Olikin tänään taas hieman rankka perjantai - oikeastaan samanlainen kuin viime viikolla eli tilauksia sai odotella - ja sitten kiireellä tehdä loppuhommat. Kumma miten sitä ei totu tähän vaikka lähes kymmenen vuotta on perjantait olleet yleensä viikon kiireisin päivä. (ennen se oli päivä jolloin tavallaan rauhallisesti "laskeudutaan" viikonloppuun - no tosin ei aikoinaan kun teki vuoro - ja viikonlopputöitä - mutta silloin kaikki olikin erilaista - oli viikolla vapaata yms). En sitten lähtenyt halpojen elokuvien perässä tänään vaan kotona oleskellut. Pienet torkutkin otin - hra P-K:n kotiutunut kuntolomaltaan.
Olen päättänyt lähteä ensi perjantaina junalla P-Karjalaan - ja tulen maanantai-iltana takaisin. Vaikka nyt kun kattelin VR:n sivuja niin tuleekin kalliimmaksi kun ensin ajattelin - nimittäin menosuuntaan ei saa enää ennakkolippua, joutuu maksamaan enemmän. Maksan luultavasti paluumatkastakin enemmän kun haluan tulla aikaisemmalla junalla, joka perillä noin puol seitsemän kieppeillä myöhäisemmän (noin 21.25) sijaan. Pitää vähän saada aikaa rauhoittumiseen ettei tartte heti nukkumaan mennä jaksaakseen tiistaina taas töihin pidennetyn viikonlopun jälkeen. Ei se viikonloppu pelkkää lepoa - ja nautintoa tule olemaan... . Tarkoitus olis lähteä vähän luontoon vaeltamaan lauantaista sunnuntaihin... Toivottavasti osaan ottaa kaiken tarpeellisen ja saisin pakattuakin mukaan... kun ei ole vuosiin tarvinnut junalla reissata. Eihän mun toki nytkään tarttis, mutta jotenkaan en jaksa ajatella lähteväni perjantaityöpäivän jälkeen ajamaan montaa tuntia - pimeäkin tulee... vaikka mulla nyt onkin uuden eturenkaat.
Huominen päivä menee kotopuolessa isän 78v synttäreillä (jotka tänään). Äidin haudallakin ajattelin käydä kynttilän viemässä. Äidin syntymäpäivä olisi parin viikon päästä sunnuntaina. En pääse silloin kun olen työmatkalla (risteily). Kun nyt vaan muistaisin ottaa kynttilän mukaan...
perjantai 12. syyskuuta 2014
torstai 11. syyskuuta 2014
Eksyinpä isoon kauppaan vaihteeksi
En nykyisin käy isoissa kaupoissa kovinkaan usein enkä yleensä osta niistä paljoakaan. Tänään sitten lehden mainoksen houkuttelemana lähdin töiden jälkeen tarkoituksenani käväistä katsomassa neuletakkia isälleni synttärilahjaksi (mainoksen uhri?). No en sitten kuitenkaan sitä ostanut - ei ollut mielestäni isäni näköinen... Ostinpa sitten hänelle uuden tyynyn. Tarpeellinen sekin. Samalla sitten ostin pikkasen tuoretavaraa kotiin. Olisi kuitenkin pitänyt käydä kaupassa, joten se hoitui siinä samalla...
Kotona Monika purki sydäntään. Ei siitä sen enempää paitsi että ilmeisesti lopettaa avoimessa opiskelun, ei aika riitä kun päivät on työkokeilussa, on myös hakenut opiskelemaan ja mahdollisesti pitää niiden pääsykokeisiin valmistautua. Toki vapaa-aikaakin on jäätävä, että jaksaa... Avoimessa opiskelu kieltämättä rankkaa kun pitäisi jaksaa opiskella ja sitten vielä käydä lähipäivillä - pitäisi pystyä organisoimaan aikansa ja mikä on tärkeää... Hänenhän joka tapauksessa piti vähentää opiskelua mutta sekin toi omat ongelmansa - minkä voi jättää - ja mikä olisi hyödyllisintä... eli teki ilmeisesti ratkaisunsa. On se oma hyvinvointi tärkeää... mutta se siitä. Lähti nyt illalla liikuntaharrastuksen pariin
Tänään muuten tuli puoli vuotta täyteen kun ensimmäisen kerran kahviteltiin hra P-K:n kanssa. Hän siitä mainitsi yöllä viestissään. On nyt kuntolomalla - ja oli eilen illalla tanssit, Niistä kotiutuesssaan vielä oli mulle viestin laittanut et siitä on puoli vuotta . Kaipa tätä voisi jo jonkinmoiseksi parisuhteeksi kutsuakin ;) Tosin ei me siitä olla keskusteltu... alussa sovittiin että katsellaan ja tutustutaan - ja et vuoden päästä voi tehdä jotain ratkaisuja (eli puolivälissä ollaan). Seuraavana (ei siis tulevana) olis mun tarkoitus mennä sinnepäin. Pidennettyä viikonloppua viettämään (maanantai pekkaspäivä). Ollaan suunniteltu pientä vaellusta. Tällä kertaa jää tytön luona käymättä - kun en meinannut autolla lähteä vaan junalla perjantai-iltana myöhään ja maanantaina illalla takaisin.

tiistai 9. syyskuuta 2014
Kiva kiva
- nyt läppärinikin ilmoittaa tarvitsevansa uuden akun. No onhan tää ollut aika kovalla käytöllä, nyt vaan ei oikein talous antais myöden.... no tätä tää on... käyttötavaroitahan nämä kaikki. Oikeastaan olen katellut tabletteja - jotenkin polttelis... en ehkä välttämättä kymmenen tuuman tablettia tarttis - ehkä sellainen kahdeksan tuumaa olisi meikäläisen pienille käsille sopivampi. Kätköjä ettisin - vaikka pystyn toki etsimään kännykälläkin. Mut olis mukavampi vähän isommalta näytöltä katsoa - ja käyttää sitä myös ehkä navigaattorinakin.
Kaveri kävi kahvilla mun töiden jälkeen. Tulihan siinä puhuttua kaikenlaista. Sitten hän lähti fillarilla huristamaan kotia. Minä otin pienet torkut ja sen jälkeen reippaasti kävellen kauppaan. Sillä varmistin etten ihan koko kauppaa tyhjennä (ei jaksa kantaa) :) Tarkoitus tosiaan oli vähän tuoretavaroita käväistä hakemassa. Nyt illalla tein lohilaatikon kylmäsavulohesta, perunasuikaleista sekä kasviksista, sekaan makukermaa (paahdettu sipuli). Oltiinkin jo Monikan kanssa syöty kaks päivää eväänä kaalikeittoa (ilman lihaa). Kyllä sitä jo vaihtelua tartteekin...
Telkkarista tuli katottua BBC:n minisarjan (6 osaa) aloitusjakso: Kenttäsairaalan sisaret. Vaikutti ihan mielenkiintoiselta sekin.
Kaveri kävi kahvilla mun töiden jälkeen. Tulihan siinä puhuttua kaikenlaista. Sitten hän lähti fillarilla huristamaan kotia. Minä otin pienet torkut ja sen jälkeen reippaasti kävellen kauppaan. Sillä varmistin etten ihan koko kauppaa tyhjennä (ei jaksa kantaa) :) Tarkoitus tosiaan oli vähän tuoretavaroita käväistä hakemassa. Nyt illalla tein lohilaatikon kylmäsavulohesta, perunasuikaleista sekä kasviksista, sekaan makukermaa (paahdettu sipuli). Oltiinkin jo Monikan kanssa syöty kaks päivää eväänä kaalikeittoa (ilman lihaa). Kyllä sitä jo vaihtelua tartteekin...Telkkarista tuli katottua BBC:n minisarjan (6 osaa) aloitusjakso: Kenttäsairaalan sisaret. Vaikutti ihan mielenkiintoiselta sekin.
maanantai 8. syyskuuta 2014
Kävelyä ja renkaanvaihtoa
Monikan kanssa käytiin kävelyllä. Lähtiessä taivaanrannalla upeat värit, samaan aikaan kuu paistoi kokonaisena toisaalla. Vajaan tunninn kävelylenkki tehtiin. Kiva kun sai houkuteltua tai osittain syynä se että serkkunsa ei lähtenytkään (teki oharit - tai selvishän se - oli nukahtanut :) )
Kävin autoon vaihdattamassa eturenkaat, Katsastusmies alkukesästä sanoi että noilla e t koko kesää ajele. No häpeäkseni täytyy tunnustaa ettei melkein tuli ajeltua. Eilen vaan rupesin miettimään et poliisillahan on tällä viikolla tehoratsiat renkaiden tarkastukseen. Ei sitten huvittanut huomautusta tai sakkoja saada (rengasliikkeen poika sanoi että joltain asiakkaalta oli kilvetkin viety). Niinpä iltapäivällä sanoin työparilleni että voisinko lähteä vähän aikaisemmin - renkaita vaihtamaan. Onnistuihan se, mä sitten keskiviikkona menen täsmällisesti klo 8:aan kun hän "liukuu". Niin menin sitten tuttuun paikkaan - joka tosin on vaihtanut osoitetta - mutta lähellä entistä kuitenkin. Olivat sitä mieltä ettei tartte vaihtaa kuin eturenkaat, takarenkaat vielä kelpaavat (vähän laittoi niihin lisää ilmaa...) No kävi se mulle, kun tota rahaakaan ei ole niin ylettömästi. Laittoivat nyt uudet renkaat eteen, sanoi etteivät nyt kerkeä paljon kulumaan - keväällä sitten ne taakse ja vanhat takarenkaat eteen. Täytynee muistaa sanoa renkaanvaihtoporukalle :) syssymmällä...

sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Melko rauhallinen viikonloppu takana. En käynyt oikeastaan missään... tapahtumissa ainakaan. Lauantai menikin aika lailla Monikan kanssa, katseltiin elokuvaa sekä yhtä sarjaa, josta pidämme, saunottiin, syötiin omenahyvettä...
No lauantaina kävin sen verran kodin ulkopuolella opettamassa exää ja tyttöystäväänsä vähän älykännykän käytössä. Siis perusperiaatteet esim. miten puhelimeen vastataan ja exällä siirsin yhteystiedot vanhasta kännykästä uuteen.. no sen verran voi auttaa. Tänään en kylläkään lähtenyt soittoääniä latailemaan enkä googletilia asettamaan...
Tänään tytön kanssa pikkulenkillä lähimaastossa... ennen ruokaa. Vähän on päässyt lenkkeily meikäläiseltä unohtumaan viime aikoina. Kesällä oli jotenkin liian kuuma - ja sit se vaan jäänyt. Vaikka mikäpä sen mukavampaa... Tosin Monika haluisi liikkua lähinnä liikunnan vuoksi - ja minusta taas on hetkeksi pysähtyä vaikkapa kuvaamaan kun näen jotain mielenkiintoista...
Sieniäkin metsästettin - vaikka en niitä syökään. Suurin osa sienistä olikin jo syötym,, koloja sielä sun täällä lakissa... ja kieltämättä aika monta kärpässientä tuli nähtyä. Mutta kauniitahan ne ovat- sitä en voi kieltää... paljon on erilaisia vaikka opuksissa ne kuvataankin aina samannäköisinä - no luonto tekee omat muutoksensa
Iltasella kävin kaverin luona kahvilla - ja samalla hieman tietokonejuttuja, asennettiin Officepakettia ja siirrettiin kuvia kännykästä koneelle. Kotiin lähdin omenoiden kera. Kotona olikin Monika Iinan kanssa Skypessä (laittoi toki mullekin viestiä aiemmin et tulisinko mutta kaverillahan olin). Tuli sitten hetki hänenkin kanssaan juteltua... Iina oli käynyt katsomassa uusimman kotimaisen "Mielensäpahoittaja"-elokuvan. Oli tykännyt. Sivumennen sanoen herra P-K oli myös sen käynyr perjantaina vai oliko se eilen?? No sama se ... kattomassa oli käynyt kuitenkin, Hänhän lähti viikoksi Kuntoremonttiin kylpylään...
Huomenna sitten taas arki, Muistaakseni oli henkilöstökerhon kokouskin - mitähän kivaa keksitään tälle syksylle. Ehkä keilaamista- perinteisesti tai sitten vaikkapa elokuvissa käynti - ei tosin uutta sekään, mutta elokuvat vaihtuu kuitenkin.. . Kiva olisi järjestää jotain sellaista, johon osallistuisi mahdollisimman moni.
Sänkyyn tästä olisi siirrtyttävä - lueskelemaan... Viikonlopun aikana sitäkin taas kerennyt... kaksi kirjaa luettu loppuun, uutta aloitettu. Monika onkin jo unten mailla...
No lauantaina kävin sen verran kodin ulkopuolella opettamassa exää ja tyttöystäväänsä vähän älykännykän käytössä. Siis perusperiaatteet esim. miten puhelimeen vastataan ja exällä siirsin yhteystiedot vanhasta kännykästä uuteen.. no sen verran voi auttaa. Tänään en kylläkään lähtenyt soittoääniä latailemaan enkä googletilia asettamaan...
Tänään tytön kanssa pikkulenkillä lähimaastossa... ennen ruokaa. Vähän on päässyt lenkkeily meikäläiseltä unohtumaan viime aikoina. Kesällä oli jotenkin liian kuuma - ja sit se vaan jäänyt. Vaikka mikäpä sen mukavampaa... Tosin Monika haluisi liikkua lähinnä liikunnan vuoksi - ja minusta taas on hetkeksi pysähtyä vaikkapa kuvaamaan kun näen jotain mielenkiintoista...
Sieniäkin metsästettin - vaikka en niitä syökään. Suurin osa sienistä olikin jo syötym,, koloja sielä sun täällä lakissa... ja kieltämättä aika monta kärpässientä tuli nähtyä. Mutta kauniitahan ne ovat- sitä en voi kieltää... paljon on erilaisia vaikka opuksissa ne kuvataankin aina samannäköisinä - no luonto tekee omat muutoksensa
Iltasella kävin kaverin luona kahvilla - ja samalla hieman tietokonejuttuja, asennettiin Officepakettia ja siirrettiin kuvia kännykästä koneelle. Kotiin lähdin omenoiden kera. Kotona olikin Monika Iinan kanssa Skypessä (laittoi toki mullekin viestiä aiemmin et tulisinko mutta kaverillahan olin). Tuli sitten hetki hänenkin kanssaan juteltua... Iina oli käynyt katsomassa uusimman kotimaisen "Mielensäpahoittaja"-elokuvan. Oli tykännyt. Sivumennen sanoen herra P-K oli myös sen käynyr perjantaina vai oliko se eilen?? No sama se ... kattomassa oli käynyt kuitenkin, Hänhän lähti viikoksi Kuntoremonttiin kylpylään...Huomenna sitten taas arki, Muistaakseni oli henkilöstökerhon kokouskin - mitähän kivaa keksitään tälle syksylle. Ehkä keilaamista- perinteisesti tai sitten vaikkapa elokuvissa käynti - ei tosin uutta sekään, mutta elokuvat vaihtuu kuitenkin.. . Kiva olisi järjestää jotain sellaista, johon osallistuisi mahdollisimman moni.
Sänkyyn tästä olisi siirrtyttävä - lueskelemaan... Viikonlopun aikana sitäkin taas kerennyt... kaksi kirjaa luettu loppuun, uutta aloitettu. Monika onkin jo unten mailla...
perjantai 5. syyskuuta 2014
Aikaa itselle
Nyt ainakin on sellainen olo, etten tänä viikonloppuna lähde mihinkään. Mieli saattaa toki olla toinen huomenna, olis kyllä kaikenmoisia tapahtumia tiedossa lähialueella (enkelimessut, pestoomarkkinat, vanhan ajan markkinat) - mutta ajattelin josko pysyis kotona. Seuraavat kolme viikonloppua taas muualla: isän synttärit, sit tämänhetkisten suunnitelmien mukaan seuraavana tiedossa pientä vaellusta P-Karjalasssa, seuraavana työreissua Tallinnaan... joskus vaan on saatava olla ihan vaan kotosalla...
Monikankin asiat näyttävät järjestyvän. Hänhän aloitti avoimessa amk.ssa opintoja, työkkäri ilmoitti ettei voi niitä paljon tehdä, tippuu heiän listoiltaan. Nyt on kuitenkin sovittun ensi viikon alusta työkokeilu päiväkodissa - ja tyttö opiskelee sen verran kun pystyy menettämättä työttömyysetuuksia - tai no mitä etuuksia, Karenssihan hänellä on päällä - kun vasta lukion käynyt (5kk), mutta työkokeiluaikana saa sen tuen kuitenkin. Toki hän hakee opiskelemaankin, sehän se päätavoite on ja on ollut koko ajan...
Tälläistä tänään... työviikko ollut aika rankka, tänäänkin oli vähällä joutua ylitöihin. Viikonloppuni olen ansainnut, siltä todella tuntuu....

tiistai 2. syyskuuta 2014
Juhlaa, sukulaisia ja pientä seikkailuakin
Lauantaiaamuna aikasin isäni ilmaantui meille - ja lähdimme ajelemaan Turkua kohti - tavoitteena serkun häät. Yöpymispaikka tädillä. Hyvissä ajoin pääsimme liikenteeseen meikäläisen ohjatessa automobiilia määränpäätä kohden. Matka sujui joutuisasti ja mukavasti pääsääntöisesti... Tulihan tutustuttua Turun moottoritien tunneleihin - sivumennen sanoen yhdeksän kappaletta. Oikeastaan sanoisin että aika hauskoja (sellainen on nyt saatu myös Kotkan tielle, en vielä ole sitä käynyt testaamassa).
Matkalla pysähdyttiin Lahden jälkeen vessatauolle - ja jatkettiin matkaa. Seuraava pysähdys samasta syystä Paimiossa. Sitten tulikin hieman synkkiä pilviä taipaleelle Nimittäin auto ei käynnistynytkään... No ei kun työntämään - tai no eihän me naiset viitsitty (jossei ole pakko). Huikkasin apuun huoltoaseman ulkopöydissä istuville miehille että voiko joku tulla työntämään - heti nousi kolme portsarin näköistä miestä, sanoen montako tarvitaan...
Matka jatkui sitten Turkua kohden. Perille päästiin - kännykän navigointisovellus on muuten aika hyvä kapistus. Iina katteli karttaa ja mie ajoin. Pääsimme sitten majoituspaikkaamme (tädille), tosin ensin väärän talon eteen. Hyvissä ajoin oltiin eli häihin valmistautumiseen jäi aikaa reilusti
Turussa ei tarvinnut sitten ajella vaan toisten kyydissä kirkkoon - hieno on Mikaelinkirkko. Varsinainen hääjuhla oli sitten noin kolmenkymmenen kilometrin päässä. Mukavaa oli - ja tuttuja ja tuntemattomia riitti... laulua, musiikkia, leikkejä...
Sunnuntaiaamulla sai sitten nukkua hieman pidempään. Pieni kävely lähimaastossa tädin ja tyttöjen kanssa. Iinan kanssa jäimme vielä etsimään pari kätköä ennen ruokaa. Pitihän sitä pari käydä kun kerran Turkuun tultiin...
Iltapäivällä auton nokka kohti Lohjaa - kohteena toinen täti... tällä kertaa vaari kuskina. Auto liikkeelle jälleen työntämällä, tosin nyt oli mäessä joten ei paljon tarvinnut. Matkalla jännitettiin bensan määrää, mutta tulihan se huoltoasema vihdoinkin... ja taas työntäjiä tarjolla (ei tarttenut pyytääkään)
Tädillä sitten taas ruokaa - eipä päässyt nälkä yllättämään tällä reissulla. Mun pari serkkuakin oli käymässä - mukava heitäkin nähdä - pitkästä aikaa. Siinähän se sunnuntaipäivä meni rattoisasti. Iltakahdeksan maissa lähdettiin Kouvolaa kohti, minä jälleen kuskina. Matkalla pysähdyttiin kerran - levähdyspaikalle (metsäpissille :))
Vaari jäi sitten yöksi, vei auton korjaamolle - tosin joutui sitten kuitenkin ajamaan kotiin kun ei tarvittavaa osaa ollut vaan piti tilata. Starttimoottori siinä ilmeisesti joudutaan vaihtamaan.
Hieman on ollut havaittavissa väsymystä ilmassa :) Sinänsä autolla-ajo oli rentouttavaa. Alkuviikko töissä ollut aika työntäyteinen...tavallaan hiljasta mutta tekemistä kuitenkin riittää - vähän liikaakin välillä.
Eilen illalla kävin Iinan kanssa muutaman lähikätkön kattomassa. Ainoa mahdollinen ilta, nimittäin tänään hän on Helsingissä, tulee myöhäisellä junalla ja huomenna lähtee opiskelupaikkakunnalleen. Tuli siis kätköiltyä, tällä kertaa metsässä römyämistä parin kätkön verran (helpompikin reitti olisi ollut), sitten pari nopeaa tienvarsikätköä, pari siltatunnelia (toinen kätkö löytyi) tai oikeastaan kolme siltakätköä - sitä kolmattakaan ei löytynyt, Lopuksi vielä yksi kätkö jota aiemmin en ollut löytänyt mutta Iina oli... hänen vinkillään sitten löytyikin - ihan järkeenkäyvä vihje oli kätkökuvauksessakin - nyt kun tietää mikä se oli :) Sieltä sitten saunaan jonka Monika oli puolisen tuntia aikaisemmin napsauttanut päälle. Tosin ensin piti kavuta vaihtamaan lamppu... kylppärin lamppu sökähti. Tämmöistä siis viime aikoina.
Tästä illasta pari tuntia meni naapurissa. Ensin oli puhetta et tarttee tietokoneapua - mutta oli sitten itse ratkaissut ongelman - joten istuttiin, kahviteltiin ja juteltiin mukavia... nyt alkaa taas ajatukset harittamaan... joten hyvää yötä toivottelen ja mukavaa loppuviikkoa

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
vuosi 2025 siis - alkanut
Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...
-

Pieni ongelma - yleensä en löydä sopivan kokoista. Meiän suihkutangot eivät ole olleet standardikorkeudella oikeastaan missään asunnossa jos...
-
Parit samanlaiset korvikset. Pientä värieroa, simpukkahelmiä. Sori huono kuvanlaatu. Kaverille ajattelin toiset lahjaksi, toiset ehkä ty...