Taas sitä ollaan tässä vaiheessa - miten se aika meneekään aina vaan nopeammin vuosi vuodelta ;) Uuden vuoden aattoa viettelen itsekseni kotosalla - niin taisin tehdä viime vuonnakin. Joulun sentään olin kaverilla - Iina ei välitä joulunvietosta ja Monika oli töissä (tuskin olisi tänne tullut vaikkei töissä olisikaan ollut - onhan hänellä oma perheensä - tosin olisi saattaneet käväistä). Mutta näihin tällaisiin jouluihin alkaa jo olla tottunut...
Lapsena vietettiin isoja sukujouluja - tosin aatto vietettiin kotona oman perheen kesken, joulupyhät mummoloissa (kätevää kun molemmat mummolat oli samalla kylällä). Muisteltiin nyt aattona tädin ja serkun kanssa mummolan Kirkonrotta -leikkiäkin. Käväisin nimittäin aattona tervehtimässä täällä asuviä tätejäni. Hetken heidän kanssaan vietin - mukava oli heitä ja serkkuja perheineen nähdä. Sieltä suuntasin hautuumaalle viemään kynttilän ennen kuin lähdin kaverin luo. Tänä jouluna en ajellut kotipuoleen ollenkaan - veli vei kynttilät vanhempien haudalle.
Omien lasteni kanssa suurimman osan jouluista vietin mummolassa - myöhemmin mummon kuoleman jälkeen - vaarin seurana oltiin. Välillä isommalla kokoonpanolla, välillä vain minä tyttöjeni kanssa. Aattona siis. Joulupäivänä aika usein veljen luona ja tapanina siskon... Uutta vuottakin vietettiin vuosia siskon luona täällä kaupungissa. Mummu ja vaari sekä veli perheineen mukana - ilta päättyi kaupungin ilotulitukseen, jonka jälkeen kukin suuntasi kotiinsa.
Muistoista puheenollen - nuorena piti välttämättä päästä Tapaninpäivätansseihin naapurikylään (noin 12 km päähään). Jotenkin se kuului jouluun. Paljon on asioita, jotka ennen kuuluivat jouluun - nykyisin eivät oikeastaan ole vättämättömiä. Pääasia oikeastaan on rauhoittua ja levätäkin. En tiedä - alkaako ikä painaa vai mikä...
Löysin mukavan runon netistä:
aina
jää
muistoksi
tai unohdettavaksi
sulka siipien havinasta
hiiren jäljet hangelle
kosketukseen kiivennyt käsi
On vuosi
viimeistä
vilkutusta
vailla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti