Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seurusteluntapaista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seurusteluntapaista. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. helmikuuta 2016

Elämä menee latujaan

Kolmisen viikkoa sitten tein aika ison päätöksen, lopetin parivuotisen etäsuhteeni. Tai kävihän hän täällä noin kuukauden parin välein - ja viipyi muutamia päiviä, välillä pidempään. Jotenkin mulle on tässä tullut viime kuukausina halu olla yksin,  itse päättää mitä, milloin ja kenen kanssa. Toki mulla on perhe, jotka asetan etusijalle - ja niin se kuuluukin olla <3. Häntä en kuitenkaan ole laskenut perheeseeni kuuluvaksi... jotenkin vaan ujuttautunut meiän joukkoon. Hänelle tämä on raskasta -niin olen ymmärtänyt - mutta en minä sen takia voi jatkaa, ei säälistä tai että kun jää yksin tms. Kun ei se tunnu  vaan oikealta, en kai välitä tarpeeksi

Sanoi että jäähän sulle kolme viikonloppua jos hän kerran kuukaudessä käy. Jep - niin jääkin - mutta ei yhdessä viikonlopussa mitään suhdetta pidetä yllä. Kyllä se vaatii huomioimista siinä välissäkin. Siihen mulla ei riitä energiaa... haluan tulla töistä kotiini ilman että tarvitsee miettiä onko siellä joku, ilman että tarvitsee lomia miettiä että mihin väliin hänet sijoitan.... kun kuitenkin haluan lomia viettää niin etten välttämättä suunnittele mitä teen ja milloin teen... vaikea siihen on aikatauluttaa ketään. Viihdyn hyvin yksinkin. Mutta se siitä - en halua vatvoa mulle selvää asiaa...

Auton kanssa olen sähläillyt. Töistä lähdin tässä yhtenä päivänä. Käynnistin auton, rupesin lumia putsaamaan, onnistuin lukitsemaan oven. Oli mulla toiset avaimet, mutta kaukosäädin ei toiminut eikä se toinen avain toimi lukossa (joka ilmeisesti on jollain lailla rikki ennestään). Työpaikan huoltomies yritti auttaa, soitti vaikka kelle mutta loppujen lopuksi ei muuta keinoa ollut kuin rikkoa sivuikkuna... no hän sitten teippasi ikkunan kauttaaltaan, teki reiän - ja naps lasi särkyi siruiksi. Muovi päälle ja kotiin kaupan kautta kun piti pattereita ja vessapaperia käydä ostamassa. Iskäkin siinä soitti, oli aiemmin yrittänyt (mutta puhelin oli vankina autossa), sanoi et ollut äsken kotona, sanoin en ole vieläkään....
Autoon vaihdettu uusi lasi eli asia kunnossa,,, No tänään meinas sitten puskurin alareuna irrota - ei varmaan nuo huonosti auratut kadut ole auttaneet kiinnipysymisesssä. Siskonmies kävi sitten napsauttamassa paikalleen. Nyt vaan toivon että se auton kolina johtui siitä... viikonloppuna tiedossa ajoa aika lailla

Viime viikon loppupuolen olin kipeänä kotona. Jo tiistaina huono olo, keskiviikkona käväisi töissä vajaan tunnin - totesin en voi olla -> kotiin kaupan/apteekin  kautta ja  ja sohvalle, heräsin yhdeltä. Siinä se meni sitten loppuviikko. Sunnuntaina normaaliin tapaan iskää auttelemaan- oli muuten erittäin huono ajokeli (Olen kyllä sitä mieltä että erittäin huono ajokeli on parempi kuin huono ajokeli - nimittäin kaikki ajavat maltillisesti eivätkä yritä riskiohituksia).

Seuraava sähläys: Kotipihalla illalla tajusin että puhelin jäi iskän lipaston päälle... no eikun prepaid'a ostamaan, tytön vanha kännykkä käyttöön, Siihen jouduin ensin tekemään tehdaspalautukset ym, muuten sujuikin sitten hyvin,,, googletilin sai kaikki yhteystiedotkin - no sisko kävi tänään isällä, ja nyt on oma puhelin taas....

Nyt taidan painua saunaan, olihan tässä juttua tälle kerralle. Mukavaa kevään odotusta, lunta ainakin on viime päivinä tullut tarpeeksi

Ai niin olen taas yrittänyt pari viikkoa painonhallintaakin - viimeksi syksyllä jolloin ei tuntunut riittävän motivaatiota siihen millään - nyt tuntuu aivan erilaiselta :) Katotaan jospa vihdoinkin...

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Talviaika taas

Hyödynsinpä kellon siirron niin että katsoin yhtä elokuvaa lähes yhteen. Sellaista aivontyhjennyshömppää... taisin olla nähnyt senkin aiemminkin, mutta tulipahan katottua. '

En oikein tykkää näistä kellon muutoksista, jotenkin sekoittaa vaikka nyt saikin nukkua tunnin pidempään - tai olis saanut - loikoilin sitten ja vähän potien päänsärkyäkin, joka alkoi jo eilen - mutta vähitellen helpottaa. Taitaa olla niskat jumissa

Eilinen päivä meni vähän tavaroita raivatessa - jatkuu kyllä hamaan tulevaisuuteen. On noita tavaroita kertynyt ihan tarpeeksi yhden ihmisen tarpeisiin. Tosin onhan tyttöjen tavaroista vissiin suurin osa vielä täällä, ehkä ne muutaman vuoden kuluessa siirtyvät heidän hoteisiinsa - tais sitten ei. Mullakin on vielä kotokotona entisen huoneeni komerossa hyllyllinen muistoja. Pitäis oikeastaan joku kerta kattoa nekin läpi. Onko mitään säilyttämisen arvoista....

Tänään jossain vaiheessa lähden ajelemaan kotopuoleenn. Viikottainen käynti isän luona. Käyn auttamassa suihkussakäynnissä, viikolla sen hoitaa kotihoito. Käyvät kerran päivässä, yleensä aamuisin, pesupäivänä iltapäivälläa. Isä on hieman vastahankainen, meinaa että tuntee itsensä hoidokiksi. Olen hänelle muutaman kerran sanonut, että asennoidu niin että sinä olet ASIAKAS - ja että meiän kannalta on hyvä että hänen luonaan käy joka päivä joku (vaikka veli nyt asuukin samanssa kylässä ja hänen veljensä, eivät he käy joka päivä. Minä pyrin käymään viikonloppuisin ja sisko myös). Tässä muutama viikko sitten saimme huomatakin että oli hyvä juttu, nimittäin nämä naiset toimittivat ambulanssilla sairaalaan - siellä sitten pari päivää oli. TIA- kohtaukseksi diagnosisoivat, autolla ajokielto kuukaudeksi... Sanoin siitäkin et oli hyvä että kävivät, siihen tokaisi et olishan se mennyt itsestäänkin ohi. No joo, mut samalla tarkistivat mm. verenpainelääkityksen.


Tein tässä itselleni herkkua... puolukkavaahtoa. Hyvin yksinkertainen resepti: ruisjauhoja, kiehuvaa vettä, puolukkasurvosta ja sokeria vaahdotetaan kuohkeaksi - ja hyvää on. Muistelen että olisin tehnyt tätä kun tytöt olivat pieniä - muistini mukaan sen oli jossain lastenruokavihkosessa.
Kuvassa on siihen lisättynä vielä mustikoita, mutta on hyvää sellaisenaankin.

Pari kertaa olen nyt syksyn aikana sitä tehnyt. Ehkä teen myös ensi viikonloppuna, jolloin asunto luultavasti täynnä.., tytöt ovat tulossa , ehkä molemmat vävykokelaatkin -  P-Kmies on tulossa viikoksi. Olisi tullut jo tänä viikonloppuna, mutta en halunnut. Tiesin, että viikko töiden puolesta olisi rankka, pari lomalla ja sitten vielä yksi jäi sairaslomalle loppuviikoksi. Tosin ei se nyt loppujen lopuksi niin rankka koska yks homma siirtyi - onneksi - eteenpäin. Mä en vaan yksinkertaisesti jaksanut että olisi tullut.... olin illat ihan poikki, siinä sitten olisi pitänyt vielä huomioida toinen.

Rehellisesti sanoen: halusin olla yksin. Varsinkin kun tulee useammaksi päiväksi kuin viikonlopuksi. Mulla on kuitenkin viikolla työaikataulu eli aamulla ajoissa ylös - ja illalla kuitenkin kaipaa ainakin hetken rauhoittumiseen... Hän on kuitenkin vieras, ei mun perhettä - ja jollain tavalla joudun aina sopeutumaan ja joustamaan omasta olostani. Välillä ei vaan jaksa. Kamun kanssa ollaan tästä juteltukin ajoittain. Jollain lailla ahdistaa... välillä.

Oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni asun yksin, ja nautin siitä. Kotoa lähdin opiskelemaan - ja asuin solukämpässä eli aina oli seuraa (tosin silloinkin nautin niistä viikonlopuista kun muut lähtivät koteihinsa - ja sain olla yksin). Opiskelun jälkeen muutin miehen,tyttöjen isä  luo - ja sitten syntyivät Tytöt. He ovat nyt syksyllä muuttaneet "lopullisesti" kotoa omaan elämäänsä kera poikakaveriensa -  tosin vanhempi ollut jo lähes kaksi vuotta pois ja nuorempikin lähes vuoden. Eli olenhan tässä saanut totutella. P-Kmiehen kanssa ollaan tapailtu reilu puoltoista vuotta, useimmiten hän tulee tänne - koska työttömänä. Ei voi - mun onni - olla täällä kerrallaan kuin vajaan viikon, on työttömänä mutta pitää käydä "askartelemassa" kerran viikossa.

Mulla on marraskuun lopussa puoltoista viikkoa lomaa. Yhtään en ole miettinyt mitä teen. Luulen että tytöillä käyn, en tiedä haluanko tuonne 250 km päähänä lähteä tosin hän asuu vain 70 km päässä tyttäreni kotoa... ja odottaa että tulen - mutta haluanko minä... Haluaisin viettää lomani ilman sen suurempia suunnitelmia, kerrankin... ei mitään aikataulutettua lomaa... saattaa olla viimeisiä lomia tässä firmassa. Meillähän on yt:t menossa. Perjantai-iltana saatiin työkaverilta viesti neljän jälkeen että oli tullut spostia  -  ensi viikolla kaikkien on laitettava CV henkilöstöhallinnon järjestelmään...

Mutta nyt murkinaa nassuun ja sitten iskää moikkaamaan - tästähän tämä sunnuntai on tehty - ehkä vielä iltakahville kamun luokse

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kaikenmoista ja ei välttämättä mitään...

Sitähän se on... joskus inspiraatio iskee, välillä menee pitkiäkin aikoja jolloin ei luovuus kuki... Mulle yleensä syksy on aikaa jolloin innostun tekemään - kesällä on liian kuuma, kaikki energia menee vain olemiseen...

Tänään olen skannaillut kuvia - äidin ja isän muistoja. Suurin osa taitaa olla äidin. Hän asui tai oikeastaan opiskeli opistossa 50-luvun lopussa pari vuotta. Aina olen ihaillut kuvissa olevia miehen näköisiä tyylikkäitä poikia ja iloisia tyttöjä. Kuvien takana on vain etunimet. Yhden äidin senaikaisen ystävän luona käytiinkin joskus... Nyt vähän harmittaa etten tullut kyselleeksi enemmän tai kyllähän niistä puhuttiin mutta olisi pitänyt laittaa ylös. Mukana on paljon kuvia äidistä ja hänen sisaruksistaan ihan arjessa metsässä hiihtämässä, nuotiolla, yhteiskuvia ym

Nämä kuvat ovat olleet minulla jo muutamia kuukausia - suunnitelmana skannata ne mutta aloittaminen on aina vaikeaa... sitten kun alkuun pääsee - ei malttaisi lopettaa

Seuraavaksi kohteena on oma lapsuuteni. Osa kuvista on kyllä skannattu jo aiemmin. Jossain vaiheessa haluan omat filmirulla-ajan kuvani myös talteen - ja ilman muuta lasten kuvat. Ensimmäisen digikameran taisin hankkia joskus 2000-luvun alussa. Tosin sai niitä kuvia levykkeelle tallennettuna jossain vaiheesssa - nykyisin kyllä yksikään kuva yksikseenkään ei mahtuisi kunnolla 1,44MB levykkeelle. Niitä kuvia ei enää pysty katsomaan kun ei ole levykeasemaa eikä niitä kannattaisi tulostaakaan.

On sitä aika mennyt aika lailla lujaa vauhtia meiän nykyisten 5-kymppistenkin elämässä. Ei lapsena olisi voinut tätä nykyaikaa kuvitellakaan vaikka kouluaineessa 70-luvulla kertoa millainen maailma on vuonna 2000. Ai laitanpa tähän kuvan myös isäni kuvista, pienen hurmurin yksivuotiaana v.37

Pk-mies oli täällä viime viikolla. Ruvennut kulkemaan bussilla - pääsee halvemmalla. No ei voi sitten kuljetella isoja määriä tavaraa mukana (yleensä raahaa puolet omaisuuttaan - siltä välillä tuntuu). Onhan se toki mukava että käy ja on seuraa, mutta... toisaalta itse olen päivät töissä (hän on työtön), illalla töiden jälkeen pitäisi jaksaa keskittyä seurusteluun vai miksi sitä pitäisi kutsua. Kyllähän hän tosin osaa itseään viihdyttää: käy lenkillä ja marjassa (hänen ansiostaan mulla on mustikoita pakkasessa) ja tekee pikkuhommia... nukkuu aamulla jos huvittaa - tosin kyllä musta on parempi että jää sinne sänkyyn - ja itse saan rauhassa keskittyä töihinlähtöön, Töiden jälkeen itse on ihan rätti, joskus vaan ilmoitan että otan pienet torkut ensin... Meidän arkirytmimmekin on erilaiset, minä syön aamulla ennen töihin lähtöa, sitten lounas enkä välttämättä mitään isoa päivällistä. Hän en aamulla syö paljon, puolilta päivin tekee ehkä smoothien tms, sitten haluaa illalla myöhään syödä kunnon ruuan... välillä kieltämättä tuntuu että minun täytyy "sopeutua" omassa kodissani. Kyllä mä siitä olen hänellekin puhunut

Itse olen ajatellut - että tämä sujuu - pieninä annoksina - se viikko kerrallaan 1½-2 kk välein. En usko että me voitaisiin yhdessä asua jatkuvasti. Kummallakin omat kotkotuksensa ja oman ajan tarve. Onneksi mulla on tilaa asunnossa, ei tartte samassa huoneessa kököttää koko ajan jossei haluu... Olohuoneestakin löytyy kolme sohvaa...

Onhan hän toki sopeutunut munkin menemiseen. Hyväksyy sen että käyn viikonloppuisin isää auttamassa - tulee mukaan. Tällä reissulla tarkisti mun tiskikoneen - jonka poistoletku osoittautui rikkinäiseksi - ja kun oli muutakin vikaa  niin päätin että kaatopaikalle viedään. Hän sitten purki siitä käyttökelpoisen varaosiksi (jotka varastoitiin laatikkoon minun parvekkeelleni hänen edellisellä kerralla keräämiensä tuohenkäppyröiden kanssa samaan kasaan) ja vei sen siskonmiehen kanssa pois - samalla myös muuta tavaraa varastosta, jotka nopeasti sain sieltä kerättyä mukaan (esim iso patja ja putkinäyttö tietokoneen näyttö joka ei enää kelpaa kenellekään). No se siitä ja hänestä...

Toinen on exä - en mä sille voi mitään että olen kiltti. Toivon hänellekin parasta. Siksi onkin ikävää aina pettyä kun ei onnistukaan. En mä oikeastaan enää jaksa hänelle suuttuakaan... mutta tottahan se on että on ollut tärkeä ihminen minulle - silloin ennen. Toivottavasti saa elämänsä järjestykseen.

Tyttöjen elo näyttää mukavalta. Kummallakin mukavat kumppanit - ja yhdessä suunnittelevat elämää. Niin sen pitää mennäkin... Mutta silti on mukavaa kun tulevat käymään tai edes jutellaan puhelimessa tai skypessä - ja kiva heilläkin käydä. Isänkin vointi parempi vaikkei erinomainen mutta hoitaa omat asiansa - ja auttelee minkä pystyy muitakin - ainakin käymällä jutustelemassa tädillään ja enollaan - ja itsellekin samalla seuraa. Autolla pääsee ajelemaan muttei ajele - onneksi - pitkiä matkoja. Välillä vähän hirvittää ajatus että on autolla liikkeellä mutta tiedän että jossei hän pääsisi itse liikkumaan silloin kun haluaa -  niin aika onneton olisi... Maaseudulla kun nuo julkiset yhteydet on aika minimissä - ja isällä on kilsan matka hiekkatietä kylälle (ei kovin mukavaa rollaattorilla liikkua...). Kotokylältä ei bussilla pääse montaa kertaa päivässä, eikä viikonloppuisin eikä kesällä - vain koulupäivinä. Vaikka 50 km säteellä on kolmekin kaupunkia, lähin isompi kylä on 12 km päässä - kotikylästä löytyy kyllä vielä kauppa ja baari (jossa posti), pankki viiden kilsan päässä (kerran viikossa auki).

Hänellä käy kotihoitajat aamuisin, kerran viikossa auttavat peseytymisessä (minä käyn viikonloppuisin), itse hän saa kyllä ruokaa ja kahvia laitettua, siskon kanssa hoidetaan muut hommat kuten pyykinpesu.  Veli käy kattomassa lähes päivittäin (asuu kilsan päässä, siskon kanssa asutaan n 45 km päässä) ja korjaa pyykit narulta kun ollaan niitä sinne ripustettu. Sitten muu aika jutustellaan - ja viikolla soitellaan.

Jollain lailla tuntuu että isän sairastuminen on myös lähentänyt meiän sisarustenkin välejä - usein poikkean myös veljen luona kun käyn kotokylässä, eikä vain synttäreinä (vaikka niitäkin monta vuodessa... muistan kun olin eräässä yhdistyksessä ja jotain tapahtumaa järjestettiin tms niin monesti mun piti sanoa ettei onnistu, on synttärit jollakulla lähisuvusta)

Monika (nuorempi tyttäreni joka asustelee lähempänä, 60km päässä) oli viettämässä viikonloppua. Eilen hain puolen päivän jälkeen asemalta ja ajeltiin vaarin luo päiväksi. Iltaa vietettiin saunoen, jutustelen ja elokuvaa katsellen, aamulla vein hänet asemalle. Iinan kanssa juteltiin skypessä illan suussa, sanoivat luultavasti loppukuusta tulevansa käymään pariksi päiväksi. Mun viikonloput menee yleensä silleen että käyn joko lauantaina tai sunnuntaina isän luona, toinen päivä on mulle itselle... tai muulle menolle. Ensi lauantaina vietetään isän syntymäpäiviä. Luultavasti vain pienellä joukolla, lapsenlapset eivät pääse. Sanoin kyllä omilleni että ensi vuonna ei mitään muita juhlia järjestetä sille päivälle (tai lähiviikonlopulle), vaari täyttää vuosia - toivottavasti, sillä elämästä ei koskaan tiedä... se olla opittu viime vuosina. Niin Iina ja avomiehensä järjestävät ensi viikonloppuna tuparit ystävilleen eli Monikakin ja siskontytöt suuntaavat sinne...poikaystävineen. Mukavaa viikonloppua heille, silloin on juhlat järjestettävä kun sopii aikatauluun...

Minullakin olisi juhlat tänä vuonna - en vaan tiedä vielä järjestänkö mitään vai ryntäänkö karkuun ;)
Tässähän tätä tuli taasen jaariteltua, ja ilta meni. Parvekkeella loistaa tuikut ja lyhdyt... on hiljaista ja rauhallista (niin että tekis mieli kiljaista - no EI - nautin nyt tästä)

Ps. olen taas alkanut postcrossailemaan - Maisemakortti saapui vastaanottajalle Saksaan tänä viikonloppuna. Kissakortti menossa Venäjälle. Koskahan tipahtaa kortti postiluukusta minulle... Niin - ja aikuisten värityskirjankin ostin - ja puuvärit (halvat mutta siinä on 36 erilaista)

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kesä lähenee

Kävin tänään isää taas moikkaamassa kera Monikan -  ja auttamassa peseytymisessä, koneellinen pyykkiäkin tuli pestyä - ei hän sitä itse pysty tekemään - ainakin ripustaminen olisi hankalaa. Sisko tai veli sitten keräilee ne naruilta kun ovat kuivia... Ruokaakin vein alkuviikoksi. Tosin sisko huomenna luultavasti menossa ulkokukkia sinne laittamaan

Kun mentiin niin isä oli just laittamassa cocktailpiirakoita uuniin - ja suunnitteli kahvin keittämistä. Illansuuhun me siellä oltiin, sitten kaupunkiin ja Monika junaan... käytiin nakkarilla salaatit tosin ensin nauttimassa. Hieman oli nälkä - eipä sitten iltapalaa paljon tartte

Kotiintultua kahvit ja pyykkikone laulamaan. Sitten soittelin Pk-miehelle. Nyt näyttää siltä että hän tulee vasta juhannuksena. Oikeastaan se sopii minulla paremmin kuin hyvin - saan omia asioitani hommailla. Pitäisi esim. häihin puku löytää ja korujakin yrittää väsäillä. Niiden tekeminen on ollut viime aikoina aika vähissä. Viime viikolla kyllä suunnittelin ennen Kälyn synttäreille lähtöä että kerkeiskö tehdä uudet korvikset mutta päädyin sitten vanhoihin... ei ollut oikein selvää suunnitelmaa mielessä

Eilen seurailin netin kautta Tukhoman maratonia, käly siellä juoksi. Ihan mukavan ajan mutta tämähän oli hänelle jo kahdeksas maraton - eli kokemusta löytyy. Kuulemma oli satanut koko ajan (sitä ei netin kautta seuratessa nähnytkään vaikka säätiedotuksia kattelinkin ja tiesin että mahdollisesti niin olisi)

Kai sitä pitäisi alkaa miettimään huomista päivää - ehkä vielä jotain pientä tiirailen töllöstä tai lueskelen Danielle Steeleä.




torstai 11. syyskuuta 2014

Eksyinpä isoon kauppaan vaihteeksi

En nykyisin käy isoissa kaupoissa kovinkaan usein enkä yleensä osta niistä paljoakaan. Tänään sitten lehden mainoksen houkuttelemana lähdin töiden jälkeen tarkoituksenani käväistä katsomassa neuletakkia isälleni synttärilahjaksi (mainoksen uhri?). No en sitten kuitenkaan sitä ostanut - ei ollut mielestäni isäni näköinen... Ostinpa sitten hänelle uuden tyynyn. Tarpeellinen sekin. Samalla sitten ostin pikkasen tuoretavaraa kotiin. Olisi kuitenkin pitänyt käydä kaupassa, joten se hoitui siinä samalla...

Kotona Monika purki sydäntään. Ei siitä sen enempää paitsi että ilmeisesti lopettaa avoimessa opiskelun, ei aika riitä kun päivät on työkokeilussa, on myös hakenut opiskelemaan ja mahdollisesti pitää niiden pääsykokeisiin valmistautua. Toki vapaa-aikaakin on jäätävä, että jaksaa... Avoimessa opiskelu  kieltämättä rankkaa kun pitäisi jaksaa opiskella ja sitten vielä käydä lähipäivillä - pitäisi pystyä organisoimaan aikansa ja mikä on tärkeää... Hänenhän joka tapauksessa piti vähentää opiskelua mutta sekin toi omat ongelmansa - minkä voi jättää - ja mikä olisi hyödyllisintä... eli teki ilmeisesti ratkaisunsa. On se oma hyvinvointi tärkeää... mutta se siitä. Lähti nyt illalla liikuntaharrastuksen pariin

Tänään muuten tuli puoli vuotta täyteen kun ensimmäisen kerran kahviteltiin hra P-K:n kanssa. Hän siitä mainitsi yöllä viestissään. On nyt kuntolomalla - ja oli eilen illalla tanssit,  Niistä kotiutuesssaan vielä oli mulle viestin laittanut et siitä on puoli vuotta . Kaipa tätä voisi jo jonkinmoiseksi parisuhteeksi kutsuakin ;) Tosin ei me siitä olla keskusteltu... alussa sovittiin että katsellaan ja tutustutaan - ja et vuoden päästä voi tehdä jotain ratkaisuja (eli puolivälissä ollaan). Seuraavana (ei siis tulevana) olis mun tarkoitus mennä sinnepäin. Pidennettyä viikonloppua viettämään (maanantai pekkaspäivä). Ollaan suunniteltu pientä vaellusta. Tällä kertaa jää tytön luona käymättä - kun en meinannut autolla lähteä vaan junalla perjantai-iltana myöhään ja maanantaina illalla takaisin.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Menoa ja meininkiä

Meinaa kesä loppua kesken - tätä menoa...

Edellisenä viikonloppuna P-K:n mies oli meillä ja toi Iinan tullessaan - matkalla hieman kätköilivät. Silloin lauantaina vietiin tytöt vaarille, jäivät sinne muutamaksi päiväksi. Sen verran siellä kerettiin kuljeskella, että huomattiin mustikoita olevan... Monika niitä sitten keräili muutamana päivänä, yhtenä päivänä taisi saada Iinakin mukaansa.

Me vietettiin sitten kahdenkeskistä aikaa ;) Sunnuntaina käytiin siskon perheen mökillä. No joo muutama kätkökin tuli siinä etsittyä, myönnetään...

Maanantaina minä tietenkin töihin. Tulin sitten puolenpäivän jälkeen pois kun meni niskat ihan jumiin. Huippas ja muutenkin oli huono olo. Tiistaina sitten lääkäriin kunnei maanantaina ollut enää edes terveyssisaren aikoja. Eli ei musta paljon iloa ollut :( - illalla jopa oksensin...  No mies vei mut sitten lääkäriin tiistaina ja käytti työpaikalla viemässä sairaslomatodistuksen (sain myös tulehduskipulääkettä ja lihaksia rentouttavaa), kaksi päivää kotosalla. Lähinnä nukuin. Vaari toi tytöt tiistai-iltana kotiin. Torstaina pääsin sitten töihin taas. Pahin jumi on takanapäin, pikkasen vielä tuntuu... mut sithän sen näkee kun jättää lääkkeet pois

Torstai-iltana olin kesäteatterissa Korvenkylässä - Kaksi kitaraa, joka kertoi Topi Sorsakoskesta. Upea esitys ja todella hyvä ilma.

Perjantaina töiden jälkeen nukuin pienet päikkärit ja pakkasin - puoli kuudelta oltiin jo ajamassa Savonlinnaa kohti - Iina vietiin kotiinsa. Lauantai vietettiin vesillä Kerimäen Puruvedellä, tosin käväistiin torilla aamulla ennen lähtöä. Käytiin Hytermään tutustumassa ja vietettiin aikaa Eevansaaressa uiden ja oleillen. Tyttö pääsikin sitten paluumatkalla veneen rattiin. P-K:n mies jatkoi sitten reissua veneellä (oli lähtenyt jo perjantaina kotoaan - ja yhden yön telttaili saaressa), me takas Savonlinnaan Caperoon syömään. Päivä meni aamupalan ja välipalojen voimin  - no savulohta oli. Pitihän se Kerimäen Puukirkon kätkö käydä lokkaamassa vaikkei Monika oikein ollut mielissään. Löytyi onneksi nopeasti. Onhan minut aikoinaan siellä vihitty tyttöjen isän kanssa vaikkei liitto kestänytkään.

Ei montaa kätköä siihen mennessä oltukaan haettu tällä reissu - kuten sanottu Monika ei kätköile. No ruuan jälkeen Iinalle, hetki lepoa ja sitten ulos. Monika fillaroimaan ja me Iinan kanssa kätköilemään - siinä kuluikin sitten ilta - noin puol yhdeksän kieppeillä lähdettiin ja puolilta öin oltiin takaisin - viimeinen päivän kätkö haettiin hautausmaan viereltä klo 23.30 - olikin jo hämärää. Aika monta kilometriä tuli tallustettua, mutta mukavaa oli. Pakko oli vielä suihkussa käydä, kieltämättä olo oli aika hikinen - ja likainenkin. Kaikenmoisiin paikkoihin sitä joutuu tai saa kiipeillä kun kätköjä etsii. Pari jäi meiltä löytämättä, toinen ei vaan löytynyt ja toinen - siellä oli ulkopuolisia ja siili - ei hennottu häiritä.

Tänä aamuna nukuttiin niin pitkään kuin nukutti. Tai no - Iina herätettiin sitten jossain vaiheessa. Taas torille ja sieltä sitten mummia moikkaamaan ja kahville. Pari kätköä meinattiin ettiä - toinen etittiinkin - sain travel bugin maailmalle... toinen jäi sitten löytymättä. Löydettiin parempaa tekemistä... Mun serkku nimittäin on Oopperajuhlilla kuorossa laulamassa, ja heiän majapaikkansa oli siinä lähellä - joten pirautin ja hetkinen vietettiin heidän seurassaan. Mukava nähdä miten serkuntyttö on kasvanut sitten viime näkemän... Sieltä sitten suunnistettiin Kiinalaiseen syömään - ja kauppaan. Puoli kuuden maissa lähdimme taas Monikan kanssa kotimatkalle. Yllättävän vähän oli liikennettä, kerran pysähdyttiin - Ristiinassa  - pakollinen "huoltokäynti" - jaksoi kotia saakka.

Kotona puoli yhdeksän jälkeen... kuvia laitellut koneelle ja uuden lakanat vaihdettu sänkyyn eli suihkussa taas. Nyt kello sen verran paljon että nukkumaan mentävä. Aamulla töihin

maanantai 6. elokuuta 2012

Alkaa vaikutttamaan siltä...

vahvasti, ettei ole enää suhdetta, parisuhdetta tai onko sitä ollutkaan. Enkä oikeastaan tiedä onko sillä väliä... ei mulla ainakaan niin vahvoja tunteita ole kuin edellisen suhteen loppuvaiheessa. Silloin olin tosi vihainen, nyt en tiedä, ei oikeastaan  mitään...

Tosin ehkäisy on tällä hetkellä joka tapauksessa katkolla, kun täällä perhesuunnitteluneuvola on aina heinäkuun kiinni tai jostain juhannuksesta asti - ja minulla tietenkin sattui pillerit loppumaan.

Ajattelin nyt testailla että miten omat hormonit toimii tällä iällä. Minulla kuitenkin on taipumusta tuohon verenpaineen nousuun - viime vuonna lekuri sanoi et jos vp nousee niin pillerit pitää lopettaa... nyt ajattelin testata sitäkin että onko pillereiden lopettamisella vaikutusta siihen.

Lisäksi mietiskelen muita vaihtoehtoja. Viimeksi lekuri sanoi ettei enää suosittele sterilisaatiota, enemmin hormonikierukkaa kun vaihdevuosien aikana saattais joutua sen laittamaan (vaikka olis piuhat poikki). Tosin sanoi, et kierukassakin on hormonia (tota verenpainetta aatteli), mä taas en halua kuparikierukkaa, mulla joskus sellainen ollut. Muistaakseni eka tuli pois itsestään  ja sain uuden tilalle. No ehkä en nyt tarvitsekaan mitään - vähään aikaan. Kun tää juttu nyt meni miten meni...

No tää on vaan tälläistä hajanaista ajatuksen juoksua, jäsentelemätöntä. Ehkä ei pitäisi julkaistakaan... mutta toisaalta miksen kirjoittaisi mitä päässä liikkuu... asia kuitenkin mietityttää.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Käväisin vain

- en sitten lähtenyt muualle. Ei siellä montaa mulle tuttua ollut. Mutta työkaveri sattui tulemaan, joten hänen kanssaan sitten vietin aikaa. Pyöräileminen takaisinpäin tuntui helpommalta - ehkä johtui siitä että oli viileämpää. Nyt odottelen tyttöjä kotiin, Monikan oikestaan olis jo pitänyt tulla (jaksais isosena olla), Iinan tuo isänsä - Meripäiviltä

Monikan kanssa käytiin tänään kaupungilla. Hän osti lukiokirjoja ensi vuotta varten  - käytettyjä, mutta kyllä niihinkin aika sievoinen summa meni. Käytiin kukat huomiseksi ostamassa valmiiksi (jäi kukkakauppaan kylmään) ja sitten Rossoon syömään, jälkiruuaksi ostettiin kävelykadulta mansikoita.

Vähän mietityttää - Jimi - en oikein tiedä mitä meinaa. Vaikkei meillä sitoutumuksia olekaan niin olisihan se ystävällistä hieman ilmoittaa mitä meinaa. Kohta kolmeen viikkoon ei ole herrasta kuulunut, ei ole vastannut mun viestiinkään (viime viikonloppuna). En mä sitä sano et ite olisin sen parempi ilmoittelemaan mutta kyllä hän yleensä jotain on vastannut. Ei se kuitenkaan kiva ole et loppuu näin. Ymmärsin että edellinen suhteensa loppui suunnilleen samalla lailla eli tosta vaan. Siinä käsittääkseni toinen osapuoli suuttui kunnolla ja tavaroitakin jäi sille tielle (no on mullakin jotain hänen levyjään). Tavallaan mä olin tottunut häneen... mutta kai se alkoi olla jo liian arkista. No en mä tiedä, kunhan jaarittelen... hämmentynyt kuitenkin olen

Mutta huomenna juhlitaan siskontyttöä - ripillepääsyä.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Odottelua

Iinan pitäisi pikapuoliin tulla kotiin. Kumma miten sitä aina "odottaa", oli lapsi kuinka vanha tahansa. Olen kyl huomenna taas menossa vasta yhdeksän kieppeillä töihin (edelleen yritän saada liukumia käytettyä). Huomenna onneksi perjantai. Iskä soitteli illalla kysyäkseen onko Interflora auki sunnuntaina. Juteltiin me tietysti muutakin

Vähän mietityttää - Jimi - jotenkin vaikea ruveta kyselemään. Olen ymmärtänyt että hänellä vaan suhteet "hiipuu". En sitten tiedä onko se sitä nyt... Mutta mielenkiintoisinta tässä se ettei sillä oikeastaan ole väliä...  en ole missään vaiheessa ollut "sitoutumassa" häneen. Viihdytty ollaan yhdessä - ja se on riittänyt - ainakin tähän asti


sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Loma lähenee

kolme työviikkoa jäljellä - sitten neljä viikkoa omillaan. Tosin tytöt aloittavat jo koulunsa mutta enköhän mie tekemistä keksi :)

Tämä päivä meni kamun tasavuosia juhliessa hyvän ruuan merkeissä. Meitä oli kymmenkunta koolla. Mukava ja lämminhenkinen fiilis, juttua piisasi vaikkeivat kaikki toisiaan olleet aiemmin tavanneet. Alunperin oli puhe, että itse maksetaan ruuat mutta päivänsankarihan yllättikin ilmoittamalla että on maksanut kaiken.

Hieman oltiin myöhässä - hieman hankaluuksia Iinalla saada look'nsa kuntoon - ja kävin vielä hakemassa kukat (kaverin äiti soitteli perjantaina jos hänen puolestaan ostaisit). Ostin itse siihen vielä yksinkertaisen maljakon - jolle toivottavasti käyttöä jatkossakin.

Päivänvietto alkoi lasillisella kuohuvaa, sitten valittiin ruuat. Itse päädyin pihviin salaatilla (broileria), Iina söi vegepizzan (ilman juustoa). Ensin haettiin salaattia alkuruuaksi.  Jälkiruokaakin varten piti jättää tilaa.

Iinanhan piti tänään lähteä vaarille pariksi päiväksi, mutta aamulla tajusi sitten katsoa kalenteriaan - hänellä oli toimintaterapia-aika varattuna eli eipä sitten illalla lähdetty ajelemaan. Kävin minä illalla ajelemassa - päivänsankarin kanssa. Pieni kierros, pysähdyttiin jäätelölle - ja melkein meinattiin mennä entisen opiskelukaverin luo visiitille (soittaakin yritettiin) - mutta ehkä oli sitten paras tulla kotiin - ja alkaa valmistautua uuteen viikkoon

Jimistä en ole kuullut mitään pitkään aikaan, tais olla silloin kesäteatterin iltana (jäi yöksi) eli 1½ vk. Mutta enpä ole itsekään ottanut yhteyttä. Jotenkaan ei ole tuntunut tarpeelliselta. Kai ollut omaa touhua molemmilla. Ehkä mä tänään laitan viestin tai sitten hän.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Kai sitä nukkumaan pitäis

Tänäänkin illalla keskusteltu horoskoopeista ja katseltu youtubevideoita mm. siamilaisista kaksosista. Saunassakin käytiin... Monikakin soitteli riparilta

Tänään kävin varmuuden vuoksi "pelastamassa" tekstini Vuodatuksesta - eli kopioin omalle koneelle. Osa kuvista ei näy. Onneksi olin jo suurimman osan teksteistä "säilönyt" koneelle - kuviineen., Kuitenkin aika määrä tekstiä on tullut kirjoitettua vuodesta 2005 - iso osa elämää niissä - vaikka kirjoittelen mä muutenkin enemmän tai vähemmän säännöllisesti päiväkirjaa - mutta vain itselleni, blogia kirjoittaessa kuitenkin tietää että joku voin ne lukea - ja mahdollisesti kommentoidakin. 

Vuodatuksen FB-sivuilla vaan kertovat olevan ongelmia mm kuvien kanssa. Onhan ne kuvat tietysti jossain omallakin koneella, mut en välttämättä muista että missä kohtaa tekstissä mikäkin kuva olis.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että siirryn joka tapauksessa tänne Bloggerin puolelle. Pidän erityisesti helposta kuvien lisäämisestä sekä automaattisesta tallennuksesta. Useammin kuin kerran olen hävittänyt aiemmin tekstin bittiavaruuteen - kun ole muistanut tallentaa... ja sitten harmittaa.  Enkä yleensä jaksa uudelleen kirjoittaa... 

Mutta nyt alkaa väsymys painaa silmiä. Menee taas myöhäiseksi - ja aamukahdeksaksi töihin. Jiminkään kanssa ei ole juteltu päiväkausiin saati sitten tavattu. Täytyy kyl myöntää, että jotenkin on arkiseksi mennyt - ja tuntuu että ei paljon väliä näkeekö vai ei. Jos tavataan niin on ihan hyvä, ja jos ei - sekään ei haittaa. Mukavaa meillä kuitenkin yhdessä on ollut silloin kun tavattu... ehkä pieni tauko saattaisi olla paikallaan? Ei täytä Alvarin (yks entinen) määritelmää rakkaudesta eli silloin vaan haluaa olla tämän toisen kanssa koko ajan - no ehkä mä en koskaan ole sitten  rakastanut ketään. Kyllä mä tartten omaa aikaa, ilman toista, ihan itelleni. Ei musta olis kenenkään kanssa olemaan 24/7 suhteessa. Tosin en oikeastaan ole kokeillutkaan. Tyttöjen isäkin oli enimmäkseen reissun päällä... 

No alkaa vaikuittaa olen lukenut vuosia sitten tilaamani Luonneanalyysia, nyt tilasin Sisäisen soturin kun sai alennuksella - alle puoleen hintaan. Itselleni kesälahjaksi :) Lisäksi olen suunnitellut muutaman viikon sisällä lähteväni käymään Somerolla  Huvila Härässä - astrologinen huvipuisto ja kesäkahvila. No katotaan mitä keretään,. En luultavasti lähde lomalla minnekään kauemmas, ei ole varaa. Mutta keksin jotain muuta kivaa... edullista, mukavaa. Ei lomanvietto tarvitse olla kallista

Mutta nyt nukkumaan, hyvää yötä

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

kesäteatteria

Eilen kävin... Unelma onnesta.
Paljon muistoja herättävää musiikkia nuoruusvuosilta :) Viihdyin -  ja voisin käydä katsomassa vaikka uudestaankin.

Jimi tuli yöksi. Tiesi kyllä että olen teatterissa enkä kovin aikaisin kotona. Reilusti kymmenen jälkeen ilmestyi - pizzan ja cokiksen kera.

Tiistai olikin aika kiireinen päivä. Aamulla melko väsyneenä ylös - kiitos yläkerran juhlijoiden, menin kylläkin vasta yhdeksään. Töiden jälkeen ennen teatteriin menoa, vein sairaslomalla olevalle työkaverille papereita, kahvillekin jäin. Sitten Siwan kautta kotia - Elloksen paketti odotti siellä (muutamat kivat kengät sain, uudet työkengätkin (vanhoilla voi heittää vaikkapa vesilintua), parit viihdekäyttöön sopivat ja yhdet arkikäyttöön. Kolmet lähtee takaisin - ei meikäläiselle sopivia. Vaatteista en kelpuuttanut kuin yhden paidan. Vaikka onkin edullisia niin ei mun tartte ostaa kun tiedän etten niitä tule pitämään... jotenkin näyttivät erilaisilta nettisivuilla (niin se usein käy) materiaaliltaankin... en sitten kerinnyt eilen kokeilemaan kun parit kengät, toiset laitoin heti jalkaan. Kesäteatteriin...

Tänään oli kyllä pieni pakko ottaa torkut töiden jälkeen. Sitten jaksoi sovitella :)

Yhdistyken tiimoilta tuli tietoa pj:lta. Reissua ei  peruta -  vaan se toteutetaan toisella tavalla. Uusi suunnitelma vaikuttaa toteutuskelpoiselta, se täytyy sanoa.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Viisi viikkoa lomaan

vielä aikaa mutta lähenee... tänä aamuna toisaalta ihan makoisaa herätä, kunnei ollut olo tukalan hikinen. Parvekkeen ovi yön auki ja ulkona ehkä vähän sadellut yöllä

Iinakin tuli eilen illalla kotiin. Oltiin lämmitetty sauna - ja siellähän meillä menikin aikaa viikon tapahtumista jutellessa. Monikan kanssa jatkoimme Angeligan seikkailujen seuraamista (yksi jäljellä). 

Jimikin soitteli illalla, hieman kiireistä ollut, ei ole tänne päin kerinnyt... 

No eiköhän tästä töihin kohta, eväät ja naama laitettu, aamupalaa syömässä, ei kiire - vielä :)

Yhdistysjutuista puheenollen - vielä en ole saanut muiden mielipiteitä, vain pj on kommentoinut. Lähinnä et pitäis pitää kun on sovittu... Toisaalta niinhän se on mut... on niitä ennenkin jouduttu perumaan eikä tässä kyse olisi kokonaan perumisesta vaan siirrettäisiin toiseen ajankohtaan (kun olis mietitty mitä,minne...) kun siitä laittoi että talousarvioon on siihen varattu rahaa. Mutta katsotaan tuleeko viikon mittaan kommentteja... jos tulee niin sitten niiden mukaan,  jos ei, niin... 

vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...