Tasainen mutta huono

Tällä hetkellä tilanne on sellainen että hänet on saatu pois nukutuksesta ja happilaitteesta eilen. Lisähappea tarvitsee edelleen - tiiviin maskin kautta hengittelee. Käytiin tänään siskon ja siskontytön kanssa kattomassa. Mieliala oli ehkä mennessä parempi kuin takastullessa. Oli niin jotenkin hämmentävää/kipeää katsoa kun isällä oli selvästi tuskainen, ehkä hämmentynytkin olo. Ei varmaan oikein tajunnut missä on ja miksi ei saa nousta ylös (oli dialyysissa jossa poistetaan nestettä aina kerralla kolmisen litraa), eikä välttämättä tajunnut meitäkään tosin kun sanottiin et pitää lähteä kotiin niin sanoi et miksi - tehän olette kotona - no sitten sanoin että aamulla lähdettävä töihin (se näytti rauhoittavan). No odotellaan tilanteen kehittymistä - eipä tässä muuta voi.

Soittelen edelleen aamuisin ja iltaisin miten on yö/päivä mennyt sekä ilmoittelen tilanteesta suvulle - ovat ilmeisesti oppineet odottamaan tietoa. Tänä aamuna pääsin soittamaan niin myöhään etten kerinnyt laittaa viestejä kuin siskolle ja veljelle soitin autosta kotoa lähtiessä. Eräälle tädilleni tänään sanoin että jos oikein huono tilanne tulee niin silloin varmasti soitan - ja sanoin myös että tänä aamuna en kerinnyt.

P-K-mies oli vierailulla torstai-illasta tähän aamuun - alun perin oli tulossa keskiviikkona mutta pyysin että tulisi vasta torstaina. Varoitin kyllä olevani aika huonoa seuraa. No laittelihan hän ruokaa ja piti seuraa, kerran kyyti meiät sairaalaan (itse vietti  aikaansa sairaalan kahviossa). Keksi itselleen tekemistä, lumikenkäilyä esimerkiksi.

Kyllä minun täytyy myöntää että hieman tämä tilanne alkaa ilmeisesti stressaamaan minuakin - tänä aamuna isän hoitaja sanoi että sinun pitää pitää huolta itsestäsi, kyllä me tää mies täällä hoidetaan. Eilen käytiin saunassa, nukkumaanmenessä tajusin etten pessyt hiuksia - eli aamulla sitten suihkuun piti... Töissä muutenkin ollut hirmu kiire viime viikko - ja sama meno näyttää jatkuvan. Onhan näitä stressitekijöitä tässä: työkiireet, isä teholla (sairaalareissulla ollut parisen kuukautta,ensin amputaatio ja viimeisimpänä nykytilanne), molemmat lapset lentäneet pesästä, pieni stressinaihe myös parisuhde, vaikka kiva että on, silti välillä tuntuu että saispa olla ihan itsekseen - no nyt ilmeisesti saan olla ehkä maaliskuun puoleen väliin - no soitellaan toki ja viestitellään... siis kuitenkin täytyy ajatella toista - ihan kuin ei olis muutakin ihan tarpeeksi

No sainpahan sanottua - olen kyllä viime aikoina kirjoitellut päiväkirjaakin - manuaalisesti - siinä samalla kun kyselen isän vointia. Kirjaan siihen ylös, yrittäen saada jonkinlaista kokonaisuutta aikaiseksi... Ehkä sitä pitäisi puhua lääkärin kanssa että saisi asiat ikäänkuin koottua yhteen - nyt puhuu lähes joka kerta eri hoitajan kanssa kuin edellisellä kerralla -ja ihmisillähän on eri tapoja puhua asioista... joku puhuu jostain enemmän, toinen toisesta, kaikilta ei osaa edes kaikkea kysyä  - tosin en tiedä saisiko lääkäriltä tietoa sen enempää.

Tällä hetkellä kuitenkin näin: tiukka happimaski, happisaturaatiot hyvät, saa 6 tunnin dialyysia nesteen poistoon, keuhkokuvissa näkyy tulehdusta, tulehdusarvot kuitenkin laskeneet (tosin tänään en tainnut muistaa kysyä), isää harmittaa ihan silminnähtävästi, itsellä avuton olo kun ei voi auttaa... Siinä se lyhykäisyydessään

Mutta - kyllä tässä muutakin elämää on eli suht normaalisti yritän elellä. Kun ei se etukäteen sureminen auta... Eli en mä näitä asioita kelaa koko ajan - jopa yöllä saan nukuttua. Kai mä saan jonkinlaisen lukon laitettua että saan nukuttua... Yksi jännä kokemus minulla oli yhtenä yönä, tais olla perjantai aamuyö... kelloa katoin et olis ollut 3.49, mun kaapin yläpuoliskolla näkyi aivankuin miehen ääriviivapiirroksena, rintakuvana hetken - mun mieleen tuli numero 11 - sitten se näky hävisi (luulen että varmaan omista aivoista lähti, mutta miksi...) no kävin sitten vessassa - ja katoin kelloa 3.44 (?). NO nyt on tämäkin kirjattu ylös Eniten mua mietityttää tuo 11, miksi se tuli mun mieleen...

Muuten kun ajeltiin iltapäivällä Kouvolasta Kotkaa kohti. Oli yllättävän valoisaa, erittäin luminen utuinen keli, värit hyvin murrettuja... kamera olis ollut mukava matkassa, olisi hyviä kuvia saanut. Sitten ajattelin että en kuitenkaan olisi kerinnyt pysähtyä kuvaamaan... mutta kauniin näköistä oli joka tapauksessa