torstai 19. syyskuuta 2019

Ortopedilla

kävin tänään.  Kahdessa vuodessa lievä artroosi on edennyt tekonivelen vaativaksi nivelrikoksi. Ei ole enää nivelrakoa ollenkaan eikä rustoa, luukystiä, liikerajoitusta, kipua... laittoi mut 3kk kuluessa leikkaukseen. Tällä mennään...

Työterveyslääkäri soitti iltapäivällä, kyseli mitä ortopedi sanoi. Kysyi mm että mitä sanoi työkyvystä - eihän tuo paljon siihen kantaa ottanut. Lekuri sitten sanoi että hän kirjoittaa tarvittaessa sairaslomaa (kuten aiemminkin on sanonut). Sanoi et jos menee kovin kivuliaaksi niin hyvä olisi, hoitotulos parempi jos lonkka ei ole tulehtunut. No vielä olen töissä. Sen päätin että en enää mene alakertaan ruokailemaan eli porraskävelyt minimiin (aamulla ylös ja illalla alas)

Täytyy kyl myöntää että viime maanantaina tuli ensi kerran mieleen et pitäiskö jäädä saikulle. Tänään ollut vähän enemmän kipuja (mut toisaalta mitä mä yksin kotonakaan). Luulen kyllä että se päivä tulee vielä...

Hammastarkastukseenkin tilasin ajan - hyvä hoitaa se alta pois. On ehkä tärkein asia...

Laitoin mä viestiä myös miespuoliselle kaverille (se tanssittaja) et missä mennään. Juteltiin sitten puhelimessa puolisen tuntia. Kuulumisia puolin ja toisin. Hän aina välillä pyydellyt seuraksi viihteelle, nyt jäänee - ja on hänellä joku nainen kierroksessa. Sanoinkin et olen sitä uumoillutkin (kun ei ole kuulunut) et kyl mä häntä sen verran tunnen.

Kävin mä illalla kuitenkin kirjastossa tunnin istumassa, Kyösti Mäkimattila kertoili runoistaan

torstai 12. syyskuuta 2019

Menneitä muistellen sekä tulevia juttuja

Tänään on isän syntymäpäivä, poismenosta vajaa 5 kk. Häntä muistelin myös eilen - oli kirjoitusterapiakerta (tietokirjalukupiiri, teemana oli sukupolvien ketju / perintö. Oikein mukava ilta.

Loman jälkeen arkeen palauduttu. Heti ensimmäisen viikon alussa otin yhteyttä meiän työterveyshoitajaan tuon lonkkani tiimoilta (on kipeä oikeastaan jatkuvasti). Hän varasikin minulle ajan viime perjantaille

Menin sitten työterveyslääkärin vastaanotolle sovittuna ajankohtana. Hän passitti heti samantien lonkan rtg-kuvaukseen ja sen jälkeen luokseen takaisin. No tilanne on mennyt paljon huonommaksi kun vertaa kahden vuoden takaisiin kuviin, jolloin oli lievää artroosia. Kysyi olenko ollut sen takia sairaslomalla  - en ole - sanoi että saan jos haluaisin. En halua - ainakaan vielä. Lausuntoonsa oli mm. kirjoittanut: "...kokee olevansa työkykyinen kunhan työpisteeseen asti pääsee...". Oikeastaan aika huvittava lause... mutta totta kuitenkin
Toistaiseksi olen kyllä työpöydän ääressä pystynyt istumaan  - portaissa ja kävellessä sattuu - ja öisinkin.  Ensi viikolla on aika ortopedille. Kattoo sitten mitä hän sanoo. Sain uusittua tulehduskipulääkereseptin ja lisälääkkeeksi Panacodia.

Kävinhän mä viime viikolla - olikohan se keskiviikko - mammografiasssa. Vastaus tuli eilen. Röntgenlääkärit eivät ole todenneet rtg-kuvissa syöpään viittaavaa. Eli seulontaan taas kahden vuoden kuluttua.

Viime viikolla meillä töissä alkoi ruotsintunnit 1- 2 viikon välein - yllättävän mukavaa ollut. Paljon palautunut sanoja mieleem ja opettaja on mukava. Saadaanpa olla puhelimesta pois välillä. Henkilöstökerhokin kokoontui. Suunniteltiin loppuvuoden toimintaa  - ja päätettiin siirtää pikkujoulut ensi vuoden puolelle (ystävänpäiväksi). On niin paljon kaikilla menoja loppuvuodesta.

Ensi viikonloppu perjantai-illasta sunnuntaihin kuluukin mökkeilyn merkeissä - tarkemmin sanoen ammattiyhdistyksen hallituksen kehittämisseminaarissa. Marraskuussa luvassa vkl-koulutusta Joensuussa ja pikkujoulut (yhdistettynä syyskokoukseen).

Viime perjantaina kävin Iinan kanssa katsomassa SE loppuu - elokuvan. Kaksi vuotta sitten käytiin ykkösosa. Itse ainakin pidin tästä toisesta osasta jopa enemmän. Lauantaina tuli Monika. Iinakin illaksi. Pelattiin Trivial pursuitia yli neljä tuntia eikä saatu loppuun ennen saunaa. Loppuilta menikin Vain elämää -jakson parissa (MTV katsomo) ja Iina pesi pyykkiä. Hänet sitten vein kotiinsa. Melko ajoissa nukkumaan siis.

Sivumennen sanoen, tällä viikolla olen mennytkin suht ajoissa sänkyyn. En välttämättä nukkkumaan vaan lueskelemaan. Mutta joka tapauksessa varmaan noi viihteellä -käynnit jää vähemmälle kun toi lonkan nivelrikko pahenee. Ei edes huvita lähteä... eipä sitä aina tarttekaan lähteä.

Viihteestä puheen ollen - sunnuntaina illalla kävin Miljoonasadetta katsomassa klubilla. Olen ostanut sinne klubille lippuja muutamaan syksyn tapahtumaan - pitää saada smartumseteleitä käytettyä. Tiedossa on mm Pauli Hanhiniemeä ja Antti Reiniä... Muutama elokuvakin käytävä kattomassa, Monikan kanssa mennään Donwton Abbeyta ja työporukan kanssa ilmeisesti Fingerporia eli kyllä näitä menoja on ihan riittämiin.

Ei tässä olis aikaa miehille ikäänkuin olis etsinnässäkään :) Totta puhuen en halua nyt tähän elämäntilanteeseen ketään sitoa... Eri asia tietenkin jos olis joku tässä ennestään...

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Loma vietetty

Huomenna töihin. Huomasin juuri että ensi viikolle on kasautunut illoiksi menoja ihan tarpeeksi - oikeastaan joka päivälle (sekä viikonlopulle)

Edelleen jonkin verran sairastaminen muistuttaa itsestään, yskittää ajoittain vielä... Mutta viime viikolla kuitenkin olin menossa aika lailla (kai jonkinlaista korvausta edellisen viikon flunssailusta)

Maanantaina vihdoinkin kävin autoon vaihdattamassa öljyt. Piti jo keväällä mut... No samalla tietty suodattimet ja jäähdytysnestettäkin lisäsivät. Oikeastaan olin suunnitellut katselevani uutta käytettyä autoa. Se sitten jäi. Eikä kotonakaan tullut tehtyä paljon mitään. Autohuollon jälkeen päätinkin käväistä kattomassa ollaanko tädillä kotona. Olihan siellä serkkukin pienen tyttärensä kanssa. Tädillä käynti poikikin sitten seuraavan päivän tekemisen. Siskon kanssa tädin mökille kahvittelemaan... samalla juhlistettiin pienen tytön 7kk päivää.


Keskiviikkoaamuna epäinhimilliseen aikaan ylös ja asemalle puoli kuudeksi. Siskon kanssa päiväreissulle Tallinnaan. Ei meillä siellä mitän erikoista ollut suunnitelmassa - kunhan vietettiin aikaa. Kieltämättä liikkumista rajoitti tuo mun kipeä lonkka. Pitkiä matkoja ei viittinut kävellä eikä kaupoissa kierrellä. Mukavaa oli silti. Kotimatkalla oli tarkoitus nukkua bussissa (nk aamullakin) mutta kuulin takanaistuvien miesten puhuvan kotikylästäni. Joten sitten matka kuluikin jutellessa. Paljon yhteisiä tuttuja meillä näköjään olikin...
Sen verran väsynyt olin et kun sain naamat ja hampaat puhdistettua niin oikeastaan kaaduin suoraan sänkyyn

Iso tammi
Torstai oli välipäivä. Lepuuttelin jalkaani. Perjantaina oli sitten taas mökkipäivä  - siskon mökillä. Sellaista oleilua. Tuli käytyä uimassa edes kerran tänä kesänä. Eilen kävin kotopuolessa. Ensin kotokotona sekä haudalla ja vielä veljen luona. Tai oikeastaan kälyn kanssa juttelemassa, veli jossain  urheilutouhissa.
 Illalla mietin et josko lähtis viihteelle. Jäin sitten kotiin - ehkä viisaampaa niin - jalankin takia ja myös ettei ihan nuutuneena maanantaina töihin...

Tänään olen vaan oleillut - ja kuunnellut Leonard Cohenia taustamusiikkina. Varasin Iinalle ja itselleni liput SE-elokuvan ensi-iltaan perjantaina. Monika tulee lauantaina.

Voittamani lavatanssi-lippu jäi valitettavasti käyttämättä. Mutta - kaikkea ei ehdi...



vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...