eikä tästäkään pitkää postausta tule. Kamu vaan tänään sanoi ettet ole blogia päivittänyt kuukauteen. Mikä syynä? Eipä siihen oikeastaan mitään pätevää syytä, ei vaan aika tunnu riittävän... Toinen lomaviikko menossa, kesäkuu töissä... Isän luona käynyt auttamassa pesemisessä pari kertaa viikossa - viime viikosta alkaen vain viikonloppuisin, kodinhoitajat hoitaa homman keskiviikkoisin. Ei siinä etten sitä voisi tehdä mutta viikolla töiden jälkeen ei aina jaksaisi ajella lähes viittäkymmentä kilometriä.. Muuten isän vointi on suht hyvä - tänään juuri sisko kertoi että pystyy sisällä kulkemaan pieniä matkoja ilman rollaattoria tai keppejä... Autolla ajoakin on kokeillut...
Mitäs onkaan tapahtunut - no viime lauantaina kävin Tampereella Pyynikillä katsomassa aika perinteistä kesäteatteria "Avioliittosimulaattori",kepeää, huumoripitoista - näyttelijöistä mainittakoon Eija Vilpas, Tom Lindholm ja iki-ihana Esko Roine - hyviä muutkin. Aikataulu aina noilla bussimatkoilla vaan niin kireä ettei muuta ehdi eli ei itse Pyynikkiä kerinnyt katteleen, ehkä joku toinen kerta pääsee vaikkapa kätköilemään
Maanantaina tuli äidin kuolemasta neljä vuotta. Kiinanruusunikin nuppu aukesi aamulla. Sitä olin toivonutkin kun nuppua seurailin. Kukka ei ole kukkinut vuosiin...
Sitten lähdinkin Heinolaan Monikan luokse tai oikeastaan hänen poikaystävänsä asunnolle. Siellä ilta vietettiin mm satamaan tutustuen - ja seuraavana aamuna Lahteen shoppailemaan (kunnei sateessa nähtävyyksiä viitsinyt katsella). Toin Monikan myös kotiin illalla. Hehän ovat muutamassa virallisesti yhteen syksyllä, nyt jo tyttö kuskailee tavaroitaan kaappeihin. Mukavahan se kun tytöillä sujuu. Iinakin taitaa viettää lähes koko ajan miesystävänsä luona. Jos tämän luo mahtuisi niin varmaan kamppeetkin olis siellä jo. Vuoden lopussa varmaan heidänkin joku ratkaisu tehtävä kun Iina ei enää voi opiskelija-asunnossa asua (tai siellä säilyttää tavaroitaan)
Huomenna olen lähdössä Tallinnan reissulle, yö laivalla ja toinen hotellissa. Lauantaina takas. Siis P-K-miehen kanssa mennään. Toivottavasti olisi vähemmän sadetta kuin viime kesänä... Alkuviikosta sitten Pohjois-Karjalaan ja Itä-Savoon suuntaan autoni.. eli paljoa ei kerkiä kotona olla - sunnuntaina käväisen isän luona auttelemassa, sisko miehineen oli tänään käynyt siivoamassa ja vaihtamassa petivaatteet - otti ne mukaansa pestäväksi. Jotenkaan aika ei riitä eikä aina muista pesukonetta käynnistää (pitäisi muistaa se tehdä heti kun menee, sen verran pitkä pesuohjelma siinä koneessa - joten ollaan aika usein otettu mukaan kotiin pestäväksi, varsinkin vaatteet... )
Ai niin Juhannus vietettiin vaarin luona. P-K-mies oli myös sekä Iina kera miesystävänsä ja Monika. Illalla seuranamme oli myös veli vaimoineen. Ilta kului Mölkkyä pelaten ja hieman ilolientä maistellen. Myös pieni iltakävely sumuisessa juhannusyössä
- mukavaa oli
Nyt täytynee päättä tämä pieni tiedote olemassaolostani tähän... jaksaa sitten aamulla nousta miettimään mitä ottaa mukaan pariksi päiväksi... eipä se lähtö onneksi aikaisin aamulla.
Mukavia unia ja mukavaa kesän jatkoa

PS. Kuvasin kiinanruusun kukkaa nupusta kuihtuneeseen kukkaan, noin kolmen viikon aikana. Nupun huomasin 18.6 - ja tänään tai oikeammin eilen oli tippunut pois... nythän ollaan jo reilusti torstain puolella

