Näytetään tekstit, joissa on tunniste dnatestaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dnatestaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Rankka vuosi takana

Oikeastaan vasta tänä viikonloppuna sen todella olen tajunnut -  isän lopullinen sairastuminen viime joulun kieppeillä ja poismeno, oma terveys (lonkka) jonka vuoksi en ole päässyt metsälenkeille enää kesän jälkeen, operaation odottelu ja jännitys. Sit mulla on ollut vähän sellainen tapailukaveri, ystävä - jonka kanssa vietetty aikaa kun kummallakaan ei ole tärkeämpää. Eilen tajusin että minähän oikeastaan olen varasuunnitelma. Alustavasti sovitaan että ehkä nähdään, sit tuleekin muuta menoa (lähinnä hänelle, mun menot on yleensä tiedossa etukäteen...) ja tulee viesti että tuli muita suunnitelmia... mitäpä mä siihen muuta kuin et mukavaa viikonloppua

Kyllähän mä sen olen tiennyt ja hyväksynytkin jollain tapaa, mutta nyt tuli sellainen - jotenkin hämmentynyt olo - et mähän olen ollut selvästi varasuunnitelma, eikä se tunnu hyvältä vaikka sen tietääkin...siskolleni sanoinkin että en ole enää kenellekään Ykkönen :( . Mut on helppo sivuuttaa... enkä mä rupea kenestäkään "taistelemaan", saa mennä jos on mennäkseen -  mutta aina näyttää palaavan...

Vartalotyyny, ehkä siitä apua leikkauksen jälkeen
- ja voihan sitä halatakin tarvittaessa ;)

Postilakko loppui ja torstaina tulikin tärkeä kirje joka oli kirjeen päiväyksen mukaan tehty 5.11 ja kuoressa leima 7.11. Sairaalasta kutsu toimenpiteeseen ja kokeisiin. Ensi tiistaina ensin labrat ja ekg, sitten rtg ja vielä leikkaushaastettelu. Leikkauspäivä viikon päästä jossei tule esteitä. Sitä mä vähän nyt pelkään, että entä jos se ei onnistukaan (tuo päivämäärä mulla olla tiedossa OmaKannan mukaan mutta siellä ei ollut tietoa mikä se olisi).

Verenpaineet ei valitettavasti ole tasaantuneet toivotusti mutta toivottavasti eivät ole esteenä. Se varmaan selvinnee ensi viikolla. Hieman korkealla edelleen, mutta toisaalta onko ihme?

Edellinen viikonloppu meni viihteen merkeissä - ja yhdistysasioissa... Perjantaina oli
ammattiyhdistyksen syyskokous, edelleen pesti hallituksessa jatkuu. Kokouksen jälkeen pikkujoulut. Lauantaina Imatralle, yhdistystouhuja sielläkin ja jouluruokaa.. Ilta jatkui teatterissa Love me Tinder. Mukava viihdyttävä esitys. Sunnuntaina Antti Reiniä katsomassa ja maanantaina kirkkokonsertti - no siinähän ne vapaat meni. Muuten huomasin kirkossa kuinkan herkistyneessä mielentilassa sitä on  - tuli laulu "Tulkoon joulu", en vaan yksinkertaisesti voinut kyyneleille mitään. Muistot tulvahtivat mieleen ja ajatus että entiset joulut on vain muistoja...
Antti Reini, Patoklubi 24.11.19


En varsinaisesti juhlinut syntymäpäiviäni mutta yks kaveri käväisi torstaina kahvilla. Ei ollut aikaa eikä voimiakaan järjestää mitään isompaa (yleensä mulla on sisarukset ja täti käväisseet ainakin)
Eli tällä hetkellä ajatukset pyörii aika lailla tuossa lonkassa.

Tilasin muuten Iinalle syntymäpäivälahjaksi lupaamani Dnatestin - oli aika hyvä Black friday-tarjous. Muuten en ole paljon ehtinyt/jaksanut sukututkimusta harrastaa tällä hetkellä - ehkä sekin aika taas tulee... Jollain lailla olisi halunnut isän kanssa niitä katsella mutta siinä vaiheessa kun sain hänen tuloksensa - oli hänen mielensä jo osittain "muualla"

tiistai 22. tammikuuta 2019

Oliskohan aika

jotain kirjoittaa tänäkin vuonna jotain edes.

Joulu meni -  ja isäkin pääsi kotiin intervalliosastolta ennen uutta vuotta - mutta oli taas tässä välissä muutaman päivän sairaalassa kun kotihoito oli sitä mieltä että ei pärjää kotona. Hieman alkaa olla muistiongelmia joten kotihoito päätyi siihen että lääkket ja insuliini on lukollisessa laatikossa. Ei aina muista mikä päivä, onko aamu vai ilta.... mutta vaikuttaa siltä että pärjää kun käyvät useamman kerran päivässä. Minä vien edelleen pääsääntöisesti ruokaa viikoksi viikonloppuna (tosin tulevana en  mutta sen hoitaa sisko), sisko käy siivoamassa, veli muuten vaan välillä auttamassa (asuu lähellä) ja onhan lähellä myön isän veli, joka tulee tarvittaessa.  Ruoan lämmittää vielä itse mikrolla.

Aika paljon on olleet muhun päin kotihoidosta yhteydessä. Minusta hyvä että pitävät ajan tasalla. Isän tilanne kuitenkin tuntuu vaihtelevan. Kyllä musta on tärkeää että tiedetään (vaikken mä välttämättä isälle kerro että soittelevat)

Uudenvuoden vietin kotosalla - ei huvittanut minnekään lähteä, pikkusen kuohuviiniä otin. Autonkin sain katsastettua, huomautuksetta. Olin kyllä aika yllättynyt. Katsastusmies vielä sanoi että on hyvässä kunnossa

Uuden puhelimenkin hankin - entisen huono akunkesto rupes ärsyttämään - varsinkin kuvien otossa - pikkasenkin kylmä ilma tyhjensi akun eikä meinannut heti suostua lataamaan'

Isän DNAtestikin valmistui alkuvuodesta. Heti eräs samalta kylältä oleva otti yhteyttä että tuli osuma hänen setäänsä. Hänen avullaan sitten olen saanut enemmän selvitettyä. Ikävä vaan että mulla ei ole aikaa niin paljon - muutakin on tehtävä. Mutta eiköhän sitäkin välillä kerkeä, ei vaan voi siihen keskittyä pelkästään


Käytiin Iinan kanssa Jarkko Martikaistakin kattomassa Pato-klubilla yhtenä sunnuntaina. Kaikenmoista kivaa. Kirjastossakin kävi vierailemassa Tuija Lehtinen ja viime viikolla käytiin taikaillassa  -monta hyvää taikuria siellä esiintymässä

Kaikenmoista sattuu ja tapahtuu. Edellisenä viikonloppuna Monika oli käymässä. Hän vietti iltaa kaverillaan ja olin lähdössä hakemaan kun menin laittamaan saunan päälle - siinä sitten huikkasin Iinalle että me ei muuten saunota tänään - kiuas nimittäin oli tippunut seinältä. Sulakkeet älysin poistaa sulaketaulusta.
Huoltomies kävi viikolla - samalla muuten tarkistutin pattereiden termostaatit (tulee nyt tulevana perjantaina niitä vaihtamaan). Hän oli ensin sitä mieltä että kiukaan vaihto menis taloyhtiön piikkiin - mutta ei tässä taloyhtiössä - lopullisesti asia varmistui tänään. Oli sitten antanut sähkärille mun yhteystiedot -hän sitten soittikin. Lupasi lähettää kuvan mahdollisesta kiuasmallista - olin sanonut että oman mielenrauhani takia halua lattiakiukaan enkä enää seinälle.  No illansuussa sitten laiteltiin viestejä puolin ja toisin - tulee lauantaiaamuna klo 9 kiukaan ja kiuaskivien kanssa. Maksaahan sen mutta kerran se vaan kirpaisee...

Miesasiosta taas sen verran että taidan antaa olla - ei jaksa ottaa stressiä (tai ainakin yrittää). Lauantaina nimittäin tanssijakaveri rupes taas laitteleen viestejä - soittelikin sen jälkeen kun olin päässyt isän luota kotiin. Kertoili että suhde - jonka takia meiän viestittelyissä on ollut taukoa kun on halunnut selvittää miten siinä käy - oli ohi. Siinä sitten juteltiin - kiukaastakin ja lopputulos oli että lähdin hänen luokseen saunaan, karaokeillassakin käytiin ja jäin yöksi.
No joo - eilen illalla myöhään kymmenen jälkeen soitteli et nyt on suhdeasiat ihan - miten se nyt sanoikaan - no joo yrittävät kuitenkin vielä (vaikka mun kanssa olikin kivaa jne) mutta kaverina haluaa pysytellä - ja kuulemma jossain vaiheessa kertoilee miten käy... no joo on se tän tehnyt ennenkin - ja mä annan tehdä. Arvostan sitä että kertoi asiasta heti- eli että tiedän missä mennään...sanoinkin siitä.

Mut mulla vaan on niin että jos välitän jostain ihmisestä niin en täysin halua eroon... vaikka hän tekis mitä ja käyttäytyis miten vaan... Ehkä mä vaan olen liian kiltti. Tai sitten hoivaaja. Haluan kuitenkin kaikkea hyvää. Kai sitä vaan pitäis päästää irti... Kun vielä pystyis...
Olen kyllä realisti - mua on helppo pitää vain kaverina, en järjestä kohtauksia . Olenkin sanonut etten koskaan taistele kenestäkään miehestä kenenkään kanssa. Saa mennä jos on mennäkseen... jossen mä kelpaa sellaisena kuin olen nii  antaa olla.

Mietin tossa kaupassa käydessä että mä en oikeastaan koskaan ole edes tottunut käymään kaupassa toisen kanssa. Naimisissa ollessani minä hoidin ruokaostokset - yksin. Oikeastaan olen tottunut olemaan yksin - ja yrittämään ensin ite tai hoitamaan asian muuten. Myönnän kyllä että välillä kaipaisi toista siihen, nukkumaan ja pitämään kainalossa mutta... kyllä Hanna pärjää... Sitä olen kuullut aina. Ikääkuin ei annettaisi lupaa olla joskus heikko.

Viime yö meni harakoille - en tiedä vaikuttiko täysikuu. Luin pari kirjaa loppuun (toinen oli Tina Turnerin "Minun rakkaustarinani") ja myönnän ajatelleeni myös noita miesasiota  - ja isän pärjäämistäkin

Viikonloppuna siis luvassa saunaan uusi kiuas ja illalla pääkaupunkiseudulle työpaikan tapahtumaan jonne meidät viedään yhteiskuljetuksella ja yöllä takas. Saas nähdä eksyykö sitä vielä kaupungille -riippuu fiiliksestä, luulen. Tosin tällä hetkellä tuntuu että varmaan koti kutsuu...

En mä halua valittaa. Kyllähän mun asiat on hyvin,  läheisiä ihmisiä ja oikeastaan olen saanut - lähes - kaiken mitä olen osannut toivoakaan. Haluan olla kiitollinen siitä mutta koen että joskus voi vähän "purnata". En usko että ihminen osaa koskaan olla täydellisen kiitollinen ja tyytyväinen vaikka minusta niin on usein sanottukin että sinä näytät siltä ettei sinulla olisi murheita ollenkaan - ehkä - mä vaan osaan piilottaa ne näkyvistä - Synnynnäinen asiakaspalvelija :)

Ollaan kaverin kanssa menossa terapiakirjoittamisryhmään - Naisen elämää - voimaa tietokirjallisuudesta - kokoontuu viitisen kertaa kerran kuussa. Käydään asioita läpi tiettyjen teemojen mukaan- mm kirjoittamalla. Tavallaan sitähän mä aina olen tehnyt - kirjoittanut päiväkirjaa - ja blogiakin. Puran tunteita kirjoittamalla ne ulos..

Tänään on varmaan lähdettävä ajoissa nukkumaan - kun viime yö meni pipariksi. Mukavaa tätä vuotta

perjantai 14. joulukuuta 2018

Isän dnatesti ja auton huoltoa

Iskä kyseli eilen että olenko tilannut hänelle jonkun tutkimuksen.  Ensin olin ihan ihmeissäni - no sehän oli se tilaamani dnatesti - olivat osanneet lähettää sen isän osoitteseen vaikka omallani sen tilasin - mutta olen jo tehnyt isän  kit-numerolle profiilin (eli nimi ja osoitetiedot), joten siitä ne....

En ollut siitä kertonut, ajattelin että kun sen testin saan... no viikonloppuna sitten pumpulipuikolla raaputtamaan dna:ta poskesta... kunhan hän vaan malttaa olla pari tuntia syömättä

Auton käytin katsastushuollossa - päästömittauksineen ja muutama valo vaihdettiin. Samalla kartoitti et mistä saattais katsastuksessa tulla sanomista. Sovittiin että käyn katsastamassa ja sitten katotaan mitä on korjattavaa. Sen verran vanha auto ettei oikeastaan kovin paljon viitti ylimääräisiä korjailla. Olenkin ajatellut jo jonkin aikaa että pitäis vaihtaa  - olen tuolla ajanut nelisen vuotta ja ajokilometrejä on yli 270000 km - moottori toimii kyllä hyvin edelleen...

torstai 22. marraskuuta 2018

Syntymäpäivän kynnyksellä

Taas on kohta vuosi kulunut - ja ikä lisääntyy numerolla. Usein vietämme työporukan pikkujouluja mun synttäreiden tienoilla, niin nytkin. Huomenna töiden jälkeen kiireesti kotiin ja vaatteiden vaihto. Vietetään iltaa paikallisen ravintolan saunatiloissa  - omat ruuat ja juomat :) Iltaa mahdollisesti jatketaan kaupungin iltaelämään...

Lauantain olen varannut itselleni ns. toipumispäiväksi. Sunnuntaina kahvittelen sukulaisia ja ystäviä - silleen pienimuotoisesti. En ole vielä edes tarjottavia kerinnyt -  saattaa mennä sunnuntaiaamuun  - se kauppareissu muttei sitä koskaan tiedä

Alkuviikosta on pari lomapäivää. Maanantaina menossa iskälle ja iltapäivällä osteopaatille. Jalka on vaivannut oikeastaan koko viikon - en tiedä mistä johtuu, ehkä säästä... mutta kyllä mä liikkeelle pääsen ja pikkujouluihin - tosin hieman on flunssainen olo

Tässä viikolla yhtenä päivänä pari kertaa jouduttiin työpaikalla pihalle - toinen oli evakuointiharjoitus (ei tiedetty) - ja toinen todellinen (tosin ei vakava) tilanne eli tuli palohälytys - ja porukka passitettiin pihalle. Täytyy sanoa et hieman koleaa oli pelkkä villatakki päällä ollessa

Tilasin tänään dnatestin  - itsellenihän olen sen jo tehnyt - ja nyt haluaisin isäni saada testattua. Kattoo nyt saanko suostumaan.  Maksaahan tuo mut mikä harrastus ei maksaisi? Saisihan siihen kulumaan satoja euroja mutta tämä on tämmöinen ns. serkkutesti - jos saan isän testattua niin voin omat osumani saada jaoteltua - äidin puoleiset osumia onkin jo, koska serkkuni siltä puolelta on testannut itsensä. Kiehtovaa mutta aika ei tahdo riittää tutkimiseen... kaikkea muutakin elämässä on.




tiistai 5. kesäkuuta 2018

Juhlat juhlittu

arkeen palattu. Mukavaa oli - ja isäkin tapasi vanhoja kavereitaan. Yhden vaimo muisteli kun iskä ja äiti asuivat naimisiin mentyään vajaa kolme vuotta siinä talossa missä veli nyt asuu (se oli silloin isän enon omistuksessa, ja meillä oli käytössä alakerta). Minä ja veljeni ehdittiin siinä välissä syntyä.

Niin mitä mun pitikään - niin nykyinen olohuone oli silloin iso tupakeittiö ja nykyinen keittiö meiän makuuhuone. Talo on rakennettu 30-luvulla.  Isän papan rakentama. Veljeni osti sen 80-luvun lopussa - ja ovat siitä tehneet oman näköisensä (noi huoneiden vaihdot ym  teki kyllä eno jo 60-luvun lopussa). Mutta tavallaan on mukava tietää omat juurensa - sen mistä on tullut.

Siitä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen:
Tein tässä äskettäin FamilyFinder dna-testin. Tulokset tulivat nyt alkukuusta. Odotetusti ensimmäisenä oli serkkuni, jonka tiesinkin testin tehneen, muuten lähes 3900 osumaa viidensiin serkuihin asti.

Tuo osuma serkkuuni, antaa uskoa että dnatesti kertoo juuresi.
Muita tuttuja ei ole näkynyt mutta mielenkiintoista tutkia mitä kaikkea sieltä löytyykään. Tosin aika hyvin näen ketkä ovat äidin puolelta kun paikkakuntia ja sukunimiä kattoo. Äitini vanhemmat ovat Kuhmalahdelta ja heiän sukujuurensa löytyvät Wirmailan rusthollista. He muuttivat 30-luvulla tänne. Pappa on haudattu tänne ja mummu Kuhmalahdelle äitinsä viereen. Muutaman kerran olen siellä käynytkin - hautausmaalla. Lapsena muistan että käytiin sukulaisia kattomassa kesälomalla mm. papan veljeä.

Olen 100%:sti eurooppalainen - testin mukaan:
84% suomi, Itä-eurooppa 9 %, Etelä-eurooppa 5%  ja Skandinavia 2%

vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...