50-kriisiäkö se pukkaa...

Äh - en minä tiedä. Elämän ruuhkavuosia tässä vielä vietellään vaikka lapset onkin jo lentäneet pesästä - muttei ne siivet vielä täysin kanna :) Kun lapset saa maailmalle, alkaa vanhemmasta huolehtiminen.

Velvollisuus kutsuu - mutta en sano sitä pakkopullaksi vaan vapaaehtoiseksi velvollisuudeksi... Saimmehan isän vielä täällä pitää vaikka pahinta jo tuossa alkuvuonna pelättiin. Nyt hän on ollut jo usean viikon kotona. Olen pari kertaa viikossa käynyt auttamassa peseytymisessä. Voipi sanoa että oikeastaan ainoa missä selkeästi tarvitsee apua.. kun kun on sen verran hankalaa mennä pesuhuoneeseen (ja liukkauskin pelottaa, ainakin mua) Parran pystyy ajamaan itse, hakee pikkupöydän lavuaarin viereen ja hoitaa homman... Nykyään pääsee jo pyörätuoliin ilman proteesia eli jäljellä oleva jalka on vahvistunut - ja voi käydä yöllä vessassa (aiemmin astia sängyn vieressä). Autolla ei tietenkään voi ajaa joten tarvitsee kuskia, autoon pääsee ja portaita ylös ja alas kunhan on kaide tai muuta tukea

Vähän olen miettinyt että riittääkö minulla aikaa edes etäsuhteelle. Jotenkin tuntuu painostavalta se että toinen tulee tänne mun huusholliin lähes viikoksi - ja on koko ajan siinä. Itse käyn töissä päivät - ja illalla pitäisi jaksaa olla toisen kaa kun haluisi vaan tehdä omia juttujaan.

No nää on asioita joita mun pitää miettiä, hyvät/huonot puolet - ja sitten jossain vaiheessa ehkä tehdä päätös. Tiedän että hän haluisi tehdä kesälomasuunnitelmia (mulla loma heinäkuussa), minä oikeastaan haluisin olla suunnittelematta mitään - ja tehdä juttuja mieleni mukaan. Yks juttu on kyl tiedossa: Pyynikin kesäteatteri heinäkuun alussa. Tosin ei mulla paljoa ole ylimääräistä rahaa lomailuun käyttää.

Olenko siis itsekäs jos haluisin oman lomani niinkuin itse sen haluan, kiireettömän/paineettoman.. Tiedän että siihen kuuluu myös tyttäreni ja isäni - he kuuluvat mun elämään enkä muuta haluaisikaan. Mutta riittääkö mulla aikaa tai haluakaan miettiä aikataulujani vielä jonkun toisen (tai siis neljännen) mukaan... viekö liikaa energiaa. Tykkään viettää aikaa  myös yksin - omassa seurassani. Osaan mennä etsimään sosiaalista elämää jos siihen koen tarvetta. Isäni miettii että kun olet siellä yksin... mulle se ei ole ongelma... Kai mä vaan olen jonkinverran sitoutumiskammoinen - en enää tässä iässä ole perhettä perustamassa. Oma mummoni pärjäsin 30v yksin miehensä kuoleman jälkeen - ja oli tyytyväinen - mietti että jos vaikka hurahtaa - ja ottaa jonkun ukon siihen vaivoikseen...

No se siitä - sainpahan purettua ulos. Nyt taas jaksaa... eiköhän nää seurustelukuviotkin ainakin toistaiseksi jatku ennallaan.

Eilen kävin töiden jälkeen kotopuolessa isää auttamassa ja käytiin veljen luona kahvilla. Kummipoikakin (joka kesäkuussa menee naimisiin) sattui olemaan paikalla. Käly muuten on matkalla Tukholman marathonille - huomenna seuraillaan miten juoksu sujuu...

Ainiin nappasin muutaman raparperinvarren. Jos tekis vaikka kiisseliä kun Monikakin huomenna tulossa. Vaikka pakastevadelmaa siihen sekaan - Nam... 

En minä ole kadonnut...

muuten vaan ollut jotenkin niin kiirettä...

Isä tosiaan päässyt kotiin ja toipuminen edistyy. Veli käy päivittäin vilkaisemasssa. Siskon kanssa käymme kumpikin suunnilleen kerran viikossa - viedään ruokaa yms autellaan peseytymisessä. Isällä käy aamuisin hoitaja auttamassa puseroa päälle (ei saa käsiä nostettya kyynärvarsia ylemmäs), riisumaan pystyy jotenkin. Samalla tarkistavat tyngän ja toisenkin jalan ettei haavaumia. Isä itse pystyy hoitamaan verensokerin seurannan sekä lääkkeet - ja lämmittämään ruokaa. Ruuanlaittokin onnistuisi tosin hidasta joten olemme päätyneet valmisruokiin, joita helppo lämmittää. Hän syö sitten lisäksi salaattia, vihanneksia sekä hedelmiä....

Kotona kuljeskelee pyörätuolilla ja rollaattorin avulla, muualle saattaa lähteä kyynärsauvojen kanssa. Jossei paljon tarvitse kävellä (jos tarttee niin rollaattori mukaan). Proteesiin tottuminen on sujunut hyvin.

Muutenkin elämä menee omia ratojaan... tytöt asuvat muualla ja molemmilla on poikaystävät. Monikan kaveriin olenkin jo tutustunut, Iinan tulee tällä viikolla visiitille. Kumpikin tyttö on jo tutustunut pojan perheisiin - ja ymmärtääkseni olleet mukavia uusia tuttavuuksia. Näinhän tämän elämän kuuluukin mennä

Äitienpäivänä olivat molemmat täällä. Kävin lauantaina viemässä äidin haudalle ruusun samalla kun isää kävin auttamassa peseytymisessä. Iinan kanssa siellä käytiin. Monika tuli sitten iltasella.

Äitienpäivän iltapäivä meni jo muutaman vuoden perinteen mukaisesti meedioistunnolla (kansalaisopiston juttuja). Kuulostaa ehkä hihhulimeiningiltä mutta oikeastaan siellä on mukava lämmin tunnelma - jos mahdollisuus kokeilla niin suosittelen. Itse en ole saanut viestejä - luulen että mun asiat on aika lailla järjestyksessä eikä musta olla huolissaaan ;) - ystäväni on saanut pari yhteydenottoa näinä vuosina. Taisi olla neljäs vuosi kun siellä on käyty, aiemmin en sinne ollut kerinnyt kun mun äitienpäivä meni kotokotona äidin luona.

Loma lähellä

-  kaksi työpäivää, sitten pääsiäinen - virallisesti loma alkaa sitten tiistaina. Tarkoitus on lähteä luultavimmin maanantaina Savonlinnaan - viedä Iina kotiinsa - ja sitten jatkaa pariksi päiväksi
P-Karjalaan. Takaisin samaa kautta. Hänellä kuulemma täällä Kymenlaaksossa joku kokous seuraavana viikonloppuna

Kaikenmoista onkin tapahtunut. Viime viikonloppuna Monika vaihtoi asuntoa - kaupungin keskustaan, lähemmäksi koulua. Iina meni sinne jo torstaina ja minä perjantaina töiden jälkeen. Onnistuin jäämään kotitalon hissiin lähtiessäni. Rinkan nauha jäi hissin oven väliin - ja kohta katon roikkuvaa rinkkaa, hissi jumissa.  No soitin sitten hissin seinäällä olevaan päivystysnumeroon ja melko pian tulikin neljä palomiestä päästämään minut ulos. Rinkkakin saatiin melko ehjänä, nimittäin aukaisivat myös ylemmän kerroksen oven - ja se tippui alas. Hissi jäi sitten jumiin kun lähdin Lahtea kohti. Oli se korjattu lauantai- iltaan mennessä kun tultiin Iinan kanssa kotiin. Kävin perjantaina "tunnustamassa" tapahtuneen naapurille. Hän sanoi heti että hyvä ettei se rinkka ollut selässä...

Reilu puoli tuntia siis myöhästyin lähdöstä. Mutta kerkesimme viedä jonkun verran tavaroita jo uuteen asuntoon - ja vielä tehdä pienen kävelylenkin kaupungilla mm. satamassa.
Sitten vanhalle asunnolle yöksi. Eipä paljon jaksettu enää sielä erikoisemmin mitään tehdä. Aamulla suht ajoissa ylös - ja pakkaamaan. Sisko perheineen tuli muuttoavuksi peräkärrin kanssa - saatiin isommat tavarat sillä vietyä. Reilusti ennen puolta päivää oli muutto tehty. Monikan poikaystäväkin tavattiin ekaa kertaa - hän pääsi heti lampunvaihtohommiin (ylettyi kattoon, muille ei apua taloustikkaistakaan). Varmaan pääsee myös verhoja ripustelemaan :) Mukavalta pojalta vaikutti

Yhdessä sitten syömään Rossoon. Sitten siskon perhe lähtikin kotia kohti - ja me pikakahvin ostoon lähi-Siwasta ( Monika ei ole kahvinjuoja joten hänellä ei kahvinkeitintä - tosin nyt on oppinut juomaan lähiviikkoina). Sitten poikaystävä ja Monika lähtivät minun autolla hakemaan vanhalle asunnolle jätettyä pyörää (ei mahtunut enää peräkärriin) - ja me Iinan kanssa muutamalle kätkölle. Illan suussa lähdimme sitten takaisin Kouvolaan

Isän tilanne on muuttunut paljon paljon parempaan viimeisestä kirjoittelusta. Voisi pitää oikeastaan eräänlaisen  ihmeenä, kun ajattelee miten toivoton tilanne oli alussa. Sen jälkeen on siirretty Loviisaan vuodeosastolle kuntoutumaan. Sieltä kuljetettiin pari viikkoa dialyysiin sairaalaan. Nyt ei enää tarvitse, munuaiset alkoivat toimimaan. Isä jaksaa istuskella pyörätuolissa ja proteesin käyttöä suunnitellaam, tämän  hetkisten kaavailujen mukaan pääsee kesäksi kotiin. Ensin on tosin hänen voimistuttava että pääsee tuoliin ja takas, kädet ilmeisesti hieman voimattomat... pystyy kyllä tuolia kuljettamaan. Hänelle hankittiin uusi isompinäyttöinen puhelin. Nyt on mukava kun saa "yhteyden" suoraan häneen ja itsekin soittelee usein. Kyllähän se kieltämättä keljuttaa häntä, kotiinhan haluaisi, mutta... ymmärtää kuitenkin realiteetit. Sitten melkein samaan syssyyn sanoi et ehkä hän vielä viisi vuotta voisi elää. Sanoin sitten ehkä näet vielä lapsenlapsenlapsesikin - nimittäin veljenpoika on kesällä menossa naimisiin (viimeksi käydessä yhtäkkiä tajusi että hän saattaa päästä häihinkin)

Töissä ollut kiireinen alkuvuosi -ja yhtä kiireisenä tuntuu jatkuvan. Tällä viikolla en millään meinaa päästä kiinni tästä kesäajasta. En muista milloin se olisi aiemmin näin voimakkaasti vaikuttanut., Ehkä on jonkin verran stressiä tms. Mutta kohta luultavasti helpottaa...Joten jos yrittäis tänään mennä aikaisemmin nukkumaan - ettei ihan puolille öin kukkuis

Kevättä kohti

vaikkei tänä vuonna kunnon talvea ole tullutkaan. Minulla vielä loma edessä: pääsiäisen jälkeen viikko eli saa tavallaan pitemmän loman kun pääsiäiseltä alkaa. Kyllä sitä on sen ansainnutkin... Tosin vielä kuukausi töitä edessä. Tämä alkuvuosi on ollut aika rankka töissäkin saati sitten yksityiselämän puolella...

Isä on edelleen sairaalassa, nyt osastohoidossa - teholta pääsi kaksi viikkoa sitten. Dialyysihoidot jatkuu eli munuaiset ei toimi edelleenkään. Hänellä on ollut myös keuhkoissa ongelmaa, ja tämän takia nesterajoitus ettei keuhkopöhö pahene. Tilanne keuhkoissa ilmeisesti parempi, viimeisimmästä rtg-kuvasta ei vielä ole saatu tietoa. Tulehdusarvot ovat normaalistuneet, samoin muutkin - paitsi munuaisarvot ovat koholla. Viime viikonloppu oli hyvä - kävin tyttäreni kanssa lauantaina vaaria moikkaamassa - ja hän jaksoikin katsoa Falunin naisten 30km hiihdon (oli kuin kotona ennen kun tuijotettiin hiihtoa) ilman torkahtelua... Todella toipumista sillä hän ei aiemmin jaksanut millään katsoa telkkariakaan eli oikeastaan vaan "ollut" ja maannut. Hänhän ei vielä toistaiseksi pysty tekemään itse paljon mitään esim.vaihtamaan asentoa sängyssä. Kädet ovat alkaneet hieman voimistua, pystyy mukista juomaan ja ilmeisesti hampaita itse pesemään. Sisko oli perheineen käynyt sunnuntaina ja isä oli ollut itsekin sitä mieltä että on parempi olo kuin pitkään aikaan... he katsoivat miesten 50km hiihdon isän kanssa.

Ehkä mielialalääkekin alkaa vaikuttamaan - sehän aloitettiin muistaakseni viimeisellä teho-osastoviikolla. Eilen soittelin kuulumisia - siis osastolta vointia kyselin (hän oli dialyysissa eikä tosin pysty puhelintakaan itse pitämään - jossei nyt sitten jo pystyisi...). Hoitaja sitä mieltä myös että sunnuntai ollut paras päivä... Niin munuaisarvot olivat koholla - 562, luultavasti laskevat entiseen tapaan dialyysia seuraavana päivänä ja kohoavat taas siitä sitten... Yksi uusi harmin aihe on nyt: ulosteviljelyssä plussaa, antibioottiripuli eli antibiootit (jota viime viikkoina ja aiemminkin) tuhonneet ns hyvät bakteerit. Hoitaja oli kyllä sitä mieltä että ripuli olisi jo paranemassa. No ollaan huomenna siskon ja tytön kanssa menossa illalla käymään. Nähdään tilanne sitten...

Tänään oli alunperin tarkoitus lähteä elokuviin "Luokkakokousta" katsomaan yhden kaverin kanssa mutta hän olikin päivän muualla reissussa -ja oli sittten niin väsynyt. Tuskinpa mitään menetin vaikken ko elokuvaa nähnytkään. Kävin sitten töiden jälkeen kaupassa ja nyt olen vaan oleskellut kotona - mukavaa tämäkin

Niin töissä - tämän viikon piti olla helpompi kun ei ole poissaolijoita. No kaksi on ollut poissa eilisen ja tämän päivän. Mutta oikeastaan ehkä on hieman leppoisampaa taas. Paitsi että kun tekivät viime viikolla tulostuksiin muutoksia niin nyt printtaaminen on tosi hidasta... menee turhaan aikaa odotteluun - ja saattaa hävitä tulostuskin jonnekin bittiavaruuteen jos erehtyy vastaamaan puhelimeen... mutta eiköhän tämä tästä. Lomaa odotellessa...

Hieman väsynyt

Jotenkin oma aika jäänyt niin vähäksi. Töissä kiire ja töiden jälkeen (ja ennen jälkeen) soittelen teholle kysyäkseni isän vointia - miten yö/päivä mennyt. onko arvoissa muutoksia... sitten tiedottelen siskolle, veljelle ja muulle suvulle missä mennään

Tällä hetkellä isän tulehdusarvot ym ovat parempaan päin, dialyysiä tehdään päivittäin nesteen poistamiseksi. Hänellä pari päivää sitten aloitettu mielialalääkitys. Viimeksi kävin keskiviikkona käymässä - ja oli silloin parempivointinen kuin edellisellä kerralla. Tänä aamuna hoitaja sanoi hänen olevan pirteämpi vaikka yöhoitaja olikin hänelle sanonut että on kovin masentunut. Sisko ja siskontyttö kävivät tänään käymässä, itkuksi meni kotimatka. Sisko sanoi ettei ole isää koskaan nähnyt niin luovuttaneena ja ahdistuneena...

Eli nyt ongelmana on mielen tila, tosin ei munuaisetkaan edelleen toimi - nesteet pitää poistaa dialyysikoneella. Olen itse menossa huomenna käymään ja veli maanantaina. Yksi isän läheinen ystävä oli käynyt vierailulla, muttei sekään ilmeisesti ollut piristänyt. Tänään laitoin viestit aamulla mutta nyt illalla en jaksa- täytyy jotenkin... antaa itsellekin aikaa Vähän pysähdytti pari päivää sitten kun pitkästä aikaa mittailin omat verenpaineeni, korkealla ovat - ja tällä kertaa myös yläpaine joka yleensä pysynyt normaalina. Ajattelin että seurailen jonkin aikaa - ja yritän itsehoitona esim. liikkua yms ja vähän tehdä "omia" juttuja

Eilen eräs ystävä laittoi iltapäivällä viestiä lähtisinkö illalla hänen kanssaan teatteriin "Ovista ja ikkunoista" katsomaan  - olin heti valmis. Olin jo miettinyt että jotain on illalla tehtävä, jonnekin mentävä... Mukava oli häntäkin pitkästä aikaa nähdä

Tänään kävin toisen ystäväni kanssa syömässä sekä vähän kiertelemässä kauppoja ihan muuten vaan. En edes muista milloin minulla on ollut sellainen päivä ettei ole pakko mennä, pakko tehdä mitään... Kohta saunaan ja sitten lekottelua.

Pikkasen harmitti exän soitto tossa iltapäivällä. Mulle purkaa huonoa oloaan siitä että töitä on niin paljon ettei ehdi äitiään katsomaan eikä äidilleen uskalla soittaa,., naisystävälleen sanoin että minulla on nyt ihan tarpeeksi omassakin elämässä etten jaksa hänen jaksamisestaan huolehtia...

No olen mä toki tänä aamuna jutellut P-Kmiehenkin kanssa, Vuosi sitten hän laittoi ensimmäisen viestin minulle. Siitä se sitten vähitellen alkoi... Jollain lailla en häntäkään jaksa niin kovasti miettiä, ehkä omassa olossa ihan tarpeeksi - tällä hetkellä

Tilanne parempi

...mutta teholla edelleen. Tavallinen happimaski riittää... Pystyy puhumaan ja eilen oli annettu nestemäistä ruokaa. Dialyysissa ollut kuusi tuntia kerrallaan, nestettä poistettu. Veljeni tänään menossa käymään sairaalassa. Omat tyttöni tulevat viikonlopuksi, käydään sitten vaaria kattomassa.... Mutta nyt työt kutsuu

Tasainen mutta huono

Tällä hetkellä tilanne on sellainen että hänet on saatu pois nukutuksesta ja happilaitteesta eilen. Lisähappea tarvitsee edelleen - tiiviin maskin kautta hengittelee. Käytiin tänään siskon ja siskontytön kanssa kattomassa. Mieliala oli ehkä mennessä parempi kuin takastullessa. Oli niin jotenkin hämmentävää/kipeää katsoa kun isällä oli selvästi tuskainen, ehkä hämmentynytkin olo. Ei varmaan oikein tajunnut missä on ja miksi ei saa nousta ylös (oli dialyysissa jossa poistetaan nestettä aina kerralla kolmisen litraa), eikä välttämättä tajunnut meitäkään tosin kun sanottiin et pitää lähteä kotiin niin sanoi et miksi - tehän olette kotona - no sitten sanoin että aamulla lähdettävä töihin (se näytti rauhoittavan). No odotellaan tilanteen kehittymistä - eipä tässä muuta voi.

Soittelen edelleen aamuisin ja iltaisin miten on yö/päivä mennyt sekä ilmoittelen tilanteesta suvulle - ovat ilmeisesti oppineet odottamaan tietoa. Tänä aamuna pääsin soittamaan niin myöhään etten kerinnyt laittaa viestejä kuin siskolle ja veljelle soitin autosta kotoa lähtiessä. Eräälle tädilleni tänään sanoin että jos oikein huono tilanne tulee niin silloin varmasti soitan - ja sanoin myös että tänä aamuna en kerinnyt.

P-K-mies oli vierailulla torstai-illasta tähän aamuun - alun perin oli tulossa keskiviikkona mutta pyysin että tulisi vasta torstaina. Varoitin kyllä olevani aika huonoa seuraa. No laittelihan hän ruokaa ja piti seuraa, kerran kyyti meiät sairaalaan (itse vietti  aikaansa sairaalan kahviossa). Keksi itselleen tekemistä, lumikenkäilyä esimerkiksi.

Kyllä minun täytyy myöntää että hieman tämä tilanne alkaa ilmeisesti stressaamaan minuakin - tänä aamuna isän hoitaja sanoi että sinun pitää pitää huolta itsestäsi, kyllä me tää mies täällä hoidetaan. Eilen käytiin saunassa, nukkumaanmenessä tajusin etten pessyt hiuksia - eli aamulla sitten suihkuun piti... Töissä muutenkin ollut hirmu kiire viime viikko - ja sama meno näyttää jatkuvan. Onhan näitä stressitekijöitä tässä: työkiireet, isä teholla (sairaalareissulla ollut parisen kuukautta,ensin amputaatio ja viimeisimpänä nykytilanne), molemmat lapset lentäneet pesästä, pieni stressinaihe myös parisuhde, vaikka kiva että on, silti välillä tuntuu että saispa olla ihan itsekseen - no nyt ilmeisesti saan olla ehkä maaliskuun puoleen väliin - no soitellaan toki ja viestitellään... siis kuitenkin täytyy ajatella toista - ihan kuin ei olis muutakin ihan tarpeeksi

No sainpahan sanottua - olen kyllä viime aikoina kirjoitellut päiväkirjaakin - manuaalisesti - siinä samalla kun kyselen isän vointia. Kirjaan siihen ylös, yrittäen saada jonkinlaista kokonaisuutta aikaiseksi... Ehkä sitä pitäisi puhua lääkärin kanssa että saisi asiat ikäänkuin koottua yhteen - nyt puhuu lähes joka kerta eri hoitajan kanssa kuin edellisellä kerralla -ja ihmisillähän on eri tapoja puhua asioista... joku puhuu jostain enemmän, toinen toisesta, kaikilta ei osaa edes kaikkea kysyä  - tosin en tiedä saisiko lääkäriltä tietoa sen enempää.

Tällä hetkellä kuitenkin näin: tiukka happimaski, happisaturaatiot hyvät, saa 6 tunnin dialyysia nesteen poistoon, keuhkokuvissa näkyy tulehdusta, tulehdusarvot kuitenkin laskeneet (tosin tänään en tainnut muistaa kysyä), isää harmittaa ihan silminnähtävästi, itsellä avuton olo kun ei voi auttaa... Siinä se lyhykäisyydessään

Mutta - kyllä tässä muutakin elämää on eli suht normaalisti yritän elellä. Kun ei se etukäteen sureminen auta... Eli en mä näitä asioita kelaa koko ajan - jopa yöllä saan nukuttua. Kai mä saan jonkinlaisen lukon laitettua että saan nukuttua... Yksi jännä kokemus minulla oli yhtenä yönä, tais olla perjantai aamuyö... kelloa katoin et olis ollut 3.49, mun kaapin yläpuoliskolla näkyi aivankuin miehen ääriviivapiirroksena, rintakuvana hetken - mun mieleen tuli numero 11 - sitten se näky hävisi (luulen että varmaan omista aivoista lähti, mutta miksi...) no kävin sitten vessassa - ja katoin kelloa 3.44 (?). NO nyt on tämäkin kirjattu ylös Eniten mua mietityttää tuo 11, miksi se tuli mun mieleen...

Muuten kun ajeltiin iltapäivällä Kouvolasta Kotkaa kohti. Oli yllättävän valoisaa, erittäin luminen utuinen keli, värit hyvin murrettuja... kamera olis ollut mukava matkassa, olisi hyviä kuvia saanut. Sitten ajattelin että en kuitenkaan olisi kerinnyt pysähtyä kuvaamaan... mutta kauniin näköistä oli joka tapauksessa