Vuosi alkaa olla lopuillaan

 Vuosi sitten ei olisi vielä voinut kuvitellakaan tätä vuotta. Jollain lailla tämä tilanne on mulle ehkä ollut helpompaa kuin monelle muulle. Olin jo jonkin verran alkuvuodesta rauhoittanut elämääni oman terveydentilani takia, vähentänyt harrastuksia ja muitakin menoja. 

Tosin itselläni oli leikkaus jo siirtynyt jo sydänongelmien takia eteenpäin. Mutta siitä selvittiin ja leikkauskin saatiin syksyllä tehtyä. Lähes koko vuosi on kulunut kotosalla -  siirryttiin etätöihin jo maaliskuussa heti ensimmäisten suositusten jälkeen - ja täällä edelleen ollaan - paluuta toimistoon ei näillä näkymin ennen kevättä (jos sittenkään)

Joulu oli oikeastaan aika mukava. Tuli ajatus: kun ei stressaa, saa enemmän :) 

Aattona kävin kotopuolessa haudoilla kynttilät viemässä sekä poikkesin veljellä -  käskettiin samantien jouluruualle. 

Useaan sukulaiseenkin "törmäsin" aattoreissullani kuten serkkuun lähikaupassa, myös tädeille vein joulukortit - ja siinä pihamaalla pääsin kuulumisiakin vaihtelemaan  yhden sun toisen kanssa. Yhden pikkuserkkunikin näin poikansa kanssa haudoilla. 

Aattoilta kului sitten kotosalla itsekseni. Iinalle kävin viemässä lahjansa ja lämmintä porkkanaleipää. Kun ystävälle kerroin joulustani, sanoi hän, että eihän sulla sitten ollut yksinäinen joulu. 

Joulupäivänä kävin vähän metsässä rämpimässä ja muutaman kätkön etsimässä. Pari mysteerikätköä olin ratkaissut aiemmin kotosalla, kävin lokkaamassa sekä yhden ns. tavallisen. Ei ne toteutukseltaan erikoisia ollut - puissa riippuvia putkia mutta aina se etsiminen kivaa kuitenkin on. On vaan viime aikoina jäänyt vähemmälle. Ei mulle kätköily ole suorittamista, käyn niitä etsimässä kun siltä tuntuu ja aikaa on. 

Tapaninpäivää vietettiin tyttöjen kanssa: pelattiin, juteltiin, saunottiin,  katseltiin Briget Jones -elokuvaa. Sain Monikalta lahjaksi pari kirjaa, toisen hän tulee joskus saamaan takaisin kunhan olen siihen saanut muistoni kirjattua. Toiseen hän oli itse kertonut minusta omia muistojaan ja ajatuksiaan. Ihana lahja <3

Töissä paiskitaan vuoden viimeinenkin päivä -  tuskin tulee intoa illalla lähteä minnekään. Viime vuosina en ole uudenvuoden aattoa oikeastaan juhlinut sen kummemmin. Kun lapset olivat pieniä ja nuoria niin usein vietettiin iltaa lähisuvun kera siskon luona - se päättyi yleensä siihen että mentiin kattomaan kaupungin ilotulitusta - ja sen jälkeen kukin perhe lähti kotiinsa

Mukavia hetkiä

Viime viikolla vietin virikevapaapäivää. Käytiin siskoni ja ystävän kanssa pitkällä kävelylenkillä. Kesto yli kaksi tuntia ja aktiivirannekkeen mittauksen vai oliko puhelimen mittauksen mukaan oli 2*30min (reilu puoli tuntia) nopeaa kävelyä ja loput hidasta - matkaa kertyi suunnilleen 8 km. Mukavasti alkaa mun lonkka kestää, myönnän toki, että jaloissa kyllä tuntui kotona illalla :) 

Illalla innostuin vielä koristelemaan pienen sypressin (olin viikonloppuna vienyt tyttärelle itse koristelemani sypressin tuliaisina  - siitä se ajatus kai  sitten lähti...)

Olen myös innostunut vähän järjestelemään paikkoja kotosalla - alkaa energiaa olemaan kaikenmoiseen kun ei lonkka enää ole koko ajan mielessä. Eteinen järjestykseen, samoin ruokailuvälikkö (joka on arkisin työpisteeni vaikka olishan mulla ylimääräinen huone - mutta jotenkin viihdyn paremmin tuossa keskellä asuntoa, josta näkee ympärilleen) 

Päätin ottaa käyttöön myös vanhan leipäkoneeni, joka on kauan lojunut sivupöydän alla tyhjän panttina. Koneen olen saanut aikoinaan häälahjaksi - kyllä sitä tuli käytettyä mutta nyt jotenkin jäänyt. Eli tein sitten perunajuustoleivän lauantai-illaksi yllätykseksi tytölle  - hän tuli pyykkiään pesemään, saunomaan ja kattomaan Kaija Koon livestreamkeikkaa...  

Olen myös miettinyt josko ostaisi Airflyerin mutta se on vasta mietintäasteella... 

Mulla on muuten huomenna taas virikevapaapäivä - kun ne pitää saada käytettyä tämän vuoden puolella eikä oikein loppuvuodesta enää onnistu - joulusesonki ja työkavereilla lomia ja vapaapäiviä varattuna. 

Huomennakin olisi tarkoitus päästä lenkkeilemään... tosin aamulla lupasin käyttää exää sairaalanmäellä - no ei siellä kauaa pitäisi mennä... epikriisi pitäisi hakea jotain lausuntoa varten. 

Muuten tänään oli äidin ja isän hääpäivä. Jos vielä olisivat täällä - 56 vuotta - mutta voihan sitä ajatella että ovat yhdessä siellä jossain. Kaksi vuotta sitten näihin aikoihin ei isän vaskulaarinen dementia oirehtinut paljoakaan (ei edes tiedetty) mutta jouluaatonaattona ensimmäisen kerran joutui intervallijaksolle vanhainkodille - lopun alku, niin oikeastaan voisi sanoa. Joulusta pääsiäiseen...

Työelämässä taas mukana

Marraskuun puolivälissä aloitin työt sairasloman jälkeen. Ihan mukavasti olen päässyt takaisin ruotuun. Taukoja olen yrittänyt pitää aina kun se tuntuu olevan tarpeen...(lääkärin määräys). Ehkä hankalin asia tässä on se, ettei enää pääse ulos lenkille valoisaan aikaan - eikä pimeä oikein houkuttele - vaikkei tuolla päivisinkään kovin valoisaa ole. Vuoden pimein aika...

Edelleen silloin tällöin näen kaverimiestä. Olen alkanut vähän miettimään että miksi edes tapailen. Onhan meillä mukavaa kun nähdään mut... Jotenkin tunne että olen olemassa vain silloin kun hän on stressaantunut (ja parisuhteessa joku tauko, viimeksi ei edes maininnut edes tapailevansa ketään - se selvisi minulle myöhemmin kun kyselin kuulumisia, työpaikkakin vaihtuu - siitä tosin tiesin, että on ollut haastattelussa) - ja tavallaan haluaa nollata olonsa. Muulloin ei nykyään oikeastaan edes viestitellä.  Eli johtopäätös: on päästettävä irti! Let it be!

Olen mä deittisivustollakin ollut ja jokusen kanssa viestitellyt, puhelimessakin puhunut mutta ei vaan tunnu siltä mitä minä tarvitsisin. Hetken piristää... Voipi olla että häivyn sieltäkin. Ehkä tällä hetkellä tärkeintä olisi saada tämä lonkka kuntoutettua - ja muutenkin tilanne Suomessa ja maailmalla ei ole kaikkein paras uusille ihmissuhteille. Eli ehkä mä keskityn siihen - kävin tänäänkin lenkillä vaikkei se niin mukavaa ole tuolla pimeässä - yksin. 

Eilen mulla oli kehityskeskustelu - siinä tuli puhe meiän ikäohjelmasta (tai mä otin puheeksi). Mulla on pitämättä kaksi virekevapaata - ja ne on pidettävä tämän vuoden puolella. Kunpa olisin tajunnut tuon aikaisemmin - ne olis voinut käyttää vaikka sairasloman jälkeen lyhentämään työaikaa (kun niitä voi käyttää tunneittainkin). No nyt on sitten kaksi vapaapäivää viikolla - mukavaa sekin - ennen jouluviikkoa. 

Meilläkin täällä Kymenlaaksossa korona leviämisvaiheessa - no itse olen pääasiassa ollutkin kotona - lähinnä  kaupassa käynyt - ja lenkillä. Maskinkäyttö tullut tutuksi enkä siellä kaupassakaan usein käy. Eilen kävin kyllä kirjastossa - sinne on tullut 15minuutin käyntirajoitus.

Kaksi päivää

sairaslomaa... sitten paluu takaisin töihin   - tosin fyysisesti tila ei muutu, jatkuu kotona etätöinä. Kolme kuukautta oikeastaan meni näin jälkikäteen ajatellen nopeasti. Varsinkin kun taas pääsee metsään :) yksin ja välillä siskon (tai tytön) seurassa.

Jälkitarkastuksessa kävin Lahdessa viime viikolla - kuntoutuminen on ollut hyvää siihen nähden että operaatiosta tulee vasta kolme kuukautta, ei ontumista, haava on parantunut hyvin, en tarvitse keppejä jne. Mutta tosiasiahan se on ettei se koskaan ole ihan alkuperäisen veroinen - vaikka mulla onkin synnynnäinen rakennevika ja toinen jalka oli lyhyempi - muttaa paljon paremmin toimii kuin aikoihin. Tyytyväinen olen. 

Kävin loppuviikosta myös työterveyslääkärillekin näyttäytymässä. Ehdotti et jos haluan aloittaa osa-aikaisena mutta itse olen sitä mieltä että voin työskennellä normaalisti kunhan nousen ylös usein- lähtiessä sanoikin et muista tauottaa... Samalla otin puheeksi verenpaineeni kun sitäkin on pitänyt tarkkailla. Oli aika hyvässä jamassa mutta nyt viikon seurannalla taas alapaine hieman kohoilee joten nyt päädyttiin kokeilemaan sellaista et otan varsinaisen lääkkeen (valsartaanin) illalla aamun sijasta. Hän soittaa mulle kuukauden päästä. Soitoista puheenollen, työfyssarillakin kävin ja hän soittelee noin viikon töissä oltuani kyselläkseen miten menee...

Vaihdoin autoakin vajaa pari viikkoa sitten. Oli mietinnässä että vanhaan pitäisi tehdä huollot ja ostaa uudet talvirenkaat - ja kilometritkin läheni kolmeasataatuhatta... katsastaakin olisi pitänyt. Joten olin jo katellut yhtä pientä Micraa. Soitin siskolle toissa keskiviikkona et lähdetkö mun kanssa autoa kattomaan. Oli heti valmis... Ei siinä montaa hetkeä tarvittu - koeajelun jälkeen - ajotuntuma tuntui tutulta koska aika paljon olin isäni micraa aiemmin ajanut, joten... päätös oli aika helppo. Vanhastakin pääsi kätevästi eroon... rekisteröinnit ja muutkin paperityöt samalla. Pyysin myös että laittaa talvirenkaat samalla. Joten seuraavana päivänä luovuin vanhasta ja hain "uuden" käytetyn - aika vähän ajettu kuitenkin (n.104t), toivon mukaan useaksi vuodeksi autoa mulle. Edellisellä ajoin kuusi vuotta... En mä kovin usein autoa vaihda - minulle auto on kuitenkin vain  kulkuväline... mutta myönnän että ilman autoa en haluisi olla, jos vaan varaa on pitää... Siinä on se tietty vapaus - aikataulullisesti ja myös se että se on siinä - ja heti halutessaan pääsee liikkeelle. 

Pomokin soitteli viikolla - laitoin ensin viestiä että olen aloittamassa työt sairasloman loputtua suunnitellusti. Kertoili mitä töissä menossa, on uusia juttuja tiedossa, uusia töitä ym. Heti keskiviikkoaamuna yksi infopalaverikin. Pitänee tässä alkuviikosta tarkistaa et yhteydet täältä kotoa pelaa edelleen - ja yrittää muistaa salasanat ;) Mut eiköhän se taas siitä

Muuten tää elo oikeastaan ei ole muuttunut eikä muuttumassakaan. Vaikka olen vähän nettideittailuakin harrastanut. No kerran kahveilla käynyt.  En tiedä - ei tää nykytilanne oikein ole suosiollinen deittailulle. Ainakaan live-sellaiselle. Mutta jospa koronatilanne asettuisi kesään mennessä. Toivossa on hyvä elää... mutta tällä hetkellä ei ole kuin epätietoisuutta, ehkä vähän turhautuneisuuttakin... mutta kyllä itse käytän esim. kaupoissa ja tapahtumissa maskeja ja pidän turvavälejä. Enimmäkseen olen kuitekin kotona. 

Vuosittainen

- alkaa influenssarokote olla - muistaakseni jo kymmenisen vuotta on työnantaja rokotuksen maksanut enkä ole jättänyt väliin. Aamulla kävin Terveystalolla. Yleensähän meille on se annettu työpaikalla mutta koronan takia me ei sinne saada tällä hetkellä mennä ollenkaan. Itse olen vielä vajaa kolme viikkoa sairaslomalla - pomo soitteli muistaakseni toissapäivänä kysyäkseen miten menee. No hyvinhän tässä... 

Ei se ihan saumattomasti uusiin laseihin tottuminen ole mennyt - ulkona lenkillä vähän vaatii vielä totuttelua. Käytiin eilen siskon kanssa suht pitkällä lenkillä tuolla lähimetsässä - mukavia polkuja. Tänään kyllä taas huomaa liikkuneensa :)

Uudet lasit

 

- tai kahdet. Hintaa näille kyllä tuli - vaikka toiset tulikin "kaupan päälle". Mulla on noi silmät eri vahvuiset, toinen silmä puolet "huonompi" kuin toinen - nyt on sellainen prismalinssi joka auttaa siihen, että aivot tajuis "kuvan" nopeammin

Täytyy kyllä sanoa etten muista että näin heti olisi mihinkään laseihin tottunut. Kun sain viimeksi monitehot niin pitkään "heilu" ylös alas kaupan tuotehyllyt kun aivot totutteli monitehoihin.... 

Toiset on sellaiset toimistomonitehot joilla ei näe hirmu hyvin kauas. Auttaa mulla mm. siinä että kun teen käsitöitä niin voin tehdä ne lasit päässä ja välillä vilkuilla telkkariakin - ehkä niistä on hyötyä töissäkin kun tietokoneella tekee hommia (tai ettei tartte laseja ottaa pois kun lukee jotain tekstiä paperilta). Aiemmin tein käsitöitä ilman laseja ja sit joko laitoin lasit tai yritin tihrustaa telkkaria ilman... Näillä laseilla ei kuitenkaan ajeta autoa mutta voi niitä silti muualla käyttää - sanokohan ne että noin neljän metrin päähän näkee hyvin... mut pääsääntöisesti varmaan tulen noita toisia "ulkomaailmassa". Niihin otin valossa tummuvan linssin - ei tartte miettiä et pitäiskö aurinkolasit ottaa mukaan... 

Sukunimen ensimmäinen kirjain

Näin tämän haasteen Annukan Kotonasi-blogissa joskus viime keväänä.  Tarkoitus oli tehdä se mutta jäi silloin luonnokseksi. Teen sen nyt ja sukunimeni ensimmäinen kirjain on M. 

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... tästä se lähtee:

VAATE

sehän on tietysti mekko, en pitänyt nuorena mekoista enkä hameistakaan. Yo-juhlissanikin minulla oli housut. Muutama vuosi myöhemmin tilanne oli aivan eri :). Kun olin lapsi, äitini ompeli minulle ja siskolleni samanlaisia mekkoja ja muitakin vaatteita. Jostain syystä usein minulle liian isoja ja siskolle pieniä. En tiedä alitajuisestiko ajatteli mua isoksi kun olin vanhempi ja pikkusisko oli sellainen sirpakka :) Mutta kuvissa ne näyttävät kyllä mukavilta. Myöhemmin hän ompeli mekkoja myös minun tytöilleni <3

JUOMA

Loogisin tähän on mehu. Onneksi mehua on monenmakuista. Löytää kyllä omansa. Itse en kovin makeista tykkää ja yleensä ottaen vesi on minun juomani

PAIKKA

Mieleeni tulee Monaco. Ehkä siitä syystä että viikolla katsoin Nicole Kidmanin tähdittämän elokuvan Grace of Monaco. En tosin tiedä kiehtoisiko minua edes käydä siellä. Sitten saattaisin käväistä jos olis niin paljon rahaa ja aikaa että voisi käydä halutessaan kaikissa

RUOKA

Maksalaatikko - siitä en pidä. Voin syödä sitä jos saan siihen todella paljon puolukkahilloa päälle. Lapsena muistaakseni tykkäsin, sitä en muista missä vaiheessa se muuttui inhokiksi. Muistan kerran olleeni lapsenvahtina kesällä (äidin hoitolapsi, äidin loman aikana): Tytön äiti oli varannut ruuaksi maksalaatikkoa. Pitihän mun sitä malliksi syödä eli paljon vaan hilloa päälle. Tytön äiti tuli kotiin, sanoi että et taida tykäta maksalaatikosta. Olisit vaan käynyt kaupasta hakemassa jotain muuta... Omille lapsilleni ostin kyllä maksalaatikkoa, kun siitä pitivät

ELÄIN

Muutama vuosi sitten näin Merikotkan  (kuvalinkki ohjautuu uudelle sivulle) Oltiin tulossa Haminaan. Ulko-Tammion retkeltä. Kiva paikka sekin - olisi mukava mennä uudestaan

KUKKA

Pieni valkoinen hento kukka metsätähti, kukkii alkukesästä.

TYTÖN NIMI

oman tyttöni nimi alkaa M:lla mutta en sitä laita tähän. Vaan tuli mieleen Marleena. Vanhasta suomalaisesta elokuvasta, Kipparikvartetti laulaa

"On lautalla pienoinen kahvila,

aalloilla keinuva

Kas sinne tukkipoikain tie

päivin ja illoin viei

On siellä kaksi neitoa,

Sanni ja Marleena..."

POJAN NIMI

Tämä on ehdottomasti Mikko. Lapsuuden, ala-asteen ihastus joka varmaan oli sitä lähes koko luokan tytöille. Hän sai hymypatsaankin. Häntä ei enää ole...

AMMATTI

kävin matkailulinjan - osasta tuli matkatoimistovirkailijoita. Minä en paljon ole matkailualan hommia tehnyt, kesän olin museo-oppaana ja toisen mökkikylässä vastaanotossa. Sittemmin opiskellut toisen tutkinnon... 

KUVAUS HENKILÖSTÄ

no se on sellainen mukiinmenevä eli ihan ok

JOKA KODISSA

eiköhän joka kodista löydy edes yksi matto