keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Joulunaika alkaa olla ohi

Tänään vielä siskon luokse kahvittelemaan, eilen olin veljellä. Muuten joulu menikin hieman erilailla kuin oltiin suunniteltu. Isä jouduttiin viemään aatonaattona vanhainkodin intervallipaikalle. Tää alkoi jo lauantaina, hän ei vastannut puhelimeen, nukkui vain, välillä soittelin kotihoitoon - olivat pari kertaa  jo kysyneet haluaako ambulanssin. Oli itse soittanut kotihoitoon ettei jaksa ruokaansa lämmittää.

Sunnuntaina olin kaupassa hankkimassa aaton ruokia kun kotihoidosta soittavat ettei heiän mielestään pärjää kotona yksin nyt. Oli hellanlevy kutosella ym. Sovittiin sitten että hän soittaa sairaanhoitajalle, soittikin jossain vaiheessa että olis intervallipaikka vapaana. Sanoin että soittaisi veljelle. No velihän oli siellä käynyt ja vienyt ruokaa - ja vaikutti että isä piristyi, hän soittikin minulle (iskä siis), et antaisitte hänen olla rauhassa.... Soittelin sitten kotihoitoon, ei ollut veljeä saanut kiinni. Sovittiin että annetaan nyt olla, että tulen aattona ja kotihoitokin lupasi olla...

No sitten jossain vaiheessa isä soittaa että nyt ei ole asiat hyvin - näkyy kauheasta valoja, pyörivät ympärillä ja ääniä, ite totesi että täytyy soittaa pojalle - saikin soitettua. Veli kertoi et hänelle sanoi että siellä on valtavasti porukkaa... no veli meni sinne. Muutamaan tuntiin ei kuulunut mitään, sitten käly soitti että veli viemässä isää sinne hoitopaikkaan. Eli tilanne oli pahentunut... näki kaikenmoisia harhoja, en niistä sen enempää

Aattoaamuna isä soittaa mulle vihaisena että sinäkö hänet tänne järjestit, kuvitteli minun olevan jossain uskonnollisessa järjestössä ym. Sanoin sitten että tulen käymään. Sanoi sitten että niin toivoikin mun tulevan että näkee mun olevan kunnossa. Jossain vaiheessa hoitaja soitteli, kertoi tulehdusarvojen olevan koholla (eli se saattaa selittää sekavan mielen)

Kävin sitten siellä katsomassa - muutaman tunnin olin. Osallistuin jouluhartauteenkin. Sitten kotiin hautausmaiden kautta. Iina kyytiin ja meille syömään. Siinähän se ilta meni

Joulupäivänä sitten veljelle syömään, isäkin haettiin sinne kun olo oli parempi. Kun oli aattona sanonut että juhlaruoka jää syömättä.

Nyt ei tällä hetkellä tiedä miten käy, pääseekö huomenna kotiin. Onko antibiootit "purreet"

Eli tämmöinen joulu tänä vuonna.

perjantai 14. joulukuuta 2018

Isän dnatesti ja auton huoltoa

Iskä kyseli eilen että olenko tilannut hänelle jonkun tutkimuksen.  Ensin olin ihan ihmeissäni - no sehän oli se tilaamani dnatesti - olivat osanneet lähettää sen isän osoitteseen vaikka omallani sen tilasin - mutta olen jo tehnyt isän  kit-numerolle profiilin (eli nimi ja osoitetiedot), joten siitä ne....

En ollut siitä kertonut, ajattelin että kun sen testin saan... no viikonloppuna sitten pumpulipuikolla raaputtamaan dna:ta poskesta... kunhan hän vaan malttaa olla pari tuntia syömättä

Auton käytin katsastushuollossa - päästömittauksineen ja muutama valo vaihdettiin. Samalla kartoitti et mistä saattais katsastuksessa tulla sanomista. Sovittiin että käyn katsastamassa ja sitten katotaan mitä on korjattavaa. Sen verran vanha auto ettei oikeastaan kovin paljon viitti ylimääräisiä korjailla. Olenkin ajatellut jo jonkin aikaa että pitäis vaihtaa  - olen tuolla ajanut nelisen vuotta ja ajokilometrejä on yli 270000 km - moottori toimii kyllä hyvin edelleen...

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Joulun odotusta(ko)?

En oikein osaa ajatella edes joulua - jollain lailla se on menettänyt merkityksensä. Ehkä paras anti siinä on muutama vapaapäivä. Tänä jouluna Monika ei tule ollekaan - viettävät avomiehensä kanssa joulua kotona (ja suvun kera). Iina ei vielä tiedä enkä oikeastaan minäkään. On toki jo jonkinlaiset raamit olemassa: Aattona iskälle (vaikka sanoikin mulle että vietä nk haluat), joulupäivänä veljelle ja tapanina siskolle.

En ole kotona vielä joulua aloitellut - ainoastaan lumitähti loistaa parvekkeella (sen laitan yleensä joulukuun alussa). No kortit laitoin tänään - en paljon - lähinnä suvun vanhemmille - ja kun merkkejä riitti niin joillekin muillekin jotka tulivat mieleen... Kävin vasta tänään kortteja ostamassa - tiedän, että mulla on niitä jossain mutta en jaksanut etsiä, merkit ostin samalla kun hain yhden paketin maanantaina. Miespuolinen kaveri kysyi viime viikolla että onko sulla välipäivät vapaat, olis pyytänyt mukaan reissuun (tai niin ainakin sanoi) - no eihän mulla oo, toiset ehtii ensin. Meiän töissä ne on varattava ajoissa. Tosin tällä hetkellä en edes tiedä olisinko kuitenkaan halunnut lähteä hänen kanssaan minnekään.... mutta ei siitä sen enempää paitsi että välillä tuntuu että mulle saa sanoa ihan mitä vaan - ja mun pitäisi vain "niellä", en viitsi vaivautua samalle linjalle (paitsi hetken mielessäni).  Nyt taas katon kuinka kauan kestää että itse viestittelee, yleensä muutaman päivän päästä. On hieman ailahtelevainen, kieltämättä (tosin myös kiireinen, työssä ja vapaalla)

Töissä saatiin tällä viikolla uudet koneet käyttöön (tai tulihan ne jo viime viikolla) ja vanhat pois. Yllättävän hyvin vaihto tällä kertaa onnistui, yleensä kestää päiväkausia että saa kaikki asetukset kuntoon. Käytännössähän se ei vaikuta, samat ohjelmat käytössä - käyttis vaan vaihtui vihdoinkin kymppiin.

Hill Billy's country chicken
Itsenäisyyspäivää edeltävänä iltana, keskiviikkona siis - oli yhdistyksen hallituksen kokous - ja sen jälkeen lähdimmekin syömään
Amarilloon - nk aina vuoden viimeisen kokouksen yhteydessä.  Syötiin hyvin ja muut lähtivät kotiinsa. Yhden yhdistyskaverin kanssa päätimme sitten lähteä vähän jatkamaan iltaa.  Ensin pari pubia käytiin katsastamassa ja sitten meinattiin mennä karaokebaariin  - oltiin jo takkeja antamassa narikkaan kun kaverin mies tuli (heillä pikkujoulut) et he lähtee tanssimaan.  Saivat sitten minutkin houkuteltua (kauhean vaikea homma ;) ). Siellä soittava bilebändi (Jimmy Cola) yllättikin positiivisesti eli diskoillen meni pari kolme tuntia - ja se tuntuikin jaloissa. Ei tarttenut seuraavana päivänä lenkille lähteä, lue: ei pystynyt eli vietin sitten itsenäisyyspäivän omassa rauhassani (introvertisti) - ehkä tää riittää mulle loppuvuodeksi (tai sitten ei)

Lauantai menikin sitten kotopuolessa. Iinan kanssa mentiin iskälle ruokakaupan kautta. Siellä sitten vaihdettiin lakanoita, jouluverhoja, pestiin pyykkiä ym. Ei haluttu jäädä kylän puurojuhliin joten veli haki isän sinne (ja takas kotiin yöllä). Ajokeli kotiinpäin ajaessa oli aika huono, kerran melkein meinas puskea ojaan... Oli tarkoitus ehkä mennä kirkkoon kuorokonserttiin (pari serkkua kuorossa, toinen heistä kuoronjohtajana) mutta olin kotona silloin kun se alkoi... no siinä se ilta sitten meni kotosalla - ei huono juttu sekään. Sunnuntaina siskon luona Tupperkutsuilla - tulihan sitä taas tilattua. Pitää sen verran siskontyttöä avittaa et saa vähän taskurahoja...

Huomenna auto katsastushuoltoon - saapi nähdä tuleeko lisäkorjauksia (jotain kummallisia ääniä välillä kuuluu vaikka auto kyllä sinänsä kulkee ihan hyvin). Oikeastaan tekis mieli vaihtaa toiseen. Tolla citikalla ajellut nelisen vuotta ja mittari näyttää yli 270 000 km - on sillä ajettu. Sillä silmällä seuraillut jo pitkään nettiauton tarjontaa - mut nyt se pitäis saada katsastettua... en sit tiiä mitä teen jos ilmoittavat että korjaamista olis paljon, mutta - sen tietää huomenna. Tiedossa aikainen aamuherätys, vien auton korjaamolle ja kävelen siitä sitten töihin.

Mutta nyt meen saunaan - alunperin meinasin et tänään olis hiustenvärjäysilta mut jää nyt toiseen kertaan. Ei tartte aamulla ihan niin aikaisin herätä kun ei tartte suihkuun mennä. Eilen muuten kävin itselleni ruokaa ostamassa  huomiseksikin ettei tartte eväitäkään raahata.
Onnistuin myös Prismassa rikkomaan yhden pienen ruukkukukan - ja siinä mietin että missähän olis myyjä kun sieltä jo säntää yksi - oli kuullut kun meni rikki. Kävi hakemassa rikkalapion ja sanoi mennessään et sirpaleet tietää onnea (no sitä aina tartteekin...)

ps. Sain Elisa viihteen Aition kuukaudeksi veloituksetta. Olen sieltä nyt katsonut Paluu Eedeniin sarjan sekä nyt meneillään Vastatuuleen (Against the wind). Sen lisäksi siellä on paljon kotimaista tarjontaa - pitäisköhän luopua Netflix'sta.


keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Merkurius taas...

siis perääntyy. Eli vaikuttaa mm viestintään,  tietokonejuttuihin, aikatauluihin...

Tänä aamuna parin vapaan jälkeen töihin - mun kulkulätkä ei aukaise ovea. No oli tullut uudet lätkät, joiden piti olla käytössä vasta huomenna.  Sitten en saanut meiän työporukan yhteistä sähköpostia auki vaan jouduin koneen käynnistämään uudelleen. Tilauskirjojen aikataulu viivästynyt, olin vapailla ja työkaverini sairaana.  Tarkistin sitten tänään.  Meille piti tulla maanantaina uudet tietokoneet - ei ole näkynyt...

Viikonloppuna oli siis pikkujoulut - ihan mukavat. Paikalliseen tanssiravintolaan sitten illan lopuksi. Tanssittajakaverikin tuli sinne (ensin pyyteli mua muualle) eli tämmöistä - muut lähtivät sitten taas ennen mua - mutta ei mekään ihan loppuun asti oltu. Ei siitä sen enempää...
Lauantai meni sitten toipumisessa. Iltapäivällä kauppareissu  kun sunnuntaina kävi synttärivieraita.  Eli kaikenkaikkiaan mukava viikonloppu

Maanantai vapaapäivä - kaupan kautta iskälle. Isän olokin ehkä hieman parempi  - selkää ei särje joten kävelyharjoitukset rollaattorilla (ja kahdella proteesilla) sujuu paremmin. Fysioterapeutti tuli käymään kun olin lähdössä.
Itsellä oli illalla osteopaatti. Sanoi että mun selän asento parempi kuin viimeksi  - ennen joulua sitten seuraavan kerran. Harjoitteita pitäisi tehdä. Kerron ostaneeni kuntopyörän - sanoi että varovasti aloitettava

Tiistaina sitten kokosin sen kuntopyörän - aika paljon oli osia mutta sain koottua. Illalla käväisin kaverille viemässä hänen tänne sunnuntaina unohtuneet ulkohousunsa (oli tällöin fillarilla liikkeellä)

Mutta nyt aika mennä unten maille.

torstai 22. marraskuuta 2018

Syntymäpäivän kynnyksellä

Taas on kohta vuosi kulunut - ja ikä lisääntyy numerolla. Usein vietämme työporukan pikkujouluja mun synttäreiden tienoilla, niin nytkin. Huomenna töiden jälkeen kiireesti kotiin ja vaatteiden vaihto. Vietetään iltaa paikallisen ravintolan saunatiloissa  - omat ruuat ja juomat :) Iltaa mahdollisesti jatketaan kaupungin iltaelämään...

Lauantain olen varannut itselleni ns. toipumispäiväksi. Sunnuntaina kahvittelen sukulaisia ja ystäviä - silleen pienimuotoisesti. En ole vielä edes tarjottavia kerinnyt -  saattaa mennä sunnuntaiaamuun  - se kauppareissu muttei sitä koskaan tiedä

Alkuviikosta on pari lomapäivää. Maanantaina menossa iskälle ja iltapäivällä osteopaatille. Jalka on vaivannut oikeastaan koko viikon - en tiedä mistä johtuu, ehkä säästä... mutta kyllä mä liikkeelle pääsen ja pikkujouluihin - tosin hieman on flunssainen olo

Tässä viikolla yhtenä päivänä pari kertaa jouduttiin työpaikalla pihalle - toinen oli evakuointiharjoitus (ei tiedetty) - ja toinen todellinen (tosin ei vakava) tilanne eli tuli palohälytys - ja porukka passitettiin pihalle. Täytyy sanoa et hieman koleaa oli pelkkä villatakki päällä ollessa

Tilasin tänään dnatestin  - itsellenihän olen sen jo tehnyt - ja nyt haluaisin isäni saada testattua. Kattoo nyt saanko suostumaan.  Maksaahan tuo mut mikä harrastus ei maksaisi? Saisihan siihen kulumaan satoja euroja mutta tämä on tämmöinen ns. serkkutesti - jos saan isän testattua niin voin omat osumani saada jaoteltua - äidin puoleiset osumia onkin jo, koska serkkuni siltä puolelta on testannut itsensä. Kiehtovaa mutta aika ei tahdo riittää tutkimiseen... kaikkea muutakin elämässä on.




sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Harmaa Marraskuu

Harmaa se todellakin on ollut tänä vuonna,  ei oikeastaan aurinko edes pilkahdellut  - tai tässä yhtenä päivänä näin vilauksen... Elämäkin menee aika lailla samoja latuja.

Lauantai meni yhdistysten aluetapaamisessa - ja olikin viikon ensimmäinen aurinkoisempi päivä  - vähän harmitti kun ajeltiin Lappeenrantaa kohti  -  aurinko paistaa ja koko päivä tiedossa sisälläoloa. Alkaa jo olla aika paljon tuttuja aikaisemmilta kerroilta. (Keväällä Savonlinnassa ja edellisenä syksynä Kotkassa). Meillä oli pari ajankohtaista puhujaa - tällä kertaa painopiste - voisi sanoa - oli edunvalvonnassa. Uuden aluetoimikunnan valitseminen meni kivuttomasti, yksi uusi mukaan (mä en siinä ole, ei aika riitä enkä haluakaan, jos rehellisiä ollaan)
Loppupäivä menikin kevyemmän toiminnan merkeissä. Ensin jouluruokailu ja illaksi teatteriin. Suutarintyttären pihalla Lappeenrannan teattterissa. Kevyttä kesäteatterimaista viihdettä...  Kotona olin puol yhdentoista jälkeen

Viimeksi mainitsin käyneeni nettideittaamassa yhdessä palvelussa, kokeilin toistakin - ja melkein jo tapasinkin jonkun. Mutta sitten tapahtui jotain joka sai tavallaan minut perääntymään - pientä lähestymistä miehen kanssa jonka kanssa ollaan oltu vain ystäviä... Päätin katsoa sen nyt ensin - vielä en voi sanoa mitään miten käy vai käykö mitään. Mutta katotaan...
Käsittääkseni hänkään ei ole aiemmin minua ajatellut sillä tavalla - jotenkin vaan ajauduttiin tilanteeseen muutama viikkoa sitten. Se kyllä täytyy sanoa että asia ei ole edennyt odottamani (haluamallani) tavalla - ei ole ollut aikaa... tosin alkaa näyttää ettei edistykään. Itse olen tässä ajatellut asioita esim. aikaa kyllä löytyy jos haluaa... tässä ei nyt näytä käyvän niin, ikävä kyllä.
Yöllä yksin on aikaa miettiä :/

No se siitä jutusta. Mutta vähään aikaan en taida ajatella miehiä ollenkaan - tai kyllähän mä miesten seurassa viihdyn, ei siinä mitään. Ensi perjantaina on sitten työporukan pikkujoulut.

Tänään aamupäivällä kävin pari tuntia rämpimässä metsässä. Huomasin että lähelle on ilmaantunut muutamia kätköjä joten kävin pari hakemassa. Toinen oli suht helpossa paikassa eikä toinenkaan mikään ylitsepääsemätön ollut tosin mun kännykästä meni akku niin en oikein tiennyt missä olen - onneksi sattui yksi sauvakävelijä jolta kyselin missä olis lähin polku ;) mut aika keskellä pöheikköä olin. Kyllä mä toki aikani seikkailtuani olisin kotiin päässyt
mutta vähän toki matka nopeutui kun sai apuja...

Mulla on viime aikoina taas ollut ongelmia lonkan kanssa (alkavaa nivelrikkoa)  - se viimeisen vuoden vähän rajoittanut liikkumista tai ei tuu lähdettyä kun sattuu... Olin torstaina toisen kerran osteopaatilla - nyt ei hirmu paljon tunnu auttaneen. mutta tarkoitus olisi saa liikkuvuus pysymään edes tän hetkisellä tasolla. Eikä eilinen sisälläolo ja jatkuva istuminen varmaankaan auttaneet asiaa... töissä sentään voi halutessaan nousta ylös ja jaloitella kun siltä tuntuu... eilen joutui odottamaan toisten määrittelemiä taukoja eli ei voinut lähteä heti liikkeelle kun siltä tuntui...

Tänä viikonloppuna en käynyt kotopuolessa. Sisko hoiti viikon ostokset tällä kertaa ja auttoi isää hirvisopalle (joka jäi multa tänä vuonna väliin, no näitä päällekkäisyyksiä ei voi välttää). Ensi viikonloppunakaan en ole menossa - vasta kuin seuraavana maanantaina (pidän maanantain ja tiistain lomaa). Perjantaina pikkujoulut, lauantaina toipumispäivä ja sunnuntaina tulee luultavasti synttärikahvivieraita - yhtä hulinaa taas :) No eipähän kerkeä ajattelemaan ja miettimään muuta

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

osteopatiaa, renkaita, elokuvailta

Risteilylläkin tuli sitten käytyä, junalla Hesaan ja siitä laivaan - ja su:na takas. Peräti käveltiin terminaalille, takas kyllä ratikalla - tuli liikuttua aivan tarpeeksi. Kännyn askelmittarin perusteella lauantaina yli 11000 ja su:na yli 13000 askelta  - tuntui kyllä jaloissa kun korkokengillä (vaikkei olleet korkeat) tallusteli - en viittinyt lenkkareita raahata mukaan kun mahdollisimman vähällä tavaralla yritin...

Ei risteilystä sen enempää, ruokaa ja musiikkia - sunnuntaiaamuna Tallinnassa maihin aamiaiselle. Illalla taksilla kotiin - kun en jaksanut bussia odottaa ja yks yhdistyskaveri meni samaan suuntaan. Kerrankin ns ihmisten ajassa kotona

Kävin lähellä olevan kampaamon hyvinvointi-illassa jossa käsihierontaa ja osteopaatin pikainen tutkimus. Päätin sitten että varaan osteopaatille ajan.  Nyt viime perjantaina sitten eka kerta. En osaa siitä vielä paljoa sanoa - vaikutuksista siis - ehkä hivenen parempi liikkuvuus nyt - niin lähinnä tuon vasemman lonkan takia sinne menin mutta kyllähän sitä kipupisteitä muualtakin selästä löytyy... Sen kyllä huomasin että perjantai-iltana sekä eilen olin ihan poikki jo kymmeneltä illalla. Jostain luin että saattaa olla pari päivää väsymystä kun kroppa sopeutuu. Kaksi seuraavaakin kertaa varasin.  Olen ajatellut että oman terveyden takia tämä, mulla ei ole kuin tämä yksi elämä

Töissä oli loppuviikko vähän kiireisempi kun puolet poissa (yksi lomalla, kaksi saikulla). Keskiviikkona oli tiimipalaveri. Hieman yllättäviä, huonojakin uutisia. Meiän vuorotteluvapaalla oleva työkaveri ei palaakaan enää takas töihin. Miehensä työn takia myyvät asuntonsa ja muuttavat pääkaupunkiseudulle. Mutta heille hyvä ratkaisu... ikävä kuitenkin tulee

Lauantaiaamuna suht ajoissa liikkeelle - Iinan piti myös lähteä vaarilla käymään mutta ilmoitti jo illalla ettei jaksa niin aikaisin joten menin sitten yksin. Kaupan kautta ja heti pyykinpesukone päälle - tällä kertaa mulla ei aikaa ollut hirmu pitkään olla. Renkaanvaihto odotti

Niinpä renkaat vaihdettu - harvoin näin aikaisin mutta tanssikaveri laitteli viikolla viestiä että onko renkaat vaihdettu (lupasi kesällä sen tekevänsä). Nyt on sitten laitettu. Hän lähti sitten kotiinsa siistiytymään ja sitten takas kaupunkiin  - käytiin subwayssa syömässä ja Oma maa  -elokuva kattomassa. Siinähän sitä tarpeeksi yhdelle päivälle. Olin tosiaan illalla niin poikki että kymmenen aikaan jo sängyssä.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Syyskiireet - ja aika kuluu...

Pitääpä oikein miettiä mitä olenkaan tehnyt... eli kalenteri kaivettava jostain
tosin välillä yksinkertaisesti ei vaan ole jaksanut, myönnetään.

Isän syntymäpäivät olivat syyskuussa - ajelin kotopuoleen arki-iltana, siskonsa nappasin kyytiin (ja tämän miehen). Meillä olikin oikein mukava ilta, velikin käväisi sekä siskontyttö avomiehineen - isä sanoikin kun lähtiin et nää olikin ihan kunnon juhlat :)


Puolivälissä kuuta olikin Firstbeat- mittauslaite käytössä muutaman päivän -  kaksi elektrodia kiinnitettiin ylävartaloon - toinen oikean solisluun alle ja toinen vasemman kylkikaaren alle. Laite mittasi stressiä ja palautumista. Päiväkirjaan kirjattiin mitä milloinkin teki - sitä sitten näki analyysista miten silloin reagoi ja miten joku tekeminen vaikutti

Ihan mielenkiintoinen - mun tulokset ei olleet kovinkaan hyvät mutta onpahan mitä parantaa... palautumista mulla tapahtui vasta kolmantena yönä eli lauantain ja sunnuntain välissä.
kolmas päivä 

Olisi mukava jos se mittaus tehtäisiin uudestaan vaikkapa puolen vuoden päästä. Ollaan kyllä pomolta sitä pyydetty

Tällä viikolla meillä on sitten ollut tavallaan siihen liittyen työpaja ja yksilövalmennuksia - lähinnä mietitään mitä voisi tehdä - ja mitä itse haluisi. Pieniä asioita ja jossei suju niin sitten jotain muuta...
Minä yritän nyt miettiä ruokajuttuja esim sitä että söisin kunnon päivällisen eikä vain voileipää ja kahvia tavoitteena hyvä olo ja terveyteenkin kenties vaikutusta... mutta katotaan.

Tupperkutsuillakin käyty. Pitää sitä sen verran tukea siskontytön toimintaa

Kaverin kanssa kävin tansseissa - mukana hänen miesystävänsä ja tämän serkku. Artisteina Anne Mattila ja Benjamin Ehroth. Tuli sitä jonkin verran jalkaa nostettua vaikken mie mikään tanssija olekaan

Tässä pari kolme viikkoa yritin aloitella taas nettideittailua  - profiilin tein Happy Pancakeen - siellä olin ollut pari vuotta sitten, samoja naamoja siellä edelleen. Palvelu oli hieman muuttunut - ehkäpä vähän huonompaan suuntaan... Parin sellaisen kanssa juttelin jotka oli jo silloin  - ei siitä sen enempää. Sitten piti tavata yksi mies, joka suorastaan painosti että pitää tavata (huom. mulla oli kuva, hänellä ei) Lupauduin mutta eipä tuo saanut aikaiseksi - ja sitten välillä katoili palvelusta ja taas takas (En mä sellaista viitti katella). Sitten on näitä kuppikokojen ym kyselijöitä
 - päätin sitten että saa mun osalta olla siinä - laitoin näille parille että teillä on yhteystiedot, jos tarttee tai haluaa niin voi laitella niihin viestejä... Se siitä kokeilusta taas - tosin olen huomannut ettei mulla oikein aikaakaan ole eli miehiä en tällä hetkellä ajattele - vaikka olishan se joskus mukavaa... mut kun ei ole sellaista jonka mie haluaisin vaikken mä mitään superihmistä haikailekaan ;) mutta ei tuolla nyt ainakaan tullut vastaan. Ehkä se jostain... putkahtaa

Huomaan järjestäväni itselleni koko ajan menoa, kai se on jotain "tyhjyyden poistoa", viime aikoina kotona ollut aika hiljaista. Yksiseen kun asuu, ei sitä koko ajan viitti vaan kotosalla touhuta

Lammellakin olen silloin tällöin kerennyt käymään vaikka tuo liikunta onkin vähän vähentynyt, jotenkin tuo jalan kipu kuitenkin vaikuttaa jonkin verran.

Tanssijamiehen kanssa ei olla nyt nähty, silloin tällöin viestejä laitettu. Väittää olevansa mulle velkaa mökkisaunareissun ja talvirenkaiden vaihdon.

Kouvolan teatterin "My fair lady" käytiin katsomassa Monikan ja tyttöjen tädin kanssa tossa syyskuun lopussa - ja todella tykättiin. Vois oikeastaan mennä uudestaankin

Teatterin jälkeen tyttöjen täti tarjosi meille vielä iltapalan. Tulipa maistettua Nyhtökauragratiinia. Ei hassumpaa...

Iinalle ostin synttärilahjaksi lipun Teatterin Improiltaan, käytiin siellä viime viikolla nauttimassa vähän toisenlaisesta näyttelemisestä.
Oltiin eilen myös Iinan ja ystävän kanssa - paikallisen pubin Improillassa - kansalaisopiston improlaisia jotka perustaneet oman ryhmän. Eli kulttuuria on riittänyt tälle syksylle,kirjaston kirjailijailtaankin ehdin tällä viikolla

Viime viikonloppu sujui mökkimaisemissa. Yhdistystoimintaa - epävirallinen kehittämisseminaari perjantai-illasta sunnuntaihin. Kuusi kymmenestä paikalla. Oikeastaan rentoutumista.

Mulla onkin nyt kaksi perättäistä viikonloppua etten käy kotopuolessa. Viime viikolla sisko kävi siskontytön kanssa ruokaostokset ym tekemässä. Tänään sinne meni molemmat siskontytöt ja Iinakin lähti mukaan (sisko on kipeänä) - minä olen huomenna lähdössä yhdistyksen risteilylle - just ehkä huomenna aamulla olisin voinut käydä mutta... käy se näinkin.

En minä ole korvaamaton (ainakaan enää kun en isää enää auta peseytymisessä).

Meillä on töissä ollut aika lailla ns työhyvinvointi tapetilla  - on nää mittaukset ja siihen liittyen työpajaa ja yksilövalmennusta. HR on käynyt myös pitämässä itsensäjohtamisesta koulutusta. Ihan mukavia, ei mitään hampaat irvessä -juttuja.

Tässähän tätä - kuulumisia - mukavaa viikonloppua

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Rakastaa

Meille tuli tänään kotopuolessa iskän ja tyttöjen kanssa kahvipöydässä  puhetta rakkaudesta. Iskä sanoi ettei hän oikeastaan sanonut useinkaa äiskälle, että rakastaa tätä. Vaan ehkä muulla tavoin osoitti sen. Ei meillä pahemmin ole sitä sanottu mutta silti - olen tuntenut aina että minusta / meistä välitettiin / välitetään...

Itsellenikin se on vaikeaa... Mulle rakkaus ei ole sanoja vaan pikemminkin tekoja - ei ne tartte olla isoja juttuja, pieniä välittämisen osoituksia arjessa ym. Mitä rakkautta se on että joku hokee että rakastaa sua mutta se ei näy missään - "tyhjiä sanoja".

Mutta jokainenhan luo omat tapansa - joillekin se on se jokapäiväinen "Minä rakastan sinua"-lause, suukko lähtiessä (se kyl tuntuisi hyvältä, myönnetään), kukat merkkipäivinä... kukin taaplaa tyylillään ja jos se toimii niin antaa mennä vaan...

Muistan exän  kanssa alkuvuosina että meillä oli tapana illalla sanoa toisillemme: "Kiitos, että olet olemassa". Sitten vaan jäi sanomatta... tuli väsymystä, taantumusta, eikä  teoissa näkynyt välittäminen - nekin alkoivat olla tyhjiä sanoja.

Luottamus on myös erittäin tärkeä asia, että voi luottaa toiseen vaikka hän olisikin muualla. Jos se luottamus särkyy niin useimmiten se iskee sellaisen halkeaman että sitä on hankala korjata ellei mahdotonta. Muistan kun saatiin "lapsivapaata" , mummu ja vaari olivat tulleen lastenvahdiksi - eli saatiin kahden keskistä aikaa. Me ei enää osattu, ei enää tiedetty mitä tehdä kahdestaan... istuttiin autossa ja oltiin hiljaa...

Nykyäänkin olen sen huomannut etten halua toiselta vaatia mitään. Sanon että minun kanssani oleminen on vapaaehtoista. Saa tulla, saa jäädä, pakko ei ole.  En ainakaan myönnä että haluaisin... ymmärrän kyllä järkisyyt, ei siinä mitään, mutta... mielessä aina välillä myllertää. Niinpä, elämä on valintoja, aina ei valintaansa pysty selittämään saati tunteita on vaikea estää. Eikä se sitä tarkoita etten pahoittaisi mieltäni, mutta en halua ketään väkisin pitää... Elämä on monimutkaista mutta joskus myös yksinkertaista... Kaikelle on aikansa ja paikkansa, voisi sanoa.

PS. Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja -elokuva oli hyvä - jotenkin elämänmakuinen. Illalla kateltiin Monikan kanssa Bruce Springsteen -dokkaria. Samaan aikaan meiän talon edessä oli jotain  draamaa, naapuri sanoi että kolme poliisiautoa ja Iina oli lähtiessään kuullut että puhuivat puukosta repussa.

perjantai 7. syyskuuta 2018

Ainutlaatuinen

Jonkun lööpin näin tässä lähiaikoina. Taisi olla Kaija Koo, joka halusi löytää jonkun jolle hän on ainutlaatuinen. Eiköhän me kaikki, osa löytää ja toinen haikailee ikänsä. Itse olen paljolti samaa mieltä - olisihan se mukavaa että olisi ihminen joka pitäisi ainutlaatuisena - ja haluaisi olla sun kaa - voisit olla oma itsesi ynnä muuta kliseistä.
___________________________

Syksy alkaa olla jo pitkällä vaikkei sitä luonnosta huomaakaan, ei ole sateista eikä oikeastaan kylmääkään. Loman jälkeen olen jo kaksi viikkoa ollut töissä eli loma alkaa olla muisto vain.,,

Kirjaston elokuvaillatkin ovat alkaneet. Kävin viime viikolla katsomassa "Aamiainen Tiffanylla", sanovat sen olevan leffa joka pitää nähdä edes kerran elämässä. En tiiä mikä oli mutta ei mua tällä kertaa oikein säväyttänyt, onkohan aika ajanut tämän elokuvan yli? Tosin tulin kirjastolle väsyneenä suoraan  töistä - yleensä kerkeän käydä kotona latautumassa.  Musiikki oli minusta parasta "Moon river".  Elokuvan jälkeen vielä käväisin kaverin kanssa kahvilla

Viime perjantaina vietettiin työporukan kanssa keilailtaa  - osanotto ei ollut runsas mutta mukavaa silti oli. Keilailun jälkeen sitten vielä pizzalle

Lauantaina käytiin Iinan kanssa vaarilla ja illalla viihteelle. Käytiin Kauko Röyhkää kattomassa ja sen jälkeen paikalliseen karaokebaariin, siellä suurin osa illasta. Taannoinen tanssittaja  ilmestyi sinne myös. Loppuillasta Iina lähti nuorten paikkaan ja me vielä paikalliseen tanssiravintolaan ja vielä yhteen pubiin. Hää tuli sit mun soffalle yöksi. Herääminen venähtikin sitten  pitkälle. Päivällä käytiin vielä kävelyllä ja syömässä - ja hänet kuskasin kotiinsa ja jäin vielä iltakahville - ei mikään suunniteltu juttu... kaveri - huomenna ajateltiin lähteä elokuviin. Liput jo varasin.

Se täytyy kyllä myöntää että maanantaiaamuna väsytti...

Isä on nyt sitten saanut toiseenkin jalkaan proteesin. Vielä ei oikein pystynyt sillä kävelemään kun sattui polveen. Viikolla hänellä oli varattu aika keskussairaalalle jossa sitä korjattiin. Pääsi sinne kyllä mutta kolme tuntia myöhässä.  Syynä Kelataksi. Nimittäin taksi tilattu edellisenä päivänä. Sitten jossain vaiheessa tieto ettei tule, no sitten tuli taksi (ilmeisesti oli joku muu), taksikuski oli noussut autosta, oli mennyt takaisin autoon - ja lähti. Isä oli yrittänyt väläytellä ulkovaloja, huutaakin eli kuski ei tullut sisältä hakemaan (isä ei pääsyt yksin ulos eikä kotihoito silloin ollut paikalla). Olivat soitelleet useampaan kertaan taksikeskukseen ja sairaalaan  - aika saatiin siirrettyä... ja ilmeisesti fyssarikin oli jäänyt odottamaan. Iskä soitti sitten veljensä kuskaamaan. Sanoi ettei enää ikinä ota Kelataksia (ilmeisesti edellisellä kerrallakin oli tunnin myöhässä), pyytää veljeään kuskaamaan.
- Että tämmöistä, ei oikein vakuuta tää taksiuudistus :(

Meillä ovat muutaman viikon tehneet neukkarin remonttia. Tänään saivat valmiiksi. En tiedä sekin osaltaan varmaan kävi kurkkuun, tällä viikolla ollut kipeä  (ja allergialääke auttoi jonkin verran. Mutta tässähän tätä juttua taas  - kaikkea ei muistakaan

Tänään liuin varttitunnin - kotona suoraan nukkumaan sohvalle vähäksi aikaa - iltasella käväisin vielä lammella - ja loppuilta kuluu Vain Elämää -ohjelman parissa

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Levoton olo


Hieman on levoton olo, kuuntelen Juha Tapiota - ja mietin tätäkö elämä on...
 - Aurinko on laskenut mailleen ja taivas on kellertävän punainen - kuvata en tänään viitsi...  Elämä on ainaista muutosta, siihen pitänyt tottua - koskaan ei voi ajatella että asiat jatkuvat ennallaan... Ihmisiä tulee, ihmisiä menee... Ainoa kenen elämään voi vaikuttaa - on minä itse.

Mä vaan aina olen ollut sellainen - en halua pakottaa ketään mihinkään tai vaatia tekemään. Mun luo voi tulla ja jäädä vapaaehtoisesti... enkä kysele perään. Tavallani uskon jollain lailla kohtaloon, jos jonkun on tarkoitus tulla ja jäädä, hän tulee kyllä. Joka lähtee, hänen ei ollutkaan tarkoitus jäädä - tai sitten tulee eteen joskus myöhemmin, parempana hetkenä

Vaikka selviän yksin ja viihdynkin - ei sitä tarkoita että haluaisin koko elämäni viettää yksin... mutta se ei tosiaankaan tarkoita että tarvis samassa huushollissa asua. Tapailee silloin kun kummallekin sopii ja omaakin aikaa tarttee... 


Löytypä Hectorilta jotain mitä en ole kuullutkaan:



No joo taidanpa ruveta keittämään iltateetä. Olen taas palannut entiseen rutiiniin eli töiden jälkeen kahvia - ja illemmalla teetä jos huvittaa
- ja jakso Casualtya - olen tainnut jäädä koukkuun ;)

tiistai 28. elokuuta 2018

Loma ohi ja arkeen palattu

Kummasti pari ekaa päivää aina menee vähän niin ja näin - ja illalla väsyttää. Tosin viime yönä nukuin hieman huonosti. Töissä neukkarin laajennus aloitettu - tekevät sitä iltaisin ja viikonloppuisin --- me kuitenkin työskennellään niissä tiloissa. Jotain muutoksia on tulossa meiänkin työpisteisiin syksymmällä.

Äsken kävi taloyhtiön hallituksen pj kertomassa että on käynyt tukkimassa raon mun parvekkeelle (yläkerran parvekkeelta), eipä siihen mennyt kuin vuosia. Olin siitä puhunut jo aiemmin vuosikokouksissa mut isännöitsijä ei oikein ottanut onkeensa. Tänä vuonna alkoi vähän "keittämään" kun uudet ikkunatkin on laitettu. Mut nyt se on tehty, ei siitä sen enempää...

Viime perjantaina oltiin taiteiden yössä Monikan kanssa, käytiin mm teatterin harjoituksia kattomassa (ollaan ensi kuussa menossa kattomaan esitystä Monikan ja tyttöjen tädin kanssa - liput on varattu)

Huom. kuvia sai ottaa harjoituksissa, ja jakaa Someen


















Siskon ja siskontyttöjen (mukana myös toisen avomies) kanssa käytiin sitten vielä paikallisessa tanssiravintolassa katsomassa Neljän Suoraa, hyviä edelleen mutta esiintymispaikka aivan liian pieni ja porukkaa paljon. Kävin vuosia sitten katsomassa  useamminkin kun eivät olleet vielä niin tunnettuja

Lauantaina oltiin Monikan kanssa lähdössä tätiään vastaan asemalle. Päästiin oven ulkopuolelle - ja huomasin että mulla ei ole oikeita avaimia - nappasin vaan lähimmät ja ovi kiinni pams... No ensin yritin tietty tavoittaa sen henkilön jolla on yleisavain, no ei ollut kotona (saattoi olla vaikka toisella puolen Suomea), naapureilta kyselin et olisko kellään muulla. Soitin sit kuitenkin siskolle (tiesin että ovat pk-seudulle lähdössä), eivät olleet vielä lähteneet joten toivat vara-avaimen - onni onnettomuudessa - olis tullut kallis paukku jos olis kiinteistöhuollon joutunut kutsumaan

Sitten täti asemalta ja taidenäyttelyyn (Ulla Rantanen: Vuosien kuvat). Sieltä sitten yhteen vaatekauppaan ja meille kahville. Illansuussa taas täti asemalle. Kuukauden päästä uudestaan kun ollaan teatteriin menossa :)

Ilta meni sitten saunoessa - ja Cheekin konserttia kattoen. Sunnuntaiaamuna Monika asemalle. Olin just Prismaan menossa iskälle ruokia ostamaan kun Iina soittaa et voinko hänet viedä yhteen kokoukseen - en sen tarkemmin selittele mistä piti hakea (muttei kuitenkaan kotoaan). No vein  - ja takas kauppaan. Sieltä sitten iskälle.

Isähän sai viime viikolla toiseenkin jalkaan proteesin. Ei vielä ole tyytyväinen - kun polveen sattuu eli sitä proteesia pitää korjailla vielä, mutta pääsee kuitenkin nyt sohvallekin ja siitä takas pyörätuoliiin (ennen sitä vain vain pyörätuolista sänkyyn ja sängystä tuoliin). Olinkin lähes iltaan kotopuolessa

Maanantaina sitten töihin - illalla nappasin Iinan meille töistä tullessa (tai kävin kirjastossa ensin) pyykkiään pesemään.

perjantai 24. elokuuta 2018

Viimeinen lomapäivä

- oikeastaan työn osalta päättynyt kun kello yli neljän... Tänään lähinnä touhunnut kotijuttuja - viikannut pyykkejä, käynyt kaupassa... Illaksi kaupungille taiteiden yöhön ja luultavasti siskon kanssa paikalliseen tanssiravintolaan loppuillaksi

Eilen oli sen verran viileää että viitsin virkata joskus kesän alussa aloittamani kylppärin maton loppuun, tuli juuri sellainen kuin suunnittelin - ehkä teen tuosta samasta kuteesta myös vessaan pienen maton. Toteutus aika yksinkertainen: yksi pylväs, yksi ketjusilmukka - tuli ihan näyttävän näköinen paksuhkosta kuteesta (jonka pienet epätasaisuudet ei tuossa häirinneet)

Mutta nyt pitänee ruveta valmistautumaan - haettava Monika asemalta


torstai 23. elokuuta 2018

Syksy saapuu

Tänään ulkona tuulinen harmaa sää. Eilenkin tuuli mutta ajoittain aurinko paistoi lämpimästi - en edes takkia laittanut kun lähdin iltapäivällä kaupungille. Kaverille tarjosin lupaamani lounaan, kirjastossa kävin lehtiä lukemassa ja vielä pikaisesti iltatorilla - 50v kakkukahvit eräällä kojulla ja lettua vadelmahillolla toisessa (piti tuttua miestä kannattaa...). Lettu prinsessalle, sanoi hän...

Mökkeilyä maanantaina
Loma alkaa olla loppusuoralla, kerrankin tuntuu siltä että on todella ollut lomaa - ei varsinaisia suunnitelmia mutta aika paljon toimintaa - mutta on ollut myös kotipäiviä, jolloin ollut itseni kanssa. Tavaroiden raivaaminen on jäänyt mutta onhan mulla talvellakin aikaa... en jaksa siitä sen kummemmin hepuloida. Eipä täällä ole kukaan siitä hermostumassa - kunhan itse sekaan mahdun. Teen kun huvittaa just sillä tahdilla kun haluan...

Naapuri eilen kehotti ottamaan hyttysverkot pois talveksi - kun ovat muovia. Kun niitä laitettiin kysyin hallituksen pj:ltä et tartteeko ottaa, sanoi ettei välttämättä tarvitse. No en mä niitä ainakin vielä ota, antaa ajatuksen hautua...

Luin tänään yhden kirjan - Suon yli - kirjassa oli eräänlaisena ydinajatuksena se että pitääkö lasten hoitaa vanhempiaan kun nämä tulevat vanhoiksi. Itsellä on elossa enää isä, joka asuu yksin omakotitalossa - hänellä käy kotihoito päivittäin. Pärjää kyllä itsekseen, pystyy tekemään itselleen ruokaa - minä useimmiten meistä kolmesta vien viikon ruuat viikonloppusin, samalla pesen pyykkiä. Sisko siivoaa, käy töidensä takia epäsäännöllisemmin, veli asuu lähellä, käy välillä kattomassa (ja hoitaa talon ulkohommia).

Tavallaan isä odottaa että lapset pitävät huolta vaikka on hän mulle välillä sanonut että kyllästyttääkö sinua käydä täällä. Isä itse piti äidistä huolta kahdeksan vuotta omaishoitajana, omaa äitiään kävi katsomassa päivittäin (tämä vasta vähän alle ysikymppisenä vanhainkotiin) - siihen on jotenkin oppinut esimerkin myötä että vanhemmista välitetään ja heitä autetaan se mikä pystytään. Tosin meillä kaikilla sisaruksilla on myös työ, oma perhekin ja koti. Mulle käy tämä että kerran viikossa käyn  - joko lauantaina tai sunnuntaina eli ei tiukkaan sidottua aikaa siinäkään. Jotain valinnanmahdollisuutta siinä... jos menoa koko viikonlopun, niin en mene

Itse olen ajatellut että omien lapsieni ei ole pakko hoitaa minua - aika on jollain lailla toinen - niin koen. Enää ei muutenkaan olla niin sidoksissa perheeseen vaikka me paljon yhteyksiä pidetään. Vaikka Iina puhuikin nuorempana että hankkii kuusi lasta ja ottaa mut luokseen asumaan  että kyllä siinä yksi dementoitunut mummu menee mukana... Eihän sitä elämästään tiedä - ehkä mä pärjään yksikseni loppuun asti - tai sitten minut kärrätään jonnekin palvelutaloon tai meen ite :)

Isällä oli käynyt viime viikolla joku mies kauppaamassa 90-luvun alun ilmavalokuvia, isä ei ollut ostanut - oli kai maininnut et jos lapsia kiinnostaa. Mies oli käynyt myös veljen luona ja kai veljenvaimo oli antanut kännykkänumerot. Siskolle oli soitttanut joka oli suoralta kädeltä kieltäytynyt, sitten mulle. No tuli näyttämään kuvan tai kuvia - en ostanut, siinä näkyi rakennukset huonosti, sitäpaitsi hinnat oli kyl mulle aivan kalliit.
Näytti sitten yös veljen talon ilmakuvan - se kyllä kiinnosti - kuvana . Itse olen vauvana asunut ko. talossa, siinä asui isän eno  (äiti ja isä asuivat avioliittonsa ekat vuodet siinä) ja veljeni osti talon 80-luvun lopulla. Paljon muistoja,  lapsena leikitty sahalla ja höylänlastuissa... nyt suurin osa rakennuksista on purettu - ja talokin vaihtanut väriä. Talon on alunperin on rakentanut isän pappa joskus 30-luvulla. Siis palanen omaa historiaani...

Nyt taidan kokeilla kasvislasagnea  - viime viikolla jo ajattelin mut aiemmin ostamani kesäkurpitsat oli menneet pilalle kun en paljon ole ruokaa loman aikana tehnyt. Ei oikein ruuanlaitto helteellä innostanut (paitsi Monikalle laitoin kun tuli käymään

sunnuntai 19. elokuuta 2018

viikonlopun mietintöjä

Päädyttiin sitten perjantaina kamun kanssa viihteelle paikalliseen karaokebaariin. Ihan mukava ilta muttei joka viikonloppuna viitti - tulihan juteltua ja suht ajoissa kotona omassa sängyssä. Lauantai kyllä meni hieman nk harakoille muttei se mitään - pari hömppäelokuvaa kattelin

Tänään neljältä aamuyöstä tuli kännykkään viesti taannoiselta tanssittajalta, hänestä maininnutkin joskus. Olin just vessareissulla, joten ei herättänyt - oli liikenteessä ja yösijaa vailla, kotimatkaa useampi kymmenen kilsaa ja auto kaupungissa parkissa, oli jollain tyky-reissulla. No tuli sitten ja jonkin aikaa juteltiin ja hän sitten sai sohvan nukkumapaikakseen (ja pysyikin siellä)   - nukkuikin aika pitkään aamuun (olis nukkunut ehkä pidempäänkin jossei puhelimensa olisi soinut). Viihtyi kuitenkin noin puoli kahteen päivällä  ja tulihan juteltua kaikenmoisia juttuja. Ihan mukavaa vaikkei mun tapana olekaan tänne ottaa ketään keskellä yötä  - mutta poikkeus vahvistaa säännön. Lomalla voi tehdä tämmöisiäkin juttuja.

Mut sitä mä välillä vähän ihmettelen, että mistä mä haalin näitä ystävämiehiä - muuhunkin olis joskus tarvetta - mut olen aina tiennyt että olen vähän nk "hyvä jätkä"  - ja siitä nuoresta asti usein ystävälle puhunut että mulle harvoin osuu semmoista eteen jossa olis kaikki "samassa paketissa" (juttelu, sänkyhommat ym) - viime aikoina vielä harvemmin, tosin en helposti anna siihen mahdollisuuttakaan. Kai siitä sitten se paljonpuhuttu kipinä puuttuu...
Kyllähän mä jutella tykkään... ei siinä mitään - mutta olen huono itse tekemään aloitteita , mun pitää olla melko varma siitä että toinen on "mukana", silloin yleensä asia sujuu lähes kuin itsestään (siis lähinnä kun puhutaan seksistä...)

Lupasi hän mulle järjestää rantasaunaillan myöhemmin syksyllä - ja muutekin jos tarttee apua esim. autonrenkaiden vaihdossa...tai haluaa jutteluseuraa.  Sinänsä aika jännä juttu - selvisi että on muutama vuosi sitten ollut tässä talosssa huoltomiehenä (oli eri kiinteistöhuolto) eli tunsi talon. Eri asia on haluanko pyytää... avunpyyntäminen on mulle aina ollut vähän kinkkinen juttu :) - no siskon miestä välillä "lainaan". Sitä vaan on oppinut elämän varrella pärjäämään ite niin pitkälle kuin pystyy...

Kävin illansuussa läheisellä Kalalammella. Sinne lähden muuten vaan, joskus myös miettimään asioita. Usein siellä kohtaa uusia ihmisiä joiden kanssa hetken jutustelee - niin myös tänään. Jäin kotioven penkille istumaan hetkeksi - samalla tuli juteltua naapureiden kanssa

*********************

Gizmo siirtyi toiseen kaupunkiin joten... no olihan se odotettavissa ettei täällä ikuisesti ole. mutta - kyl se hieman outoa on ettei enää tule arki-iltoina, lähes 1½ vuotta on kuitekin aika pitkä aika.  Mutta on siihen jo vähän tottunut kun on jo ollut siellä muualla jonkin aikaa - tosin silloin ei tiedossa että joutuu (tai saa) jäädä - on ainakin lähempänä kotiaan, hänelle mukavampaa. Pääsee nopeammin viikonlopun viettoon

*******************


perjantai 17. elokuuta 2018

Toinen lomaviikko

Maanantaina oli asiointipäivä - kirjastoa ja postia ja Iina tuli pyykkiä pesemään. Hänen kanssaan sitten tiistaiaamuna lähdettiin Savonlinnaan  - oikeastaan aika ExTemporereissu - Iina rupes viikonloppuna puhumaan että haluaisi sinne et lettukahvilaan pitäisi päästä :)  Varasin sitten Vuorilinnasta huoneen yhdeksi yöksi.

Ensimmäiseksi etsittiin parkkipaikka - päädyttiin viemään auto jo valmiiksi kasinosaarelle ja sieltä kävellen keskustaan. Ensin syömään Kalastajankojulle - paistettuja muikkuja ja salaattia.
Siinä sit pirautin ex-anopille, että voidaanko tulla pikaisesti moikkaamaan. Sinnehän sitten seuraavaksi suunnattiin (hän sanoikin sitten kun tultiin että oli edellisenä päivännyt meinannut soitella...), hetki siellä kuulumisia vaihtelemassa - ja sitten sisäänkirjautumaan kesähotelliin

Iina olikin sitten sopinut tapaamisen ystävänsä kanssa ja mä laukkasin museolle että ehtisin ennen sulkemista. Kävin uusimassa museokortin (Kouvolan museoissa ei kulttuurisetelit käy). Tällä reissulla en valitettavasti ehtinyt museoon. No eiköhän sielläkin vielä tule käytyä

Teerenpeli puolukkasiideri
Jäin siihen sitten museon edessä olevalle penkille vilvoittelemaan (hikipäässä kun kävelin) - ja jollain lailla uskon et kaikki on jollain lailla tarkoitettu tapahtuvaksi sillä siihen tuli äiti lapsineen - olikin tyttöjen serkku, en ollut vuosiin nähnyt. Vuosia sitten kun ei ollut vielä tyttöjä ja asuttiin samalla paikkakunnalla, välillä olin häntä ja veljiään joskus vahtimassa (tai tulivat meille). Hetken siinä heidän kanssaan jutustelin - ja lähdin takaisin päin keskustaan. Ohimennessä Lipalle kahville ja lörtsylle.

Iinan kanssa käytiin sitten pienellä baarikierroksella iltasella. Iina sanoi et kaverinsa ihmettelee et sitä et voi käydä äidin kanssa viihteellä. No ehkä mä en ole ns. normiäiti - mut äiti kuitenkin (en ystävä vaikka tyttöni voivatkin kertoa mulle lähes kaikesta). Mutta, eilen kyllä huomattiin että ollaan vietetty liikaa aikaa yhdessä, vähän suukopua puolin ja toisin ;)
Ei me kauaa oltu, kolme paikkaa - suht ajoissa unille.

Keskiviikkona Casinolle aamiaiselle. Uloskirjaus ja Sulosaareen Kalliolinnan lettukahvilaan - tai kyllä me yks hakematon kätkö käytiin ensin etsimässä (illalla hain myös yhden, aina sitä yhden silloin tällöin kerkeeä - vaikken mä kätköilyssäkään mikään fanaatikko ole - saattaa olla pitkäkin tauko välillä)

Vielä ennen kotiinlähtöä käytiin työpajalla missä Iina oli töissä ennen muuttoaan tänne - halusi käydä siellä tervehtimässä tuttuja kun kerrankin oli viikolla liikenteessä.

Kuudeksi kotiin... Olin kyllä aika poikki joten päiväunet (tai iltaunet - ja arvata saattaa ettei seuraavana yönä meinannut uni tulla)

Eilinen päivä meni sitten iskän luona. Iinan kanssa mentiin - kaupan kautta, iskälle ruokaostokset. Kyllähän hän siellä pärjää mut valittaa että väsyttää jatkuvasti - öisin ei saa unta ja päivällä torkkuu (oli sängyssään lepäämässä kun tultiin). Ei oikeastaan ihme, tuolissa istuu päivät. Ehkä se tuo lisää virkeyttä kun saa proteesin toiseenkin jalkaansa.

Pyykkiä pesin ja siistin etupihan pensaan - normihommia. Iltapäivällä suht ajoissa kotiin - Iina lähti samantien junalla Hesaan viikonlopuksi. Mulla "Mää-viikonloppu" kun ei Monikakaan tule tällä viikolla.

Loma jatkuu....

***************************************************************

Mulla on parvekkeella rako yläkerran parvekkeelle eli sieltä tulee ikkunalaudalle esim. lunta parvekkeelle (yläkerran asukkailla ei ole lasitettua parveketta). Olen siitä sanonut vuosikokouksissa ainakin kaksi kertaa - mitään ei ole tapahtunut. Isännöitsijä vaan sanonut että lasitusta tehtäessä olisi se pitänyt tehdä (lasitus joka on tehty ennen kuin tänne tulin) - ja kun se pitää tehdä yläkerran parvekkeella. No olen sitten antanut olla -ja miettinyt että hommaisin ite jotain mun puolelle. No tässä muutama viikko sitten sanoin asiasta taloyhtiön hallituksen pj:lle, lupasi soittaa huoltoyhtiölle.

No eilen kysyin että onko hoitanut et ainakaan ei ole mitään tapahtunut. No hän sitten sanoi hoitavansa vaikka tänään lähdössä etelään viikoksi... kävi ostamassa tiivistettä - meinasi mennä laittamaan itse - viimeistään tänään ennen yhtätoista (sanoin kyl ettei sillä ole niin kiire et kunhan tapahtuu ennen talvea - aikoinaan huomasin tuon raon kun ensimmäisenä talvena meni parvekkeelle ja melkein liukastuin... nämä vuodet olen sietänyt lunta olkkarin ikkunalaudalla, kukkaroskia kesäisin mut nyt ajattelin et kun uudet  ikkunatkin vaihdettu... jännityksellä odotan milloin se on tukittu. Nyt ilmeisesti yläkerrassa ei ole oltu paikalla - sanoin kyllä asiasta eilen yläkerran miehellekin - oli just pihalta lähdössä kaljalle lähipubiin. 
Lähinnä vaan kerroin et tietää asiasta, mennessään murisi et minunko sekin pitää tehdä... #huokaus#
- liekö vaimo teettänyt hommia

Mutta nyt ei kuin mukavaa viikonloppua





sunnuntai 12. elokuuta 2018

Ensimmäinen lomaviikko loppusuoralla

Ruotsinpyhtään Ruukki
Lauantaina vein isällle ruokaa ja pyykkiä pesin - sieltä sitten kirkonkylälle viettämään entisten (ja nykyisten) nuorten tapaamista - en ollutkaan aiemmin ollut  - mukavaa yhdessäoloa, tuttuja ja sukulaisiakin. Oikeastaan aika vapaata toimintaa.

Muuten olin ihan tyytyväinen mutta... ruokailujärjestelyt hieman ontui.. Mutta ehkä ottavat opiksi - seuraavalla kerralla. Puolen yön tienoilla ajelin kotiin nukkumaan (reilu 60 kilometriä) kun aamulla oli taas suunnattava toisaalle

Sunnuntaiaamuna vasta pakkailin ja mietin mitä tarvitsen mukaan yön yli reissulle. Parin tunnin ajomatka sukutapaamiseen Padasjoelle. Oikeastaan se olikin sukuyhdistyksen 40v juhla. Puolisentoista sataa yhteiset juuret omaavia saapunut paikalle. Päivä oli aloitettu kello 10 läheisessä kirkossa messulla (sinne en ennättänyt) ja jatkui koululla ruokailulla ja juhlatilaisuudella, jossa esittäydyttiin sukuhaaroittain. Juhlapuheita ja kunnianosoituksia. Sieltä sitten siirryttiin bussilla suvun alkulähteille - Virmailan saareen sukuyhdistyksen vuosikokoukseen ja kakkukahveille (vadelmakakkua, nam).  Ei päivä pelkkää kokousta ja juhlapuheita ollut - paljon tuli juteltua paljon muutakin. Tarpeeksi kun asioita puidaan niin aina löytyy yhteistä

Poikkijärvi, Kuhmoinen
Illaksi suuntasinkin yöksi Kuhmoisiin paikkaan nimeltä Vanha-Pälsilä
- ja vähän noloa myöntää - uin ensimmäisen kerran tänä kesänä. Vesi oli uskomattoman lämmintä. Yön vietin aitassa. Sitäkään en ollut aiemmmin kokeillut. 


Aamulla kävin uimassa ennen aamiaista - koskahan viimeksi olenkaan päässyt aamu-uinnille (ei haitannut ilman noin +15 asteen lämpötila, vedessä oli lämmintä aamullakin)

Maanantaina Kuhmalahden ja Heinolan kautta kotiin. Kuhmalahdella kävin mummun (ja äitinsä) haudalle viemässä kynttilän - en älynnyt Kuhmoisista ostaa kukkia, paikallisessa kaupassa ei ollut. Heinolassa kävin tytön luona (matkalla poikkesin Vintage kahvilassa lihapullakeittoa syömässä)

Vintage Cafe, Vääksy



















Tiistai oli rentoilupäivä, keskiviikkona kävin kaverin luona. Torstaina isän luona - vein ruokaa ja kateltiin miesten suunnistusta. Käväisin vielä veljen luona. Isä muuten saamassa toiseenkin jalkaan proteesin lähiviikkoina eli edistystä siinäkin. Veli kävikin eilen iskän kanssa Prismassa ostamassa uudet kengät (proteeseihin)





Kalalampi, Kouvola
Viikonloppu on kulunut tyttärien kaa; saunomista, shoppailua, pieni kävelylenkkikin. Nyt ruuanlaittoon - Monika lähtee iltapäivällä kotiin


tiistai 31. heinäkuuta 2018

Enää kolme herätystä


- sitten kolmeksi viikoksi lomalle. On sitä odotettukin tosin on tää kesä kyllä mennyt aika nopeasti. Säiden suhteen mulle liian paljon hellettä

Lomasuunnitelmia - niitäkin on mut pääsääntöisesti en tee kovin tiukkoja suunnitelmia. Eka viikonloppu on aikataulutettu. Lauantaina isälle ensin viikon ruuat (tai ei nyt tartte, kun viikolla voin viedä lisää - onhan loma), sitten kirkonkylälle entisten nuorten tapaamiseen - monta vuotta sitäkin suunnitellut. Aina on ollut jotain muuta. No siellä vietän siis lauantain iltaan asti. Pois joutuu lähtemään ehkä vähän ennen muita...

Sunnuntaiaamuna suht ajoissa ylös - aamupäivän aikana ehdittävä Padasjoelle - sukuyhdistyksen vuosijuhla. Sielläkään en ole ollut vuosiin. Yöksi jään lähiseudulle. Ajattelin maanantaina ajella mummun haudalle kukat viemään Kuhmalahdelle - näillä näkymin kotiin illaksi.

Loppuloma on sitten arvoitus, mutta pääasia että saa irtautua normaalista arjesta. Tällä kertaa halusin nää reissut tehdä ihan itsekseni. Olishan toinen tyttö varmaan lähtenyt mukaan mut... näin tällä kertaa

Kouvolasta lähti sunnuntaina museojuna  - satuttiin asemalle sen lähtiessä - tyttö lähti kyllä uudemmalla kalustolla eteenpäin

lauantai 21. heinäkuuta 2018

näin tää menee...

Perjantaiaamuna
... aika siis - ollaan jo yli puolenvälin heinäkuuta. Kesä on ollut yllättävän lämmin. Liiankin lämmin mun makuun. Nyt pari päivää ollut viileämpää ja olenkin voinut parvekkeella juoda aamukahvit (mun parveke on varsinainen pätsi jos aurinko paistaa).

Tänä vuonna en ole panostanut parveketunnelmaan ollenkaan. Ensin oli ikkunaremppa (ikkunat tuotiin parvekkeen kautta sisään), sitten vaan ei oikeen ole ollut fiilistä. Viime viikolla mietin et ostaisko muutaman uuden kukan mutta sitten vaan mielessäni ajattelin et turhaa, ne kuolee tässä helteessä kuitenkin...

Isän kotonaolo on mennyt hyvin, kotihoito käy kolmesti päivässä. Tänään olen itse sinne lähdössä käymään. Vien ruokaa ja pesen pyykkiä, lakanat vaihdan. Isä kävi eilen keskussairaalassa hoitajalle näyttässä sitä kättään. Oli ottanut kuvia kädestä - ensi viikolla on sille kädelle lääkärinaika.

Minäkin pistän lusikkani soppaan  - nimittäin noi Kelakyydit. Tähän asti ovat kyllä toimineet - kotihoito tilaa edellisenä päivänä aluekeskuksesta. Mutta vähän ihmettelen miten taksit jaksaa - nimittäin ainakin ekalla kerralla taksi tuli yli sadan kilometrin päästä ja vei isän toiseeen suuntaan 50 km - ja itse takas 150 km - tai enhän mä tiedä vaikka sillä oli muuta kyytiä siinä matkan varrella. Isälle sitten sairaalasta tilattiin paluumatkalle kyyti joka tuli n.50 km päästä (kuitin perusteella)  ja ajeli taas toiseen suuntaan 50 km... mutta näin ovat "viisaammat" päättäneet...

******************
Vielä kaksi viikkoa, sitten loma. Töissä on ollut todella rauhallista paitsi tilausten tarkistusaikaan. Uusi sijainenkin jollain lailla päässyt töihin kiinni, tosin välillä tuntuu että ihan perusasioitakin joutuu neuvomaan uudestaan - no ehkä ne sitten ei ole hänelle perusasioita, itse ei enää muista. Välillä tuntuu että on aivan omissa maailmoissaan.. meiän hommassa olisi hyvä oppia olemaan "korvat höröllä" siitä mitä ympärillä tapahtuu - sanoisiko sitä multitaskaamiseksi :),  Se taito ehkä lähinnä sisäsyntyistä  - äh tai en mä tiedä.

*******************

Kamu kävi illalla kahvilla, hetken jopa mietittiin lähdettäisiinkö tanssimaan mut jäi ajatuksen asteelle. En mä kyl olis jaksanutkaan kun hetken asiaa mietin. No menihän se pari tuntia siinä jutellessakin (jatkettiin tosin vielä myöhemmin puhelimessa, kun hänen piti lähteä pesemään koneellinen pyykkiä).

Muuten tää elämä menee latujaan. Vähän ehkä jollain lailla "tuuliajolla", mitä sitä haluis vielä. Onhan sitä jonkinlaisia suunnitelmia aina - mutta kesälomaksi en kyllä ole vielä ainakaan suunnitellut mitään. Pidän siitä ajatuksesta että voi päättää hetken mielijohteesta päivänsä kulun. Työelämässä se oikeastaan menee saman kaavan mukaan: aamulla ylös ja töihin, töissä, sit kotiin takas... Monesti olen aika väsynyt kun kotiin tulen. Osittain se varmaan johtuu siitä etten osaa mennä ajoissa nukkumaan (viime päivinä on kyl helle vaikuttanut, nukahtaa kunnolla vasta aamuyöstä kun on viileämpää ja sitten on jo taas herättävä)

Mutta nyt pitänee lähteä liikkeelle...






torstai 12. heinäkuuta 2018

Tämän kesän agenda

Porukkaa lomalla ja sitten sairasteluja... yksi työkaveri siirtyi kokonaan muihin hommiin, toinen lähti vuorotteluvapaalle. Hänelle kyllä saatiin sijainen mutta aikansa kestää että pysyy meidän tahdissa. Eli tänään työkaveri kipeänä kotona ja just ilmoitti että on huomisenkin... Meitä siis kaksi vakkaria ja yksi uusi sijainen. Kaksi on lomalla eli meitä ei ole enää muutenkaan kuin kuusi töissä - poislähteneen tilalle ei ainakaan toistaiseksi oteta ketään

Eihän tässä mitään jos hommat pystyis tekemään pitkin päivää, mutta varsinkin iltapäivälle kasaantuu rutiinihommia (tilausten tarkistusta, siirtotilauksia, vapautuksia) - ja huomenna perjantaina on sitten vielä kahden päivän tilaukset eli vois sanoa että tuplamäärä hommia. Onneksi alkaa sitten viikonloppu...

Monika tuli pariksi päiväksi tänne, kavereita näkee, vielä ei tiennyt lähteekö mukaan vaaria lauantaina kattomaan. Iinan vein Onnibus'lle, lähti talkoohommiin Joensuuhun Ilosaarirock'iin. Ite ehkä lauantaina käyn jossain, taannoinen tanssittaja vähän kyseli et mitä ohjelmassa viikonloppuna. Viestittelyä hänenkin kanssaan päivittäin.

Gizmo lomailee ens viikon  joten arki-illoille voinee ensi viikolla keksiä jotain muuta (kotiakin pitäisi huoltaa, siivota kenties ja järjestellä paikkoja)... ei mitään tarkkoja suunnitelmia kuitenkaan. Sunnuntaina onkin tiedossa kesäteatteria, viihdettä sekin...

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Isä kotonaan

Maanantaina pääsi sitten kotiin, sisko ja kotihoidon työntekijöitä oli vastaanottamassa.

Isä onnistuu pääsemään itse pyörätuolista sänkyyn ja takas, vessanpöntöllekin siirtyminen onnistuu kun veli siirsi seinätukea alemmas (tosin pyyhkiminen ei onnistu sormiamputoidulla kädellä, josta ei vielä ompeleitakaan poistettu saati sitten vasemmalla kun on oikeakätiinen). Telkkari siirrettiin olohuoneeseen, sohvalle ei pääse kun on matala joten istuu pyörätuolissa käytännössä päivän. Kotihoito käy kolme kertaa päivässä

Eilen soittelin tunnelmia.
Mehän oltais sisarusten kanssa haluttu hänelle turvaranneke - olisi saanutkin - mutta ei suostu sitä ottamaan (vajaa kolmekymppiä kuussa). Sanonut että soittaa pojalle tai veljelle (asuvat kumpikin lähellä) jos tarttee. Veljensä on jo ainakin yhden kerran käynyt nostamassa proteesin lattialta - no joo - noinyt on sellaisia juttuja joita voinee soitella heille. Isällähän on tällä hetkellä proteesi vain toisessa jalassa, tarkoitus olisi saada toiseenkin.

Yritin sanoa että jos sulle sattuu jotain vakavampaa  - ja puhelin ei olekaan siinä lähettyvillä, sanoi ettei satu! Eikä hän ymmärrä miksei saa olla rauhassa omassa kodissaan, aina jotain "akkoja", ei halua jumpatakaan (kun fyssari tuli käymään). Sopeutumista vaatinee kaikilta...Mie kuitenkin pyrin siellä jatkossakin käymään viikonloppuisin seuraavan viikon ruuat viemässä (vaikken enää peseytymisessä autakaan kuten aiemmin).

Kävin viime lauantaina viemässä ruokaa tälle viikolle, lakanat vaihdoin ja pyykkiä pesin. Iskääkin vielä kävin sairaalassa katsomassa. Takin vein, sisko oli vienyt aiemmin viikolla muita vaatteita kotiinlähtöä varten.

Lauantai-iltana vietettiin pienimuotoisesti siskon synttäreitä (oli matkoilla varsinaisena syntymäpäivänään, pyöreitä täytti). Olin joskus yhden jälkeen kotona. Tosin illan aikana kyl tuli kutsu kaupungillekin mutta jätin väliin... omaan sänkyyn nukkumaan. Sunnuntai meni sitten oleillen



torstai 5. heinäkuuta 2018

jos muutaman rivin kirjoittaisi


Lähinnä ehkä isän tilanteesta. Nyt ovat lääkärit päättäneet että isä lähtee ensi maanantaina kotiin - ensireaktio meillä lapsilla oli kiukku - että miksi jo, ei ole toisessa jalassa vielä proteesia eikä sormien amputaatiokaan ole vielä parantunut.

Mutta kun asiaa sulattelee - en edelleenkään pidä ajatuksesta mutta isä itse uskoo että onnistuu - ja kun on omilla aivoillaan ajattelevasta ihmisestä kyse, mikä minä olen estämään. Voihan sitä kokeilla  ja toivoa parasta. Kotihoito on luvannut käydä niin usein kuin on tarpeen. Minä luultavasti entiseen tapaan vien viikon ruuat, peseytymisessä tuskin enää autan - en mä jalatonta miestä yksin pysty suihkuttamaan. Kotihoito saa sen tehdä - ovat tähän astikin viikolla pesseet, mä vaan ylimääräisen suihkutuksen viikonloppuna kun mun mielestä ihmisen pitää päästä useammin suihkuun kuin kerran viikossa - mutta nyt tunnustan rajallisuuteni, ei mun voimat riitä

Mutta aika näyttää...
____________________________________

Töissä on ollut rankka viikko . ja vielä huominen jäljellä. Heti maanantaista lähtien. Kaksi työkaveria lomalla ja sitten yksi sairastui mahatautiin, pian lähti toinen ja kolmaskin  migreeni kummallakin. Minä sitten toisen kanssa tehtiin päivän rutiinit, pomo hieman auttoi etänä.

Tiistaina kaikki paitsi lomalaiset ilmaantuivat töihin mutta mahatautinen "pakotettiin" kotiin ja toinen migreenipotilas myös sai saman pöpön (olivat viikonloppuna olleet yhdessä pk-seudulla shoppailemassa) ja pomo sanoi et nyt lähdet. Kolmistaan sitten tehtiin tiistain työt.

Keskiviikkona molemmat vielä pois kun pomo laittoi viestiä että parempi ettette tuu jos on tarttuvaa laatua. Oli myös yhden työkaverin viimeinen työpäivä - vaihtaa työpaikkaa. Pomokin oli paikalla, käytiin yhdessä lounaalla (yksi lomalainenkin ilmaantui). Päästettiin sitten tämä poislähtijä aiemmin eli kahdestaan tehtiin (ja koneet tökki, jouduttiin pikkasen kopiointihommiinkin)

Tänään vielä ainakin poissa toinen mahatautinen, hän muuten ensi viikosta alkaen aloittamassa puolen vuoden vuorotteluvapaan ja sijaisensa tuli tänään töihin (kun ensin aamupäivän oli terveystarkastuksessa). Oli ollut aiemmin muutaman päivän perehtymässä, mutta nyt aloitti toden teolla  - tosin ei tänään oikein paljoa osannut vielä tehdä eikä meillä muilla oikein ollut aikaakaan perehdyttämiseen. Joka päivä joku asia tökkinyt - järjestelmässä.

No rutiinihommat saatu tehtyä, muut siirtyneet myöhemmäksi. Huomenna on perjantai ja siitäkin odotettavissa rankka päivä - useimmiten on, kun kahden päivän tilauksia käsitellään. Mutta  - sitten on viikonloppu. Viikko on kulunutkin yhdessä hujauksessa

Tänään en kyllä töiden jälkeen jaksanut lähteä minnekään. Iina kyllä yritti houkutella impro-iltaan mutta mieluummin löhösin sohvalla - ja piti yksi huomenna palautettava kirja lukea loppuun. Lukeminenkin viime aikoina ollut vähissä, ei meinaa aika riittää siihenkään

Ehkä muutenkin hieman raskas viikko - äidin kuolemasta tulee huomenna seitsemän vuotta

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Jos joku on seuraillut

niin isä pääsi keskiviikkona jatkohoitoon omaan sairaalaan. Oli tässä kaikenmoisia käänteitä tässäkin jutussa mutta nyt asiat olosuhteisiin nähden hyvin. Tiistaina kävin tytön ja kaverin kanssa iskää katsomassa Kotkassa. Pari tuntia siellä rupateltiin. Iskä soitteli eilen että on nyt parempi mieli ja paikka. Olen tyttöjen kanssa lauantaina menossa katsomaan

Oli siis hyvä reissu Kotkassa. Kotimatkalla ajeltiin mukavampaa kautta kotiin ja muutama kätkökin napattiin - ja mansikoitakin ostettiin pikkurasia välipalaksi Susikoskella.

Tänään on perjantai  - ja vettä sataa. Eikä harmita. Mukavaa tätä päivää


maanantai 25. kesäkuuta 2018

Arkeen

Yllättävän paljon tapahtumia sattuu viime viikkoon, mukavia ja huonompiakin. Ensimmäinen osa lomasta vietetty, seuraavaa odotellessa. No ei eletään tässä muutenkin

Maanantaina sain auton kuntoon iltapäivään mennessä, ei tarttenut vaihtaa kuin takapönttö. Sitten kohti Loviisaa isää katsomaan. Olin mä siellä muutaman tunnin, käytiin pieni lenkki ulkonakin - työntelin pyörätuolissa.Siellä melkein heti hoitaja tuli kertomaan että isälle on varattu aika keskussairaalaan toimenpiteeseen ke:ksi ja sieltä toivottiin omaista mukaan eli keskiviikon ohjelma oli sillä selvä. Käväisin kotimatkalla hautuumaalla kastelemassa kukat (äidille pitäis kyllä viedä uusi kukka, ruusut kuihtuneet), kotipihallakin poikkesin ja veljellä

Tiistaina ajelin Lahteen, koukkasin Monikan ja ajeltiin Heinolaan. Olikin vaihteeksi sateinen päivä ettei viittitty lähteä lenkkeilemään. Syömässä käytiin ja hieman ostoksilla, loppuilta heillä. Koko päivän oli tuulista, matkalla kotiin matka keskeytyi hetkeksi - tielle kaatunut puita, palomiehiä odoteltiin.

Keskiviikko aamuna sitten Kotkaan ja taksi toi isän myös sinne. Mulla ei ollut tietoa että kyse olikin päivystysleikkauksesta eli siellä sitten odoteltiin lähes yhteen ennen kuin ottivat isän. Onneksi sai vähän välipalaa (nimittäin ei ollut syönyt, olis kuulemma saanut syödä kun ei tarttenut labroja ottaa ja toimenpide tehtiin puudutuksella). Aika monta meni siinä tuntien aikana ohi. No me ei olla kumpikaan tuppisuita, aika monta tarinaa siinä kuuli muilta odottajilta (nielurisan leikkausta, suonikohjuja...

Sen piti kestää noin 45 minuuttia, kesti lähes kaksi tuntia. Isältä poistettiin suurin osa keskisormesta - yli puolet kuoliossa (näin itsekin sen), no sitten oli tullutkin mutkia matkaan kun huomasivat että mätää myös kämmenessä, sen puhdistamisessa meni sitten aikaa... Muuten leikkaava lääkäri sanoi että hänen kanssaan oli mukava työskennellä, isä oli vitsaillut siellä ym. Mutta halusivat hänet sitten siirtää osastolle yön yli

Seuraavana päivänä sitten soitin osastolle voinnista (et pääseekö takas Loviisaan). Olikin käynyt niin että oli poistettu liian vähän eli hän sitten jäi sinne odottamaan uusintaleikkausta joka tehtiin sitten perjantaina eli juhannusaattona. Nyt tilanne on niin että poistettu on keskisormi ja nimetön. Tällä hetkellä on vielä siellä,  tulehdus ei meinaa asettua (leikkauspäivänä tulehdusarvo 238, seuraavana 161 ja eilen 188). eilen lisäsivät vielä toisen antibiootin toisen rinnalle. Kävin lauantaina katsomassa Iinan kanssa, oli olosuhteisiin nähden melko ok. (soitti muuten mulle melko pian toisen toimeenpiteen jälkeen perjantaina). Eilen kun soitin osastolle iltapäivällä kysyen tilanteesta (kun sisko oli yrittänyt soittaa isälle eikä tämä vastannut), kertoivat että oli ollut levoton ja sekava yö - ja kyselee vaimoaan. luullut huonekaveria häneksi... nukkui nyt

Sisko oli siellä sitten perheineen käynyt (lähtevät tänään viikoksi reissuun). Hän sanoi ettei ole varma tajusiko että he kävivät, tutuiksi oli kyllä tunnistanut. Oli luullut olevansa armeijassa ym.
Soittelin vielä itse myöhemmin osastolle, ei ollut tilanne muuttunut... tänään kyselen taas

**********************
Juhannuksesta ei nyt sen enempää, et oli mukaviakin hetkiä. Ehkä siitä myöhemmin, nyt lähdettävä töihin



maanantai 18. kesäkuuta 2018

Lomalla

Täytyy kyl sanoa että ajan saa kulumaan suunnittelemattakin. Oikeastaan en tee paljonkaan etukäteissuunnitelmia - jonkinlaiset raamit tietenkin.

Lauantaipäivä merimaisemissa Haminassa. Aamulla ennen yhdeksää kohti Tervasaaren satamaa. Siitä M/s Vikla3:n kyytiin. Meri oli todella tyyni, kokeneemmat merenkävijät sanoivat ettei se koskaan ole näin tyyni. No nyt oli :) Koko päivän sää suosi, tosin kuuma oli - jopa meikäläinen sai pikkasen väriä iholle

Vajaan kahden tunnin päästä saavuimme Ulko-Tammioon. Puolet meistä jäi herkullista lohisoppaa syömään laivalle ja toinen puoli oppaan johdolla saareen. Me päätettiin ensin syödä, aamupalasta olikin jo aikaa.

Pääsimme mekin vuorollamme saareen kun toiset tulivat takaisin. Osa varoitteli hyttysistä (mua kyl ei yksikään hyttynen syönyt. Kaveri kysyikin et millaista verta sulla oikein on :) ) 

Niin saaresta. Mukava kokemus.  Vaihtelevaa maastoa. Toistekin olisi mukava sinne päästä. Ehkä yöpyäkin. On telttailualue ja kuulemma autiotupakin kuudelle löytyy... näkötorni ja tunneli, jossa asustelee iso hämähäkkejä (ei käy ihmisten kimppuun, ei niin iso sentään - yhtään ei kyllä näkynyt), sotilaan hauta.
Olisi pidempäänkin mukava ollut olla saarella. Ehkä joskus....

Tänä vuonna ei kuulemma ole vielä punkkeja näkynyt




s
 paluumatkalla nähtiin merikotkapariskunta (tätä kuvaa hieman muokattu, rajattu ja vähän terävöitetty. mutta siinä ne on - zoom-kameralla otettu kuva)

Astuessani laivasta, kapteeni sanoi et joku saanut vähän väriäkin... mä nimittäin en ole tätä ennen saanut aurinkoa ollenkaan. Tosin en paahtua haluakaan

Kuskimme halusi vielä pienen kierroksen Haminassa joten kävimme jätskit ostamassa

Kotona kamu tuli kahville - ja sitten päätettiin että lähdetäänkin hetkeksi kaupungille. Se hetki kyl kesti hieman pidempään, olin kahdelta kotona - tällä kertaa en kävellyt kotiin enkä olis kyllä jaksanutkaan. Nähtiin tuttuja ja lähdettiin karaokepaikkaan (huom. minä en laula mutta kuuntelen sujuvasti)

Olin samassa paikassa viikko sitten toisen kaverini synttäreitä juhlistamassa. Silloin ei montaa tuttua näkynyt. Lähtiessäni kotiin eräs mies sanoi älä lähde, tule hänen kanssaan tanssimaan. Olin jo takki päällä joten tokaisin on lähdettävä, kaveri odottaa ulkona et olisit pyytänyt aiemmin. Siis miksi tämä kertomus. No sama mies oli siellä nytkin. Tuli sitten hakemaan ja oikeastaan tanssittiin koko ilta (jalat oli kyl jo aika muusina lopuksi) enkä mä kyl oikeastaan mikään tanssijakaan ole mutta lähden jos joku erehtyy pyytämään - tää sit pyysi aika monta kertaa... Kysyi loppuillasta et nähdäänkö samalla parketilla tai jollain muulla, katotaan jos törmätään (numeroita ei vaihdettu, kysyi kyllä oletko sinkku...) Saapi nähdä, en mä usein tuolla käy, hänkin kauempaa. Etunimen tiedän ja hauskaa oli, siinä kaikki tällä kertaa. Mutta oli kiva pitkästä aikaa tanssia kunnolla. 

Sunnuntaina käytiin karjalaisten kesäjuhlilla - itsehän olen puoliksi hämäläinen vaikkei sitä ehkä uskois, karjalaa ei tietääkseni yhtään mutta kaverilla karjalaiset juuret. Monta mukavaa juttuhetkeä saatiin siellä. 

Illaksi hain Iinan pyykkäämään ja saunomaan. Siinä välissä käytiin siskon luona auttamassa kakun syönnissä. 

Tänään ohjelmassa autonkorjausta, kohta pitääkin se sinne viedä. Sit ajattelin lähteä Loviisassa käymään - isää sairaalaan kattomaan. Vielä näyttää olevan hyvä keli

vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...