Hiljaiseloa mutta silti

... aika kuluu vauhdilla. Ei oikeastaan paljon mainittavaa tapahdukaan, mitään uutta ei ainakaa. Kotosalla edelleen etätyöskentelen. Tänään tuli tieto, että meiän kesäsijainen aloittaa vajaan kuukauden päästä työt. Pomo perehdyttää pk-seudulla ja yksi työkavereista toimistolla.  Saa nähdä nähdäänkö /tavataanko häntä ollenkaan - vaihtelun vuoksi kesäpoika. 

Sovittiin tänään sisarusten kanssa tapaavamme kotokotona äitienpäiväviikonloppuna lauantaina - pitäis vähän keskustella mitä me sen talon ja tontin kanssa tehdään. Kenelläkään meistä ei oikeastaan ole varaa sitä pitääkään. On siinä kiinteitä kulujakin, joita pitää maksella kuten sähkö, öljy, kiinteistövero... pitäisi rempatakin tai purkaa... Tähän asti on vielä pärjätty isän tilille jääneillä rahoilla. Isän kuolemasta muuten tuli viime viikolla kaksi vuotta. 

Jokelan myllyllä (Valkeala)

Viime viikonloppuna molemmat tytöt samaan aikaan  - tai Monikahan on yötä. Käy nykyisin noin kolmen viikon välein, Iina suunnilleen kerran viikossa saunomassa ja pyykkiä pesemässä. Onhan nekin mielenvirkistystä. Käytiin lauantaina kahvilassakin ja nauttimassa koskenkuohuista. Sen verran ulkoilua vaikkei oikein sää suosinut.

Edellisenä viikonloppuna vietin aikaa vaihteeksi kaverimiehen luona, saunottiin ja tehtiin lämppäreitä (siis ollaan vain ystäviä),  mökillään käytiin makkaraa paistamassa ja pikkasen puuhommeleita. Klapeja siirrettiin pinoon katoksen alle. Sattui todella mukava sää olemaan koko viikonlopun. Sittenhän se sää taas muuttui.

Mielenvirkistykseksi välillä ystävän kanssa nähdään maskitreffeillä - siis hoidetaan siinä samalla kauppareissut - ja kuulumiset vaihdellaan - vaikka me viestitellään tai jutellaan puhelimessakin päivittäin. Työkavereiden kanssa vaan Teams-keskustellaan viesteillä - harvoin videokeskusteluina. Netissä keskusten yhdessä ryhmässä - yhdistävänä tekijänä meillä on sinkkuus - on vähän sellaista vertaistukea. Ei mikään deittailuryhmä vaan samassa tilanteessa olevia ihmisiä eri puolelta Suomea. Seuraa iltoihin - joskus myöhäiseen yöhönkin. 

Vaikka nää päivät soljuu aika lailla samalla lailla niin en mä oikeastaan aivan ryytynyt ole - ehkä olen jollain lailla tottunut tähän. Ihminen on kuitenkin aika sopeutuvainen eläin ;). Mutta välillä voi vähän purnata.

2010-luku - miten se menikään

Hieman ajattelin käydä läpi lyhyesti viime vuosikymmenen tapahtumia omassa elämässäni, joka päällimmäisenä ehkä näyttäytyy enemmmän menetysten vuosikymmenenä mutta katsotaan, eiköhän sieltä positiivisiakin asioita löydy :) Vanhasta blogistani selailen...

2010
Vuosi alkoi seurusteluntapaisen päättymiseen. Oli yritetty lämmitellä vanhaa suhdetta (n. 25 vuoden takaa, ongelmat oli paljolti samat kuin silloin). Menetin myös isoäitini (joka olisi samana vuonna täyttänyt 94v), tosin hän oli jo muutaman vuoden ollut vuodepotilaana (Alzheimer), mutta kaipaus jäi silti (edellisyksynä menehtyi myös tyttöjen ukki eli ex-appi), haikea olo, yhden aikakauden loppu

Keväällä tapasin itseäni muutamaa vuotta nuoremman miehen, joka sitten oli elämässäni enemmän tai vähemmän seuraavat kaksi ja puoli vuotta. Ei me mitenkään sitoutuneita oltu mutta vietettiin aikaa yhdessä. Käytiin mm Pietarissa muutaman yön reissulla, hän auttoi muutossa, juteltiin iltaisin puhelimessa jossei sattunut mun luona olemaan, korjaili mun autoa ... oli siis arjessa mukana

Kesällä ostin asunnon, suuri päätös yksinmaksavalle. Mutta ajattelin et samalla tai siihen aikaan jopa pienemmällä summalla - maksan asuntolainaa (enkä ole katunut). Tiesin myös että jos en sitä silloin tee niin en teekään... Heinäkuun lopussa muutettiin. Tytöt saivat myös omat huoneet, itselleni tein sopen olohuoneeseen.

Loppuvuodesta huolestutti äidin terveydentila - omakin keho oireili, epäiltiin sarkoidoosia... vuoden aikana olin ollut useasti kipeänä (mahatautia, keuhkoputkentulehdusta...) - joko sitä ei ollut tai parani sitten itsestään. 

2011
Alkuvuosi meni toipuessa "sarkoidoosista", ei mitään ihmeellista, normaaliarkea tyttöjen kaa ja olihan mulla siihen aikaan miesystäväkin ( näin jälkikäteen katsoen oli kyllä aika lailla tukena arjen ympyröissä jossei muuten niin sai jutella toisen aikuisen kanssa, nähtiin noin kerran viikossa, yleensä tuli yöksi, tuli tyttöjenkin kanssa toimeen), töissä muutoksia... yt:tkin oli, mutta lähinnä tais työt lisääntyä. Monika aloitti syksyllä lukion, elämänvaiheen muutos sekin. 

Heinäkuussa maailma kääntyi ylösalaisin. Äiti kuoli leikkauksen jälkeiseen sydänkohtaukseen, oli tippunut tuolilta muutama päivä aiemmin - ja lonkka leikattiin. Leikkaus onnistui mutta sydän ei sitten kestänyt. Loppuvuosi meillä sopeutumista tilanteeseen ja isää tukien. 

2012

Äidin kuoleman jälkeen usein isän/vaarin luona vietettiin aikaa. Hänellä rupes sydän reistailemaan - ja loppuvuodesta tehtiin neljän suonen ohitusleikkaus Meilahdessa - jouluksi pääsi kotiin. Siinä oli kaikenmoista ongelmaa, mm jalan haava (josta otettiin suoni ohitukseen) tulehtui yms.

Muuten oma elämä meni aika lailla normisti. Nuorempikin täytti 18v ja vietti syntymäpäivänsä Turkissa partioreissulla. Iina kävi kesällä festareilla vapaaehtoishommissa. Käväistiin Tukholmassa talvilomalla. Ei mulla varaa pidemmille reissuille. 

Yhden ihmisen palkkatulot ei pitkälle riitä... No onneksi kirjastossa oli paljon kirjailija ym vierailijoita Halpaa huvia - vaatii vain paikalle saapumisen. Lisäksi olin mukana yhdistystoiminnassa - aika paljon menoa sen puitteissa (vuodesta 2000 lähtien vuoteen 2013), kokouksia, muiden yhdistysten kanssa tapaamisia, retkiä...

Ihmissuhde päättyi joskus kesän kieppeillä, hiljakseen hiipui. Ei varnaan aiheuttanut suuria tunteita kummallekaan.

2013
Sain tarpeekseni yhdistystoiminnasta  eli jättäydyin pois - olin ollut kyseisessä yhdistyksessä kun oli vain yhden erityisryhmän ja - alueen yhdistys, mukana muutoksissa kun se laajeni isommalle alueelle ja useaa erityisryhmää koskevaksi. -  mutta aikansa kutakin. 

Monikalla oli vanhojentanssit. Veljen vaimo oli tehnyt puvun ja pikkupussukan, minä korut - kampaajalla kävi. Iina valmistui keväällä suunnitteluassistentiksi - vaikkei niitä hommia olekaan tehnytkään  - uskon että kaikesta opiskelusta on jotain hyötyä.

2014

Iina muutti kotoa pois yli kahdensadan kilometrin päähän (lähes neljäksi vuodeksi) opiskelemaan kudonnan artesaaniksi. Ensimmäinen pesästä pois. Monikan kanssa jäätiin kahdestaan - ja minäkin pääsin olkkarista makuuhuoneeseen,  Monikasta tuli kevaän ylioppilas. 

Itse tutustuin yhden fb-ryhmän kautta P-Karjalaiseen mieheen. Hänen kanssaan sitten etäsuhteiltiin parisen vuotta. Hänen myötään sain uuden harrastuksen, geokätköilun (ja se on jäänyt edelleen vaikka mies ei olekaan kuvioissa mukana) ja Pohjois-Karjalakin tuli tutuksi, vaeltamaankin pääsi, Tallinnan reissuja tehtiin ja vierailtiin puolin ja toisin. 

Isälläni oli ollut ongelmia jalan kanssa pitkin syksyä. Ennen joulua jouduttiin amputoimaan jalka polven alapuolelta henkeäsäästävänä toimenpiteenä 

2015

Isä joutui alkuvuodesta sairaalaan verenmyrkytyksen vuoksi, sai monielinvaurion, oli teholla nukutettunakin viikon. Mutta ihmeellisesti taas selvisi vaikka pelättiin pahinta - lääkärikin antoi elvytyskiellon. Viisi viikkoa keskussairaalasssa ja sitten taas omaan sairaalaan toipumaan, välillä uudestaan keskussairalaan teholle ja osastolle, dialyysi turvotuksen takia...  Minun aamuni alkoivat ennen töihinlähtöä osastolle vointia kysellen... maaliskuussa pääsi taas oman kaupungin sairalaan toipumaan ... huhtikuussa kotiin jalkaproteesin ja pyörätuolin kanssa. Pystyi vielä autoaankin ajamaan.

Monika muutti tammikuussa kotoa Lahteen opiskelemaan lähihoitajaksi. Pian tapasi tulevan avomiehensä - ja syksyllä muuttivat virallisesti yhteen.... Iinakin oli löytänyt seurustelukumppanin.

2016

Lopetin etäsuhteeni alkuvuodesta, jotenkin tuntui ettei kaikelle riitä aikaa... muuten elämä jatkui ennallaan: isän luona viikonloppuisin, välillä tyttöjä moikkamassa. 

2017

Taas yhdistystoimintaan mukaan  - tällä kertaa ammattiliiton paikallisyhdistyksen hallitukseen, jonka  tiimoilta pääsi kaikenlaisiin tapahtumiin mukaan. Arkea vietin aika paljon miespuolisen ystävän seurassa noin puolisentoista vuotta kunnes hän siirtyi muualle töihin kesällä -18.

Isä sairastui paksusuolen syöpään, joka saatiin leikkauksella pois - eli taas sairaalahoitoa. Kun oli kotona, edelleen kävin viikottain. Iina muutti loppuvuodesta takaisin, hetkeksi mun luo

Oma terveyskin hieman alkoi mietityttää kesän jälkeen, toisessa lonkassa todettiin lievää nivelrikkoa . 

2018

Iina sai mukavan asunnon vuokrattua läheltä keskustaa. Meiän taloyhtiössä vaihdettiin ikkunat ja parvekkeiden ovet keväällä. Isältä amputoitiin toinenkin jalka toukokuussa, kesällä myös pari sormea, heinäkuussa pääsi kotiin pyörätuolin kanssa proteesia odottelemaan. Jouluna isä joutui intervallihoitoon ensimmäisen kerran - ei silloin tiennyt että on lopun alkua... 

2019

Isällä todettiin vaskulaarinen dementia, joka etenikin vauhdilla, tammi-helmikuun vaihteessa osastohoitoon josta ei enää palannut kotiin. Hän kuoli kiirastorstaina. 

Lonkan nivelrikkoni eteni niin ettei muuta vaihtoehtoa kuin tekonivel. Verenpaineenkin kanssa ongelmia syksylllä ja sydämessä jotain häikkää joten en päässyt vielä leikkaukseen joulukuussa vaan sydänlääkärin vastaanotolle.

2020

ja näin sitten saavuttiin 2020-luvulle, joka meille jokaiselle ollut varmaan melko vaikea vuosi. Itselleni yleisen tilanteen lisäksi tehtiin tammikuussa sydämeen yhteen suoneen (95% tukossa paikallisesti) pallolaajennus , joka sitten siirsi tekonivelleikkauksen elokuulle - muttei siitä sen enempää, toipumista tapahtunut. Elämä tällä hetkellä paljolti kotosalla, etätöissä ja muutenkin aika lailla itsekseni. Elämä jatkuu...  

Jotain sai tehtyäkin

 

Pitkästä aikaa viikonloppu, jolloin tuntuu että sai jotain aikaankin. Sulatin pakastimet, pesin saunan ja jopa leivoin pullaa - en edes muista koska viimeksi. Huomasin kyllä että sekin vaatii harjoittelua... mun piti tehdä korvapuusteja mutta en löytänyt kanelia mausteistani, joten käytin sitten tortuista yli jääneen luumuhillon - kyllähän niitä syö, muttei niistä kovin nättejä tullut. Tänään kävin Prismassa viikon ruuat ostamassa - ja muistin ostaa kanelinkin  jos joku päivä yrittäisi uudelleen :)

En tiedä - ehkä olen piristynyt tai sitten tylsistynyt. Pakko keksiä jotain erilaista tekemistä... Koskahan taas innostun helmeilyyn. Katselen kyllä muiden tekemiä - kai inspiraatiota odottaen. Mielessä kyllä  on. 

Faseryhmästä otti yksi mies yhteyttä mesellä. Vähän painostavaa kun ei kyseinen henkilö ole edes ko ryhmässä esittäytynyt saati omalla sivullaan näy mitään. Olisi heti halunnut tapaamista. Mutta tämä aika ei oikein suosi uusia ihmisiä... Samalla huomasin toisenkin viestipyynnön samasta ryhmästä - viestitellyt jo marraskuussa. En ollut huomannut... hän oli sentään jotain siellä ryhmässä kirjoitellutkin. Tällä hetkellä jotenkin suhtaudun aika varauksella... ehkä nyt on aika vähän miettiä itseään - ja mitä haluaa... Olen kyllä sanonut etten haluaisi yksin loppuelämääni viettää mutta sitä en ole vielä oikein miettinyt millaisen suhteen haluaisin... 

tai kyllä mulla jonkinlainen ajatus on: mukava, huumorintajuinen, ei etäsuhde mutta ei asuta yhdessä kuitenkin mukava silloin tällöin herätä yhteiseen aamuun, mahdollisuus ja halu nähdä viikollakin, tehdä yhdessä tavallisia juttua esim. kävelylenkkejä, käydä tapahtumissa ja viihteelläkin, olla möllöttää sohvalla, jutella, tehdä yhdessä ruokaa, saunoa, jakaa asioita, ja että hän ymmärtää mun elämässä lapsieni olevan edelleen vaikka ovat jo aikuisia... 

Siis kaikkea tavallista mitä nyt mieleen juolahtaa  - ja ehkä se kaikkein tärkein eli että haluaa oppia tuntemaan minut. 

Sanoin kyllä ystävälleni viime viikolla että taidan alkaa uskoa sen että vietän loppuelämäni yksin. Hän ei ollut samaa mieltä vaan meinasi että tämä maailman tilanne, kotiin etätöihin joutuminen, fyysisten kontaktien vähyys kenties vaikuttaa mieleen - eihän tämä nykyinen tilanne normaali ole. Se on totta. Mutta nyt taidan ottaa hieman iltapalaa  - ja kohta laitan taas työpisteen huomiseksi valmiiksi (laitan sen "kasaan" viikonlopuksi - että hieman eriytyy arki ja viikonloppu -  ensi viikonloppuna taas tulee tytöt käymään. Tai toinen tulee kyllä huomenillalla pyykkiään pesemään - käyn töiden jälkeen hakemassa.

Kuinka väärässä olinkaan

 Vuoden viimeinen työpäivä - ylitöihin joutui puolisentoista tuntia. No minkäs teet, tilaukset saatava eteenpäin. Manuaalisesti tehtiin. Eipä yli ajan ole kovin usein viime aikoina mennyt - mut kieltämättä hieman harmitti kun kuitenkin uudenvuoden aatto. 

Minähän tosin en ollut minnekään lähdössä - niin luulin. Kaveri(miehe)lta tuli viesti puoli viiden maissa mitä teet uutenavuotena - laitoin vaan et töissä vielä. Pyysi sitten soittamaan kun pääsen töistä. No hän sit kerkes soittamaan noin tunnin päästä uudestaan kun en ollut soittanut. Just oltiin lopettelemassa. Kysyi et tulisinko hänen luokseen viettämään uutta vuotta. No enpä miettinyt kuin hetken... Siellähän se sitten pari päivää vierähti - tänään tulin puolilta päivin kotiin (samanlainen keli torstai-iltana kuin tänäänkin  mutta tänään pääsin sentään valoisella ajamaan)

Ei me mitään erikoista tehty. Saunottiin, syötiin, naapurista tuli hänen kaverinsa, käytiin muutama raketti ampumassa pihalla. Perjantaina nukuttiin myöhään. Aamulla kysyi jäätkö toiseksikin päiväksi. Eipä mulla ollu mitään suunnitelmia, et kävihän se. Käytiin m hänen mökillään kattomassa miten siellä (ei varsinaisesti ole talviasuttava mutta lähellä) kauppareissun ohessa ja illalla käytiin naapurillaan. 

En mä tiedä - on mulla välillä hieman ristiriitaiset ajatukset hänen suhteensa mutta olen ajatellut et otan sellaisena kun on - välillä nähdään. Hän tässä syksyllä tapaili jotakuta, siitä ei nyt puhuttu paitsi et on ollutta ja mennyttä. Eli voi oikeastaan sanoa että kaverizonella ollaan. Yleensä hänen kanssaan on nää "äkkilähdöt" ihan mukavia - etukäteen suunnitellut saattaa jäädäkin tekemättä - kun tuleekin jotain muuta tekemistä (yleensä hänelle). Välillä kyllä mietin että mitä mä tästä saan - ja kuitenkin taas lähden. En mä sitä kiellä - hän on tavallaan tukenut - "kiskonut" mut kotoa liikkeelle. Samalla tietty ajatus et haluaa seuraa itekin. En oikeastaan tiedä mitä tuntee mua kohtaan, jonkinlainen veto tai kemia meillä kuitenkin on muttei se riitä pelkästään, siis suurempiin sitoumuksiin. No eipä me olla sellaista kokeiltukaan... kun ei stressaa, saa ehkä enemmän. Eikä tässä iässä enää välttämättä aina suurempaa tarttekaan kun on muutenkin tottunut olemaan enimmäkseen yksin. Olis se joskus kuitenkin kiva... 

Vuosi alkaa olla lopuillaan

 Vuosi sitten ei olisi vielä voinut kuvitellakaan tätä vuotta. Jollain lailla tämä tilanne on mulle ehkä ollut helpompaa kuin monelle muulle. Olin jo jonkin verran alkuvuodesta rauhoittanut elämääni oman terveydentilani takia, vähentänyt harrastuksia ja muitakin menoja. 

Tosin itselläni oli leikkaus jo siirtynyt jo sydänongelmien takia eteenpäin. Mutta siitä selvittiin ja leikkauskin saatiin syksyllä tehtyä. Lähes koko vuosi on kulunut kotosalla -  siirryttiin etätöihin jo maaliskuussa heti ensimmäisten suositusten jälkeen - ja täällä edelleen ollaan - paluuta toimistoon ei näillä näkymin ennen kevättä (jos sittenkään)

Joulu oli oikeastaan aika mukava. Tuli ajatus: kun ei stressaa, saa enemmän :) 

Aattona kävin kotopuolessa haudoilla kynttilät viemässä sekä poikkesin veljellä -  käskettiin samantien jouluruualle. 

Useaan sukulaiseenkin "törmäsin" aattoreissullani kuten serkkuun lähikaupassa, myös tädeille vein joulukortit - ja siinä pihamaalla pääsin kuulumisiakin vaihtelemaan  yhden sun toisen kanssa. Yhden pikkuserkkunikin näin poikansa kanssa haudoilla. 

Aattoilta kului sitten kotosalla itsekseni. Iinalle kävin viemässä lahjansa ja lämmintä porkkanaleipää. Kun ystävälle kerroin joulustani, sanoi hän, että eihän sulla sitten ollut yksinäinen joulu. 

Joulupäivänä kävin vähän metsässä rämpimässä ja muutaman kätkön etsimässä. Pari mysteerikätköä olin ratkaissut aiemmin kotosalla, kävin lokkaamassa sekä yhden ns. tavallisen. Ei ne toteutukseltaan erikoisia ollut - puissa riippuvia putkia mutta aina se etsiminen kivaa kuitenkin on. On vaan viime aikoina jäänyt vähemmälle. Ei mulle kätköily ole suorittamista, käyn niitä etsimässä kun siltä tuntuu ja aikaa on. 

Tapaninpäivää vietettiin tyttöjen kanssa: pelattiin, juteltiin, saunottiin,  katseltiin Briget Jones -elokuvaa. Sain Monikalta lahjaksi pari kirjaa, toisen hän tulee joskus saamaan takaisin kunhan olen siihen saanut muistoni kirjattua. Toiseen hän oli itse kertonut minusta omia muistojaan ja ajatuksiaan. Ihana lahja <3

Töissä paiskitaan vuoden viimeinenkin päivä -  tuskin tulee intoa illalla lähteä minnekään. Viime vuosina en ole uudenvuoden aattoa oikeastaan juhlinut sen kummemmin. Kun lapset olivat pieniä ja nuoria niin usein vietettiin iltaa lähisuvun kera siskon luona - se päättyi yleensä siihen että mentiin kattomaan kaupungin ilotulitusta - ja sen jälkeen kukin perhe lähti kotiinsa

Mukavia hetkiä

Viime viikolla vietin virikevapaapäivää. Käytiin siskoni ja ystävän kanssa pitkällä kävelylenkillä. Kesto yli kaksi tuntia ja aktiivirannekkeen mittauksen vai oliko puhelimen mittauksen mukaan oli 2*30min (reilu puoli tuntia) nopeaa kävelyä ja loput hidasta - matkaa kertyi suunnilleen 8 km. Mukavasti alkaa mun lonkka kestää, myönnän toki, että jaloissa kyllä tuntui kotona illalla :) 

Illalla innostuin vielä koristelemaan pienen sypressin (olin viikonloppuna vienyt tyttärelle itse koristelemani sypressin tuliaisina  - siitä se ajatus kai  sitten lähti...)

Olen myös innostunut vähän järjestelemään paikkoja kotosalla - alkaa energiaa olemaan kaikenmoiseen kun ei lonkka enää ole koko ajan mielessä. Eteinen järjestykseen, samoin ruokailuvälikkö (joka on arkisin työpisteeni vaikka olishan mulla ylimääräinen huone - mutta jotenkin viihdyn paremmin tuossa keskellä asuntoa, josta näkee ympärilleen) 

Päätin ottaa käyttöön myös vanhan leipäkoneeni, joka on kauan lojunut sivupöydän alla tyhjän panttina. Koneen olen saanut aikoinaan häälahjaksi - kyllä sitä tuli käytettyä mutta nyt jotenkin jäänyt. Eli tein sitten perunajuustoleivän lauantai-illaksi yllätykseksi tytölle  - hän tuli pyykkiään pesemään, saunomaan ja kattomaan Kaija Koon livestreamkeikkaa...  

Olen myös miettinyt josko ostaisi Airflyerin mutta se on vasta mietintäasteella... 

Mulla on muuten huomenna taas virikevapaapäivä - kun ne pitää saada käytettyä tämän vuoden puolella eikä oikein loppuvuodesta enää onnistu - joulusesonki ja työkavereilla lomia ja vapaapäiviä varattuna. 

Huomennakin olisi tarkoitus päästä lenkkeilemään... tosin aamulla lupasin käyttää exää sairaalanmäellä - no ei siellä kauaa pitäisi mennä... epikriisi pitäisi hakea jotain lausuntoa varten. 

Muuten tänään oli äidin ja isän hääpäivä. Jos vielä olisivat täällä - 56 vuotta - mutta voihan sitä ajatella että ovat yhdessä siellä jossain. Kaksi vuotta sitten näihin aikoihin ei isän vaskulaarinen dementia oirehtinut paljoakaan (ei edes tiedetty) mutta jouluaatonaattona ensimmäisen kerran joutui intervallijaksolle vanhainkodille - lopun alku, niin oikeastaan voisi sanoa. Joulusta pääsiäiseen...

Työelämässä taas mukana

Marraskuun puolivälissä aloitin työt sairasloman jälkeen. Ihan mukavasti olen päässyt takaisin ruotuun. Taukoja olen yrittänyt pitää aina kun se tuntuu olevan tarpeen...(lääkärin määräys). Ehkä hankalin asia tässä on se, ettei enää pääse ulos lenkille valoisaan aikaan - eikä pimeä oikein houkuttele - vaikkei tuolla päivisinkään kovin valoisaa ole. Vuoden pimein aika...

Edelleen silloin tällöin näen kaverimiestä. Olen alkanut vähän miettimään että miksi edes tapailen. Onhan meillä mukavaa kun nähdään mut... Jotenkin tunne että olen olemassa vain silloin kun hän on stressaantunut (ja parisuhteessa joku tauko, viimeksi ei edes maininnut edes tapailevansa ketään - se selvisi minulle myöhemmin kun kyselin kuulumisia, työpaikkakin vaihtuu - siitä tosin tiesin, että on ollut haastattelussa) - ja tavallaan haluaa nollata olonsa. Muulloin ei nykyään oikeastaan edes viestitellä.  Eli johtopäätös: on päästettävä irti! Let it be!

Olen mä deittisivustollakin ollut ja jokusen kanssa viestitellyt, puhelimessakin puhunut mutta ei vaan tunnu siltä mitä minä tarvitsisin. Hetken piristää... Voipi olla että häivyn sieltäkin. Ehkä tällä hetkellä tärkeintä olisi saada tämä lonkka kuntoutettua - ja muutenkin tilanne Suomessa ja maailmalla ei ole kaikkein paras uusille ihmissuhteille. Eli ehkä mä keskityn siihen - kävin tänäänkin lenkillä vaikkei se niin mukavaa ole tuolla pimeässä - yksin. 

Eilen mulla oli kehityskeskustelu - siinä tuli puhe meiän ikäohjelmasta (tai mä otin puheeksi). Mulla on pitämättä kaksi virekevapaata - ja ne on pidettävä tämän vuoden puolella. Kunpa olisin tajunnut tuon aikaisemmin - ne olis voinut käyttää vaikka sairasloman jälkeen lyhentämään työaikaa (kun niitä voi käyttää tunneittainkin). No nyt on sitten kaksi vapaapäivää viikolla - mukavaa sekin - ennen jouluviikkoa. 

Meilläkin täällä Kymenlaaksossa korona leviämisvaiheessa - no itse olen pääasiassa ollutkin kotona - lähinnä  kaupassa käynyt - ja lenkillä. Maskinkäyttö tullut tutuksi enkä siellä kaupassakaan usein käy. Eilen kävin kyllä kirjastossa - sinne on tullut 15minuutin käyntirajoitus.