Näytetään tekstit, joissa on tunniste Exä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Exä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Mukavia hetkiä


Viime viikolla vietin virikevapaapäivää. Käytiin siskoni ja ystävän kanssa pitkällä kävelylenkillä. Kesto yli kaksi tuntia ja aktiivirannekkeen mittauksen vai oliko puhelimen mittauksen mukaan oli 2*30min (reilu puoli tuntia) nopeaa kävelyä ja loput hidasta - matkaa kertyi suunnilleen 8 km. Mukavasti alkaa mun lonkka kestää, myönnän toki, että jaloissa kyllä tuntui kotona illalla :) 


Illalla innostuin vielä koristelemaan pienen sypressin (olin viikonloppuna vienyt tyttärelle itse koristelemani sypressin tuliaisina  - siitä se ajatus kai  sitten lähti...)

Olen myös innostunut vähän järjestelemään paikkoja kotosalla - alkaa energiaa olemaan kaikenmoiseen kun ei lonkka enää ole koko ajan mielessä. Eteinen järjestykseen, samoin ruokailuvälikkö (joka on arkisin työpisteeni vaikka olishan mulla ylimääräinen huone - mutta jotenkin viihdyn paremmin tuossa keskellä asuntoa, josta näkee ympärilleen) 

Päätin ottaa käyttöön myös vanhan leipäkoneeni, joka on kauan lojunut sivupöydän alla tyhjän panttina. Koneen olen saanut aikoinaan häälahjaksi - kyllä sitä tuli käytettyä mutta nyt jotenkin jäänyt. Eli tein sitten perunajuustoleivän lauantai-illaksi yllätykseksi tytölle  - hän tuli pyykkiään pesemään, saunomaan ja kattomaan Kaija Koon livestreamkeikkaa...  

Olen myös miettinyt josko ostaisi Airflyerin mutta se on vasta mietintäasteella... 

Mulla on muuten huomenna taas virikevapaapäivä - kun ne pitää saada käytettyä tämän vuoden puolella eikä oikein loppuvuodesta enää onnistu - joulusesonki ja työkavereilla lomia ja vapaapäiviä varattuna. 

Huomennakin olisi tarkoitus päästä lenkkeilemään... tosin aamulla lupasin käyttää exää sairaalanmäellä - no ei siellä kauaa pitäisi mennä... epikriisi pitäisi hakea jotain lausuntoa varten. 

Muuten tänään oli äidin ja isän hääpäivä. Jos vielä olisivat täällä - 56 vuotta - mutta voihan sitä ajatella että ovat yhdessä siellä jossain. Kaksi vuotta sitten näihin aikoihin ei isän vaskulaarinen dementia oirehtinut paljoakaan (ei edes tiedetty) mutta jouluaatonaattona ensimmäisen kerran joutui intervallijaksolle vanhainkodille - lopun alku, niin oikeastaan voisi sanoa. Joulusta pääsiäiseen...



keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Elettyä elämää

26 vuotta sitten, tänä päivänä
- sanoin Tahdon suuressa puukirkossa.  Sitä liittoa kesti tasan yhdeksän vuotta. Yli 12 vuoden yhdessäolon jälkeen lusikat jakoon - tai no hän lähti - ja minä tyttöjen kanssa jäin. Tosin muutettiin vielä kolme kertaa seuraavan kymmenen vuoden aikana ennen kuin päädyin tänne. Nyt ovat tyttäret jo lähteneet pesästä

Tapasimme Loppiaisena -89 ja erottiin kesän korvilla 2001.  Joskus keskustelin jonkun kanssa, että odotinkohan liian kauan ettei ollut muuta mahdollisuutta kuin ero. Keskustelukumppanini totesi että ehkä sinun piti katsoa se loppuun asti. Eikä ikinä ole tarttenut miettiä että jospa vielä - Sen kummemmin syitä listaamatta,  ero oli ainoa oikea ratkaisu

En ole ajatellut uusiin naimisiin mennä tai edes yhteenmuuttoa kenenkään kanssa - saisi olla aikamoinen tapaus jos minut saisi sen tekemään :) Sen voisin ehkä hyväksyä että kummallakin olis omat asunnot...vaikka aikaa yhdessä paljon vietettäisiinkin...  mutta eihän tästä elämästä koskaan tiedä, sen olen oppinut.

Sanon aina että olen sitoutumiskammoinen. En mä oikeastaan varmaan ole, ei vain ole sattunut ketään sellaista joka minut saisi muuttamaan mieleni. Ehkä tarvitsen jonkinlaista "pakottamista" että taipuisin, itse en vaadi keneltäkään mitään - ihan vapaaehtoisesti saa tulla ja mennä. Pieni ongelma sekin, mistä toinen sitten tietää että mie tahtoisin? Joku sisällä haraa vastaan että en mie ensin... kai se on jonkinlaista torjutuksi tulemisen pelkoa - tai pelko on ehkä liian vahva sana kuitenkin.
Tavallaan haluan tuntea että toinen tahtoo...  "vie sie, mie vikisen..." - no ei - ei mua viedä mihinkään jossen taho. Mut jos tykkään niin en pane vastaan.

Mutta en kadu. Ei olis tyttöjäkään jossei...

***************************************************************

On mulla miesystäviä ollut näinä vuosina, joistain kertonutkin. Ne vaan on jotekin kuivuneet kokoon. Jossain jutussa ehkä menneisyys liikaa mukana eikä aika ole oikea, tuskin koskaan, joskus itsellä vaan tulee tunne että tätä en ainakaan halua.
On ollut mies joka kävi viikollakin välillä nukkumassa vieressä ja saunomassa (muulloin iltapuheluja päivän tapahtumista), toisen kanssa olin hänen luonaan viikonloppuja kun tytöt olivat isällään. Yksi tuli kuukauden parin välein noin viikoksi - se ehkä oli hankalin, itse käyt töissä ja toinen viettää aikaansa miten viettää, levätenkin - ja illalla pitäisi töiden jälkeen jaksaa huomioida toinenkin, asuikin aika kaukana
Tyttöjä en ole moneenkaan tutustuttanut. Ajattelin eron jälkeen että en halua heille esitellä ihmistä josta en ole varma pysyykö elämässä... Nuorempi sanoi minulle  kerran tässä aika äskettäin että sun olis pitänyt hankkia heille kunnon isäpuoli :), sanoin eipä ole sattunut kohdalle
Ehkä  en oikein tiedäkään mitä haluan. 

Mutta kuten aiemminkin on puhetta, elämästä ei koskaan tiedä... mutta sen tiedän että pärjään yksinkin. Eri asia vaan että haluanko. No nää vaan ajatuksia, ei tarkkaan mietittyä. Sanoja paperilla... jaarittelua lähinnä, pois mielestä

Kai se vähän on haikea fiilis  - en minä silloin avioon mennessä ajatellut eroavani. Mutta - mun oli parempi jatkaa yksin.

****************************************************************

Rakastua voi vain vahingossa. Yritäpä
rakastua, niin ei siitä mitään tule. 
Lauri Sallinen


************************************************************

lauantai 14. helmikuuta 2015

Hieman väsynyt

Jotenkin oma aika jäänyt niin vähäksi. Töissä kiire ja töiden jälkeen (ja ennen jälkeen) soittelen teholle kysyäkseni isän vointia - miten yö/päivä mennyt. onko arvoissa muutoksia... sitten tiedottelen siskolle, veljelle ja muulle suvulle missä mennään

Tällä hetkellä isän tulehdusarvot ym ovat parempaan päin, dialyysiä tehdään päivittäin nesteen poistamiseksi. Hänellä pari päivää sitten aloitettu mielialalääkitys. Viimeksi kävin keskiviikkona käymässä - ja oli silloin parempivointinen kuin edellisellä kerralla. Tänä aamuna hoitaja sanoi hänen olevan pirteämpi vaikka yöhoitaja olikin hänelle sanonut että on kovin masentunut. Sisko ja siskontyttö kävivät tänään käymässä, itkuksi meni kotimatka. Sisko sanoi ettei ole isää koskaan nähnyt niin luovuttaneena ja ahdistuneena...

Eli nyt ongelmana on mielen tila, tosin ei munuaisetkaan edelleen toimi - nesteet pitää poistaa dialyysikoneella. Olen itse menossa huomenna käymään ja veli maanantaina. Yksi isän läheinen ystävä oli käynyt vierailulla, muttei sekään ilmeisesti ollut piristänyt. Tänään laitoin viestit aamulla mutta nyt illalla en jaksa- täytyy jotenkin... antaa itsellekin aikaa Vähän pysähdytti pari päivää sitten kun pitkästä aikaa mittailin omat verenpaineeni, korkealla ovat - ja tällä kertaa myös yläpaine joka yleensä pysynyt normaalina. Ajattelin että seurailen jonkin aikaa - ja yritän itsehoitona esim. liikkua yms ja vähän tehdä "omia" juttuja

Eilen eräs ystävä laittoi iltapäivällä viestiä lähtisinkö illalla hänen kanssaan teatteriin "Ovista ja ikkunoista" katsomaan  - olin heti valmis. Olin jo miettinyt että jotain on illalla tehtävä, jonnekin mentävä... Mukava oli häntäkin pitkästä aikaa nähdä

Tänään kävin toisen ystäväni kanssa syömässä sekä vähän kiertelemässä kauppoja ihan muuten vaan. En edes muista milloin minulla on ollut sellainen päivä ettei ole pakko mennä, pakko tehdä mitään... Kohta saunaan ja sitten lekottelua.

Pikkasen harmitti exän soitto tossa iltapäivällä. Mulle purkaa huonoa oloaan siitä että töitä on niin paljon ettei ehdi äitiään katsomaan eikä äidilleen uskalla soittaa,., naisystävälleen sanoin että minulla on nyt ihan tarpeeksi omassakin elämässä etten jaksa hänen jaksamisestaan huolehtia...

No olen mä toki tänä aamuna jutellut P-Kmiehenkin kanssa, Vuosi sitten hän laittoi ensimmäisen viestin minulle. Siitä se sitten vähitellen alkoi... Jollain lailla en häntäkään jaksa niin kovasti miettiä, ehkä omassa olossa ihan tarpeeksi - tällä hetkellä

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Syvässä päässä (8.9)

Uimahallissa lapsena odotti sitä aikaa milloin pääsee isoon altaaseen - ja vielä syvään päähän. Tosin minä en usein käynyt hallissa - vain pari kertaa vuodessa kun koulun kanssa lähdettiin... Kesällä vietettiin aikaa kunnan uimarannalla - usein koko päivä - mukana eväät ja vaihtouikkarit.  Pyöräilymatkaa sinne kertyi kahdeksan kilometriä. Joskun lähdettiin koko perheen ja suvun voimin traktorin lavalla istuen mattopyykille... muistoja, muistoja...

Tämä viikonloppu sujunut rauhallisesti lähinnä kotona. Eilen illalla käytiin katsomasssa kotimainen elokuva "Tumman veden päällä". Oli rankka mutta toivoa huokuva elokuva. Lapsen silmin nähtynä.

Mun tytöille tuli myös muistoja mieleen - heidän isänsähän on alkoholisti, tällä hetkellä kuivilla. Noin rankkoja kokemuksia ei heillä ole mutta moneen tunnelmaan pystyivät samaistumaan - kuten minä itsekin. Tyttöjen isä kävi tänään - ja oli tuosta elokuvasta puhetta. Ensin innostui et menee kattomaan - mutta Iina sitten sanoi että ehkä sun olis parempi olla menemättä... No näytettiin traileri ja muutama clippi -tuli samoihin aatoksiin. Myöhemmin juttelin tyttöjen kaa, olivat sitä mieltä että isänsä ehkä voisi kattoa sen myöhemmin vaikka dvd:lta eli et voi lopettaa kattomisen jos on liian rankkaa...


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kuutamolla (18.8)

Aivan kuutamolla - ei ajatustakaan mitä/ mistä kirjoittaisi... Lomaa jäljellä vielä viikko. Mitään en oikeastaan ole tehnyt ainakaan pakosta. Niitä asioita mistä tykkään. Ihmetyksekseni olen jopa urheilua hieman seuraillut- eilen katoin keihään finaalin kera hyvän ystävän.

Keihäs jotenkin - kai se on iskostunut minuun jo lapsuudesta. Isänihän on aina seurannut urheilua... Keihäs on niitä harvoja lajeja joita minusta on mukava seurata... yleensäkin taidan tykätä enemmän noista ns. yksilölajeista kuin esim jääkiekosta tai jalkapallosta - vaikka voitinkin taiteiden yössä arvalla miesten vaaleanvihreän t-paidan jossa on Hyypiän kuva takana, XL - koko eli voin pitää oloasuna saunan tai suihkun jälkeen - ulottuu mua melkein polviin ;) Yöpaitaahan en käytä - en oikeastaan koskaan ole öisin paitaa pitänyt - jotenkin ahdistaa. Mieluummin kääriydyn peittoon tai lakanaan.

Iina aloittaa huomenna kolmen kuukauden työkokeilun - no tyhjää parempi. Aika lailla taitaa jännittää vaikkei sitä suoraan sano vaan hermoilee muuten - bussiaikatauluista yms. Lupasin huomenna aamulla viedä, iltapäivästä en tiedä kun vien auton huoltoon - ilmeisesti jarrupalojen vaihto. Lupas kattoa sen päivän aikana - en tiedä koska saavat korjattua.

Perjantaina oli taiteden yö Kouvolassa - käytiin mm teatterissa kattomassa Katri Helena -näytelmän harjoituksia, mukavalta vaikutti. Sen jälkeen tytöt häipyivät kaverin kanssa ja minä parin mun kaverin kanssa - olikin vissiin eka kerta kun yksin sain liikuskella (siis ilman lapsia). Näin se aika muuttuu. Tulihan sitä tuttuihin törmättyä. Mukava ilta vaikka ensin vaikuttikin et tulee kovasti sateista... Vaikka jotenkin tuntui että tapahtuma oli vaisumpi kuin aiempina vuosina.

Lauantai-illan vietin siis kaverilla katsoen keihäsfinaalia - ja siinä sivussa muutkin lajit. Tulihan siellä ilta oltua. Juteltua jne. Exä soitteli pitkin iltaa kaikenmoista asiaa oli sydämellään  - oli taasen sekaisin - viimeisen kerran keskellä yötä jolloin pyysi että jos soittaisin hänelle - sanoin et en soita, mie nukun. Aamulla soitti et oliko hän tosiaan soitelllut - eli ei sitten muistanut. Naisystävänsä oli kertonut... Eli ei oikein hyvältä vaikuta. hänen kannaltaan siis.

Tänään päivällä käytiin pikkulenkillä kaverin ja Monikan kanssa. Läheisellä lammella uiskenteli joutsenpariskunta ja sorsiakin näkyi. Eli kaikinpuolin onnistunut kävelylenkki. Harmi vaan ettei ollut kunnon kameraa mukana. No ehkä ne vielä on seuraavallakin kerralla siellä.

No tulihan tätä tekstiä... hyvää yötä ja mukavia unia. Mie taian kohta kans hypätä vasta vaihdettujen lakanoiden väliin. Olen tässä vaan suihkun jälkeen kuivatellut hiuksia ;)

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Niksipirkka (19.6)

Niksipirkka tulee ainakin aina luettua, kovin montaa juttua en ole testannut käytännössä.

Kirjahyllystä löytyy niksikirjoja kolmin kappalein: Kodin suuri niksikirja, Suuri niksikirja sekä Uudet konstit vanhat aineet. Joitakin juttuja on tullut kokeiltua esim. etikan käyttöä erinäisissä tarkoituksissa. Käytän mm pyykin huuhteluaineena. Iina varsinkin tutkailee noita kirjoja ajoittain - ja kokeilee kaikenlaista :)

--------------------

Onneks huomenna on perjantai, ollut aika kiire työviikko. Kaipaakin lepoa...

Exällä (ja kaksoissiskollaan) on tänään syntymäpäivä. Laitoin kummallekin onnittelutekstarit.

Exä on sitten taasen synttäreitään juhlinut. Soitti nyt illalla et vietkö hänet kotiin, kun tulee parkkipaikalle taksilla. Ihmettelen sitten että etkö pysty sillä taksilla kotiin asti. No ei kuulemma ole tarpeeksi rahaa. No lupasin sitten viedä (rahaa en lainannut). No asia sitten mutkistui edetessä. Autossa tajusi ettei hänellä ole avainta. Piti lähteä naisystävän luota hakemaan. Avaimia ei sitten löytynyt, mutta matkalaukun otti sieltä matkaansa. Vein sitten kotinsa kulmille. Ei sitten ruvennut huoltomiestä soittelemaan vaan jäi keskustaan (arvannet, paikalliseen). No sitten keksi että voitko ottaa ton laukun. Hän hakee huomenna - ja samalla makselee velkojaan kun tulee palkka. No nyt matkalaukku on sitten meiän eteisessä. En kyl tiiä miten meinaa selvitä, ei hänellä rahaa pitänyt olla - tosin kolikoita oli taskun pohjalla, jotka löysi siinä kun kuskasin... Kotiparkissa huomasin sitten että ne kolikot oli apukuskin penkille tippuneet. No keräsin ne auton tuhkikseen. En viitsinyt niistä soitella, tuskin muistaakaan. Saatanpa käyttää ne ite, on mulle kuitenkin velkaa - oli niitä vissiin parisenkymppiä... et sellaista tänään

Milloinkahan hän saa otteen elämästään... parasta toivon, pelkään pahinta. No toisaalta en jaksa enää ottaa pulttia - ei se mun asia ole. Tyttöjen puolesta vaan välillä harmittaa... Tänään sen verran toteutin tuota- siis ettei mulle kuulu. Soitti mulle aiemmin, tartti nykyisen naisystävän ja edellisen numeroita - tai oikeastaan tahtoi että  soittaisin jommalle kummalle et jompi kumpi soittais hänelle. Kysyin et mikset ite soita jos laitan numerot (nää naiset aina välillä soittaa mulle...) - no kun hän ei jaksa - ja puhelimessa on jotain häikkää (saa kuitenkin mulle soitettua !!) No sit sanoin et laitan sulle ne numerot viestinä mutten soita... Mutta en mä sit taas ihan ilkeä viitsi olla, ei oikein ole mulle luonteenomaista.






torstai 23. toukokuuta 2013

Parta (23.5)

Aika kaksijakoinen suhtautuminen mulla partaisiin miehiin...

Omilla miehilläni en ole tykännyt parrasta, mutta esimerkiksi isälläni oli tapana nuorempana kasvattaa silloin tällöin parta ja hiukset puolipitkiksi. Kuvista päätellen on ollut komea ilmestys. Enollani ja sedälläni on molemmilla parta enkä voisi heitä kuvitella ilman...

Ehkä se on siinä etten ole miehistä koskaan etsinyt isääni, pikemminkin vastakohtaa vaikka olen aina tullut isäni kanssa toimeen - ja  hän on minulle tärkeä - ja tiedän että itsekin olen hänelle. Toisaalta näin jälkikäteen, parempi olisi ollut isäni kaltainen mies, joka olisi ollut luotettava ja vastuuntuntoinen, mutta... ilman menneisyyttä minulla ei olisi tätä päivää eikä näitä tyttöjäni. Elikkä mitään en kadu, tuskin päivääkään eläisin toisin...

Velipoika ilmoitti että poikansa yo-juhlia vietetään lauantaina iltapäivällä. Kerroin kummityttönsä valmistuvan perjantaina muttei halua sen kummemmin juhlia - vaari ja muutama muu tulevat jo torstaina kahville. Itse osallistun Monikan kanssa perjantaiaamuna valmistujaisiin  - ja lähden sen jälkeen loppupäiväksi töihin. Yhden työkaverin tyttö valmistuu myös, hän joutui ottamaan koko päivän kun ne juhlat on kauempana.

Iina on nyt kovasti mietiskellyt muita koulu- ja opiskeluvaihtoehtoja, jopa tänne jäämistä vähäksi aikaa. Aika näyttää senkin. Mutta nyt lähden sänkyyn, jos jaksais vielä lukaista luvun pari.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Sormileikki (22.5)

Sormileikistä tulee mieleen  lankojen vääntelyt sormilla, enää en osaisi niitäkään. Sormilla ja käsillä leikkejä ovat myös varjokuvien heijastaminen seinälle. Samoin "Onko koira kotona?"- ja Harakka huttua keittää -lorut. Niitä tuli tytöille lapsena luettua tai tarinoitua...

---------

Parvkkeelta
Tämäkin päivä mennyt nopeasti ohi. Äsken juttelin päivän kuulumisia kaverin kanssa - kummankin sattumuksia. Kumma miten sitä aina kun pomo pyytää juttusilleen, ensin tulee mieleen että mitähän mä nyt olen mokannut - vaikkei niin kannattaisi ajatella.  Kyse olikin yhdestä työtehtävästä joka siirtyy minulle syksyllä. Ei mikään erityinen, mutta siihen ei kuulemma ole vielä ohjeistusta. No en mä työstä ole koskaan kieltäytynyt...

Exä olisi halunnut lainata multa autoa - en tiedä kuinka pitkäksi aikaa, siitä ei keritty puhua. Olisi pitänyt päästä reissuhommiin suht pitkän matkan päähän illaksi - yli kahdensadan kilometrin päähän. Oma autonsa on rikki. En luvannut koska kyllä mä sitä tarvitsen itsekin, vaikkei mulla työmatka niin pitkä ole. Kysyi vielä multa että etkö sä voi mennä polkupyörällä, sanoin että kyllähän mä  ehkä voisin mutta en taho... sitä paitsi mun itse pitäisi korjauttaa käsijarru mitä pikimmiten - ja käytettävä auto sitten uudelleen katsastuksessa. Olin aika tyly.

Kamulle sanoin että kyllä mä kiltti olen mutten sentään niin kiltti... Olen kyllä joskus autoa lainannut lyhyemmäksi aikaa - ja rahaakin lainannut.

No ei asia siihen päättynyt. Tyttö sanoi illemmalla että isänsä oli soittanut hänelle että sano äidille että hänelle pitää lainata se auto. Tyttö sanonut että äiti tarvitsee sitä itse. Ei siitä sen enempää... oli saanut sitten auton joltain kaveriltaan, kuulemma.

Niin - olen kyllä muuten tähän elämääni tyytyväinen tällä hetkellä. Saan omat asiani - ja tyttöjen (missä vielä mua tarvitsevatkaan) hoidettua, mutta katson ettei ex-mies kuulu mun huollettaviin, aikuinen mies osaa/ pitäisi osata hoitaa omat asiansa. Isästäni voin huolehtia sitten kun sen aika tulee - vielä on ainakin ihan kykenevä hoitamaan omat asiansa, varsinkin kun on saanut jalkansa kuntoon. Käydään kyllä siskon kanssa auttelemassa siivouksessa ym ym

Tällä hetkellä en edes kaipaa ketään miestä elämääni. Olen tyytyväinen näin. Mutta en sano -  ei koskaan. No tuli vähän purettua käämejä :) Nyt lähen nukkumaan - huomenna on uusi päivä.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Mitäpä jos (30.4)

Mitäpä jos,
valinnat olisin toisin tehnyt
sitä miettii ajoittain
- mutta
tämä elämä on entisten valintojen mukaan saneltu
Ihan hyvä elämä ;)

Kyllähän sitä aina välillä miettii päässään että mitä jos jossain elämän käännekohdassaan olisikin valinnut toisin, mutta sitten aina ajattelen, että tuskinpa olisin toisenlaisia päätöksiä tehnyt. Elämän valinnat ovat minusta muovanneet sen mikä tällä hetkellä olen...

++++++++

Vappuaattomeiningit vaiheessa - juuri äsken tulin kaupan kautta kotiin. Pääasiassa tuoretavaroita ostelin. Näytti siellä muutama olevan jo aika vahvassa vapputunnelmassa ;) Me ollaan kamun kanssa mietitty jos lähdettäisiin äitiään moikkaamaan (huomenna ehkä tyttöjen kanssa päiväajelulle kotopuoleen iskää kattomaan), mutta se päätös vahvistuu tunnin sisällä - tai sitten mennään vaan syömään jonnekin. Mun tytöt on Vappugospelissa vapaaehtoisina, toinen lipunmyynnissä ja toinen lastenhoidossa. Sieltä joskus yöllä kotiutuvat.

Exäkin soitteli ja toivotteli molemmille hyvää vappua - ihmettelen et kenelle molemmille ???. Kuulemma mulle ja mun poikaystävälle? Sanoin et sellaista ei kyllä ole tällä hetkellä . Sanoi et joku oli nähnyt mut jonkun kanssa... no se siitä

Kävin tossa taas maksamassa kasan laskuja - vapun kunniaksi. Tytölle siirsin vakuutusrahat tietokonetta varten - olivat jo tulleet. Eli sekin asia pois päiväjärjestyksestä. Seuraavaan kertaan - siis laskunmaksu, niitä kyllä kummasti riittää...

mutta nyt alan valmistautua vapunviettoon. Mukavaa VaPpUa kaikille =)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Sydämen pohjasta (22.4)

Todella toivon läheisilleni - ja muillekin - sydämeni pohjasta kaikkea hyvää, että löytävät paikkansa maailmassa, asiat järjestyisivät parhain päin. Exällekin toivon parempia päiviä - ja että saisi elämänsä kuntoon, vaikka - myönnän - välillä hermostun.

Tuntuu kuin minä olisin viimeinen oljenkorsi - ehkä olenkin, jolta sitten pyydetään lainaa että saa bensaa autoon, rahaa ruokaan ja tupakkaan. Yleensä olenkin kiltti - ja lainaan (kyllähän hän useimmiten ne maksaa jossain vaiheessa). Kyllä mä nykyään kuitenkin siitä sanon ettei tää oikein ole et multa lainaa että kyllä mullakin sitä rahaa menee kun maksaa kolmen asumiset ja ruuat yms,  saan rahani kyllä kulumaan ilmankin.

Mutta kuitenkin sydämeni pohjasta - toivon...

Vähän hankala kirjoittaa. Onnistuis saamaan haavan oikean käden keskisormeen - kansiossa oli joku terävä, joka viilsi. Sain sitten työkaverilta muumilaastarin :) Naapurikin huomasi kun töistä tullessa juteltiin...No tällä työkaverilla on pieniä lastenlapsia - ja sen takia kivoja laastareita käsilaukussa

Tytön kanssa käytiin saunassa ja sitten ruvettiin elokuvaa telkusta kattomaan. Mun kattelu jäi kesken kun kamun kanssa puhelimessa juteltiin. Ei sen mitään. Parvekkeella istuin lepotuolissa viittaan kääriytyneenä - ja tuikut sekä lyhdyt loistaen (aiemmin illalla kuviakin otin, mutten kännyllä joten en nyt tähän niistä kuvia laita. Laitankin kuvan eilisistä sinivuokoista isän luota). Kyllä kaverin kanssa juttelu aina telkun voittaa... vaikka tällä kertaa olikin aika vakavista asioista kyse. Mutta eiköhän nekin siitä lutviudu.

Mie meen nukkumaan tai jos vielä vähän lukis. Mukavia unia

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Hyvää Pääsiäistä

Nyt on sitten siirrytty kesäaikaan. Ite olen sitä mieltä ettei tätä muutosta tarvisi, ihan hullun hommaa, kaksi kertaa vuodessa siirrellä kelloja. Kyllä se jonkin verran ainakin mulla vaikuttaa sisäiseen rytmiin. Tällä kertaa tosin mulla on lomaa tai virallisestihan se alkaa tiistaina eli saa toipua rauhassa...

Torstai-iltana poikettiin siskolle. Harvoja paikkoja, joihin vielä voi mennä ilmoittamatta - sisko asuu tuossa muutaman sadan metrin päässä. Siellähän se ilta meni. Pitkäperjantai vietettiin maalla - iskää kattomassa. Sisko perheineen oli myös.

Lauantai oli ns normaali päivä tässä pyhien välissä. Kauppa- ja apteekkireissua. Yhtä asiaa mietin: miksi joka kerta kun pitää hakea ns reseptilääke, lääke on tukussa loppu. Nyt oli kyse Kestinestä eli allergialääkkeestä Monikalle. No ostin sitten käsikauppalääkkeenä pienemmän pakkauksen (pääsee aloittamaan siedätyksen ennen siitepölykautta) ja toivon että tukusta tulee 19.4 mennessä isoa pakkausta (Monikan resepti menee umpeen silloin). Nimittäin Iinan lääkkeiden kanssa on melkein joka kerta sama juttu...

Kävin eilen illalla Iinan kanssa elokuvissa. Olin vähän haluton lähtemään, nimittäin ei kauheasti kiehtonut "Vieras" illan elokuvana. Itselleni yllätyksenä, pidin siitä kuitenkin. Oli kuitenkin tarina rakkauden voimasta. Ehkä voisin harkita kirjankin lukemista.

Muuten eilen todella sai muistutuksen kevään tulosta. Juotiin päiväkahvit exän kanssa meiän parvekkeella. Aurinko paistoi ja oli lämmin - hetken. Ostin muuten parvekkeelle ruukkunarsissin - kestää jonkin verran kylmää (ja onhan mulla lasitettu parveke)

Tänään mennään siskolle syömään.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Miten tää nyt niin vaikeaa taas voi olla

Laskujen maksu... no ensinnäkin huomasin että pankin tunnuslukulista on hävinnyt... eli huomenna tiedossa pankkireissu - on aina mun lompakossa - eipä ole enää. Auton ajoneuvovero piti maksaa tänään - no kävin sitten toisen pankin tiliä verottamassa. Halusin tulostaa laskun kun ei netpostissa ollut maksamislinkkiä - tulostin ei toiminut.  Kaiken lisäksi toisen pankin etusivulla oli että on käyttökatko nyt illasta aamuun. Sain sit jotenkin sen tulostettua (ihme juttu aina vaan virhe tulostaessa -ilmoitti). Eli sain sitten maksettua kuitenkin (ei se käyttökatko vissiin niin kiveenhakattu aika ollut)... ei ole niin kiire jossei huomenna saakaan pankista haettua uutta listaa... jossei kerkeä töistä ajoissa lähtemään... onneksi mulla on vaan se lista lompakossa - eli ei sillä tilille päästä... en kyl ymmärrä milloin olis pudonnut - ja minne. Saattaahan se vaikka autossa olla, ei sitä tiedä...

mut näitä sattuu... onneksi ei usein kuitenkaan

Exäkin antoi kuulla itsestään, putki päällä. Huomenna sanoi menevänsä katkolle. Sisko sanoi illalla nähneensä  hänen tulevan alkosta päivällä, ei ollut tervehtinyt, painanut vain päänsä alas... Soitti exä mulle toisenkin kerran, kyytiä pyyteli mutten lähtenyt - olin yöpaidan jo pukenut päälle.

Kirjastossa käytiin illansuusssa tyttöjen kanssa -  kun Iina ensin laittoi iltaruuan (siitä jäi mulle vielä huomiseksi - pastasalaatti sis. kasviksia, tomaatteja ja maapähkinöitä - ajatteli lisätä siihen vielä salaattijuustokuutioita ja ehkä kevyttä salaatinkastiketta). Olivat päivällä tehneet kotitöitä, pesseet pyykkiä ja Monika imuroinnut, mukava tulla kotiin :)

Heillä siis loma, ja tavallaan se mullekin jonkinlaista lomaa - nimittäin että yksin aamulla häärää keittiössä, eikä ole aamukaaos. Mun loma onkin vasta huhtikuussa. Olen tässä mietiskellyt kesälomaa, pitäisi päättää tällä viikolla milloin haluaisi. Olen vähän miettinyt jos ottaisi kesäkuussa kaksi viikkoa ja syksyllä loput - ajattelin ottaa puolet lomarahoista lomana. Kerrankin. Jotenkin on sellainen olo että tänä vuonna haluis lomailla kunnolla. Olen sen ansainnut...


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Taas alkaa

Exän naisystävä uskoutuu tai haluaa kai jakaa kuormaa jonkun kanssa. Tosin viimeksi kun exä soitteli - mikähän päivä se olikaan - meinas et suhde on ohi - ja hän aikoo elää yksin (#huokaus#) Kuinkahan monta kertaa sen olen kuullutkaan

Ei siitä sen enempää kuin et tää nainen kertoi lyhyen ajan - muutaman viikon - sisällä joutunut kolme kertaa kutsumaan lanssin - ja mies sairaalaan. Ottanut lääkettä liikaa yms. Sitten taas heti seuraavana aamuna pois... ei suostu jäämään hoitoon. Tänään taas häipynyt - ja uhkaillut, ei saa yhteyttä... No eihän sitä aikuista ihmistä voi 24/7 vahtia... sanoinkin sen - ja sanoin myös että mun on ollut pakko ottaa tämä kanta, mulla on muitakin ihmisiä/asioita hoidettavana...

No se siitä. Tytöille ei saa kertoa näistä yrityksistä (exän, naistensa kanta - en ole toistaiseksi niistä puhunutkaan). Isänsä juomisesta kyllä tietävät - ja pelkäävätkin koska ratkeaa viimeisen kerran... et sydän ei kestä yms. Jollain tasolla siis varautuvat/valmistautuvat. Vaikka eihän niihin juttuihin koskaan pysty valmistautumaan... pelkää pahinta, mutta toivoo parasta...

Sisko kertoi tänään entisestä työkaveristaan joka sai potkut juomisen takia - jatkoi juomista - sai joko aivoinfarktin tai sydänkohtauksen - aivot liian pitkään ilman happea, makaa letkuissa - kyse ilmeisesti enää päivistä...

Näiden mietteiden kanssa sitä on elettävä. Ei tietenkään kannata yhtenään miettiä, mutta jollain lailla  on varauduttava.... jossei mitään muutosta ihmisessä tapahdu. Ei hänen fyysinen eikä henkinen kuntonsa kestä enää pitkään - ihme oikeastaan että on vielä hengissä. Mutta elämästä ei koskaan tiedä, hyvä niin...

tiistai 5. helmikuuta 2013

Kävin Vuodatusta vilkaisemassa

Ovat saaneet blogit - melkein näkymään - no mun arkisto ei vielä näy eli vielä ei kaikkia tekstejä pääse katsomaan. Mutta annan ne olla siellä, välillä käyn muistelemassa :)

Tyttöjen isällä menee taas kovaa... on putki päällä eikä töitä. Kuulemma ensi viikolla alkaa... no hyvä niin, kunhan pystyy menemään. Tänään iltapäivällä soitteli, en voinut vastata (kiire), laitoin viestin et oliko jotain tärkeää - soitti sitten uudestaan - eikä tosiaankaan ollut mitään tähdellistä...

Siskontyttö, kummityttö kävi tänään Monikan tanssimekkoa kattomassa. Asustelevat tuossa muutaman sadan metrin päässä - ja hänellä on tapana käväistä välillä ohimennen. Meitä moikkaamassa.

Töissä ei ollut ihan niin kiire kuin eilen mutta eipä keritty ulossoittoja aloittelemaan - eli sen verran kiirettä oli. Ne soitot pitäisi saada soitettua maanantaihin mennessä. Viikonloppuna meiän koneisiin vaihdetaan käyttöjärjestelmät ja uudet ohjelmat. Osa saa uudet koneet. Maanantaina sitten näkee miten onnistui, osa pääsee heti koulutukseen, muilla koulutus  myöhemmin viikolla. No en mä usko että niiden ohjelmien käytössä ongelmia tulee... No oli jo aikakin saada uudempi käyttöjärjestelmä. Ihan hullua - suurimmalla osalla varmaan kotona paremmat ja uudemmat laitteet /ohjelmat.

Mutta nyt lähdetään saunaan

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Lähiseutua ristiinrastiin

Lauantaina iltapäivällä Kotkaan - yhdistyksen kehittämispäivää viettämään - ja kokouskin, ilta päättyi Frasmannin ruokapatojen ääreen. Mukava päivä kaikenkaikkiaan. Ehkä johtui siitä, että tiesin tämän olevan viimeinen - ainakin tällä erää. Olen ilmoittanut etten enää jatka vuosikokouksen jälkeen hallituksessa. Pari muutakin vanhaa "hallitusjäärää" jää pois, mutta... uusia tulee tilalle. Kukaan ei ole korvaamaton. Nyt on kevyt olo...

Kotimatka oli vähän ikävämpi. Keli muuttui aika huonoksi mutta pääsin onnellisesti kotiin. Exäkin ilmoitteli itsestään, humalassa oli. Harmittaa... mutta enpä mä sille mitään voi. Aamupäivällä kun kävin kaupassa, soitteli nykyinen naisystävänsä, oli exän puhelinnumeron hävittänyt (ilmeisesti ei soittanut omalla kännyllään), no kerroin, parikin kertaa kunnei ekalla kerralla saanut oikein... En mä tosiaankaan mikään pelottava ihminen ole, kun exän naiset uskaltaa soitella... ja kysellä välillä vaikka mitä.

Tänään kamu kävi kylässä. Monikan vein välillä tanssiharkkoihin. Hetkeksi kotiin, Monika kyytiin ja kotipuoleen. Ensin vaarille pariksi tunniksi, sitten veljen luo Monikan vanhojentanssipukua noutamaan. Veljen vaimo oli tehnyt, ihana oli... Kotiin lähtöä kun harkittiin, muistin että äidillä oli yksi kultainen ruusukvartsikoru, joka saattaisi sopia pukuun - eli käväistiin vielä vaarilla, Kotona Monika sitten kokeili pukuaan, korukin sopi siihen hyvin, ei riitele puvun paljettien kanssa. Jotenkin ihana ajatus, että jollain lailla mummukin saa olla osallisena juhlassa....

Jonkinlaiset korvikset yritän saada siihen aikaiseksi vielä tehtyä. Jotka sopis puvun henkeen ;)

maanantai 21. tammikuuta 2013

Pienellä happihyppelyllä

Siis auton laitoin lämmitykseen - tosin se pistoke edelleen jäässä eli... näyttää lunta menevän jostain rakosesta. Meinasin kauppaan lähteä siksi en laittanut pistoketta heti töistä tultua. Päätin sitten vielä siirtää kauppareissua huomiselle. Samalla jos kävis kirjastossa

Aamupäivä meni kassatäsmäytyksissä - ei vaikeaa mutta tarkkaa. Nopeasti meni päivä, töitä riittää. Exän entinen naisystävä soitteli jossain vaiheessa et on joutunut sairaalaan, jalka poikki. Pyysi että jos tulisin käymään. En siinä kiireessä kerinnyt juttelemaan joten sanoi soittelevansa huomenna uudestaan. Laitoin sitten illalla viestin että olen miettinyt asiaa - ja parempi etten tule. Vastaus tuli heti: ok.

Mulla on ollut aiemminkin vähän hankalaa tän kyseisen ihmisen kanssa... ja sitten en halua olla "välissä" - siis kyselee kuitenkin jotain exästä ja tämän nykyisestä elämästä - en edes tiedä tietääkö exän seurustelevan. Olen exän puheista ymmärtänyt ettei tietäis... Eli parempi varmaan etten ole tekemisissä - ei mulla hänen kanssaan mitään ystävyys- tai muutakaan suhdetta ole ollut - ainoastaan olen ollut miesystävänsä entinen vaimo. Enkä usko että oltaisiin ystäviä oltu toisissakaan olosuhteissa. Tuskinpa. Joskus olen jossain asiassa auttanut aiemmin.

Jotenkin olen tällä hetkellä väsynyt "vaatimuksiin". Mulla on ihan tarpeeksi omassakin elämässäni asioita, joita pitää miettiä - ja tehdä. Itsekkäästi tällä hetkellä haluan keskittyä omiin ja minua koskettaviin asioihin, läheisiin ihmisiin. Ehkä tulee taas aika kun jaksan muita - vähän vieraampia - ajatella...

Ei tämä tarkoita että sulkisin muut ihmiset pois elämästäni, ei todellakaan....

Ehkä haluis jotain luovempaa tehdä, käsitöitä vaikka... se vasta terapeuttista, luulen.

Tulee mieleen kun ennen eroa - kun avioliitto ahdisti - tein ristipistotöitä oikein urakalla, jostain sitä piti saada väriä elämään :) - tein pikkutauluja lapsen koulun myyjäisiin, opettajille ja kavereille. Mutta - siihen aikaan en voinut lähteä minnekään ilman erityisjärjestelyjä, lapsille hoitaja yms. Samaan aikaan opiskelin... käsityöt veivät pois arjesta. Sekö syy miksen nykyään meinaa saada mitään aikaan - siis näpertelyä/askartelua/helmeilyä... tarkoitan.Tosin ei mulla ollut kiinteää nettiyhteyttäkään siihen aikaan, vaan modeemilla nettiin, eikä se ollut mikään kiinteä maksu. Ei niin paljoa täällä nettimaailmassa tullut vietettyä aikaa.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Nopsasti on taas aika kulunut

Töissä on kiire, kotonakin pitäis... on vähän hakusessa joulutunnelma tällä erää. Isäni edelleen sairaalassa toipumassa. Käsittääkseni varsinainen sydämen ohitusleikkaus onnistui hyvin. Ongelma on jalan haavassa (se mistä otetaan suonta ohitukseen), haava tulehtunut ja sitä hoidellaan. Nyt huomanneet et jalan haavassa on joku ompele, josta eivät tiedä onko sulava vai ei - eli olisiko pitänyt poistaa viikko sitten... eivät nyt sitten voi tehdä mitään asian suhteen ennen kuin lääkäri maanantaina tulee...

Aika keli eilen ajella - Kouvolasta Loviisaan - ja takaisin, mutta selvittiin. Kelin hankaluutta varmaan kuvaa hyvin se, ettei kuutostiellä näkynyt ohituksia ollenkaan...

Tänään Monikan tanssikoulun jouluesitys. Hänet vein viimeisiin harjoituksiin, illalla mennään esitystä katsomaan.

Exälle lainasin taas rahaa. Pitäis maksaa perjantaina takas... toivottavasti. No tälläinen mä olen - en halua pulaan jättää... onhan nyt joulukin tulossa. No en mä nyt viimeisiä rahojani sentään anna...

Auton pistoketulppa pitäisi saada kuivattua jossain, en uskalla sitä käyttää. Kohta on taas kovempia pakkasia tulossa. Nimittäin keskiviikkona kun sain kuumalla vedellä täytetyllä pussilla irrotettua - jouduin saman tekemään seuraavana aamuna. En ole sen jälkeen sitä lämmitystolppaan laittanut - ei huvita vesipussia kannella joka aamu - varalta. Pitäis saada se oikeastaan sulamaan jonnekin - ja sit vaikka kuivata esim. kuivaajalla  - muttei nyt huvita tuonne ulos mennä hääräilemään, auton akku kuitenkin toiminut hyvin eli käyntiin lähtenyt. Nää autojutut, aina. Vaihdoin nimittäin eilen pyyhkijänsulan (yhden huonoimman - kuljettajan edessä), enkä huomannut, että siinä sulassa olikin suoja päällä. Ihmettelin, et onpa huono sulka, huonompi kuin entinen. Onneksi eilen ei paljoa pyyhkijöitä tarvinnut (lumi pöllysi muttei jäänyt ikkunaan)... huomasin tuon sulkajutun vasta kun vein Monikan tuonne harjoituksiin, manailin kunnei kuivaa ikkunaa... ei niiissä ennen mitää suojia ole ollut, hyvä mie ;)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Yllättävän väsynyt tänään

No ehkä se osittain johtuu siitä kun en eilen illalla saanut unta ajoissa, sitten kolmen maissa heräsin muistaen, että unohdin käydä laittamassa auton lämmitykseen (otin johdon sisälle sulamaan kun tiputin lumipenkkaan - ja rakosiin meni lunta). En kuitenkaan lähtenyt laittamaan sitä keskellä yötä vaan luotin että auto käynnistyy (nk tekikin). Seuraavan kerran heräsin viiden maissa kun kännykkä ilmoitti tarvitsevansa latausta... eipä sitten ihme, että hieman myöhästyin töistä (vein Iinankin kouluun) - ja saatiin asiasta työparin kanssa moitteita. Meiän nimittäin pitäisi jomman kumman olla kahdeksan aikaa kone päällä vastaanottamaan puheluita. Työpari tuli vieläkin myöhemmin :(

Exäkin muisti iltapäivällä, olis tarvinnut rahaa lainaan. En suostunut, ei sitä mullakaan - hän sitten sanoi kiitos ettei pääse töihin sitten. (Onko se mun ongelma?)

Mutta nyt tarttee kuulemma tytön kanssa ruveta katsomaan jotain ohjelmaa netistä. Taitaa olla joku dieetit vaihtoon tai vastaava

Nukuin mä päiväunet tänään. Kommellukset ei muuten loppuneet siihen. Heitin Iinan kasvisruuat (mitä oli itselleen tehnyt) roskiin kun luulin niitä tähteiksi jotka ovat lojuneet jääkaapissa. No löysi hän onneksi muutakin syötävää

lauantai 8. joulukuuta 2012

en vaan jaksanut...

lähteä toiselle puolen kaupunkia exän puolesta kioskissa käymään - tupakkaa varmaan tarttis. On kuulemma kuumeessa. Soitti uudelleen et etkö millään - ei tosiaankaan huvittanut tuonne ulos lähteä, autoa ensin putsaamaan ja sitten ajaa hänen asioilleen (puettava toiset vaatteet päälle, kun olen oloasussa yms) - sanoi sitten et menee kipeänä, sanoin et minkä mä sille voin...

Oli naisystävänsä luona. Tämä ei voi mennä kun hänellä jalka kipeänä. Jotenkin vaan tuntui et riittii tällä erää... On sitä itsekin joutunut joskus kuumeessa kaupassa käymään (tai lääkärissä kun työnantaja vaatii sairaslomatodistuksen ekasta päivästä alkaen)  kun ei ole ollut ketään joka voisi... lapset  ruokittava. Mutta kuten kaveri sanoi, ei se voi olla kovin sairas jos tupakkaa tekee mieli... kioskille hänellä vajaa puoli kilometria. Aina ei vaan jaksa - olla kiltti.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

En sitten lähtenyt

iskää katsomaan tänään. Oli sen verran sumuista, soitin kyllä. Ei huvittanut ajatus pimeästä paluumatkasta. Luulen, että hänellä kyllä ajanviihdettä -  hiihdot alkaneet :) Menen varmaan itsenäisyyspäivänä - oli hän missä tahansa. Monikallakin oli tanssitunti, Iinakaan ei saanut itseään hereille suht aoissa

Selvisi että olikin ohitettu neljä suonta (alkuperäinen suunnitelma: kolmen suonen ohitus). Jalka on nyt kääritty tukisiteisiin

Isäkin soitteli tässä äsken, toivotteli hyvää yötä. Sanoi et on vissiin toipumassa (vaikka vielä antibiootteja laittavat suoneen) kun äidin ajatteleminen itketti. Aiemmin ihmetteli kun ei ole itkettänyt eikä rinnasta korventanut äidin ajatteleminen.

Kaveri käväisi tänään päiväkahvilla, käytiin myös kaupassa ja pankkimaatilla (mun ei tarttenut omaa autoa startata). Rahaa piti ottaa kun lupasin exälle vähän lainata - taas kerran. Tavallaan testi, nimittäin hänen nykyisensä luvannut laittaa rahat mun tilille keskiviikkona. Exä tartti rahaa et pääsee töihin. (niin tuttua, niin tuttua... muistan menneisyydestä kun minun piti ylittää tilini et sain hänelle rahaa mukaan kun lähti reissuhommiin. Siihen aikaan se onnistui niin että kioskilta osti vaikkapa tupakkaa ja pyysi et laittaa summan suuremmalle. Enää ei onnistu... )

Tässä viikonloppuna vaihdoin meiän yhteyden nimen - pelkkä Wlan-ap on tylsä - tietty piti modeemin salausavain laittaa joka koneeseen, tulostimen sitten unohdin. Hieman aikaa meni et tajusin miksei se tulosta...

vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...