Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teatteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teatteri. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. lokakuuta 2022

Kesä meni ja syksy tuli

 Ilmeisen kiirettä ollut kun ei ehdi edes blogia päivittämään

Viime kuussa oli aika paljon yhdistysjuttuja mm. yksi viikonloppu meni Joensuussa yhdistysten tapaamisessa, seuraava mökkeillessä (oman yhdistyksen suunnitteluseminaari), teatterissakin käyty (Kouvolan teatterin Myrskyluodon Maija) tyttöjen ja heidän tätinsä kanssa

Tällä viikolla pidin yhden vapaapäivän (liukumavapaa). Käytiin Iinan kanssa  Heinolassa Monikan luona. Siellä tutustuimme Heinolan kaupunginmuseon näyttelyyn: Ruokajuurilla (Näyttely ruoan kulttuurihistoriasta), kirjastossakin käväistiin. Nälän yllättäessä Heilaa syömään. Prestonin kanssa käytiin myös lenkillä. Kahvittelun jälkeen kotimatkalle. Oli mukava päivä.

Eilen kävin siskon kanssa kuuntelemassa Antti Ketosta paikallisessa ravintolassa. Kiva kuunnella - mutta huomasin ettei enää ole mun paikka (oli aika, jolloin siellä tuli käytyä useinkin). Yhden tutun näin :) 

Ollaan nyt palattu työpaikalla hybridityöskentelyyn (kaksi päivä viikossa on oltava toimistolla). Syksyn kehityskeskustelukin on uuden pomon kanssa käyty (ihmisenä sinänsä ei uusi, työkavereita ollaan oltu vuosikausia - ja hyvin on toimeen tultu). Hänen tilalleen tulossa entinen työkaveri - palaa joukkoon takaisin - on positiivinen yllätys :)


Syksy on harrastusten aikaa: sukututkimusta, kirjaston tapahtumia (Sami Saari ja kirjansa kirjoittaja Laura Parkko), kirjallisuusterapeuttinen ryhmä (tämän kuun kokoontuminen jäi väliin kun olin Heinolassa - no asiat tärkeysjärjestykseen).

Onneksi ne on yleensä vain noin kuukauden välein...  esimerkiksi yhdistyksen hallituksen kokoukset. 

Paitsi webinaareja ja sukututkimukseen liittyviä luentoja olisi enemmän kuin kerkeää kattoa. Kotonakin pitäisi saada hommia tehtyä 





Olen mä ristipistojakin ehtinyt. Tällä hetkellä teen kolmen sarjaa, joista kaksi on valmiina. Hitaasti mutta varmasti. Työ lojuu sohvapöydällä - aina ohimennessa muutama pisto ;)



sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Koiranpentu, yhdistystoimintaa ja yhtä sun toista

 


Tyttäreni ja miehensä hankkivat muutama viikko sitten koiranpennun. Näissä kuvissa poika on noin kahdeksan viikon ikäinen. Päästiin tutustumaan... toki kuvia oli tullut albumikaupalla :) 
Olin lukenut että corgi cardigan saattaa arastella muita kuin omaa perhettään aluksi - mutta tämä koira oli kyllä heti kaveri. Täytyy kyllä sanoa että on sydämen sulattava vesseli <3.  

Liityin paikalliseen sukututkimusyhdistykseen - yhdessä jäsenillassa olen ollut ja parissa nettiwebinaarissa (Zoomilla). Sukututkimuskirjeystävänikin laittanut tällä viikolla sähköpostia (kyseessä eläkkeellä oleva samasta kylästä kotoisin oleva, ulkomailla asusteleva sukututkija - tai ainakin vuosia harrastanut). Taas on tietoa kylän entisistä asiosta enemmän, vastavuoroisesti kerron sen mitä tiedän - useimmiten tähän aikaan liittyvistä asioista.




Toisen yhdistyksen (ammattiyhdistys) kanssa olin viime viikonloppuna kehittämisseminaarissa mökkeilen. Vähän suunnitellaan tulevaa ja virkistäydytään saunomalla - ja poreammeessakin, ruokaa laittamalla, oleilemalla, luonnossa virkistäytymällä. Koirista kun ollut tässä  juttua niin oli yhdellä yhdistyskaverilla kaksi koiraa mukana. Hyvin ihmisystävällisiä mopseja, 

Tänä viikonloppuna olimme hankkineet jäsenistölle teatterilippuja (pienellä omavastuulla). Kouvolan teatteri ja Kirka-musikaali - suosittelen. Pari työkaveriakin näin - toista en ollutkaan nähnyt yli vuoteen kesällä. Sitä tää etätyö teettää. 

Aloitin myös paikallisessa kirjastossa tietokirjallisuusterapian tai oikeammin sitä voisi sanoa lukupiiriksi. Suunnilleen kerran kuussa tänä syksynä tapaamme Ronnie Grandellin kirjan Itsemyötätunto tiimoilta - käsittelemme kirjan tekstejä kirjoitus ym harjoituksen kanssa - kotiläksyäkin on tiedossa. Aluksi lainasin kirjan kirjastosta mutta nyt odottelen omaa postista (nimittäin kirjaston kirjan haluaa lainata joku muukin)

Tänään sain itseni liikkeelle lähilammelle. Siellä tehdään edelleen kunnostustöitä. Vanhat pitkospuut saaneet kyytiä.. Vielä löytyi pieni pätkä. Itse ajattelen asiaa hieman kaihoten. Tuo paikka pitkospuineen on ollut mulle tärkeä paikka - siellä ikäänkuin pääsee hieman vaellustunnelmaan. Mutta nyt se kieltämättä on useamman saavutettavissa (kunhan valmistuu). 
Yllättävän paljon siellä oli nytkin porukkaa liikkeellä. Yhden vanhahkon herrasmiehen kanssa juttelinkin pitkän tovin. Kaikenmoista siinä ehdittiin käsitellä - mm se miksei työt edisty ihan niin hyvin kuin oli tarkoitus - en siitä sen enempää kuin et jotain maanomistusjuttuja... Pitäis olla valmista ensi kuussa mutta tällä hetkellä työt ei edisty. Mutta - pääsee siellä kulkemaan kuitenkin :) 
Yhdelle naiselle sanoinkin et jos olisin vasta muuttanut tälle alueelle niin olisin sitä mieltä että todella hieno juttu mutta koska olen kauan asunut täällä - niin suhtaudun ehkä vähän nostalgisesti. No on täällä onneksi metsää ja polkuja lähellä - mun ei tartte kuin tuo mäki nousta niin pääsee poluille. 



perjantai 25. lokakuuta 2019

Aika kuluu

Tämäkin kuukausi on kohta ohi. Menossa olen ollut - tosin sairaslomallakin.  Tuon edellisen kirjoituksen jälkeen maanantaina lähdin töistä kesken päivän . Oli niin niskat ja selkä jumissa. Illan kokouskin jåi väliin. Loppujen lopuksi olinkin sairaslomalla seuraavan viikon keskiviikkoon - Se on oikeestaan pitkä tarina :)

Huomasin nimittäin että mun verenpaineet oli järkkykorkealla tiistai-iltana (muistaakseni 191/133 tosin osasyynä saattoi olla se että kävin hammaslekurissa, ja poistettiin mm viisaudenhammas, mutta kuitenkin) - lisäksi mun vp-mittari ilmeisesti oli rikki, ainakin mansetti ei suostunut tyhjentymään joten pyysin siskon mittaria lainaksi kunnes saan uuden (tilasin netin kautta ja parissa päivässä oli perillä, lähes samanlainen kuin entinenkin mutta hieman "päivitetty") Verenpaine kyllä laski noista huippulukemista seuraavana päivänä mutta korkealla edelleen...

No sitten otinkin yhteyttä työterveyshoitajaamme joka järjesti lääkärille perjantaiksi ajan. Hoitaja ihmetteli että tiedoissa näkyi muutaman vuoden takaa että olisi aloitettava lääkekokeilu jota ei sitten ollut edes määrätty. Mulla on ollut taipumusta verenpaineeseen ja sukurasitustakin on. Jotenkin vaan päässyt seulan läpi. Oma syykin miksei ole asiaa vienyt eteenpäin. Nythän se on tavallaan pakkotilanne, kun leikkaukseen menossa...

Pitkästä aikaa ristipistoja - ruiskaunokki
Nyt olen syönyt lääkettä parisen viikkoa, olo on parempi. Niin sain siis sairaslomaa, osittain tuon nivelrikonkin takia (lääkäri aiemmin sanonut että antaa tarvittaessa) ja varmaan myös väsymyksen takia. Olin levon tarpeessa ja kun toi lääkityskin aloitettiin. Apteeksissa sanoikin että pari ekaa viikkoa paineet heittelee miten sattuu... Yllättävän vähän sivuvaikutuksia ollut. huipannut muutaman kerran kun paineet laskeneet vauhdilla

Olin just lääkäriin lähdössä kun työkaveri laittoi viestiä että miten voit... sanoin  et en ollutkaan tajunnut kuinka väsynyt olin. Hän siihen että kyllä me ollaan huomattu että olet. Yks työkaveri sanoikin silloin maanantaiaamuna et miksi sinä tulit töihin. Meillä on töissä ollut pitkään vajausta muutenkin - aina joku lomalla tai saikulla.

No sairasloma meni lepäillessä ja sopeutuessa vp-lääkitykseen. Kävin hakemassa myös kyynärsauvat - tällä hetkellä kuljen yhden kepin kanssa. Vähän viihdettäkin oli sillä viikolla. Kävin miespuolisen ystävän kanssa katsomassa Olen Suomalainen -elokuvan - ja ennen sitä syömässä. Vähän piristystä :)

Pariloitua tonnikalaa
Elokuva oli mielestäni parempi kuin olin etukäteen ajatellut. Tosin toi mieleen omakohtaisia kokemuksia, mutta silti... Muistin myös kun nuorena olin Motorestissa töissä (kesäisin auki 24h) kun herätin Kari Tapion autostaan (pyysi herättämään) aamulla lähtiessäni kotiin.

Viime viikonloppuna perjantai-iltana oltiin työporukan kanssa syömässä - enpä ollut ennen syönytkää tuoretta tonnikalaa. Ihan syötävää mutta kyllä mä säilyketonnikalaakin syö ihan mielihalulla.
Alkupalana söin Valencialaista sipulikeittoa ja jälkkäriksi liekitettyä räiskälettä mansikka-ananaskompotin kera... Siellähän se muutama tunti vierähti, sieltä sitten vielä pubiin. Itse olin autolla liikkeellä muttei se mun oloa haittaa, pärjään ilman rohkaisuakin - ja juttua riittää. Pari työkaveria vein kotiinsa illan päätteeksi

Hunajaista kananrintaa


Monika tuli lauantaina päivällä ja kaupan kautta kotiin.  Sai raahata ostokset kotiin, alkaa olla mulle aika vaikeaa. Oltiin illalla menossa tyttöjen tädin kansssa teatterin - ensin kahvilan kautta. Kouvolan teatterin Herrasmieshuijarit - mukavaa viihdettä. Illan päätteeksi vielä vähän syömään . Mukava ilta sekin mukavassa seurassa...

Eli tämmöistä - ja menoa on tiedossa lisää marraskuulle yllinkyllin - jossei sitten satu leikkauskutsu tulemaan. Hampaat hoidettu tulehdusriskien osalta mutta paikattavia vielä on. Ei halpaa lystiä mutta pakollista ennen leikkausta. Yksityiselle menin koska halusin saada homman nopeasti hoidettua. Julkisella puolella hoitoonpääsy aika hidasta.

Tämä työviikko pulkassa, taas yhden jaksoin. Ei siinä mitään, olo on pirtempi kuin aikoihin vaikka lonkkaa koskeekin mutta jotenkin saan sen pois mielestä. Samahan se istua työpöydän ääressä kuin kotona sohvalla. Kävelyhän se tekee eniten kipeää. Ilman keppiä en kyl pärjäis tällä hetkellä

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Kesän kuulumisia

Viime aikoina ei oikein kirjoittaminen ole sujunut. Jotenkaan ajatukset eivät päädy tekstiksi. Ehkä tämä on sellaista totuttelua. En oiken ehkä vielä ole  tajunnut mitä isän kuolema merkitsi minulle, siitä on nyt reilu kolme kuukautta.

Perunkirjoitus on pidetty, hautakivi on palautettu takaisin hiottuna ja uudelleen kaiverrettuna. Hiukan ollaan käyty läpi isän tavaroita (ja äidinkin vaikka siitä tuli nyt tässä kuussa jo kahdeksan vuotta). Kiirettä meillä sinänsä ei ole, silla tuo talo varmaan pysyy perikunnalla. Ei sitä saa myytyä, korjattavaakin riittää... Luin jostain että näitä tämmöisiä taloja on nykyään paljon

Mutta eiköhän sekin asia järjesty jossain vaiheessa - tavalla tai toisella.


Yhden viikon lomaa olen pitänyt, muutaman viikon päästä loput. Olen tänä kesänä kuitenkin ollut menossa enemmän kuin aiemmin - en tiiä yritänkö sillä täyttää jotain. Jopa kaksi kertaa käynyt kesäteatterissa (Korvenkylä ja Valkeala) ja lavatansseissakin kävin - vaikken tanssinutkaan. Paljon kerkeää kun vaan menee - siis viittii mennä. Veljen uutta hirvikoirapentuakin (karhukoira) käynyt katsomassa pari kertaa - ja serkun puolivuotiasta. Mukavaa kun sukuun tulee lisää lapsia...

Lavatansseissa on se että pitäis joko käydä jatkuvasti eli tulla tutuksi - tai sitten pitäisi olla omatanssittaja mukana :) Toisenkin kerran ehkä tulee lähdettyä - voitin nimittäin lipun lavatansseihin... alustavasti puhuttu kaverin kanssa että lähdettäis - suunnilleen 70km matkan päässä sijaitsee tämä lava.

Alkukesästä täti ja eno kävivät vierailulla. Aiemmin eivät olekaan mun luona käyneet. Minä kyllä heillä useamman kerran (lähinnä olin iskän seurana). Kesäkuussa käytiin myös tyttöjen kanssa Savonlinnassa. viikonloppua viettämssä. Tytöt olivat sitä mieltä että mummia (isänsä aitiä) pitää päästä kattomaan kun ei tiedä miten kauan enää voi - hän on kuitenkin jo 89v - vaarin kuolema pisti vähän miettimään...

Heinolassakin käväistiin Iinan kanssa Monikan luona yhtenä lauantaina.) Kotimatkalla yksi kätkökin kerettiin hakea - on vähän jäänyt vähemmälle (mun jalkaongelmien takia) Sinä iltana lähdin vielä illalla kaupungille viihteelle, tanssittajakaveri pyysi seuraksi kun hänellä alkoi loma (ja mulla oli viikon loma loppusuoralla - onneksi vielä on kolme viikkoa jäljellä, noin kahden ja puolen viikon päästä), aamuunhan siinä meni kun kotia pääsi. Edellisellä viikolla käytiin kamun kanssa liikenteessä, erittäin mukava ilta sekin

Juhannusaaton vietin yksikseni - ennen useimmiten kotopuolessa. Juhannuspäivänä lähdettiin vanhemman tytön kanssa katsomaan Pelleä (ja Tumppia) Jaalaan. Oli ihan mukava reissu sekin.

Asuntomessuille en ole vielä kerinnyt  - saa nähdä menenkö. Miniasuntonäyttelyä käytiin pikaisesti kattomassa sunnuntaina ennen tädin luo menoa. Tänä kesänä käväistiin myös pikaisesti Tykkimäellä verestämässä muistoja (tytöillä oli lapsena parina kesänä kultapassit), mutta lähinnä vain eläimiä käytiin katsomassa - sama aasikin oli siellä vielä.

Eli onhan tässä kesällä ehtinyt vaikka mitä. Pieni ajatus oli ensi viikonloppuna Kotkan meripäiville lähtemisestä mutten taida ennättää.

Kesää on vielä jäljellä ja tapahtumia... paljon jäi nytkin kertomatta.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Harmaa Marraskuu

Harmaa se todellakin on ollut tänä vuonna,  ei oikeastaan aurinko edes pilkahdellut  - tai tässä yhtenä päivänä näin vilauksen... Elämäkin menee aika lailla samoja latuja.

Lauantai meni yhdistysten aluetapaamisessa - ja olikin viikon ensimmäinen aurinkoisempi päivä  - vähän harmitti kun ajeltiin Lappeenrantaa kohti  -  aurinko paistaa ja koko päivä tiedossa sisälläoloa. Alkaa jo olla aika paljon tuttuja aikaisemmilta kerroilta. (Keväällä Savonlinnassa ja edellisenä syksynä Kotkassa). Meillä oli pari ajankohtaista puhujaa - tällä kertaa painopiste - voisi sanoa - oli edunvalvonnassa. Uuden aluetoimikunnan valitseminen meni kivuttomasti, yksi uusi mukaan (mä en siinä ole, ei aika riitä enkä haluakaan, jos rehellisiä ollaan)
Loppupäivä menikin kevyemmän toiminnan merkeissä. Ensin jouluruokailu ja illaksi teatteriin. Suutarintyttären pihalla Lappeenrannan teattterissa. Kevyttä kesäteatterimaista viihdettä...  Kotona olin puol yhdentoista jälkeen

Viimeksi mainitsin käyneeni nettideittaamassa yhdessä palvelussa, kokeilin toistakin - ja melkein jo tapasinkin jonkun. Mutta sitten tapahtui jotain joka sai tavallaan minut perääntymään - pientä lähestymistä miehen kanssa jonka kanssa ollaan oltu vain ystäviä... Päätin katsoa sen nyt ensin - vielä en voi sanoa mitään miten käy vai käykö mitään. Mutta katotaan...
Käsittääkseni hänkään ei ole aiemmin minua ajatellut sillä tavalla - jotenkin vaan ajauduttiin tilanteeseen muutama viikkoa sitten. Se kyllä täytyy sanoa että asia ei ole edennyt odottamani (haluamallani) tavalla - ei ole ollut aikaa... tosin alkaa näyttää ettei edistykään. Itse olen tässä ajatellut asioita esim. aikaa kyllä löytyy jos haluaa... tässä ei nyt näytä käyvän niin, ikävä kyllä.
Yöllä yksin on aikaa miettiä :/

No se siitä jutusta. Mutta vähään aikaan en taida ajatella miehiä ollenkaan - tai kyllähän mä miesten seurassa viihdyn, ei siinä mitään. Ensi perjantaina on sitten työporukan pikkujoulut.

Tänään aamupäivällä kävin pari tuntia rämpimässä metsässä. Huomasin että lähelle on ilmaantunut muutamia kätköjä joten kävin pari hakemassa. Toinen oli suht helpossa paikassa eikä toinenkaan mikään ylitsepääsemätön ollut tosin mun kännykästä meni akku niin en oikein tiennyt missä olen - onneksi sattui yksi sauvakävelijä jolta kyselin missä olis lähin polku ;) mut aika keskellä pöheikköä olin. Kyllä mä toki aikani seikkailtuani olisin kotiin päässyt
mutta vähän toki matka nopeutui kun sai apuja...

Mulla on viime aikoina taas ollut ongelmia lonkan kanssa (alkavaa nivelrikkoa)  - se viimeisen vuoden vähän rajoittanut liikkumista tai ei tuu lähdettyä kun sattuu... Olin torstaina toisen kerran osteopaatilla - nyt ei hirmu paljon tunnu auttaneen. mutta tarkoitus olisi saa liikkuvuus pysymään edes tän hetkisellä tasolla. Eikä eilinen sisälläolo ja jatkuva istuminen varmaankaan auttaneet asiaa... töissä sentään voi halutessaan nousta ylös ja jaloitella kun siltä tuntuu... eilen joutui odottamaan toisten määrittelemiä taukoja eli ei voinut lähteä heti liikkeelle kun siltä tuntui...

Tänä viikonloppuna en käynyt kotopuolessa. Sisko hoiti viikon ostokset tällä kertaa ja auttoi isää hirvisopalle (joka jäi multa tänä vuonna väliin, no näitä päällekkäisyyksiä ei voi välttää). Ensi viikonloppunakaan en ole menossa - vasta kuin seuraavana maanantaina (pidän maanantain ja tiistain lomaa). Perjantaina pikkujoulut, lauantaina toipumispäivä ja sunnuntaina tulee luultavasti synttärikahvivieraita - yhtä hulinaa taas :) No eipähän kerkeä ajattelemaan ja miettimään muuta

perjantai 12. lokakuuta 2018

Syyskiireet - ja aika kuluu...

Pitääpä oikein miettiä mitä olenkaan tehnyt... eli kalenteri kaivettava jostain
tosin välillä yksinkertaisesti ei vaan ole jaksanut, myönnetään.

Isän syntymäpäivät olivat syyskuussa - ajelin kotopuoleen arki-iltana, siskonsa nappasin kyytiin (ja tämän miehen). Meillä olikin oikein mukava ilta, velikin käväisi sekä siskontyttö avomiehineen - isä sanoikin kun lähtiin et nää olikin ihan kunnon juhlat :)


Puolivälissä kuuta olikin Firstbeat- mittauslaite käytössä muutaman päivän -  kaksi elektrodia kiinnitettiin ylävartaloon - toinen oikean solisluun alle ja toinen vasemman kylkikaaren alle. Laite mittasi stressiä ja palautumista. Päiväkirjaan kirjattiin mitä milloinkin teki - sitä sitten näki analyysista miten silloin reagoi ja miten joku tekeminen vaikutti

Ihan mielenkiintoinen - mun tulokset ei olleet kovinkaan hyvät mutta onpahan mitä parantaa... palautumista mulla tapahtui vasta kolmantena yönä eli lauantain ja sunnuntain välissä.
kolmas päivä 

Olisi mukava jos se mittaus tehtäisiin uudestaan vaikkapa puolen vuoden päästä. Ollaan kyllä pomolta sitä pyydetty

Tällä viikolla meillä on sitten ollut tavallaan siihen liittyen työpaja ja yksilövalmennuksia - lähinnä mietitään mitä voisi tehdä - ja mitä itse haluisi. Pieniä asioita ja jossei suju niin sitten jotain muuta...
Minä yritän nyt miettiä ruokajuttuja esim sitä että söisin kunnon päivällisen eikä vain voileipää ja kahvia tavoitteena hyvä olo ja terveyteenkin kenties vaikutusta... mutta katotaan.

Tupperkutsuillakin käyty. Pitää sitä sen verran tukea siskontytön toimintaa

Kaverin kanssa kävin tansseissa - mukana hänen miesystävänsä ja tämän serkku. Artisteina Anne Mattila ja Benjamin Ehroth. Tuli sitä jonkin verran jalkaa nostettua vaikken mie mikään tanssija olekaan

Tässä pari kolme viikkoa yritin aloitella taas nettideittailua  - profiilin tein Happy Pancakeen - siellä olin ollut pari vuotta sitten, samoja naamoja siellä edelleen. Palvelu oli hieman muuttunut - ehkäpä vähän huonompaan suuntaan... Parin sellaisen kanssa juttelin jotka oli jo silloin  - ei siitä sen enempää. Sitten piti tavata yksi mies, joka suorastaan painosti että pitää tavata (huom. mulla oli kuva, hänellä ei) Lupauduin mutta eipä tuo saanut aikaiseksi - ja sitten välillä katoili palvelusta ja taas takas (En mä sellaista viitti katella). Sitten on näitä kuppikokojen ym kyselijöitä
 - päätin sitten että saa mun osalta olla siinä - laitoin näille parille että teillä on yhteystiedot, jos tarttee tai haluaa niin voi laitella niihin viestejä... Se siitä kokeilusta taas - tosin olen huomannut ettei mulla oikein aikaakaan ole eli miehiä en tällä hetkellä ajattele - vaikka olishan se joskus mukavaa... mut kun ei ole sellaista jonka mie haluaisin vaikken mä mitään superihmistä haikailekaan ;) mutta ei tuolla nyt ainakaan tullut vastaan. Ehkä se jostain... putkahtaa

Huomaan järjestäväni itselleni koko ajan menoa, kai se on jotain "tyhjyyden poistoa", viime aikoina kotona ollut aika hiljaista. Yksiseen kun asuu, ei sitä koko ajan viitti vaan kotosalla touhuta

Lammellakin olen silloin tällöin kerennyt käymään vaikka tuo liikunta onkin vähän vähentynyt, jotenkin tuo jalan kipu kuitenkin vaikuttaa jonkin verran.

Tanssijamiehen kanssa ei olla nyt nähty, silloin tällöin viestejä laitettu. Väittää olevansa mulle velkaa mökkisaunareissun ja talvirenkaiden vaihdon.

Kouvolan teatterin "My fair lady" käytiin katsomassa Monikan ja tyttöjen tädin kanssa tossa syyskuun lopussa - ja todella tykättiin. Vois oikeastaan mennä uudestaankin

Teatterin jälkeen tyttöjen täti tarjosi meille vielä iltapalan. Tulipa maistettua Nyhtökauragratiinia. Ei hassumpaa...

Iinalle ostin synttärilahjaksi lipun Teatterin Improiltaan, käytiin siellä viime viikolla nauttimassa vähän toisenlaisesta näyttelemisestä.
Oltiin eilen myös Iinan ja ystävän kanssa - paikallisen pubin Improillassa - kansalaisopiston improlaisia jotka perustaneet oman ryhmän. Eli kulttuuria on riittänyt tälle syksylle,kirjaston kirjailijailtaankin ehdin tällä viikolla

Viime viikonloppu sujui mökkimaisemissa. Yhdistystoimintaa - epävirallinen kehittämisseminaari perjantai-illasta sunnuntaihin. Kuusi kymmenestä paikalla. Oikeastaan rentoutumista.

Mulla onkin nyt kaksi perättäistä viikonloppua etten käy kotopuolessa. Viime viikolla sisko kävi siskontytön kanssa ruokaostokset ym tekemässä. Tänään sinne meni molemmat siskontytöt ja Iinakin lähti mukaan (sisko on kipeänä) - minä olen huomenna lähdössä yhdistyksen risteilylle - just ehkä huomenna aamulla olisin voinut käydä mutta... käy se näinkin.

En minä ole korvaamaton (ainakaan enää kun en isää enää auta peseytymisessä).

Meillä on töissä ollut aika lailla ns työhyvinvointi tapetilla  - on nää mittaukset ja siihen liittyen työpajaa ja yksilövalmennusta. HR on käynyt myös pitämässä itsensäjohtamisesta koulutusta. Ihan mukavia, ei mitään hampaat irvessä -juttuja.

Tässähän tätä - kuulumisia - mukavaa viikonloppua

torstai 9. heinäkuuta 2015

Kuukauden tauko -


eikä tästäkään pitkää postausta tule. Kamu vaan tänään sanoi ettet ole blogia päivittänyt kuukauteen. Mikä syynä? Eipä siihen oikeastaan mitään pätevää syytä, ei vaan aika tunnu riittävän... Toinen lomaviikko menossa, kesäkuu töissä... Isän luona käynyt auttamassa pesemisessä pari kertaa viikossa - viime viikosta alkaen vain viikonloppuisin, kodinhoitajat hoitaa homman keskiviikkoisin. Ei siinä etten sitä voisi tehdä mutta viikolla töiden jälkeen ei aina jaksaisi ajella lähes viittäkymmentä kilometriä.. Muuten isän vointi on suht hyvä - tänään juuri sisko kertoi että pystyy sisällä kulkemaan pieniä matkoja ilman rollaattoria tai keppejä... Autolla ajoakin on kokeillut...

Mitäs onkaan tapahtunut - no viime lauantaina kävin Tampereella Pyynikillä katsomassa aika perinteistä kesäteatteria "Avioliittosimulaattori",kepeää, huumoripitoista - näyttelijöistä mainittakoon Eija Vilpas, Tom Lindholm ja iki-ihana Esko Roine - hyviä muutkin. Aikataulu aina noilla bussimatkoilla vaan niin kireä ettei muuta ehdi eli ei itse Pyynikkiä kerinnyt katteleen, ehkä joku toinen kerta pääsee vaikkapa kätköilemään

Maanantaina tuli äidin kuolemasta neljä vuotta. Kiinanruusunikin nuppu aukesi aamulla. Sitä olin toivonutkin kun nuppua seurailin. Kukka ei ole kukkinut vuosiin...

Sitten lähdinkin Heinolaan Monikan luokse tai oikeastaan hänen poikaystävänsä asunnolle. Siellä ilta vietettiin mm satamaan tutustuen -  ja seuraavana aamuna Lahteen shoppailemaan (kunnei sateessa nähtävyyksiä viitsinyt katsella). Toin Monikan myös kotiin illalla. Hehän ovat muutamassa virallisesti yhteen syksyllä, nyt jo tyttö kuskailee tavaroitaan kaappeihin. Mukavahan se kun tytöillä sujuu. Iinakin taitaa viettää lähes koko ajan miesystävänsä luona. Jos tämän luo mahtuisi niin varmaan kamppeetkin olis siellä jo. Vuoden lopussa varmaan heidänkin joku ratkaisu tehtävä kun Iina ei enää voi opiskelija-asunnossa asua (tai siellä säilyttää tavaroitaan)

Huomenna olen lähdössä Tallinnan reissulle, yö laivalla ja toinen hotellissa. Lauantaina takas. Siis P-K-miehen kanssa mennään. Toivottavasti olisi vähemmän sadetta kuin viime kesänä... Alkuviikosta sitten Pohjois-Karjalaan ja Itä-Savoon suuntaan autoni.. eli paljoa ei kerkiä kotona olla - sunnuntaina käväisen isän luona auttelemassa, sisko miehineen oli tänään käynyt siivoamassa ja vaihtamassa petivaatteet - otti ne mukaansa pestäväksi. Jotenkaan aika ei riitä eikä aina muista pesukonetta käynnistää (pitäisi muistaa se tehdä heti kun menee, sen verran pitkä pesuohjelma siinä koneessa - joten ollaan aika usein otettu mukaan kotiin pestäväksi, varsinkin vaatteet... )


Ai niin Juhannus vietettiin vaarin luona. P-K-mies oli myös sekä Iina kera miesystävänsä ja Monika. Illalla seuranamme oli myös veli vaimoineen. Ilta kului Mölkkyä pelaten ja hieman ilolientä maistellen. Myös pieni iltakävely sumuisessa juhannusyössä
- mukavaa oli

Nyt täytynee päättä tämä pieni tiedote olemassaolostani tähän... jaksaa sitten aamulla nousta miettimään mitä ottaa mukaan pariksi päiväksi... eipä se lähtö onneksi aikaisin aamulla.

Mukavia unia ja mukavaa kesän jatkoa

PS. Kuvasin kiinanruusun kukkaa nupusta kuihtuneeseen kukkaan, noin kolmen viikon aikana. Nupun huomasin 18.6 - ja tänään tai oikeammin eilen oli tippunut pois... nythän ollaan jo reilusti torstain puolella




maanantai 17. marraskuuta 2014

Laskujen maksupäivä

- ainakin suurimman osan laskuista maksan tässä puolivälissä kuuta... Vielähän noita jäi loppuviikollekin.

Nyt ollut menoeränä autonvaihto (joka ei ollut suunniteltu). Vanhaan autoonkin oli tullut just ostettua pari uutta rengasta - ja kesällä tehty pikkuremppaa siihen ajatuksena että kyllähän sillä vielä ajelen... no niin ne asiat muuttuu, mutta toistaiseksi olen hankintaani ollut tyytyväinen - on siinä niin paljon hyvää kuten sisätilanlämmittimen pistoke, vetokoukku (jos sitä sattuu tarvitsemaan), ilmastointikin (tosin en ole sen hyötyä vielä päässyt kokemaan, kesällä sitten), neliovinen, no joo -yks mistä en ollut niin varma, vakionopeudensäädin on ihan kiva juttu. Ohjaustehostimesta en osaa sanoa kun mun mielestä mun vanhakin auto kääntyili ihan hyvin vaikkei siinä sitä ollutkaan... Nyt on sitten vakuutusmaksut nousemassa, kun otin peruskaskonkin - ainakin joksikin aikaa.. no joo ainakin siihen että saan sen maksettua... ja onhan tavallinenkin vakuutus sekä käyttömaksu hieman isompi kun on vähän tehokkaampi kone. NO joo - en mä sen enempää aattele, Päätökset tehty ja niillä eletään... ja maksellaan. 

Kyllähän sitä pitäisi tutkailla mitä sitä ostaa. ja olisi kiva saada säästöön edes jotain... ettei aina eläisi ikäänkuin kädestä suuhun... kun ei tässä elämässä koskaan tiedä

*******************'''
Perjantaina oli sitten työporukan kanssa pikkujoulut. Ihan kivaa oli, syötiin hyvin ja - juotiinkin. Iltaa jatkettiin myös muualla, Kyllä sen huomaa et kun itellä on hyvä fiilis niin kyllä sen muutkin huomaa :) ja on se kiva aina silloin tällöin saada ns posiivista huomiotakin

Lauantaina oli sitten ammattiyhdistyksen pippalot. Käytiin teatterissa - ja yllätys, yllätys - syömässä eli laihdutuskuuri tai painonhallinnat oli pannassa tänä viikonloppuna ;) 

Nyt sitten taas arkeen paluuta. Ensi viikonloppu mulla onkin pidennetty, pidän maanantainkin vapaana. Lähden P-Karjalaan mm juhlimaan synttäreitäni - ei ihan vielä tule puoli vuosisataa täyteen

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Musiikkipitoinen viikonloppu

Eilinen ilta meni Lyseon lukiolla Peer Gynt -musikaalia katsoen. Uskomattoman lahjakkaita nuoria on Kouvola täynnä. Tanssia, laulua... Musiikki oli Maija Vilkkumaan tuotannosta ja tarina oli vanha tuttu Ibsenin klassikko muunnettuna nykyaikaan. Huonomminkin olisi voinut lauantai-illan viettää :). Oli mun Monikakin siellä tanssimassa (emo minussa tietenkin bongasi omansa)

Tänään olis tarkoitus Iinan kanssa lähteä katsomaan "Vuonna 85". Vähän ikään kuin aikamatka nuoruuteen...

Mun ensimmäisellä poikakaverilla (hieman aiemmin kuin vuonna 85) oli Datsun 100A, mutta punaisena versiona. Tosin meillä meni paremmin ennen sitä autoa, kun mopon tarakalla istuskelin. Silloin sain hänet vain itselleni. Kun sai ajokortin, alkoivat kaverien kuskaamiset :( , tosin oli siinä syynä sekin etten halunnut vaan hänen kainalossaan aikaani viettää (vuosien päästä kertoi mun olleen liian villi, halusin viettää aikaa muidenkin kavereiden kanssa. No tästä voidaan olla eri mieltä, mutta muistan kyllä kuinka se sattui...kun se loppui - vaikkakin jälkikäteen tiedän, ettei se olisi kestänyt kuitenkaan, liian tosikko mulle :) )
- tänään hokasin, kun kamun kanssa juttelin, että siinäkö syy miksen tykkää punaisesta. No ei sentään, mut tunnettu tosiasia on etten tykkää punaisesta, kaikkein vähinten vaaleanpunaisesta, vaikka vuonna 84-85 käytinkin pinkkiä haalaria, punaisia farkkuja - ja muutakin punaista löytyi vaatekaapista.

Meillä oli keltainen  Datsun 120Y silloin, kun itse sain ajokortin. Muistan vaan kuinka opettelin peruutuksia ennen inssiajoa. Isän kanssa kävin vissiin kerran metsätiellä kokeilemassa - ja melkein kävelin kotiin :) Isä kai sanoi jotain - ja mie pysäytin auton ja hyppäsin ulos et mie kävelen kotiin.... Muistan siinä autossa olleen kivat vaihteet, jotenkin selkeät. No isä opetti sitten veljen ja äidin ajamaan, mie ja sisko käytiin autokoulu. Kun velikin sai kortin, niin saatiin käyttöömme tummansininen, melkein musta, Fiat 127. Serkku tarvitsi rahaa Amerikan lentolippuun, niin isä osti sen meiän käyttöön.

maanantai 3. joulukuuta 2012

viikonlopusta

tai oikeastaan perjantaista... töissä meni myöhään - lähes puoli kuuteen. Yhteysongelmia. Kotiin kiireellä ja seitsemäksi teatteriin. Kerkesin,  muttei kerennyt rauhassa valmistautua (olis vaikka pienet torkut voinut ottaa...) Ajattelinkin et onneks kävin aamulla suihkussa - töiden jälkeen ei olis kerennyt...

Sydämeni laulu, Kouvolan teatterissa. Upeat näyttelijät, hyvä aihe: Aleksis Kivi. Mutta ei mikään kevyt katsottava eli ei sovellu jos haluaa teatterilta hauskanpitoa. Tästä ei nää mikään kevyt, hyvä olo mutta vaikuttava oli. (vrt. Diiva ja sen sisko). Mutta kyllä se ehdottomasti kannatti kokea....

Monikan vein samalla nuorteniltaan, hän ei sitten halunnut tulla samalla kyydillä (teatterin jälkeen) kotiin vaan jäi vielä. Myöhemmin laitoin viestin et haluatko että tulen hakemaan vai saanko mennä nukkumaan. Sain mennä :) - olin nimittäin aivan tolkuttoman väsynyt. Pitkä päivä takana  - oikeastaan koko viikko. Vähän tänään tuntui et taitaa jatkua samanlaisena. No katotaan... onhan tässä itsenäisyyspäivä - katkaisemassa työviikkoa.

Tänään on ollut hieman ärtyisyyttä ilmassa. Monika haluaisi nukkua, Iina etsii kadonneita tavaroitaan (ei mitenkään hiljaisesti), kumma miten sitä pitää siinä vaiheessa vasta ruveta niitä etsimään kun pitäisi rauhoittua yöpuulle - ja kyse tavaroista joita etsi jo tänä aamuna. Olis voinut jatkaa etsimistä aiemmin. Hieman itseäkin ärsytti tänään. Tulin töistä, pihaan ja huomaan et tyttö soittanut - et tule hakemaan kirjastolta. Ei voinut aiemmin (kuulemma ei huomannut ajan kulumista) soittaa, en mä just vähän ennen töistä lähtöä välttämättä huomaa kun puhelin äänettömällä... no kävin kotona vessassa ja taas lähdettiin. Mentiin sitten käväisemään kaupassa - kk-siteet taas lopussa (kassalle sanoin et pitäis olla joku kuukautislisä :))

Myönnetään, kyllä muakin väsyttää. Vielä tänäänkin. Kai pitäisi olla järkevä ja mennä nukkumaan. Harmittaa kun ei saa inspiraatiota edes koruihin - tänään hetkeksi otin kyllä esille... jos jouluksi sais jotain aikaan

Isäkin kerkesi soittelemaan ennen kuin itse ehdin - olin ruokaa laittamassa. Hänellä varmaan aika tylsistyttävää siellä ja sanoi tänään olevansa tosi väsynyt - ei ollut saanut unta edellisenä yönä (eikä halua nukahtamislääkkeitä kun kokee etteivät sovi hänen mielelleen), yritti nyt valvoa jos saisi yöllä unta.

Hyvää yötä


lauantai 17. marraskuuta 2012

Teatterissa

Kävin eilen katsomassa Kouvolan teatterin Diiva ja sen sisko. Tykkäsin todella. Mielestäni teatterin pitää olla juuri sellaista: viihdyttävää ja hauskaa... niin että tulee hyvä mieli - ja voisi katsoa koko jutun uudestaan. Nina Petelius-Lehto on parhaimmillaan juuri tuollaisissa iloitteluissa.

Teatterin jälkeen kävin syömässä jouluruokaa - hieman epätavallinen aika meikäläiselle, mutta kyllä se silloin tällöin menee. Mukava ilta oli kaiken kaikkiaan.

Kahden viikon päästä ollaan työporukan kanssa menossa katsomaan "Sydämeni laulu", samaiseen teatteriin. Mukavaa iltaa odotan siitäkin

Huomenna illalla menossa kotopuolessa käymään. Isä lähtee maanantaina Meilahteen, sydämen ohitusleikkaukseen. Eli vihdoinkin ollaan tässä pisteessä, pitkä odotus päättymässä

vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...