Elämä menee latujaan

Kolmisen viikkoa sitten tein aika ison päätöksen, lopetin parivuotisen etäsuhteeni. Tai kävihän hän täällä noin kuukauden parin välein - ja viipyi muutamia päiviä, välillä pidempään. Jotenkin mulle on tässä tullut viime kuukausina halu olla yksin,  itse päättää mitä, milloin ja kenen kanssa. Toki mulla on perhe, jotka asetan etusijalle - ja niin se kuuluukin olla <3. Häntä en kuitenkaan ole laskenut perheeseeni kuuluvaksi... jotenkin vaan ujuttautunut meiän joukkoon. Hänelle tämä on raskasta -niin olen ymmärtänyt - mutta en minä sen takia voi jatkaa, ei säälistä tai että kun jää yksin tms. Kun ei se tunnu  vaan oikealta, en kai välitä tarpeeksi

Sanoi että jäähän sulle kolme viikonloppua jos hän kerran kuukaudessä käy. Jep - niin jääkin - mutta ei yhdessä viikonlopussa mitään suhdetta pidetä yllä. Kyllä se vaatii huomioimista siinä välissäkin. Siihen mulla ei riitä energiaa... haluan tulla töistä kotiini ilman että tarvitsee miettiä onko siellä joku, ilman että tarvitsee lomia miettiä että mihin väliin hänet sijoitan.... kun kuitenkin haluan lomia viettää niin etten välttämättä suunnittele mitä teen ja milloin teen... vaikea siihen on aikatauluttaa ketään. Viihdyn hyvin yksinkin. Mutta se siitä - en halua vatvoa mulle selvää asiaa...

Auton kanssa olen sähläillyt. Töistä lähdin tässä yhtenä päivänä. Käynnistin auton, rupesin lumia putsaamaan, onnistuin lukitsemaan oven. Oli mulla toiset avaimet, mutta kaukosäädin ei toiminut eikä se toinen avain toimi lukossa (joka ilmeisesti on jollain lailla rikki ennestään). Työpaikan huoltomies yritti auttaa, soitti vaikka kelle mutta loppujen lopuksi ei muuta keinoa ollut kuin rikkoa sivuikkuna... no hän sitten teippasi ikkunan kauttaaltaan, teki reiän - ja naps lasi särkyi siruiksi. Muovi päälle ja kotiin kaupan kautta kun piti pattereita ja vessapaperia käydä ostamassa. Iskäkin siinä soitti, oli aiemmin yrittänyt (mutta puhelin oli vankina autossa), sanoi et ollut äsken kotona, sanoin en ole vieläkään....
Autoon vaihdettu uusi lasi eli asia kunnossa,,, No tänään meinas sitten puskurin alareuna irrota - ei varmaan nuo huonosti auratut kadut ole auttaneet kiinnipysymisesssä. Siskonmies kävi sitten napsauttamassa paikalleen. Nyt vaan toivon että se auton kolina johtui siitä... viikonloppuna tiedossa ajoa aika lailla

Viime viikon loppupuolen olin kipeänä kotona. Jo tiistaina huono olo, keskiviikkona käväisi töissä vajaan tunnin - totesin en voi olla -> kotiin kaupan/apteekin  kautta ja  ja sohvalle, heräsin yhdeltä. Siinä se meni sitten loppuviikko. Sunnuntaina normaaliin tapaan iskää auttelemaan- oli muuten erittäin huono ajokeli (Olen kyllä sitä mieltä että erittäin huono ajokeli on parempi kuin huono ajokeli - nimittäin kaikki ajavat maltillisesti eivätkä yritä riskiohituksia).

Seuraava sähläys: Kotipihalla illalla tajusin että puhelin jäi iskän lipaston päälle... no eikun prepaid'a ostamaan, tytön vanha kännykkä käyttöön, Siihen jouduin ensin tekemään tehdaspalautukset ym, muuten sujuikin sitten hyvin,,, googletilin sai kaikki yhteystiedotkin - no sisko kävi tänään isällä, ja nyt on oma puhelin taas....

Nyt taidan painua saunaan, olihan tässä juttua tälle kerralle. Mukavaa kevään odotusta, lunta ainakin on viime päivinä tullut tarpeeksi

Ai niin olen taas yrittänyt pari viikkoa painonhallintaakin - viimeksi syksyllä jolloin ei tuntunut riittävän motivaatiota siihen millään - nyt tuntuu aivan erilaiselta :) Katotaan jospa vihdoinkin...

Sitä sun tätä

Olen tässä lueskellut noin 29 vuoden takaisesta Minästäni - eli löysin vuoden -87 alun päiväkirjan jota tässä taannoin etsiskelin kun halusin katsoa et olenko maininnut kovista pakkasista mitään - oli ollut jopa -35 astetta pakkasta... Eilen löysin - alimmaisena oli yhden kasan alla. Noita kirjoja on kertynyt vuodesta 1976 lähtien tähän päivään eli kirjoittelen edelleen (en tosin välttämättä joka päivä, yleensä silloin jos joku asia painaa) eivätkä ne ole kaapeissa mitenkään järjestyksessä. Tarttis varmaan tehdä jotain :)

Tuolloin oli siis hiukan yli 21v, töissä olin Kahvila-Ravintolassa kuutostien varrella. Normaalia nuoren naisen elämää, viihteellä käyntiä ja shoppailua, työt vähän verottivat kun työ oli vuorotyötä, mutta kyllä sitä kerkesi - yöunien kustannuksella tai sitten käytiin arki-iltoina. Siihen aikaan en seurustellut mitenkään vakavasti, ilmeisesti kuitenkin halukkaita olis ollut (ainakin tekstien mukaan)... muttei ilmeisesti itselle mieluista... joskus haikaili jonkun perään tai yleensäkin jotain, mutta...  yleensä vaan nautti vapaudesta mennä ja tulla. Kotona asuin mutta autolla pääsi...

Luonteestani sen verran että olin yleensä iloinen ja vilkas, seuraa sain mutta luulen ettei suurinkaan osa tajunnut mun toista puolta (- eikä välttämättä nykyäänkään). Monesti ehkä ymmärrettiin mun sosiaalisuus väärin - joku saattoi sanoa et miks sitten katsoit niin pitkään - hän tuli ehkä ehdottelemaan jotain ja minä kieltäydyin ym.

Tavallaan siitä sain "kärsiä" että katsoin ihmisiä silmiin, monia väärinkäsityksiä tuli vuosien varrella siitäkin. Vilkkaus aiheutti sen että moni varmaan luuli mua ns pinnalliseksi, eikä vaivautunut edes tutustumaan kunnolla. Mutta - oli mulla ihania kavereita joiden kanssa sain asiat purettua - ja tietenkin myös päiväkirja. Ei musta ollut nyhjäämään vain yhden kanssa nurkassa - tämä ei tarkoita sitä etten olisi ollut uskollinen jos seurustelin... Olen aina ollut sitä mieltä että kyllä sitä saa toisten kanssa jutella...

Nyt vanhemmiten olen huomannut itsessäni yhä enemmän yksinolon kaipuuta. Viihdyn aivan mainiosti kotona yksiseni touhuten mitä mieleen juolahtaa. Saa mennä nukkumaan kun haluaa, herätä miten haluaa, syödä oman aikataulun mukaan, saunoa vaikka aamulla tai keskiyöllä... siis vapaapäivinä - arjenhan rajaa työ. Jos kaipaan ihmisiä niin osaan heidän luokseen mennä tai ottaa yhteyttä. Mutta silti on se mukava kun ystävä tulee käymään tai muuten ottaa yhteyttä...

En nyt tiiä oliko tää mitään järkevää tekstiä, mutta tulihan kirjoitettua... Mukavaa sunnuntaipäivää, mie varmaan rupean mietiskelemään sapuskaa

PS. Opiskelinkin samaan aikaan etäopiskeluna Liikeopistossa, tenttimässä kävin Hesassa. Kaikkee sitä nuorena jakso

Loppiainen

Tervetullut vapaapäivä :) - tänä vuonna tämä on vielä vapaapäivä (ilmeisesti jatkossakin, mutta palkaton)

Tosin tässä mietin että repäisisikö ja sulattais pakastimen tai molemmat... Ulkona reilusti yli 20 astetta pakkasta. Koko syksy ollut harvinaisen lämmintä, ja kun tuli uusi vuosi niin iski pakkaset. Isän pihassa oleva alppiruusu oli tehnyt jo aika isot nuput, saas nähdä kukkiiko ensin kesällä...

Töissä sama tilanne jatkunut kolmatta viikkoa eli pari ollut vapaalla ja eilen taas yksi sairaslomalla, taidan itse olla ainoa joka on säilynyt terveenä eikä mulla ole ollut vapaitakaan. Onhan tietysti ollut nämä joulut ja uudenvuodet vapaana mutta niinhän se on muillakin. No katotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan - ja sanotaan että muutos on ainoa pysyvä asia....

Loppiainen - niin kaksi edellistä loppiaista on menneet lapsista luopumiseen, kaksi vuotta sitten lähti ensimmäinen ja viime vuonna toinen. Mutta siihenhän sitä tähdätään että lapset lähtee ja pärjää siivillään. Aikoinani tapasin tyttöjen isän loppiaisena vuonna 1989. Sen jälkeen on tapahtunut paljon hyviä asioista niinkuin myös vähemmän mukavia -  mutta elämää on eletty...

Itse tavallaan odotin aikaa jolloin olen yksikseni - kyllähän toki lapseni saavat tulla koska haluavat ja viipyä niin kauan kuin haluavat, kotiavaimetkin heillä on edelleen - mutta ajattelin että tulee aika jolloin pääsen huolehtimaan lähinnä itsestäni, päättämään koska teen mitäkin ja miten lomani vietän - ihan omilla ehdoillani. Tosin eihän se aivan noi mene - enkä sitä odottanutkaan - mutta... silleen noin teoriassa ajattelin. Onhan mulla toki huolehdittavaa, aina sitä kuitenkin huolehtii lapsistaan, vanhasta isästä, mutta ei siihen oikeastaan muita mahtuisi - kun itsestäänkin pitäisi huolta pitää. Enää en oikeastaan haluaisi jakaa arkielämääni kenenkään kanssa - ainakaan tällä hetkellä en tunne tarvetta... nautin siitä kun töiden jälkeen tulen kotiini eikä tarvitse välttämättä puhua kenenkään kanssa ja pääsee päivän tohinoista rauhoittumaan ilman että kun astuu ovesta sisään - joku kysyy, mitä meillä ruokana,,,

Saunaa odotellessa

Näin se vuosi lähestyy loppuaan. Onkin ollut rankempi loppuvuosi kuin ajattelikaan. Lomallaolijoiden lisäksi sairastelut ovat verottaneet työpaikan resursseja eli noin puolet vahvuudesta on ollut paikalla sekä jouluviikolla että tällä viikolla - ja se on sitten asettanut omat haasteensa. Siis lähinnä ollaan tehty pakolliset päivittäiset hommat...

Huomaa kyllä ettei enää ole aivan nuori. Sitä odottaa viikonloppua ja vapaita että pääsee lepäämään... Ajattelin uudenvuodenaaton viettää ihan itsekseni (korkeintaan hyvän ystävän seurassa). Joulu oli aika hulinaa... P-Kmies sitten lähti eilen aamulla. Hieman nolottaa tunnustaa että illalla kun tulin kotiin... olin  tyytyväinen kun siellä ei ollut ketään...
Tosin eilisen illan vietin kuitenkin hyvän ystäväni luona päivittelemässa Joulukuulumiset.

Aamut on mulle vähän nk rauhoittumista työhön. Siinä valmistaudun päivään eväitä ja aamupalaa laittaen. En edes radiota laita päälle, nettiä saatan selailla. Toinen (siis täällä puolisentoista viikkoa majaillut henkilö) laittaa aamulla heti radion tai telkkarin päälle, ja kyllä jotenkin pitää huomioida... vaikka hän ehkä olisikin eri mieltä. Päivärytmi meillä aika lailla erilainen esim. syömistenkin suhteen, hän syö vasta illalla, minä mieluiten lounaan ja illalla kevyesti. Vaikka muuten juonkin paljon kahvia, en yleensä juo enää iltakahvia. Ei se mun yöunia vie, mut ei vaan tule keitettyä, keitän kahvit heti töistä tullessa, töissä juodaan pitkin päivää... No en mä rupea sen enempää selittelemään

Jouluna oltiin siis aatto vaarilla koko sakki tai minä ja siskoni perhe. Me ja tytöt miehineen jäätiin yöksi. Oli kieltämättä aika levoton yö kun seitsemän aikuista ihmistä samassa asunnossa - jokainen yöllä käy vessassa pari kertaa ym Mutta - tulihan kokeiltua. Mukavaa meillä oli silti, Joulupäivä vietettiin veljen luona syömässä, tapaninpäivänä siskon luona kahvitellen. Yhdessäoloa ja herkuttelua... Iina ja miehensä olivat pari päivää minun luonani, Monika ja miehensä ajelivat joulupäivänä kotiinsa. Ehkäpä viimeisiä ns yhteisiä jouluja, hieman haikeaa...

Viihdyn yksin mutta viihdyn myös joukossa (aikansa kutakin). Tekemistä kyllä riittää. Kai se osittain
sitä että päivät viettää avokonttorissa työkavereiden kanssa koneen ääressä - ja aika lailla puhelimessa. Kotona mukava löhöillä vaikkapa sohvannurkassa lueskelemassa tai näpertelemässä työpöydän ääressä. Tänä jouluna näpertely alkoi vain turhan myöhään, kerkesin vain yhden joulutähden kaverille ja itselle himmelikorvikset (no korviksia olen itselleni muutamat tässä loppuvuonna askarrellut), Monikallekin tein, mutta unohdin viedä vaarille mukaan - no ensi jouluna (olivat joulukorvikset)

Nyt taidan mennä saunaan kokeilemaan lahjaksi saamaani saunatyynyä, jalkakylpyä en taida tänään jaksaa... Palataan taas

Joulu lähestyy

kiire on, kiire on... joulujärjestelyjä en ole ehtinyt tekemään. Loman jälkeen ollut töissä tosi kiireistä. YT:n jälkeen meitä on ollut vähemmän - ja nyt on töitä enemmän kuin aikoihin. Mutta ilmeisesti tulevat vähentymään kun jokunen osa-alue siirtyy meiltä pois. Eli nyt vaan puurretaan. Oman mausteensa soppaan tuo tietenkin se, että on porukkaa vapailla. Minä pidän pari pekkaspäivää loppuviikosta ja sitten onkin osalla porukkaa vapaita joulun ja uuden vuoden kummallakin puolella. Hommat ei kuitenkaan vähene... mutta kyllä siitäkin selvitään.

Ehkä aiheutin vähän mielipahaa P-Kmiehelle. Sanoin ettei saa vielä tulla mun vapaapäivinä tänne joulunviettoon. Tulee sitten ilmeisesti la-iltana. Itse oli vissiin suunnitellut tulevansa torstaina. No kerkee hän sitten reilun viikon olla - poislähdöstä ei ollut puhetta. Haluan nämä kaksi vapaata omaan käyttööni! En ole pahemmin jaksanut töiden jälkeen mitään ylimääräistä. Ainakaan lähteä ostoksille... Mulla on kuitenkin vielä ensi viikollakin kolme työpäivää eli aika vähiin käy ostosajat, lauantaina lähden luultavasti maalla käymään - täytyy käydä mm testaamassa sauna... kun ei sitä ole juhannuksen jälkeen lämmitetty. On ollut sen verran lämmintä että iskä on tarennut lattialämmitetyssä pesuhuoneessa (ei ole kiuasta tarvinnut lämmittää)

Viime vuonna kiisteltiin siitä, etten olisi halunnut häntä meiän kanssa joulua viettämään. Koin jotenkin että minua painostetaan (ja siitähän mie en tykkää). Kai tääkin on jotain semmoista oman päänsä pitämistä, mutta olen niin tottunut olemaan yksin etten halua toista (vierasta) ihmistä kovin pitkäksi aikaa reviirilleni. Omat lapset ovat eri asia - kuten olen heillekin sanonut - saavat tulla koska vaan, ja edelleen heillä on avaimet itsellään.

Kamulle taisinkin sanoa että alkuvuosi näyttää missä mennään... Jollain lailla välillä on olo kuin olisi häkissä. Energiaa ei riittäisi kaikkeen eikä kaikille. Kuka jää vähimmälle... En ainakaan haluaisi sen olevan minä itse - eli ratkaisun paikkoja luultavasti tulossa. Mutta nyt joulu mennään omalla painollaan - ja nautitaan vapaista ja ehkä rentouttavista hetkistä

Ensi vuotta ajatellut niin että talousasiat kuntoon eli alan olla siinä iässä että tulevaisuuttakin pitää miettiä, miten maksaa velkansa ym... Sen verran pitää varautua aina että olisi hieman sukanvarressa jos kova paikka tulee... työssäoloaikaa on vielä - jos vaan töitä on. Päivä kerrallaan mutta pitää sitä suunnitelmiakin olla... Ei kukaan muu mun laskuja maksa kuin mie ite - ja niinhän sen pitää ollakin

Eilen tyttö laittoi viestiä että mun kirje (Elisa) on tullut heiän kotiinsa eli käännetty sinne? Oli oikea nimi ja osoite mutta posti kääntänyt tytön osoitteeseen... Sitten soitteli puhelinmyyjä, Apua kaupitteli - ensin kyseli jotain - ei millään meinannut uskoa että sanoin Ei Kiitos... yritti vaikka mitä. Mutta - en ostanut. Sanoin ettei ole aikaa lukea, entisetkin lehdet lukematta (ja niin onkin). Vähän ajan kuluttua soitti toinen... en ollut niin myötämielinen, ehkä tuli sanottua vähän äkäisemmin. Ehkä mä olen vastannut johonkin kyselyyn, mutta en nykyään laita puhelinnumeroa vaan jos sitä kysytään niin en laita ollenkaan - ehkä ne nimen perusteella sitten kattovat numeron - mulla on kyllä telemarkkinointikielto - pitäis olla vielä voimassa - ainakin väittävät et on kolme vuotta (mulla ylhäällä päivämäärä - siitä on kaksi vuotta) mutta  tuntuu lisääntyvän...

No joo - tällä kertaa vähän tämmöistä purnaamista, mutten mäkään aina jaksa olla ns positiivinen. Eikö kaikki tunteet kuulu ihmisluontoon... Useimmiten puran huonon oloni paperille enkä tänne...

Sain 10v merkin tänään

Joulua kohti

Meidän yt:t on ohi, jo viime viikolla meille selveni että meiän organisaatio vai mikä osasto me ollaankaan -  saa jatkaa, tosin yksi lähti muualle, yksi sanoi ittensä irti - ja meiän pomokin siirtyy pk-seudulle eli on lähinnä spostin ja puhelimen  päässä. Mutta kyllähän se oli helpotus - tässä iässä - ei tartte nyt lähteä uutta työtä etsimään (vaikkeihan sitä koskaan tiedä). Harmittaa kyllä niiden työkavereiden puolesta, jotka joutuvat lähtemään...

Mutta itselle tämä on helpotus - myös taloudelliselta kannalta.Valehtelin jos väittäisin etten ole miettinyt tämän yt-prosessin aikana miten tulen selviämään jos joutuu lähtemään... Aika viilipytty olisin jos niin tyynenä pystyisi olemaan... Kummasti nyt energiaa on saanut, aloitin operaatio työhuoneenkin. Tänä siis tarkoittaa sitä, että toiseen makkariin siirrän mun helmeilytarvikkeet ym - ei tämä valmis ole mutta huonekaluja on siirrelty - ja mun makkarista yks hylly siirretty pois. En sitä tiedä koska on valmista, mutta.... mahtuu tyttö ainakin siellä nukkumaan kun tulee viikonloppuna käymään :)

Joulu vietetään isolla joukolla vaarin luona - siskon perheen kanssa - ja me (tyttöjen miehet ja tulee se ykskin), meitä taitaa olla tusinan verran. Joulupäivä menee perinteisesti veljen luona ruokaillen.

Nyt täytynee lähteä suihkuun, jos kerkeisi Ängelbyn katsoa heti eikä nauhalta.

Kirjastossa - taas

Tällä kertaa kirjastossa Sirpa Kähkönen kirjailijavieraana. Tänään uutisoitiin hänen saamastaan Pro Finlandia mitalista. Kertoi tulleen yllätyksenä...

Se, miksi oli Kouvolassa - oli hänen uusin kirjansa Graniittimies, joka kertoo nuorista, jotka lähtivät uuden ja paremman elämän toivossa Neuvostoliittoon. Illan aikana toki puhuttiin paljon muutakin kuten Kuopio-sarjasta. Kotiin tultuani huomasin että mulla olikin lainassa kyseisen Kuopio-sarjan tällä hetkellä viimeisin eli kuudes kirja "Hietalehto", jota en ole vielä kerennyt aloittaakaan. Mukaan tarttui tänään toinenkin hänen teoksensa. "Vihan ja rakkauden liekit", joka kertoo 1930-luvun Suomesta ja kommunistien kohtaloista. Saas nähdä milloin kerkeän niihin tarttua. Nämä kaikki kirjat muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka ei vielä ole valmis... lisää on kuulemma tulossa...

Sivumennen sanoen - sain lainattua myös lukemista odottavan Ehtoolehdon kakkososan. Nyt on kirjastonkirjojen hyllyssäni paljon luettavaa. Tuli lainattua myös Kaari Utrion "Yksisarvinen"

Itseänikin on pitkään kiinnostanut historia naisen (ja lapsen) näkökulmasta, puhutaan mikrohistoriasta. En ole välittänyt lukea varsinaisia sotakirjoja, paitsi tietenkin "Tuntemattoman sotilaan" - mutta kirjat joissa puhutaan ihmisistä ja heidän kohtaloistaan, ajatuksistaan, tunteistaan - niissä on sitä jotakin joka puhuttaa... Ei niihin välttämättä pysty samaistumaan paitsi niin että tajuaa että hekin - olivat he millä puolen tahansa - ovat ihmisiä, jotka vihaavat, kaipaavat, rakastavat... tekevät virheitä ja unelmoivat

Mutta nyt maha ilmoittaa ruuan tarpeestaan eli puuron vuoro. Sitten ehkä jatkamaan Siipirikon parissa. Hmm - tänään on keskiviikko: Ängelby -ilta - vai antaisiko mennä nauhalle...