Minun tarinani

http://www.avatv.fi/ohjelmat.shtml/11_tapaa_jattaa_nainen/ajankohtaista/1619192

netistä katsoin leikkaamattoman version. Täytyy sanoa, että silmät kyynelissä katsoin. Itse olen ollut samantapaisessa tilanteessa. Eroja tietysti on, ei mikään suhde ole samanlainen.

Niin minun tarinani. Tapasin miehen - ravintolassa - hän oli ollut yli 3 vuotta raittiina siinä vaiheessa (nyt jos tietäisin mitä tiedän niin tuskin olisin uskaltanut hänen kanssaan alkamaan seurustelemaankaan), hän oli ihana, iloinen ja asioihin positiivisesti suhtautuva. Kertoi alkoholismistaan paljon ja hoiti itseään, itekin kävin mukana ko jutuissa - läheisenä. Se oli hyvää aikaa.... vajaan vuoden päästä kihloihin. Kolmisen vuotta oltiin oltu yhdessä kun ensimmäinen tyttö ilmoitti tulostaan, mentiin naimisiiin, vajaan kahden vuoden päästä toinen tyttö..

Mies teki reissuhommia, alkoi lama, työttömyyttä, määräaikaisia töitä, rahahuolia. Nuoremman tytön ollessa 2 v, hän retkahti - yli 10 vuoden raittiudesta eikä sen jälkeen ole saanut kunnolla siitä kiinni, kuin vähäksi aikaa...

Ensimmäisen vuoden "salasin", asuttiin samalla paikkakunnalla appivanhempien kanssa, en kertonut omille läheisillekään. Heille kerroin sitten, mutta miehen vanhemmille en. Hänen sisaruksensa, jotka tiesivät, sanoivat ettei saa puhua... no se oli heidän tapansa, asioista ei puhuttu

Muutimme sitten muualle, lähemmäs mun sukua. No sen enempää en siitä välitä kertoa, alkoholin käyttö lisääntyi, mukaan tuli toinenkin nainen, valehtelua... Loppuvaiheessa en oikeastaan jaksanut välittääkään, toivoin vain että pysyis poissa. Saattoi olla niin että tuli reissusta, käytiin saunassa, sanoi lähtevänsä tupakkaa ostamaan - ja jäi  sille tielleen. Ei hän kiinni käynyt, huutoa kyllä...

Minullekin tärkein oli sitten saada lapset pois. Oli meillä ollut joskus silloin hyvinä aikoina puhetta että jos hän joisi, niin mulle tärkein olisi kuitenkin lapset. Välillä olen kyllä miettinyt, että ehkä olisi pitänyt lähteä aikaisemmin, mutta eräs  ystävä sanoi kerran että ehkä sinun vaan piti mennä loppuun saakka...

Lapset ovat nyt täysi-ikäisiä. Ongelmia on ollut. Mun vanhempi lapseni on erityislapsi (kielellinen erityishäiriö), lisäksi murrosiässä tuli masennus. Nuorempikin on herkkä, mutta hänen vahvuutensa on siinä että puhuu asiat. Vanhempi tyttö on saanut apua toimintaterapiasta, saanut sitä kautta asioita purettua.

Isäänsä tapaavat silloin tällöin, kun tämä viittii tavata heitä.. Tässä kesällä kerran, juttelin Iinan kanssa saunassa. Hän sanoi minulle että meiän asiat olisi paljon huonommin jos te olisitte jääneet yhteen..

Itse luulen kyllä että mulle on jäänyt jonkinlainen sitoutumiskammo. Muistan eron jälkeen (siitä yli 11v) että en päästänyt ketään miestä oikeastaan lähelle. Jotain yrityksiä oli, mutta en heitä halunnut tytöille esitellä. Tämä viimeisin - Jimi - on ainoa, jonka olen tuonut tyttöjen elämään. Ei siinä mitään, hyvin tulivat juttuun, mutta juttu hiipui sitten muuten. Sille oli aikansa, ei kaikkia ihmissuhteita ole tarkoitettu eliniäksi.

Olen ajatellut, että tuskin enää kenenkään kanssa yhteen asumaan muutan. Ehkä niin voisi olla hyvä, että kummallakin omat asuntonsa ja menossa. En tiedä, aika näyttää... Yritän kyllä olla avoin sillekin, vaikeaa kyllä kieltämättä on

Tässä tämä lyhykäisyydessään...