Lomaa odotellessa

Aika kuluu tosiaan kuin siivillä - yli puolet vuodesta on jo vietetty. Tänään muuten tuli 11v äidin kuolemasta Eino Leinon, suven ja runon päivänä - on aina liputuspäivä.

Joku sanoisi, että kesä on hellinyt meitä hellejaksolla juhannuksesta tähän viikkoon - mutta minä en. Mun elimistö ei oikein tykkää. Olen nyt ollut tyytyväinen kun viime päivinä on päässyt oleilemaan parvekkeella muulloinkin kuin aamulla aikaisin. Olen voinut jopa lounasta syödä täällä. Eilen vietin illan lueskellen parvekkeella - ja nyt mulla on läppäri täällä (sain tehtyä kesäkuun kokouksen pöytäkirjan)

Viikkoa ennen juhannusta oltiin Lappeenranta-Puumala-risteilyllä (yhdistysjuttuja sekin), mukava reissu. Menomatkalla oli aurinkoista, takastullessa sateli mutta rattoisasti meni matka "trubaduuria" kuunnellessa

Juhannusaaton vietin Iinan kanssa, käytiin ensin kotopuolessa piknikillä ja loppuilta kätköiltiin. Kotona kuitenkin ennen puolta yötä.

Juhannuspäivänä Heinolaan Monikan luo. Käytiin Siltasaaressa kahvilla ja satamassa jäätelöllä. Tietysti myös Gorgipoikaa katsomassa (my only one - grandchild - kuten nuorin serkkuni sanoi <3 )

Sunnuntaina ajelin sitten siskon perheen mökille siskon synttäreitä viettämään - sai myös talviturkin heitettyä. Samalla pääsin siskontyttökin kotiinsa illalla, että pääsi töihin maanantaina - muut jäivät sinne vielä 

Eli kesääkin on ehtinyt viettää vaikka loma on vielä edessä. Tänä perjantaina on vuorossa Tuure Kilpeläisen keikka Pyhtäällä. Kesäteatteriakin on tiedossa heinäkuussa, ehkä useampi kuin yksi esitys - kuka tietää. Kesän juhlana on sitten kummitytön tytön kastejuhla Espoossa - pitää sitä kerran kesässä ainakin yhdet juhlat olla :)

Kesälomalle kohta

 Tosin vain yksi viikko nyt - pidän loput kolme sitten elokuussa. Ajattelin et haluan kuitenkin keskellä kesääkin pienen hengähdystauon. Ei ensi viikolle paljoa suunnitelmia ole mutta tyttöjen kanssa lähdetään käymään Savonlinnassa, majoituskin on varattu. Tällä kertaa kesähotellissa Kasinosaaressa. En ole aivan varma mutta se saattaa olla niitä asuntoja, joissa itse opiskeluaikoina asuin 80-luvun lopulla. Edellisellä kerralla kun oltiin kolmistaan, majoituttiin keskustassa Tott'ssa - muuten hyvä liikenteen melu vähän häiritsi.

Eilen tavattiin parin nuoruudenystävän kanssa. Ei oltu kokoonnuttu yhdessä varmaan 35 vuoteen. Kyllä sitä juttua riittikin, muistelua ja kuulumisia. Yksimielinen päätös oli, ettei seuraavaa kertaa odoteta näin pitkään. 

Juhannusaaton vietin kaverimiehen luona - käytiin pari paikallista nähtävyyttä katsomassa, saunottiin, grillattiin ja käytiin tanssimassakin paikallisen ravintolan terassilla. Mukavaa oli - hyvin tuo leikattu jalka kesti - tosin hiukkasen ärsyyntyi myöhemmin mutta kivaa oli. Tarkoitus oli oikeastaan toinenkin päivä viettää siellä mutta oli niin sateista, että minä lähdin kotiin ja hän saunomaan kaverin luo (kun kutsu tuli). 

Sunnuntaina oltiin Iinan kanssa sisareni yllätysjuhlissa, jonka perheensä järjesti tai tytär - mutta kaikki olivat juonessa mukana, mekin. Uimaankin pääsi, vesi oli uskomattoman lämmintä

Kävin tänään ostamassa pari kasvia parvekkeelle - amppelitomaatin ja jättikukka-amppelin. Oli niin tyhjän näköista - ja sain ne puoleen hintaan ;) - ehkä mä vielä jotain muutakin hankin. Savonlinnassa ehkä torilla katon löytyykö siellä Koristeportulakkaa - parina kesänä olen sellaisen osanut. Hyvä kukka minulle, kestää kuumuutta ja kukkii pitkään ;) 

Sain uudet seinänaapurit - vielä en ole tavannut. Mut eiköhän niihin tässä joku päivä törmää... 

Kesä

 - on se vihdoinkin täällä vaikka tässä yhtenä päivänä naapuri sanoikin et kohta on taas talvi - pitää ottaa sukset esille (hän on kova hiihtämään) ja et ensi kuun jälkeen on elokuu. Eipä haittaa mun loma onkin elokuussa - tai pidän mä yhden viikon heinäkuussa. Useimmiten olen ollut kesäkuussa yhden viikon ja loput loppukesästä. Tänä vuonna otin loman sieltä missä näytti olevan tilaa - siis lomatoivelistassa. Ei ole mitään erikoisempaa suunnitteilla jonka perusteella lomaa pitäisi saada. En vaihtanut yhtään lomarahojakaan lomaksi tänä vuonna. Tosin en viime vuonnakaan kun tiesin että on kuitenkin tulossa pitkä sairasloma tekonivelleikkauksen jälkeen...

Tänään on Monikalla jännä päivä tai oikeastaan koko viikonloppu. Kaverinsa järjestävät hänelle polttarit. On menossa naimisiin parin viikon päästä. Maistraatissa vihitään ja todistajina on äidit. 

Muistan aikoinaan meidän suunnitelleen et mennään vaan naimisiin silleen et vanhemmat ovat todistamassa mutta exän sisarukset ilmoittivat, että tulevat "kuokkimaan" kirkkoon. No sitten päädyttiin pieniin häihin - lähimmät sukulaiset. Mutta oli ne joka tapauksessa mukavat häät - naimisiin Suomen suurimmassa puukirkossa, oltiin ko papin ensimmäinen vihkimä pari, kahvittelut järven rannalla hirsimökissä, erittäin lämmin toukokuun lopun päivä... muistoja, muistoja... vaikkei se sitten kestänytkään.

Oltiin viime viikolla työporukan kanssa Mustilan Arboretumissa töiden jälkeen. Silloin ei vielä oikeastaan kukkaloisto ollut kovin runsas. Atsaleat kukki jonkin verran ja olihan siellä muutakin, alppiruusut vasta aloittelivat. Mutta onhan siellä muutakin nähtävää

Sieltä lähdin vielä kotokylässä käväisemään veljen luona. Kahvia, kakkua ja hirvisoppakin tarjolla. Oli semmoinen "hetken mielijohde"- käynti kun ei Mustilasta ole sinne pitkä matka. Tytölle sanoin että ohimennessä poikkesin (tosiasiassa on toisessa suunnassa eli tulin reilun kolmenkymmenen kilsan poikkeama), häntä vähän huvitti...

Käväisin samalla kotopaikalla kattomassa miten siellä kevät tai siis kesä etenee. Olihan siellä kukkia vaikka kuinka, omenapuutkin täydessä kukassa.

Muuten tämä elo on aika hiljaiseloa. Iina kävi eilen pyykkäämässä ja saunassa. Meni vähän myöhempään kun tuolla tien toisella puolella joskus yhdeksän jälkeen oli aika monta hälytysajoneuvoa - paloautoa ja ambulansseja - myöhemmin selvis ettei ollut pahasta palosta kyse - grilli oli kärähtänyt maantasalla olevalla parvekkeella. Ilmoitus oli tehty keskisuurena rakennuspalona.

Isot ampiaiset on nyt liikkeellä. Eilen illalla tuli parvekkeen ovesta iso ampiainen  - olisikohan kuningatar etsimässä pesäpaikkaa. No onneksi jossain vaiheessa se onnistui livahtamaan takaisin parvekkeelle. Ei sitä uskalla hätyytellä. Mutta ei siinä kaikki  - tänään aamupäivällä tuli taas iso ampiainen sisälle - tällä kertaa se kierteli vähän enemmän mutta päätyi sitten lopulta oven lähelle -  ja siitä ulos. Eilen just asiakkaan kanssa jutellessa, häneltä meinas mennä pasmat sekaisin kun ikkunassa näkyi iso ampiainen - sanoi et oli kolmisenttinen. 

Juhlat juhlittu

arkeen palattu. Mukavaa oli - ja isäkin tapasi vanhoja kavereitaan. Yhden vaimo muisteli kun iskä ja äiti asuivat naimisiin mentyään vajaa kolme vuotta siinä talossa missä veli nyt asuu (se oli silloin isän enon omistuksessa, ja meillä oli käytössä alakerta). Minä ja veljeni ehdittiin siinä välissä syntyä.

Niin mitä mun pitikään - niin nykyinen olohuone oli silloin iso tupakeittiö ja nykyinen keittiö meiän makuuhuone. Talo on rakennettu 30-luvulla.  Isän papan rakentama. Veljeni osti sen 80-luvun lopussa - ja ovat siitä tehneet oman näköisensä (noi huoneiden vaihdot ym  teki kyllä eno jo 60-luvun lopussa). Mutta tavallaan on mukava tietää omat juurensa - sen mistä on tullut.

Siitä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen:
Tein tässä äskettäin FamilyFinder dna-testin. Tulokset tulivat nyt alkukuusta. Odotetusti ensimmäisenä oli serkkuni, jonka tiesinkin testin tehneen, muuten lähes 3900 osumaa viidensiin serkuihin asti.

Tuo osuma serkkuuni, antaa uskoa että dnatesti kertoo juuresi.
Muita tuttuja ei ole näkynyt mutta mielenkiintoista tutkia mitä kaikkea sieltä löytyykään. Tosin aika hyvin näen ketkä ovat äidin puolelta kun paikkakuntia ja sukunimiä kattoo. Äitini vanhemmat ovat Kuhmalahdelta ja heiän sukujuurensa löytyvät Wirmailan rusthollista. He muuttivat 30-luvulla tänne. Pappa on haudattu tänne ja mummu Kuhmalahdelle äitinsä viereen. Muutaman kerran olen siellä käynytkin - hautausmaalla. Lapsena muistan että käytiin sukulaisia kattomassa kesälomalla mm. papan veljeä.

Olen 100%:sti eurooppalainen - testin mukaan:
84% suomi, Itä-eurooppa 9 %, Etelä-eurooppa 5%  ja Skandinavia 2%

Pitäis päättää kesälomakin

Minä 5kk, yli 50v sitten

- ja kehityskeskustelukin on ensi viikolla. Olen ilmeisesti ainoa joka ei ole haluamaansa loma-ajankohtaa ilmoitellut. Mut kun talvilomakin on pitämättä, se on pääsiäisen jälkeen. Kai sitä pitäis paneutua sitäkin asiaa miettimään - ajattelin jos pitäis alkukesästä viikon ja loput kolme loppukesästä, mut milloin - se vielä mietinnässä

Tänään mulla oikeastaan koko päivän on särkenyt päätä - heti aamusta. Vähän migreenintapaista, aamulla oli huono olokin - niskat on kyl jumissa mut jospa sitä huomenna aamulla heräis pirteänä uuteen viikkoon.  Kävin tänään yhdellä ilmaisluennolla - vähän nk sellasia henkisiä asioita muuten on päivä lähinnä mennyt "harakoille",  roskiakaan en viittinyt lähteä viemään - pakkasta ja mun roskikselle on kuitenkin jonkin verran matkaa (pitäis pukea kunnolla päälle)

Eilen vasta myöhään iltapäivällä vaarille. Pientä ongelmaa oli taas vesipumpun kanssa, jatkuvasti sai käydä kellarissa laittamassa painekytkintä päälle kunnes lopulta ei onnistunutkaan. Velipoikaa tavoittelin, sain kiinni, muttei olla lähimailla, hän soitteli sitten tutulle ammattimiehelle joka saapuikin parissa kymmenessä minuutissa (on käynyt ennenkin) -  sanoi että paineensäätimenkytkin on ihan loppu. No siinä sitten sopi iskän kanssa että hommaa osan ja tulee sitten laittamaan uuden. No on se vanha ollutkin nelisenkymmentä vuotta. Aika olis oikeastaan vaihtaa koko laite mutta jos se nyt saisi vähän jatkoaikaa

Tällä kertaa kyl kerkesin iskää auttamaan peseytymisessä ja pestä pyykkiä (pari kertaa piti käydä napsauttamassa), mut kun piti ruveta tiskaamaan, ei enään kytkimen painamiset auttaneet. Isä olis itte halunnut lähteä kattomaan mutta kielsin (yli 80v,  toinen jalka amputoitu), sanoi kyl käyneensä et kyl hän sinne pääsee, mutta ylös tulo vaikeampaa, mutta en antanut periksi. Valittikin sille miehelle et tyttö ei antanut mennä hänen ite, tämä sanoi et hyvä niin.

Sain mä tänään yhdistyksen tapahtumailmoituksen tehtyä - ei kyl mitenkään erikoinen eikä kovin tarkkaan mietitty - mut asiat selviää... päätä särkee vieläkin

Olen mä tänä viikonloppuna kattonut olympialaisiakin - lauantaina naisten viestin ja ampumahiihtoa sekä tänään miestenviestin.  Aina silloin tällöin saan näitä penkkiurheilupuuskia  -liekö lapsuudella vaikutusta. Meillähän aina katottiin olympialaiset ja MM-kisat - turha oli luulla katsovansa mitään muuta (ennen kuin kisoja varten isä hankki väritelkkarin ja siskon kanssa saatiin vanha mustavalkoinen meiän huoneeseen). Mutta nyt vähitellen makkariin  ja unta palloon

Lucian päivä

on myös vanhempieni vihkipäivä -64. Muistan kuinka isällä oli aikoinaan tapana ostaa mokkapapukarkkejä äidille - en tiedä mistä se tapa sai alkunsa. Nyt isällä on seitsemäs vuosi äidin jälkeen meneillään - edelleen suree, ehkei enää joka hetki - ja on hänellä ollut omissa asioissaankin näinä vuosina miettimistä; sydämen neljän suonen ohitus, jalan amputointi ja jotenkin siihen liittyen verenmyrkytys joka vei kuukausiksi sairaalan, viimeisinpänä paksusuolen syöpä joka leikattu - ainakin tähän mennessä onnistuneesti

Mun on ehkä vaikea jollain lailla ymmärtää sitä surua ja kaipuuta mitä isä tuntee - olivat lähes 47 vuotta yhdessä - illalla yhdessä nukkumaan ja aamulla ylös. 

Tänään mietin itseäni, oikeastaan en ole koskaan tottunut siihen että mulla olisi joku koko ajan vierellä, suurimman osan elämästäni olen elänyt ja nukkunut yksin, lomanikin vietän useimmiten omilla ehdoillani. En voi kuitenkaan kieltää että joskus kaipaisin...jotain -  toisaalta kukapa ei tarvitsisi hellyyttä ja tunnetta että toinen välittää... mutta elämä ei aina mee niin kuin tahtoisi tai olettaisi.
Suurimman osan ajasta olen kyllä tyytyväinen tähän elämääni - itsekseni. Mulla on ystäviä ja oma perhe - mitäpä sitä muuta ihminen tarttis...

Tässä pari kipaletta jotka kuvaavat niitä tunnelmia, kun se ei ihan riitä...

puista ja metsästä

Oltiin eilen kirjastossa luennolla Puiden terveysvaikutuksista ruokana ja rohtona. Ihan mielenkiintoinen juttu. Pitänee joskus lainata kyseisen kasvitieteilijän kirja "Elinvoimaa puista".
Itselleni metsä ja puut ovat aina olleet tärkeitä - jos mieltä askaruttaa jokin asia tai ketuttaa, niin kun samoilee metsässä - niin yleensä se sinne jää. Kuljeskelen minä siellä toki muutenkin kuin vihaisena tai apeana. Enkä osaisi elää paikassa jossa ei olisi puita ympärillä (ja luontoa). Mielipuuni on mänty, yksin pärjäävä mutta myös isossa joukossa mäntymetsikössä

Kun äitini kuoli kuutisen vuotta sitten niin nuoremman tyttäreni kanssa lähdimme lenkille metsään (lammen ympäri kiertämään). Puhuttiin mummusta, itkettiinkin. Oli vaan tärkeä saada puhua... varsinkin hänen. Toinen tyttäreni purkaa asioita ehkä paremmin kirjallisesti. Itse useimmiten puran asiat kirjoittamalla - päiväkirjaa ole kirjoittanut reilun kymmenen vanhasta - ja edelleen sitä teen ajoittain.

Oli siellä tuttujakin, vanhoilta ajoilta, erään yhdistyksen tiimoilta, sen verran kerettiin pari sanaa vaihtamaan että sanoin tyttärieni jo muuttaneen pois - ja vanhemman täyttävän syksyllä jo kaksviis. Siihen tämä nainen tokaisi että alaluokillako olet lapses tehnyt. Sitten pyöritteli päätään kun sanoin et olenhan minä jo viisyks.

Usein mua on sanottu nuoremman tai ainakin nuoremman oloiseksi. Mutta muistan kun avioliitto lähestyi loppuaan, olin todella väsynyt. Muutamaa vuotta myöhemmin näin erästä lasten tarhatätiä  - ja hän sanoi että sinä vaan nuorrut - ja sanoikin että silloin olit paljon vanhemman näköinen. Eli johtopäätöksenä se että avioero oli hyvä juttu, olen sitä mieltä edelleen - mutten mä kuitenkaan muuttaisi mitään. Kaikki se on tehnyt minusta sen mikä olen nyt

Mutta nyt - aika mennä sänkyyn. Jospa hetkeksi syventyisi kirjan maailmaan. Tänään katoin kyl yhen kauhuelokuvan "Cheerleader helvetistä", kun en muutakaan viittinyt tehdä  - oli niin saamaton olo. Saunaan menin sen jälkeen. Kaverin kanssa tosin juteltiin nelisenkymmentä minuuttia.

Muuten mie vaihdoin puhelinoperaattorin takaisin entiseen - olen tyytyväinen, koska nyt toimii niissä paikoissa joissa niiden tartteekin - eli tolla uudella 4G tahmas sekä työmaalla että kotopuolessa isän luona. Kotona sillä ei sikäli väliä koska täällä käytän langatonta wi-fiä, joka kytkeytyy puhelimessa päälle heti kun astun ovesta sisään...

Töissä oli tänään pieni opiskelutuokio. Kerrankin vaikutti sellaiselta että siitä on hyötyäkin. Pääsee itse raportoimaan eikä tarvitse vaivata muita. Versio vaihtuu uudempaan ja meille on annettu enemmän oikeuksia sen käyttöön. Mutta nyt mie jaarittelen taas - no kyl mie menen...

Tämän kirjoittanut talteen joskus (valitut palat vuodelta -87)
En tiedä kenen kirjoittama, mutta antaa ajattelemisen aihetta:
-------------------------------------------------------------------------------
Aikanaan opit näkemään sen hiuksenhienon eron,
mikä on kädessäpitämisellä ja sydämen kahlitsemisella.
Alat huomata, ettei rakkaus tarkoita nojautumista
eikä kumppanuus turvallisuutta.
Alat oppia, etteivät suudelmat ole sopimuksia
eivätkä lahjat lupauksia.
Alat ottaa takaiskut vastaan pystypäin,
silmät avoinna, aikuisen arvokkuudella
surematta lapsen tavoin.
Opit rakentamaan elämäsi tämän päivän varaan,
sillä huomisen maaperä ei suunnitelmia kanna.
Aikanaan opit, että liika auringonpaistekaan
ei ole hyväksi, se saattaa polttaa.
Istuta siis itse oma puutarhasi ja varusta oma
elämäsi aläkä odota jonkun toisen tekevän
sen puolestasi.
Saat huomata, että selviydyt
että olet vahva ja kestävä
ja että olet arvokas.

Sitä sun tätä

Olen tässä lueskellut noin 29 vuoden takaisesta Minästäni - eli löysin vuoden -87 alun päiväkirjan jota tässä taannoin etsiskelin kun halusin katsoa et olenko maininnut kovista pakkasista mitään - oli ollut jopa -35 astetta pakkasta... Eilen löysin - alimmaisena oli yhden kasan alla. Noita kirjoja on kertynyt vuodesta 1976 lähtien tähän päivään eli kirjoittelen edelleen (en tosin välttämättä joka päivä, yleensä silloin jos joku asia painaa) eivätkä ne ole kaapeissa mitenkään järjestyksessä. Tarttis varmaan tehdä jotain :)

Tuolloin oli siis hiukan yli 21v, töissä olin Kahvila-Ravintolassa kuutostien varrella. Normaalia nuoren naisen elämää, viihteellä käyntiä ja shoppailua, työt vähän verottivat kun työ oli vuorotyötä, mutta kyllä sitä kerkesi - yöunien kustannuksella tai sitten käytiin arki-iltoina. Siihen aikaan en seurustellut mitenkään vakavasti, ilmeisesti kuitenkin halukkaita olis ollut (ainakin tekstien mukaan)... muttei ilmeisesti itselle mieluista... joskus haikaili jonkun perään tai yleensäkin jotain, mutta...  yleensä vaan nautti vapaudesta mennä ja tulla. Kotona asuin mutta autolla pääsi...

Luonteestani sen verran että olin yleensä iloinen ja vilkas, seuraa sain mutta luulen ettei suurinkaan osa tajunnut mun toista puolta (- eikä välttämättä nykyäänkään). Monesti ehkä ymmärrettiin mun sosiaalisuus väärin - joku saattoi sanoa et miks sitten katsoit niin pitkään - hän tuli ehkä ehdottelemaan jotain ja minä kieltäydyin ym.

Tavallaan siitä sain "kärsiä" että katsoin ihmisiä silmiin, monia väärinkäsityksiä tuli vuosien varrella siitäkin. Vilkkaus aiheutti sen että moni varmaan luuli mua ns pinnalliseksi, eikä vaivautunut edes tutustumaan kunnolla. Mutta - oli mulla ihania kavereita joiden kanssa sain asiat purettua - ja tietenkin myös päiväkirja. Ei musta ollut nyhjäämään vain yhden kanssa nurkassa - tämä ei tarkoita sitä etten olisi ollut uskollinen jos seurustelin... Olen aina ollut sitä mieltä että kyllä sitä saa toisten kanssa jutella...

Nyt vanhemmiten olen huomannut itsessäni yhä enemmän yksinolon kaipuuta. Viihdyn aivan mainiosti kotona yksiseni touhuten mitä mieleen juolahtaa. Saa mennä nukkumaan kun haluaa, herätä miten haluaa, syödä oman aikataulun mukaan, saunoa vaikka aamulla tai keskiyöllä... siis vapaapäivinä - arjenhan rajaa työ. Jos kaipaan ihmisiä niin osaan heidän luokseen mennä tai ottaa yhteyttä. Mutta silti on se mukava kun ystävä tulee käymään tai muuten ottaa yhteyttä...

En nyt tiiä oliko tää mitään järkevää tekstiä, mutta tulihan kirjoitettua... Mukavaa sunnuntaipäivää, mie varmaan rupean mietiskelemään sapuskaa

PS. Opiskelinkin samaan aikaan etäopiskeluna Liikeopistossa, tenttimässä kävin Hesassa. Kaikkee sitä nuorena jakso

Hajanaisia juttuja...

Viimeksi kerroinkin että meiltä tullaan kysymään muuttohalukkuutta... no nyt on selvinnyt että se ei ole hyvän yt-neuvottelun mukaista vaan että sellaiset jutut hoidetaan kun asiat selvillä... eli kyseiset laput tuhotaan eikä niitä käytetä yt-neuvotteluissa... Muuten ei oikeastaan mitään muuta tietoa. Tämän viikon kokouksen olivat peruneet mutta ensi viikolla on taas - ja työnantaja jatkaa edellisen kerran pohjalta sovittujen asioiden läpikäyntiä. Paitsi kyllähän meidän luottarilla oli pieni palaveri työnantajan kanssa juuri noiden muuttohaluukkuuskyselyiden tiimoilta. Nyt vaan odotetaan...

Katselin huvikseni ensimmäistä blogiani jonka aloitin kymmenisen vuotta sitten - alkoi tilanteesta jolloin olin saanut tiedon ettei määräaikainen sopimukseni jatku (mikä sitten jatkuikin - ja edelleen jatkunut näihin nykyisiin tunnelmiin). Paljon on tapahtunut kymmenessä vuodet, lapset ovat aikuistuneet ja muuttaneet pois kotoa, miehiä on ollut ja mennyt... kaikenmoista

Kohta lähestyy taas yksi virstanpylväs, vuosikymmen vaihtuu... sain minä jo lahjankin. Teleskooppitikkaat - hyvät kätköilyharrastuksessa, en olis ite raaskinut ostaa. Varsinaisia juhlia en aio pitää, kahvit tarjoan pari päivää aikaisemmin - vuosipäivä sattuu olemaan keskellä viikkoa  vaikka olenkin lomalla niin ei muut välttämättä olisi joten juhlitaan sitten sunnuntaina - toivottavasti olen selvinnyt perjantaisista työporukan pikkujouluista. Tänä vuonna onkin pikkujouluihin osallistumassa lähes kaikki... en sitten tiedä onko tämän hetken tilanteella vaikutusta - voipi olla ettei enää pikkujouluilla tämän jälkeen yhdessä.

Viikonloppuna minulla oli tytöt miehineen kylässä ja tää omakin seurusteluntapainen. Iina ja avokkinsa tulivat jo perjantaina, Monika miehensä kanssa lauantaina - ja Monika jäi sitten yöksi ja Iina ja avokki veivät hänet kotimatkallaan. Touhua riitti - lauantaina tädin synttäreitä vietettiin, haudallakin käväistiin ja muutama kätkökin kerettiin napata. Sunnuntai meni vaarilla. P-kmies vaihtoi minun autooni talvirenkaat ja katsoi nesteet  - ja taisi silikonitkin tiivisteisiin laitttaa... Eli onhan se kiva kun joku tekee jotain mun puolestakin... en vaan varmaan osaa arvostaa sitä tarpeeksi - kun on vähän "minä itte" hoidan (tavalla tai toisella)

Eilen muuten tutustuin Ebayn maailmaan - yhden avainkukkaron tilasin - täytyyhän sitä kokeilla. Mulla on samanlainen ennestään, alkaa olla aika kulunut, Tämän hinnaksi tuli alle vitonen eikä postikuluja. Puhelinmen kuoria olen katsellut myös... Siellä on kyllä kaikkea, voi ostaa heti tai sitten huutoja tehdä - joku tavara tulee ilman postikuluja, osa ei ... tarkkana tosin pitää olla... eikä innostua liikaa...

Eilen olin Bemer-hoidossa. Voitin yhdessä tapahtumassa puolen tunnin hoidon kahdelle.  Ei mulla kyllä varaa siihen laitteeseen olisi joten ei siitä sen enempää. Mutta - kaikkea voi kokeilla. Hoidon jälkeen pariksi tunniksi kaverille.

Naapuri tekee kylppäriremppaa. Eilen oli ollut talossa vesikatko, ilmoitettu klo 9-12, mutta oli ilmoitustaululle jätetyn lapun mukaan kestänyt pidempään kun pääsulkuventtiili hajosi ja paikallisen vesilaitoksesta tulivat korjaamaan... että sellaista tällä kertaa

Kaikenmoista ja ei välttämättä mitään...

Sitähän se on... joskus inspiraatio iskee, välillä menee pitkiäkin aikoja jolloin ei luovuus kuki... Mulle yleensä syksy on aikaa jolloin innostun tekemään - kesällä on liian kuuma, kaikki energia menee vain olemiseen...

Tänään olen skannaillut kuvia - äidin ja isän muistoja. Suurin osa taitaa olla äidin. Hän asui tai oikeastaan opiskeli opistossa 50-luvun lopussa pari vuotta. Aina olen ihaillut kuvissa olevia miehen näköisiä tyylikkäitä poikia ja iloisia tyttöjä. Kuvien takana on vain etunimet. Yhden äidin senaikaisen ystävän luona käytiinkin joskus... Nyt vähän harmittaa etten tullut kyselleeksi enemmän tai kyllähän niistä puhuttiin mutta olisi pitänyt laittaa ylös. Mukana on paljon kuvia äidistä ja hänen sisaruksistaan ihan arjessa metsässä hiihtämässä, nuotiolla, yhteiskuvia ym

Nämä kuvat ovat olleet minulla jo muutamia kuukausia - suunnitelmana skannata ne mutta aloittaminen on aina vaikeaa... sitten kun alkuun pääsee - ei malttaisi lopettaa

Seuraavaksi kohteena on oma lapsuuteni. Osa kuvista on kyllä skannattu jo aiemmin. Jossain vaiheessa haluan omat filmirulla-ajan kuvani myös talteen - ja ilman muuta lasten kuvat. Ensimmäisen digikameran taisin hankkia joskus 2000-luvun alussa. Tosin sai niitä kuvia levykkeelle tallennettuna jossain vaiheesssa - nykyisin kyllä yksikään kuva yksikseenkään ei mahtuisi kunnolla 1,44MB levykkeelle. Niitä kuvia ei enää pysty katsomaan kun ei ole levykeasemaa eikä niitä kannattaisi tulostaakaan.

On sitä aika mennyt aika lailla lujaa vauhtia meiän nykyisten 5-kymppistenkin elämässä. Ei lapsena olisi voinut tätä nykyaikaa kuvitellakaan vaikka kouluaineessa 70-luvulla kertoa millainen maailma on vuonna 2000. Ai laitanpa tähän kuvan myös isäni kuvista, pienen hurmurin yksivuotiaana v.37

Pk-mies oli täällä viime viikolla. Ruvennut kulkemaan bussilla - pääsee halvemmalla. No ei voi sitten kuljetella isoja määriä tavaraa mukana (yleensä raahaa puolet omaisuuttaan - siltä välillä tuntuu). Onhan se toki mukava että käy ja on seuraa, mutta... toisaalta itse olen päivät töissä (hän on työtön), illalla töiden jälkeen pitäisi jaksaa keskittyä seurusteluun vai miksi sitä pitäisi kutsua. Kyllähän hän tosin osaa itseään viihdyttää: käy lenkillä ja marjassa (hänen ansiostaan mulla on mustikoita pakkasessa) ja tekee pikkuhommia... nukkuu aamulla jos huvittaa - tosin kyllä musta on parempi että jää sinne sänkyyn - ja itse saan rauhassa keskittyä töihinlähtöön, Töiden jälkeen itse on ihan rätti, joskus vaan ilmoitan että otan pienet torkut ensin... Meidän arkirytmimmekin on erilaiset, minä syön aamulla ennen töihin lähtöa, sitten lounas enkä välttämättä mitään isoa päivällistä. Hän en aamulla syö paljon, puolilta päivin tekee ehkä smoothien tms, sitten haluaa illalla myöhään syödä kunnon ruuan... välillä kieltämättä tuntuu että minun täytyy "sopeutua" omassa kodissani. Kyllä mä siitä olen hänellekin puhunut

Itse olen ajatellut - että tämä sujuu - pieninä annoksina - se viikko kerrallaan 1½-2 kk välein. En usko että me voitaisiin yhdessä asua jatkuvasti. Kummallakin omat kotkotuksensa ja oman ajan tarve. Onneksi mulla on tilaa asunnossa, ei tartte samassa huoneessa kököttää koko ajan jossei haluu... Olohuoneestakin löytyy kolme sohvaa...

Onhan hän toki sopeutunut munkin menemiseen. Hyväksyy sen että käyn viikonloppuisin isää auttamassa - tulee mukaan. Tällä reissulla tarkisti mun tiskikoneen - jonka poistoletku osoittautui rikkinäiseksi - ja kun oli muutakin vikaa  niin päätin että kaatopaikalle viedään. Hän sitten purki siitä käyttökelpoisen varaosiksi (jotka varastoitiin laatikkoon minun parvekkeelleni hänen edellisellä kerralla keräämiensä tuohenkäppyröiden kanssa samaan kasaan) ja vei sen siskonmiehen kanssa pois - samalla myös muuta tavaraa varastosta, jotka nopeasti sain sieltä kerättyä mukaan (esim iso patja ja putkinäyttö tietokoneen näyttö joka ei enää kelpaa kenellekään). No se siitä ja hänestä...

Toinen on exä - en mä sille voi mitään että olen kiltti. Toivon hänellekin parasta. Siksi onkin ikävää aina pettyä kun ei onnistukaan. En mä oikeastaan enää jaksa hänelle suuttuakaan... mutta tottahan se on että on ollut tärkeä ihminen minulle - silloin ennen. Toivottavasti saa elämänsä järjestykseen.

Tyttöjen elo näyttää mukavalta. Kummallakin mukavat kumppanit - ja yhdessä suunnittelevat elämää. Niin sen pitää mennäkin... Mutta silti on mukavaa kun tulevat käymään tai edes jutellaan puhelimessa tai skypessä - ja kiva heilläkin käydä. Isänkin vointi parempi vaikkei erinomainen mutta hoitaa omat asiansa - ja auttelee minkä pystyy muitakin - ainakin käymällä jutustelemassa tädillään ja enollaan - ja itsellekin samalla seuraa. Autolla pääsee ajelemaan muttei ajele - onneksi - pitkiä matkoja. Välillä vähän hirvittää ajatus että on autolla liikkeellä mutta tiedän että jossei hän pääsisi itse liikkumaan silloin kun haluaa -  niin aika onneton olisi... Maaseudulla kun nuo julkiset yhteydet on aika minimissä - ja isällä on kilsan matka hiekkatietä kylälle (ei kovin mukavaa rollaattorilla liikkua...). Kotokylältä ei bussilla pääse montaa kertaa päivässä, eikä viikonloppuisin eikä kesällä - vain koulupäivinä. Vaikka 50 km säteellä on kolmekin kaupunkia, lähin isompi kylä on 12 km päässä - kotikylästä löytyy kyllä vielä kauppa ja baari (jossa posti), pankki viiden kilsan päässä (kerran viikossa auki).

Hänellä käy kotihoitajat aamuisin, kerran viikossa auttavat peseytymisessä (minä käyn viikonloppuisin), itse hän saa kyllä ruokaa ja kahvia laitettua, siskon kanssa hoidetaan muut hommat kuten pyykinpesu.  Veli käy kattomassa lähes päivittäin (asuu kilsan päässä, siskon kanssa asutaan n 45 km päässä) ja korjaa pyykit narulta kun ollaan niitä sinne ripustettu. Sitten muu aika jutustellaan - ja viikolla soitellaan.

Jollain lailla tuntuu että isän sairastuminen on myös lähentänyt meiän sisarustenkin välejä - usein poikkean myös veljen luona kun käyn kotokylässä, eikä vain synttäreinä (vaikka niitäkin monta vuodessa... muistan kun olin eräässä yhdistyksessä ja jotain tapahtumaa järjestettiin tms niin monesti mun piti sanoa ettei onnistu, on synttärit jollakulla lähisuvusta)

Monika (nuorempi tyttäreni joka asustelee lähempänä, 60km päässä) oli viettämässä viikonloppua. Eilen hain puolen päivän jälkeen asemalta ja ajeltiin vaarin luo päiväksi. Iltaa vietettiin saunoen, jutustelen ja elokuvaa katsellen, aamulla vein hänet asemalle. Iinan kanssa juteltiin skypessä illan suussa, sanoivat luultavasti loppukuusta tulevansa käymään pariksi päiväksi. Mun viikonloput menee yleensä silleen että käyn joko lauantaina tai sunnuntaina isän luona, toinen päivä on mulle itselle... tai muulle menolle. Ensi lauantaina vietetään isän syntymäpäiviä. Luultavasti vain pienellä joukolla, lapsenlapset eivät pääse. Sanoin kyllä omilleni että ensi vuonna ei mitään muita juhlia järjestetä sille päivälle (tai lähiviikonlopulle), vaari täyttää vuosia - toivottavasti, sillä elämästä ei koskaan tiedä... se olla opittu viime vuosina. Niin Iina ja avomiehensä järjestävät ensi viikonloppuna tuparit ystävilleen eli Monikakin ja siskontytöt suuntaavat sinne...poikaystävineen. Mukavaa viikonloppua heille, silloin on juhlat järjestettävä kun sopii aikatauluun...

Minullakin olisi juhlat tänä vuonna - en vaan tiedä vielä järjestänkö mitään vai ryntäänkö karkuun ;)
Tässähän tätä tuli taasen jaariteltua, ja ilta meni. Parvekkeella loistaa tuikut ja lyhdyt... on hiljaista ja rauhallista (niin että tekis mieli kiljaista - no EI - nautin nyt tästä)

Ps. olen taas alkanut postcrossailemaan - Maisemakortti saapui vastaanottajalle Saksaan tänä viikonloppuna. Kissakortti menossa Venäjälle. Koskahan tipahtaa kortti postiluukusta minulle... Niin - ja aikuisten värityskirjankin ostin - ja puuvärit (halvat mutta siinä on 36 erilaista)

Niin on kuuma

ettei kirjoittamiseenkaan jaksa syventyä... Itse olen aina ollut enemmän viileän ystävä. En haaveile lomista aurinkorannoilla - jos menen niin muuta tekemistä pitää keksiä  - vaikkapa raunioita ja museoita. Nuorena olin kerran kaksi viikkoa Kreetalla - oli muuten se vuosi kun viimeksi oli todella helteinen heinäkuu, muistan kun yölläkin oli todella kuuma. Ei paljoa tarvinnut diskossa tanssia kun oli ihan hiessä, jopa minä joka en yleensä hikoile.

Niin se Kreeta... Ekalla viikolla peräti kävin kämppiksen kanssa jossain aurinkorannalla - yhtenä päivänä. Onnistuin polttamaan selkäni todella. Apteekista ostin sitten aloerasvaa, joka värjäsi lakanat vihreiksi. Kävin esim Knossoksen raunioita katsomassa ja Spinalongassa risteilemässä . Löytäisköhän jostain kuvia tai jaksaisiko skannata albumista :) Voipi jäädä tänään tekemättä... Kuumahan se sielläkin oli

eli tälläistä tänään... nyt skypettämään tyttären kanssa. Toinen lähtikin kavereidensa kanssa Hankoon pariksi päiväksi.

Aamukahvi parvekkeella

Eipä ole tänä kesänä pahemmin parvekkeellaoloa harrastettu. Nyt "raahasin" koneenikin tänne (ja toivon ettei naapurit kovasti tupruttelisi, ettei tartte sisätiloihin karata). Tosin en kauaa kerkeä istuskella. Ollaan siskon kanssa lähdössä kotipuoleen isää moikkaamaan ja äidin haudalla käymään. Tänään tulee äidin kuolemasta kolme vuotta.

Muistan elävästi kolmen vuoden takaisen päivän. Edellisenä iltana olin äidin kanssa jutellut puhelimessa. Leikkaus oli tehty edellisenä päivänä ja se oli onnistunut. Töissä olin - ja ruokatunnilta tulin. Mun puhelin oli mennyt ihan sekaisin - ja hävittänyt kaiken tiedon, numerot, viestit... (kuvat jäi). Kun sain sen auki - tuli viesti siskolta: "Onko isä soittanut sinulle äidistä?" Äiti oli aamulla saanut sydäninfartin ja oli teholla. Sain isän kiinni, hän odotteli lääkärin kanssa juttelua... kysyin että pitäiskö tulla. Isä oli sitä mieltä ettei tartte... ei ollut mulle soittanut kun ajatteli että olen töissä. Töistä ajelin sitten kotiin kun sisko soitti, ajoin tiensivuun ja soitin takaisin. Hän kysyi haluatko tietää nyt vai ajatko kotiin ja soitat sitten .. Vähän aikaa meni kunnes pystyin kotiin ajamaan

Aika parantaa haavat - tai ainakin lievittää... Tänään on Eino Leinon päivä - runon ja suven päivä, liputuspäivä. Mutta nyt ruvettava miettimään mitä söis ennen lähtöä.. 

Kolme päivää

loman jälkeen ollut töissä. Vähän jo tuntuu siltä ettei olis ollutkaan... töihin paluu sujui mutkattomasti kunhan alkukommelluksista pääsin. Olin nimittäin unohtanut salasanani jolla pääsen koneeseeni, ja kaiken lisäksi olin aivan varma, että olen sen laittanut jollekin lapulle -arvaapa löysinkö. Olin jo valmis soittamaan käyttötukeen mutta sitten pomoni sanoi, että istu hetkeksi ja ota kahvia. No löytyihän se salasana - jostain aivojen lokerosta. Kaikkein paras oli kun tänään muistin missä se lappu oli... ;)

Loma siis alkoi tytön ylppäreillä (tai oikeastaan siskontytön valmistujaisilla) ja päättyi siskon ja serkunpojan synttäreihin. Juhannustakin tuli juhlittua - isän luona. Tehtiin yllästysvierailu aattoiltana serkun luokse. Meillä ollut tapana ajella juhannusyönä... Monika mukana, Iina oli Visulahdessa talkoolaisena. P-Kn mies hänet sinne vei kotiin mennessään - ja mie hain sunnuntaina. Meillä menikin Iinan kanssa tunteja kotiin ajaessa kun kätköjä käytiin ettimässä....

Kesäkuussa kävin siis
Tallinnassa (kolmas kerta tänä vuonna), nyt oltiin yksi yö hotellissa. Ihan mukava sekin reissu paitsi että satoi eikä päästy kätköjä etsimään (yksi vain) mutta sen verran sade taukosi että käytiin Vanhassa kaupungissa syömässä. Tullessa tietty myös laivalla syötiin ja vähän tanssittiinkin - Antti Raiski oli esiintymässä...

Jatkan tätä taas, nyt pitää ruveta suunnittelemaan nukkumaanmenoa. Tosin täytyypi vielä hetki vahtia uunia - siellä lohikiusaus muhimassa. Kohta voinee laittaa uunin pois päältä - ja antaa  hautua jälkilämmössä

kätköilyä ja samoilua

Tänään töiden ja pienten torkkujen jälkeen lähdin pariksi tunniksi ulkoilemaan. Pari kätköä etsin läheltä aluetta jossa asuin eron jälkeen muutaman vuoden. Kävelin myös polkua jota kuljin Monikaa saattaen koulutielleen - pikkusen haikea olo, muutama kyynelkin tuli siinä vuodatettua kävellessä. Siitä on kauan.. ja keväällä tyttö laskee valkolakin päähänsä

Kätköt löytyivät yllättävän helposti - puron varrelta ja vesitornin läheltä. Sitten lähdin kuntoradan kautta kotiin. En tosin rataa pitkin vaan vapaasti polkuja samoillen - lunta ja jäätä oli vielä paikoitellen

Syvässä päässä (8.9)

Uimahallissa lapsena odotti sitä aikaa milloin pääsee isoon altaaseen - ja vielä syvään päähän. Tosin minä en usein käynyt hallissa - vain pari kertaa vuodessa kun koulun kanssa lähdettiin... Kesällä vietettiin aikaa kunnan uimarannalla - usein koko päivä - mukana eväät ja vaihtouikkarit.  Pyöräilymatkaa sinne kertyi kahdeksan kilometriä. Joskun lähdettiin koko perheen ja suvun voimin traktorin lavalla istuen mattopyykille... muistoja, muistoja...

Tämä viikonloppu sujunut rauhallisesti lähinnä kotona. Eilen illalla käytiin katsomasssa kotimainen elokuva "Tumman veden päällä". Oli rankka mutta toivoa huokuva elokuva. Lapsen silmin nähtynä.

Mun tytöille tuli myös muistoja mieleen - heidän isänsähän on alkoholisti, tällä hetkellä kuivilla. Noin rankkoja kokemuksia ei heillä ole mutta moneen tunnelmaan pystyivät samaistumaan - kuten minä itsekin. Tyttöjen isä kävi tänään - ja oli tuosta elokuvasta puhetta. Ensin innostui et menee kattomaan - mutta Iina sitten sanoi että ehkä sun olis parempi olla menemättä... No näytettiin traileri ja muutama clippi -tuli samoihin aatoksiin. Myöhemmin juttelin tyttöjen kaa, olivat sitä mieltä että isänsä ehkä voisi kattoa sen myöhemmin vaikka dvd:lta eli et voi lopettaa kattomisen jos on liian rankkaa...

Vilja (9.7)

Vilja - maan  kultaa. Mie en ainakaan tulisi ilman viljaa toimeen. Leipä on herkkuani... Palkkanikin - kun oikein alkutuotantoon mennään  - saan kyseisestä maan aarteesta. Tosin jalostetussa muodossa. Enkä leipää tee... Nuorempana leivoin kotona paljonkin. Äidilläni oli reuma - ja ajoittain oli niin kipeä ettei voinut leipoa (kunnes sitten sai kunnon yleiskoneen, jolla teki taikinan). Leivoin  vaaleata leipää ja pullaa. Nykyisin leivon tosi harvoin. Kakkua jos teen tai jonkin piirakan. Vaikkei mikään olekaan niin ihanaa kuin just leivottu sämpylä voin kera :)

Iina sai tänään työmarkkinatuesta päätöksen. Mun tulot vaikutti aika radikaalisti... melkein olisi sama vaikkei oltaisi mun tuloja ilmoitettukaan. Päätöksessä luki ettei ole voinut luotettavasti selvittää ettei äiti tue häntä taloudellisesti. No tuenhan mä jos on pakko - jossei muualta saa... Myönnän kuitenkin että aika tiukilla sitä viime aikoina on oltu - ja ilmeisesti tullaan olemaan - vaikkei mun palkka nyt niin hirmu huono ole. Mutta - kun on taloudessa kolme aikuista joista vain yksi on töissä, Iina saa nyt sitten hieman rahallista tukea, toivottavasti löytyis töitä tai koulutusta, Monikalla vielä yksi vuosi lukiota eikä paljoa saa tukea (siinä mun tulot vähän korottaa... mutta lukio on kieltämättä kallis koulu...Iinan ammattiopisto oli halvempi sai kuitenkin enemmän tukea kuin lukiolainen. Siellä ei kirjoja tarvinnut ostella siihen tahtiin - Iina tosin otti lainaakin kun piti saada tietokone ostettua... tai oikeastaan kaksi kun eka meni vajaan kahden vuoden sisällä rikki. Onneksi siitä sai vakuutuksesta edes vähän... Tarvitsi kuitenkin konetta kouluhommissaan). No se näistä - ollaan kuitenkin selvitty.

Sanoin tänään Iinalle että tuskin mitään lomareissua on varaa tehdä tänä kesänä Ollaan viime vuosina käyty yleensä pienellä risteilyllä... mutta tällä kertaa taitaa jäädä sekin. No eipä me olla koskaan paljoa matkusteltu... kun ei ole ollut mahdollisuutta (ei rahaa tai sitten ei mulla ole ollut lomaa), mutta keksitään sitten muuta kivaa (vaikkapa uusi reissu Repovedelle tai jotain vastaavaa). Jos sais varaston vaikka siivottua tällä lomalla... En sitten tiedä, sanoisiko sitä kivaksi tekemiseseksi ;) - mutta eihän sitä tiedä mitä sieltä löytyy - jotain jota ei enää muistakaan.

Lomaan siis  työpäivää ja kaksi viikonloppua :)

Eilen käytiin kuitenkin elokuvissa kun pääsi vitosella. No mulla oli kulttuuriseteleitä - mutta enää en niillä voi maksaa kuin itsestäni. Olishan ne koko perheen virkistykseksi - no säännöt on säännöt, mut kuulemma sarjaliput voisi niillä ostaa (ja antaa lipun toisillekin) - sanoisin et vähän nk porsaanreiän ettimistä. Mutta siis - Johnny Depp`n uusin The Lone Ranger käytiin katsomassa. Monikakin lähti pitkästä aikaa mukaan - hän ei yleensä elokuvissa välitä käydä. Iina kävis vaikka kaikki katsomassa jos varansa riittäisivät. Edellisenä iltana nautiskeltiin kotisohvalla - Mamma Miaa katsellen - se onkin meiän kaikkien kestosuosikki. No niitä suosikkeja on ollut: Bridget Jonesin päiväkirjat, Lumottu Ella, Prinsessapäiväkirjat, Ylpeys ja ennakkoluulo ym  ym - joita aina ajoittain katsotaan uudelleen kun halutaan "pitää hauskaa". Sitten on sellaisia jota katson Monikan kanssa kuten Moulin Rouge - ja Iinan kanssa sitten melkein mitä tahansa paitsi edellä mainittu (hän ei siitä jostain syystä tykkää,,,)

Mökki (28.6)

Meillä oli aikoinaan exän kaa mökki puoliksi ensin apen ja sitten miehen veljen kanssa. Kiva mökki muuten, mutta oli saaressa. Sinne piti "mennä", ei vaan lähdetty tosta vaan.... eli aika vähiksi jäi siellä vietetty aika kun tyttöjen isä oli yleensä kesät töissä enkä mä päässyt lasten kanssa saareen...

Nautittiin kyllä siellä olostamme. Siellä oli lapsille sopiva,  matala ranta. No matala ranta teki kyllä vaikeaksi veneellä rantautumisen. Mutta aikansa kutakin. Sen jälkeen olen nauttinut kerran pari kesässä kun ollaan siskon perheen mökille päästy  päivää viettämään. (siskon miehen ja veljensä mökki).

Muistan kun kävin erään miehen mökillä muutama vuosin sitten - sinne pääsi autolla.

Hän kysyi että olisitko ollut yksin lasten kanssa mökillä jos olis ollut mahdollista. Ilman muuta olisin viettänyt aikaa mökillä, jos meillä olisi ollut siihen mahdollisuus. Sanoi ettei hänen avokkinsa suostunut jäämään lasten kanssa sinne yksin silloin kun lapset olivat pieniä.

Ajateltiin huomenna lähteä yhteen kesätapahtumaan kaverin ja siskon kanssa. Meiän vanhimmat tytöt ilmeisesti lähtevät mukaan. Monika on nyt viikonlopun Kuopiossa ja siskon nuorempi isosena rippileirillä.

Eilinen oli synttäripäivä. Ensin töissä työkaveri tarjoili karkkeja, hänellä synttäri. Sit luin naamakirjasta että yhden kamun miehellä synttärit. Töiden jälkeen siskon synttäreitä juhlistamaan - ja sieltä sitten siirryttiin serkun pojan 2v synttäreitä. Suosittu päivä syntymiseen :)

Mukava ilta siis sukulaisten kera. Tänään  käväisin töiden jälkeen kaverin kanssa kahvilla. Sitten tulin jatkamaan Monikan koneen virusohjelman päivittämistä. Onnistuihan se. Oikeastaan se lähti siitä, että Iinan kone piti saada saman virustorjuntaohjelman käyttäjäksi... kun hänen koneensa taannoin meni rikki. Siinä oli joku muutaman kk:n ohjelma, joka loppumassa. Soitin sitten nettiyhtiöön et miten tehdään kun on jo kolme käyttäjää ollut. Selviskin ettei Monikalla ollut alkuvuodesta päivittynyt uuteen ohjelmaan (kone kyllä ilmoitti että on suojattu, ja haki viruspäivitykset). Eli sen sai sentäs tänään tehtyä

Ensimmäiset lomalaiset ovat ensi viikolla palaamassa töihin, mulla vielä neljä viikkoa lomaan. Nopeasti on mennyt tää alkukesä. Mutta - täytyy kyl sanoa että aika lailla alkaa olla "loman tarpeessa". Nytkin väsyttää, nukkumaan kai lähdettävä.

Pelastaja (26.5)

Pelastaja - pelastaa ja miltä pelastaa. Kyse voi olla tosi suuresta asiasta tai ihan pienestä... Kyllä mä sanoisin esimerkiksi että lapseni pelastivat minut, ilman heitä elämäni olisi tyhjää tai ainakin erittäin erilaista. Äitiäni ei pystytty enää pelastamaan tai toisaalta ehkä se hänelle oli pelastus kivuista ja puolinaisesta elämästä - vaikea sanoa. Maailmassa on paljon ihmisiä jotka odottavat - syystä tai toisesta - pelastajaa. Mutta elämäänsä ei voi  pelastaa kukaan muu kuin sinä itse. Itse päätät mitä elämälläsi teet... miten elät. 

No joo paatoksellista, mutta niin on myös tuo sana - pelastaja (ei muuten mikään helppo)

-------------

Päivä on kulunut rauhallisesti kotosalla. Iinan kanssa katseltu vanhoja Sinkkuelämä-jaksoja, Monikakin ajoittain osallistunut. Tyttöjen isä käväisi kahvilla - ja lainasi hetkeksi autoa. Pääsi asunnollaan käymään naapurikaupungissa (muuten taitaa viettää aikaansa naisystävänsä luona). 

Eilen illalla katsottiin tyttöjen kanssa dvd:ltä  "Flashdance", vähän 80-luvun nostalgiaa - apua ne olkapäätoppaukset, kääk. Mä en vieläkään oikein tykkää niistä, mulla on olkapäät muutekin aikas leveät... yleensä napsin toppaukset pois vaatteista...  olkapäät, hartiat - sellainen alue minusta jota en mitenkään halua korostaa, muutenkin pieni - ja leveä/pyöreä

Terveiset (25.5)

Terveiset sinne taivaaseen, usein kuullun laulun/iskelmän sanoin. Luulen, että jokaisella on joku jota kaipaa - ja joka tuntuu "lähteneen" liian aikaisin. Jollain lailla luulen, että he kaikki ovat läsnä ja seurailevat elämäämme, ainakin ajatuksissamme.

--------------------

Tämä aamu alkoi Jehovantodistajilla. Ovikelloa soittivat, vaikka oli jo myöhäinen aamu, en ollut vielä säällisissä vaatteissa, joten äkkiä housut jalkaan. Olisin tietty voinut jättä avaamatta. En tiedä mikä, mutta musta on kyllä mielenkiintoista jutella heidänkin kanssaan, vaikken mä heidän lehtisiään ota. Seinänaapurina asustelee Jehovantodistajiin kuuluva pariskunta, joskus hekin ovat asiasta puhuneet (varmaan kun heidän mielestään otollinen hetki), juttelen, mutta en sen enempää. No juteltiin siinä maailmanmenosta, - lopusta, eri uskontokunnista (niin tämän tuntemattoman pariskunnan kanssa) hetkinen. Sanoin kyllä että nuo naapurit on teikäläisiä (tiesivät varmaan) - ja että on mun suvussakin.

Olin ehkä aiemmin negatiivisempi Jehovantodistajia kohtaan, vaikka olen heitä kohdannut lapsuudestani asti. Tätihin perhe liittyi heihin joskus 70-80-luvulla - ja lapsena tuli käytyä heilläkin - jopa silloin kun oli kokoontumisia. Lapset saivat olla vapaasti eikä heidän tarvinnut osallistua vaan saatiin leikkiä rauhassa yläkerrassa. Välillä tuli tunne että rajoittavat, muistaakseni tädilläni oli jossain vaiheessa aika vaikeaa (uskonsa kanssa), häntä jopa kiellettiin tai jotain sellaista- tulemasta meille. Serkkuni joutui sairaalaan verenvuodon takia eikä hänellä saatu antaa verta... nämä olivat aika lailla ajatteluttavia asioita.  Mun käsityksen mukaan he tutkivat raamattua - ja löytävät sieltä jotain uusia juttuja - ja sen mukaan muuttavat omia käsityksiään eli heidän uskontonsa on muuttunut vuosien varrella. En tiedä - tämä on vain oma käsitykseni. Isäni oli melko jyrkkä heiän käymisiinsä, sanoi että voitte te meillä istuskella - mutta jos rupeatte niistä asioista puhumaan, voitte lähteä - ja niin kävikin... varmaan nämä tapahtuivat serkun sairaalajuttujen takia tms. Muista lapsena kun isäni ja pappa sekä tämä tädin mies "keskustelivat" aika kiivaastikin uskonnollisista asioista. Pappani taas oli sen maallikkosaarnaaja, isäni (perusluterilainen) kertoi hänen perustaneen aikoinaan oman seurakunnankin kotipaikkakunnalleen jonka luovuttu veljelleen kun sieltä lähti (- ja veli liitti sen ilmeisesti Helluntaiseurakuntaan, tästä Pappa ei tykännyt). No se siitä - en mä välttämättä asioita muista kovin tarkkaan, lapsi kun oli eli ei näitä voi absoluuttisena totuutena pitää...

Tosin mun suvusta löytyy kaikenlaista muutakin: maalllikkosaarnaajia, naispappeutta vastustavia, kirkkoonkuulumattomia yms, itse olen kävin pyhäkoulua nelivuotiaasta rippikouluun.... mun lapset käyvät luterilaisen lisäksi myös helluntaisrk:n ja vapaakirkon jutuissa (yhteiskristillisyyttä kuten tätini sanoo). Mulla itselläni on jonkinlainen lapsuudenusko, johon kuuluu suvaitsevaisuus eli jokainen saa tehdä ja uskoa mihin haluaa... Itse en kyllä kovin paljoa ulkonaisesti, siis en käy kirkossa yleensä kuin rippijuhlissa, häissä, hautajaisissa mutta sisällä on tunne että kyllä joku jossain on... On paljon turvallisempaa niin... tunne siitä että asiat järjestyy... Mutta en mä oikein mistään hurmoshenkisyydestä välitä, elämässä on muutakin kuin usko. Täytyy elää tätä tavallista, arkistakin elämää... Usko vaan antaa jonkinlaisen perustan minkä päälle rakentaa...


-----

Kävin eilen kaverilla iltakahvilla, iltahan siinä vierähti - taas kerran. Juttelua, kahvia, jäätelöä... eipä sitä enempää tarvitsekaan.

Tarkennus vielä: varsinaisesti päivä alkoi lampunvaihdolla. Iina ilmoitti illalla kun vielä olin kaverilla että keittiön kattolamppu meni, sanoin etten mä sitä yöllä rupea vaihtamaan - ja näkee siellä - seinissä on parit loistelamput.