Pohtimista

Ilta meni vertaisryhmän tapaamisessa, enpä ole moneen vuoteen ollutkaan. Antoisaa kuunnella erilaisissa ja kutenkin niin samanlaisissa tilanteissa painivien kokemuksia. Elämä erityislasten kanssa ole mitenkään tasaista Mutta kummasti vaan ihmiset pystyvät iloitsemaan pienistäkin edistysaskeleista... Meillä oikeastaan elämä on aika tasaista tällä erää, mutta ei liian tasaista - ei sekään hyvä. Ehkä sitä vaan on tottunut...  kun ei ole muusta kokemusta

Exä soitteli eilen tai tyttöystävänsä soitti et soita exän puhelimeen, johon ei sitten saatu yhteyttä. Soitin sitten tämän ystävän puhelimeen. Exä vaan oli huolissaan kun ei ole saanut kaksossisareensa yhteyttä viikkoon eikä muutkaan sisarukset ole saaneet. Sinänsä jännää, miks mulle soitti. En mäkään kovin usein tämän siskonsa kanssa soittele. No ehkä vaan halus mieltänsä purkaa... Kyseli sitten että onko sulla nykyään miestä (olin kyl kertonut että tämä viimeisin suhde on loppunut), sanoin ettei oo, siihen: miksi?, mie: kun mä en TARVII. No siihen sitten sanoi et sori et kyselen...

Ajattelin huomenna lähteä maalle iskää kattomaan. Hän soittelin kun olin tuonne ryhmään menossa - itsekin just ajattelin et pitäis soitella. Keksin ryhmästä tullessani että jos menenkin käymään ja yhdistän siihen kaverin hakemisen töistä (soitin siis hänelle et millä on menossa...), mennään sitten hänelle kannettavaa katsomaan. Joten soitin sitten iskällekin että tulen käymään, lupasi laittaa jotain kalaruokaa :)