perjantai 18. tammikuuta 2013

Harkintaa, mietintää...

Olen tässä vakavasti miettimässä jos jättäis erään yhdistyksen hallituksessa toimimisen - muistaakseni olen ollut siinä mukana vuodesta 2000 - ja olen ollut mukana monessa muutoksessa.... nyt alkaa tuntua siltä ettei mulla enää ole annettavaa - ja tuntuu etten saa siitä mitään itselleni. Jotenkin sen yhdistyksen toiminta on nykyään niin laajaa, ei mun rahkeet eikä aikakaan riitä siihen mitä vaaditaan (ainakin tuntuu siltä että vaaditaan...) Päivät töissä, ja illalla haluis vaan olla kotona eikä haluis tunnetta että on pakko tehdä... työelämä kuitenkin vaatii osansa. Eikä huvittaisi vapaa-aikaansakin käyttää pakosti johonkin.

On tunne, että haluaisi tehdä jotain itselle tärkeää. Tuohon yhdistykseen menin aikoinaan lapseni takia, ja itseni myös - vertaistukea hakemaan. Tosin siinä vaiheessa kun  menin yhdistyksen toimintaan, olin saanut oman lapseni asiat melko hyvälle tolalle - ja tuntui että haluan auttaa muitakin samassa tilanteessa olevia, että heillä olisi helpompaa

Nyt meille on tulossa yhdistyksen/hallituksen kehittämispäivä. Pitäisi arvioida omaansa ja muidenkin jäsenten sekä yhdistyksen toimintaa.  En haluaisi tuota vapaa-aikaanikin. Eikö riitä että töissä joutuu kehityskeskusteluun kaksi kertaa vuodessa. Töissä ymmärrän - että se on työntekijän etu. Vapaaehtoistoiminnassani en välttämättä... haluaisi.

Sain muuten pakastimet sulatettua, edes jotain :) Nyt silmäilen puolisilmällä elokuvaa - ja surffailen netissä. Kamun kanssa on juteltu asioista - niin hänen kuin minunkin - myös ylläolevasta kehittämisjutusta. Mutta en nyt tänään jaksa enää asiaa miettiä...

1 kommentti:

  1. Saathan sinä lisää vapaa-aikaa jos jätät tuon yhdistyksessä toimimisen.
    Ja niin se on, että aikansa kutakin.
    Mukavaa viikonloppua, kirjan parissa .)

    VastaaPoista

vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...