Lomaa odotellessa

Aika kuluu tosiaan kuin siivillä - yli puolet vuodesta on jo vietetty. Tänään muuten tuli 11v äidin kuolemasta Eino Leinon, suven ja runon päivänä - on aina liputuspäivä.

Joku sanoisi, että kesä on hellinyt meitä hellejaksolla juhannuksesta tähän viikkoon - mutta minä en. Mun elimistö ei oikein tykkää. Olen nyt ollut tyytyväinen kun viime päivinä on päässyt oleilemaan parvekkeella muulloinkin kuin aamulla aikaisin. Olen voinut jopa lounasta syödä täällä. Eilen vietin illan lueskellen parvekkeella - ja nyt mulla on läppäri täällä (sain tehtyä kesäkuun kokouksen pöytäkirjan)

Viikkoa ennen juhannusta oltiin Lappeenranta-Puumala-risteilyllä (yhdistysjuttuja sekin), mukava reissu. Menomatkalla oli aurinkoista, takastullessa sateli mutta rattoisasti meni matka "trubaduuria" kuunnellessa

Juhannusaaton vietin Iinan kanssa, käytiin ensin kotopuolessa piknikillä ja loppuilta kätköiltiin. Kotona kuitenkin ennen puolta yötä.

Juhannuspäivänä Heinolaan Monikan luo. Käytiin Siltasaaressa kahvilla ja satamassa jäätelöllä. Tietysti myös Gorgipoikaa katsomassa (my only one - grandchild - kuten nuorin serkkuni sanoi <3 )

Sunnuntaina ajelin sitten siskon perheen mökille siskon synttäreitä viettämään - sai myös talviturkin heitettyä. Samalla pääsin siskontyttökin kotiinsa illalla, että pääsi töihin maanantaina - muut jäivät sinne vielä 

Eli kesääkin on ehtinyt viettää vaikka loma on vielä edessä. Tänä perjantaina on vuorossa Tuure Kilpeläisen keikka Pyhtäällä. Kesäteatteriakin on tiedossa heinäkuussa, ehkä useampi kuin yksi esitys - kuka tietää. Kesän juhlana on sitten kummitytön tytön kastejuhla Espoossa - pitää sitä kerran kesässä ainakin yhdet juhlat olla :)

yksin ollessa iltasella

 kerkeää ajattelemaan...

Häälahjani tyttärelle, kehystämistä vailla

Mikä vikana kun en löydä lähelleni ketään? Ihmistä joka haluisi olla nimenomaan minun kanssani ja haluisi järjestää sille aikaa. En tarkoita 24/7 suhdetta - mutta tapaamisia silloin kun on aikaa ja halua. Enkä halua asua jatkuvasti toisen kanssa, omat asunnot kummallakin voisi olla hyvä juttu. Viikollakin. Siis yksinkertaisesti haluan ihmisen joka haluaa järjestää sitä aikaa - sillä sehän onnistuu jos halua on... 

Kaverin kanssa tänään mietittiin asiaa puhelimessa. Tultiin siihen tulokseen, että ollaan ehkä niin "vahvoja" naisia ettei me tarvita miestä pitämään meistä huolta - ja miehetkin tietää sen.  Eli on "helppo" jättää kun tietää, että kyllä se pärjää - ja yleensä mies menee sen naisen luo joka osaa vaatia - ja ehkä näyttää sen että tarvitsee... Mä en ole koskaan osannut vaatia vaan pikemminkin annan mennä - ei mun kanssa tartte väkisin olla. 

Haluisin miehen joka tajuaa että tarvitsen vapautta - ainakin henkisesti - eli siimaa pitää antaa mutta ei pidä antaa lähteä kokonaan. Tarvitsen tunteen että voin lähteä, silloin mun ei tarvitse. Se on kuin autonkin kanssa. Pitää olla auto, että voi lähteä halutessaan. Sit ei välttämättä tarttekaan ;) No joo - oli vähän ontuva vertaus - mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan.

En mä tarkoita että minut olisi nyt jätetty. Vaikea jättää kunnei sellaista suhdetta ole ollut aikoihin. On vaan "ystävä" jonka kanssa vietetään aikaa kun kummallakaan ei ole parempaa. No yleensä se on hän, jolle sitä parempaa tekemistä välillä tulee... on ehkä vähän spontaanimpi kuin minä, elää enemmän tunteella. Olen vaan tässä  analysoinut asioita ja miettinyt elämääni. Ei se tarkoita sitä etten tarvitsisi toista mutta pärjään ilmankin. Viime aikoina tosin olen olen kaivannut kosketusta ja läheisyyttä enemmän kuin aikoihin. Ehkä se on tämä aika... kun muutenkin on jatkuvasti yksin kotosalla - työtkin tekee yksin. Kaipaan tanssimistakin - vaikken olekaan siinä hyvä - siinä pääsee kuitenkin toisen lähelle. Mutta - on se vähän huono korvike, myönnän

Oikeastaan vähän pelkään tulevaa. Kun ehkä palataan jollain lailla entiseen - tai tuskin aivan. Mutta osaanko mä enää mennä. Jos jumitun tänne kotiin? Uskallanko enää "antautua" tunteen vietäväksi?

Jotain sai tehtyäkin

 

Pitkästä aikaa viikonloppu, jolloin tuntuu että sai jotain aikaankin. Sulatin pakastimet, pesin saunan ja jopa leivoin pullaa - en edes muista koska viimeksi. Huomasin kyllä että sekin vaatii harjoittelua... mun piti tehdä korvapuusteja mutta en löytänyt kanelia mausteistani, joten käytin sitten tortuista yli jääneen luumuhillon - kyllähän niitä syö, muttei niistä kovin nättejä tullut. Tänään kävin Prismassa viikon ruuat ostamassa - ja muistin ostaa kanelinkin  jos joku päivä yrittäisi uudelleen :)

En tiedä - ehkä olen piristynyt tai sitten tylsistynyt. Pakko keksiä jotain erilaista tekemistä... Koskahan taas innostun helmeilyyn. Katselen kyllä muiden tekemiä - kai inspiraatiota odottaen. Mielessä kyllä  on. 

Faseryhmästä otti yksi mies yhteyttä mesellä. Vähän painostavaa kun ei kyseinen henkilö ole edes ko ryhmässä esittäytynyt saati omalla sivullaan näy mitään. Olisi heti halunnut tapaamista. Mutta tämä aika ei oikein suosi uusia ihmisiä... Samalla huomasin toisenkin viestipyynnön samasta ryhmästä - viestitellyt jo marraskuussa. En ollut huomannut... hän oli sentään jotain siellä ryhmässä kirjoitellutkin. Tällä hetkellä jotenkin suhtaudun aika varauksella... ehkä nyt on aika vähän miettiä itseään - ja mitä haluaa... Olen kyllä sanonut etten haluaisi yksin loppuelämääni viettää mutta sitä en ole vielä oikein miettinyt millaisen suhteen haluaisin... 

tai kyllä mulla jonkinlainen ajatus on: mukava, huumorintajuinen, ei etäsuhde mutta ei asuta yhdessä kuitenkin mukava silloin tällöin herätä yhteiseen aamuun, mahdollisuus ja halu nähdä viikollakin, tehdä yhdessä tavallisia juttua esim. kävelylenkkejä, käydä tapahtumissa ja viihteelläkin, olla möllöttää sohvalla, jutella, tehdä yhdessä ruokaa, saunoa, jakaa asioita, ja että hän ymmärtää mun elämässä lapsieni olevan edelleen vaikka ovat jo aikuisia... 

Siis kaikkea tavallista mitä nyt mieleen juolahtaa  - ja ehkä se kaikkein tärkein eli että haluaa oppia tuntemaan minut. 

Sanoin kyllä ystävälleni viime viikolla että taidan alkaa uskoa sen että vietän loppuelämäni yksin. Hän ei ollut samaa mieltä vaan meinasi että tämä maailman tilanne, kotiin etätöihin joutuminen, fyysisten kontaktien vähyys kenties vaikuttaa mieleen - eihän tämä nykyinen tilanne normaali ole. Se on totta. Mutta nyt taidan ottaa hieman iltapalaa  - ja kohta laitan taas työpisteen huomiseksi valmiiksi (laitan sen "kasaan" viikonlopuksi - että hieman eriytyy arki ja viikonloppu -  ensi viikonloppuna taas tulee tytöt käymään. Tai toinen tulee kyllä huomenillalla pyykkiään pesemään - käyn töiden jälkeen hakemassa.

Kuinka väärässä olinkaan

 Vuoden viimeinen työpäivä - ylitöihin joutui puolisentoista tuntia. No minkäs teet, tilaukset saatava eteenpäin. Manuaalisesti tehtiin. Eipä yli ajan ole kovin usein viime aikoina mennyt - mut kieltämättä hieman harmitti kun kuitenkin uudenvuoden aatto. 

Minähän tosin en ollut minnekään lähdössä - niin luulin. Kaveri(miehe)lta tuli viesti puoli viiden maissa mitä teet uutenavuotena - laitoin vaan et töissä vielä. Pyysi sitten soittamaan kun pääsen töistä. No hän sit kerkes soittamaan noin tunnin päästä uudestaan kun en ollut soittanut. Just oltiin lopettelemassa. Kysyi et tulisinko hänen luokseen viettämään uutta vuotta. No enpä miettinyt kuin hetken... Siellähän se sitten pari päivää vierähti - tänään tulin puolilta päivin kotiin (samanlainen keli torstai-iltana kuin tänäänkin  mutta tänään pääsin sentään valoisella ajamaan)

Ei me mitään erikoista tehty. Saunottiin, syötiin, naapurista tuli hänen kaverinsa, käytiin muutama raketti ampumassa pihalla. Perjantaina nukuttiin myöhään. Aamulla kysyi jäätkö toiseksikin päiväksi. Eipä mulla ollu mitään suunnitelmia, et kävihän se. Käytiin m hänen mökillään kattomassa miten siellä (ei varsinaisesti ole talviasuttava mutta lähellä) kauppareissun ohessa ja illalla käytiin naapurillaan. 

En mä tiedä - on mulla välillä hieman ristiriitaiset ajatukset hänen suhteensa mutta olen ajatellut et otan sellaisena kun on - välillä nähdään. Hän tässä syksyllä tapaili jotakuta, siitä ei nyt puhuttu paitsi et on ollutta ja mennyttä. Eli voi oikeastaan sanoa että kaverizonella ollaan. Yleensä hänen kanssaan on nää "äkkilähdöt" ihan mukavia - etukäteen suunnitellut saattaa jäädäkin tekemättä - kun tuleekin jotain muuta tekemistä (yleensä hänelle). Välillä kyllä mietin että mitä mä tästä saan - ja kuitenkin taas lähden. En mä sitä kiellä - hän on tavallaan tukenut - "kiskonut" mut kotoa liikkeelle. Samalla tietty ajatus et haluaa seuraa itekin. En oikeastaan tiedä mitä tuntee mua kohtaan, jonkinlainen veto tai kemia meillä kuitenkin on muttei se riitä pelkästään, siis suurempiin sitoumuksiin. No eipä me olla sellaista kokeiltukaan... kun ei stressaa, saa ehkä enemmän. Eikä tässä iässä enää välttämättä aina suurempaa tarttekaan kun on muutenkin tottunut olemaan enimmäkseen yksin. Olis se joskus kuitenkin kiva... 

Tavallaan

mun elämä on "jäissä"
- vaikka niinhän se taitaa olla tällä hetkellä monellakin.

Yritän kyllä katsella maailmaa positiivisin mielin mutta tällä hetkellä se on jotenkin vaikeampaa. Oma - ja muukin maailma on jotekin tuuliajolla. Vaikka kyllä mä tiedän että minä selviän ja muukin maailma selviää. Mulla vaan ei ole paljon mahdollisuuksia auttamiseen - ehkä se riittää, että teen oman osani?

Puhelimessa voin toki kuunnella ja jutella, muttta kauppa-asioilla en voi käydä - itsekin turvautunut jo melko pitkään kauppakassipalveluun, josta sisareni tai tyttäreni hakee mun ostokset. Nyt olen kyllä paremmassa kunnossa kuin pari kuukautta sitten. Sydän toimii paremmin... eikä väsytä enää mutta ei se lonkkaongelmaa poista...

Vuosi sitten näihin aikoihin huolenaiheena oli isän vointi. Hän oli jo sairaalassa, josta ei enää kotiin palannut. Enää ei ehkä jatkuvasti niin ajatuksissa, mutta...

Loma loppuu

Tämä loma on mennyt enemmän tai vähemmän oleillen. Torstaina kävin työpaikalta hakemassa lisää työvehkeitä mm. toisen näytön - etätyönä jatkuu toistaiseksi. Sen verran tein että tänään testasin, että kaikki toimii niin kuin pitää. En enää "pura" työpistettä vaikka huomenna vieraita tulossa - sen verran johtoa ja pistoketta... vähän siirtelen syrjään. No oma läppäri häipyy kyllä tuosta etualalta viimeistään maanantaina,

Tyttö oli tänään pyykkiä pesemässä, saunottiin, puhuttiin maailman tilanteesta ja vähän kaikesta, telkkarikin oli auki. Tyttöjen tädillekin soitettiin, kyseltiin mummin vointia (tänä vuonna täyttää 90v, on ollut sairas ja surukin on oloa pahentanut tyttärensä kuoleman jälkeen)

Mie olen oikeastaan tottunut tähän kotosalla oloon viimeisten kuukausien aikana - kun en ole päässyt oikein menemään - toki olen mennyt voinnnin mukaan, mutta paljon olen vähentänyt. Nyt ei tartte töihinkään aamulla lähteä tuonne ulos - mitenhän sitä saa pidettyä jonkinlaisen rytmin. No en minä yksin ole, työkaverit skypellä tavoitettavissa - meiän kuitenkin pitää pysyä ajantasalla mitä kukin tekee, ilmoitella mm tauoista (puhelimessa kun pitää olla).

Toinen tyttö tulossa avomiehensä kanssa huomenna käymään - päiväseltään. Ei tässä tulevasta tiedä - tai no - koska tietäisi, mutta kyllä maailma on aika lailla päälaellaan nyt. Tämä ehkä on jonkun aikakauden loppu - ja uuden alku - mutta kyllä tästä selvitään

Maistelua

Päätin illalla korkata pienen (200ml) pullon säästämääni viiniä. Olin ajatellut, että maistuisi hieman kirpeälle tai happamalle kun luokituksena oli dry. Väärässä olin, oli yllättävän hyvää.

Viinissä leijailivat 22k kultalehdet (Bluenun22k),vaikken mä oikeastaan kullan ystävä ole mut ehkä se näin juomalla menee :)

Napostelin myös suklaasydänmarmeladit, joissa tummaa suklaata ja vadelmaa. Ehkä mulla oli lomafiilis - ja tavallaan hieman kuitenkin yksinäinen olokin.

Ei siinä kyllä mä yksin pärjään ja pidänkin yksinolosta, mutta ajoittain toivoisi jotain vipinää elämään. Olisi joku jonka kanssa jakaa asioita, arkisiakin. Onhan mulla toki ystäviä ja perhettä, mutta...

Vaikka tuntuukin tyhmältä sanoa, niin kyllä tämä mun lonkka rajoittaa mun elämää. tuntuu, että elää puolinaisesti kun ei voi tehdä kaikkea mitä ennen - tosin mistä minä tiedän mikä tilanne on esim. vuoden päästä. En mä kuolemansairas ole vaikkakin tuo sydän hieman yllättikin...

Yritän toki pitää mielen virkeänä nauttimalla niistä asioista joita voin tehdä kuten lukemista, sukututkimusta, askartelua tai käsitöitä, keskustelemista ... onhan noita mukavia juttuja

Kärsivällisyyttä, odottelua...

 puoltoista viikkoa (29.1)
toimenpiteen jälkeen oli vielä
 aika mustelmat muistona ranteessa

Eihän tässä muuta voi... Hoidonvaraukseen olen ollut yhteydessä ja he halusivat lausunnon tehdyistä toimenpiteistä. Mutta käytännössä luulen että se menee sinne ainakin kolmen kuukauden päähän, ainakin huhtikuun loppupuolelle(koska pallolaajennuksen tehnyt lääkäri suosittelee leikkausta aikaisintaan silloin).

Muuten olo ollut parempi, tosin tällä viikolla flunssa yrittänyt "iskeä", olin pari päivää kotona lepäilemässä - ajattelin et parempi heti eikä sit kun tauti on kunnolla päällä. Mulla on se etu kun asuu yksin niin voi keskittyä vaan itseensä, ei tartte kenestäkään muusta huolehtia. Työkaveri sanoikin et olin tiistaina todella flunssaisen näköinen - silti vaan piti sinnitellä päivä loppuun. Eivät laittaneet sentään kotiin nk joskus aiemmin on tapahtunut...


Maanantaina kuitenkin menin illalla töiden jälkeen vielä kokoukseen (otin kyllä reilun tunnin torkut), keskiviikon koulutusiltaan (tai info se tais pikemminkin olla) menon peruin. Tälle viikonlopulle en ole mitään suunnitellut eikä ole vielä ainakaan minnekään houkuteltu. Kaverimies kyseli kyllä kuulumisia mm et onko leikkausajasta vielä mitään tietoa... Seuraavalle viikonlopulle olis pyydellyt kattoo yhtä orkkaa heiän kulmille (jos olisin halunnut vaikken tanssia nyt voikaan),  mut nuorempi tyttö silloin tulossa. Mä en viime aikoina ite ole häneen oikeastaan ottanut yhteyttä joten sanoikin tänään et kyllä hänellekin voi soitella... No voihan sitä toki, mut yleensä olen ajatellut että on sen verran kiireisempi et soitelkoon hän. Mut pitänee sit varmaan soitella ;) joskus (tai laittaa viestiä)

Töissä tapahtuu. Yks työkaveri siirtyy muualle hommiin. Ikävä meille mutta hänen puolestaan ollaan tyytyväisiä. Hänen tilalleen haetaan sitten uutta vakkaria. Mun sijainen ainakin hakenut. Hän päässyt ihan mukavasti töihin kiinni vaikken mä nyt vielä olekaan sinne leikkaukseen päässyt mutta olen ollut muuten sairaslomalla välillä ja lomallakin ollut porukkaa. Mulle muuten tulee ensi viikolla 15 vuotta täyteen talossa.

*******************************

Olen tässä välillä miettinyt että todellako haluan viettää loppuelämäni yksin. En tarkoita sitä että mun tarvitsisi asua jonkun kanssa mutta olisihan sitä mukava kun joku olisi tarvittaessa vierellä. Vaikka mie aina pärjäänkin  - niin mulle on aina sanottu. Ei ihme että on vaikea päästää toista ihmistä ihan lähelle, paljastaa itseään sisintään myöten. Jokin jää aina piiloon

Vuosi 2019

Mitä siitä jäi käteen? Ainakin se on ollut henkisesti ja fyysisestikin raskas vuosi. Isän terveydentila ja lopulta poismeno, oma terveys mietityttää. Mutta silti mulla on luottamus, että sekin järjestyy - tosin ei niin nopeasti kuin toivoisin, sen myönnän

Olin nyt joulun jälkeen kolme päivää töissä kolmen viikon sairasloman jälkeen. Ainakin ne päivät meni ihan hyvin. Nyt pieni loma loppiaiseen asti. Mitään erikoista en ajatellut tekeväni lomalla. No auto pitää katsastaa :

Jouluaaton olin kaverimiehen luona kinkkua syömässä - ja yökyläänkin jäin, ei siitä sen enempää tällä kertaa. Tapanina perinteisesti siskon luona kahvittelemassa muun lähisuvun kanssa. Sekin mukavaa.

Tämän uudenvuodenaaton vietän kotosalla - jossei mitään yllättävää satu. Nyt on sauna lämpiämässä, ehkä katson jonkun mukavan elokuvan. Mietiskelen syntyjä syviä... ;) Ehkä vähän viime vuotta tai vuosia ja sitä mitä haluaisin tulevalta.

Tällä hetkellä ehkä tuo terveys päällimmäisenä - ja kyllä tässä viime aikoina on mielessä ollut etten mä nyt välttämättä haluiaisi elämään ihan yksinäni viettää - asumaan tuskin kenenkään kanssa enää rupeaisin - olen ollut niin kauan yksin, etten varmaan sopeutuisi toisen elämään - saati toinen minun. Ongelma vaan on siinä ettei sellaisia miehiä kasva joka oksalla... ja parhaimmat on varattuja :) Ne joita tapaan, ovat jollain lailla ehkä itseni kaltaisia, sitoutumattomia ehkä rakkaudessa pettyneitä eivätkä uskalla luottaa tunteisiin... Pelkään myös sitä että loppujen lopuksi en ole valmis siihen kuitenkaan. Mutta katsotaan mitä elämällä on vielä minulle annettavanaan

Tästä tuli taas joutavaa jaaritusta mutta enempään en tänään pysty

Tänään

Herätys, aamutoimet

Viileää, syksy on

kiireellä töihin

leipää pöytään

Viileää, syksy on

töistä kotiin lepäämään hetki

leipää pöytään

Yhdistysasioita, laskujen maksua

Töistä kotiin lepäämään hetki

Iltatoimia

yhdistysasioita, laskujen maksua

nukkumaan

Iltatoimia

Viileää, syksy on

Nukkumaan

Herätys, aamutoimet

--------

Eilen oli taas kuukausittainen tietokirjallisuusterapia ilta.  Tätä pantoumia oltiin tehty alkuvuodesta. Siellä saatiin idea et jos joka ilta tekisi päivän tapahtumista päivän päätteeksi pantoum- runon. En usko että joka päivä tulee tehtyä mutta jos edes silloin tällöin

Tänään ajattelin että se päivä jolloin tarvitsen sairaslomaa edes vähäksi aikaa, alkaa olla lähellä. Leikkausjonossa olen, ortopedi laittoi suoraan jonoon. Mutta sitähän ei koskaan tiedä, aina voi tulla yllättäviä esteitä (oman voinnit tms takia). ,Meiän työterveyslääkäri sanoi että kirjoittaa tarvittaessa - on sitä mieltä et parempi olis välillä levätä, leikkaustuloskin olisi parempi, mielestään... kuten aiemminkin olen tainnut kirjoittaa
Nyt olen aloittanut hammaslääkärikäynneillä (jota valitettavasti olen laiminlyönyt, korjattavaa riittää...) Tiistaina poistettiin mm. yksi viisaudenhammas. Tiedossa on juurihoitoa ja paikkauksia, en kaikkea jaksa miettiäkään. Kallistahan se,yksityisellä mut nopeasti pääsee - ja saa ilta-aikoja (ei tartte liukumia käyttää)

Tulehduskipulääkkeen ottamista olen vähentänyt, kun aiheuttaa närästystä eli yritän selvitä Panadolilla ja yöksi tarvittaessa Panacodia. Oikeastaan lääkkeellä ei ole paljon vaikutusta, sattuu se silti mut ehkä vähän lieventää... kyllähän mä paikoillani voin olla, mutta kun lähtee liikkeelle... auh...
Töissä joutuu aika paljon istumaan - ja se käy selkään, jos kävelee niin jäykkyys ja kipu leviää polveen asti. Mutta toivon mukaan kesällä asiat on paremmin

Viime lauantaina kävin tytön ja avomiehensä uutta asuntoa katsomassa. Tulevana lauantaina pääsevät asumaan kun saavat isommatkin tavarat vietyä... Näin se elämä menee

Rakastaa

Meille tuli tänään kotopuolessa iskän ja tyttöjen kanssa kahvipöydässä  puhetta rakkaudesta. Iskä sanoi ettei hän oikeastaan sanonut useinkaa äiskälle, että rakastaa tätä. Vaan ehkä muulla tavoin osoitti sen. Ei meillä pahemmin ole sitä sanottu mutta silti - olen tuntenut aina että minusta / meistä välitettiin / välitetään...

Itsellenikin se on vaikeaa... Mulle rakkaus ei ole sanoja vaan pikemminkin tekoja - ei ne tartte olla isoja juttuja, pieniä välittämisen osoituksia arjessa ym. Mitä rakkautta se on että joku hokee että rakastaa sua mutta se ei näy missään - "tyhjiä sanoja".

Mutta jokainenhan luo omat tapansa - joillekin se on se jokapäiväinen "Minä rakastan sinua"-lause, suukko lähtiessä (se kyl tuntuisi hyvältä, myönnetään), kukat merkkipäivinä... kukin taaplaa tyylillään ja jos se toimii niin antaa mennä vaan...

Muistan exän  kanssa alkuvuosina että meillä oli tapana illalla sanoa toisillemme: "Kiitos, että olet olemassa". Sitten vaan jäi sanomatta... tuli väsymystä, taantumusta, eikä  teoissa näkynyt välittäminen - nekin alkoivat olla tyhjiä sanoja.

Luottamus on myös erittäin tärkeä asia, että voi luottaa toiseen vaikka hän olisikin muualla. Jos se luottamus särkyy niin useimmiten se iskee sellaisen halkeaman että sitä on hankala korjata ellei mahdotonta. Muistan kun saatiin "lapsivapaata" , mummu ja vaari olivat tulleen lastenvahdiksi - eli saatiin kahden keskistä aikaa. Me ei enää osattu, ei enää tiedetty mitä tehdä kahdestaan... istuttiin autossa ja oltiin hiljaa...

Nykyäänkin olen sen huomannut etten halua toiselta vaatia mitään. Sanon että minun kanssani oleminen on vapaaehtoista. Saa tulla, saa jäädä, pakko ei ole.  En ainakaan myönnä että haluaisin... ymmärrän kyllä järkisyyt, ei siinä mitään, mutta... mielessä aina välillä myllertää. Niinpä, elämä on valintoja, aina ei valintaansa pysty selittämään saati tunteita on vaikea estää. Eikä se sitä tarkoita etten pahoittaisi mieltäni, mutta en halua ketään väkisin pitää... Elämä on monimutkaista mutta joskus myös yksinkertaista... Kaikelle on aikansa ja paikkansa, voisi sanoa.

PS. Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja -elokuva oli hyvä - jotenkin elämänmakuinen. Illalla kateltiin Monikan kanssa Bruce Springsteen -dokkaria. Samaan aikaan meiän talon edessä oli jotain  draamaa, naapuri sanoi että kolme poliisiautoa ja Iina oli lähtiessään kuullut että puhuivat puukosta repussa.

Ainutlaatuinen

Jonkun lööpin näin tässä lähiaikoina. Taisi olla Kaija Koo, joka halusi löytää jonkun jolle hän on ainutlaatuinen. Eiköhän me kaikki, osa löytää ja toinen haikailee ikänsä. Itse olen paljolti samaa mieltä - olisihan se mukavaa että olisi ihminen joka pitäisi ainutlaatuisena - ja haluaisi olla sun kaa - voisit olla oma itsesi ynnä muuta kliseistä.
___________________________

Syksy alkaa olla jo pitkällä vaikkei sitä luonnosta huomaakaan, ei ole sateista eikä oikeastaan kylmääkään. Loman jälkeen olen jo kaksi viikkoa ollut töissä eli loma alkaa olla muisto vain.,,

Kirjaston elokuvaillatkin ovat alkaneet. Kävin viime viikolla katsomassa "Aamiainen Tiffanylla", sanovat sen olevan leffa joka pitää nähdä edes kerran elämässä. En tiiä mikä oli mutta ei mua tällä kertaa oikein säväyttänyt, onkohan aika ajanut tämän elokuvan yli? Tosin tulin kirjastolle väsyneenä suoraan  töistä - yleensä kerkeän käydä kotona latautumassa.  Musiikki oli minusta parasta "Moon river".  Elokuvan jälkeen vielä käväisin kaverin kanssa kahvilla

Viime perjantaina vietettiin työporukan kanssa keilailtaa  - osanotto ei ollut runsas mutta mukavaa silti oli. Keilailun jälkeen sitten vielä pizzalle

Lauantaina käytiin Iinan kanssa vaarilla ja illalla viihteelle. Käytiin Kauko Röyhkää kattomassa ja sen jälkeen paikalliseen karaokebaariin, siellä suurin osa illasta. Taannoinen tanssittaja  ilmestyi sinne myös. Loppuillasta Iina lähti nuorten paikkaan ja me vielä paikalliseen tanssiravintolaan ja vielä yhteen pubiin. Hää tuli sit mun soffalle yöksi. Herääminen venähtikin sitten  pitkälle. Päivällä käytiin vielä kävelyllä ja syömässä - ja hänet kuskasin kotiinsa ja jäin vielä iltakahville - ei mikään suunniteltu juttu... kaveri - huomenna ajateltiin lähteä elokuviin. Liput jo varasin.

Se täytyy kyllä myöntää että maanantaiaamuna väsytti...

Isä on nyt sitten saanut toiseenkin jalkaan proteesin. Vielä ei oikein pystynyt sillä kävelemään kun sattui polveen. Viikolla hänellä oli varattu aika keskussairaalalle jossa sitä korjattiin. Pääsi sinne kyllä mutta kolme tuntia myöhässä.  Syynä Kelataksi. Nimittäin taksi tilattu edellisenä päivänä. Sitten jossain vaiheessa tieto ettei tule, no sitten tuli taksi (ilmeisesti oli joku muu), taksikuski oli noussut autosta, oli mennyt takaisin autoon - ja lähti. Isä oli yrittänyt väläytellä ulkovaloja, huutaakin eli kuski ei tullut sisältä hakemaan (isä ei pääsyt yksin ulos eikä kotihoito silloin ollut paikalla). Olivat soitelleet useampaan kertaan taksikeskukseen ja sairaalaan  - aika saatiin siirrettyä... ja ilmeisesti fyssarikin oli jäänyt odottamaan. Iskä soitti sitten veljensä kuskaamaan. Sanoi ettei enää ikinä ota Kelataksia (ilmeisesti edellisellä kerrallakin oli tunnin myöhässä), pyytää veljeään kuskaamaan.
- Että tämmöistä, ei oikein vakuuta tää taksiuudistus :(

Meillä ovat muutaman viikon tehneet neukkarin remonttia. Tänään saivat valmiiksi. En tiedä sekin osaltaan varmaan kävi kurkkuun, tällä viikolla ollut kipeä  (ja allergialääke auttoi jonkin verran. Mutta tässähän tätä juttua taas  - kaikkea ei muistakaan

Tänään liuin varttitunnin - kotona suoraan nukkumaan sohvalle vähäksi aikaa - iltasella käväisin vielä lammella - ja loppuilta kuluu Vain Elämää -ohjelman parissa

Syksy saapuu

Tänään ulkona tuulinen harmaa sää. Eilenkin tuuli mutta ajoittain aurinko paistoi lämpimästi - en edes takkia laittanut kun lähdin iltapäivällä kaupungille. Kaverille tarjosin lupaamani lounaan, kirjastossa kävin lehtiä lukemassa ja vielä pikaisesti iltatorilla - 50v kakkukahvit eräällä kojulla ja lettua vadelmahillolla toisessa (piti tuttua miestä kannattaa...). Lettu prinsessalle, sanoi hän...

Mökkeilyä maanantaina

Loma alkaa olla loppusuoralla, kerrankin tuntuu siltä että on todella ollut lomaa - ei varsinaisia suunnitelmia mutta aika paljon toimintaa - mutta on ollut myös kotipäiviä, jolloin ollut itseni kanssa. Tavaroiden raivaaminen on jäänyt mutta onhan mulla talvellakin aikaa... en jaksa siitä sen kummemmin hepuloida. Eipä täällä ole kukaan siitä hermostumassa - kunhan itse sekaan mahdun. Teen kun huvittaa just sillä tahdilla kun haluan...

Naapuri eilen kehotti ottamaan hyttysverkot pois talveksi - kun ovat muovia. Kun niitä laitettiin kysyin hallituksen pj:ltä et tartteeko ottaa, sanoi ettei välttämättä tarvitse. No en mä niitä ainakin vielä ota, antaa ajatuksen hautua...

Luin tänään yhden kirjan - Suon yli - kirjassa oli eräänlaisena ydinajatuksena se että pitääkö lasten hoitaa vanhempiaan kun nämä tulevat vanhoiksi. Itsellä on elossa enää isä, joka asuu yksin omakotitalossa - hänellä käy kotihoito päivittäin. Pärjää kyllä itsekseen, pystyy tekemään itselleen ruokaa - minä useimmiten meistä kolmesta vien viikon ruuat viikonloppusin, samalla pesen pyykkiä. Sisko siivoaa, käy töidensä takia epäsäännöllisemmin, veli asuu lähellä, käy välillä kattomassa (ja hoitaa talon ulkohommia).

Tavallaan isä odottaa että lapset pitävät huolta vaikka on hän mulle välillä sanonut että kyllästyttääkö sinua käydä täällä. Isä itse piti äidistä huolta kahdeksan vuotta omaishoitajana, omaa äitiään kävi katsomassa päivittäin (tämä vasta vähän alle ysikymppisenä vanhainkotiin) - siihen on jotenkin oppinut esimerkin myötä että vanhemmista välitetään ja heitä autetaan se mikä pystytään. Tosin meillä kaikilla sisaruksilla on myös työ, oma perhekin ja koti. Mulle käy tämä että kerran viikossa käyn  - joko lauantaina tai sunnuntaina eli ei tiukkaan sidottua aikaa siinäkään. Jotain valinnanmahdollisuutta siinä... jos menoa koko viikonlopun, niin en mene

Itse olen ajatellut että omien lapsieni ei ole pakko hoitaa minua - aika on jollain lailla toinen - niin koen. Enää ei muutenkaan olla niin sidoksissa perheeseen vaikka me paljon yhteyksiä pidetään. Vaikka Iina puhuikin nuorempana että hankkii kuusi lasta ja ottaa mut luokseen asumaan  että kyllä siinä yksi dementoitunut mummu menee mukana... Eihän sitä elämästään tiedä - ehkä mä pärjään yksikseni loppuun asti - tai sitten minut kärrätään jonnekin palvelutaloon tai meen ite :)

Isällä oli käynyt viime viikolla joku mies kauppaamassa 90-luvun alun ilmavalokuvia, isä ei ollut ostanut - oli kai maininnut et jos lapsia kiinnostaa. Mies oli käynyt myös veljen luona ja kai veljenvaimo oli antanut kännykkänumerot. Siskolle oli soitttanut joka oli suoralta kädeltä kieltäytynyt, sitten mulle. No tuli näyttämään kuvan tai kuvia - en ostanut, siinä näkyi rakennukset huonosti, sitäpaitsi hinnat oli kyl mulle aivan kalliit.
Näytti sitten yös veljen talon ilmakuvan - se kyllä kiinnosti - kuvana . Itse olen vauvana asunut ko. talossa, siinä asui isän eno  (äiti ja isä asuivat avioliittonsa ekat vuodet siinä) ja veljeni osti talon 80-luvun lopulla. Paljon muistoja,  lapsena leikitty sahalla ja höylänlastuissa... nyt suurin osa rakennuksista on purettu - ja talokin vaihtanut väriä. Talon on alunperin on rakentanut isän pappa joskus 30-luvulla. Siis palanen omaa historiaani...

Nyt taidan kokeilla kasvislasagnea  - viime viikolla jo ajattelin mut aiemmin ostamani kesäkurpitsat oli menneet pilalle kun en paljon ole ruokaa loman aikana tehnyt. Ei oikein ruuanlaitto helteellä innostanut (paitsi Monikalle laitoin kun tuli käymään

viikonlopun mietintöjä

Päädyttiin sitten perjantaina kamun kanssa viihteelle paikalliseen karaokebaariin. Ihan mukava ilta muttei joka viikonloppuna viitti - tulihan juteltua ja suht ajoissa kotona omassa sängyssä. Lauantai kyllä meni hieman nk harakoille muttei se mitään - pari hömppäelokuvaa kattelin

Tänään neljältä aamuyöstä tuli kännykkään viesti taannoiselta tanssittajalta, hänestä maininnutkin joskus. Olin just vessareissulla, joten ei herättänyt - oli liikenteessä ja yösijaa vailla, kotimatkaa useampi kymmenen kilsaa ja auto kaupungissa parkissa, oli jollain tyky-reissulla. No tuli sitten ja jonkin aikaa juteltiin ja hän sitten sai sohvan nukkumapaikakseen (ja pysyikin siellä)   - nukkuikin aika pitkään aamuun (olis nukkunut ehkä pidempäänkin jossei puhelimensa olisi soinut). Viihtyi kuitenkin noin puoli kahteen päivällä  ja tulihan juteltua kaikenmoisia juttuja. Ihan mukavaa vaikkei mun tapana olekaan tänne ottaa ketään keskellä yötä  - mutta poikkeus vahvistaa säännön. Lomalla voi tehdä tämmöisiäkin juttuja.

Mut sitä mä välillä vähän ihmettelen, että mistä mä haalin näitä ystävämiehiä - muuhunkin olis joskus tarvetta - mut olen aina tiennyt että olen vähän nk "hyvä jätkä"  - ja siitä nuoresta asti usein ystävälle puhunut että mulle harvoin osuu semmoista eteen jossa olis kaikki "samassa paketissa" (juttelu, sänkyhommat ym) - viime aikoina vielä harvemmin, tosin en helposti anna siihen mahdollisuuttakaan. Kai siitä sitten se paljonpuhuttu kipinä puuttuu...
Kyllähän mä jutella tykkään... ei siinä mitään - mutta olen huono itse tekemään aloitteita , mun pitää olla melko varma siitä että toinen on "mukana", silloin yleensä asia sujuu lähes kuin itsestään (siis lähinnä kun puhutaan seksistä...)

Lupasi hän mulle järjestää rantasaunaillan myöhemmin syksyllä - ja muutekin jos tarttee apua esim. autonrenkaiden vaihdossa...tai haluaa jutteluseuraa.  Sinänsä aika jännä juttu - selvisi että on muutama vuosi sitten ollut tässä talosssa huoltomiehenä (oli eri kiinteistöhuolto) eli tunsi talon. Eri asia on haluanko pyytää... avunpyyntäminen on mulle aina ollut vähän kinkkinen juttu :) - no siskon miestä välillä "lainaan". Sitä vaan on oppinut elämän varrella pärjäämään ite niin pitkälle kuin pystyy...

Kävin illansuussa läheisellä Kalalammella. Sinne lähden muuten vaan, joskus myös miettimään asioita. Usein siellä kohtaa uusia ihmisiä joiden kanssa hetken jutustelee - niin myös tänään. Jäin kotioven penkille istumaan hetkeksi - samalla tuli juteltua naapureiden kanssa

*********************

Gizmo siirtyi toiseen kaupunkiin joten... no olihan se odotettavissa ettei täällä ikuisesti ole. mutta - kyl se hieman outoa on ettei enää tule arki-iltoina, lähes 1½ vuotta on kuitekin aika pitkä aika.  Mutta on siihen jo vähän tottunut kun on jo ollut siellä muualla jonkin aikaa - tosin silloin ei tiedossa että joutuu (tai saa) jäädä - on ainakin lähempänä kotiaan, hänelle mukavampaa. Pääsee nopeammin viikonlopun viettoon

*******************

Enää kolme herätystä

- sitten kolmeksi viikoksi lomalle. On sitä odotettukin tosin on tää kesä kyllä mennyt aika nopeasti. Säiden suhteen mulle liian paljon hellettä

Lomasuunnitelmia - niitäkin on mut pääsääntöisesti en tee kovin tiukkoja suunnitelmia. Eka viikonloppu on aikataulutettu. Lauantaina isälle ensin viikon ruuat (tai ei nyt tartte, kun viikolla voin viedä lisää - onhan loma), sitten kirkonkylälle entisten nuorten tapaamiseen - monta vuotta sitäkin suunnitellut. Aina on ollut jotain muuta. No siellä vietän siis lauantain iltaan asti. Pois joutuu lähtemään ehkä vähän ennen muita...

Sunnuntaiaamuna suht ajoissa ylös - aamupäivän aikana ehdittävä Padasjoelle - sukuyhdistyksen vuosijuhla. Sielläkään en ole ollut vuosiin. Yöksi jään lähiseudulle. Ajattelin maanantaina ajella mummun haudalle kukat viemään Kuhmalahdelle - näillä näkymin kotiin illaksi.

Loppuloma on sitten arvoitus, mutta pääasia että saa irtautua normaalista arjesta. Tällä kertaa halusin nää reissut tehdä ihan itsekseni. Olishan toinen tyttö varmaan lähtenyt mukaan mut... näin tällä kertaa

Kouvolasta lähti sunnuntaina museojuna  - satuttiin asemalle sen lähtiessä - tyttö lähti kyllä uudemmalla kalustolla eteenpäin

näin tää menee...

Perjantaiaamuna

... aika siis - ollaan jo yli puolenvälin heinäkuuta. Kesä on ollut yllättävän lämmin. Liiankin lämmin mun makuun. Nyt pari päivää ollut viileämpää ja olenkin voinut parvekkeella juoda aamukahvit (mun parveke on varsinainen pätsi jos aurinko paistaa).

Tänä vuonna en ole panostanut parveketunnelmaan ollenkaan. Ensin oli ikkunaremppa (ikkunat tuotiin parvekkeen kautta sisään), sitten vaan ei oikeen ole ollut fiilistä. Viime viikolla mietin et ostaisko muutaman uuden kukan mutta sitten vaan mielessäni ajattelin et turhaa, ne kuolee tässä helteessä kuitenkin...

Isän kotonaolo on mennyt hyvin, kotihoito käy kolmesti päivässä. Tänään olen itse sinne lähdössä käymään. Vien ruokaa ja pesen pyykkiä, lakanat vaihdan. Isä kävi eilen keskussairaalassa hoitajalle näyttässä sitä kättään. Oli ottanut kuvia kädestä - ensi viikolla on sille kädelle lääkärinaika.

Minäkin pistän lusikkani soppaan  - nimittäin noi Kelakyydit. Tähän asti ovat kyllä toimineet - kotihoito tilaa edellisenä päivänä aluekeskuksesta. Mutta vähän ihmettelen miten taksit jaksaa - nimittäin ainakin ekalla kerralla taksi tuli yli sadan kilometrin päästä ja vei isän toiseeen suuntaan 50 km - ja itse takas 150 km - tai enhän mä tiedä vaikka sillä oli muuta kyytiä siinä matkan varrella. Isälle sitten sairaalasta tilattiin paluumatkalle kyyti joka tuli n.50 km päästä (kuitin perusteella)  ja ajeli taas toiseen suuntaan 50 km... mutta näin ovat "viisaammat" päättäneet...

******************
Vielä kaksi viikkoa, sitten loma. Töissä on ollut todella rauhallista paitsi tilausten tarkistusaikaan. Uusi sijainenkin jollain lailla päässyt töihin kiinni, tosin välillä tuntuu että ihan perusasioitakin joutuu neuvomaan uudestaan - no ehkä ne sitten ei ole hänelle perusasioita, itse ei enää muista. Välillä tuntuu että on aivan omissa maailmoissaan.. meiän hommassa olisi hyvä oppia olemaan "korvat höröllä" siitä mitä ympärillä tapahtuu - sanoisiko sitä multitaskaamiseksi :),  Se taito ehkä lähinnä sisäsyntyistä  - äh tai en mä tiedä.

*******************

Kamu kävi illalla kahvilla, hetken jopa mietittiin lähdettäisiinkö tanssimaan mut jäi ajatuksen asteelle. En mä kyl olis jaksanutkaan kun hetken asiaa mietin. No menihän se pari tuntia siinä jutellessakin (jatkettiin tosin vielä myöhemmin puhelimessa, kun hänen piti lähteä pesemään koneellinen pyykkiä).

Muuten tää elämä menee latujaan. Vähän ehkä jollain lailla "tuuliajolla", mitä sitä haluis vielä. Onhan sitä jonkinlaisia suunnitelmia aina - mutta kesälomaksi en kyllä ole vielä ainakaan suunnitellut mitään. Pidän siitä ajatuksesta että voi päättää hetken mielijohteesta päivänsä kulun. Työelämässä se oikeastaan menee saman kaavan mukaan: aamulla ylös ja töihin, töissä, sit kotiin takas... Monesti olen aika väsynyt kun kotiin tulen. Osittain se varmaan johtuu siitä etten osaa mennä ajoissa nukkumaan (viime päivinä on kyl helle vaikuttanut, nukahtaa kunnolla vasta aamuyöstä kun on viileämpää ja sitten on jo taas herättävä)

Mutta nyt pitänee lähteä liikkeelle...

Elettyä elämää

26 vuotta sitten, tänä päivänä
- sanoin Tahdon suuressa puukirkossa.  Sitä liittoa kesti tasan yhdeksän vuotta. Yli 12 vuoden yhdessäolon jälkeen lusikat jakoon - tai no hän lähti - ja minä tyttöjen kanssa jäin. Tosin muutettiin vielä kolme kertaa seuraavan kymmenen vuoden aikana ennen kuin päädyin tänne. Nyt ovat tyttäret jo lähteneet pesästä

Tapasimme Loppiaisena -89 ja erottiin kesän korvilla 2001.  Joskus keskustelin jonkun kanssa, että odotinkohan liian kauan ettei ollut muuta mahdollisuutta kuin ero. Keskustelukumppanini totesi että ehkä sinun piti katsoa se loppuun asti. Eikä ikinä ole tarttenut miettiä että jospa vielä - Sen kummemmin syitä listaamatta,  ero oli ainoa oikea ratkaisu

En ole ajatellut uusiin naimisiin mennä tai edes yhteenmuuttoa kenenkään kanssa - saisi olla aikamoinen tapaus jos minut saisi sen tekemään :) Sen voisin ehkä hyväksyä että kummallakin olis omat asunnot...vaikka aikaa yhdessä paljon vietettäisiinkin...  mutta eihän tästä elämästä koskaan tiedä, sen olen oppinut.

Sanon aina että olen sitoutumiskammoinen. En mä oikeastaan varmaan ole, ei vain ole sattunut ketään sellaista joka minut saisi muuttamaan mieleni. Ehkä tarvitsen jonkinlaista "pakottamista" että taipuisin, itse en vaadi keneltäkään mitään - ihan vapaaehtoisesti saa tulla ja mennä. Pieni ongelma sekin, mistä toinen sitten tietää että mie tahtoisin? Joku sisällä haraa vastaan että en mie ensin... kai se on jonkinlaista torjutuksi tulemisen pelkoa - tai pelko on ehkä liian vahva sana kuitenkin.
Tavallaan haluan tuntea että toinen tahtoo...  "vie sie, mie vikisen..." - no ei - ei mua viedä mihinkään jossen taho. Mut jos tykkään niin en pane vastaan.

Mutta en kadu. Ei olis tyttöjäkään jossei...

***************************************************************

On mulla miesystäviä ollut näinä vuosina, joistain kertonutkin. Ne vaan on jotekin kuivuneet kokoon. Jossain jutussa ehkä menneisyys liikaa mukana eikä aika ole oikea, tuskin koskaan, joskus itsellä vaan tulee tunne että tätä en ainakaan halua.
On ollut mies joka kävi viikollakin välillä nukkumassa vieressä ja saunomassa (muulloin iltapuheluja päivän tapahtumista), toisen kanssa olin hänen luonaan viikonloppuja kun tytöt olivat isällään. Yksi tuli kuukauden parin välein noin viikoksi - se ehkä oli hankalin, itse käyt töissä ja toinen viettää aikaansa miten viettää, levätenkin - ja illalla pitäisi töiden jälkeen jaksaa huomioida toinenkin, asuikin aika kaukana
Tyttöjä en ole moneenkaan tutustuttanut. Ajattelin eron jälkeen että en halua heille esitellä ihmistä josta en ole varma pysyykö elämässä... Nuorempi sanoi minulle  kerran tässä aika äskettäin että sun olis pitänyt hankkia heille kunnon isäpuoli :), sanoin eipä ole sattunut kohdalle
Ehkä  en oikein tiedäkään mitä haluan. 

Mutta kuten aiemminkin on puhetta, elämästä ei koskaan tiedä... mutta sen tiedän että pärjään yksinkin. Eri asia vaan että haluanko. No nää vaan ajatuksia, ei tarkkaan mietittyä. Sanoja paperilla... jaarittelua lähinnä, pois mielestä

Kai se vähän on haikea fiilis  - en minä silloin avioon mennessä ajatellut eroavani. Mutta - mun oli parempi jatkaa yksin.

****************************************************************

Rakastua voi vain vahingossa. Yritäpä
rakastua, niin ei siitä mitään tule. Lauri Sallinen

************************************************************

Päiväkirjoista ja kalentereista bujoiluun

Olen kirjoittanut päiväkirjaa oikeastaan niin kauan kuin muistan - enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Ensimmäisen päiväkirjani sain suunnilleen kymmenvuotiaana nimipäivälahjaksi vähän vanhemmalta sukulaistytöltä

Ensimmäiset kirjat olivat lähinnä luettelointia että mitä oli tehnyt tai pahoittelua siitä ettei ole jaksanut kirjoittaa. Murrosiässä ehkä lähinnä tunteiden ja huonojen olojen purkausta. Olen huomannut että edelleen kirjoitan silloin kun joku asia vaatii purkautumista. Helpompi olla kun saa sanat paperille. Kirjoja on kertynyt kymmeniä, saattaa lähennellä sataa (kyllähä yli neljäänkymmeneen vuoteen voi niitä kertyykin)  - ehkä viiteenkymmeneen asti olen ne numeroinut - en nyt muista (nykyisin laitan vaan aloitus- ja lopetuspäivän), oikeastaan pitäisikin laittaa kaikki yhteen kasaan ja katsoa kuinka paljon niitä onkaan... Tuossa kuvassa niistä muutamia... Bujoikin löytyy.

Kalenterit löytyvät myös kaapppien kätköistä. Ensimmäisen muistan voittaneeni jostain koulujutusta ehkä ala-asteella. Sitten oli teinarit - ilman kalenteria en osaa olla, usein löytyy myös seinäkalenteri. Viimeisen vajaan vuoden aikana Bujo on noussut kalenterien ykköslistalle, Minulle se on lähinnä muistiinpanoväline, johon saa kaiken mahtumaan yhteen paikkaan. En varsinaisesti koristele enkä piirtele siihen - washiteippejä olen kyllä käyttänyt erottamaan päiviä ja tarroja siellä sun täällä - muuten bujoni on aika yksinkertainen mutta riittävä - minulle - sehän se pääasia

Blogin kirjoittamisen aloin syksyllä 2005 jolloin olin määräaikaisessa työsuhteessa joka sitten seuraavan vuoden alkupuolella vakinaistettiin - sillä tiellä olen edelleen. Tarkoituksena ei ollut mitenkään julkistaa elämääni, mutta kaipa sitä jollain lailla halusi äänensä muiden kuuluville, vaikka anonyyminäkin..  Ehkä vähän enemmän mietittyä kuin päiväkirjakirjoittaminen, johon kirjoittaa kaiken sellaisenaan kun ne mielestä kumpuavat. Ensimmäinen blogini päätyi aikanaan yhteen tutkimukseenkin - yhtenä monista naisten kirjoittamista blogeista.  Blogi jatkuu edelleen vaikkakin eri nimellä -  ollut tarve jättää jotkut asiat taaksensa ja aloittaa tavallaan puhtaalta pöydältä - mutta myönnän, aina välillä palaavani niihin aikoihin. Välillä on aikoja jolloin ei tekstiä synny, toisinaan ehkä liikaakin. Tosin tämä nykyinen juontaa juurensa siihen kun silloinen blogipalvelu ei toiminut kuin piti, kuvat hävisi yms joten siirryin tänne . ja tänne jäin :)

Niin bujo  - siihen tulee palattua päivittäin. Nykyään tämä vihreä (kuvan väri ei vastaa ihan todellisuutta) lettuni on lähes aina mukanani. Enkä oikeastaan kaipaa muuta kalenteria  - seinäkalenteri työsermin seinällä sekä kotona - ovat lähinnä nättejä kuvia tai ajatuksia herättäviä teksteja - mutta - näkee niistä helposti mikä päivä on menossa

Tämä tällä erää - en tiiä oliko tästä tekstistä iloa kenellekään. Kuhan kirjoitin :) Mukavia unia kaikelle kansalle

Tuli postissa

taloyhtiön vuosikokouskutsu - muistankin että hallituksen pj kertoi siitä jo aiemmin - tosin hänen puheistaan ymmärsin että olisi ollut hallituksen kokous.  Ei siinä mitään mutta lähes joka vuonna alkamisaika on kolmelta ettei normaalia toimistotyöaikaa noudattava siihen kerkeä - eli en taida viittiä käyttää puoltatoista tuntia liukuma-aikaani  - varsinkin kun kiky edelleen jatkuu (eli kaksi tuntia miinusta kuussa plus nää omat menot).

Katsoin kutsun mukana tulleet paperit - ei niissä mitään erikoista, hoitovastike nousee hieman, vesimaksu ei, lisäksi rahoitusvastiketta tulee lisää tulevan ikkunaremontin takia (toukokuun alussa), näistä asioista oikeastaan on päätetty jo viime vuonna. Eikä mulla koskaan ole ollut niistä sen kummemmin sanomista - ja jos jotain on sanonutkin niin eipä siitä paljoa ole hyötyä - aika paljon olen kuullut asioista esim tuolta hallituksen pj:lta - hyvin auliisti kertoilee mitä aiotaan tehdä ja mitä mieltä olisin  - taisin kyllä sanoa silloin viimeksi tuosta kokouksen ajankohdasta että taas noin aikaisin. No yksi positiivinen seikka on että on ainakin ajoissa - monena vuonna on kokous pidetty vasta kesäkuun lopussa (jopa heinäkuussa vaikka kesäkuun loppuun mennessä se pitäisi pitää...)

Tuo kellonaika ilmeisesti johtuu isännöitsijästä, haluaa hoitaa kokouksen virka-aikana. Toisaalta ihmettelen et miten hän siitä päättää, meiän osakkaiden kokoushan se on. Mutta en jaksa asiaa sen kummemmin miettiä, en ole kuitenkaan valmis hallitukseen mukaan menemään - mulla on tässä elämässä muutakin... tosin toisaalta - no jaa - tänä vuonna näin, ehkä ensi vuonna sitten

mut nyt lähden kauppaan iskälle ruokaa, huomenna taas kotopuoleen

On edes perjantai

 - tänä aamuna tuntui ettei jaksaisi herätä. No ensi viikko vielä ja sitten pääsiäinen sekä jatkoksi talviloma.  Ei mulla mitään erikoisia suunnitelmia lomalle ole. Saatan lähteä jonnekin tai en...

Meiän Kiky-juttu ei ole vielä puitu loppuun. Ensi viikolla meiän edustaja keskustelee luottamusmiehen ja henkilöstöpäällikön kanssa. Meidän pointti on se ettei me ainkaan tuntien vähennystä haluta eli siis että kuun alussa liukumista vähennetään aina kaksi tuntia... no katotaan mihin suostuvat vai suostuvatko mihinkään. Myynti pitää tänään (ja eilen) jaksokokoustaan, meillä on hiljaisempaa...

Pääsiäinen lähestyy, pitäis varmaan sitäkin hieman suunnitella. Monika ja avomiehensä ainakin tulevat kyläilemään, yöksi eivät varmasti jää. Miehensä haluaa nukkua omassa sängyssä, no ei tuota matkaa ole kuin noin 70km. Pitänee siskon kanssa kysellä mitä tehtäis isän kanssa. Jouluna ainakin huomattiin että yöksi meille jääminen oli hieman liian rankkaa... et mennäänkö sinne vai mitä tehtäis.. no kerkiää sitäkin miettiä

Kyl mä välillä mietin että enkö vaan anna mahdollisuutta kenellekään tulla mun elämään kokonaan... itse alitajuisesti torjun ja annan itsestäni vain sen minkä haluan antaa... tai ei se noin ole. Minä vaan en vaadi - jos annat toisen mennä eikä hän palaa niin ei häntä ollut sinulle tarkoitettu. No en mä nyt tota noin konkreettisesti nyt tarkoita,  ei nyt ole ketään jonka haluaisin palaavan -tai toisaalta - ehkä huolettoman nuoruuden silloin tällöin...
Mutta nyt alan lähteä taas töihin - onneksi on perjantai

Mukavaa tätä päivää