Mitähän sitä pitäisi selittää... selittämistä varmasti olisi paljon. Sitä vaan usein kuvittelee että toinen ymmärtää selittämättä. Mutta eihän meistä kukaan ole ajatustenlukija... huonokin selitys on parempi kuin ei selitystä ollenkaan vai onko niin?
-----------
Viikonloppu on taas mennyt. Viime viikko oli aika rankka. Torstaina en töissä saanut omaa konettani kuntoon koko päivänä. Perjantaina selvis että oli kyseessä operaattoreiden välinen verkkoristiriita, joka tiputti välillä aina jonkun koneen käytöstä, jatkui myös perjantaina - toisten koneella. Siis toinen operaattori pääsi hyppimään meiän verkkoon - ja se aiheutti näitä.
Mutta viikko saatiin päätökseen - ja selvisin, mutta täytyy sanoa että oli pitkästä aikaa jotenkin tosin hankala viikko - ei mitenkään normaalia minulle. Perjantaina olin kyllä aika poikki. Lähdin kuitenkin illalla tytön kanssa - tarkoituksena mennä elokuviin - tarjousnäytökseen mutta se olikin loppuunmyyty joten sitten tulikin illasta shoppailukierros, lähinnä katsellen. No ostettiin uusi vedenkeitin ja iso satsi vessa- ja talouspaperia - riittää vähäksi aikaa - ja mentiin kotiin kattomaan elokuva digiboksista
Lauantaina aamupäivällä Monikan kanssa ostoksilla ja haettiin grilliruokaa - ja sitten kotopuoleen isän 77v synttäreitä juhlimaan. Vain perhepiirissä, me ja siskonperhe, veli ja yksi veljenpojista. Veljenvaimo ei tullut - syytä en tiedä, mutta isä otti sen vähän nk loukkauksena. Mutta oli meillä silti mukava päivä. Me jäätiin vielä iltaan saakka kun muut lähti. Sisko perheineen oli tullut jo aamupäivällä ja olivat siivonneet. Meillä on tavallaan vähän sellainen työnjako et sisko siivoaa ja mä juttelen - ja ilmeisesti se käy kummallekin. Sisko ei osaa oikein olla paikoillaan, aina pitää jotain tehdä. Kyllä mäkin teen mutta kuitenkin minusta sekin on tärkeää - jutteleminen. Käytiin sitten vielä äidin haudalle viemässä kynttilä - äidinkin syntymäpäivä lähellä, pari viikon päästä
Illalla ei jaksettu enää saunoa, yks elokuva vielä katottiin. Marley ja minä, ihana koira- ja perhekuvaus, humoristinen ja herkistäväkin. Ai niin käväisihän tyttöjen isä lauantaina aamupäivällä, summeria vaan soitti, ei taas muistanut ettei likat niin ajoissa herää - viikonloppuisin. Tänäänkin käsittääkseni piti käydä, muttei ole kuulunut eikä näkynyt, eilen illalla soitti myöhään... ei aina muista edes mitä on puhunut...
Tänään oli Wanhan ajan markkinat, kaverin kanssa kävin. Paljon oli mukavaa katottavaa, ja uusiakin juttuja. Mukava oli katsoa miten tehdään koristeellisia helmiä lasitankoja sulattamalla. Aina näkee jotain uutta. Tapasin tutun miehen vuosien takaa, tosin en muista nimeä. Hän muisti minut, sanoi nähneensä mut pari kertaa kirjastolla muttei ollut varma, ei siksi ollut tullut juttelemaan. En sit viittinyt siinä - tai kehdannut - kysellä et kuka sie ole. Pieni aavistus mulla on - kyse on 80-luvun lopusta. No ehkä se selviää joskus jos satutaan kirjastolle yhtä aikaa... vaikutti tosi iloiselta minut nähdessään :) Kysyi että voiko sitten tulla juttelemaan, sanoin että toki voit... muutamia juttuja kerettiin siinä vaihtaakin... ei niistä sen enempää. Mutta kyllähän sitä itselle tuli mukava olo että on jättänyt jollekin muiston, joka jää... mutta siitä tosiaan on jo kauan. On mulle kyllä sanottu monesti etten ole muuttunut ollenkaan
Kattelin siellä markkinoilla myytäviä lehtiä - vanhoja, etsin oman syntymävuoden ja -kuun lehteä. Myyjä sanoi ettei sieltä sulle varmaan löydy. No oli siellä useita vuosia nuoremmillekin. Sanoinkin mitä vuosimallia olen. Siihen sanoi ettei olis uskonut... kai sitä jotenkin antaa nuoremman vaikutelman tai sitten tosiaan on hyvät geenit nk eräs mulle sanoi keväällä kun selvisi kuinka vanha jo olen :)
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
torstai 12. syyskuuta 2013
Sisäinen (12.9)
Sisäinen fiilis vaatii päästä nukkumaan. Tämä viikko ollut aika rankka, varsinkin töissä. Joka päivä jotain joka haittaa työskentelyä. Tänään mun oma kone ei toiminut koko päivänä enkä tiedä mikä tilanne on huomenna aamulla edessä. Hieman hankalaa kun ei kaikkia ohjelmia pääse käyttämään kuten yhteistä sähköpostia ja omaa nettipohjaista puhelintaan... Lisäksi kättä särkenyt koko päivän, nyt illalla muuten ollut huono olo, vähän sellainen oksetusolo... eli nukkumaan taidan lähteä - huomenna on uusi päivä - ja uudet kujeet. Perjantai ja sitten viikonloppu :)
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Särki (11.9)
Särki on kala - mutta kättä särkee -nyt täytyy lepuuttaa... Töissä ollut aika näpyttelemistä tällä viikolla - toivottavasti ei iske tenniskyynärpää - viimeksi sen kuntoutuminen kesti ihan tarpeeksi kauan... täytynee yrittää vähän jumpata...
Hyvää yötä, käytiin muuten tunnin kävelylenkillä Monikan kanssa tänään illalla. Hänellä paljon puhumista : )
Pikkasen ahdistaa lähestyvät kirjoitukset
Hyvää yötä, käytiin muuten tunnin kävelylenkillä Monikan kanssa tänään illalla. Hänellä paljon puhumista : )
Pikkasen ahdistaa lähestyvät kirjoitukset
maanantai 9. syyskuuta 2013
Sisarkateus (9.9)
En ainakaan tunnusta ;) Minulla on sisko ja veli - nuorempia molemmat - mielestäni meillä on aina ollut hyvät välit. Olen iloinen että heillä mene hyvin - ja koen saaneeni tukea tarvittaessa... Me ollaan oltu aina tasapuolisia - niinkin että kun olin vaikka isän kanssa jossain ja joku antoi mulle vaikka tikkarin - sanoin että meillä on kotona vielä kaksi :) En tiedä - ei mikään kiva juttu tikkarin ostajalle, joutui sitten ostamaan kolme. Se ehkä jossain vaiheessa harmitti että veli sai oman huoneen ja siskon kanssa jaettiin yhteinen - mutta tiedettiin tilanne - siihen aikaan aravataloihin ei saanut rakentaa jokaiselle omaa... samaa sukupuolta olevat samaan huoneeseen. Olihan tilanne toki parempi kuin ennen uuteen taloon muuttoa - nukuttiin koko viisihenkinen perhe samassa huoneessa ;)
Tämä päivä ei ole ollut paras mahdollinen. Ensinnäkin aamulla jouduin palaamaan hakemaan eväät kun vahingossa otin tytön eväät, sit menin jo hississä kun muistin et avaimet jäi oveen. Töihin kerkesin just. Töissä odotti sitten tieto et olin hiukan väärän määrän laittanut yhteen tilaukseen. No oli se huono päivä muillakin - ihan kuin se tarttuisi. Nimittäin yks työkaveri teki jonkun mokan ja se aiheutti sen että jouduttiin kaikki korjaamaan omat tilauksemme. Eli täydellinen päätös päivällä - no ei siihen jäänyt. Yhdessä siirtotilauksessa mun olin pitänyt vähentää määriä - onneksi tuotannonsuunnittelu sanoi et korjataan se huomisisssa siirroissa... No mitä mä nyt näitä tähän selittelen... kun ei kuitenkaan tarkasti voi. Mutta joka tapuksessa toivottavasti huomenna on parempi päivä
Hyvää yötä

sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Syvässä päässä (8.9)
Uimahallissa lapsena odotti sitä aikaa milloin pääsee isoon altaaseen - ja vielä syvään päähän. Tosin minä en usein käynyt hallissa - vain pari kertaa vuodessa kun koulun kanssa lähdettiin... Kesällä vietettiin aikaa kunnan uimarannalla - usein koko päivä - mukana eväät ja vaihtouikkarit. Pyöräilymatkaa sinne kertyi kahdeksan kilometriä. Joskun lähdettiin koko perheen ja suvun voimin traktorin lavalla istuen mattopyykille... muistoja, muistoja...
Tämä viikonloppu sujunut rauhallisesti lähinnä kotona. Eilen illalla käytiin katsomasssa kotimainen elokuva "Tumman veden päällä". Oli rankka mutta toivoa huokuva elokuva. Lapsen silmin nähtynä.
Mun tytöille tuli myös muistoja mieleen - heidän isänsähän on alkoholisti, tällä hetkellä kuivilla. Noin rankkoja kokemuksia ei heillä ole mutta moneen tunnelmaan pystyivät samaistumaan - kuten minä itsekin. Tyttöjen isä kävi tänään - ja oli tuosta elokuvasta puhetta. Ensin innostui et menee kattomaan - mutta Iina sitten sanoi että ehkä sun olis parempi olla menemättä... No näytettiin traileri ja muutama clippi -tuli samoihin aatoksiin. Myöhemmin juttelin tyttöjen kaa, olivat sitä mieltä että isänsä ehkä voisi kattoa sen myöhemmin vaikka dvd:lta eli et voi lopettaa kattomisen jos on liian rankkaa...

keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Särkyvää (4.9)
Seitsemän vuoden onnettomuus jos peilin särkee, tavallisen lasin rikkoutuminen taas tuottaa onnea... elämäkin voi särkyä. Ihmiseen voi tulla säröjä joita kenties voi paikkailla - ja saattaa olla että hänestä tulee entistä kestävämpi vaikka sisälle jääkin jotain joka ei koskaan katoa - vaikkapa muistot
Äsken eräässä ryhmässä (virtuaaliryhmä) joku laittoi linkin Laura Närhen kappaleeseen "Minä annan sinut pois". Kuuntelin tätä kappaletta melko paljon äitini kuoleman jälkeen. Samoin toinen merkittävä sävelmä on ollut Johanna Kurjen "Prinsessalleni", Juha Metsäperän "Äidistä" puhumattakaan. Äidin kuolemasta on tulee yli huomenna 2v 3kk - elämä on laskeutunut uomiinsa. Isäkin pikkuhiljaa toipunut, ei joka hetki tule mieleen. Usein kuitenkin vieläkin haparoi nenäliinaa jostain sohvan uumenista kun rupeaa itkettämään. Aikansa se kestää, jollain lailla loppuelämän. Surun pahin kärki on ehkä jo taittunut, välillä muistuttaa olostaan pistoksella.. kun kuulee tai näkee jotain joka tuo muiston mieleen
Mutta kaikki nämä kuuluvat elämään, syntymä ja kuolema, saaminen ja luopuminen, ilo ja suru...
Mä olen vähän vähemmän nyt viime aikoina kirjoitellut. Olen viettänyt aikaa yhdessä ryhmässä täällä netissä - ja se todella tuntuu hyvältä paikalta. Meitä on jo melko iso joukko, keskustelut käsittelevät ties mitä, jokainen saa kommentoida - tai olla kommentoimatta... Eroaa kenties tavallisesta chatista siinä että samassa ympäristössä on käynnissä monta keskustelua - chat-tilanteessa on vain sen yksi keskusteluketju... Tuolla senkun valitsee sen itselleen tärkeän tai kiintoisimman tai avaa itse oman ketjun... voi välillä vaikka vain seurata sivusta. Kyse ei ole mistään senssipalstasta. Joukossa on sinkkuja, eronneita, naimisissa olevia, työttömiä, työssäkäyviä... yhteinen tekijä on ikä - ja se on ainoa kriteeri ryhmään liittymiselle.
Nyt on aika lähteä nukkumaan - kuuntelen tässä Louis Amstromgia, jonka eräs tänään ryhmään linkitti. Ihana sävelmä <3
Hyvää yötä - ja mukavia unia. Huomisesta tulee hyvä päivä...

sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
vuosi 2025 siis - alkanut
Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...
-
Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...
-
Pieni ongelma - yleensä en löydä sopivan kokoista. Meiän suihkutangot eivät ole olleet standardikorkeudella oikeastaan missään asunnossa jos...
-
Parit samanlaiset korvikset. Pientä värieroa, simpukkahelmiä. Sori huono kuvanlaatu. Kaverille ajattelin toiset lahjaksi, toiset ehkä ty...