Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terveys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terveys. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. maaliskuuta 2023

Löytöjä - itselle tärkeitä

Löysin papereistani äitini äidin puolen suvun sukututkimustietoja  - tätini oli niitä äidille lähettänyt. Olen varmaan niitäkin aiemminkin katsonut mutta innostuin sitten etsimään tiedon myös internetin ihmeellisestä maailmasta. Tämä tätini lähettämä oli saatu sukututkimusseuran kautta, joten sieltä lähdin etsimään... 

Löytyihän sieltä sähköisenä opus: Uusi sukukirja II, josta löytyi kokonainen luku Annalan suvusta (Kuhmalahden Vehkapuntarin Annalan suku). No tavoilleni uskollisena tulostin koko nipun - mukavampi paperista lukea. Tätini lähettämässä oli yhteenveto - tästä löytyy sitten laajemmat tiedot - kunhan ehdin niihin paneutumaan.

sumuinen perjantaiaamu
Tänään lähdössä firman juhliin - ja kohta haettava Monika assalta. Tulee yöksi tänne. Heillä on serkustapaaminen tällä samalla kadulla. Huomenna hän taas säntää Lahteen kaveritapaamiseen - ja illalla kotiin. Tällä kertaa näin.

Kevät tuo aina kaikenmoisia menoja. Ensi viikolla pari kokousta sekä kirjallisuusterapeuttinen ryhmä. Iina tulee pyykille tiistaina. 

Tällä hetkellä näyttää siltä että seuraavana viikonloppuna saisi kerätä voimia pääsiäisviikkoon. Sitten mulla onkin lomaa pääsiäisen jälkeinen viikko. Pääsiäisen vietän miespuolisen kaverin kanssa Tallinnassa (niin mehän ei seurustella, vietetään vain aikaa yhdessä ajoittain) 

Tänä keväänä oli taasen työterveysasioissa lakisääteiset tapaamiset - ensin työterveyshoitaja - hän sitten laittoi lekurille, syynä pitkäaikaissokerin nousu, lonkan kipu yms

Kävin sitten työterveyslääkärillä. Olin mitannut verenpaineen viikon ajalta. Aamuverenpaine varsinkin vaatii seuraamista - lisättiin yhden lääkkeen pitoisuutta. 

Sokerirasitukseen sokerin takia (sekin näyttää korkeampia arvoja, en vielä olis kyl valmis lääkkeeseen, jospa saisin vielä kokeilla muuta), pyysin myös D-vitamiinimittauksen (oli ok). Lekuri tutki sitten lonkkaa ja selkää - sanoi että mulla on lievä s-skolioosi, joka suoristuu taivutettaessa. Kysyi et lenkkeilenkö ja jumppaanko säännöllisesti, no en - siihen sanoi et taivut kuitenkin aika hyvin...No laittoi sitten Lonkan ja lannerangan rtg-kuvauksiin.

Samana päivänä kun tehtiin sokerirasituskoe, niin myös kuvat. Lausunnot on tulleet sovellukseen. Mikäli mä niistä ymmärsin, niin oikean lonkan nivelrikko ei vielä paha mutta Lannerangan löydökset: L5 lyysi ja olisteesi. Presakraalivälin madaltuma ja juuriaukkojen kaventumat. Tekstissä mainittiin vielä muutakin mm. 8mm siirtymä. No maanantaina lekurin soittoaika - katotaan mitä tästä seuraa. Varmaan ainakin fyssarille (sinne mulla on jo kyl työterv.hoitajan lähetteet, samoin kuin ravintoterapeutin - en vaan ole vielä aikoja varannut)

Mut tänään - vietetään mukava ilta - ainakin uskon niin. Ihan mukava tavata firman porukkaa ympäri Suomen. Yleensä sitä vaan puhutaan puhelimessa tai viestitään sähköpostilla


maanantai 20. helmikuuta 2023

Ens kuun jälkeen on jo huhtikuu ;)

Pitää hetki odotella, että auto lämpiää ( kauppaan lähdössä) - kävin just putsaamassa lumet auton päältä - olikin kertynyt, mutta onneksi kevyttä pakkaslunta. Mulla on vapaapäivä  - pitää vähän liukumia vähennellä

Mitähän tässä olis tapahtunut  tänä vuonna - ei mitään erikoista tosin yhden viikon pidin lomaa ja käytiin yhtenä päivänä tytön kanssa museokierroksella Helsingissä - pääkohteena Amos Rex (johon oltiin ostettu liput netin kautta, kummallakin on museokortti, ei tarvinnut jonotella ulkona).  Hiljainen paraati -näyttely oli tosiaan kaiken hehkutuksen arvoinen. Sanat eivät riitä kertomaan - se pitää kokea - äänimaisemineen. Näyttelystä on kirjanen, jossa kerrotaan teoksista tarkemmin 

Kerettiin me ennen sitä käväisemään pikaisesti Kiasmassa (museokortti on hyvä juttu, ei tarvitse ajatella lippujen hintoja tai aikaa miten kauan siellä viettää) kun aikaa syömisen jälkeen jäi - käytiin lounaalla Kiilassa. Kiasman kierros oli lähinnä nopea kierros, ajatuksena et mitähän täältä löytyy - kun ei ole pitkään aikaan siellä tullut käytyä





















Aamos Rexin jälkeen meillä oli vielä reilusti aikaa,  joten ehdimme kansallismuseoonkin - siellä kiinnostuksen kohteena Akseli Gallen-Kallelan näyttely. Muutakin toki kerettiin kattoa mutta täytyy myöntää et alkoi jo kroppa hyytyä... eikä aivotkaan enää ottaneet näkemäänsä vastaan ;) -  jalat oli aika muussina illalla kun kotiin pääsi. Mutta kaiken kaikkiaan onnistunut päivä. Vielä kahvit ja sitten junalla kotiin.

__________________________________________________________

Viime viikolla kävin työterveydenhoitajalla, kutsutaan kolmen vuoden välein. Labratuloksia iso määrä, tais olla 16 kpl. Suurin osa ihan ok, mm. hb 148, kolesterolit 3,1 ym, lievästi sokerit koholla ja trombosyytit (jotka olleet aina lievästi koholla kun vanhoja labroja kattelin. No kuukauden päästä lekurille. Tarkoitus olisi tarkastella verenpainelääkitystä (alapaine ei ihan halutussa), ehkä haluaa tota sokeriarvoa kontrolloida, itse haluaisin D-vitamiinin mittauksen ja sit juttelen tuosta toisesta lonkasta (on alkanut oireilemaan). Mutta niistä sitten ehkä myöhemmin lisää... nyt syön lounaan ja sitten suuntaan kauppaan 


sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Kaksi päivää


sairaslomaa... sitten paluu takaisin töihin   - tosin fyysisesti tila ei muutu, jatkuu kotona etätöinä. Kolme kuukautta oikeastaan meni näin jälkikäteen ajatellen nopeasti. Varsinkin kun taas pääsee metsään :) yksin ja välillä siskon (tai tytön) seurassa.

Jälkitarkastuksessa kävin Lahdessa viime viikolla - kuntoutuminen on ollut hyvää siihen nähden että operaatiosta tulee vasta kolme kuukautta, ei ontumista, haava on parantunut hyvin, en tarvitse keppejä jne. Mutta tosiasiahan se on ettei se koskaan ole ihan alkuperäisen veroinen - vaikka mulla onkin synnynnäinen rakennevika ja toinen jalka oli lyhyempi - muttaa paljon paremmin toimii kuin aikoihin. Tyytyväinen olen. 

Kävin loppuviikosta myös työterveyslääkärillekin näyttäytymässä. Ehdotti et jos haluan aloittaa osa-aikaisena mutta itse olen sitä mieltä että voin työskennellä normaalisti kunhan nousen ylös usein- lähtiessä sanoikin et muista tauottaa... Samalla otin puheeksi verenpaineeni kun sitäkin on pitänyt tarkkailla. Oli aika hyvässä jamassa mutta nyt viikon seurannalla taas alapaine hieman kohoilee joten nyt päädyttiin kokeilemaan sellaista et otan varsinaisen lääkkeen (valsartaanin) illalla aamun sijasta. Hän soittaa mulle kuukauden päästä. Soitoista puheenollen, työfyssarillakin kävin ja hän soittelee noin viikon töissä oltuani kyselläkseen miten menee...

Vaihdoin autoakin vajaa pari viikkoa sitten. Oli mietinnässä että vanhaan pitäisi tehdä huollot ja ostaa uudet talvirenkaat - ja kilometritkin läheni kolmeasataatuhatta... katsastaakin olisi pitänyt. Joten olin jo katellut yhtä pientä Micraa. Soitin siskolle toissa keskiviikkona et lähdetkö mun kanssa autoa kattomaan. Oli heti valmis... Ei siinä montaa hetkeä tarvittu - koeajelun jälkeen - ajotuntuma tuntui tutulta koska aika paljon olin isäni micraa aiemmin ajanut, joten... päätös oli aika helppo. Vanhastakin pääsi kätevästi eroon... rekisteröinnit ja muutkin paperityöt samalla. Pyysin myös että laittaa talvirenkaat samalla. Joten seuraavana päivänä luovuin vanhasta ja hain "uuden" käytetyn - aika vähän ajettu kuitenkin (n.104t), toivon mukaan useaksi vuodeksi autoa mulle. Edellisellä ajoin kuusi vuotta... En mä kovin usein autoa vaihda - minulle auto on kuitenkin vain  kulkuväline... mutta myönnän että ilman autoa en haluisi olla, jos vaan varaa on pitää... Siinä on se tietty vapaus - aikataulullisesti ja myös se että se on siinä - ja heti halutessaan pääsee liikkeelle. 

Pomokin soitteli viikolla - laitoin ensin viestiä että olen aloittamassa työt sairasloman loputtua suunnitellusti. Kertoili mitä töissä menossa, on uusia juttuja tiedossa, uusia töitä ym. Heti keskiviikkoaamuna yksi infopalaverikin. Pitänee tässä alkuviikosta tarkistaa et yhteydet täältä kotoa pelaa edelleen - ja yrittää muistaa salasanat ;) Mut eiköhän se taas siitä

Muuten tää elo oikeastaan ei ole muuttunut eikä muuttumassakaan. Vaikka olen vähän nettideittailuakin harrastanut. No kerran kahveilla käynyt.  En tiedä - ei tää nykytilanne oikein ole suosiollinen deittailulle. Ainakaan live-sellaiselle. Mutta jospa koronatilanne asettuisi kesään mennessä. Toivossa on hyvä elää... mutta tällä hetkellä ei ole kuin epätietoisuutta, ehkä vähän turhautuneisuuttakin... mutta kyllä itse käytän esim. kaupoissa ja tapahtumissa maskeja ja pidän turvavälejä. Enimmäkseen olen kuitekin kotona. 

torstai 29. lokakuuta 2020

Vuosittainen

- alkaa influenssarokote olla - muistaakseni jo kymmenisen vuotta on työnantaja rokotuksen maksanut enkä ole jättänyt väliin. Aamulla kävin Terveystalolla. Yleensähän meille on se annettu työpaikalla mutta koronan takia me ei sinne saada tällä hetkellä mennä ollenkaan. Itse olen vielä vajaa kolme viikkoa sairaslomalla - pomo soitteli muistaakseni toissapäivänä kysyäkseen miten menee. No hyvinhän tässä... 




Ei se ihan saumattomasti uusiin laseihin tottuminen ole mennyt - ulkona lenkillä vähän vaatii vielä totuttelua. Käytiin eilen siskon kanssa suht pitkällä lenkillä tuolla lähimetsässä - mukavia polkuja. Tänään kyllä taas huomaa liikkuneensa :)











torstai 22. lokakuuta 2020

Uudet lasit

 

- tai kahdet. Hintaa näille kyllä tuli - vaikka toiset tulikin "kaupan päälle". Mulla on noi silmät eri vahvuiset, toinen silmä puolet "huonompi" kuin toinen - nyt on sellainen prismalinssi joka auttaa siihen, että aivot tajuis "kuvan" nopeammin

Täytyy kyllä sanoa etten muista että näin heti olisi mihinkään laseihin tottunut. Kun sain viimeksi monitehot niin pitkään "heilu" ylös alas kaupan tuotehyllyt kun aivot totutteli monitehoihin.... 

Toiset on sellaiset toimistomonitehot joilla ei näe hirmu hyvin kauas. Auttaa mulla mm. siinä että kun teen käsitöitä niin voin tehdä ne lasit päässä ja välillä vilkuilla telkkariakin - ehkä niistä on hyötyä töissäkin kun tietokoneella tekee hommia (tai ettei tartte laseja ottaa pois kun lukee jotain tekstiä paperilta). Aiemmin tein käsitöitä ilman laseja ja sit joko laitoin lasit tai yritin tihrustaa telkkaria ilman... Näillä laseilla ei kuitenkaan ajeta autoa mutta voi niitä silti muualla käyttää - sanokohan ne että noin neljän metrin päähän näkee hyvin... mut pääsääntöisesti varmaan tulen noita toisia "ulkomaailmassa". Niihin otin valossa tummuvan linssin - ei tartte miettiä et pitäiskö aurinkolasit ottaa mukaan... 


sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Arki ja pyhä sekoittuu

Eipä paljon päivillä ole eroa tällä hetkellä. Pitäisi varmaan yrittää jonkinlaiseen rutiiniin palata, sairaslomaa vielä reilu neljä viikkoa jäljellä. 

Olen viime aikoina huomannut esim. unohtavani ottaa lääkkeet (varsinkin aamuisin) ajallaan... Kyse ei ole siitä etten aamuisin nousisi ajoissa. Tänään oli pohjanoteeraus - havahduin kuuden aikaan illalla että aamulääkkeet on ottamatta. Laitan aina lääkkeet illalla valmiiksi vanhaan munakuppiin aamuksi - ja siinä ne oli kupissa äsken #huokaus#. Ruokailurytmikin mennyt ihan poskelleen eli siihenkin pitäisi saada rytmi takaisin, pientä naposteluakin on ollut. Erehdyin mm. ostamaan salmiakkitoffeeta - niitä on tullut myös syötyä - ei varmaan tee hyvää verenpaineellekaan... 

Olen nyt hieman laistanut liikunnastakin pari päivää... no tänään olen sentään ajanut kuntopyörällä parikymmentä minuuttia  - parvekkeen ovi auki (ulkoilmaa sitä kautta). Aamulla satoi, iltapäivällä ei, mutta laiskuus iski - ja kummankin tytön kanssa juttelin puhelimessa yli tunnin... eli pelkkiä tekosyitä. 
Tuossapa lainaus Sirpa Kähkösen kirjasta Muistoruoho, joka oikeastaan sopii mun tämän hetkiseen tilanteeseen: 



Lonkka on kuntoutunut hyvin - oikeastaan ei varmaan välttämättä tarttis olla sairaslomalla loppuun asti eli näitä toimistohommia pystyisi tekemään - mutta jos lääkäri on ajatellut sen noin...  Toisaalta mulla on sijainen koko ajaksi -  ja lopputarkistuskin on vasta muutaman viikon päästä (viikkoa ennen saikun loppua). Kuten fyssari sanoikin kannattaa ottaa tämä nyt kunnon parantamiseen.... kun nyt vaan ei lorvikatarri iske :) Minä jätin muuten toisenkin kyynärsauvan pois viime viikolla. Fyssari sanoi että kävely on jo kohtuullisen sujuvaa. Ei hän se tietenkään normaalin veroinen ole mutta verrattuna viime vuosiin, paljon parempi. En edes muistanut millaista se on kun ei lonkkaan satu... eikä tartte keppiä tukena

Käytiin viime  viikolla siskon kanssa kotokylässä ja vanhempien hauta laittamassa talvikuntoon (samalla myös isovanhempien haudat tsekattiin). Haravoin kotitalon pihaa, näyttää vähän hoidetulta edes... huomasin kyllä seuraavana päivänä että olin haravoinut (oli yläselkä oikealta puolelta jumissa) eli sen päivän jumppa oli siinä. Veljen luonakin tuli käytyä samalla reissulla. Vähän kissa- ja koiraterapiaakin ;)

Perjantai taas meni asioilla - aamupäivällä mm. postissa ja iltapäivällä tytön kanssa hänen asioillaan - tuli sitten mun luo pyykkiä pesemään ja saunomaan. Lauantaina olin ihan sippi - huonosti nukuttu yö takana. No näitäkin päiviä tulee kuten ystävä sanoi kun juteltiin - vai viestiteltiinkö. No viime viikolla käytiin ainakin lounaalla yhtenä päivänä. Eipä tässä muuten mitään erikoista ole tapahtunut. Tämän hetkisen tiedon mukaan etätöissä olo jatkuu sairasloman jälkeenkin... 

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Missä nyt mennään


 Ensi viikolla tulee seitsemän viikkoa tekonivelleikkauksesta. Jostain syystä en siitä ole kirjoitellut vaikka toipuminen on ollut yllättävänkin nopeaa - tosin en koneella ole pahemmin aikaa viettänyt. Pitkään paikalla istuminen ei ole tuntunut hyvältä. 

Elokuun 18.päivä - sisko ja siskontytär aamulla veivät minut Lahteen. Leikkausosaston käytävälle jäin sitten odottelemaan. Labrat kävivät siinä sitten ottamassa. Aikani odotettua minut ohjattiin sairaalavaatteiden vaihtoon ja omat vaatteet pussiin. Jotain tietoja vielä tarkastettiin ja sitten odotushuoneeseen...

Leikkauksesta ei pahemmin mielikuvia vaikka hereillä olikin - kyl mä äänet kuulin ym. Leikkaava lääkäri sanoi sen kyllä menneen suunnitellusti (osastolla seuraavana päivänä): Heräämössä vietinkin sitten muutaman tunnin - odotellen puudutteiden loppumista. Kipulääkettä laittoivat heti kun jotain alkoi tuntua - humahti kyllä päähän välittömästi. Leikatussa jalassa tuntui kuin siinä olisi sellainen puhallettu paksu muovi päällä, jalka ei liikahtanutkaan. Vaikea kuvailla jälkikäteen  - oli kuin tyynyn sisässä :) 

Minua ei nostettu heti jaloilleen kun lääkityksestä johtuen olin pahoinvoiva - sanoivat etteivät ota riskia eli osastolle vietiin. Osastolla vietin kaksi yötä - tarkoitus oli kotiuttaa heti seuraavana päivänä mutta.... nyt oikeastaan sen tuntuu vain pahalta unelta. Lääkkeitä sai aina tarvittaessa, mutta lopuksi sanoin etten halua piikkeinä, aihettivat huonomman olon. Paaritaksilla tulin kotiin vaikka siellä sanoivat että istualtaan voisi olla parempi. No itse en halunnut ajatellakaan tunnin istumista joten valitsin makuuasennon - ei muuten tullut huono olo. Taksin kattoikkunasta kattelin tullessa maisemia... 

Osastolla pystyin aamupesulle leikkausta seuraavana päivänä vasta iltapäivällä. Osastonlääkäri kun kävi, oksensin juuri lounaani. Mutta lekuri - sen kyllä huomasin - oli kuin lääkäriromaanista nimeä myöten ;) Mulla oli huonekaverina polvileikkauspotilas - onneksi tämmöinen puhelias nk itekin - paljon tuli juteltua, aika kului rattoisasti. Hän joutui jäämään vielä kolmanneksi yöksi

Kotona sitten ensimmäiset päivät meni aika lailla toipumiseen, ruokakaan ei muutamaan päivään maittanut. Hb oli 102 kun kotiin pääsin. Tyttö oli ensimmäisen yön seurana. Aluksi kävin suihkussa niin että mulla oli joku vahtimassa jos apua tarttee. Otin jakkaran kylppäriin - siinä tarvittaessa istuin esim saippuoin hiukset, kuivasin istuen. Siskontyttö katteli leikkaushaavan. Haavan kanssa ei ole ollut ongelmia eli ei tarvinnut laittaa sidettä suihkun jälkeen ja kahden viikon päästä hakaset pois (sanoivatkin sairaalassa että tämän lääkärin haavoissa ei ole ongelmia, tekee siistiä jälkeä) 

Kuntouttaminen sitten sairaalan ohjeiden mukaan - tosin hieman ehkä laiska mutta pyrin kuitenkin sisällä liikkumaan paljon (onneksi on tilaa liikkua), noin kolmen viikon kohdalla aloitin pienet ulkolenkit, ensin kahdella kyynärsauvalla. Nyt käytän yhtä, sisällä kuljen ilman... metsälenkeillekin olen päässyt

Tällä viikolla kävin työfyssarilla, antoi lisää (kyykky)harjoitteita ja sairaalan harjoitukset jatkuu  - ja kuntopyörällä voi ajella. Liikkuvuus lonkassa on jo hyvä - kestävyyttä ja lihaskuntoa nyt... 

Mulla on kolmen kuukauden sairasloma - sitä hieman ihmetteli kun kuitenkin teen toimistohommia mutta sanoi ettei lääkärin arviota ruveta sivuuttamaan.  Ei mulla kuitenkaanole jälkitarkastus kuin viikkoa ennen sairasloman loppua eli en aio lähteä töihin aiemmin - ja saa mun sijainen olla töissä sitten. No tässä kuitenkin huomaan nytkin ettei tämä koneen ääressä istuminen pitkään ole herkkua ;)


Yhden yhdistyksen kokouksen olen jättänyt tämän takia väliin. Viime viikonloppuna oli yhdistyksen kehittämisseminaarissa yhellä mökillä. Se kuitenkin aika rentoa (pystyi lepäämään tarvittaessa)

Eli tämmöistä elämä tällä hetkellä, aika rauhallista. Ai niin pari kätköä olen jo kuitenkin hakenut...

keskiviikko 12. elokuuta 2020

Syksyä odotellessa

Mun viimeisin ristipistotyö on silittämättä vaille valmis - Koronakissa :)  
Heinäkuun puolessa välissä pidin vielä yhden viikon lomaa - käytiin Mimin kanssa parin päivän reissulla Savonlinnassa mm. mummia moikkamassa
Muuten aika lailla kotosalla viettänyt aikaa - etätöissä. Jotenkaan ei edelleenkään paljon ole vapaa-aikaansa viittinyt viettää tietokoneella kun nuo työvehkeet (kone ja pari näyttöä yms ) ovat tuossa keittiön pöydällä. Päivän kun siinä istuu penkillä ...

Heinäkuun lopussa sain kutsun toimenpiteeseen sairaalaan - Eilen kävin Lahdessa labrassa (muuten oli yli tunnin odotus vaikka oli ajanvaraus) ja leikkaushaastattelussa.  Nyt on taas syynätty iho ja muukin terveys, kyselyitä täytelty

Lopuksi kävin vielä leikkaavan lääkärin juttusilla - niin minulle vaihdetaan lonkkaan tekonivel ensi viikolla (monen kuukauden odottelun jälkeen - tammikuussa tehdyn pallolaajennuksen takia ei anestesialääkäri suostunut leikkaukseen ennen kuin puoli vuotta oli kulunut - ja verenohennuslääke syöty loppuun) Lääkärillä oli näytöllä rtg-kuva mun lonkasta (otettu viime vuoden puolella), sanoi että on synnynnäinen vaiva, en nyt sen enempää siitä kertoile, mutta nivelrikko on aiheuttanut myös sen että toinen jalka on 1,5 jopa1.8cm lyhyempi kuin toinen ja lantio on vinossa... sanoi kyllä että sama vika on myös toisessa lonkassa - se ei vaan ole mua vaivannut.

Siskoni kuskasi minut näihin tutkimuksiin - käytiin sitten matkan varrella syömässä (olisin mie vielä itekin autolla voinut mut mukava että oli seuraa). Samoin hän tulee kuskaamaan minut leikkaukseen ensi viikolla

Töissä on tällä viikolla ollut aika kiirettä. Ei paljon ehdi miettiä leikkausta. Mulle on sijainenkin jo saatu - entinen työkaveri - hän tekee töitä etänä kotoaan-  käsin. Tosin - niin mekin. Saimme viime viikolla tiedon, että että etätyöt jatkuu - toimistolle paluusta ei mitään tietoa... 

Eli tälläistä - tällä hetkellä - mukavaa syksyn odotusta


perjantai 12. kesäkuuta 2020

Niin lomalla

että en ole edes konetta avannut - puhelimella saanut "tyydytettyä" sometarpeet... Yhdistyksen pj:n piti jopa muistuttaa että laitatko sen kevätkokouksen pöytäkirjan nettiin - mielessä on kyl ollut, mutta.... Niin toinen lomaviikko lähenee loppuaan - mutta vielä ei aika töihin, juhannuksen jälkeen sittan (ja yksi viikko vielä heinäkuussa)

Loman ensimmäiset päivät vietin lähikaupungissa. Kävin tapaamaassa tai siis treffeillä olin  - oli ihan mukavaa mutta ei silleen natsannut kuin ehkä odotti kirjoittelujen ja puhelinsoittojen perusteella. Mutta usein se niin käy. Vasta sen tietää kun näkee livenä - niin ainakin mulle käy. Kyllähän jutut kävi yksiin edelleen mutta jotain kuitenkin puuttui...

Lääkärireissujakin on ollut tässä pari. Toukokuun labrakokeiden ja terveydenhoitajan työkykyhaastattelun kautta  - joka muuten kesti tunti 20 minuuttia -  työterveyslääkärille. Mulla on verenpaineet nykyään menneet liiankin alas - ja on huimausta yms- ja verikokeissa näkyi lievää tai kohtalaista munuaisten vajaatoimintaa. Työterveyslääkäri sitten laittoi lähetteen sydänlääkärille

Sydänlääkärillä kävin tällä viikolla. Sanoi heti et yhen lääkkeen annostus on liian suuri. Mulle määrätty sitä enimmäismäärä ja kun olen pienikokoinen (siis pätkä) , niin sanoi et 150senttisen pienet munuaiset ei kestä tota määrää. Eka kerta muuten kun kuulin että pituuskin voi vaikuttaa annosteluun, olen aina luullut et vain paino. Nyt sitten vähennetään se lääke puoleen aiemmasta  - jos paineet ok, niin saatetaan myös poistaa yksi toinenkin lääke. Selvinnee lähiviikkoina, noin kuukauden päästä labraan. Työterveyslääkäri sitten soitteli eilen. Hän jatkaa sitten tästä. Käy mulle paitsi jos tulee jotain muuta niin otan kyl yhteyttä tuohon erikoislääkäriin (sanoi et voi hänellekin tarvittaessa puhelinajan ottaa...) mut ehkä tuo "omalääkäri" nyt osaa tota suunnitelmaa noudattaa.

Viikonloppuna käytiin Iinan kanssa Monikan luona. Pääsin vähän metsäpolullekin kun heiltä lähtee melkein vierestä.


kuva parvekkeelle keittiön /ruokailutilan ikkunasta
Muuten olen parveketta laittanut kuntoon - aika paljon kukkia sinne hankkinut - ja yhden tomaattiamppelinkin.  Mansikka-amppelin tai kaksi haluaisin vielä mut jotenkin näyttävät olevan vähissä (tai sitten on ollut niin kärsineen näköisiä).

Mukava saada hieman väriä parvekkeelle kun tänä kesänä suurin osa ajasta kuitenkin menee kotosalla - meiän etätyöt jatkuu elokuulle asti. Nyt olen kyllä työvehkeet ja tavarat piilottanut toiseen huoneeseen. Työtä tehdessä istun ruokapöydän ääressä - ja näkymä on parvekkeelle - tuosta hämärästä kuvasta saa ehkä jonkinlaisen aavistuksen :)




sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Kotona töissä

Ensimmäinen etäviikko on takana - ja huomenna alkaa toinen. Viime viikolla mua ei iltaisin huvittanut omaa läppäriä aukaista ollenkaan joten tekstiäkään ei syntynyt. Päivät meni työhommissa klo  8-16.

Jotenkin koen - tai ainakin viime viikolla siltä tuntui - etätyön rankemmaksi kuin normaalin työpaikkatyöskentelyn. Mietin sitä tässä viikonloppuna  - yksi syy on varmaan siinä että tavallaan siirtyminen jää pois kun se työpiste on siinä samassa tilassa kuin muutenkin vietät aikaa. Lisäksi puuttuu se työkavereiden puheensorina (pidinkin viikolla telkkua auki vaikken kuunnellutkaan mitä sieltä tuli - oli ainakin taustahälyä) ja joutuu enemmän keskittymään olemaan sen koneen äärellä kun on seurattava skypeä ja puhelinta, jonka ääni tulee kuulokkeiden kautta. mulla kyllä se hyvä puoli ettei ole muita kotona, joka sit iltaisin välttämättä ei olekaan niin mukavaa - tosin olen mä tottunut yksin olemaan - eli ei uutta minulle ja kun tuo liikkuminen viime kuukausina ollut vähempää niin... no viestit kulkee ja puhelin on keksitty.

Mutta muuten meiän hommat toimii aika lailla samalla lailla kuin muutenkin. Ruotsin tunnit tosin netissä (meillä oli viime viikolla eka semmoinenkin - ruotsia opiskellaan noin kahden viikonvälein pari oppituntia) ja viikkoinfo skypessa (normaalistikin me tosin ollaan siihen osallistuttu etänä eli siinä ei muutosta t - osin yleensä se ollut vain kerran kuussa kuukausi-infona)


Viikonlopuksi siirsin työpisteeni "syrjään" - ihan näkyviltä en sitä saa, mutta mahtuu ruokapöydällä sitten muutakin tekemään - ja mukava laittaa liinakin pöytään - vähän eroa arjesta. Vaikka nyt yksikseen onkin, arjet sekä pyhät useimmiten.

Ens viikolla luultavasti hieman kesäaikaan siirtyminen vaikuttaa jaksamiseen - mun kroppa ei oikein koskaan ole siitä tykännyt, vaikka kyse onkin vain yhdestä tunnista.

Ilmeisesti jalka on kuitenkin pitänyt rauhallisemmasta elämästä. Ei ole ollut niin  kipeä. On vaan vähän paradoksaalista että pitäis liikkua kuitenkin jonkin verran mut jos liikkuu, niin sen huomaan jalassa... Olen mä sitäkin ajatellut että välttämättä tätä lonkkaa ei korjata vielä elokuussakaan kun tää tilanne on mikä nyt on. Mutta - se on taas niitä asioita joille minä en mitään voi. Sydän on kuitenkin hoidettu.

Olen käyttänyt Prisman kauppakassipalvelua mutta viime viikolla kävin itse pienemmässä kaupasssa. Luulenpa että vähän aikaa toimin niin - saan itteni edes kerran pari liikkeelle. Kauppakassipalvelussa on se ongelma että jos tuotetta ei olekaan. Tällä hetkellä pitää tilaus varata hyvissä ajoin.  Yleensäkin olen tehnyt niin että olen varannut jonkun päivän toimituksen ja ostan vaikka edellisen kerran mukaan - ja sitten muuttelen ennen toimituspäivää haluamani.

Uusimaa meni kiinni. Itselleni se vaikuttaa sen verran etten pääse kotikylässä käymään. Tosin ole tämän vuoden puolella montaa kertaa käynytkään, ei ole tarvinnut kun ei isää enää ole. Haudoille ei pääse eikä veljen luona käymään. Sattuu juuri tähän ajankohtaan veljen syntymäpäiväkin (yleensä tullut käytyä kahvilla) ja isän kuolema,  josta tulee kohta vuosi. Mutta nämä oikeastaan ovat aika pieniä asioita...

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Tämä päivä

Kävin tänään lääkärillä. Halusin keskustella mun lääkkeistä. Kyllähän mä oikeastaan tiesin ettei hän tällä hetkellä ainakaan niitä muuta tai vähennä. Sain uutta tulehduskipulääkettä jossa mukana mahansuoja-ainetta kun sanoin etten oikein aina saa kivulta nukuttua - ja lääke mikä minulla aiheuttaa mahakipua... Tosin apteekissa kysyttiin et tietääkö lääkkeen määrännyt lääkäri että syöt verenohennuslääkettä. No kyllähän mun tiedot on lukenut, ja oli puhettakin...

Tulipa samalla kerrottua että tekonivelleikkaus siirtyy kesän yli. Kehotti kuitenkin yrittämään liikkua jonkin verran - ja toivotti kärsivällisyyttä ja et päivä kerrallaan. No silleen tässä on elettykin - oikeastaan aina.

Kysyin myös että oikeuttaako tämä lonkka invapysäköintilupaan. Kirjoitti sitten määräaikaisen todistuksen elokuun loppuun -   ja kävinkin samantien Ajovarmalla laittamassa hakemuksen - yllätyksenä tuli se että on mahdollisuus sille ajalle saada vapautus ajoneuvoverosta. Vielä apteekin kautta kotiin - käväisin kaupassakin

Loimulohisalaatti 
Yritän tässä aloitella jonkin laista ruokaremonttiakin. Jos saisi painoa pois, olis parempi tuolle lonkalle leikkauksenkin jälkeen. Tyttäreni tosin sanoi et ei nyt kannattaisi mitään uutta aloitella ;)
Mutta tällä hetkellä jotenkin tuntuu olevan sopiva aika. Mutta aikahan sen näyttää miten siinä käy. Osallistun yhteen nettivalmennukseen. Paljolti siinä on sellaista mitä nytkin syön eli salaatteja ja proteiineja. Aluksi vähemmän hiilareita, myöhemmin saa lisätä jonkin verran. Oikeastaan järkeenkäypää jos ajattelee, että hiilarit on polttoainetta - ja itse kun en liiku paljoakaan niin en sitä niin paljon tarvitse. Tarkoitus on myös vähentää napostelua...

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Talviloma alkoi

Eilen iltasella auringonlaskiessa,
luntakin tuprutti
Ei mulla mitään erikoisia suunnitelmia ole lomaksi - lähinnä lepoa. En ollut sen kummemmin reissujakaan suunnitellut.

Työkaverit siirtyvät maanantaina etätöihin kotiin -itsekin otin varalta jo läppärin ym kotiin - tosin saattaa olla et haen vielä näytön ja telakan - siis jos etätyöt jatkuvat mun loman jälkeen, en olekaan aiemmin tehnyt hommia kotoa käsin. Mut katotaan - joudunko siihen

Meillä johtoryhmä siis päätti varotoimenpiteenä, että meiät laitetaan kotiin koska meidän toiminta on  kriittistä tilaus-tuotantoketjussa.

Itse en tiedä - ehkä jollain lailla olen riskiryhmää. Suonen pallolaajennus tehty vajaa 2 kk sitten, yleiskuntokin hieman huono kun ei pääse liikkumaan tuon lonkan takia. Mutta en ole edes flunssaa sairastanut vaikka työkaverit sitäkin enemmän.  Influessarokotus on. Enkä aio panikoida, terve maalaisjärki tässäkin hyvä, luulen.






keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Päätös tai ainakin kovasti yritän

Olen tässä miettinyt että käytetään nyt tämä aika hyödyksi  - leikkausta odotellessa. Tässä kuitenkin syksyyn aikaa... Olen ajatellut jos saisi painoa jonkin verran alas.  Joka tapauksessa olisi hyvä myös leikkauksen jälkeen... Olisihan se kiva myös että vaatteet näyttäisivät paremmilta päällä.

Kävin tänään juttelemassa terveydenhoitajan kanssa. En tästä vaan lääkkeistäni. Haluan jutella niistä lääkärin kanssa. Mulla on ongelmana se, että mulla on aika iso määrä lääkkeitä (joita ei minulla ennen ollut) joista en tiedä mitä vaikuttavat toisiinsa ja mitä esimerkiksi särkylääkkeet vaikuttaa niihin. Nyt en ole uskaltanut yöksi ottaa tulehduskipulääkkeitä ja kaiken lisäksi ne aiheuttaa nykyään vatsavaivoja... tuon lonkan takia yöunet tuppaa olemaan aika katkonaisia. Jos siihen saisi helpotusta.

Niin - tuosta painosta. Terveydenhoitaja sanoi et vaikutat virkeämmältä ja olet vissiin painoakin saanut vähän alas - no ehkä parisen kiloa syksystä tippunut -  ainakaan ei ole tullut lisää...

Toivotaan että tämä lähtee tästä sujumaan. Olen mä siihen ennenkin pystynyt. Mutta - saavutetun painon pitäminen siinä se ongelma :) En mä nuoruudenmittoihin ole kuitenkaan pyrkimässä... vaan sellaiseen hyvänolon painoon.

***************
Voisi olla mukava käydä elokuvissa katsomassa "Erämaan kutsu". Olen saanut tuon kirjan kymmenvuotiaana joululahjaksi - silloin tuolla nimellä, suomennettu -71
Uudempikin suomennos on ilmeisesti olemassa.

tiistai 11. helmikuuta 2020

Välillä vaikeaa olla positiivinen

Sain tänään sairaalasta tiedon että mun lonkan tekonivelleikkaus tehdään vasta elokuussa. Anestesialääkärin konsultaation mukaan pallolaajennuksesta on oltava 6 kk (vaikka kardiologi oli sitä mieltä että voidaan tehdä 3kk kohdalla)

Nyt on hieman ristiriitaiset tunteet. Myönnetään. Tietysti on tärkeää että toimenpide onnistuu mutta silti... alan olla aika kyllästynyt siihen ettei pääse kävelylenkeille ja kätköilyharrastuskin on katkolla. Oikeastaan kaikki mikä vaatii liikkumista...

perjantai 7. helmikuuta 2020

Kärsivällisyyttä, odottelua...

 puoltoista viikkoa (29.1)
toimenpiteen jälkeen oli vielä
 aika mustelmat muistona ranteessa
Eihän tässä muuta voi... Hoidonvaraukseen olen ollut yhteydessä ja he halusivat lausunnon tehdyistä toimenpiteistä. Mutta käytännössä luulen että se menee sinne ainakin kolmen kuukauden päähän, ainakin huhtikuun loppupuolelle(koska pallolaajennuksen tehnyt lääkäri suosittelee leikkausta aikaisintaan silloin).

Muuten olo ollut parempi, tosin tällä viikolla flunssa yrittänyt "iskeä", olin pari päivää kotona lepäilemässä - ajattelin et parempi heti eikä sit kun tauti on kunnolla päällä. Mulla on se etu kun asuu yksin niin voi keskittyä vaan itseensä, ei tartte kenestäkään muusta huolehtia. Työkaveri sanoikin et olin tiistaina todella flunssaisen näköinen - silti vaan piti sinnitellä päivä loppuun. Eivät laittaneet sentään kotiin nk joskus aiemmin on tapahtunut...


Maanantaina kuitenkin menin illalla töiden jälkeen vielä kokoukseen (otin kyllä reilun tunnin torkut), keskiviikon koulutusiltaan (tai info se tais pikemminkin olla) menon peruin. Tälle viikonlopulle en ole mitään suunnitellut eikä ole vielä ainakaan minnekään houkuteltu. Kaverimies kyseli kyllä kuulumisia mm et onko leikkausajasta vielä mitään tietoa... Seuraavalle viikonlopulle olis pyydellyt kattoo yhtä orkkaa heiän kulmille (jos olisin halunnut vaikken tanssia nyt voikaan),  mut nuorempi tyttö silloin tulossa. Mä en viime aikoina ite ole häneen oikeastaan ottanut yhteyttä joten sanoikin tänään et kyllä hänellekin voi soitella... No voihan sitä toki, mut yleensä olen ajatellut että on sen verran kiireisempi et soitelkoon hän. Mut pitänee sit varmaan soitella ;) joskus (tai laittaa viestiä)

Töissä tapahtuu. Yks työkaveri siirtyy muualle hommiin. Ikävä meille mutta hänen puolestaan ollaan tyytyväisiä. Hänen tilalleen haetaan sitten uutta vakkaria. Mun sijainen ainakin hakenut. Hän päässyt ihan mukavasti töihin kiinni vaikken mä nyt vielä olekaan sinne leikkaukseen päässyt mutta olen ollut muuten sairaslomalla välillä ja lomallakin ollut porukkaa. Mulle muuten tulee ensi viikolla 15 vuotta täyteen talossa.

*******************************

Olen tässä välillä miettinyt että todellako haluan viettää loppuelämäni yksin. En tarkoita sitä että mun tarvitsisi asua jonkun kanssa mutta olisihan sitä mukava kun joku olisi tarvittaessa vierellä. Vaikka mie aina pärjäänkin  - niin mulle on aina sanottu. Ei ihme että on vaikea päästää toista ihmistä ihan lähelle, paljastaa itseään sisintään myöten. Jokin jää aina piiloon



keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Sydän on tärkeämpi

Olin maanantaina sydämen varjoainekuvauksessa - Töölössä Mehiläisessä. Löytyi yksi 95% paikallisesti ahtautunut suoni - tehtiin sitten pallolaajennus. Oikeastaan kun asiaa miettii... uskomatonta että niin pienestä reiästä pysyy tekemään sellaista. Muuten varmaan toimenpide lääkäriltä meni aika rutiinilla - mutta mulle se tehtiin vasemman ranteen kautta (yleensä oikeasta) kun tarvitsen oikeaa kättä kyynärkepin käyttämiseen.

Pääsin kotiin samana päivänä ja sairaslomaa viikko. Leikkaus siirtyy aikaisintaan kolmen kuukauden päähän  - verenohennuslääkkeen vuoksi. Muuten olen toipunut hyvin - tosin taksimatkan lopulla tuli pahoinvointia (onneks kuskilla oli muovipussi) - ja kun kotiin pääsin niin sohvalle suoraan enkä sitten jaksanut pariin tuntiin nousta.

Pari päivää nyt lepäillyt. Kohta lähden apteekissa käymään - pitää käydä lääke ostamassa (parin päivän annoksen sain mukaan). Puoli vuotta verenohennuslääkettä - plavixia ja primaspania.

Luulen et tämä  kuitenkin helpottaa oloa. En oikeastaan ole osannut ajatella kipeaän olon osittain johtuvan sydämestä vaan olen ajatellut et kunto alkaa olla jo niin totaalisen huono kun ei pitkään aikaan ole pystynyt lenkkejä tekemään. Mut jos nyt vähän paremmin...

Olen kyllä aika lailla mennyt vaikka olo ei kaksinen ole ollutkaan... Ainakin moni ihmetellyt et kuinka sä jaksat... Marraskuun jälkeen mun kyl itselleni piti myöntää etten jaksa - ainakaan joka päivä.

tiistai 31. joulukuuta 2019

Vuosi 2019

Mitä siitä jäi käteen? Ainakin se on ollut henkisesti ja fyysisestikin raskas vuosi. Isän terveydentila ja lopulta poismeno, oma terveys mietityttää. Mutta silti mulla on luottamus, että sekin järjestyy - tosin ei niin nopeasti kuin toivoisin, sen myönnän

Olin nyt joulun jälkeen kolme päivää töissä kolmen viikon sairasloman jälkeen. Ainakin ne päivät meni ihan hyvin. Nyt pieni loma loppiaiseen asti. Mitään erikoista en ajatellut tekeväni lomalla. No auto pitää katsastaa :

Jouluaaton olin kaverimiehen luona kinkkua syömässä - ja yökyläänkin jäin, ei siitä sen enempää tällä kertaa. Tapanina perinteisesti siskon luona kahvittelemassa muun lähisuvun kanssa. Sekin mukavaa.

Tämän uudenvuodenaaton vietän kotosalla - jossei mitään yllättävää satu. Nyt on sauna lämpiämässä, ehkä katson jonkun mukavan elokuvan. Mietiskelen syntyjä syviä... ;) Ehkä vähän viime vuotta tai vuosia ja sitä mitä haluaisin tulevalta.

Tällä hetkellä ehkä tuo terveys päällimmäisenä - ja kyllä tässä viime aikoina on mielessä ollut etten mä nyt välttämättä haluiaisi elämään ihan yksinäni viettää - asumaan tuskin kenenkään kanssa enää rupeaisin - olen ollut niin kauan yksin, etten varmaan sopeutuisi toisen elämään - saati toinen minun. Ongelma vaan on siinä ettei sellaisia miehiä kasva joka oksalla... ja parhaimmat on varattuja :) Ne joita tapaan, ovat jollain lailla ehkä itseni kaltaisia, sitoutumattomia ehkä rakkaudessa pettyneitä eivätkä uskalla luottaa tunteisiin... Pelkään myös sitä että loppujen lopuksi en ole valmis siihen kuitenkaan. Mutta katsotaan mitä elämällä on vielä minulle annettavanaan

Tästä tuli taas joutavaa jaaritusta mutta enempään en tänään pysty

lauantai 21. joulukuuta 2019

Hidasteita

Kävin tänään kardiologin vastaanotolla.  Teki sydämen uä-tutkimuksen. Jotain häikkää  siellä on joten laittaa varjoainekuvaukseen Helsinkiin - aika on kuukauden päästä. Mitä siellä selviää, vaikuttaa sitten taas leikkauksen toteutumiseen... siis sen aikatauluun. No köpöttelen sit edelleen kepin kanssa - ei se kyllä mitään herkkua ole (liikkuminen sattuu), vielä pystyn autolla jotenkin ajamaan - kytkintä ei onneksi tarvitse jatkuvasti. En minä tietenkään tyytyväinen ole mutta kuten sydänlääkäri sanoi - sydän on tärkeämpi

Pari lääkettä lisää: aspiriinia ja kolesterolilääkettä (vaikka mun kolesteroliarvot on kyl ihan hyvät - aina olleet). Verenpainelääkkeiden lisäksi. Lääkearsenaali kasvaa - vielä tietysti kipulääkkeet (lonkalle). - Työnteosta lääkäri senverran mainitsi että voinnin mukaan. Työkaveri heti mulle meinas et kai jäät suoraan saikulle. Ilmoitin tulevani perjantaina ja seuraavalla viikolla pari päivää - sit mulla on vajaan viikon loma.  Sen jälkeen katon - voinnin mukaan. Ei mulla pää kestä koko ajan kotona oloa ja odottamista - varsinkin kun tilanne pitkittyy - ja kaikki on epävarmaa...

Huomenna tytön luo pikkutupareille (me ja siskon perhe, lisänä yks kaveri) - tein nyt suklaakakun sinne mukaan. Jotain muuta ajateltavaa tähän. Jouluaaton ilmeisesti vietän itseksein, jossen sitten kaverille lähde kinkkua maistamaan.  Nuorempi tyttö ei tule jouluna tännepäin - viettävät joulua uudessa kodissaan - ja avomiehensä äidin lihapatojen äärellä :), vanhempi ilmoitti jo aikoja sitten ettei vietä joulua tänä vuonna ollenkaan.

Viikolla kävi kyläilemässä työkaveri yli 30 vuoden takaa - silloin oltiin nuoria ja nättejä :) Mutta jännä miten tavallaan vuodet kaikkoavat, samat ihmiset ryppyjen ja juonteiden takana. Lapset vaan ovat kasvaneet isoiksi, niistä ne vuodet huomaa

Yhtä mukavaa oli kuin silloin ennen






torstai 5. joulukuuta 2019

Leikkauspäivä siirtyi eteenpäin

päivän vitsi :)
Kyseessä ei ollut verenpaine vaikka hieman korkea sekin vaan sydänfilmissä oli jotain poikkeamaa, joka  on tutkittava ensin. Anestesialääkärin päätös.

Eli tiistaiaamuna siskon kanssa lähdin tutkimuksiin. Ensin labrat ja se sydänfilmi sekä virtsanäyte. Sieltä sitten rtg-kuviin (thorax ja lonkkakuvat) ja seuraavaaksi leikkaushaastattelu. Sairaanhoitaja kyseli kaikkea ja tutki ihon, verenpaineen, kysyi suostumusta kudosluovutukseen (mun vanha nivelkierukka voidaan käyttää jonkun muun hyväksi, tai siitä saatava aines, jos sitä vielä voi käyttää...) Sitten tuli anestesialääkäri.  Ei tehnyt sitä päätöstä yksin vaan neuvotteli seniorin kanssa.  Eli tilanne on nyt niin että pitää tuo sydän tutkia ennen kuin voidaan leikata kun ei kuitenkaan ole ns. kiireellisestä leikkauksesta kyse (eli kyse ei ole elämästä eikä kuolemasta vaikka tuo lonkka on aika loppu jo)

En sitten vielä tavannut leikkaavaa lääkäriä vaan lähdettiin siskon kanssa kotiin kahvilan kautta. Pomolle soitin "huonot" uutiset. Mutta kyllähän meillä tiedossa oli että jotain estettä aina saattaa tulla.

Myöhemmin kävin vielä vp-kontrollissa työterveyslääkärissä. Lääkkeen lisäyksellä ei toivottua vaikutusta - varsinkaan alapaineeseen joten nyt syön sitten lisänä beetasalpaajaa (joka ainakin sykkeen vie alas). Laittoi sitten lähetteen kardiologille (21.12) - ja kysyi oletko työkuntoinen - sanoin etten oikein tiedä - siihen hän että et ole - hän laittaa sulle sairaslomaa jouluun asti - ja sanoi sit et et mee töihin vaan hoidat itseäsi (hänhän sanoi jo aiemmin syksyllä että voisin pyytää lomaa viikon pari tarvittaessa - en ole ottanut  - kuin kerran, pari kuukautta sitten kun verenpaineet nousi pilviin - ja olin todella "poikki") Oli sitä mieltä ettei tuolle lonkalle hyvä ole olla töissä (vaikka toimistohommia teenkin) et jos on kovin kipeä niin toipuminenkin on vaikeampaa... Minähän en oikeastaan ilman kyynärsauvaa kulje ollenkaan - ilman sitä ontuen, kipeä on joka tapauksessa.

Mut ihmismieli on kummallinen - tuntuu jotenkin syylliseltä olla kotona vaikka tietää jos on töissä niin kotiintullessa on ihan rättiväsynyt...

Muuten eiliset labrat. Kolestroliarvot on tosi hyvät (4,6, hdl 1,5 ja ldl 2,6), triglyt kyllä hieman koholla. Saa nähdä sanooko niistä mitään... No kolestroliarvoissa mulla ei koskaan aiemminkaan ole ollut huomauttamista...

Tämmöinen tilannekatsaus - tuskin ketään muuta kiinnostaa kuin mua itseäni. Mutta onpa muistinvirkistyksenä täällä :) Huomenna siskon ja miehensä kyydissä kotipuoleen, yksille 35v-synttäreille, ruokaa tarjolla. Monika tulee iltapäivällä ja Iinakin luultavasti tulee käymään pyykkiä pesemään...

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Rankka vuosi takana

Oikeastaan vasta tänä viikonloppuna sen todella olen tajunnut -  isän lopullinen sairastuminen viime joulun kieppeillä ja poismeno, oma terveys (lonkka) jonka vuoksi en ole päässyt metsälenkeille enää kesän jälkeen, operaation odottelu ja jännitys. Sit mulla on ollut vähän sellainen tapailukaveri, ystävä - jonka kanssa vietetty aikaa kun kummallakaan ei ole tärkeämpää. Eilen tajusin että minähän oikeastaan olen varasuunnitelma. Alustavasti sovitaan että ehkä nähdään, sit tuleekin muuta menoa (lähinnä hänelle, mun menot on yleensä tiedossa etukäteen...) ja tulee viesti että tuli muita suunnitelmia... mitäpä mä siihen muuta kuin et mukavaa viikonloppua

Kyllähän mä sen olen tiennyt ja hyväksynytkin jollain tapaa, mutta nyt tuli sellainen - jotenkin hämmentynyt olo - et mähän olen ollut selvästi varasuunnitelma, eikä se tunnu hyvältä vaikka sen tietääkin...siskolleni sanoinkin että en ole enää kenellekään Ykkönen :( . Mut on helppo sivuuttaa... enkä mä rupea kenestäkään "taistelemaan", saa mennä jos on mennäkseen -  mutta aina näyttää palaavan...

Vartalotyyny, ehkä siitä apua leikkauksen jälkeen
- ja voihan sitä halatakin tarvittaessa ;)

Postilakko loppui ja torstaina tulikin tärkeä kirje joka oli kirjeen päiväyksen mukaan tehty 5.11 ja kuoressa leima 7.11. Sairaalasta kutsu toimenpiteeseen ja kokeisiin. Ensi tiistaina ensin labrat ja ekg, sitten rtg ja vielä leikkaushaastettelu. Leikkauspäivä viikon päästä jossei tule esteitä. Sitä mä vähän nyt pelkään, että entä jos se ei onnistukaan (tuo päivämäärä mulla olla tiedossa OmaKannan mukaan mutta siellä ei ollut tietoa mikä se olisi).

Verenpaineet ei valitettavasti ole tasaantuneet toivotusti mutta toivottavasti eivät ole esteenä. Se varmaan selvinnee ensi viikolla. Hieman korkealla edelleen, mutta toisaalta onko ihme?

Edellinen viikonloppu meni viihteen merkeissä - ja yhdistysasioissa... Perjantaina oli
ammattiyhdistyksen syyskokous, edelleen pesti hallituksessa jatkuu. Kokouksen jälkeen pikkujoulut. Lauantaina Imatralle, yhdistystouhuja sielläkin ja jouluruokaa.. Ilta jatkui teatterissa Love me Tinder. Mukava viihdyttävä esitys. Sunnuntaina Antti Reiniä katsomassa ja maanantaina kirkkokonsertti - no siinähän ne vapaat meni. Muuten huomasin kirkossa kuinkan herkistyneessä mielentilassa sitä on  - tuli laulu "Tulkoon joulu", en vaan yksinkertaisesti voinut kyyneleille mitään. Muistot tulvahtivat mieleen ja ajatus että entiset joulut on vain muistoja...
Antti Reini, Patoklubi 24.11.19


En varsinaisesti juhlinut syntymäpäiviäni mutta yks kaveri käväisi torstaina kahvilla. Ei ollut aikaa eikä voimiakaan järjestää mitään isompaa (yleensä mulla on sisarukset ja täti käväisseet ainakin)
Eli tällä hetkellä ajatukset pyörii aika lailla tuossa lonkassa.

Tilasin muuten Iinalle syntymäpäivälahjaksi lupaamani Dnatestin - oli aika hyvä Black friday-tarjous. Muuten en ole paljon ehtinyt/jaksanut sukututkimusta harrastaa tällä hetkellä - ehkä sekin aika taas tulee... Jollain lailla olisi halunnut isän kanssa niitä katsella mutta siinä vaiheessa kun sain hänen tuloksensa - oli hänen mielensä jo osittain "muualla"

vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...