Viimeistä toukokuun päivää viedään... Kiirettä on pitänyt nää viimeiset päivät. Pippurista sen verran että tänään käytiin tyttöjen kanssa syömässä illalla vähän nk valmistujaisia juhlien. Mun kanasalaatin kanafileessä ainakin oli maustetta mutta ehkä ennemminkin chilipippuria... mutta hyvää oli. Oliiveista en pidä, ne jätin lautaselle. No kamu söi niitä muutaman...
Iina sitten valmistui tänään ihan mukavin arvosanoin. Saavutus on upea varsinkin kun muistaa että hän on ollut erityiskoulussa koko peruskoulun - ja sitten sen jälkeen pääsi ammattiopistoon vaikka erityisopettaja ei uskonutkaan että pärjäisi. Nimittäin kun tyttö pääsi kouluun niin tämä ehdotti ettei ottaisi paikkaa vaan menisi AVAlle (= ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus (er)). Tyttö sitten päätti mennä tänne - ja jo ensimmäisen vuoden jälkeen tämän erityisopettajan oli tunnustettava että tyttö on pärjännyt paremmin kuin hän uskoi... Nyt ilmeisesti aikovat tuolla koulussa järjestää opetusta myös pienryhmänä, jota ei ole aiemmin kokeiltu. Tytön ryhmänohjaaja kertoi että tämä kokemus Iinan pärjäämisestä on sitäkin suunnitelmaa edesauttanut. Olipahan vaikeasti sanottu ;) en oikein osaa sanoiksi pukea. Mutta että ovat huomanneet että nämä lapset kyllä pärjäävät kun heille antaa mahdollisuuden... ja tuetaan, Iinalla esim. yks englanninkielinen ohjelmisto vaihdettiin Suomenkieliseksi (tämä vaan esimerkki). Tässä ryhmässä aloitti kolme vuotta sitten parisenkymmentä joista nyt valmistui kymmenen.
Tänä iltana tein Monikalle parit korvikset. Hän itse valitsi värit ja niihin käytettävät helmet - ja minä sitten ne väsäsin (kuvia tulee jos muistan). Yritin tehdä korua myös tytön kaverille lahjaksi mutta se jäi vielä muhimaan aamuun tuonne aivokuoreen vai missä ne ideat piiliikään. Tulin siihen tulokseen ettei kannata enempää väsyneenä yrittää (kun olin muutaman kerran helmet tiputtanut lattialle - ja vaijeria katkonut vahingossa - jos aamulla sitten jaksais). Korviksienkin kiinnitykset pitää vielä tarkistaa...
perjantai 31. toukokuuta 2013
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
Mielihyvä (29.5)
Hyvä mieli ainakin siitä että auto on nyt korjattu. Vielä pitäisi saada vietyä uusintakatsastukseen, käsijarrua näyttämään. Samalla pyysin että katsoisivat tulpan ja jäähdytysnesteen - kun musta vaikutti että hupenee turhan nopeasti - ei mikään turha pyyntö - pieni vuoto löytyi, laittoivat jotain korjausainetta. Tulpatkin kuulemma olivat vaihtokunnossa. No vanha auto -aina joku paikka prakaa. Mut nyt taas ajellaan...
Mielihyvä siitä, että tyttö löysi itselleen eilen mekon - kaksi iltaa töiden jälkeen sitä etittiinkin. Olin aika poikki eilen ;( en jaksanut koneellekaan. Tiedossa oli tänä aamuna aikainen aamuherätys kun auton vein korjaamolle - ja sitten siitä kävelin 2½km töihin - no se olikin hyvä juttu - mikäs siinä ilmassa kävellessä - ja ilmassa tuoksuivat kielot...
Eilen illalla Monika suunnitteli koruja - jotka mä lupasin loppuviikolla toteuttaa. Haluaa itselleen muutamat korvikset ja parille kaverille korut yo-lahjoiksi. Sanoi ettei hänellä riitä kärsivällisyys niitä tehdä mutta suunnittelusta tykkää. Kyllähän mä ne teen - ei niissä kauaa kun selvät suunnitelmat. Yleensä mulla kestää kun ite siinä samalla suunnittelen ja mallailen. Monika teki sitten Iinalle valmistujaiskortin, johon minäkin laitoin nimeni. Ihan varmaa ei ole vielä mitä annan Iinalle lahjaksi - se on pohdinnan alla (kysellyt olen) - rahasta vähän tiukkaa nyt (kun oli toi autoremppakin, ja sit veljenpojan yo-juhlat, toisen veljenpojan rippijuhlat seuraavana, Monikan synttärit samoin ensi viikolla- hänelle lupasin lahjaksi maksaa piilarit).
Itse muistan kun valmistuin yo-merkonomiksi 90-luvun alussa. Äiti ja isä ostivat ompelukoneen (käytetty Husqvarna), samoin siskolle. Itse olin mukana valkkaamassa. Mutta ostan mä jotain, pitää siitä joku muisto jäädä! Meille on huomenna tulossa illalla vaari ja siskon sakki sekä kaveri, veljen porukka ei varmaankaan kun omissa valmisteluissa tarpeeksi. Me juhlitaan päivää ennen, paperin saa käteensä perjantaiaamuna Kaupungintalolla -mie osallistun siihen - ja siitä sitten töihin...
Meillä oli tänään henkilöstötutkimuksen purkua henkilöstöpäällikon (joka tavallaan ulkopuolinen) kanssa - ja se jatkuu tiiminvetäjien ja päällikön kanssa - syksyllä pitäisi olla kehityssuunnitelmat valmiit. Suurin ongelma on meillä yhteishengen puute... joka on aika huono juttu, myönnetään.
Edellisestä tutkimuksesta tippunut tulos tyydyttävästä heikoksi. Mutta katsotaan - mitä se tuo tullessaan - syksy. Kesälomat tuloillaan, ekat lomalaitumille ensi viikosta - ja vähän kerrassaan jokaisen vuoro. Mulla vielä pari kuukautta pakertamista. Mutta mulla sitten loma kun muilla jo paluu arkeen :)

sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Pelastaja (26.5)
Pelastaja - pelastaa ja miltä pelastaa. Kyse voi olla tosi suuresta asiasta tai ihan pienestä... Kyllä mä sanoisin esimerkiksi että lapseni pelastivat minut, ilman heitä elämäni olisi tyhjää tai ainakin erittäin erilaista. Äitiäni ei pystytty enää pelastamaan tai toisaalta ehkä se hänelle oli pelastus kivuista ja puolinaisesta elämästä - vaikea sanoa. Maailmassa on paljon ihmisiä jotka odottavat - syystä tai toisesta - pelastajaa. Mutta elämäänsä ei voi pelastaa kukaan muu kuin sinä itse. Itse päätät mitä elämälläsi teet... miten elät.
No joo paatoksellista, mutta niin on myös tuo sana - pelastaja (ei muuten mikään helppo)
-------------
Päivä on kulunut rauhallisesti kotosalla. Iinan kanssa katseltu vanhoja Sinkkuelämä-jaksoja, Monikakin ajoittain osallistunut. Tyttöjen isä käväisi kahvilla - ja lainasi hetkeksi autoa. Pääsi asunnollaan käymään naapurikaupungissa (muuten taitaa viettää aikaansa naisystävänsä luona).
Eilen illalla katsottiin tyttöjen kanssa dvd:ltä "Flashdance", vähän 80-luvun nostalgiaa - apua ne olkapäätoppaukset, kääk. Mä en vieläkään oikein tykkää niistä, mulla on olkapäät muutekin aikas leveät... yleensä napsin toppaukset pois vaatteista... olkapäät, hartiat - sellainen alue minusta jota en mitenkään halua korostaa, muutenkin pieni - ja leveä/pyöreä
lauantai 25. toukokuuta 2013
Terveiset (25.5)
Terveiset sinne taivaaseen, usein kuullun laulun/iskelmän sanoin. Luulen, että jokaisella on joku jota kaipaa - ja joka tuntuu "lähteneen" liian aikaisin. Jollain lailla luulen, että he kaikki ovat läsnä ja seurailevat elämäämme, ainakin ajatuksissamme.
--------------------
Tämä aamu alkoi Jehovantodistajilla. Ovikelloa soittivat, vaikka oli jo myöhäinen aamu, en ollut vielä säällisissä vaatteissa, joten äkkiä housut jalkaan. Olisin tietty voinut jättä avaamatta. En tiedä mikä, mutta musta on kyllä mielenkiintoista jutella heidänkin kanssaan, vaikken mä heidän lehtisiään ota. Seinänaapurina asustelee Jehovantodistajiin kuuluva pariskunta, joskus hekin ovat asiasta puhuneet (varmaan kun heidän mielestään otollinen hetki), juttelen, mutta en sen enempää. No juteltiin siinä maailmanmenosta, - lopusta, eri uskontokunnista (niin tämän tuntemattoman pariskunnan kanssa) hetkinen. Sanoin kyllä että nuo naapurit on teikäläisiä (tiesivät varmaan) - ja että on mun suvussakin.
Olin ehkä aiemmin negatiivisempi Jehovantodistajia kohtaan, vaikka olen heitä kohdannut lapsuudestani asti. Tätihin perhe liittyi heihin joskus 70-80-luvulla - ja lapsena tuli käytyä heilläkin - jopa silloin kun oli kokoontumisia. Lapset saivat olla vapaasti eikä heidän tarvinnut osallistua vaan saatiin leikkiä rauhassa yläkerrassa. Välillä tuli tunne että rajoittavat, muistaakseni tädilläni oli jossain vaiheessa aika vaikeaa (uskonsa kanssa), häntä jopa kiellettiin tai jotain sellaista- tulemasta meille. Serkkuni joutui sairaalaan verenvuodon takia eikä hänellä saatu antaa verta... nämä olivat aika lailla ajatteluttavia asioita. Mun käsityksen mukaan he tutkivat raamattua - ja löytävät sieltä jotain uusia juttuja - ja sen mukaan muuttavat omia käsityksiään eli heidän uskontonsa on muuttunut vuosien varrella. En tiedä - tämä on vain oma käsitykseni. Isäni oli melko jyrkkä heiän käymisiinsä, sanoi että voitte te meillä istuskella - mutta jos rupeatte niistä asioista puhumaan, voitte lähteä - ja niin kävikin... varmaan nämä tapahtuivat serkun sairaalajuttujen takia tms. Muista lapsena kun isäni ja pappa sekä tämä tädin mies "keskustelivat" aika kiivaastikin uskonnollisista asioista. Pappani taas oli sen maallikkosaarnaaja, isäni (perusluterilainen) kertoi hänen perustaneen aikoinaan oman seurakunnankin kotipaikkakunnalleen jonka luovuttu veljelleen kun sieltä lähti (- ja veli liitti sen ilmeisesti Helluntaiseurakuntaan, tästä Pappa ei tykännyt). No se siitä - en mä välttämättä asioita muista kovin tarkkaan, lapsi kun oli eli ei näitä voi absoluuttisena totuutena pitää...
Tosin mun suvusta löytyy kaikenlaista muutakin: maalllikkosaarnaajia, naispappeutta vastustavia, kirkkoonkuulumattomia yms, itse olen kävin pyhäkoulua nelivuotiaasta rippikouluun.... mun lapset käyvät luterilaisen lisäksi myös helluntaisrk:n ja vapaakirkon jutuissa (yhteiskristillisyyttä kuten tätini sanoo). Mulla itselläni on jonkinlainen lapsuudenusko, johon kuuluu suvaitsevaisuus eli jokainen saa tehdä ja uskoa mihin haluaa... Itse en kyllä kovin paljoa ulkonaisesti, siis en käy kirkossa yleensä kuin rippijuhlissa, häissä, hautajaisissa mutta sisällä on tunne että kyllä joku jossain on... On paljon turvallisempaa niin... tunne siitä että asiat järjestyy... Mutta en mä oikein mistään hurmoshenkisyydestä välitä, elämässä on muutakin kuin usko. Täytyy elää tätä tavallista, arkistakin elämää... Usko vaan antaa jonkinlaisen perustan minkä päälle rakentaa...
-----
Kävin eilen kaverilla iltakahvilla, iltahan siinä vierähti - taas kerran. Juttelua, kahvia, jäätelöä... eipä sitä enempää tarvitsekaan.
Tarkennus vielä: varsinaisesti päivä alkoi lampunvaihdolla. Iina ilmoitti illalla kun vielä olin kaverilla että keittiön kattolamppu meni, sanoin etten mä sitä yöllä rupea vaihtamaan - ja näkee siellä - seinissä on parit loistelamput.

torstai 23. toukokuuta 2013
Parta (23.5)
Aika kaksijakoinen suhtautuminen mulla partaisiin miehiin...
Omilla miehilläni en ole tykännyt parrasta, mutta esimerkiksi isälläni oli tapana nuorempana kasvattaa silloin tällöin parta ja hiukset puolipitkiksi. Kuvista päätellen on ollut komea ilmestys. Enollani ja sedälläni on molemmilla parta enkä voisi heitä kuvitella ilman...
Ehkä se on siinä etten ole miehistä koskaan etsinyt isääni, pikemminkin vastakohtaa vaikka olen aina tullut isäni kanssa toimeen - ja hän on minulle tärkeä - ja tiedän että itsekin olen hänelle. Toisaalta näin jälkikäteen, parempi olisi ollut isäni kaltainen mies, joka olisi ollut luotettava ja vastuuntuntoinen, mutta... ilman menneisyyttä minulla ei olisi tätä päivää eikä näitä tyttöjäni. Elikkä mitään en kadu, tuskin päivääkään eläisin toisin...
Velipoika ilmoitti että poikansa yo-juhlia vietetään lauantaina iltapäivällä. Kerroin kummityttönsä valmistuvan perjantaina muttei halua sen kummemmin juhlia - vaari ja muutama muu tulevat jo torstaina kahville. Itse osallistun Monikan kanssa perjantaiaamuna valmistujaisiin - ja lähden sen jälkeen loppupäiväksi töihin. Yhden työkaverin tyttö valmistuu myös, hän joutui ottamaan koko päivän kun ne juhlat on kauempana.
Iina on nyt kovasti mietiskellyt muita koulu- ja opiskeluvaihtoehtoja, jopa tänne jäämistä vähäksi aikaa. Aika näyttää senkin. Mutta nyt lähden sänkyyn, jos jaksais vielä lukaista luvun pari.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013
Sormileikki (22.5)
Sormileikistä tulee mieleen lankojen vääntelyt sormilla, enää en osaisi niitäkään. Sormilla ja käsillä leikkejä ovat myös varjokuvien heijastaminen seinälle. Samoin "Onko koira kotona?"- ja Harakka huttua keittää -lorut. Niitä tuli tytöille lapsena luettua tai tarinoitua...
---------
Tämäkin päivä mennyt nopeasti ohi. Äsken juttelin päivän kuulumisia kaverin kanssa - kummankin sattumuksia. Kumma miten sitä aina kun pomo pyytää juttusilleen, ensin tulee mieleen että mitähän mä nyt olen mokannut - vaikkei niin kannattaisi ajatella. Kyse olikin yhdestä työtehtävästä joka siirtyy minulle syksyllä. Ei mikään erityinen, mutta siihen ei kuulemma ole vielä ohjeistusta. No en mä työstä ole koskaan kieltäytynyt...
Exä olisi halunnut lainata multa autoa - en tiedä kuinka pitkäksi aikaa, siitä ei keritty puhua. Olisi pitänyt päästä reissuhommiin suht pitkän matkan päähän illaksi - yli kahdensadan kilometrin päähän. Oma autonsa on rikki. En luvannut koska kyllä mä sitä tarvitsen itsekin, vaikkei mulla työmatka niin pitkä ole. Kysyi vielä multa että etkö sä voi mennä polkupyörällä, sanoin että kyllähän mä ehkä voisin mutta en taho... sitä paitsi mun itse pitäisi korjauttaa käsijarru mitä pikimmiten - ja käytettävä auto sitten uudelleen katsastuksessa. Olin aika tyly.
Kamulle sanoin että kyllä mä kiltti olen mutten sentään niin kiltti... Olen kyllä joskus autoa lainannut lyhyemmäksi aikaa - ja rahaakin lainannut.
No ei asia siihen päättynyt. Tyttö sanoi illemmalla että isänsä oli soittanut hänelle että sano äidille että hänelle pitää lainata se auto. Tyttö sanonut että äiti tarvitsee sitä itse. Ei siitä sen enempää... oli saanut sitten auton joltain kaveriltaan, kuulemma.
Niin - olen kyllä muuten tähän elämääni tyytyväinen tällä hetkellä. Saan omat asiani - ja tyttöjen (missä vielä mua tarvitsevatkaan) hoidettua, mutta katson ettei ex-mies kuulu mun huollettaviin, aikuinen mies osaa/ pitäisi osata hoitaa omat asiansa. Isästäni voin huolehtia sitten kun sen aika tulee - vielä on ainakin ihan kykenevä hoitamaan omat asiansa, varsinkin kun on saanut jalkansa kuntoon. Käydään kyllä siskon kanssa auttelemassa siivouksessa ym ym
Tällä hetkellä en edes kaipaa ketään miestä elämääni. Olen tyytyväinen näin. Mutta en sano - ei koskaan. No tuli vähän purettua käämejä :) Nyt lähen nukkumaan - huomenna on uusi päivä.
---------
![]() |
| Parvkkeelta |

tiistai 21. toukokuuta 2013
Suihkuverho (21.5)
Pieni ongelma - yleensä en löydä sopivan kokoista. Meiän suihkutangot eivät ole olleet standardikorkeudella oikeastaan missään asunnossa jossa on asuttu ;) - varsinkaan kun ei välttämättä halua ottaa sitä mikä sopisi pituudeltaan.
Täytyy keksiä kaikenlaisia virityksiä - kuten kaksi suihkurengasta päällekkäin ettei jää liian korkealle alareuna - verhossa uiskentelee delfiinejä...
Yhden suihkuverhon muistan jonka exä osti, oli sen verran yllättävä. Siinä oli sammakoita - piirroksina. Sanoi että jos kummityttö tulee käymään :)
Iina oli siis pääsykokeissa tänään. Huomenna tietää pääseekö jatkoon (ne onkin sitten kaksipäiväiset to-pe). Oli kyllä ollut mukava reissu - luulen - vaikkei pääsisikään. Sai vähän siipiään koetella. Meni eilen Hesaan ja siellä sitten kuljeskeli ratikalla ja metrolla. Löysi oikeisiin paikkoihin. Toi mukanaan kauraleivän, käsin leivotun - äitiinsä tullut, tykkää leivästä ;)
Monikan kanssa nautittiin "rauhasta", vaikka oli se mukava kun tuli kotiin. Olin lauantain Tallinnassa ja Iina viikonlopunkin reissussa. Kun tulin myöhään la-iltana, Monika oli kattomassa Euroviisuja. Puuskahti sitten että kyl mä nyt tiedän miltä vaarista tuntuu katsoa telkkaria yksin...
Tänään vaari olikin täällä kaupungissa asioilla: autoa katsastamassa ja itselleen kesävaatteita ostamassa (ostikin kengät, housut, takin ja kevyen paitapuseron). On lähdössä siskon perheen kanssa pienelle kesäreissulle parin viikon päästä. On hänellekin vähän vaihtelua. Sovittiin että tulee Iinan valmistujaiskahville päivää ennen valmistujaisjuhlaa kun tulee autoa korjauttamaan (tilaisuus on aamulla klo 9, Monika ja minä ollaan menossa - menen siitä sitten siitä töihin). Käväisin siskolla illalla kun isä oli vielä siellä - ja lähdin sitten Iinaa hakemaan asemalta. Saunassakin vielä tänään käyty eli hiuksia tässä kuivattelen...
Eilen illalla menin normaalista poiketen nukkumaan jo heti kymmenen jälkeen. Iina sitten herätti puolisen tuntia myöhemmin viestilläään että voisinko uusia hänen lainansa. Eipä siinä sitten muu auttanut koska aika kallis lasku olis likalle tullut jos olis jäänyt uusimatta... :(
Jotenkin mulla ollut valoisampi fiilis viime aikoina. Ehkä alan olla taas vanha oma itseni - vuosien takaa. Viimeiset pari vuotta varsinkin ovat kieltämättä olleet rankkoja... kaikenmoista ajateltavaa sitä ennenkin. Nyt näyttää mukavalta... kiitollinen olen. Olen saanut niin paljon

sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Sokeri (19.5)
Sanontoja ja mietteitä löytyi googlettamalla:
Sokerina pohjalla...
Sokeri kielellä lievittää sydämen karvautta (Juutalainen)
Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista kukkasista...
Missä sokeria, siellä muurahaisia (Filippiiniläinen)
No joo, sokeri - ei ilman sitäkään toimeen tule, mutta liika on aina liikaa...
Itse en käytä sokeria kahvissa enkä teessäkään. Mutta teetä opin aikoinaan juomaan lisäämäällä siihen sokeria. Olin pienenä - ehkä 8 vuotiaana - leirillä eikä siellä annettu kahvia lapsille, teetä piti juoda. Muistan vieläkin sen sokerisen, vahvan teen maun ;). Nykyään juon teetä, monia laatuja: mustaa, vihreää, valkoista, yrttiteetä... . Joskus lisään hunajaa... sokeria en.
------------------
Kävin eilen työporukan kanssa Tallinnassa. Kyseessä oli - no joo tunnustan - ns. kännireissu. Mutta kyllä nekin joskus on paikallaan. Otin mutta en kännitellyt kuitenkaan. Kaupungissa käytiin syömässä Kuluaar-kellariravintolassa ja vähän kauppoja katseltiin. Valvottua tuli, koska aamuherätys oli neljän jälkeen ja kotiin palattiin ennen puolta yötä, osa jäi vielä kaupungille. Mie lähdin kotiin lapsen luo kattomaan euroviisuja. Katsoin vaikka en olis oikein jaksanutkaan, sitten nukkumaan yli. 21 valvotun tunnin jälkeen - uni maittoi.
Mutta mukava reissu oli kuitenkin. Kun lähtee sopivalla asenteella mukaan. Suurin osa sakista kuitenkin järkevänä - aina joukosssa joku jolla menee vähän yli, mutta kukaan ei jäänyt matkasta - ja kukin rentoutuu tavallaan. Voinen lähteä toistekin, mutta ei ihan heti :)

keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Vastarinta (15.5)
Onko pakko jossei taho....
Ite olen ollut vähän sellainen oman tien kulkija. Tietysti elämässä on opittava myös luovimaan, ja sopeutumaan tilanteisiini joita ei voi muuttaa haluamikseen. Joskus vaan on helpompaa olla välittämättä ja tehdä vain omat hommansa.
Tänään ei kyllä oikein kirjoittaminenkaan suju. Oltiin kamun kanssa illalla entisen opiskelukaverin luona iltakahvilla. Mukavaa oli, hän oli varannut piirakoita ja tehnyt kääretorttua. Otin, ei aina tartte kieltätyä. Matkalla voi hetkeksi pysähtyä :)
Olen lauantaina lähdössä työporukan kanssa Tallinnaan. En tiedä mitä siellä teen, ehkä vaan chillailen. Ei mulla mitään välttämätöntä ole mitään ostella. En edes tiedä tuonko juomiakaan, saas nähdä. Ehkä vaan pysyn toisten vanavedessä. Aamulla kuitenkin aikainen lähtö bussille, kotiportilta kyyti (työkaverin mies) suunnilleen yli viisi. Yöunet taitaa jäädä aikas vähäisiksi - tuskin mä perjantaina maltan ajoissa nukkumaan mennä. Monika saa sitten olla päivän yksikseen, Iina lähtee kokoustelemaan koko viikonlopuksi perjantaista sunnuntaihin.
Kevät on saapunut, miltei kesä. Ei välttämättä enää takkia tartte. Pitkähihainen on laitettava kun töissä on niin kylmä - osan päivästä joudun pitämään kynsikkäitä kun kädet ihan kylmät. Se onkin ikuisuuskysymys josta ollaan valitettu vuosikausia. Kesällä yleensä meillä työpaikalla tosi viileää, ja kun työpäivän päätteeksi menet pihalle - iskee vastaan tukahduttava lämpö... aika kontrasti... auto yleensä kuin pätsi kun lähtee kotiinpäin
Nyt nukkumaan - muistin juuri että piti katsoa tartteeko auto lisää jäähdytysnestettä - vaikutti kuumenevan tänään epänormaalin paljon. Piti illalla se hoitaa, mut en enää jaksa lähteä alas parkkipaikalle, pimeääkin on. Jos aamulla vilkaisis, otan vaikka vettä pulloon. En muista oliko takakontissa vielä jääh.nestettä jäljellä.

tiistai 14. toukokuuta 2013
Puutarha (14.5)
Mulla ei oikeastaan koskaan ole ollut varsinaista puutarhaa. Yleensä ostan kesäkukat valmiina ja se on siinä. Kyllähän mulla on ollut kaikenlaisia parvekevirityksiä, mutta tässä nykyisessä asunnossa on aika kuuma parveke .- enkä vielä ole löytänyt kasveja jotka kestäisivät koko kesän. Suunnittelen kyllä kaikenlaista :)
Vaarin luona pääsee ehkä vähän enemmän leikkimään puutarhuria - ja aiemmin äidin eläessä. Äitini oli innokas puutarhuri vaikkei viimeisinä vuosinaan itse paljon kyennytkään tekemään - eli sitten siskoni kanssa tehtiin - äidin toiveiden mukaan. Hankittiin kukkia yms. Sisaressani on ehkä enemmän puutarhurin vikaa - kukkia lähinnä kasvattaa pihallaan. Äiti kasvatti vaikka mitä... lähelle niitä muistoja pääsee kun haistelee terttutomaatteja (kasvihuonetomaatit tuoksuivat juuri sellaiselle)
Kyllähän isälläkin vielä on vähän perunaa, juureksia ja salaatteja - ja pari riviä mansikkaa vielä ollut. Silleen et kesällä saa haettua tuoreet omalta maalta. Salaattia haluisin itsekin saada kasvatettua - nyt olen päässyt niin pitkälle että ostin kerrosruukut - en vielä tiedä mitä niihin laittaisi. Viime vuonna ei onnistunut salaatti, tilli eikä persilja, yritystä kyllä oli. Olisi pitänyt olla kastelemassa koko ajan... meiän parveke on kuin pätsi. Yleensä siellä parhainta aikaa on varhainen aamu ja myöhäinen ilta. No päiväthän olenkin yleensä töissä - mun kesäloma alkaa tänä vuonna vasta heinäelokuun vaihteessa. Eli siihen on vielä aikaa... mut istukset pitäisi kyllä saada ennen sitä ;)

maanantai 13. toukokuuta 2013
Kultahippu (13.5)
Elämän kultahippuja, arjen pienet valopilkut kuten tänään Iina oli tekemässä ruokaa kun tulin töistä. Pieniä mukavia juttuja...
Tänään tuli Saylasta tilaamani paketti kaikenmoista tilpehööriä koruihin, linkkejä, helmihattuja, kalotteja, metalliriipuksa, yms.Varsinaisia helmiä en tällä kertaa tilannutkaan kuin muutaman italian-style millefiorihelmen. Sayla on siitä kiva että kun tilaa tietyllä määrällä, saa ne ilman postikuluja (tällä kertaa rajana oli 10€) - ja lisäksi suurin osa minkä tilasin, oli alennustavaraa - ja tais olla vielä joku alennuskoodikin käytössä, viitisentoista euroa suunnilleen koko satsi... tuossa kuvassa kasassa kaikki, osa piilossa toisten alla. Kyllä mä noista väkerrän vaikka mitä - kunhan - inspiraatio iskee...
En sitten tänään osallistunut taloyhtiön talkoisiin, oli melkein ohi kun pääsin töistä. Piti siis alkaa n. klo 16 mut kuten arvasinkin - osa oli aloittanut jo puolilta päivin. No eläkeläisillä on aikaa... kenties enemmän - ainakin päivisin. Olisihan mä voinut virvokkeiden juomiseen osallistua ;). Lähdettiin sitten Iinan kanssa kirjastossa käväisemään. Palautin muutaman kirjan, yhtään en tällä kertaa lainannut. Erittäin harvinaista meikäläiselle. No Iina hoiti sen puolen tällä kertaa....
Tänään kymmennen viikkoa takana painonhallintaa. Viime viikon tulos -1,1 kg. Nyt kaiken kaikkiaan lähtenyt 6,7 kg, mutta matka jatkuu.... Jotenkin tää on tällä kertaa tuntunut suht helpolta. Mistään tärkeästä en ole tinkinyt, herkutellutkin olen....
Tänään tuli Saylasta tilaamani paketti kaikenmoista tilpehööriä koruihin, linkkejä, helmihattuja, kalotteja, metalliriipuksa, yms.Varsinaisia helmiä en tällä kertaa tilannutkaan kuin muutaman italian-style millefiorihelmen. Sayla on siitä kiva että kun tilaa tietyllä määrällä, saa ne ilman postikuluja (tällä kertaa rajana oli 10€) - ja lisäksi suurin osa minkä tilasin, oli alennustavaraa - ja tais olla vielä joku alennuskoodikin käytössä, viitisentoista euroa suunnilleen koko satsi... tuossa kuvassa kasassa kaikki, osa piilossa toisten alla. Kyllä mä noista väkerrän vaikka mitä - kunhan - inspiraatio iskee...En sitten tänään osallistunut taloyhtiön talkoisiin, oli melkein ohi kun pääsin töistä. Piti siis alkaa n. klo 16 mut kuten arvasinkin - osa oli aloittanut jo puolilta päivin. No eläkeläisillä on aikaa... kenties enemmän - ainakin päivisin. Olisihan mä voinut virvokkeiden juomiseen osallistua ;). Lähdettiin sitten Iinan kanssa kirjastossa käväisemään. Palautin muutaman kirjan, yhtään en tällä kertaa lainannut. Erittäin harvinaista meikäläiselle. No Iina hoiti sen puolen tällä kertaa....
Tänään kymmennen viikkoa takana painonhallintaa. Viime viikon tulos -1,1 kg. Nyt kaiken kaikkiaan lähtenyt 6,7 kg, mutta matka jatkuu.... Jotenkin tää on tällä kertaa tuntunut suht helpolta. Mistään tärkeästä en ole tinkinyt, herkutellutkin olen....
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
Anteeksi (12.5)
En oikein tiedä mitä pitäisi anteeksi pyytää. Tänään tosin meinasin unohtaa ex-anopille äitienpäivätoivotukset soittaa. Samalla syntymäpäiväonnittelut - hän täyttää 83v huomenna. Tuleehan niitä päivittäin - pieniä lipsahduksia, jolloin anteeksi -sana olisi paikallaan. Minulla on paha tapa aika usein sanoa asioita sen tarkemmin miettimättä. Tosin mun läheiset tietää sen. Mutta saatan joskus sanoa jollekin jotain enkä edes itse huomaa - että loukkasin tai muuta sellaista. Ehkä sitä sattuu vähemmän nykyään, toivottavasti.
Niin pienet kuulumiset läpikäytiin, poikansa ilmeisesti oli soitellut sentään. Minä soittelin lähinnä tyttöjen puolesta, Iina juttelikin mummin kanssa. (Oltiin Iinan kanssa kaupungilla kun muistin). Sovittiin että mennään kesällä käymään. Niin tyttöjen isästä ei tänään kuulunut mitään, eilen soitti kun oltiin vaarin luona, tosin ei sen enempää et oli unohtanut meidän sinne menneen
Käytiin siis eilen äidin haudalle ruusu viemässä. Samalla haravoitiin kukkapenkistä kuolleet katelehdet pois ja vähän pensasta siistittiin oksasaksilla. Useampi tunti tuli vietettyä ulkosalla. Käytiin parilla hautausmaalla (isän mummulle ruusu viemässä) ja muutenkin vähän ajeltiin. Tuli muunmuassa nähtyä tekeillä olevan E18 tien tunnelin suut - iso tunneli tulossa. Illalla ajeltiin sitten kotiin kun vaari lähti saunaan
Mun äitienpäivä oli entisenlaisensa eli ei aamiaista sänkyyn, Monikan tekemä oma kortti omine runoineen - riittää minulle. Tytöt tekivät kyllä ruuan. Ei minulle äitienpäivä ole ollut mikään pakollinen juhla eli sitä pitäisi mitenkään erityisesti juhlia, koen että tytöt kyllä muistavat mua muutenkin - ollaan läsnä toisillemme - joka päivä. Itse kyllä vein äidille kukkia ja lahjan, kortinkin yleensä itse tein - loppuun asti - se tuntui oikealta. Mutta kyllähän me paljon äidin kanssa oltiin yhteyksissä muutenkin. Ei se pelkkään äitienpäivään rajoittunut
Kävin tänään Iinan ja kamun kanssa kansalaisopistolla meedioistunnossa. Se on joka vuosi äitienpäivänä. Itse kävin siellä viime vuonna ekan kerran. Aiemmin en ole mennyt koska olen yleensä viettänyt äitienpäivät äidin luona kotopuolessa
Sana meedioistunto kuulostaa ehkä kielteiseltä mutta ei siellä mitään pahaa ollut, oikeastaan hyvin iloinen, huumoripitoinenkin tapahtuma. Joku/jotkut saavat viestejä, hieman yllättäviäkin arkisista asioita (pesemättömistä ikkunoista yms), jollekin tulee viesti että kaikki on hyvin - ja on päässyt kotiin...
Monika ei halunnut lähteä, sanoi ettei mummo sinne tule - täytyy sanoa etten sitä uskoisi itsekään, äidin tuntien - jos hän jossain on äitienpäivänä - niin omassa kotonaan valkovuokoista ja muista kevätkukista nauttimassa, perhosten liitelystä ja lintujen kujerruksesta. Sisko perheineen oli siellä tänään. Mutta ehkä menen ensi vuonnakin...
Tuo meedioistunto. Ehkä se kipinä siihen, että joskus sinne menen tuli jo nuorena, kun kävin maalaamassa kansalaisopistolla - ja meillä oli opettajana taiteilija, jonka poika hukkui nuorena (mun enon kanssa). Hän oli käynyt tuollaisessa yleisöistunnossa - ja sanoi saaneensa viestin pojaltaan. Ajattelin että joskus menen kattomaan... mua kuitenkin kiehtoo kaikenmoiset asiat. Kyllä mä olen sitä mieltä ettei me täällä yksin olla, kyllä joku on aina tukemassa, oli se sitten enkeli tai edesmennyt läheinen. Vaikkei sitä aina jaksa uskoa... Ainakin mulla on sellainen olo että asiat järjestyvät, kun avoimin mielin antaa asioiden tapahtua eikä kyseenalaista kaikkea mitä tapahtuu - joskus asioita ei vain voi selittää. Ei sitä että miksi tekee noin tai menee jonnekin... tämän päivän teema tuntui oleva ilo ja elämästä/kesästä nauttiminen <3
No nyt selitän kyllä itseni nukkumaan. Aamulla lähdettävä töihin ja mulla heti aamusta kassatäsmäytykset joissa pitää olla tarkkana.
PS. Kyllä mulla itselläni on nyt tunne että alan taas olla entinen oma itseni. Tällä hetkellä asiat on oikeastaan aika hyvin. Isänkin toipuminen on edistynyt, ei tarvitse pelätä hänenkään menettämistään. Voi ehkä enemmän keskittyä itseensäkin, oman terveytensä ylläpitämiseen
torstai 9. toukokuuta 2013
Kaappikello (9.5)
Mun isovanhemmilla eikä muillakaan sukulaisilla ole tainnut olla kaappikelloa - seinällä kyllä käkikello, mutta tässä Olavi Virta laulaa tutun sävelmän:
Päivä kului lähinnä kotosalla, kamun kanssa käytiin kahvilla - ja Pentikillä. Mulle tarttui mukaan alennuksessa oleva valokuvakehys. Vielä en tosin tiedä mitä siihen laitan, saati sitten minne... joko valokuvia - tai vaikkapa ristipistotyön. Kuka tietää...
Saunassa käytiin illan päätteeksi. Tänään ollut jotenkin lauantaiolo vaikka huomenna taas töihin. Ajattelin vielä keitellä kananmunia valmiiksi nyt illalla - nopea aamulla syödä tai mukaan töihin ottaa... vaikka salaatin kylkiäisenä
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Ihme (8.5)
Pienenä ihmeenä se ettei mun autossa muuta vikaa ollut kuin käsijarrun vaijeri, jonka muuten lopullisesti katkaisi katsastusmies. Sanoi että oli vain parin säikeen varassa. No korjattavahan se on ja vietävä näytille. Siitä olen iloinen, että vein sen tänään sinne katsastukseen. Sittenhän minä olisin paniikissa ollut jos se käsijarru olisi katkennut multa itteltä...
Mulle noita pieniä ihmeitä sattuu aina välillä, asiat jotenkin loksahtavat paikoilleen. Usein niin on käynyt asuntojen kanssa. Muutettiin toisesta kaupungista tänne parissa viikossa 90-luvun loppupuolella. Soitin siskolle että katso löytyykö lehdestä sopivaa vuokra-asuntoa. No löytyihän se...Eron jälkeen hain taas asuntoa, löytyikin, ensin jouduin sanomaan et ottaisin mutten voi heti muuttaa -se järjestyikin meiän haluamalla tavalla. Tästä asunnosta muutettiin sitten niin että muistaakseni olin kaverini kanssa kattonut asuntoa - ja ajatellut että tuossa olisi kiva asua. No tuli sitten vuokralle, muttei ekasta kerroksesta vaan kolmannesta - sanoin etten siihen halua muuttaa, mut jos tulee ekan kerroksen asunto - ei mennyt kauaa kun niin kävi. Kuutisen vuotta siinä sitten asuttiin
Nyt olen kohta kolme vuotta asunut nykyisessä. Tämä tuntuikin heti kodilta kun ekan kerran sisälle astuin...
Muutenkin mun elämässä asiat ovat tuntuneet aina lopulta järjestyvän parhain päin, vaikka joskus onkin saanut unettomia öitä miettiä. Jotenkin olen aina luottanut siihen, että asiat järjestyvät kun antaa aikaa - ja tilaa eikä välttämättä aina niin kuin on suunnitellut- joskus paremminkin :)

tiistai 7. toukokuuta 2013
Valoisa puoli (7.5)
Yksi mun motoista on aina ollut se että turhaa murehtia asioista etukäteen. Se onkin ehkä ollut jonkinlainen ärsytyksenaihekin monelle. Muistan serkkuni aikoinaan sanoneen mulle että sinä näytät siltä kuin sulla ei olis koskaa mitään murheita.
Aikuisena opiskellessa opiskelukaverini sanoi että mitä sinä syöt kun tulet aina niin pirteänä kouluun kun muut raahautuu sinne - sanoin että tonnikalaa :). Harvoin minä työmaallakaan mitenkään pahalla tuulella olen. Mutta kun olen, niin yleensä varoitan siitä kanssaolijoita...
Olen kuitenkin aina pyrkinyt löytämään ilon aihetta arjesta vaikka elämä joskus koetteleekin. Esimerkiksi ristipistotyöt ovat olleet henkireikä vaikeina aikoina (ennen eroa), jostain piti saada väriä. Toinen keino on lukeminen sekä arjen huumori.
On tosin aikoja jolloin olen "salannut" asioita - pitänyt kulissia, mutta se saa minut sairaaksi. Ei ihminen tarvitse montaa ihmistä jolle uskoutua mutta ihan yksin ei kukaan selviä.
Tää kirjoittelu taisi mennä vähän vierestä :) Mutta tälläistä tänään...
Kamu käväisi kahvilla kun oli saanut autonsa huollosta. Käväistiin sitten kaupassa - ja kevään ekat pehmikset syömässä :)
Huomenna pitäisi auto katsastaa, saapi nähdä onko korjauksia. Hieman viime tippaan on venähtänyt tuokin - viimeinen mahdollinen päivä olisi maanantai, mutta ajattelin hoitaa - kerrankin - ajoissa ;). Menen aamulla töissä käväisemään kun aikaisimmat ajat oli varattu enkä viitsi ilman ajanvarausta mennä jonottamaan. Ei oikeastaan ole aikaa siihen... Autoa vähän siivoilin sisältä - pahimpia pölyjä pois
Monikan kanssa katsottiin jakso Jane Austenin Emmaa (v:lta 1972) - saunan jälkeen. Eilen molempien kanssa Anna Ystävämme - boksista jakso. Mukavaa harmitonta viihdettä kumpikin. Mutta nyt ajattelin hypätä petiin - jos lukisi muutaman luvun. Huominen päivä ja sitten Helatorstai. Hyvää yötä, kauniita unia
PS. Iina pääsi yksiin pääsykokeisiin Hesaan.

maanantai 6. toukokuuta 2013
Aukio (6.5)
Avoin paikka, julkinen, kaikkien nähtävillä... ei pääse pakoon, kaiken keskus (monessa kaupungissa, kylässä). Ennen sodatkin käytiin aukeilla paikoilla mies miestä, miekka miekkaa vastaan... Ihmiset kokoontuvat aukiolle usein jotakin tapahtumaa, esitystä, ihmistä seuraamaan.
'''''''''''''''''''''''''''''''
Tänään pääsin töistä iltapäivällä liukumaan tunnin verran, sen verran hiljaista oli, hommat sai tehtyä. Joten kotiin tulin ajoissa. Iinan kanssa käytiin kirjastossa kirjoja palauttamassa, muutaman lainasin (vahingossa yhden, joka jo oli mulla lainassa, näitä sattuu...).
Painonhallinnasta. Nyt on yhdeksän viikkoa takana, , viime viikolla - 100g eli tällä hetkellä 5,6 kiloa kevyempi lähtöpainosta - maaliskuun alusta, hitaasti mutta alaspäin menossa joka tapauksesa. Eilen mittailin vähän, vyötäröstä lähtenyt n. kahdeksan ja lantiosta nelisen senttiä. Housut ei pysy ilman vyötä kiinni, ei tartte vetoketjua avata. Vyön olen vaihtanut lyhyempään... eli edistystä on tapahtunut. Vielä en ole uusiin vaatteisiin tuhlannut. Nautin siitä kun vanhat tuntuu väljemmiltä :)

sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Riimi (5.5)
Loppusoinnuilla leikilttelyä: suu - puu, mua - sua, Katti - Matti...
Aiemmin runoissa loppusoinnut lähes välttämätön ollakseen oikea runo, esim. Eino Leinon, Lauri Viidan ja monen muun runot. Tuossa videossa Kaarlo Sarkiaa runo Ritva Sorvalin tulkitsemana:
Joillakuilla se tulee luonnostaan, mutta sitä voi myös harjoitella. Oppimistakin voi tehostaa keksimällä omia riimejä ja lausepareja - ja on niitä varmaan valmiinakin.
Nykyisin runoillahan ei ole mitään rajoituksia - tunteiden mukaan. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka saavat asiat kiteytettyä vähillä sanoilla kuten:
******************
Tämä päivä on kulunut kotosalla. Hieman aiemmin mietittiin jos lähdettäisiin vaaria katsomaan, kun Monika ei viimeksi Vappupäivänä kerinnyt mukaan koulutöiden takia - mutta niinpä niitä riittää vieläkin - ja olihan hänellä tänään Pyhäkoulun pito - viimeinen tällä erää. Kevään viimeiset koitokset käsillä - kummallakin. Iinahan saa koulunsa päätökseen tässä kuussa -ja sitten on elämä edessä :), Monikalla alkaa Abivuosi, jonkun aineen aikoo kirjoittaa jo tulevana syksynä.
Tyttöjen isäkin käväisi, tarjosin ruuankin kun sattui juuri ruoka-aikaan. Tonnikalalasagnea...

| Hän oli hyvin yksinäinen, tilasi lehden jotta joku kävisi hänen ovellaan. - Risto Rasa - |
******************
Tämä päivä on kulunut kotosalla. Hieman aiemmin mietittiin jos lähdettäisiin vaaria katsomaan, kun Monika ei viimeksi Vappupäivänä kerinnyt mukaan koulutöiden takia - mutta niinpä niitä riittää vieläkin - ja olihan hänellä tänään Pyhäkoulun pito - viimeinen tällä erää. Kevään viimeiset koitokset käsillä - kummallakin. Iinahan saa koulunsa päätökseen tässä kuussa -ja sitten on elämä edessä :), Monikalla alkaa Abivuosi, jonkun aineen aikoo kirjoittaa jo tulevana syksynä.
Tyttöjen isäkin käväisi, tarjosin ruuankin kun sattui juuri ruoka-aikaan. Tonnikalalasagnea...
Mietiskelyä yössä
Tätäkö tämä -
yksin istun sohvallani
Tyhjä sänky
vasta vaihdettuine lakanoineen
odottaa nukkujaa
Joskus edes
mukava olisi
nukkua vieretysten
lähekkäin
Mutta -
eihän sitä tiedä
elämällä voi olla tarjota
vielä
vaikka mitä <3
Mukavia unia, unelmia
Kukaan ei ainakaan kuorsauksella
häiritse yöunia
Omaan petiin pääni
kallistan
- ja itselleni kuiskaan:
Olet sen arvoinen
yksin istun sohvallani
Tyhjä sänky
vasta vaihdettuine lakanoineen
odottaa nukkujaa
Joskus edes
mukava olisi
nukkua vieretysten
lähekkäin
Mutta -
eihän sitä tiedä
elämällä voi olla tarjota
vielä
vaikka mitä <3
Mukavia unia, unelmia
Kukaan ei ainakaan kuorsauksella
häiritse yöunia
Omaan petiin pääni
kallistan
- ja itselleni kuiskaan:
Olet sen arvoinen
lauantai 4. toukokuuta 2013
Maitohapoilla (4.5)
Enpä ole ollut pitkään aikaan maitohapoilla - en edes muista tunnetta. Pitänee korjata tilanne. Jossain vaiheessa. Joskus on tosi nautinnollista vetää itsensä aivan piippuun..
No tuli eilen käytyä ravintelissa - tosin vesilinjalla, autolla kun olin liikenteessä. Musiikki oli hyvää, muttei siellä paljoa tanssittu. Pieni tanssilattia joka täynnä lavan edessa notkuvia faneja, valtasivat yli puolet tilasta. No en mä niin kova tanssimaan ole, nautin pelkästä kuuntelustakin. Ikäjakauma tällä kertaa - aika nuorenpuoleista sakkia. Mutta kotona olin sitten kolmen jälkeen. Aamulla tyttö viemään asemalle, lähti päiväksi Jyväskylään. Pitäisi hakea taas kahdeksan kieppeillä
En kyllä tänään paljoa ole aikaiseksi saanut mutta eipä se mitään. Näitäkin päiviä tarvitaan. Pikkasen kattelin helmivarastojani, yritin inspistä saada aikaan... mutta tekemistä sekin, värikkäitä helmiä katsella :) Kaverin kanssa muutamaan otteeseen puhuttu puhelimessa... monenlaista juttua tänään käsitelty päivän mittaan. Eilisestä illasta veroilmoituksen täyttöön.

perjantai 3. toukokuuta 2013
Musiikki (3.5)
Musiikki on ehkä lähinnä tausta minulle. Nykyisin tosin lähinnä tyttöjen kuuntelemaa musiikkia. Yksin ollessani useimmiten kuuntelen hiljaisuutta :)
Pidän kyllä monenlaisesta musiikista, mielialan mukaan klassisesta heviin - ja jos siitä löytyy melodia tai joku juju. Melkein kaikki käy - tilanteesta/ olotilasta riippuen.
Tänään ollaan luultavasti kamun kanssa lähdössä Neljän suoraa katsomaan paikalliseen li kevyttä tanssimusiikkia tiedossa. Tosin satavarmaa se ei ole vielä, mutta kiehtois kyllä. Vaikuttaa siltä että itse lähden autolla (nk useimmiten teenkin). Aamulla aikaisin pitänee viedä Iina junalle - lähtee Jyväskylään yhteen isoon kokoukseen. Meinasin kyl et reippaana tyttönä vois asemalle pyöräillä ;) - Monika sen kyllä tekis. Hän yleensä menee pyörällä, ei usein kyytiä kinua.
En muuten kirjastoon tarttenutkaan mennä. Tarkistin lainat - ja kyseisesti kirjasta oli varaus poistunut, joten sain lainattua uudelleen. No yhden päivän myöhästymismaksun se mulle maksaa

torstai 2. toukokuuta 2013
oma kone taas haltuun
Tää ilta meni pähkäillessä miten saan tytön tiedot pois mun koneelta... no loppujen lopuksi selvisi että hänellä oli kaikkien mahdollisten salasanojen tallennus automaattisesti eli pääsin hänen sähköpostiinsa yms tietoihin. Omat jouduin aina naputtelemaan - tytön tiedot vaan jäkätti siinä kun palasin sivustolle - hieman meinas jo usko mennä, kun sitä pähkäilin.
Nyt on mun omat asetukset - pääsee normaaliin rytmiin :)
Olis vissiin pitänyt selaimeen laittaa hänelle oma aloitusnäyttö - mutta mistä noita tietää... kaikkea. Vähän nolottaa kun kuitenkin olen opiskellut tietojenkäsittelyä enkä meinaa osata... no siitä on pian 10 vuotta - asiat muuttuu
Pitää huomenna kirjastossa käydä, tuli myöhästymismaksu. Olin uusimassa mutta se kirja olikin varattu eli sinne sitten huomenna töiden jälkeen - kirjaa palauttamaan. Älysin vasta illalla niitä lainoja uusia. Onneks ei enempää palautettavia tällä erää.
Olen myös "leikkinyt" MyHeritage Family Tree Builder-ohjelmalla. Tuli uusi päivitys. Olen vaan kirjannut suvun jäseniä sikin sokin saman projektiin. Ehkä pitäisi enemmän miettiä. Olen ajatellut tyttöjäni että heitä varten kokoan joten ehkä viisainta olisi keskittyä tai tehdä useampi projekti (isänsä suku, sen verran kuin tiedän - ja sitten mun äidin ja isän suvut erikseen. Niistä tiedän paljon - en oikeastaan joudu paljoakaan tutkimaan... mutta haluan vaan kirjata ne itselleni ylös. Kiva katsoa mitä siitä tulee

Rintaneula (2.5)
Aika vähän tosin muuten rintaneuloja käytän, mutta tykkään tuosta - ja siitä puserostakin jonka mukana tuo tuli
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Tippaleipä (1.5)
Eipä ole tippaleipiä meiän huushollissa tänään. Munkitkin on kaupan tavaraa - sattui olemaan pakastimessa. Sorruin kyllä eilen tippaleipään töissä - tiimari oli ostanut. Oikeastaan en edes tykkää tippaleivistä - ainakaan kaupasta ostetuista. Muistan äidin joskus tehneen niitä itse. Munkkeja en viitsi ruveta paistelemaan... söin kuitenkin yhden eilen kamun äidillä iltakahvilla. Tunnustan - töiden jälkeen söin lihapiirakan - en niitäkään ole syönyt aikoihin. Mikrossa lämmitin. Käytiin kyllä kamun kanssa matkan varrella syömässä - söin pariloitu kana- salaatin - ja kastikkeenkin pyysin erikseen. Yllättäen ei ollutkaan turvonnut olo tänä aamuna. No kunhan ei tule tavaksi. Ehkä yhden munkin vielä sitten syön - kun tuli paistettua.
Tänä aamuna ei sitten ollut nälkä... No ajattelin että syödään kevyesti ennen kuin lähdetään vaaria moikkaamaan. Lapin rillaa täytettynä salaatilla ja savulohella, jälkkäriksi mansikoita.

Toukokuun tarinat

Ajattelinpa jatkaa päivän tarinoiden kirjoittamista tässäkin kuussa, ensimmäinen tarina myöhemmin tänään... Nyt ajatttelin painua pehkuihin. Tänään käytiin kamun kanssa Lahdessa, syötiin matkan varrella. Tyydyin salaattiin kun aiemmin söin lihapiirakan (en edes tiedä koska olisin viimeksi lihapiirakkaa syönyt), ei oikein olllut nälkäkään
Mut - mukavia unia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
vuosi 2025 siis - alkanut
Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...
-

Pieni ongelma - yleensä en löydä sopivan kokoista. Meiän suihkutangot eivät ole olleet standardikorkeudella oikeastaan missään asunnossa jos...
-
Parit samanlaiset korvikset. Pientä värieroa, simpukkahelmiä. Sori huono kuvanlaatu. Kaverille ajattelin toiset lahjaksi, toiset ehkä ty...