Viime aikoina yllättävän paljon tullut markkinointisoittoja. Ilmeisesti olen laittanut numeroni johonkin kilpailuihin mutta ei silti kivaa että soittelevat keskellä päivää kun olen töissä - jos edes hyväksyisivät sen että en kerkeä. Eilenkin kävi niin että sanoin etten kerkeä: olen töissä. Siihen toisesta päästä kuului että ei tää kysely kestä kuin minuutit ja rupes puhetta suoltamaan... mä suljin sitten puhelimen...
Postiin menin eilen töiden jälkeen. Päivän positiivinen tapahtuma. Olivat saaneet jonotuslaput laitettua... ei tartte enää arpoa mihin jonoon menis
Tänään töiden jälkeen kävin muutaman geogätkön kattomassa. Yhden vain sain lokattua kun kolme muuta - uskoakseni - paikallistin mutta lyhyyteni takia en saanut noukittua :( . Voisin sanoa että ensimmäistä kertaa elämässäni on harmittanut kun olen lyhyt, nippanappa puoltoista metriä. Pitää varmaan kohta investoida teleskooppitikkaisiin :)
Kattelinpa sitten kätköilysivustoa - ja yllättäen onkin tänne alueelle tullut monta kätköä lisää. Siitä en jaksa kilpailla että ensimmäisenä ehtisin... Tänään en kuitenkaan enää jaksanut lähteä etsimään. Sen verran rankka ensimmäinen työviikko loman jälkeen takana - vaikka tänään meninkin töihin tunnin myöhemmin (pikkasen liukumia pidin). Sitä mietin jos ottais yhden siiderin tänään kun P-K:n mies mulle pari tölkkiä jätti saunajuomisiksi - harvoin kyl saunan päälle mitään alkoholia otan, enkä kyl oikeastaan muutenkaan ota - siksi en ole juomia pahemmin Tallinnan reissuiltakaan raahannut vaikka kevään/kesän aikaan kolme kertaa siellä käynytkin. Karkkia lähinnä :) Muuten taas syksyllä taas menossa - työhön liittyvää reissua pukkaa
perjantai 4. heinäkuuta 2014
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Kolme päivää
loman jälkeen ollut töissä. Vähän jo tuntuu siltä ettei olis ollutkaan... töihin paluu sujui mutkattomasti kunhan alkukommelluksista pääsin. Olin nimittäin unohtanut salasanani jolla pääsen koneeseeni, ja kaiken lisäksi olin aivan varma, että olen sen laittanut jollekin lapulle -arvaapa löysinkö. Olin jo valmis soittamaan käyttötukeen mutta sitten pomoni sanoi, että istu hetkeksi ja ota kahvia. No löytyihän se salasana - jostain aivojen lokerosta. Kaikkein paras oli kun tänään muistin missä se lappu oli... ;)
Loma siis alkoi tytön ylppäreillä (tai oikeastaan siskontytön valmistujaisilla) ja päättyi siskon ja serkunpojan synttäreihin. Juhannustakin tuli juhlittua - isän luona. Tehtiin yllästysvierailu aattoiltana serkun luokse. Meillä ollut tapana ajella juhannusyönä... Monika mukana, Iina oli Visulahdessa talkoolaisena. P-Kn mies hänet sinne vei kotiin mennessään - ja mie hain sunnuntaina. Meillä menikin Iinan kanssa tunteja kotiin ajaessa kun kätköjä käytiin ettimässä....
Kesäkuussa kävin siis
Tallinnassa (kolmas kerta tänä vuonna), nyt oltiin yksi yö hotellissa. Ihan mukava sekin reissu paitsi että satoi eikä päästy kätköjä etsimään (yksi vain) mutta sen verran sade taukosi että käytiin Vanhassa kaupungissa syömässä. Tullessa tietty myös laivalla syötiin ja vähän tanssittiinkin - Antti Raiski oli esiintymässä...
Jatkan tätä taas, nyt pitää ruveta suunnittelemaan nukkumaanmenoa. Tosin täytyypi vielä hetki vahtia uunia - siellä lohikiusaus muhimassa. Kohta voinee laittaa uunin pois päältä - ja antaa hautua jälkilämmössä
Loma siis alkoi tytön ylppäreillä (tai oikeastaan siskontytön valmistujaisilla) ja päättyi siskon ja serkunpojan synttäreihin. Juhannustakin tuli juhlittua - isän luona. Tehtiin yllästysvierailu aattoiltana serkun luokse. Meillä ollut tapana ajella juhannusyönä... Monika mukana, Iina oli Visulahdessa talkoolaisena. P-Kn mies hänet sinne vei kotiin mennessään - ja mie hain sunnuntaina. Meillä menikin Iinan kanssa tunteja kotiin ajaessa kun kätköjä käytiin ettimässä....
Kesäkuussa kävin siis
Tallinnassa (kolmas kerta tänä vuonna), nyt oltiin yksi yö hotellissa. Ihan mukava sekin reissu paitsi että satoi eikä päästy kätköjä etsimään (yksi vain) mutta sen verran sade taukosi että käytiin Vanhassa kaupungissa syömässä. Tullessa tietty myös laivalla syötiin ja vähän tanssittiinkin - Antti Raiski oli esiintymässä...Jatkan tätä taas, nyt pitää ruveta suunnittelemaan nukkumaanmenoa. Tosin täytyypi vielä hetki vahtia uunia - siellä lohikiusaus muhimassa. Kohta voinee laittaa uunin pois päältä - ja antaa hautua jälkilämmössä
maanantai 30. kesäkuuta 2014
Töihin taas
Mukava loma takana... arki kutsuu...
En oikein tiedä millä mielellä olen töihin lähdössä. Loma tosiaan ollut lomaa, olis ollut kiva jatkaa mutta sitten ensi vuonna taas (jos töitä riittää - se tosiasiahan on kuitenkin nykypäivänä pidettävä mielessä). Viime yönä ei meinannut saada unta. En mä töitä miettinyt, lähinnä kaikkea muuta - ja kun tietää että herättävä aikaisemmin kuin vähään aikaan, niin...
Ulkona sateista. Ei oikein tunnu siltä että huomenna alkaa heinäkuu. Mutta jatkan tästä kunhan kerkeän, en ole lomastani hirveästi kertonutkaan...
En oikein tiedä millä mielellä olen töihin lähdössä. Loma tosiaan ollut lomaa, olis ollut kiva jatkaa mutta sitten ensi vuonna taas (jos töitä riittää - se tosiasiahan on kuitenkin nykypäivänä pidettävä mielessä). Viime yönä ei meinannut saada unta. En mä töitä miettinyt, lähinnä kaikkea muuta - ja kun tietää että herättävä aikaisemmin kuin vähään aikaan, niin...Ulkona sateista. Ei oikein tunnu siltä että huomenna alkaa heinäkuu. Mutta jatkan tästä kunhan kerkeän, en ole lomastani hirveästi kertonutkaan...
torstai 19. kesäkuuta 2014
Juhannusta kohden
P-K:n mies suunnannut kotimatkalle, samalla vie Iinan festifaalipaikalle (talkootyöläisenä - taas kerran). Monika on serkullaan - ja minä suuntaan kohta kaverille käväisemään. Exäkin soitteli ja muistutti etten ole - eikä tytötkään - hänen syntymäpäiväänsä muistanut - #hupsista#
Niinpä Tallinnassa käväisin viime viikolla - mukava reissu vaikka satoikin - sieltä suunnattiin P-Karjalaan. Lauantai vietetiin Osuuskaupparockissa Joensuussa (esiintymässä J. Karjalainen, Vicky Rosti, Jukka-Poika ja Popeda). Kotimatkalla (siis ei mulle) käytiin muutama kätkö etsimässä Tohmajärven suunnalta.
Sunnuntai oli kätköpäivä, rajavyöhykkeelläkin käytiin...
Mutta - iloista Juhannusta, jonka aion viettää kotokodossa - kera iskän ja Monikan. Sunnuntaina luultavasti lähden Iinaa hakemaan Mikkelistä

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
Helluntaipäivä
No jaa oliko heilaa helluntaina vai ei... miten sen nyt ottaa... kyllähän mä Pohjois-Karjalan miestä olen tapaillut, mutta sanoako heilaksi...
Tämä aamu alkoi ruuanlaitolla -illala sulamaan ottamani hirvenlihan pilkoin pieniksi paloiksi, ruskistin sipulin kanssa ja uunivuokaan miedolla lämmöllä paistumaan... mausteiden ja tomaattipyreen kera
Monika vietti tänään syntymäpäiviään kera kavereiden - lampipiknikillä. Minä lähdin Iinan kanssa Mustilaan alppiruusuja kattomaan -ja tuli yksi kätkökin siinä ohimennen käytyä kun sopivasti kohdalle sattui. Kamu haki meiät - ja eihän me meinattu päästä kaupungista ulos - ei oltu otettu huomioon Partiolaisten suurjuhlaa...
mutta pääsimme sitten kiertämällä pois kaupungista kohti Elimäkeä ja Mustilaa
Kolmisen tuntia siellä katseltiin - Atsaleat kukkivat paljon ja värikkäästi. Alppiruusutkin aloittelevat kukintaansa. Ei ehkä aivan huipussaan se vielä... mutta niitäkin oli. Onhan Mustilassa toki paljon muutakin nähtävää. Pitäis vaan useammin käydä, ehkä jos syksyllä kävis ruskan katsomassa
Piiassa ja Rengissä käytiin sitten kahvilla - ja pitihän se yläkerran Anni Pusilan taidenäyttely käydä kattomassa. Mukava keskustelu oli taiteilijan itsensä kanssa ja hienoja olivat hänen tussilla piirretyt teoksensakin.
Kamu toi sitten meiät kotipihalle - jossa juutuimme naapureiden kanssa juttelemaan yli tunniksi. Mukavaa sekin...

lauantai 7. kesäkuuta 2014
Kesäkengät ostin
Kun ensin kävin silmälasiliikkeessä korjauttamassa lasit - meni nenätyynyn kiinnitys... optikko "juotti" sen kiinni. Sitten kysyi että onko heiltä ostettu - ja kun selvisi että alle 2 v sitten niin sanoi että menee takuuseen eli tulee joko uudet kehykset (jos maahantuojalla vielä on) tai sitten jopa uudet lasit
Niin sitten ajattelin et poikkeampa kenkäkaupassa - ja nuo löysin parillakympillä. Tarve olikin kesäsandaaleille- nyt vain umpinaiset ollut. Noissa pieni korkokin eli mulle kivemmat - en mä ihan matalilla sentään suostu kävelemään
Yhden kätkönkin kävin siinä hakemassa - ja vähän jouduin selittelemään kuljeskeluani. Tosin sanoi tämä että oli aiemminkin törmännyt kätköilijäperheeseen siinä :)
No sitten kotiin. Kävin tosin tarkastamassa onko pyörähuolto auki että Iina pääsi viemään pyöränsä kesärenkaiden vaihtoon Minähän ne renkaat sitten... korjaaja oli sitten vissiin ruokatauolla - joten päätettiin katsoa pari kätköä, toinen löydettiinkin suht helposti, toinen jäi vielä arvoitukseksi... no sitten odottelemaan pyörähuollon ovelle. Tuli siinä yhden naisen kanssa juttua kätköilystä - saattaa olla et saatiin yksi taas mukaan joukkoon :) - hän rupesi kyselemään ensin sitä että olisiko se hyvä harrastus 10-11v pojalle... mukava keskustelu siitä syntyikin. No pyörän Iina saa sitten maanantaina, ei enää tänään kerinnyt
Loppupäivä menikin kotosalla, mulle oli tarpeeksi siellä kuumuudessa päivällä pari kertaa käväistä... nyt kello onkin jo reilusti yli puolenyön - edelleen kuuma mut onhan sitä ruvettava vissiin nukkumaan
Ai niin - autoinhan tänään yhtä vanhaa tätiä - tien ylityksessä ettei rollaattorillaan kompastu. Eilen annoin naapurille mulle tarpeettoman aurinkovarjon - ja sille telineen.... No jaa - itsestäänselviä asioita - toisen auttaminen jos se itselle mahdollista - mutta nyt väsyttää, mukavia unia
torstai 5. kesäkuuta 2014
Kesäloma alkanut
Pekkaspäivällä aloitin perjantaina. Virallisesti kesäloma alkoi maanantaina.
Tytön lakkiaiset ovat ohitse. Nyt keskittyy opiskelupaikkojen testeihin. Eilen oli yhdet, ensi viikolla kahdet. Tytön kesätyö päättyikin reiluun kahteen viikkoon, työnantaja oli sitä mieltä ettei ole soveltuva hommaan. No eipä tyttö siitä kovin pahoillaan, ilmeisesti ei itekään tykännyt mutta se tietysti harmitti kun sai negatiivista palautetta. Mutta ei se tulevaisuus yhdestä (kesä)työpaikasta ole kiinni. Ehkä vielä tulee töitä tänä kesänä tai sitten vaan nauttii kesästään ja kerää voimia syksyä varten...
Helatorstai meni siskontyttöä juhliessa - hänestä tuli lähihoitaja. Lauantaina sitten juhlittiin meillä. Perjantaina viime hetken valmisteluja, ostoksia. Toinenkin tyttö tuli iltapäivällä mummin kaa. Mummi (entinen anoppini) oli sitten meillä yhden yön, toiseksi meni tyttärensä kanssa hotelliin.
Lauantaiaamuna kuuden maissa heräiilin, uuni päälle - ja pikapuolin pikkupiirakoiden paistoon sekä kakkujen täyttämiseen (suklaatäytteen olin tehnyt jo perjantaina - ja se pitikin saada taas notkeaksi). Jossain vaiheessa kaveri toi tekemänsä voileipäkakut... Osa tarjottavista jäi viimeistelemättä kun ajattelin hyvin vielä kerkeäväni. Lakkiaisjuhla alkoi klo 11- ja Monikan tiedon mukaan sen piti kestää noin puoltoista tuntia - mutta kestikin tunnin pidempään (mummihan jäi meille odottelemaan, ei huonoine jalkoineen jaksanut koululle, vaari lähti kyllä). Oltiin vieraat pyydetty tulemaan alkaen klo 14, no ensimmäiset oli odottamassa pihalla parkkipaikalla kun tultiin...
Tarkoitus oli ollut vielä keritä syömään jotain ruokaakin ennen vieraitten tuloa, mutta se nyt jäi. Eli äkkiä kakkua koristelemaan - ja tekemään tonnikalatahnalla (tuorejuustoa, tonnikalaa, tilliä ja hivenen voileipäpikkelsiä) päällystettyjä kauraspelttinappeja koristettuna tummalla viinirypäleellä antamaan pienen makean maun, rieskarullia olinkin jonkin verran jo tehnyt jääkaappiin (täytettynä yrttituorejuustolla, aurinkokuivatuilla tomaateilla, persiljalla)
Mutta kaikenkaikkiaan juhlat sujuivat hyvin - rennosti meiän oloisesti. Tarjottavat riitti ja juttua piisasi
Muuten on lomaa vietetty rennosti, kätköilyäkin harrastettu. Iina on siitä myös innostunut ja niitä etsinyt. Monika ei ole kiinnostunut kätköilystä, samoilusta kyllä muuten
Autoakin on huollettu. Katsastuksessa ilmennyt öljyvuoto tuli öljykellosta, joka eilen vaihdettu. Maanantaina kävin näyttämässä - ja samalla huoltomies sanoi että kytkin alkaa olla lopussa (vaikkei siitä katsastuksessa mainittu). Sovittiin että itse käyn osat hakemassa - ja kävinkin. Ensi viikolla vien laitettavaksi samalla kun lähden Tallinnan hotellireissulle - haen sitten auton viikonlopun jälkeen palatessani - en tosin tiedä tulenko sunnnuntaina vai maanantaina, nimittäin Tallinnasta suuntaan ensin Pohjois-Karjalaan muutamaksi päiväksi...
Kyllä mä sen kytkimen vaihdatan koska kerran olen ollut tilanteessa jossa se totaalisesti meni - jäin moottoritien reunaan melko kylmällä kelillä. Onneksi exällä oli mahdollisuus tulla auttamaan - hinaamalla auto lähimmälle korjaamolle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
vuosi 2025 siis - alkanut
Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...
-
Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...
-
Pieni ongelma - yleensä en löydä sopivan kokoista. Meiän suihkutangot eivät ole olleet standardikorkeudella oikeastaan missään asunnossa jos...
-
Parit samanlaiset korvikset. Pientä värieroa, simpukkahelmiä. Sori huono kuvanlaatu. Kaverille ajattelin toiset lahjaksi, toiset ehkä ty...

.jpg)