Mikäs täs ollessa, vaikkei joutsenia näy. "Kunnon" kamera oli mukana, mutta paristot loppu :(
Ehkä parempi ettei joutsenia. Ei harmita niin paljoa. Toissapäivänä olin kans täällä. Silloin pari joutsenta uiskentelemassa. Arvatkaa oliko kamera - no ei... Kai tästä kotiin lähettävä askeltamaan.
torstai 29. elokuuta 2013
Lammella mietiskellen ;)
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Hammaspeikko (25.8.)
Mulla oli pienenä kirja hammaspeikoista, mihinkähän lie kadonnut. Hammaslekuriin pitäisi varmaan varata aikakin. Siitä alkaa olla jo sen verran aikaa,...
Nyt viettelen viimeistä lomapäivää. Huomenna alkaa taas arkinen uurastus, seuraava loma tiedossa marraskuun lopussa (viikko lomarahoista). Mukava loma on ollut vaikken mitään erikoista ole tehnytkään. Nyt perjantaina kävin viihteellä. Yksin kun kaveri ei päässytkään lähteämään. No ei mitään erikoista, parempia ja huonompia iltoja on ollut. Pyörällä olin liikenteessä. Muuten olen viettänyt iltoja netissä, löysin yhden kivan ryhmän, jossa kiva turinoida. Melkein koukussa ;)
Nyt sitten syksyn värejä odotellaan. Vielä on luonnossa aika kesäistä, ruusutkin kukkii uudelleen

sunnuntai 18. elokuuta 2013
Kuutamolla (18.8)
Aivan kuutamolla - ei ajatustakaan mitä/ mistä kirjoittaisi... Lomaa jäljellä vielä viikko. Mitään en oikeastaan ole tehnyt ainakaan pakosta. Niitä asioita mistä tykkään. Ihmetyksekseni olen jopa urheilua hieman seuraillut- eilen katoin keihään finaalin kera hyvän ystävän.
Keihäs jotenkin - kai se on iskostunut minuun jo lapsuudesta. Isänihän on aina seurannut urheilua... Keihäs on niitä harvoja lajeja joita minusta on mukava seurata... yleensäkin taidan tykätä enemmän noista ns. yksilölajeista kuin esim jääkiekosta tai jalkapallosta - vaikka voitinkin taiteiden yössä arvalla miesten vaaleanvihreän t-paidan jossa on Hyypiän kuva takana, XL - koko eli voin pitää oloasuna saunan tai suihkun jälkeen - ulottuu mua melkein polviin ;) Yöpaitaahan en käytä - en oikeastaan koskaan ole öisin paitaa pitänyt - jotenkin ahdistaa. Mieluummin kääriydyn peittoon tai lakanaan.
Iina aloittaa huomenna kolmen kuukauden työkokeilun - no tyhjää parempi. Aika lailla taitaa jännittää vaikkei sitä suoraan sano vaan hermoilee muuten - bussiaikatauluista yms. Lupasin huomenna aamulla viedä, iltapäivästä en tiedä kun vien auton huoltoon - ilmeisesti jarrupalojen vaihto. Lupas kattoa sen päivän aikana - en tiedä koska saavat korjattua.
Perjantaina oli taiteden yö Kouvolassa - käytiin mm teatterissa kattomassa Katri Helena -näytelmän harjoituksia, mukavalta vaikutti. Sen jälkeen tytöt häipyivät kaverin kanssa ja minä parin mun kaverin kanssa - olikin vissiin eka kerta kun yksin sain liikuskella (siis ilman lapsia). Näin se aika muuttuu. Tulihan sitä tuttuihin törmättyä. Mukava ilta vaikka ensin vaikuttikin et tulee kovasti sateista... Vaikka jotenkin tuntui että tapahtuma oli vaisumpi kuin aiempina vuosina.
Lauantai-illan vietin siis kaverilla katsoen keihäsfinaalia - ja siinä sivussa muutkin lajit. Tulihan siellä ilta oltua. Juteltua jne. Exä soitteli pitkin iltaa kaikenmoista asiaa oli sydämellään - oli taasen sekaisin - viimeisen kerran keskellä yötä jolloin pyysi että jos soittaisin hänelle - sanoin et en soita, mie nukun. Aamulla soitti et oliko hän tosiaan soitelllut - eli ei sitten muistanut. Naisystävänsä oli kertonut... Eli ei oikein hyvältä vaikuta. hänen kannaltaan siis.
Tänään päivällä käytiin pikkulenkillä kaverin ja Monikan kanssa. Läheisellä lammella uiskenteli joutsenpariskunta ja sorsiakin näkyi. Eli kaikinpuolin onnistunut kävelylenkki. Harmi vaan ettei ollut kunnon kameraa mukana. No ehkä ne vielä on seuraavallakin kerralla siellä.
No tulihan tätä tekstiä... hyvää yötä ja mukavia unia. Mie taian kohta kans hypätä vasta vaihdettujen lakanoiden väliin. Olen tässä vaan suihkun jälkeen kuivatellut hiuksia ;)

sunnuntai 11. elokuuta 2013
Tuulahdus (11.8)
No tuulahdus täältä - vähän on tämä blogimaailma ollut vähemmällä huomiolla näin lomalla - jota vielä puolet jäljellä. Oikeastaan en ole mitään järkevää tehnyt... mielialan mukaan. Perjantai meni siskon mökillä - vasta talviturkinkin sain heitettyä poies... oli +24 asteista - vesi siis
Monikalla alkaa koulu - lukion viimeinen vuosi - Iina pääsi työkokeiluun, alkaa viikon päästä. Eli arki menee entiseen tahtiin. Mitään erikoista ei ole tullut eteen. Nyt ajattelin lähteä nukkumaan - vähän väsyttääkin

perjantai 9. elokuuta 2013
torstai 8. elokuuta 2013
Pientä harrastelua
Verestelin vähän virkkaustaitoja eilen. Pikkuliinan tekaisin... ostin tiistaina Lea virkkausideoita -lehden. Pitihän siitä jotain kokeilla ettei ihan tyhjän pantiksi jää.
maanantai 5. elokuuta 2013
auringonsuojaverhoja ja rannekoru
Tein tälläisen korun tytön kaverille, Monika itse suunnitteli värit - ja minä taasen toteutin.
Viidennen kerroksen parvekkeelle asentelin auringonsuojaverhot paikoilleen. Ei onnistuis korkeanpaikan kammoiselta :)
Iltasatu (5.8)
Iltasadun puolelle meni :-) eli on jo maanantai. Mukava päivä tänään - oltiin Verlassa. Kukkokallion hiidenkirnukin käytiin katsastamassa - kävelyn/ kapuamisen arvoinen...
Sandsack'a kuunnellen <3
lauantai 3. elokuuta 2013
Vihreä (3.8)
Vihreä on minun värini. Syön vihreää, nautin vihreistä näkymistä, puista, ruohosta kasveista, yleensä minulla on vihreää jossei muuta niin edes korvikset tai kaulakoru. Silmäni ovat vihreät
Vihreästä tulee mieleen myös vanha suomalainen elokuva "Linnaisten kartanon viheriä kamari"...
Näin yöllä - parempi ettei tule muuta mieleen. Kävin päivällä treffailemassa erästä miestä. Mukava iltapäivä muttei mitään "kipinöitä", ehkä joskus voi käväistä kahvilla myöhemminkin. Illalla kävin vielä kamun kanssa keskustassa kahvilla ja myöhemmin lähiseudun huoltsikalla teella - siinä sitten puitiin asioita - mun sekä hänen.

perjantai 2. elokuuta 2013
Vauvantuoksu (2.8.)
niin kauan siitä kun minulla vauva ollut, nuorempikin täytti kesäkuussa 19v. Mutta ehkäpä sitä joskus mummuna pääsee vauvoja haistelemaan. Vauvoja kyllä meiän sukuun tullut viime vuosina...
_______________
Lomaa viettelen. Tänään asensin auringonsuojaverhot lasitetulle parvekkeelle. Loppujen lopuksi helppo homma kun tuli eilen ne oikeat kiinnikkeet. Meni siinä kuitenkin useampi tunti - kun välillä tein ruokaa ja kahvittelin ;)
Taannoin kerroin laittaneen profiilin treffisivustolle. No huomenna olen menossa kahville. Kirjoittelunsa ja puheensa perusteella toimeen kyllä tullaan. Sen enemmästä en tiedä. Mutta onhan sekin piristävää. Eilen juteltiin varmaan tunnin verran - ja tänään puolisen tuntia kun sovittiin huomisesta kahvittelusta. Ulkonäöstä en tiedä oikeastaan mitään, mutta jutut vaikuttivat mielenkiintoiselta - ja plussana se että myös kirjoitteli enemmän kuin yhden lauseen juttuja... eikä tupakoi. Mutta huomenna tiedän enemmän
Eilen käytiin vaaria moikkaamassa. Sain kerättyä syömämarjoja ennen kaatosadetta. Kyllähän me äidin haudallakin käytiin. Keskiviikkona kun isä käväisi meille, hän sanoi, että kyllä hän nyt pystyy muutakin ajattelemaan kuin vain suremaan. Nyt kävi sitten metsästyskortin maksamassa - aikoo syksyllä taas hirvimetsään...
Kävin Monikan kanssa tunnin kävelylenkillä. Sen jälkeen katsottiin "Singin' in the rain", Monika kävi kirjastosta lainaamassa. Mukava ilta siis kaiken kaikkiaan

torstai 1. elokuuta 2013
Märehtiä (1.8)
Voisin märehtiä olossani... ulkona ei nyt ole mitenkään kesäistä - mutta mitä siitä - mulla on loma. Loma on alkanut aika rennosti. Sen suurempia paineita ei ole ollut - paitsi, että en ole saanut tilaamiani auringonsuojaverhoja laitettua kun kiinnikkeet on väärät, jos kolmas kerta onnistuisi. Kävin eilen liikkeessä näyttämässä et nää tuli - nimittäin tuli samanlaiset kuin ekalla kerralla eikä niitä parhaalla tahdollakaan saa laitettua... no voipi olla ettei niistä suojaverhoista enää paljoa tänä kesänä ole iloa - mutta tulee uusia kesiä :)
Ollaan tänään lähdössä vaarille - hän kyllä eilen käväisi aamupäivällä kun käytti autoaan huollossa. Pitäis vähän marjoja puskista kattoa -ei niitä ilmeisesti paljon ole. Mustikkaankin ajattelin mennä jossei ihan sada. Täällä aamu näyttäytyi sumuisena... no nyt täytyy alkaa valmistautua lähtemään...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
vuosi 2025 siis - alkanut
Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...
-

Pieni ongelma - yleensä en löydä sopivan kokoista. Meiän suihkutangot eivät ole olleet standardikorkeudella oikeastaan missään asunnossa jos...
-
Parit samanlaiset korvikset. Pientä värieroa, simpukkahelmiä. Sori huono kuvanlaatu. Kaverille ajattelin toiset lahjaksi, toiset ehkä ty...

- ja tästä jatketaan :)