Terveiset (25.5)

Terveiset sinne taivaaseen, usein kuullun laulun/iskelmän sanoin. Luulen, että jokaisella on joku jota kaipaa - ja joka tuntuu "lähteneen" liian aikaisin. Jollain lailla luulen, että he kaikki ovat läsnä ja seurailevat elämäämme, ainakin ajatuksissamme.

--------------------

Tämä aamu alkoi Jehovantodistajilla. Ovikelloa soittivat, vaikka oli jo myöhäinen aamu, en ollut vielä säällisissä vaatteissa, joten äkkiä housut jalkaan. Olisin tietty voinut jättä avaamatta. En tiedä mikä, mutta musta on kyllä mielenkiintoista jutella heidänkin kanssaan, vaikken mä heidän lehtisiään ota. Seinänaapurina asustelee Jehovantodistajiin kuuluva pariskunta, joskus hekin ovat asiasta puhuneet (varmaan kun heidän mielestään otollinen hetki), juttelen, mutta en sen enempää. No juteltiin siinä maailmanmenosta, - lopusta, eri uskontokunnista (niin tämän tuntemattoman pariskunnan kanssa) hetkinen. Sanoin kyllä että nuo naapurit on teikäläisiä (tiesivät varmaan) - ja että on mun suvussakin.

Olin ehkä aiemmin negatiivisempi Jehovantodistajia kohtaan, vaikka olen heitä kohdannut lapsuudestani asti. Tätihin perhe liittyi heihin joskus 70-80-luvulla - ja lapsena tuli käytyä heilläkin - jopa silloin kun oli kokoontumisia. Lapset saivat olla vapaasti eikä heidän tarvinnut osallistua vaan saatiin leikkiä rauhassa yläkerrassa. Välillä tuli tunne että rajoittavat, muistaakseni tädilläni oli jossain vaiheessa aika vaikeaa (uskonsa kanssa), häntä jopa kiellettiin tai jotain sellaista- tulemasta meille. Serkkuni joutui sairaalaan verenvuodon takia eikä hänellä saatu antaa verta... nämä olivat aika lailla ajatteluttavia asioita.  Mun käsityksen mukaan he tutkivat raamattua - ja löytävät sieltä jotain uusia juttuja - ja sen mukaan muuttavat omia käsityksiään eli heidän uskontonsa on muuttunut vuosien varrella. En tiedä - tämä on vain oma käsitykseni. Isäni oli melko jyrkkä heiän käymisiinsä, sanoi että voitte te meillä istuskella - mutta jos rupeatte niistä asioista puhumaan, voitte lähteä - ja niin kävikin... varmaan nämä tapahtuivat serkun sairaalajuttujen takia tms. Muista lapsena kun isäni ja pappa sekä tämä tädin mies "keskustelivat" aika kiivaastikin uskonnollisista asioista. Pappani taas oli sen maallikkosaarnaaja, isäni (perusluterilainen) kertoi hänen perustaneen aikoinaan oman seurakunnankin kotipaikkakunnalleen jonka luovuttu veljelleen kun sieltä lähti (- ja veli liitti sen ilmeisesti Helluntaiseurakuntaan, tästä Pappa ei tykännyt). No se siitä - en mä välttämättä asioita muista kovin tarkkaan, lapsi kun oli eli ei näitä voi absoluuttisena totuutena pitää...

Tosin mun suvusta löytyy kaikenlaista muutakin: maalllikkosaarnaajia, naispappeutta vastustavia, kirkkoonkuulumattomia yms, itse olen kävin pyhäkoulua nelivuotiaasta rippikouluun.... mun lapset käyvät luterilaisen lisäksi myös helluntaisrk:n ja vapaakirkon jutuissa (yhteiskristillisyyttä kuten tätini sanoo). Mulla itselläni on jonkinlainen lapsuudenusko, johon kuuluu suvaitsevaisuus eli jokainen saa tehdä ja uskoa mihin haluaa... Itse en kyllä kovin paljoa ulkonaisesti, siis en käy kirkossa yleensä kuin rippijuhlissa, häissä, hautajaisissa mutta sisällä on tunne että kyllä joku jossain on... On paljon turvallisempaa niin... tunne siitä että asiat järjestyy... Mutta en mä oikein mistään hurmoshenkisyydestä välitä, elämässä on muutakin kuin usko. Täytyy elää tätä tavallista, arkistakin elämää... Usko vaan antaa jonkinlaisen perustan minkä päälle rakentaa...


-----

Kävin eilen kaverilla iltakahvilla, iltahan siinä vierähti - taas kerran. Juttelua, kahvia, jäätelöä... eipä sitä enempää tarvitsekaan.

Tarkennus vielä: varsinaisesti päivä alkoi lampunvaihdolla. Iina ilmoitti illalla kun vielä olin kaverilla että keittiön kattolamppu meni, sanoin etten mä sitä yöllä rupea vaihtamaan - ja näkee siellä - seinissä on parit loistelamput.