siis Isän suhteen... Muistisairaus tuntuu etenevän vauhdilla - Tuossa pari viikkoa sitten alkoi tippumaan sängystä. Ensimmäisellä kerralla kotihoito löysi hänet sängyn vierestä, puhelin oli olkkarissa. Seuraavalla kerralla soitti minulle klo 23 että hän on taas lattialla. Soitin veljelle... kuten varmaan on tässä vuosien kuluessa tullut selväksi, isältä on amputoitu molemmat jalat, ei itse pääse ylös - ainakaan enää.
Hän suostui sitten siihen että hänellä hankitaan turvapuhelin ja - ranneke eli ne tilattiin - ei ole niitä päässyt käyttämään
Seuraavalla viikolla sai soitettua veljelle että nyt hän on eteisen lattialla - oli omasta mielestään ollut naapurikunnassa ja talo täynna vieraita, jotka hävis ja hän lähti perään - ja kaatui pyörätuolilla. Veli meni sinne, koko talo oli valaistu ja kaksi lieden levyä kutosella... aiemmin viikolla oli polttanut puuron pohjaan
No kotihoito otti yhteyttä eteenpäin - ensin ei meinannut löytyä mitään paikka sitten pääsi viideksi päiväksi intervalliosastolle. Kävin seuraavana päivänä katsomassa. Ensin halasi itkuisena, pari tuntia olin, sekava oli. Lähtiessäni halasin entiseen tapaan nk aina, hän ei halannut takaisin vaan sanoi ettävoithan sä mua kaulailla vaikket ole minun vaimo...
Viikonloppuna mentiin taas tyttöjen kanssa. Isä vaan nukkuu, oikeastaan on puolitajuton, ei saada hereille, kun onnistuu, ei pysty puhumaankaan eikä voi sanoa että olisi ollenkaan kunnolla hereillä. Jotenkin siinä sitten tulee puheeksi (kun sh puhuu turvotuksesta) että isällä on melko äskettäin ollut nesteenpoistolääke jalanturvotuksen takia. Hoitaja käy katsomassa lääkkeet, löytyi lääke jossa oli että tarpeen mukaan kuurina. Illalla alkoi nesteet poistumaan kehosta. Seuraavana päivänä kuulin että oli nukkunut iltaan puoli yhdeksään. Sunnuntaina sitten menin siskon ja siskontytön kanssa katsomaan - siellä pyöräili pitkin osastoa, turvotus oli laskenut mutta pää oli sekava. Seuraavana päivänä kotiinlähtö - pakko lähteä, intervallissa ei saa olla pidempään mutta kaikki olimme sitä mieltä että kotona ei tule pärjäämään.
Tuli maanantai, iltapäivällä kotihoitaja soittaa että on tulossa taksilla kotiin - en voinut uskoa sitä. No sisko vei sitten ruokaa töiden jälkeen (niin oli sovittu et jos pääsee kotiin). Lääkäri oli vain vaihtanut jotain kipulääkitystä, muusta ei puhetta - tosin myöhemmin selvisi tiedoista että isän saa laittaa osastolle ilman lääkärin katsomista. Niinhän sitten tehtiin. Muutama tunti kotona (ei puhettakaan että olisi pärjännyt), taksilla osastolle (taksia joutui odottamaan yli 2½ tuntia, sisko odotti siellä niin kauan
Nyt on siis osastolla, veli kävi viikolla muutaman kerran katsomassa. Minä soittelin osastolle. Kerran isä sai soitettua minulle töihin. Sekava oli. Ollaan tehty hoitopaikkahakemus mutta siihen tarvitsisi isän allekirjoituksen joka tällä hetkellä todella haastavaa. Eilen kävin Iinan kanssa katsomassa. Kun mentiin nukkui joten lähdettiin ensin syömään. Nukkui edelleen kun tultiin mutta saatiin kuitenkin jotenkin hereille. Sanoi minulle että sinua olenkin varttunut, mutta suurimman osan ajasta oli aika sekava. Sisko perheineen kävi tänään. En siitä käynnistä sen enempää mutta.. ei osaa enää puhelintakaan käyttää
Tällä hetkellä vahva tunne ettei enää palaa kotiin - meillä sisaruksilla siis. Ei pärjää enää yksin eikä kotihoidon käyntien turvin. Mutta saattaa joutua olemaan pitkäänkin tuolla osastolla jossei vapaudu paikkaa muualta. Nyt ensimmäinen mikä pitäis saada tehtyä - on sen hakemuksen laittaminen eteenpäin.
Olen jo isän sisaruksille kertonut tilanteen. Kyllähän isä on jo vanha - 82v - viime sairaalareissun jälkeen diagnosoivat hänellä olevan vaskulaarisen muistihäiriön.
Toisaalta mikä ihme se - mieheltä amputoitu molemmat jalat ja pari sormea, on diabetes ja on tehty sydämen neljän suonen ohitusleikkaus, syöpäkin oli - eli fyysisestikin aika heikossa kunnossa - ja on paljon kipuja noissa jaloissa (ei haamukipuja), reidessä
Mutta nyt katotaan päivä kerrallaan. Nyt varmaan mentävä nukkumaan. Tänään en lähtenyt minnekään - tuonne loskakeliin. Lueskelin ja kattelin yhden elokuvan. Uusi viikko edessä