keskiviikko 17. toukokuuta 2017

puista ja metsästä

Oltiin eilen kirjastossa luennolla Puiden terveysvaikutuksista ruokana ja rohtona. Ihan mielenkiintoinen juttu. Pitänee joskus lainata kyseisen kasvitieteilijän kirja "Elinvoimaa puista".
Itselleni metsä ja puut ovat aina olleet tärkeitä - jos mieltä askaruttaa jokin asia tai ketuttaa, niin kun samoilee metsässä - niin yleensä se sinne jää. Kuljeskelen minä siellä toki muutenkin kuin vihaisena tai apeana. Enkä osaisi elää paikassa jossa ei olisi puita ympärillä (ja luontoa). Mielipuuni on mänty, yksin pärjäävä mutta myös isossa joukossa mäntymetsikössä

Kun äitini kuoli kuutisen vuotta sitten niin nuoremman tyttäreni kanssa lähdimme lenkille metsään (lammen ympäri kiertämään). Puhuttiin mummusta, itkettiinkin. Oli vaan tärkeä saada puhua... varsinkin hänen. Toinen tyttäreni purkaa asioita ehkä paremmin kirjallisesti. Itse useimmiten puran asiat kirjoittamalla - päiväkirjaa ole kirjoittanut reilun kymmenen vanhasta - ja edelleen sitä teen ajoittain.

Oli siellä tuttujakin, vanhoilta ajoilta, erään yhdistyksen tiimoilta, sen verran kerettiin pari sanaa vaihtamaan että sanoin tyttärieni jo muuttaneen pois - ja vanhemman täyttävän syksyllä jo kaksviis. Siihen tämä nainen tokaisi että alaluokillako olet lapses tehnyt. Sitten pyöritteli päätään kun sanoin et olenhan minä jo viisyks.

Usein mua on sanottu nuoremman tai ainakin nuoremman oloiseksi. Mutta muistan kun avioliitto lähestyi loppuaan, olin todella väsynyt. Muutamaa vuotta myöhemmin näin erästä lasten tarhatätiä  - ja hän sanoi että sinä vaan nuorrut - ja sanoikin että silloin olit paljon vanhemman näköinen. Eli johtopäätöksenä se että avioero oli hyvä juttu, olen sitä mieltä edelleen - mutten mä kuitenkaan muuttaisi mitään. Kaikki se on tehnyt minusta sen mikä olen nyt

Mutta nyt - aika mennä sänkyyn. Jospa hetkeksi syventyisi kirjan maailmaan. Tänään katoin kyl yhen kauhuelokuvan "Cheerleader helvetistä", kun en muutakaan viittinyt tehdä  - oli niin saamaton olo. Saunaan menin sen jälkeen. Kaverin kanssa tosin juteltiin nelisenkymmentä minuuttia.

Muuten mie vaihdoin puhelinoperaattorin takaisin entiseen - olen tyytyväinen, koska nyt toimii niissä paikoissa joissa niiden tartteekin - eli tolla uudella 4G tahmas sekä työmaalla että kotopuolessa isän luona. Kotona sillä ei sikäli väliä koska täällä käytän langatonta wi-fiä, joka kytkeytyy puhelimessa päälle heti kun astun ovesta sisään...

Töissä oli tänään pieni opiskelutuokio. Kerrankin vaikutti sellaiselta että siitä on hyötyäkin. Pääsee itse raportoimaan eikä tarvitse vaivata muita. Versio vaihtuu uudempaan ja meille on annettu enemmän oikeuksia sen käyttöön. Mutta nyt mie jaarittelen taas - no kyl mie menen...

2 kommenttia:

  1. Kuulostipa tosi mielenkiintoiselta tuo luento. Metsä on aina ollut minullekin tärkeä ja siellä kulkeminen on aina ihanaa. Nykyisin koiran kanssa tulee tarvottua välillä ihan umpimetsässä ja puiden alta, vaikka toivon tietysti polkuja kulkemiseen. Vähän välillä pelottaa, että käärmeet osuvat samalle reitille, mutta vielä on väistelty.
    Mun esikoinen täyttää 25 kesällä ja mä täytin just 50, joten me ollaan ihan samoilla linjoilla. Maailma on varmasti muuttunut meidän nuoruusvuosista, sillä tuntuu, että kaikki ihmiset näyttävät nykyisin nuoremmilta vai johtuuko se omasta vanhenemisesta?

    VastaaPoista
  2. kieltämättä maailma on muuttunut todella nopeasti viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana- ja kaikki näyttävät nuorilta - ehkä aiemmin oli kuitenkin kuluttavampaa - ja pukeutuminenkin sen tekee. Enää ei mummut kulje kotitakissa :)
    MUkavaa kesää - olin viikonlopun Tallinnassa ja siellä oli todella lämmin

    VastaaPoista

vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...