Kärsivällisyyttä, odottelua...

 puoltoista viikkoa (29.1)
toimenpiteen jälkeen oli vielä
 aika mustelmat muistona ranteessa

Eihän tässä muuta voi... Hoidonvaraukseen olen ollut yhteydessä ja he halusivat lausunnon tehdyistä toimenpiteistä. Mutta käytännössä luulen että se menee sinne ainakin kolmen kuukauden päähän, ainakin huhtikuun loppupuolelle(koska pallolaajennuksen tehnyt lääkäri suosittelee leikkausta aikaisintaan silloin).

Muuten olo ollut parempi, tosin tällä viikolla flunssa yrittänyt "iskeä", olin pari päivää kotona lepäilemässä - ajattelin et parempi heti eikä sit kun tauti on kunnolla päällä. Mulla on se etu kun asuu yksin niin voi keskittyä vaan itseensä, ei tartte kenestäkään muusta huolehtia. Työkaveri sanoikin et olin tiistaina todella flunssaisen näköinen - silti vaan piti sinnitellä päivä loppuun. Eivät laittaneet sentään kotiin nk joskus aiemmin on tapahtunut...


Maanantaina kuitenkin menin illalla töiden jälkeen vielä kokoukseen (otin kyllä reilun tunnin torkut), keskiviikon koulutusiltaan (tai info se tais pikemminkin olla) menon peruin. Tälle viikonlopulle en ole mitään suunnitellut eikä ole vielä ainakaan minnekään houkuteltu. Kaverimies kyseli kyllä kuulumisia mm et onko leikkausajasta vielä mitään tietoa... Seuraavalle viikonlopulle olis pyydellyt kattoo yhtä orkkaa heiän kulmille (jos olisin halunnut vaikken tanssia nyt voikaan),  mut nuorempi tyttö silloin tulossa. Mä en viime aikoina ite ole häneen oikeastaan ottanut yhteyttä joten sanoikin tänään et kyllä hänellekin voi soitella... No voihan sitä toki, mut yleensä olen ajatellut että on sen verran kiireisempi et soitelkoon hän. Mut pitänee sit varmaan soitella ;) joskus (tai laittaa viestiä)

Töissä tapahtuu. Yks työkaveri siirtyy muualle hommiin. Ikävä meille mutta hänen puolestaan ollaan tyytyväisiä. Hänen tilalleen haetaan sitten uutta vakkaria. Mun sijainen ainakin hakenut. Hän päässyt ihan mukavasti töihin kiinni vaikken mä nyt vielä olekaan sinne leikkaukseen päässyt mutta olen ollut muuten sairaslomalla välillä ja lomallakin ollut porukkaa. Mulle muuten tulee ensi viikolla 15 vuotta täyteen talossa.

*******************************

Olen tässä välillä miettinyt että todellako haluan viettää loppuelämäni yksin. En tarkoita sitä että mun tarvitsisi asua jonkun kanssa mutta olisihan sitä mukava kun joku olisi tarvittaessa vierellä. Vaikka mie aina pärjäänkin  - niin mulle on aina sanottu. Ei ihme että on vaikea päästää toista ihmistä ihan lähelle, paljastaa itseään sisintään myöten. Jokin jää aina piiloon