Sitä sun tätä

Olen tässä lueskellut noin 29 vuoden takaisesta Minästäni - eli löysin vuoden -87 alun päiväkirjan jota tässä taannoin etsiskelin kun halusin katsoa et olenko maininnut kovista pakkasista mitään - oli ollut jopa -35 astetta pakkasta... Eilen löysin - alimmaisena oli yhden kasan alla. Noita kirjoja on kertynyt vuodesta 1976 lähtien tähän päivään eli kirjoittelen edelleen (en tosin välttämättä joka päivä, yleensä silloin jos joku asia painaa) eivätkä ne ole kaapeissa mitenkään järjestyksessä. Tarttis varmaan tehdä jotain :)

Tuolloin oli siis hiukan yli 21v, töissä olin Kahvila-Ravintolassa kuutostien varrella. Normaalia nuoren naisen elämää, viihteellä käyntiä ja shoppailua, työt vähän verottivat kun työ oli vuorotyötä, mutta kyllä sitä kerkesi - yöunien kustannuksella tai sitten käytiin arki-iltoina. Siihen aikaan en seurustellut mitenkään vakavasti, ilmeisesti kuitenkin halukkaita olis ollut (ainakin tekstien mukaan)... muttei ilmeisesti itselle mieluista... joskus haikaili jonkun perään tai yleensäkin jotain, mutta...  yleensä vaan nautti vapaudesta mennä ja tulla. Kotona asuin mutta autolla pääsi...

Luonteestani sen verran että olin yleensä iloinen ja vilkas, seuraa sain mutta luulen ettei suurinkaan osa tajunnut mun toista puolta (- eikä välttämättä nykyäänkään). Monesti ehkä ymmärrettiin mun sosiaalisuus väärin - joku saattoi sanoa et miks sitten katsoit niin pitkään - hän tuli ehkä ehdottelemaan jotain ja minä kieltäydyin ym.

Tavallaan siitä sain "kärsiä" että katsoin ihmisiä silmiin, monia väärinkäsityksiä tuli vuosien varrella siitäkin. Vilkkaus aiheutti sen että moni varmaan luuli mua ns pinnalliseksi, eikä vaivautunut edes tutustumaan kunnolla. Mutta - oli mulla ihania kavereita joiden kanssa sain asiat purettua - ja tietenkin myös päiväkirja. Ei musta ollut nyhjäämään vain yhden kanssa nurkassa - tämä ei tarkoita sitä etten olisi ollut uskollinen jos seurustelin... Olen aina ollut sitä mieltä että kyllä sitä saa toisten kanssa jutella...

Nyt vanhemmiten olen huomannut itsessäni yhä enemmän yksinolon kaipuuta. Viihdyn aivan mainiosti kotona yksiseni touhuten mitä mieleen juolahtaa. Saa mennä nukkumaan kun haluaa, herätä miten haluaa, syödä oman aikataulun mukaan, saunoa vaikka aamulla tai keskiyöllä... siis vapaapäivinä - arjenhan rajaa työ. Jos kaipaan ihmisiä niin osaan heidän luokseen mennä tai ottaa yhteyttä. Mutta silti on se mukava kun ystävä tulee käymään tai muuten ottaa yhteyttä...

En nyt tiiä oliko tää mitään järkevää tekstiä, mutta tulihan kirjoitettua... Mukavaa sunnuntaipäivää, mie varmaan rupean mietiskelemään sapuskaa

PS. Opiskelinkin samaan aikaan etäopiskeluna Liikeopistossa, tenttimässä kävin Hesassa. Kaikkee sitä nuorena jakso