Jaa - a mitähän mä olen sitten tehnyt. Työ tietenkin vie leijonanosan päivästä, viikonlopusta toinen päivä yleensä varattu isän luona käymiseen. Paitsi viime kuussa...oli kaikkea muuta. Alkuviikon illat (2-4 iltaa) menee ystävän seurassa, käydään tapahtumissa (kirjailijavierailuja, elokuvia), juodaan teetä, jutustellaan, katsotaan Areenaa ym...
Isän toipuminen paksusuolen leikkauksesta sujui ongelmitta. Uusiutumisen todennäköisyys on kaksi kymmenestä, joten isä päätti ettei ota sytostaattihoitoja - sanoi että "taistellaan" sitten uudestaan jos tarttee. Ei halua ehdoin tahdoin huonoja oloja - ne hoidot kun kestäis koko talven... Niin lokakuussa en kerinnyt viikonloppuisin käydä auttamassa peseytymisessä - ja selvisikin siinä et kotihoito ei suihkuta kuin kerran viikossa (eli mun siellä käynnille on selkeä tarve - mielestäni ei kerta viikossa riitä vaikka kuinka pesulappujen kanssa välissä pestään - toki haluan muutenkin isää käydä katsomassa).
Kaksi Lokakuun viikonloppua meni yhdistystoiminnan parissa. Alueyhdistyksen koulutuksessa ja sitten oli myösoman yhdistyksen kehittämisseminaari. Loppukuusta pidin ns pitkän viikonlopun - ja kävin tytön luona (hain toisen myös mukaan reissuun).
Yhdistystoiminta tuntuu kyllä vievän aika lailla aikaa - ehkä enemmän kuin ajattelin siihen ryhtyessäni (nimittäin aiemmin ko yhdistyksen toiminta oli vähäisempää, nykyään tuntuu tapahtuvan koko ajan) - ja lisäksi hallitus kokoontuu joka kuukausi, viimeksi tällä viikolla.
Pikkujoulut tulossa tämän kuun lopussa. Tulevana viikonloppuna on alueyhdistyksen järjestämä juttu naapurikaupungissa, ilta päättyy musikaaliesitykseen paikallisessa ravintolassa (Vadelmavenepakolainen "Kairossa")Kävin katsomassa Tuntemattoman sotilaan - lähinnä muistelin ensimmäistä Tuntematonta, samoja repliikkejä, hahmot tunnistettavissa. Tässä tykkäsin yksityiskohdista, kuten luontokuvauksista (vaikkapa koppakuoriaisen kipittelystä maassa). Yritin toki etsiä veljenpoikanikin kasvoja (avustajana), näinkin - olin saanut vinkkejä ;)
Seuralaiseni mielestä tämä oli paras näistä kolmesta filmatisoinnista... Keskimmäisen kävin katsomassa silloisen poikaystäväni kanssa. Täytyy sanoa että se versio tuntuu nykyään vieraimmalta , onhan siitä toki jo yli 30v. Ensimmäinen taas on tullut katottua itsenäisyyspäivänä useammin
Kyl minä voisin mennä tämän uusimman katsomaan uudestaankin