Särkyvää (4.9)

Seitsemän vuoden onnettomuus jos peilin särkee, tavallisen lasin rikkoutuminen taas tuottaa onnea... elämäkin voi särkyä. Ihmiseen voi tulla säröjä joita kenties voi paikkailla - ja saattaa olla että hänestä tulee entistä kestävämpi vaikka sisälle jääkin jotain joka ei koskaan katoa - vaikkapa muistot

Äsken eräässä ryhmässä (virtuaaliryhmä) joku laittoi linkin Laura Närhen kappaleeseen "Minä annan sinut pois". Kuuntelin tätä kappaletta melko paljon äitini kuoleman jälkeen. Samoin toinen merkittävä sävelmä on ollut Johanna Kurjen "Prinsessalleni", Juha Metsäperän "Äidistä" puhumattakaan. Äidin kuolemasta on tulee yli huomenna 2v 3kk - elämä on laskeutunut uomiinsa. Isäkin pikkuhiljaa toipunut, ei joka hetki tule mieleen. Usein kuitenkin vieläkin haparoi nenäliinaa jostain sohvan uumenista kun rupeaa itkettämään. Aikansa se kestää, jollain lailla loppuelämän. Surun pahin kärki on ehkä jo taittunut, välillä muistuttaa olostaan pistoksella.. kun kuulee tai näkee jotain joka tuo muiston mieleen

Mutta kaikki nämä kuuluvat elämään, syntymä ja kuolema, saaminen ja luopuminen, ilo ja suru...

Mä olen vähän vähemmän nyt viime aikoina kirjoitellut. Olen viettänyt aikaa yhdessä ryhmässä täällä netissä - ja se todella tuntuu hyvältä paikalta. Meitä on jo melko iso joukko, keskustelut käsittelevät ties mitä, jokainen saa kommentoida - tai olla kommentoimatta... Eroaa kenties tavallisesta chatista siinä että samassa ympäristössä on käynnissä monta keskustelua - chat-tilanteessa on vain sen yksi keskusteluketju... Tuolla senkun valitsee sen itselleen tärkeän tai kiintoisimman tai avaa itse oman ketjun... voi välillä vaikka vain seurata sivusta. Kyse ei ole mistään senssipalstasta. Joukossa on sinkkuja, eronneita, naimisissa olevia, työttömiä, työssäkäyviä... yhteinen tekijä on ikä - ja se on ainoa kriteeri ryhmään liittymiselle.

Nyt on aika lähteä nukkumaan - kuuntelen tässä Louis Amstromgia, jonka eräs tänään ryhmään linkitti. Ihana sävelmä <3

Hyvää yötä  - ja mukavia unia. Huomisesta tulee hyvä päivä...