sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Melko rauhallinen viikonloppu takana. En käynyt oikeastaan missään... tapahtumissa ainakaan. Lauantai menikin aika lailla Monikan kanssa, katseltiin elokuvaa sekä yhtä sarjaa, josta pidämme, saunottiin, syötiin omenahyvettä...

No lauantaina kävin sen verran kodin ulkopuolella opettamassa exää ja tyttöystäväänsä vähän älykännykän käytössä. Siis perusperiaatteet esim. miten puhelimeen vastataan ja exällä siirsin yhteystiedot vanhasta kännykästä uuteen.. no sen verran voi auttaa. Tänään en kylläkään lähtenyt soittoääniä latailemaan enkä googletilia asettamaan...

Tänään tytön kanssa pikkulenkillä lähimaastossa... ennen ruokaa. Vähän on päässyt lenkkeily meikäläiseltä unohtumaan viime aikoina. Kesällä oli jotenkin liian kuuma - ja sit se vaan jäänyt. Vaikka mikäpä sen mukavampaa... Tosin Monika haluisi liikkua lähinnä liikunnan vuoksi - ja minusta taas on hetkeksi pysähtyä vaikkapa kuvaamaan kun näen jotain mielenkiintoista...


Sieniäkin metsästettin - vaikka en niitä syökään. Suurin osa sienistä olikin jo syötym,, koloja sielä sun täällä lakissa... ja   kieltämättä aika monta kärpässientä tuli nähtyä. Mutta kauniitahan ne ovat- sitä en voi kieltää... paljon on erilaisia vaikka opuksissa ne kuvataankin aina samannäköisinä - no luonto tekee omat muutoksensa


Iltasella kävin kaverin luona kahvilla - ja samalla hieman tietokonejuttuja, asennettiin Officepakettia ja siirrettiin kuvia kännykästä koneelle. Kotiin lähdin omenoiden kera. Kotona olikin Monika Iinan kanssa Skypessä (laittoi toki mullekin viestiä aiemmin et tulisinko mutta kaverillahan olin). Tuli sitten hetki hänenkin kanssaan juteltua... Iina oli käynyt katsomassa uusimman kotimaisen "Mielensäpahoittaja"-elokuvan. Oli tykännyt. Sivumennen sanoen herra P-K oli myös sen käynyr perjantaina vai oliko se eilen?? No sama se ... kattomassa oli käynyt kuitenkin, Hänhän lähti viikoksi Kuntoremonttiin kylpylään...

Huomenna sitten taas arki, Muistaakseni oli henkilöstökerhon kokouskin - mitähän kivaa keksitään tälle syksylle. Ehkä keilaamista- perinteisesti tai sitten vaikkapa elokuvissa käynti - ei tosin uutta sekään, mutta elokuvat vaihtuu kuitenkin.. . Kiva olisi järjestää jotain sellaista, johon osallistuisi mahdollisimman moni.

Sänkyyn tästä olisi siirrtyttävä - lueskelemaan... Viikonlopun aikana sitäkin taas kerennyt... kaksi kirjaa luettu loppuun, uutta aloitettu. Monika onkin jo unten mailla...

perjantai 5. syyskuuta 2014

Aikaa itselle

Nyt ainakin on sellainen olo, etten tänä viikonloppuna lähde mihinkään. Mieli saattaa toki olla toinen huomenna, olis kyllä kaikenmoisia tapahtumia tiedossa lähialueella (enkelimessut, pestoomarkkinat, vanhan ajan markkinat) - mutta ajattelin josko pysyis kotona. Seuraavat kolme viikonloppua taas muualla: isän synttärit, sit tämänhetkisten suunnitelmien mukaan seuraavana tiedossa pientä vaellusta P-Karjalasssa, seuraavana työreissua Tallinnaan... joskus vaan on saatava olla ihan vaan kotosalla...

Monikankin asiat näyttävät järjestyvän. Hänhän aloitti avoimessa amk.ssa opintoja, työkkäri ilmoitti ettei voi niitä paljon tehdä, tippuu heiän listoiltaan. Nyt on kuitenkin sovittun ensi viikon alusta työkokeilu päiväkodissa - ja tyttö opiskelee sen verran kun pystyy menettämättä työttömyysetuuksia - tai no mitä etuuksia, Karenssihan hänellä on päällä - kun vasta lukion käynyt (5kk),  mutta työkokeiluaikana saa sen tuen kuitenkin. Toki hän hakee opiskelemaankin, sehän se päätavoite on ja on ollut koko ajan...

Tälläistä tänään... työviikko ollut aika rankka, tänäänkin oli vähällä joutua ylitöihin. Viikonloppuni olen ansainnut, siltä todella tuntuu....

tiistai 2. syyskuuta 2014

Juhlaa, sukulaisia ja pientä seikkailuakin

Lauantaiaamuna aikasin isäni ilmaantui meille  - ja lähdimme ajelemaan Turkua kohti - tavoitteena serkun häät. Yöpymispaikka tädillä. Hyvissä ajoin pääsimme liikenteeseen meikäläisen ohjatessa automobiilia määränpäätä kohden. Matka sujui joutuisasti ja mukavasti pääsääntöisesti... Tulihan tutustuttua Turun moottoritien tunneleihin - sivumennen sanoen yhdeksän kappaletta. Oikeastaan sanoisin että aika hauskoja (sellainen on nyt saatu myös Kotkan tielle, en vielä ole sitä käynyt testaamassa).

Matkalla pysähdyttiin Lahden jälkeen vessatauolle - ja jatkettiin matkaa. Seuraava pysähdys samasta syystä Paimiossa. Sitten tulikin hieman synkkiä pilviä taipaleelle  Nimittäin auto ei käynnistynytkään... No ei kun työntämään - tai no eihän me naiset viitsitty (jossei ole pakko). Huikkasin apuun huoltoaseman ulkopöydissä istuville miehille että voiko joku tulla työntämään - heti nousi kolme portsarin näköistä miestä, sanoen montako tarvitaan...

Matka jatkui sitten Turkua kohden. Perille päästiin - kännykän navigointisovellus on muuten aika hyvä kapistus. Iina katteli karttaa ja mie ajoin. Pääsimme sitten majoituspaikkaamme (tädille), tosin ensin väärän talon eteen. Hyvissä ajoin oltiin eli häihin valmistautumiseen jäi aikaa reilusti

Turussa ei tarvinnut sitten ajella vaan toisten kyydissä kirkkoon - hieno on Mikaelinkirkko. Varsinainen hääjuhla oli sitten noin kolmenkymmenen kilometrin päässä. Mukavaa oli -  ja tuttuja ja tuntemattomia riitti... laulua, musiikkia, leikkejä...

Sunnuntaiaamulla sai sitten nukkua hieman pidempään. Pieni kävely lähimaastossa tädin ja tyttöjen kanssa. Iinan kanssa jäimme vielä etsimään pari kätköä ennen ruokaa. Pitihän sitä pari käydä kun kerran Turkuun tultiin...

Iltapäivällä auton nokka kohti Lohjaa - kohteena toinen täti... tällä kertaa vaari kuskina. Auto liikkeelle jälleen työntämällä, tosin nyt oli mäessä joten ei paljon tarvinnut. Matkalla jännitettiin bensan määrää, mutta tulihan se huoltoasema vihdoinkin... ja taas työntäjiä tarjolla (ei tarttenut pyytääkään)

Tädillä sitten taas ruokaa - eipä päässyt nälkä yllättämään tällä reissulla. Mun pari serkkuakin oli käymässä - mukava heitäkin nähdä - pitkästä aikaa. Siinähän se sunnuntaipäivä meni rattoisasti. Iltakahdeksan maissa lähdettiin Kouvolaa kohti, minä jälleen kuskina. Matkalla pysähdyttiin kerran - levähdyspaikalle (metsäpissille :))

Vaari jäi sitten yöksi, vei auton korjaamolle - tosin joutui sitten kuitenkin ajamaan kotiin kun ei tarvittavaa osaa ollut vaan piti tilata. Starttimoottori siinä ilmeisesti joudutaan vaihtamaan.

Hieman on ollut havaittavissa väsymystä ilmassa :) Sinänsä autolla-ajo oli rentouttavaa. Alkuviikko töissä ollut aika työntäyteinen...tavallaan hiljasta mutta tekemistä kuitenkin riittää - vähän liikaakin välillä.

Eilen illalla kävin Iinan kanssa muutaman lähikätkön kattomassa. Ainoa mahdollinen ilta, nimittäin tänään hän on Helsingissä, tulee myöhäisellä junalla ja huomenna lähtee opiskelupaikkakunnalleen. Tuli siis kätköiltyä, tällä kertaa metsässä römyämistä parin kätkön verran  (helpompikin reitti olisi ollut), sitten pari nopeaa tienvarsikätköä, pari siltatunnelia (toinen kätkö löytyi) tai oikeastaan kolme siltakätköä - sitä kolmattakaan ei löytynyt, Lopuksi vielä yksi kätkö jota aiemmin en ollut löytänyt mutta Iina oli... hänen vinkillään sitten löytyikin - ihan järkeenkäyvä vihje oli kätkökuvauksessakin - nyt kun tietää mikä se oli :)  Sieltä sitten saunaan jonka Monika oli puolisen tuntia aikaisemmin napsauttanut päälle. Tosin ensin piti kavuta vaihtamaan lamppu... kylppärin lamppu sökähti. Tämmöistä siis viime aikoina.

Tästä illasta pari tuntia meni naapurissa. Ensin oli puhetta et tarttee tietokoneapua - mutta oli sitten itse ratkaissut ongelman - joten istuttiin, kahviteltiin ja juteltiin mukavia... nyt alkaa taas ajatukset harittamaan... joten hyvää yötä toivottelen ja mukavaa loppuviikkoa

torstai 28. elokuuta 2014

Aika haastavaa

- nykyään tuo laskujen maksu. Osa laskuista kun tulee kotiin kuoressa, jokunen netpostiin, osa suoraan tililtä ja vielä on spostilaskujakin - pysy siinä sitten laskuissa... Kai se olis johonkin ruvettava laittamaan ylös - ja kaikenlisäksi satunnaisesti makselen laskuja kahden pankin  kautta - jotka tosin nimellisesti ovat jo yhtä... Melkein jäi ajoneuvovero maksamatta, eilen olis jo pitänyt... Lupaan itselleni laittaa ylös kalenteriin maksupäivät.  Tai yksi hyvä keino olis  myös - jättää ostamatta :) Ei tuota rahaakaan liielmälti ole tuhlattavaksi

Olo edelleen flunssainen mutta ehkä hivenen parempi kuin aamulla. Iltapäivällä töissä palauttelin kesätehtävää ja sain heti palautteen mitä siihen pitäisi laittaa lisää. No kattelin nyt illalla kotosalla... jotain lisäilin. Niin - laitoin tiedoston omaan spostiosoitteeseen (vaikka voin kyllä työpaikankin postia käyttää kotoa käsin - mutta sen teen vain jos on pakko - periaatteessa työ- ja kotiasiat erikseen. Nyt tosin tein kotona - parempi keskittyä, töissä vaan ei ole tällä viikolla pystynyt keskittymään. Kuunvaihteen ja jaksonvaihdon työt painaa päälle... Onneksi huomenna on perjantai 

Monika soitteli iltapäivällä Keski-Suomesta. Avoimessa opiskelu on tuntunut kivalta ja on tutustunut uusiin ihmisiin. Yksi opiskelukaveri tarjosi yösijaakin jatkossa 

Kaveri käväisi mun töiden jälkeen kahvilla - oli peräti munkkeja tarjolla. Harvoin meillä - yleensä jotain suolaisempaa löytyy. En oikein ole makean perään... 




keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kuulumisia

Vähän on ontto olo, kurkkukin kipeä... Viikonloppuna pitäis lähteä häitä juhlimaan. ( Serkun - isäni 19v nuoremman siskontyttö). Isän kanssahan sitä tarkoitus olisi lähteä - lauantaiaamuna  aikaisin... Monika on nyt Keski-Suomessa, aloittaa huomenna avoimessa amk:ssa (jatkossa suunnilleen kerran kuussa viettää siellä pari päivää), tulee perjantai-iltana - ja Iinakin tulee silloin illalla kotiin. 

Iskä käväisi eilen - ja selvisikin että oli tehnyt muitakin suunnitelmia. Mehän mennään yöksi hänen siskolleen Turkuun (ei morsiamen äiti) ja sitten sunnuntaina ajellaan Lohjalle äidin vanhemman siskon luokse. Isä kuulemma sopinut tämän jo ainakin kuukausi sitten. No ei siinä mitään, sopii minulle - ja tytötkin mielellään kyläilevät

Olin viime  viikonloppuna viihteellä - sellainen Extempore-juttu. Kaveri kävi lauantaina kahvilla ja tuli puheeksi jos vaikka illalla lähdettäisiin parille hänen ja yhden toisen kaverin kaa.... no meni siinä vähän pidempään, myönnetään. Olin kotona vähän ennen neljää. Nimittäin kävelin kaupunkiin ja kotiin myös takas... Mutta mukavaa oli. Tuttuihinkin törmättiin esim. joskus aiemmin mainitsemaani mieheen, jonka kanssa seurusteltiin parikymppisinä ja sitten yritettiin samaa muutama vuosi sitten - siitähän ei tullut mitään... se vaan huvitti kun en oikeastaan käy missään eikä hänkään kuulemma - ja taas törmättiin - aika epätodennäköisessä paikassa.  Mutta jännä juttu - kyl hänelle joku paikka mun sydämessä kuitenkin on vaikka tietääkin ettei se onnistu... joskus puhuttiin et jos sitten vanhainkodissa ;) 

No tanssia sain. Ehkä tein vähän ikävän tempun yhdelle - tai hän taisi loukkaantua. Olisi nimittäin halunnut soitella minulle joskus. Sanoin että parempi ettei... hän siitä sitten häipyi. No kysyi ja mie vastasin... Sitten ilmaantui taas joku toinen siihen (siinä vaiheessa oli tää vanha tuttu kavereineen jo lähtenyt). Hänen kanssaan sitten tanssittiin loppuilta. Olisi halunnut saatella kotiin - oli tullut hotelliin muualta.  Sanoin että voidaan hotellille saakka kävellä - ja siitä jatkan sitten kotiini. Niin myös tein vaikka yritti vähän vastaväitteitä sanoa... Mutta kaiken kaikkiaan mukavaa oli. On se joskus kiva saada hieman flirttailla vaikka jonkun kanssa onkin mutta raja menee siinä... Onneksi tämä nykyinen luottaa ( ei muuten tulis mitään, sen verran tota välimatkaa, ja jos ei minuun luoteta niin sit ei se kyl onnistu)....   kyllä tämän saattamisjutun kerroin. 

Mutta - siitä huomaa ehkä iän vaikuttavan - sunnuntai meni toipuessa. Jotenkin sitä oli väsynyt. 

Töissä ollut rankka viikko mutta nopeasti on mennyt... se on taas tää kuunvaihde ja vielä jaksonvaihde siihen päälle... Työporukkakin melkein alkaa olla kasassa, yksi taitaa olla lomalla ja toinen sai flunssan... 

Exän tyttöystävä taas tänään soitteli (samoin kuin lauantaina) tai en mä oikein tiedä mikä heiän suhde on. Mutta varmaankin täytyy kohta kysellä exältä että tietääkö että soittelee ja pyytelee rahaa lainaksi (sillä varjolla et lainaisin ja exä sitten maksaisi takas esim huomenna. Lauantaina sanoi että tartteis rahaa tupakkaan - sanoin että en anna tupakkaan sitten sanoi että tarttis ruokaankin... tänään ei sanonut että mihin - tarjoutui jopa hakemaan (yleensä sanoo että toisin - ja sit maksun hakisin) , mutta sanoin ettei mulla ole rahaa kotona enkä voinut lähteä kun olin just hiuksia värjäämässä.  Mutta eipä mulla ole velvollisuutta hänelle rahaa lainata - ikäänkuin mulla olis ylimääräistä. Mistä voisin olla varma että saisin ne takas kun on luvannut... Ihmettelen vaan - välillä. Ehkä mä olen vähän liian kiltti kun en halua pahasti sanoa... no tää meni sekavaksi - nukkumaan tästä pitää. Tämän jutun voi jättää vaikka lukematta -senkun kirjoitin... luen sitten joskus tätä - ja ajattelen et kaikkea sitä viittiikin kirjoitella

tiistai 19. elokuuta 2014

Syksy saapuu

- ja sehän oikeastaan onkin minun lempiaikaani. Ei nyt tietenkään välttämättä sateet mutta nekin kuuluvat syksyyn.... Mikä on ihanampaa kuin kirkas raikas syksysää. Ne värit...

Vähän on viime aikoina kirjoittelu ollut jäissä - liekö vaikutusta kuumilla kesähelteillä, jotka todella eivät ole minulle sopivia. Tosin tänä vuonna olen ollut vähän passiivisempi muutenkin. Kirjoja lukenut vähemmän, korujakaan saati sitten virkkauksia ja ristipistelyitä ei ole tullut tehtyä. Ehkä on niin paljon muutakin elämässä joka vaatii aikaa... Uusia ihmisiä, uusia harrastuksia...

Viime viikonloppu menikin vähän plörinäksi. Mulla meni taas niskat jumiin - koko lauantain käytännnössä nukuin ja otin lääkkeitä (tulehduskipulääkkeitä, lääkärin määräämiä ei ollut, joten ibumaxia esimerkiksi. Muutama Sirdalud - rentouttava lääke oli jäänyt), olo oli sellainen ettei jaksanut olla pystyssä enkä oikein pystynyt syömäänkään. Sunnuntai oli vähän parempi ja maanantaina menin töihin. Nyt olo on melko ok. Viime yöksi ei enää tarvinnut ottaa mitään lääkkeitä eli ehkäpä se tästä... Katoin mä sunnuntaina kuitenkin EM-kisoja - miesten keihäs kiinnosti erityisesti (se on niitä harvoja lajeja, joita tykkään kattoa - enkä edes tiedä miksi - ehkä se johtuu lapsuudesta :) )

Monika on tällä viikolla ollut ahkerana. Siivonnut kaikenmoista, tänään esim. keittiöstä kaiken ylimääräisen näkyvistä.... toivottavasti löydän kun tarvitsen ;) Itse en ole kovin järjestelmällinen... välillä jätän tavaroita lojumaan - tosin osittain syynä on jonkinasteinen aikapula - kaikkeen ei yksinkertaisesti aika riitä...

Löydettiin eilen Monikan kanssa meille sopiva brittiläinen tv-sarja (Netflix'ltä): Uusi Sherlock. Siinä on jotain sellaista, joka "puree" meihin. Ei tullut aloitettua sen katsomista kun tuli  telkusta. No saa miten saadaan aika riittämään - jokainen jakso on nimittäin 1½ tuntia... (ja sitten pitää välillä katsoa Mork ja Mindyäkin, vähän nk Robin Williamsin muistoksi) - me kun emme hirmu paljoa katso telkkaria, muutakin tekemistä on...

Mielenkiintoista oli myös eilen tajuta että Martin Freeman (Tohtori Watson) on Hobitin Bilbo Reppuli. Nyt huomasin myös että Sherlock (Benedict Cumberbatch) on myös Hobitti-elokuvissa - vähän paremmin naamiotuneena tosin.

Tanään ollut aika ailatelevainen sää... välillä satanut kaatamalla ja sitten loppuu hetkessä... Satoi jonkin verran kun töistä lähdin. Hetken päästä satoi kaatamalla. Kävin postista Iinan paketin (oli erehdyksessä tullut vanhaan osoitteeseen), kastuin... Sieltä kirjastoon kirjoja palauttamaan. Tulihan sitä uusiakin lainattua... Hetkeksi jäin sadetta pitämään lukusaliin - ja sitten kaupan kautta kotiin. 

Monika just ilmoitti menevänsä kaverille yöksi.. ja sit välillä tässä puhelimessa juteltu kaverin ja P-K:n miehen kanssa (niin on edelleen kuvioissa mukana) Nyt taidan ruveta viettämään iltaa itsekseni. Mietin jos lämmittäis saunan mutta taitaa kello jo olla sen verran ettei kerkeis hiukset kuivumaan, jos saunan lämpiämistä odottelisin - vaikka nythän sais nautiskella yksin ;)  

tiistai 5. elokuuta 2014

Niin on kuuma

ettei kirjoittamiseenkaan jaksa syventyä... Itse olen aina ollut enemmän viileän ystävä. En haaveile lomista aurinkorannoilla - jos menen niin muuta tekemistä pitää keksiä  - vaikkapa raunioita ja museoita. Nuorena olin kerran kaksi viikkoa Kreetalla - oli muuten se vuosi kun viimeksi oli todella helteinen heinäkuu, muistan kun yölläkin oli todella kuuma. Ei paljoa tarvinnut diskossa tanssia kun oli ihan hiessä, jopa minä joka en yleensä hikoile.

Niin se Kreeta... Ekalla viikolla peräti kävin kämppiksen kanssa jossain aurinkorannalla - yhtenä päivänä. Onnistuin polttamaan selkäni todella. Apteekista ostin sitten aloerasvaa, joka värjäsi lakanat vihreiksi. Kävin esim Knossoksen raunioita katsomassa ja Spinalongassa risteilemässä . Löytäisköhän jostain kuvia tai jaksaisiko skannata albumista :) Voipi jäädä tänään tekemättä... Kuumahan se sielläkin oli

eli tälläistä tänään... nyt skypettämään tyttären kanssa. Toinen lähtikin kavereidensa kanssa Hankoon pariksi päiväksi.


vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...