Rakastaa

Meille tuli tänään kotopuolessa iskän ja tyttöjen kanssa kahvipöydässä  puhetta rakkaudesta. Iskä sanoi ettei hän oikeastaan sanonut useinkaa äiskälle, että rakastaa tätä. Vaan ehkä muulla tavoin osoitti sen. Ei meillä pahemmin ole sitä sanottu mutta silti - olen tuntenut aina että minusta / meistä välitettiin / välitetään...

Itsellenikin se on vaikeaa... Mulle rakkaus ei ole sanoja vaan pikemminkin tekoja - ei ne tartte olla isoja juttuja, pieniä välittämisen osoituksia arjessa ym. Mitä rakkautta se on että joku hokee että rakastaa sua mutta se ei näy missään - "tyhjiä sanoja".

Mutta jokainenhan luo omat tapansa - joillekin se on se jokapäiväinen "Minä rakastan sinua"-lause, suukko lähtiessä (se kyl tuntuisi hyvältä, myönnetään), kukat merkkipäivinä... kukin taaplaa tyylillään ja jos se toimii niin antaa mennä vaan...

Muistan exän  kanssa alkuvuosina että meillä oli tapana illalla sanoa toisillemme: "Kiitos, että olet olemassa". Sitten vaan jäi sanomatta... tuli väsymystä, taantumusta, eikä  teoissa näkynyt välittäminen - nekin alkoivat olla tyhjiä sanoja.

Luottamus on myös erittäin tärkeä asia, että voi luottaa toiseen vaikka hän olisikin muualla. Jos se luottamus särkyy niin useimmiten se iskee sellaisen halkeaman että sitä on hankala korjata ellei mahdotonta. Muistan kun saatiin "lapsivapaata" , mummu ja vaari olivat tulleen lastenvahdiksi - eli saatiin kahden keskistä aikaa. Me ei enää osattu, ei enää tiedetty mitä tehdä kahdestaan... istuttiin autossa ja oltiin hiljaa...

Nykyäänkin olen sen huomannut etten halua toiselta vaatia mitään. Sanon että minun kanssani oleminen on vapaaehtoista. Saa tulla, saa jäädä, pakko ei ole.  En ainakaan myönnä että haluaisin... ymmärrän kyllä järkisyyt, ei siinä mitään, mutta... mielessä aina välillä myllertää. Niinpä, elämä on valintoja, aina ei valintaansa pysty selittämään saati tunteita on vaikea estää. Eikä se sitä tarkoita etten pahoittaisi mieltäni, mutta en halua ketään väkisin pitää... Elämä on monimutkaista mutta joskus myös yksinkertaista... Kaikelle on aikansa ja paikkansa, voisi sanoa.

PS. Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja -elokuva oli hyvä - jotenkin elämänmakuinen. Illalla kateltiin Monikan kanssa Bruce Springsteen -dokkaria. Samaan aikaan meiän talon edessä oli jotain  draamaa, naapuri sanoi että kolme poliisiautoa ja Iina oli lähtiessään kuullut että puhuivat puukosta repussa.