lauantai 14. helmikuuta 2015

Hieman väsynyt

Jotenkin oma aika jäänyt niin vähäksi. Töissä kiire ja töiden jälkeen (ja ennen jälkeen) soittelen teholle kysyäkseni isän vointia - miten yö/päivä mennyt. onko arvoissa muutoksia... sitten tiedottelen siskolle, veljelle ja muulle suvulle missä mennään

Tällä hetkellä isän tulehdusarvot ym ovat parempaan päin, dialyysiä tehdään päivittäin nesteen poistamiseksi. Hänellä pari päivää sitten aloitettu mielialalääkitys. Viimeksi kävin keskiviikkona käymässä - ja oli silloin parempivointinen kuin edellisellä kerralla. Tänä aamuna hoitaja sanoi hänen olevan pirteämpi vaikka yöhoitaja olikin hänelle sanonut että on kovin masentunut. Sisko ja siskontyttö kävivät tänään käymässä, itkuksi meni kotimatka. Sisko sanoi ettei ole isää koskaan nähnyt niin luovuttaneena ja ahdistuneena...

Eli nyt ongelmana on mielen tila, tosin ei munuaisetkaan edelleen toimi - nesteet pitää poistaa dialyysikoneella. Olen itse menossa huomenna käymään ja veli maanantaina. Yksi isän läheinen ystävä oli käynyt vierailulla, muttei sekään ilmeisesti ollut piristänyt. Tänään laitoin viestit aamulla mutta nyt illalla en jaksa- täytyy jotenkin... antaa itsellekin aikaa Vähän pysähdytti pari päivää sitten kun pitkästä aikaa mittailin omat verenpaineeni, korkealla ovat - ja tällä kertaa myös yläpaine joka yleensä pysynyt normaalina. Ajattelin että seurailen jonkin aikaa - ja yritän itsehoitona esim. liikkua yms ja vähän tehdä "omia" juttuja

Eilen eräs ystävä laittoi iltapäivällä viestiä lähtisinkö illalla hänen kanssaan teatteriin "Ovista ja ikkunoista" katsomaan  - olin heti valmis. Olin jo miettinyt että jotain on illalla tehtävä, jonnekin mentävä... Mukava oli häntäkin pitkästä aikaa nähdä

Tänään kävin toisen ystäväni kanssa syömässä sekä vähän kiertelemässä kauppoja ihan muuten vaan. En edes muista milloin minulla on ollut sellainen päivä ettei ole pakko mennä, pakko tehdä mitään... Kohta saunaan ja sitten lekottelua.

Pikkasen harmitti exän soitto tossa iltapäivällä. Mulle purkaa huonoa oloaan siitä että töitä on niin paljon ettei ehdi äitiään katsomaan eikä äidilleen uskalla soittaa,., naisystävälleen sanoin että minulla on nyt ihan tarpeeksi omassakin elämässä etten jaksa hänen jaksamisestaan huolehtia...

No olen mä toki tänä aamuna jutellut P-Kmiehenkin kanssa, Vuosi sitten hän laittoi ensimmäisen viestin minulle. Siitä se sitten vähitellen alkoi... Jollain lailla en häntäkään jaksa niin kovasti miettiä, ehkä omassa olossa ihan tarpeeksi - tällä hetkellä

torstai 5. helmikuuta 2015

Tilanne parempi

...mutta teholla edelleen. Tavallinen happimaski riittää... Pystyy puhumaan ja eilen oli annettu nestemäistä ruokaa. Dialyysissa ollut kuusi tuntia kerrallaan, nestettä poistettu. Veljeni tänään menossa käymään sairaalassa. Omat tyttöni tulevat viikonlopuksi, käydään sitten vaaria kattomassa.... Mutta nyt työt kutsuu

tiistai 3. helmikuuta 2015

Tasainen mutta huono

Tällä hetkellä tilanne on sellainen että hänet on saatu pois nukutuksesta ja happilaitteesta eilen. Lisähappea tarvitsee edelleen - tiiviin maskin kautta hengittelee. Käytiin tänään siskon ja siskontytön kanssa kattomassa. Mieliala oli ehkä mennessä parempi kuin takastullessa. Oli niin jotenkin hämmentävää/kipeää katsoa kun isällä oli selvästi tuskainen, ehkä hämmentynytkin olo. Ei varmaan oikein tajunnut missä on ja miksi ei saa nousta ylös (oli dialyysissa jossa poistetaan nestettä aina kerralla kolmisen litraa), eikä välttämättä tajunnut meitäkään tosin kun sanottiin et pitää lähteä kotiin niin sanoi et miksi - tehän olette kotona - no sitten sanoin että aamulla lähdettävä töihin (se näytti rauhoittavan). No odotellaan tilanteen kehittymistä - eipä tässä muuta voi.

Soittelen edelleen aamuisin ja iltaisin miten on yö/päivä mennyt sekä ilmoittelen tilanteesta suvulle - ovat ilmeisesti oppineet odottamaan tietoa. Tänä aamuna pääsin soittamaan niin myöhään etten kerinnyt laittaa viestejä kuin siskolle ja veljelle soitin autosta kotoa lähtiessä. Eräälle tädilleni tänään sanoin että jos oikein huono tilanne tulee niin silloin varmasti soitan - ja sanoin myös että tänä aamuna en kerinnyt.

P-K-mies oli vierailulla torstai-illasta tähän aamuun - alun perin oli tulossa keskiviikkona mutta pyysin että tulisi vasta torstaina. Varoitin kyllä olevani aika huonoa seuraa. No laittelihan hän ruokaa ja piti seuraa, kerran kyyti meiät sairaalaan (itse vietti  aikaansa sairaalan kahviossa). Keksi itselleen tekemistä, lumikenkäilyä esimerkiksi.

Kyllä minun täytyy myöntää että hieman tämä tilanne alkaa ilmeisesti stressaamaan minuakin - tänä aamuna isän hoitaja sanoi että sinun pitää pitää huolta itsestäsi, kyllä me tää mies täällä hoidetaan. Eilen käytiin saunassa, nukkumaanmenessä tajusin etten pessyt hiuksia - eli aamulla sitten suihkuun piti... Töissä muutenkin ollut hirmu kiire viime viikko - ja sama meno näyttää jatkuvan. Onhan näitä stressitekijöitä tässä: työkiireet, isä teholla (sairaalareissulla ollut parisen kuukautta,ensin amputaatio ja viimeisimpänä nykytilanne), molemmat lapset lentäneet pesästä, pieni stressinaihe myös parisuhde, vaikka kiva että on, silti välillä tuntuu että saispa olla ihan itsekseen - no nyt ilmeisesti saan olla ehkä maaliskuun puoleen väliin - no soitellaan toki ja viestitellään... siis kuitenkin täytyy ajatella toista - ihan kuin ei olis muutakin ihan tarpeeksi

No sainpahan sanottua - olen kyllä viime aikoina kirjoitellut päiväkirjaakin - manuaalisesti - siinä samalla kun kyselen isän vointia. Kirjaan siihen ylös, yrittäen saada jonkinlaista kokonaisuutta aikaiseksi... Ehkä sitä pitäisi puhua lääkärin kanssa että saisi asiat ikäänkuin koottua yhteen - nyt puhuu lähes joka kerta eri hoitajan kanssa kuin edellisellä kerralla -ja ihmisillähän on eri tapoja puhua asioista... joku puhuu jostain enemmän, toinen toisesta, kaikilta ei osaa edes kaikkea kysyä  - tosin en tiedä saisiko lääkäriltä tietoa sen enempää.

Tällä hetkellä kuitenkin näin: tiukka happimaski, happisaturaatiot hyvät, saa 6 tunnin dialyysia nesteen poistoon, keuhkokuvissa näkyy tulehdusta, tulehdusarvot kuitenkin laskeneet (tosin tänään en tainnut muistaa kysyä), isää harmittaa ihan silminnähtävästi, itsellä avuton olo kun ei voi auttaa... Siinä se lyhykäisyydessään

Mutta - kyllä tässä muutakin elämää on eli suht normaalisti yritän elellä. Kun ei se etukäteen sureminen auta... Eli en mä näitä asioita kelaa koko ajan - jopa yöllä saan nukuttua. Kai mä saan jonkinlaisen lukon laitettua että saan nukuttua... Yksi jännä kokemus minulla oli yhtenä yönä, tais olla perjantai aamuyö... kelloa katoin et olis ollut 3.49, mun kaapin yläpuoliskolla näkyi aivankuin miehen ääriviivapiirroksena, rintakuvana hetken - mun mieleen tuli numero 11 - sitten se näky hävisi (luulen että varmaan omista aivoista lähti, mutta miksi...) no kävin sitten vessassa - ja katoin kelloa 3.44 (?). NO nyt on tämäkin kirjattu ylös Eniten mua mietityttää tuo 11, miksi se tuli mun mieleen...

Muuten kun ajeltiin iltapäivällä Kouvolasta Kotkaa kohti. Oli yllättävän valoisaa, erittäin luminen utuinen keli, värit hyvin murrettuja... kamera olis ollut mukava matkassa, olisi hyviä kuvia saanut. Sitten ajattelin että en kuitenkaan olisi kerinnyt pysähtyä kuvaamaan... mutta kauniin näköistä oli joka tapauksessa

tiistai 27. tammikuuta 2015

Pelätään pahinta, toivotaan parasta...

Isä sairaalassa, viimeisen vuorokauden aikana on tapahtunut - ei oikeastaan mitään hyvää... maanantainla isän vointi huononi:  hengenahdistusta, eteisvärinää...

Tällä hetkellä hän on teholla - hengityskoneessa, nukutettuna, lähinnä saadakseen lepoa, eteisvärinää ei ole, eikä sydämessa mitään, vaikka sydänentsyymit ovatkin koholla. Tällä hetkellä munuaiset eivät toimi - hänet on laitettu dialyysiin - eräänlainen kevytdialyysi, saattaa olla dialyysissa kolmekin päivää. Verenpaineet on alhaalla, eikä nesteitä saada kehosta pois - tällä hetkellä ei osata arvioida mitä tapahtuu, mihin suuntaan tilanne kääntyy

Viimeisin diagnoosi on Sappirakon tulehduksen aiheuttama verenmyrkytys, amputoidun jalan tyngässäkin ollut jotain - josta näyte otettu

Kävimme tänään siskoni kanssa teholla - isä oli jo nukutettuna. Reilu puoli tuntia siinä olimme - saimme lääkäriltä ja omahoitajalta tietoa tilanteesta - mitä oli tapahtunut,  mitä tehtäisiin... Kun lähdimme, aloittivat dialyysin

Kyllä se oli kova paikka - ei oikein osaa sanoin kuvailla.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tammikuussa tapahtuu...

Monika sitten aloitti lähihoitajaopiskelun lähikaupungissa (noin tunnin ajomatka autolla), isänsä hänet muutti sinne heti vuoden ensimmäisenä perjantaina. Iina jäi yöksi, minä ajelin lauantaina sinne myös. Iinan kanssa sitten kokosimme Monikan lipaston kun isänsä ei kerinnyt. Yllättävän hyvin se meiltä sujuikin - yhteistyöllä - paljon oli osia...

Siinähän se lauantai kului. Päivällä tutustuttiin kaupungin kirppareihin ja muihinkin kauppoihin. Nälkä yllätti joten syömässäkin käytiin... vähän samalla juhlistaen elämänmuutosta...

Lauantai-ilta kului siis lipastoa kokoillen - välillä netistä katottiin SuomiLoven nauhoitusta, ei sitä niin kiirellä tarttenut hommia tehdä, rauhallisestikin ehtii... Melko myöhään sitten lähdimme Iinan kanssa ajelemaan. Oli hieman tuiskuinen keli mutta paljoakaan liikennettä ei ollut. Seuraavana päivänä ei kyllä herätty aikaisin... iltapäivällä yksillä synttäreillä käväistiin

Loppiaisena lähdettiin sitten kaverin kanssa Iinaa viemään omaan kotiinsa -se oli sellainen päivän reissu aamukahdeksalta liikkeelle ja illalla kotiin - aika pakkassää oli mutta muuten mukava keli ajella. Oikeastaan se oli pieni kiertoajelu - Mikkelin kautta Savonlinnaan ja Imatran/Lappeenrannan kautta kotiin.  Tulihan siinä ajeltua. Savonlinnassa kerettiin sen verran pysähtyä, että vietiin tytön tavarat asunnolleen - ja sitten keskustaan Caperoon syömään (pitihän se kaverille maistattaaa.. Caperon sapuskat) - jopa jälkiruuat tällä kertaa. Sitten käytettiin Iina kaupassa ja vähitellen liikkeelle kotia kohti.

Tässähän sitä on yritetty sopeutua ihan yksin oloon - toisaalta ei ole oikein vielä kerinnyt tajuamaankaan koko asiaa. Ollaan kuitenkin usein puhuttu netin kautta (Skype / Hangsout) sekä Monika on toistaiseksi tullut viikonlopuiksi kotiin

Isän sairaalaan joutumista yli viisi viikkoa. Isä siirrettiin vuodeosastolle, siellä ollut tähän aamuun. Joutui tänään taas isoon sairaalaan mahakipujen, kuumeen ja verenpaineen muutoksen takia aamukuudelta yöhoitaja päätti laittaa keskussairaalaan  kun ei sillä vuodeosastolla ole viikonloppuisin lääkäriä - sappirakontulehdus epäillään, suunniteltiin jopa leikkausta, mutta yrittävät nyt lääkkeillä - ei saa huomenna kuitenkin syödä eli varmaan pitävät siellä ainakin huomisen - ja seurailevat tilannetta. Hirmu väsynyt on. Niin veli laittoi viestiä ennen kahdeksaa aamulla kun olivat hänelle tiedottaneet tilanteesta

Isällehän on jo vilauteltu kotiinpääsyä. Viime viikolla käväisivat kotona kattomassa mitä muutoksia sinne akuutisti on tehtävä. No veli on käynyt hakemassa välineitä ja joitain on joutunut itsekin käydä ostamassa kun apuvälineosastolla ei niitä ollut. Isän sänkyä on korotettu, vessassa korotettu rengas, tukipuita laitetaan, saa suihkutuolin, pyörätuolilla mahtuu vessaan (sitä pelättiin ettei onnistuisi) - mutta nyt ei sitten tietoa koska pääsee... no päivä kerrallaan tässä mennään - edelleen

Itsekin olen ollut tosi nuhainen pitkän aikaa, ei paljoa ole iltaisin kotona mitään jaksanut pariin viikkoon.










Viime viikonloppuna olin kaverin kanssa Matkamessuilla, ammattiliiton reissulla. Mukava reissu mutta rankka kun oli sitä nuhaakin - no nuhanenänä siellä. Ehkä yksi mukavimmista kokemuksista oli Eurajoen pisteessa kuunnella Tiina-Maija Koskelan  esitystä..tuntui ilmakin väreilevän...   seka Turkin aidot silkkikukat

Töissä käyty - nuhasta huolimatta, kuumetta eikä muita oireita ole ilmaantunut. Illat sitten lepäilty kotona. Töissäkin tulossa muutoksia. Meiän organisaatiosta "irrotetaan" yksi tiimi toiseen organisaatioon - jäävät kyllä fyysisesti meiän kanssa samaan työtilaan. Viime viikolla selvisi että yksi työkaveri on siirtymässä toisiin hommiin - tuotannonsuunnittelun puolelle. Meille ei ole tulossa ketään tilalle eli... varmaankin joututaan miettimään töiden priorisointia. Sitten myös yksi koko yritystä koskeva uutinenkin tuli  - meidät myytiin mutta luultavasti käytännössä ei vaikuta paljonkaan - ainakaan lähiaikoina. Tai mistäs sitä koskaan tietääkään - jää nähtäväksi

Torstaina Iina tuli lähteäkseen lauantai-aamuna pk-seudulle Tammitapaamiseen eli enpä saanut la-aamunakaan nukkua, piti semalle viedä. Monika oli tullut perjantai-iltana. Kuskasin molemmat nuorteniltaan - ja hain. Lauantaipäivä meni Monikan kanssa kaupoilla - halusi uuden maton kämppäänsä.

Nykyään ei tiedä mistä postipakettinsa joutuu hakemaan. Tilasin Monikalle pari vuoderahia - ja perjantaina hain ne Valintatalosta toiselta puolen kaupunkia - just ja just mahtuivat takapenkille (66x66x39) - ja sitten hain meiltä kolmen kilsan päässä olevasta Siwasta itsellni paketin... Kerran tilasin jotain tiettyyn työpaikan lähellä olevaan Smartpostiin, ei ilmeisesti mahtunut lootaan joten se piti hakea muutaman kilsan päässä olevasta Valintatalosta (ei siis tästä mistä hain nuo rahit) - kyllä mä vähän ihmettelin tekstiviestiä et mitä mä TUONNE olen tilannut.

Eipä nukuttu sit tänäänkään pitkään - tuli se viesti veljeltä että isä on viety Kotkaan. Mä sitten lupasin soitella sinne myöhemmin kysyäkseni mikä tilanne. No ensinnäkään sairaalan vaihde on käytössä vain arkisin - ja sitten kirjasin väärän numeron päivystykseen - ilmoitti että numero ei käytössä. No netistä sitten etsin - ja soitinkin ensiavun numeroon. Sieltä ne tiedot nopeasti saikin,.. mutta tällä hetkellä ei oikein tiedetä mitään, odotellaan...

Tänään vein sitten Monikan vuoderaheineen ja mattoineen asunnolleen - niitä sitten mallattiin. Muutaman tunnin siellä vietin - sitten kotiin ja saunaan. Ilmeisesti mun nuhailu ja olotila alkaa olla parempi kun jaksan tätä kirjoitella. Hyvä niin - toivottavati pysyykin poissa - flunssa

Telkkari on tossa päällä mutta enpä ole seurannut - ei oikein tullut kiinnostavaa tänään, pelkkiä uusintoja -  mut kai se tavallaan on seurana. Joten taidan kohta lähteä unten maille, vaikka lueskelemaan.  Ai niin - pyykit narulle...



sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulu vietetty

Hieman ehkä meni eri tavalla kuin suunniteltu... P-k_mies vietti Joulun meiän kaa, tuli ennen Joulua mukanaan Iina (joka tuli joululomaa viettämään) ja lähti tänään kotiinsa. Eli siltä osin meni toisin kuin aiemmin meinasin, mut muilla ei ollut mitään vastaanaanomista hänen mukaantuloa meiän joulunviettoon (eli vain mun omassa päässä)

Isäni, lähes 8-kymppinennjoutui sairaalaan Joulua edeltävällä viikolla - se oli keskiviikko. Oli käynyt kipeää jalkaansa näyttämässä edellisenä päivänä. Jalkaterä tai varpaastahan se lähti alunperin. Sitä oli käynyt moneen kertaan terkkarilla ja lääkärilläkin, jotenkin tuli olo ettei otettu todesta, kyseessä kuitenkin diabeetikko....

Niin ke:na veljeni illalla meni vaimonsa leiponaa lämpimäisleipää viemään. Löysi isän sängystään, tämä ei ollut syönyt koko päivänä eikä ollut sängystään liikkunut... Veli soitti ambulanssin, isällä oli kuumetta yli 40.

Torstaina käytiin siskon kanssa sairaalassa, silloin oli suunnitelmana alkuviikosta leikkaussaliin. Tilanne muuttukin äkisti perjantaina. Tulehdusarvot olivat vahvoista antibiooteista huolimatta 400:aan. Isä itse soitti aamulla ja sanoi et tehdään joku toimenpide. Soittelin sit hoitajalle joka kertoi samat jutut. Hän sitten soitti melkein heti uudestaan että tilanne on huono ja pitää varautua sääriamputaatioon hengen säästävästä toimenpiteestä oli puhe. Sehän se sitten tehtiin perjantai iltapäivällä...

Joulupyhät ehkä olleet jollain lailla sopeutumista tilanteeseen meillä kaikilla. Tällä hetkellä ilmeisesti odotellaan siirtoa isosta sairaalasta toiseen hoitopaikkaan proteesia odottelemaan.  Huomenna ehkä saadaan lisätietoja. Isä itse soitteli tänää että on "huristellut" pyörätuolilla paljon ja kahvioonkin kerinnyt. Eräs sukulainen kyseli vointiaan, kerroin et huumori on  ainakin entisensä. Fysioterapeutille oli sanonut kyn tämä oli sanonut et huumorintajua teillä on (tai jotain sellaista) et ainoa taju mikä on jäljellä

Eli tälläinen joulu meillä. Aattona ajeltiin kotikylän  kautta hautuumaille kynttilöitä viemään ja sieltä sairaalan kautta kotiin aattoiltaa viettämään, ensin syötiin sitten saunottiin vasta. Joulupäivänä veljen luokse syömään, Tapanina siskon luo iltaa viettämään.... Eilen sairalareissu, tänään kotipäivä, huomenna töihin..

Sain muuten tytöiltä uunipadan lahjaksi, sitä olinkin toivonut :-) Muutenkin oli uusi tilanne kun p-k_mies oli täällä n. puoltoista viikkoa. Enpä ole oikein tottunut että kodissani häärää mies
Nyt unten maille että jaksaa taas töitä painaa

Ps. Muuten Monika muuttaa kotoa omilleen ja aloittaa vuoden alussa opiskelut. Muutosta luvassa siis mullekin

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Yhtä menoa

Loppuviikko lomaa ja huomenna lähdetään Savonlinnaan Iinan luokse... sunnuntaina takas. Toivottavasti Monika nyt jaksaa lähteä, vähän valittelee huonoa oloa

P-K mieskin tulee käymään perjantaina, taitaa jäädä yöksikin. Hänen kanssaan tässä yhtenä iltana hivenen joulustakin keskusteltiin. En ole vielä valmis jouluaattoa hänen kanssaan viettämään - se kuuluu jotenkin viettää isän luona kera tyttöjen ja siskon perheen. Ei niin sitouduttu olla vielä - siihen en ole valmis. Eiköhän minulla ole oikeus näihin tunteisiini... ei vaan tunnu siltä että haluisin tuoda hänet mukaan meiän perinteisiin -ainakaan tässä vaiheessa. Katotaan sitten ensi vuonna - ehkä. Saa kyl tulla vaikka ennen joulua tai Joulupäivän jälkeen

Monikan kanssa katottiin nyt illalla pari elokuvaa. Woody Allenin Midnight in Paris  pääosassa mm. Owen Wilson sekä yks hömppä romanttinen komedia 90-luvulta Tähtiin kirjoitettu. Kumpikin ihan katottavia. Woodyn elokuvassa oli paljon maalauksellisia maisemia yms. Hömpässä hauska yhtymäkohta aiempaan elokuvaan -  kun Peter siinä sanoo että kävi elokuvissa mutta Woody Allen on kamalaa italiaksi dupattuna (tai jotenkin silleen)

Kävin maanantaina kirjastossa. Siellä Vesa Kontiainen haastatteli Antti Heikkistä joka on kirjoittanut Juicesta kirjan - Risainen elämä. Oikein mukava ilta sekin, Kirjaa en kyllä ostanut, ei sattunut käteistä mukaan ja mulla on vähän nk periaatteellinen päätös itselleni tehty etten kovin paljoa uusia kirjoja ostelisi - ei meinaa entisetkään mahtua kirjahyllyyn. Enköhän minä sen joskus kirjastosta lainaa... Tänään en viitsinyt lähteä Tarinakoukkuun Kinin luentaa kuuntelemaan. Joskus vaan on oltava kotona...


Mutta nyt - nukkumaan lähdettävä vaikkei me heti aamusta lähdetäkään. Mukavia unia

Muuten - seimi laitettiin esille nk joka vuosi. Alkaa jo olla aika nuhraahtunut ja elämiltäkin on sarvia katkennut, hahmojen väritys kulunut -  ja tallissa ruoho vähentynyt. Mutta kuuluu kuitenkin meiän jouluperinteisiin... Jossei muuta koristeita laiteta niin ainakin tuo. No ajattelin mä parvekkeelle virittää tähden kattokoukusta riippumaan

vuosi 2025 siis - alkanut

Näköjään olen tämän blogini jättänyt aika lailla paitsioon viime vuosina. Olen tässä muutaman päivän viihdyttänyt itseäni lueskelemalla kaht...