Välillä kyllä mietin miksi tänne kirjoitan...aikoinaan se oli vissiin jonkinlaista terapiaa - aloitin v. 2005 (vuodatuksessa) - eipä tämä elämä paljon ole muuttunut niistä ajoista paitsi et nykyisin asun yksikseni, töissä käyn ja harrastelen mitä milloinkin
Loma on pidetty - olikin oikein mukava loma - reissuja oli lähiseuduille sekä vähän Suomen ulkopuolellekin... käväistiin pitkästä aikaa Tukholmassa kaverin kanssa, toisen kanssa päiväristeily Tallinnaan, kotimaassa risteiltiin Kotkan Haapasaareen.
Turussakin kävin tädin luona muutaman päivän viettämässä (tuli aimo annos historiaa, tykkäsin...), Loviisassa vietin viikonlopun nuoruusmuistojen parissa, Heinolassa lapsen luona sekä Lappeenrannassa. Kesäteatteriinkin ennätetty ja näyttelyihin. Olikin vuosiin loma ettei tarvinnut ajatella kuin mitä itse haluaa.
Ikävämpiäkin asioita on ollut viime kuukausina mutta niihin mä en nyt puutu sen enempää - näyttää siltä että ne alkavat järjestyä - tavalla tai toisella. Syksy on tullut ja harrastukset taas alkaneet.
Ensimmäinen kirjallisuusterapeuttisen tietokirjalukupiiirin kokoontuminenkin oli tällä viikolla. Ensi viikonloppu menee yhdistyksen perinteisessä suunnitteluseminaarissa mökkeilyn merkeissä ja seuraava Jyväskylässä - yhdistysjuttuja sekin. Vuoden toinen kehityskeskustelukin viikolla. Edelleen tehdään hybriditöitä mutta syyskuun alusta lähtien läsnäolopäivät lisääntyy. Oltava 3pv viikossa toimistolla - käsky tullut "ylempää". Olen kyllä tykännyt tästä nykyisestä eli 2pv toimistolla.
Tässä kuvia sattumanvaraisesti kesästäni sieltä sun täältä:
















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti