perjantai 17. elokuuta 2018

Toinen lomaviikko

Maanantaina oli asiointipäivä - kirjastoa ja postia ja Iina tuli pyykkiä pesemään. Hänen kanssaan sitten tiistaiaamuna lähdettiin Savonlinnaan  - oikeastaan aika ExTemporereissu - Iina rupes viikonloppuna puhumaan että haluaisi sinne et lettukahvilaan pitäisi päästä :)  Varasin sitten Vuorilinnasta huoneen yhdeksi yöksi.

Ensimmäiseksi etsittiin parkkipaikka - päädyttiin viemään auto jo valmiiksi kasinosaarelle ja sieltä kävellen keskustaan. Ensin syömään Kalastajankojulle - paistettuja muikkuja ja salaattia.
Siinä sit pirautin ex-anopille, että voidaanko tulla pikaisesti moikkaamaan. Sinnehän sitten seuraavaksi suunnattiin (hän sanoikin sitten kun tultiin että oli edellisenä päivännyt meinannut soitella...), hetki siellä kuulumisia vaihtelemassa - ja sitten sisäänkirjautumaan kesähotelliin

Iina olikin sitten sopinut tapaamisen ystävänsä kanssa ja mä laukkasin museolle että ehtisin ennen sulkemista. Kävin uusimassa museokortin (Kouvolan museoissa ei kulttuurisetelit käy). Tällä reissulla en valitettavasti ehtinyt museoon. No eiköhän sielläkin vielä tule käytyä

Teerenpeli puolukkasiideri
Jäin siihen sitten museon edessä olevalle penkille vilvoittelemaan (hikipäässä kun kävelin) - ja jollain lailla uskon et kaikki on jollain lailla tarkoitettu tapahtuvaksi sillä siihen tuli äiti lapsineen - olikin tyttöjen serkku, en ollut vuosiin nähnyt. Vuosia sitten kun ei ollut vielä tyttöjä ja asuttiin samalla paikkakunnalla, välillä olin häntä ja veljiään joskus vahtimassa (tai tulivat meille). Hetken siinä heidän kanssaan jutustelin - ja lähdin takaisin päin keskustaan. Ohimennessä Lipalle kahville ja lörtsylle.

Iinan kanssa käytiin sitten pienellä baarikierroksella iltasella. Iina sanoi et kaverinsa ihmettelee et sitä et voi käydä äidin kanssa viihteellä. No ehkä mä en ole ns. normiäiti - mut äiti kuitenkin (en ystävä vaikka tyttöni voivatkin kertoa mulle lähes kaikesta). Mutta, eilen kyllä huomattiin että ollaan vietetty liikaa aikaa yhdessä, vähän suukopua puolin ja toisin ;)
Ei me kauaa oltu, kolme paikkaa - suht ajoissa unille.

Keskiviikkona Casinolle aamiaiselle. Uloskirjaus ja Sulosaareen Kalliolinnan lettukahvilaan - tai kyllä me yks hakematon kätkö käytiin ensin etsimässä (illalla hain myös yhden, aina sitä yhden silloin tällöin kerkeeä - vaikken mä kätköilyssäkään mikään fanaatikko ole - saattaa olla pitkäkin tauko välillä)

Vielä ennen kotiinlähtöä käytiin työpajalla missä Iina oli töissä ennen muuttoaan tänne - halusi käydä siellä tervehtimässä tuttuja kun kerrankin oli viikolla liikenteessä.

Kuudeksi kotiin... Olin kyllä aika poikki joten päiväunet (tai iltaunet - ja arvata saattaa ettei seuraavana yönä meinannut uni tulla)

Eilinen päivä meni sitten iskän luona. Iinan kanssa mentiin - kaupan kautta, iskälle ruokaostokset. Kyllähän hän siellä pärjää mut valittaa että väsyttää jatkuvasti - öisin ei saa unta ja päivällä torkkuu (oli sängyssään lepäämässä kun tultiin). Ei oikeastaan ihme, tuolissa istuu päivät. Ehkä se tuo lisää virkeyttä kun saa proteesin toiseenkin jalkaansa.

Pyykkiä pesin ja siistin etupihan pensaan - normihommia. Iltapäivällä suht ajoissa kotiin - Iina lähti samantien junalla Hesaan viikonlopuksi. Mulla "Mää-viikonloppu" kun ei Monikakaan tule tällä viikolla.

Loma jatkuu....

***************************************************************

Mulla on parvekkeella rako yläkerran parvekkeelle eli sieltä tulee ikkunalaudalle esim. lunta parvekkeelle (yläkerran asukkailla ei ole lasitettua parveketta). Olen siitä sanonut vuosikokouksissa ainakin kaksi kertaa - mitään ei ole tapahtunut. Isännöitsijä vaan sanonut että lasitusta tehtäessä olisi se pitänyt tehdä (lasitus joka on tehty ennen kuin tänne tulin) - ja kun se pitää tehdä yläkerran parvekkeella. No olen sitten antanut olla -ja miettinyt että hommaisin ite jotain mun puolelle. No tässä muutama viikko sitten sanoin asiasta taloyhtiön hallituksen pj:lle, lupasi soittaa huoltoyhtiölle.

No eilen kysyin että onko hoitanut et ainakaan ei ole mitään tapahtunut. No hän sitten sanoi hoitavansa vaikka tänään lähdössä etelään viikoksi... kävi ostamassa tiivistettä - meinasi mennä laittamaan itse - viimeistään tänään ennen yhtätoista (sanoin kyl ettei sillä ole niin kiire et kunhan tapahtuu ennen talvea - aikoinaan huomasin tuon raon kun ensimmäisenä talvena meni parvekkeelle ja melkein liukastuin... nämä vuodet olen sietänyt lunta olkkarin ikkunalaudalla, kukkaroskia kesäisin mut nyt ajattelin et kun uudet  ikkunatkin vaihdettu... jännityksellä odotan milloin se on tukittu. Nyt ilmeisesti yläkerrassa ei ole oltu paikalla - sanoin kyllä asiasta eilen yläkerran miehellekin - oli just pihalta lähdössä kaljalle lähipubiin. 
Lähinnä vaan kerroin et tietää asiasta, mennessään murisi et minunko sekin pitää tehdä... #huokaus#
- liekö vaimo teettänyt hommia

Mutta nyt ei kuin mukavaa viikonloppua





2 kommenttia:

  1. Kivoja kuulumisia. Ja kuvia :)

    Mulla on omakohtaista kokemusta siitä, kuinka pienestä raosta hienojakoinen tuulen tuiskuttama lumi mahtuu tekemään lattialle hetkessä kinokset. Meillä kun oli vähän vastaava rako terassin kattolasien ja seinän välissä. Ihan sillä, että kun puutalo "elää", niin ei ole lasit ihan kiinni seinässä, etteivät mene rikki. Mutta sieltäpä tosiaan tulikin melko määrät lunta ja kiire tukkia raot. Toivottavasti tulee sullakin kuntoon. Jos ei, niin ala sinäkin murista ihan tosissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kyl tää varmaan nyt hoituu - tiiviste on kyllä ostettu, taloyhtiön pj kävi eilen illalla näyttämässä :) tosin aikataulusta en tiedä... näyttää siltä et aikaisintaan viikon päästä jossei pj ole delegoinnut sitä yläkerran asukkaalle

      Poista

vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...