Mun elämä on tässä

Ainakin tällä hetkellä - vielä lapseni tarvitsevat minua.

 Monikalla oli tänään hieman huono henkinen olo. Mutta hänen vahvuutensa on se, että haluaa puhua asiat - ja minun tehtävänäni on yleensä vain kuunnella. Iina  taas purkaa omat asiansa kirjoittamalla - kuten minäkin. En välttämättä halua kaikkea kertoa kaikille tai edes kovin monelle. Aika paljon pidän "omia" juttujani sisällä - vaikka moni tuttu sanoisikin toisin. Joku kerran sanoi minulle (tarkkanäköinen ihminen hän) että vaikka sinä paljon puhutkin, et paljoa itsestäsi...

Mun luonne on ehkä silti vähän "minä itse", kovin helposti en apua pyydä. Tavallaan se on myös minun heikkouteni. En salli toisten nähdä, että minäkin joskus tarvitsisin ymmärrystä ja huolenpitoa vaikka en sitä näytäkään. En välttämättä osaa/halua sitä pyytää. Tämä asenne varmaan myös on auttanut minua selviytymään elämän karikoista. Olisinhan minäkin voinut vain laittaa kaiken lekkeriksi... mutta minulla oli lapset, jotka tarvitsivat. Vaikka kerran joku sanoi että ei sun tartte, kyllä joku sun lapset hoitaa. Tästä olen kyllä eri mieltä. Itse minä olen heidät halunnut, ja jos heidän isänsä ole pystynyt ottamaan vastuuta, niin minun se oli tehtävä. Eivät he ole tänne pyytäneet tulla...

Eräs ihminen sanoi mulle kerran että kaikki tarvitsevat rapsutusta. Se oli minusta mukavasti sanottu...

Olen myös halunnut pitää lasten elämässä myös toisen sukunsa vaikka olosuhteiden pakosta ollaan vähemmän oltukin tekemisissä - ja tytöt tuntevat isänsä suvun vieraammaksi. Ollaan (myös minä) käyty isovanhemmilla, juhlissa sekä kutsuttu meiän juhliin - isompiin juhliin lähinnä (aluksi kutsuin myös synttäreille). Tyttöjen isä on saanut tulla lapsiaan katsomaan silloin kun haluaa (no ei me tietystikään olla omia menoja sen takia peruttu).

En sitten tiedä olenko tavallaan omalla tavallani estänyt lasten isää ottamasta vastuuta kun en ole vaatinut, että ottaa heidät joka toinen viikonloppu tai lomilla, mutta toisaalta ei hän ole halunnutkaan. Yhdessä vaiheessa oli pieni kausi jolloin kävivät isällään ja tämän naisystävällä joka toinen viikonloppu. Jälkikäteen kuulin tytöiltä mitä todella oli tapahtunut eivätkä he tunteneet oloaan siellä kotoisaksi - vaikka menivätkin. Seuraavan naisystävänsä exä esitteli tytöille ilmoittamalla että nyt hänellä on tämmöinen tuttu - ja kun menivät kihloihin, ei kertonut siitä itse heille vaan "vahingossa" huomattiin...

Välillä mietin millaisen mieskuvan saavat isänsä kautta, mutta onneksi heillä on ollut ympärillä parempiakin miehenmalleja kuten vaari, setä ja siskonmies. Mulla ei varsinaisesti ole ollut uusia suhteita montaa eron jälkeen. Pieniä yritelmiä, joita en ole heille halunnut esitelläkään. Mun periaate on että turhaa tuoda uusia ihmisiä elämään jossei ole varma itsekään. Jimi oli kuitenkin mukana kuvioissa yli kaksi vuotta, toimeen tulivat. Mutta en usko että kaipaavat... vaikkei häntä enää meillä näykään.