keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Saunaa odotellessa

Näin se vuosi lähestyy loppuaan. Onkin ollut rankempi loppuvuosi kuin ajattelikaan. Lomallaolijoiden lisäksi sairastelut ovat verottaneet työpaikan resursseja eli noin puolet vahvuudesta on ollut paikalla sekä jouluviikolla että tällä viikolla - ja se on sitten asettanut omat haasteensa. Siis lähinnä ollaan tehty pakolliset päivittäiset hommat...

Huomaa kyllä ettei enää ole aivan nuori. Sitä odottaa viikonloppua ja vapaita että pääsee lepäämään... Ajattelin uudenvuodenaaton viettää ihan itsekseni (korkeintaan hyvän ystävän seurassa). Joulu oli aika hulinaa... P-Kmies sitten lähti eilen aamulla. Hieman nolottaa tunnustaa että illalla kun tulin kotiin... olin  tyytyväinen kun siellä ei ollut ketään...
Tosin eilisen illan vietin kuitenkin hyvän ystäväni luona päivittelemässa Joulukuulumiset.

Aamut on mulle vähän nk rauhoittumista työhön. Siinä valmistaudun päivään eväitä ja aamupalaa laittaen. En edes radiota laita päälle, nettiä saatan selailla. Toinen (siis täällä puolisentoista viikkoa majaillut henkilö) laittaa aamulla heti radion tai telkkarin päälle, ja kyllä jotenkin pitää huomioida... vaikka hän ehkä olisikin eri mieltä. Päivärytmi meillä aika lailla erilainen esim. syömistenkin suhteen, hän syö vasta illalla, minä mieluiten lounaan ja illalla kevyesti. Vaikka muuten juonkin paljon kahvia, en yleensä juo enää iltakahvia. Ei se mun yöunia vie, mut ei vaan tule keitettyä, keitän kahvit heti töistä tullessa, töissä juodaan pitkin päivää... No en mä rupea sen enempää selittelemään

Jouluna oltiin siis aatto vaarilla koko sakki tai minä ja siskoni perhe. Me ja tytöt miehineen jäätiin yöksi. Oli kieltämättä aika levoton yö kun seitsemän aikuista ihmistä samassa asunnossa - jokainen yöllä käy vessassa pari kertaa ym Mutta - tulihan kokeiltua. Mukavaa meillä oli silti, Joulupäivä vietettiin veljen luona syömässä, tapaninpäivänä siskon luona kahvitellen. Yhdessäoloa ja herkuttelua... Iina ja miehensä olivat pari päivää minun luonani, Monika ja miehensä ajelivat joulupäivänä kotiinsa. Ehkäpä viimeisiä ns yhteisiä jouluja, hieman haikeaa...

Viihdyn yksin mutta viihdyn myös joukossa (aikansa kutakin). Tekemistä kyllä riittää. Kai se osittain
sitä että päivät viettää avokonttorissa työkavereiden kanssa koneen ääressä - ja aika lailla puhelimessa. Kotona mukava löhöillä vaikkapa sohvannurkassa lueskelemassa tai näpertelemässä työpöydän ääressä. Tänä jouluna näpertely alkoi vain turhan myöhään, kerkesin vain yhden joulutähden kaverille ja itselle himmelikorvikset (no korviksia olen itselleni muutamat tässä loppuvuonna askarrellut), Monikallekin tein, mutta unohdin viedä vaarille mukaan - no ensi jouluna (olivat joulukorvikset)

Nyt taidan mennä saunaan kokeilemaan lahjaksi saamaani saunatyynyä, jalkakylpyä en taida tänään jaksaa... Palataan taas


tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulu lähestyy

kiire on, kiire on... joulujärjestelyjä en ole ehtinyt tekemään. Loman jälkeen ollut töissä tosi kiireistä. YT:n jälkeen meitä on ollut vähemmän - ja nyt on töitä enemmän kuin aikoihin. Mutta ilmeisesti tulevat vähentymään kun jokunen osa-alue siirtyy meiltä pois. Eli nyt vaan puurretaan. Oman mausteensa soppaan tuo tietenkin se, että on porukkaa vapailla. Minä pidän pari pekkaspäivää loppuviikosta ja sitten onkin osalla porukkaa vapaita joulun ja uuden vuoden kummallakin puolella. Hommat ei kuitenkaan vähene... mutta kyllä siitäkin selvitään.

Ehkä aiheutin vähän mielipahaa P-Kmiehelle. Sanoin ettei saa vielä tulla mun vapaapäivinä tänne joulunviettoon. Tulee sitten ilmeisesti la-iltana. Itse oli vissiin suunnitellut tulevansa torstaina. No kerkee hän sitten reilun viikon olla - poislähdöstä ei ollut puhetta. Haluan nämä kaksi vapaata omaan käyttööni! En ole pahemmin jaksanut töiden jälkeen mitään ylimääräistä. Ainakaan lähteä ostoksille... Mulla on kuitenkin vielä ensi viikollakin kolme työpäivää eli aika vähiin käy ostosajat, lauantaina lähden luultavasti maalla käymään - täytyy käydä mm testaamassa sauna... kun ei sitä ole juhannuksen jälkeen lämmitetty. On ollut sen verran lämmintä että iskä on tarennut lattialämmitetyssä pesuhuoneessa (ei ole kiuasta tarvinnut lämmittää)

Viime vuonna kiisteltiin siitä, etten olisi halunnut häntä meiän kanssa joulua viettämään. Koin jotenkin että minua painostetaan (ja siitähän mie en tykkää). Kai tääkin on jotain semmoista oman päänsä pitämistä, mutta olen niin tottunut olemaan yksin etten halua toista (vierasta) ihmistä kovin pitkäksi aikaa reviirilleni. Omat lapset ovat eri asia - kuten olen heillekin sanonut - saavat tulla koska vaan, ja edelleen heillä on avaimet itsellään.

Kamulle taisinkin sanoa että alkuvuosi näyttää missä mennään... Jollain lailla välillä on olo kuin olisi häkissä. Energiaa ei riittäisi kaikkeen eikä kaikille. Kuka jää vähimmälle... En ainakaan haluaisi sen olevan minä itse - eli ratkaisun paikkoja luultavasti tulossa. Mutta nyt joulu mennään omalla painollaan - ja nautitaan vapaista ja ehkä rentouttavista hetkistä

Ensi vuotta ajatellut niin että talousasiat kuntoon eli alan olla siinä iässä että tulevaisuuttakin pitää miettiä, miten maksaa velkansa ym... Sen verran pitää varautua aina että olisi hieman sukanvarressa jos kova paikka tulee... työssäoloaikaa on vielä - jos vaan töitä on. Päivä kerrallaan mutta pitää sitä suunnitelmiakin olla... Ei kukaan muu mun laskuja maksa kuin mie ite - ja niinhän sen pitää ollakin

Eilen tyttö laittoi viestiä että mun kirje (Elisa) on tullut heiän kotiinsa eli käännetty sinne? Oli oikea nimi ja osoite mutta posti kääntänyt tytön osoitteeseen... Sitten soitteli puhelinmyyjä, Apua kaupitteli - ensin kyseli jotain - ei millään meinannut uskoa että sanoin Ei Kiitos... yritti vaikka mitä. Mutta - en ostanut. Sanoin ettei ole aikaa lukea, entisetkin lehdet lukematta (ja niin onkin). Vähän ajan kuluttua soitti toinen... en ollut niin myötämielinen, ehkä tuli sanottua vähän äkäisemmin. Ehkä mä olen vastannut johonkin kyselyyn, mutta en nykyään laita puhelinnumeroa vaan jos sitä kysytään niin en laita ollenkaan - ehkä ne nimen perusteella sitten kattovat numeron - mulla on kyllä telemarkkinointikielto - pitäis olla vielä voimassa - ainakin väittävät et on kolme vuotta (mulla ylhäällä päivämäärä - siitä on kaksi vuotta) mutta  tuntuu lisääntyvän...

No joo - tällä kertaa vähän tämmöistä purnaamista, mutten mäkään aina jaksa olla ns positiivinen. Eikö kaikki tunteet kuulu ihmisluontoon... Useimmiten puran huonon oloni paperille enkä tänne...

Sain 10v merkin tänään




keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulua kohti

Meidän yt:t on ohi, jo viime viikolla meille selveni että meiän organisaatio vai mikä osasto me ollaankaan -  saa jatkaa, tosin yksi lähti muualle, yksi sanoi ittensä irti - ja meiän pomokin siirtyy pk-seudulle eli on lähinnä spostin ja puhelimen  päässä. Mutta kyllähän se oli helpotus - tässä iässä - ei tartte nyt lähteä uutta työtä etsimään (vaikkeihan sitä koskaan tiedä). Harmittaa kyllä niiden työkavereiden puolesta, jotka joutuvat lähtemään...

Mutta itselle tämä on helpotus - myös taloudelliselta kannalta.Valehtelin jos väittäisin etten ole miettinyt tämän yt-prosessin aikana miten tulen selviämään jos joutuu lähtemään... Aika viilipytty olisin jos niin tyynenä pystyisi olemaan... Kummasti nyt energiaa on saanut, aloitin operaatio työhuoneenkin. Tänä siis tarkoittaa sitä, että toiseen makkariin siirrän mun helmeilytarvikkeet ym - ei tämä valmis ole mutta huonekaluja on siirrelty - ja mun makkarista yks hylly siirretty pois. En sitä tiedä koska on valmista, mutta.... mahtuu tyttö ainakin siellä nukkumaan kun tulee viikonloppuna käymään :)

Joulu vietetään isolla joukolla vaarin luona - siskon perheen kanssa - ja me (tyttöjen miehet ja tulee se ykskin), meitä taitaa olla tusinan verran. Joulupäivä menee perinteisesti veljen luona ruokaillen.

Nyt täytynee lähteä suihkuun, jos kerkeisi Ängelbyn katsoa heti eikä nauhalta.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Kirjastossa - taas

Tällä kertaa kirjastossa Sirpa Kähkönen kirjailijavieraana. Tänään uutisoitiin hänen saamastaan Pro Finlandia mitalista. Kertoi tulleen yllätyksenä...

Se, miksi oli Kouvolassa - oli hänen uusin kirjansa Graniittimies, joka kertoo nuorista, jotka lähtivät uuden ja paremman elämän toivossa Neuvostoliittoon. Illan aikana toki puhuttiin paljon muutakin kuten Kuopio-sarjasta. Kotiin tultuani huomasin että mulla olikin lainassa kyseisen Kuopio-sarjan tällä hetkellä viimeisin eli kuudes kirja "Hietalehto", jota en ole vielä kerennyt aloittaakaan. Mukaan tarttui tänään toinenkin hänen teoksensa. "Vihan ja rakkauden liekit", joka kertoo 1930-luvun Suomesta ja kommunistien kohtaloista. Saas nähdä milloin kerkeän niihin tarttua. Nämä kaikki kirjat muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka ei vielä ole valmis... lisää on kuulemma tulossa...

Sivumennen sanoen - sain lainattua myös lukemista odottavan Ehtoolehdon kakkososan. Nyt on kirjastonkirjojen hyllyssäni paljon luettavaa. Tuli lainattua myös Kaari Utrion "Yksisarvinen"

Itseänikin on pitkään kiinnostanut historia naisen (ja lapsen) näkökulmasta, puhutaan mikrohistoriasta. En ole välittänyt lukea varsinaisia sotakirjoja, paitsi tietenkin "Tuntemattoman sotilaan" - mutta kirjat joissa puhutaan ihmisistä ja heidän kohtaloistaan, ajatuksistaan, tunteistaan - niissä on sitä jotakin joka puhuttaa... Ei niihin välttämättä pysty samaistumaan paitsi niin että tajuaa että hekin - olivat he millä puolen tahansa - ovat ihmisiä, jotka vihaavat, kaipaavat, rakastavat... tekevät virheitä ja unelmoivat

Mutta nyt maha ilmoittaa ruuan tarpeestaan eli puuron vuoro. Sitten ehkä jatkamaan Siipirikon parissa. Hmm - tänään on keskiviikko: Ängelby -ilta - vai antaisiko mennä nauhalle...


maanantai 30. marraskuuta 2015

Lomailua, sitähän tämä...

Aika paljon tullut oltua pois kotoa... tänään ajattelin viettää laiskottelupäivän vaikka tosiaan huusholli vaatisi kyllä oman osansa (no koneellinen pyykkiä on pyörimässä, mutta siihen se saa tänään jäädä)

Mitäs sitä onkaan tullut tehtyä... Loma alkoi perjantai-iltana työporukan pikkujouluilla.
 - Päivällä sain vuosipäiväni kunniaksi kukkakimpun ja kellon lahjaksi (lomalle kun olin jäämässä) -
Tulikin juhlittua oikein kunnolla, ensin syötiin hyvin ja vietettiin aikaa omalla porukalla. Loppuilta paikallisessa tanssiravintolassa poronsarvet päässä. Mukavaa oli muttei sitä joka viikko jaksaisi, neljältä olin omassa sängyssä.

Lauantai aamupäivä ja osa iltapäivästä meni lepäilyyn. Sitten kauppaan miettimään sunnuntain tarjoiluja. Hyvinhän sitä kerkesi ja sunnuntaina aamupäivällä piirakanpaistoa ym (kakun ja makeat tein lauantai-iltana), Monikakin sitten saapui auttamaan siivouksessa. En mä mitään isoja juhlia järjestänyt, läheisimmille... Lahjuksia ja kukkia tuli ihan tarpeeksi. Sisaruksiltani sain Kalevalan korvakorut (Neidonlehti) ja tädiltäni yhden hengen Pressopannun (vielä en ole tässä hässäkässä kerinnyt kokeilemaan) - ja kaikenmoista muuta kivaa. Sunnuntai-illan päätteeksi vielä Monikan kanssa vietiin vaari kotiin. Mun kiinanruusu yllätti yhdellä kukalla, en ollut edes huomannut nuppua (kolmas kukka puolen vuoden sisällä)

Maanantaina lepopäivä, aamulla Monika asemalle. Tiistaina Savonlinnaa kohti Iinan luokse pariksi yöksi. Lähdin syntymäpäivänä "Matkoille". Ei me mitään erityistä tehty, Iina ja miehensä kuitenkin koulussa ja töissä. Pk-mies tuli myös sinne yhdeksi yöksi.Caperossa käytiin ja opeteltiin pelaamaan Rebelloa ja Obungoa, mummia (anoppi) kävin Iinan kanssa tervehtimässä ja pk-miehen sukulaisella.. Savonlinnaan ajaessa oli hyvin tunnelmallista, lumikuorrutetut puut , kaunista, harmi ettei ehtinyt pysähtymään kuvailemaan, yhden tai kaks kuvaa taisin ottaa ajaessani...

Torstai-iltana ajelin kotiin yhdeksi yöksi. Perjantaina Heinolaan Monikalle. Nappasin hänet keskustasta kyytiin ja sitten Kumpeliin muutamaksi tunniksi lillumaan ja istumaan suolahuoneessa. Hyvin rentouttava iltapäivä. Sitten syömään Monikan miehen tekemää kanapastaa, seurassa mukana myös anoppi. Kerran aiemmin on tavattu, mukava rupatella. Monikan kaa jäätiin sitten illaksi kahden kun miehensä lähti kaverin tupareihin. Elokuvaa kateltiin, juteltiin ja haukoteltiin - ennen yhtätoista nukkumaan (kaipa kylpylä teki tehtävänsä)

Lauantaiaamuna käväistiin keskustassa yhdessä koruliikkeessa - ja sitten olikin mun aika lähteä takaisin Kouvolaa kohti - ja illan ammattiyhdistyksen pikkujouluja. Ensin teatteria - 70-luvun discokuumetta ja sitten ruokailemaan. Kyllähän sitä vähän jatkoillekin piti... olin kyllä jo yhdeltä kotona. Nyt alkaa kyl juhlimiset riittää vähäksi aikaa...

Sunnuntaina kävin sitten isää moikkaamassa, siellä se iltaan saakka meni. Kotiin tultuani lämmitin saunan ja rentouduin. Tänään pidän laiskottelupäivän - ollaankin jo pitkällä iltapäivää, ehkä pitäis jotain sapuskaa etsiä. Yhden kirjan luin aamulla loppuun, ulkona muutama aste plussan puolella ja voimakas tuuli, vesisadetta luvanneet - joten tänään ajattelin pysyä täällä, huomenna sitten taas sännätään...

MUTTA vielä on yksi päivä lomaa jäljellä. Keskiviikkona töihin ja viikon päästä tiedämme miten yt:issa lopulta käy. Yksi työkaveri on jo vaihtamassa maisemaa... eli siirtyy pääkaupunkiseudulle - saas nähdä mitä muuta on lomani aikana tapahtunut... Paljoakaan en ole ajatuksia yt:lle uhrannut, yrittänyt olla ajattelematta

PS. vuosia nyt 50 - ei ole paljon kun ajattelee 5 x 10v - oikeastaan aika lyhyt aika :)

maanantai 9. marraskuuta 2015

Pienestä se alkaa...

Tein pienen twist stepperitreenin - raahasin laitteen olkkariin. Samalla seurailin Kuppilat kuntoon -ohjelmaa, mitä en yleensä muuten katso. Aloittelin rauhallisesti ja tauotellen...  Ehkä se tästä. Lauantaina kävin puolen tunnin kävelyllä - jos se ne muutkin suunnitellut  (vatsalihakset, kuminauhaharjoittelu yms) jossain vaiheessa saisi rutiiniksi. Mulla seuraava fyssarin kontrolli joulukuussa - loman jälkeen.

Lauantaina olin kaverin kanssa mielenkiintoisessa tapahtumassa (kirjajulkkarit). Tämä tapahtui pimeässä sormiruokia syöden ja veden tiputtelua kuunnellen... kyse oli Jonna Monosen kirjasta "Hiljaa pimeässä". Samalla kuunneltiin otteita kirjasta. Lyhyesti kertoen kirjan  juoni on seuraavanlainen: Joukko saksalaisturisteja jää maavyöryn takia tippukiviluolan vangiksi  -  ruokaa ei riitä pitkäksi aikaa eikä pelastajia kuulu... Nyt mulla ei ollut varaa ostaa kirjaa joten odottelen kirjan saapumista kirjastoon. Kirjailija itse on ollut syntymästään saakka sokea - mutta ei ole sen antanut häiritä - voisi
sanoa muut tekee mitä osaa, hän mitä haluaa (kaikella ystävyydellä sanottuna).

Lopuksi tarjoiltiin värikästä täytekakkua... makuelämyksiä siinäkin: mangoa, mansikkaa, vadelmaa, minttu... Ai niin ne sormisyötävät, oli mm. kasvispiirasta, kanavene, dipattavia juureksia (punajuurta, palsternakkaa, porkkanaa, perunaa), leipätikkuja, voimakkaasti maustettuja lihapullia, karjalanpiirakoita sekä ainakin kolmenlaista dippikastiketta

Sunnuntai meni sitten kotopuolessa. Siskon kanssa lähdettiin jo kymmeneltä isänpäiväherkkujen kera  siivoamaan ja auttamaan isää peseytymisessa, pyykkiäkin tuli pestyä. Samalla isä sai jo lahjansa - haluamansa parranajokoneen - helpompi hoitaa parranajo sillä kun höylällä (ainakin useammin ehkä tulee tehtyä). Muut tulivat sitten yhden kieppeillä. Tällä kertaa kokonaan edustettuna oli siskon perhe, meiltä minä ja veli ja nuorin veljenpoika, mutta meteliä pienempikin joukko saa aikaan. Mun tytöt eivät nyt päässeet tulemaan, sen verran matkaa - ja justhan viime viikonloppuna olivat...

Isä kulkee nykyään hyvin jo proteesilla, jopa ilman keppiä. Mutta käyttää kyllä rollaattoria ja pyörätuolia (helpompi silloin kun tarttee molempia käsiä). Oli laittanut lipunkin salkoon, Kävin sitten hänen kanssaan sen laskemassa alas... Haudoilla kävin - viemässä kynttilän vaarille ja papalle - ja tietenkin kynttilän äidille <3

Ensi viikonloppuna menen näillä näkymin yöksi. Kylässä on hirvisopat. Lähden isän seuraksi ja kuskiksi. Kyllähän hän itekin jo ajelee mut meinas et jos vähän ottaa väkevämpää.

torstai 5. marraskuuta 2015

Hajanaisia juttuja...

Viimeksi kerroinkin että meiltä tullaan kysymään muuttohalukkuutta... no nyt on selvinnyt että se ei ole hyvän yt-neuvottelun mukaista vaan että sellaiset jutut hoidetaan kun asiat selvillä... eli kyseiset laput tuhotaan eikä niitä käytetä yt-neuvotteluissa... Muuten ei oikeastaan mitään muuta tietoa. Tämän viikon kokouksen olivat peruneet mutta ensi viikolla on taas - ja työnantaja jatkaa edellisen kerran pohjalta sovittujen asioiden läpikäyntiä. Paitsi kyllähän meidän luottarilla oli pieni palaveri työnantajan kanssa juuri noiden muuttohaluukkuuskyselyiden tiimoilta. Nyt vaan odotetaan...

Katselin huvikseni ensimmäistä blogiani jonka aloitin kymmenisen vuotta sitten - alkoi tilanteesta jolloin olin saanut tiedon ettei määräaikainen sopimukseni jatku (mikä sitten jatkuikin - ja edelleen jatkunut näihin nykyisiin tunnelmiin). Paljon on tapahtunut kymmenessä vuodet, lapset ovat aikuistuneet ja muuttaneet pois kotoa, miehiä on ollut ja mennyt... kaikenmoista

Kohta lähestyy taas yksi virstanpylväs, vuosikymmen vaihtuu... sain minä jo lahjankin. Teleskooppitikkaat - hyvät kätköilyharrastuksessa, en olis ite raaskinut ostaa. Varsinaisia juhlia en aio pitää, kahvit tarjoan pari päivää aikaisemmin - vuosipäivä sattuu olemaan keskellä viikkoa  vaikka olenkin lomalla niin ei muut välttämättä olisi joten juhlitaan sitten sunnuntaina - toivottavasti olen selvinnyt perjantaisista työporukan pikkujouluista. Tänä vuonna onkin pikkujouluihin osallistumassa lähes kaikki... en sitten tiedä onko tämän hetken tilanteella vaikutusta - voipi olla ettei enää pikkujouluilla tämän jälkeen yhdessä.

Viikonloppuna minulla oli tytöt miehineen kylässä ja tää omakin seurusteluntapainen. Iina ja avokkinsa tulivat jo perjantaina, Monika miehensä kanssa lauantaina - ja Monika jäi sitten yöksi ja Iina ja avokki veivät hänet kotimatkallaan. Touhua riitti - lauantaina tädin synttäreitä vietettiin, haudallakin käväistiin ja muutama kätkökin kerettiin napata. Sunnuntai meni vaarilla. P-kmies vaihtoi minun autooni talvirenkaat ja katsoi nesteet  - ja taisi silikonitkin tiivisteisiin laitttaa... Eli onhan se kiva kun joku tekee jotain mun puolestakin... en vaan varmaan osaa arvostaa sitä tarpeeksi - kun on vähän "minä itte" hoidan (tavalla tai toisella)

Eilen muuten tutustuin Ebayn maailmaan - yhden avainkukkaron tilasin - täytyyhän sitä kokeilla. Mulla on samanlainen ennestään, alkaa olla aika kulunut, Tämän hinnaksi tuli alle vitonen eikä postikuluja. Puhelinmen kuoria olen katsellut myös... Siellä on kyllä kaikkea, voi ostaa heti tai sitten huutoja tehdä - joku tavara tulee ilman postikuluja, osa ei ... tarkkana tosin pitää olla... eikä innostua liikaa...

Eilen olin Bemer-hoidossa. Voitin yhdessä tapahtumassa puolen tunnin hoidon kahdelle.  Ei mulla kyllä varaa siihen laitteeseen olisi joten ei siitä sen enempää. Mutta - kaikkea voi kokeilla. Hoidon jälkeen pariksi tunniksi kaverille.

Naapuri tekee kylppäriremppaa. Eilen oli ollut talossa vesikatko, ilmoitettu klo 9-12, mutta oli ilmoitustaululle jätetyn lapun mukaan kestänyt pidempään kun pääsulkuventtiili hajosi ja paikallisen vesilaitoksesta tulivat korjaamaan... että sellaista tällä kertaa

vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...