tiistai 9. lokakuuta 2012

ilta kokoustelemassa

Töissä päivä alkoi viikkopalaverilla ja jatkui markkinointi-infolla. Työkalut reistaili eli enpä saanut yhtä hommaa edes jatkettua. Iltapäivällä it-osasto ilmoitti että edellisen päivän ongelmat tietyissä ohjelmissa jatkuivat (eilen ilmoittivat klo 16 jälkeen spostiin - jolloin oltiin jo lähdetty - että työasemissa ollut on ollut ongelmia, saatu korjattua klo 16- sitä ennen ei mitään tiedotusta - kyllähän me tietysti se huomattiin kun koneet hidasteli)... pitäis olla korjaantuneet, saattaa joissain työasemissa vielä ilmetä. Sit koneelle uudelleenkäynnistys, jos ei korjaannu niin ilmoitus käyttötukeen. Että silleen...

Exän naisystävä soitteli päivällä - ja iltapäivällä kun soitti en voinut vastata, laittoi sitten viestin että on joutunut osastolle, exän puhelin on hänellä. Sivumennen sanoen - exän olinpaikasta ei tietoa... No tämä nainen soitti kun olin päässyt kotiin, yritti myös illemmalla kun olin kokouksessa. Laitoin viestin että en voi puhua enkä aio nyt soittaakaan. En nyt jaksa. Vaikuttaa siltä ettei hänellä nyt ole muita joille puhua.

Niin kokous. Yhdistystoimintaa. Alkoi klo 17.30, jouduin sihteeriksi kun varsinainen sihteerille oli tullut este. No kuten yleensä - meni siinä n. 2½ tuntia plus loppuhöpinät päälle. Seuraava kokous joulukuun alussa erään hallituksen jäsenen kotona - lupasi keittää joulupuuron :) Mulle tulee kyl pikkasen kiire. Pitäis klo 17 olla siellä, töistä pääsen neljältä. Ajomatkaa yli 45 km. No jos syövät sen puuron ensin, mä en oikein ole riisipuuroihmisiä

Huomenna flunssarokotus kun viime viikolla unohdin...

maanantai 8. lokakuuta 2012

Jahas - ja taas maanantai

Uusi viikko edessä. Koko joukko yhtäaikaa lähdössä, asettaa omat haasteensa. Kuka ensin tekee mitäkin... naapuri pihalla sanoi ettei maanantai oikein hyvin alkanut, oli pyörällä töihin lähdössä, sanoi ettei löytänyt auton avaimia. Avaimista puheenollen... Olisin aikoinaan saanut tyttöjen pyörät myytyä, katsoja oli jo tulossa, mutten löytänyt avaimia mistään eli se jäi sitten sillä kertaa. Muutossa taisin antaa molemmat pyörät veljen matkaan. Vaimonsa siskontytölle ne muistaakseni meni...

Töissä rutiinit, hieman jotenkin järjestelmä jumissa (vaiko itse?), mutta menihän se päivä. Kun pääsin kotiin, soitti exän naisystävä. Ei ole kuullut exästä enkä kyllä minäkään sitten lauantain. No puhui siinä sitten aika pitkään. Muutakin... aika "rikki" tuntui olevan... En sitten tiedä pitäisikö olla huolissaan, mutta oikeastaan en jaksa. Siis exän touhuista, aikuinen ihminen... vastaa ittestään.

Tein sitten pikaisen kalakeiton pakasteista, sen jälkeen suunnilleen varttitunnin torkut. Sitten Iinan kanssa kirjastoon. Palautin pari ja lainasin muutaman. Niinhän siinä aina tuppaa käymään. Tuttu kirjastovirkailija kertoi Oksasen Sofin kirjaa varanneita olevan kolmisensataa, tais olla ylikin. Sanoin, että minä en viitsi. Nolotti tunnustaa etten ole edes Puhdistusta lukenut vaikka se on ollut mun kirjahyllyssä jo kauan. Perusteluna se, etteihän sitä voi omassa hyllyssä olevia lukea, ne on varalla jossei pääse kirjastoon, jos sattuu vaikka jalka katkeamaan... :)

Kirjaston jälkeen nk usein - kauppareissu.

Monika lähtee huomenna koulun kanssa Ateneumiin Helene S:n näyttelyä katsomaan. Harmi ettei itse kerkeä. Olen kyll loppukuusta menossa pääkaupunkiseudulle käymään mutta kyseinen näyttelyhän kerkee loppua. Meillä on yhden yhdistyksen retki. Mulla ja tytöillä kyllä aikomus mennä isää katsomaan Meilahteen sillä reissulla. Mun isälle tehdään sydämenohitusleikkaus - hänellä kolme suonta 90% tukossa. Toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Sainpa ensivuoden kalenterit, seinälle ja kassiin. Kiva juttu että saatiin tilata tuo tavallinenkin krono. Nimittäin ammattiliitto ei enää tänä vuonna niitä jakele. Minä kyl hieman petyin, nimittäin vaihdoin tähän toiseen pari vuotta sitten - ja yhden kerran virallisesti kerkesin tämän jäsenedun saada (ekana vuonna liityttyäni kesken kauden,  sain sen työkaverilta, joka sitä ei halunnut... ). Se vaan ilmoitettiin ettei tänä vuonna lähetetä kalenteria kun viime vuonna sitä ei tilattu kovinkaan paljon. Aiemmin tuli suoraan kotiin, viime vuonna se piti tilata jos sen halusi. Tietysti halusin... kyllä mä mielelläni vielä paperikalenteriakin käytän. Se ei ainakaan tuhoudu hetkessä kuten saattaa kännykälle käydä - tosin käytän googlen kalenteria synkronoituna. Mutta eihän sitä koskaan tiedä - onko siellä varmuuskopiointi kunnossa... jos jotain käy

No tää meni saarnaamiseksi. Ehkä olisi kohta aika mennä nukkumaan tai ainakin vetäytyä lukemaan.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Synttärit juhlittu

Perjantaina käytiin Iinan kanssa hieman kaupoilla. Ostettiin vegelle sopivaa naposteltavaa - aika kalliiksi tuli... mut ainahan sitä juhlimisessa rahaa saa kulumaan. Isossakin kaupassa käytiin. Lähinnä leipomistarvikkeita ja kotiin tarpeellista (vessapaperia. tiskiainetta). Yksinkertaisesti en jaksanut ruveta sieltä ruokaa ostamaan ensi viikolle. Jotenkin tuli ahdistava olo - ihmisiä, kuhinaa... ja kun ei vielä tiedä mistä mitäkin löytää... no päätettiin et ostan lauantaina lähikaupasta vielä mitä tarttee. Aika kauan joutui vielä jonottamaan kassallakin - ei enää ikinä perjantairuuhkaan

Kotiin toin Iinan. Laitoin leipäkoneeseen pienen pullataikinan tulemaan. Lähdin kaverin luona käymään siksi aikaa kun valmistui. Monika lähti yöksi kaverilleen. No loppuilta kului sitten omenapiirakan ja kakun teossa - Iinan kanssa yhdessä. Sitten nukkumaan ja aamulla ajoissa ylös.

Piirakat uuniin, lähdin käymään kaupassa (Iina halusikin vielä lisäksi sipsejä), puuttui leivinpaperi sekä folio. Ostin uudet kahvikupit - meillä kun ei ole oikein yhtenäistä kahviastiastoa - halpiskupit - yleensä juodaan kivoista mukeista. Kiva kuitenkin joskus saada jotain uutta. Varsinaisesti en välitä mistään merkeistä eli mulle kelpaa halvat tusinatuotteetkin. Cittarissa kysyi tarvitko mariskoolien keräilytarraa, sanoin etten välitä, en kuitenkaan lunasta niitä - olenkohan jotenkin epätavallinen naisihminen? Mulla ei ole Teemaa eikä muutakaan arabiaa, muumimukeja löytyy, mutta ne on lahjaksi saatuja... no nyt eksyin hakoteille

Vaari tuli ensimmäisenä vieraana. Olihan meitä taas vaikkakaan ei kaikki. Siskon perheestä puuttui yksi tyttö (oli idisleirillä), veli kera vaimonsa ja keskimmäisen tyttären, Täti miehensä ja tyttärenpojan kanssa  - joka sitten viihdytti meitä suunnattomasti olemisellaan. Ikää pikkuherralla 1v3kk. Monika varsinkin jaksoi pojan perässä juosta. Kaverit ei valitettavasti päässeet tulemaan paitsi yksi Monikan ja tämä minun kamuni (joka kyllä on myös tytöille tärkeä ihminen),.Kiva iltapäivä oli...

Exää ei sitten ole näkynyt. Soitti lauantaiaamuna, välttämättä piti saada jutella Iinan kanssa heti, vaikka sanoin että tyttö on suihkussa (onneksi mun kännykkä on vedenkestävä), jotenkin se ihminen kuulosti ihan siltä ettei ole tolkuissaan. Alunperin piti tulla la-iltana käymään, sitten ilmoitti tulevansa tänään. No eipä ole näkynyt eikä kuulunut. Sen tiedän että on taas hävittänyt puhelimensa. (Ex)-tyttöystävänsä soitteli sekä eilen että tänään. Eli enpä nyt taas tiedä, Eikä se mulle kuulukaan. Soitti exän siskokin, lähinnä Iinalle onnittelut ja samalla kysyi veljestään, kun ei ole saanut kiinni.  En muuta voinut sanoa kuin että puhelimensa on kadottanut siksi ei saa kiinni, mutta en tiedä mistä/miten tavoittaa.

Tosin exä kertoi minulle eilen yhden jutun josta en saa kertoa kenellekään - ainakaan vielä. Liittyy hänen terveydentilaansa, tietää enemmän keskiviikkona. Toisaalta miksi kertoi minullekaan. Ihan omissa jutuissa tarpeeksi

Vaari mietiskelee nyt tulevaa sydämen ohitusleikkaustaan - ja mahdollisuutta ettei selviäkään. Sanoi meille kun oltiin kaikki koolla että ei aio tehdä mitään jälkissäännöstä, mutta ette sitten tappele. En kyllä uskokaan, me ollaan pystytty aina olla tasapuolisia. Siihen meidät on kasvattu.

Kyllähän isän vointi on huonontunut kesän mittaan, mutta leikkaus on nyt lähellä. Toivottavasti saavat kuntoon. Sisko kyl sanoi et kyl  hänellä on hieman pelkoja et jos ei onnistukaan,.. Äitihän kuoli leikkauksen jälkeiseen sydäninfarktiin, siskon appiukko samoin. Onhan se siihenkin varauduttava, leikkauksissa on aina riskinsä - ja nekin on hyvä tiedostaa.

torstai 4. lokakuuta 2012

Viikko lopuillaan

Tämä ilta meni siivotessa. Tytöt veivät matot ulos puisteltavaksi, imuroitiin ja pestiin lattiat yms. Tultiin siihen tulokseen, että torstai taitaa olla sopiva siivouspäivä meille. Nyt tunnelmaa - parvekkeella palamassa paljon tuikkuja. Niin siivouksen jälkeen oli mukava istahtaa parvekkeelle teetä juomaan - ja Monikan kanssa jutustelemaan. Mukava olo :)

Perjantaisin  minä itse olen aikas "poikki", viikko takana ja lähes kaksinkertainen määrä töitä perjantaisin (kahden päivän tilaukset), Monika aika usein viettää perjantain nuortenillassa ( ja Iinakin sillon tällöin). Huomenna Monika menossa vielä kaverilleen yöksi, Iinan kanssa pitäisi tehdä tarjottavia lauantaille, kaupassakin käväistävä. Lupasin tehdä omenapiirakan... ja kaverillakin pitäis keretä käväisemään kahvilla - ja kuulostella viikon kuulumiset (vaikka onkin la:na tulossa synttäreille. Eipä silloin henkilökohtaisuuksia kerkeä...)

Exäkin käväisi tänään - tyttöjään kattomassa.

Velikin soitteli illalla. Olin eilen laittanut heille synttärikutsun. Isälle soittelin, että mitä kuuluu. Siskonkin tavoitin puhelimeen. Tädille laitoin tekstarilla kutsun. Saas nähdä kuinka monta heikäläisiä tulee...kahdesta ylöspäin...

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Oli hieman häslä päivä

Unohdin nimittäin flunssarokotuksenkin. Toisen puolen "pomo" kysäisi iltapäivällä et kävitkö rokotuksessa - no en tosiaan muistanut. Aamulla sinne vissiin olis pitänyt mennä - mulla vaan oli niin kiire yhen pikkuprojektin kanssa (jäi eiliseltä) - tosin en kerinnyt sitä tänään jatkaakaan. Oli ihan tarpeeksi hommia rutiinitöissäkin. Tilaukset myöhässä yms. Mutta päästiin kyllä neljältä lähtemään kotiin. No ehkä pääsen rokotuttamaan itseni viikon päästä kun terkkari seuraavan kerran tulee - jossei onnistu niin ollaan ilman sitten. En mä ole ottanut rokotteen kuin kahtena edellisenä vuonna. Toissa vuonna mulla oli sit kaikkea muuta kränää ton terveyden kanssa... ilmeisesti ne vaivat ovat väistyneet :)

Kävin illalla  kirjastossa kuuntelemassa Raisa Cacciotorea, kuinka tukea lapsen ja nuoren itsetuntoa. Tavallaan itsestään selviä asioita, mutta hyvä niistä puhua. Sitä hän painotti, että itsetunnossa kaikki lähtee omasta päästä eli millaisa ajatuksia siellä pyörii... Siellä olikin paljon sakkia, luulenpa, että suuri osa oli ns ammattilaisia. Mutta antoi se ajattelemisen aihetta meille tavallisillekin kadun tallaajille.

Seuraava kirjaston juttu taitaa olla Märta Tikkanen ens viikolla

Iina kokeili tänään jotain vegemuffinsseja (ihan ok, ehkä hieman liian makeita mun makuun...mut kokeilemalla oppii - tai sitten niiden pitää olla äklömakeita) . Kun on ne synttärit viikonloppuna. No saan mä sentään ostaa cocktailpiirakoita... kyl mä annan kokeilla -yleensä. Niin olen itsekin saanut kokeilla kaikenlaisia. Tosin nuorena leivoin paljon myös kotona muutenkin. Äidillä oli reuma eikä ollut vielä hankkinut kunnon yleiskonetta (se olin minä :) - pullaa ja sämpylöitä/hiivaleipää tuli leivottua viikottain). Mun äiti oli sellainen, että osti tarvittavat aineet/tarvikkeet mielellään, oli sitten kyse leipomisesta tai käsitöistä. Halusi tukea sellaisissa asioissa. Itsekin olen yrittänyt antaa mahdollisuuden kokeilla-

Mutta nyt taidan lähteä nukkumaan - ja vielä hetkeksi uppoutua Italian maaseutuun...

tiistai 2. lokakuuta 2012

Iltapalaksi omenapaistosta

- oikein omenaista. Laitoin paljon omenaviipaleita, sekaan kanelia ja sokeria sekä lisäksi muruja (kaurahiutaleita, margariinia, kanelia ja sokeria). Hyvää oli... ja perhekin tykkäsi. Pieneksi yllätykseksi tein kun tulivat mediamajasta kotiin. Kävivät katsomassa dokumetti elokuvan "Säilöttyjä unelmia". Minä en tällä kertaa viitsinyt kotoa lähteä, kävin kaupassa sillä välin - ja sitten päätin tuon paistoksen tehdä - omenoita riittää :)

Töissä - no eipä kummempaa. Normimeininki. Selvis sitten vasta mulle tänään, että eilinen spostiongelma oli muillakin - siitä vaan ei sen enempää puhuttu. Kaipa suurin osa meinas et oma ohjelma vaan temppuilee. Viikkopalaverikin oli, työilmapiirikyselyn perusteella tehtyjä parannusehdotuksia käytiin läpi. Muutama homma etenee, sitten on vielä harkinnanvaraisia ja sitten niitä joita ei tulla tekemään... No pääasia että ihmisillä on hyvä olla.

Meiän talossa kattoremppa pääsee kunnolla alkuun ensi viikolla. Alaoveen oli tullut lappu että aloitetaan maanataina, kestää 1½-2 viikkoa -  ja pahoittelevat sen aiheuttamaa häiriötä. Vesikatteen uusiminen on rempan aiheena. Saas nähdä mikä on lopullinen vaikutus vastikkeeseen... no mietin sitä sitten... tärkeintä on saada katto kuntoon

maanantai 1. lokakuuta 2012

Aika harmaa maanantai, satoikin

Aamulla ylös hieman huonosti nukutun yön jälkeen. Tenniskyynärpää oireili yöllä, joten piti särkylääkettä ottaa ja kipugeeliä laittaa. Auttoi kyllä nukkumaan sit lopulta

Aamulla tietysti taas tuntui et miten toi kello voi olla jo noin paljon. Pään tyynyyn olis vaan tehnyt mieli jättää... mut ylös nousin - ja suihkuun. Töihinkin kerkesin ajoissa. Melko tavallinen maanantai, uutta hommaa. Tein tarroja myymälöille. Ei mikään vaikea homma kunhan alkuun pääsee... Iltapäivällä sekos sähköpostiohjelmakin. Olin yhtä viestiä siirtämässä virtuaaliasemalle kun ilmoitti ettei ohjelma vastaa, suljin sitten mutta ei suostunut avaamaan. Loppujen lopuksi käynnistin koneen uudelleen, vieläkään ei asia kunnossa, näppäimistökin meni jumiin joten lopetin sitten virtakytkimestä. No sain koneen toimimaan, sähköpostikin toimi kun ensin korjas asennuksen - ei hajuakaan mitä siinä kävi. Loppupäivän toimi moitteettomasti. 

Kotona sitten vaan ollut, saunassa käytiin kun tytöt halus. Nyt illalla keitin kattilallisen kaalikeittoa - ilman lihaa taas. Voi Iinakin syödä - ja maistuu se niin muillekin. Tuolla parvekkeella on nyt jäähtymässä. Tietääpä mitä syö pari päivää... ja hedelmiksi on kotopuolen kaneliomenoita.

Nyt ajattelin - et jos lähtis ainakin lueskelemaan tuonne sänkyyn. Tytöt jo omissa huoneissaan. Kumman väsynyttä porukkaa tässä huushollissa tänään... no välillä näinkin. Monikallahan on menossa koeviikko - ja se varmasti väsyttää, Iina taas valvonut viikonloppuna pelaillen simsejä. Välillä pitää nukkuakin.

Tässä vielä kuva Olavi Uusivirrasta ja serkustaan Jiristä Kouvolan Mediamajassa, taisivat tuossa laulaa paperitähdistä... mukavia poikia :) Jirillä päällään uusin ostos kirpparilta, venäläistyylinen aamutakki ;)


vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...