. Mutta - elämä jatkuu...
Keinutuolista puheenollen. Koto-kotoa löytyy papan tekemä keinutuoli. Siinä on mukava keinutella. Päinvastoin oli lähes 21v sitten kun olin esikoista synnyttämässä. Kätilö minut väkisin laittoi keinutuoliin et siinä on hyvä olla. Ei todellakaan ollut. Tipuin siitä lattialle... no se siitä, mut kyllä se mieleen helposti tulee...
-------------
Tämä viikonloppu ollut melko tapahtumarikas. Lauantai vietettiin nuoremman tytön kanssa reippaillen. Ensin Elvingin torniin kavuttiin kun sopivasti auki ohi ajaessamme. Sitten yli 5 tuntia tarvottiin Repovedellä. Eväät tietenkin mukana, kuinkas muuten. Sää suosi... mukava reissu oli. Ajateltiin mennä toistekin - jos seuraavalla kerralla menis toiselta puolelta.
Hieman oli pohkeet ja takareisi kipeänä kun kotiin ajelin (poikettiin Apsille syömään kun ei jaksanut ajatella ruuanlaittoa kotona).
Tänä aamuna herätessä kantapäät oli kipeänä, meinasin et pääsenkö liikkeelle ollenkaan (syynä kai se, että yleensä pidän korkokenkiä, ja nyt olin päivän lenkkareissa). No se kipu hellitti suht nopeasti. Myönnetään - pohkeet on edelleen arat...

Tänään oli serkun rippijuhlat. Samalla juhlittiin kahden siskonsa synttäreitä ja yhden siskon valmistumista ammattiin. Varsinaiset megajuhlat... Eli jälleen mukavaa yhdessäoloa suvun kesken. Aikuisia, pieniä lapsia, vauvoja... Kävin mä aamulla kirkossakin. Sen jälkeen kukkakaupan kautta kotiin - ja tekaisin synttärisankareille korut ennen kuin lähdettiin varsinaiselle juhlapaikalleKaikenkaikkiaan mukava viikonloppu takana. Aamulla taasen töihin. Tänä viikonloppuna hoidettu sekä fyysistä puolta että henkistä. Lauantai oli sikäli raskas päivä kun äidin kuolemasta tuli kaksi vuotta. Isä soitteli mulle, että muistanko mikä päivä tänään... tietenkin muistin. Eihän sitä unohtaa voi - on aina liputuspäiväkin: Runon ja suven päivä. Nopeasti on tää kaksi vuotta kulunut, mutta toisaalta hitaastikin. Mutta - elämä jatkuu...
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Kaislikossa (2.7)
| kuva wikimedian sivuilta - kun ei satu itsellä olemaan.. kuvattuna |
Uimarannalla oli kaislikkoa, joka niitettiin pois.
Kotijoella veneellä kaislikon läpi, muistoja... kotiin vietiin isoja osmankäämiä koristeeksi. Mukavannäköisiä patukoita...
Asuin lapsena joen rannalla, ei mikään iso joki eikä siinä voinut uida, mutta veneellä pääsi pienelle järvelle - kalastamaan - ja muistan käyneeni ravustamassakin (siellä piti olla hiiren hiljaa). Talvella oli luistelupaikka lähellä. Muista erään talven, joilloin ei ollut lunta, pakkasta kuitenkin - ja vesi jäätyi niin että pääsi luistelemaan jokea pitkin järvelle. Ei tarvinnut kolata lunta pois luistelemista varten... muistan vieläkin sen kun sai vapaasti luistella järven jäällä, joskus 70-luvun alkupuolella se talvi oli kun helmikuussa ei ollut lunta - ruohikko vaan kuihtuneena. Yritin etsiä kuvaa, mutta en sitä vielä näköjään ole skannannutkaan sitä koneelle. No jos kesälomalla ehtis sitäkin tekemään... vielä kolme ja puoli viikkoa...
Töissä on lomailijat vaihtuneet, ja osa tullut takaisin - ehkä vähän vähemmän rentoa kun pomo ja toinen tiimari palasivat. Jostain syystä vaikka kesäkuu oli kiireinen, niin oli leppoisa tunnelma. Jotenkin tuntuu että heti tuli kireämpää. En tiiä mistä johtunee... tai sitten itse alkaa olla jo hieman väsynyt, lomalle tekis mieli... Puhelimet ei soi niin paljoa eikä sähköposti täyty... suurin osa henkilöstöstä on lomalla eli ei tule kampanjoita eikä hinnastoja, näytepyyntöjä... mutta silti, kyllä tekemistä riittää...
Katsottiin eilen tyttöjen kanssa "Puhdistus". Työkaverilta sain dvd:n lainaan. Sen jälkeen kyllä tuli olo että on sitä itse saanut elää aika "lintukodossa". Kirjaa en ole vielä lukenut, hyllyssä odottaa - äidin kirja. Monika luki sen ja teki siitä kouluun esitelmän, sai hyvän arvosanan... Nyt katson Iinan kanssa jotain seikkailukomediaa... eli taidan keskittyä siihen. Mukavaa loppuviikkoa - loma lähenee ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
vuosi 2025 siis - alkanut
Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...
-

Pieni ongelma - yleensä en löydä sopivan kokoista. Meiän suihkutangot eivät ole olleet standardikorkeudella oikeastaan missään asunnossa jos...
-
Parit samanlaiset korvikset. Pientä värieroa, simpukkahelmiä. Sori huono kuvanlaatu. Kaverille ajattelin toiset lahjaksi, toiset ehkä ty...