tiistai 11. syyskuuta 2012

Menihän se toinenkin päivä

Raportit oli sitten tupsahtanut sähköpostiin puol seitsemän jälkeen eilen illalla. Aika pitkään olisi joutunut odottamaan...

Tänään heti aamusta kevään ilmapiiritutkimuksen tuloksista info. Osa tuloksista oli ihan itsestäänselviä, osasta piti kysyä että mitä siinä tutkimuksessa kysyttiinkään... tarkoitus on kuitenkin saada muutama kehitettävä kohde kyseisen tutkimuksen tiimoilta.

Meillä tehdään tuo ilmapiiritutkimus joka toinen vuosi. Tämä ei nyt ole vertailukelpoinen edelliseen kun on vaihdettu tutkimuksen tekijäyritystä.

Ilmapiiri-infon jälkeen toinen ryhmä meni kuuntelemaan saman, me puhelimeen. Yritin siinä sitten samalla tehdä kassatäsmäytystä -mutta pakko oli jättää siihen kunhan muut tuli takas. Sitä ei pysty tekemään ja samalla päivystämään puhelinta. Tai pystyy, mutta tekeminen on niin hidasta kun pitää moneen kertaan tarkistaa (kun keskeytyy puhelimen soidessa). Onneksi ei täsmäytyksissä olllut häikkää, sai valmiiksi annetun aikataulun puitteissa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen... eli se homma mahdollistaa taas jonkun toisen homman aloittamisen... no olipa taas jouhevasti sanottu :)

Exän naisystäväkin "muisti" taas vaihteeksi. Rahaahan tuo olis ollut lainaamassa. Sanoi maksavansa perjantaina takas. No ei mulla ole varaa lainailla kenellekään... ittelläkin tiukkaa, palkkapäivä vasta tulossa.

Kyl lähden huomenna isää kattomaan. Mun flunssa alkaa olla ohi, hieman kurkkua kuivaa vielä, mut muuten ok. Sisko joutui hakemaan sairaslomaa, ei viikonlopun lepäily auttanut, veli lähtee vaimonsa kanssa aamulla patikoimaan P-Karjalaan. Eli me ollaan sit ainoina menossa. Täti oli käynyt miehensä kanssa sunnuntaina (hän laittoikin mulle viestiä et onko mitään juhlia suunnitteilla - ei ollut - näiden sairastelujen takia), isän serkku oli käynyt tänään (vai tais ollakin eilen) hakemassa omenoita. Kiva et kuitenkin vieraita käynyt...

Näköjään ovat ainakin aloittamassa sitä kattoremppaa. Eilen oli ilmestynyt pihaan jotain kattotiivisteitä tms. Tänään ei kyllä ainakaan ollut mitään tehty, kaikki siinä, sama määrä. Ehkä se sitten taas kestää kuukauden :) et pääsevät alkuun.

Nyt lähdettävä nukkumaan. Huomenna tiedossa pitkä päivä. Töissä aamu alkaakin aamupalaverilla. Sinänsä jännää tuo työmatka, päivittäin vaihtuu kohta mistä ajetaan - tekevät paria liikenneympyrää - ja niitä tolppia siirretään milloin mihinkin. No edes sen verran jännitystä päivään :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...