Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaulakoru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaulakoru. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kaulakoru ja muuta touhuilua

Tämän tein vanhemmalle tyttärelleni - hän ei käytä korviksia ollenkaan. Toivon, että tästä tykkää...

Oikeastaan voi sanoa että joulun valmistelut ovat ihan hyvässä mallissa. Stressattu ei ole... tänään oikeiastaan sain kaikille lahjat. Jos vielä tulee jotain hankittua niin se on ekstraa...

Joulukortitkin sain pysymään seinällä. Aiemmat kiinnitykset eivät ole pitäneet. Lahjoja on piilloteltu niin ettei ittekään meinaa löytää... kun pitäisi ruveta paketoimaan.

Kateissa ollut jouluseimikin löytyi tai lähinnä siihen kuuluvat henkilöhahmot. Oli yhdessä laatikossa jota en ollut muuton jälkeen käynyt läpi. Vaihdoin siitä tavarat toiseen laatikkoon (Iina sai muuttolaatikoita). Kuten ehkä olen kertonutkin, en tänä vuonna mitenkään erikoisesti panosta jouluun. Isän luo ollaan menossa - ja sinne hankitaan jouluruoka ja -kuusi. Töissä olen maanantain sekä perjantain eli mulla "loma" vain kolme päivää yhtäjaksoisesti - tytöillä kummallakin lomaa, Iinahan on ollut työkokeilussa - ja on tehnyt pari päivää sisään. Sitten alkaakin viimeinen viikko hänellä - ja loppiaisviikonloppuna edessä muutto Savonlinnaan....

vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...